Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Siihen mennessä, kun Jeesus ja hänen apostolinsa olivat valmiit käymään illalliselle tämän vaiheikkaan sapattipäivän lähestyessä loppuaan, koko Kapernaum ympäristöineen oli jo innoissaan näistä huhutuista paranemisihmeistä. Ja kaikki sairaat ja vaivaiset ryhtyivät valmisteluihin hankkiutuakseen Jeesuksen luokse tai päästäkseen sinne ystäviensä kantamana heti, kun aurinko laskisi. Juutalaisen opetuksen mukaan sapatin pyhien tuntien aikana ei ollut luvallista hankkiutua edes parantajan luokse.
Heti kun aurinko laski taivaanrannan taakse, kymmenet kärsivät miehet, naiset ja lapset alkoivat siis taittaa taivalta kohti Sebedeuksen taloa Betsaidassa. Muuan mies lähti matkaan halvaantuneine tyttärineen heti, kun aurinko laski hänen naapurinsa talon taakse.
Kaikki päivän mittaan tapahtunut oli luonut puitteet tälle eriskummalliselle auringonlaskukohtaukselle. Jeesuksen iltapäiväsaarnassaan käyttämä tekstikohta oli jo sekin antanut ymmärtää, että sairaalloisuus tulisi karkotetuksi; ja vielä sellaisella ennen kuulumattomalla voimalla ja arvovallalla kun hän oli puhunut! Hänen sanomansa oli niin perin vastaansanomatonta! Vetoamatta inhimilliseen arvovaltaan hän puhui silti suoraan ihmisten omalletunnolle ja sielulle. Turvautumatta logiikkaan, juridisiin saivarteluihin tai nokkeliin sanakäänteisiin, hän osoitti silti väkevän, suoran, selvän ja henkilökohtaisen vetoomuksen kuulijoidensa sydämelle.
Tuo sapatti oli Jeesuksen maisen elämän suuri päivä – niin, se oli sitä erään universuminkin elämässä. Käytännöllisesti katsoen koko paikallisuniversumin kannalta oli pikkuruinen Kapernaumin juutalaiskaupunki Nebadonin todellinen pääkaupunki. Kourallinen Kapernaumin synagogan juutalaisia eivät olleet ainoat olennot, jotka kuulivat Jeesuksen saarnan suurimerkityksiset loppusanat: ”Viha on pelon varjo; kosto pelkuruuden naamio.” Liioin eivät hänen kuulijansa voineet unohtaa hänen siunattuja sanojaan, jotka kuuluttivat: ”Ihminen on Jumalan poika, hän ei ole perkeleen lapsi.”
Pian auringonlaskun jälkeen, kun Jeesus ja apostolit vielä viipyivät illallispöydässä, Pietarin vaimo kuuli ääniä etupihalta, ja mennessään ovelle hän huomasi, että sinne kokoontui suuri joukko sairaita, ja hän näki, että Kapernaumista tuleva tie oli tungokseen asti täynnä niitä, jotka olivat matkalla etsimään parannusta Jeesuksen käsissä. Tämän näyn nähdessään hän meni kertomaan asiasta heti miehelleen, joka välitti tiedon Jeesukselle.
Kun Mestari astui ulos Sebedeuksen talon etuovesta, hänen katseensa kohtasi loputtomasti sairauden runtelemia ja kärsiviä ihmisiä. Hän katseli lähes tuhatta sairasta ja potevaa ihmisolentoa – ainakin sen verran heitä oli kerääntynyt yhteen hänen eteensä. Kaikki paikallaolijat eivät kuitenkaan olleet sairaita, sillä toiset olivat tulleet auttamaan rakkaitaan näiden pyrkiessä saamaan parannuksen vaivoihinsa.
Näiden kipujen kanssa kamppailevien kuolevaisten – miesten, naisten ja lasten – näkeminen, jotka suurelta osin kärsivät siksi, että hänen omat luotetut universumihallinnon Poikansa olivat tehneet virheitä ja rikkomuksia, kosketti Jeesuksen ihmissydäntä aivan erityisellä tavalla ja vaati tätä hyväntahtoista Luoja-Poikaa osoittamaan jumalallista armoa. Mutta Jeesus tiesi hyvin, ettei hän koskaan voisi rakentaa kestävää hengellistä liikettä puhtaasti aineellisten ihmetekojen varaan. Hän oli johdonmukaisesti noudattanut sellaista toimintaperiaatetta, että hän pidättyi tuomasta esille luojan etuoikeuksiaan. Kaanan jälkeen hänen opetukseensa ei ollut liittynyt mitään yliluonnollista tai tunnusteollista; ja kuitenkin tämä kärsivä väkijoukko kosketti hänen myötätuntoista sydäntään ja vetosi voimallisesti hänen ymmärtäväiseen kiintymykseensä.
Etupihalta kuului huuto: ”Mestari, lausu sana, tee meidät taas terveiksi, paranna tautimme ja pelasta sielumme.” Nämä sanat oli tuskin lausuttu, kun tämän universumin ruumiillistuneen Luojan lähellä aina palveluvalmiina ollut serafien, fyysisten valvojien, Elämänkantajien ja keskiväliolentojen valtava seurue valmistautui toimimaan ja käyttämään luovaa voimaa siinä tapauksessa, että heidän Hallitsijansa antaisi merkin. Tämä oli yksi niistä Jeesuksen maisen elämänvaiheen hetkistä, jolloin jumalallinen viisaus ja inhimillinen sääli kietoutuivat Ihmisen Pojan päätöksenteossa siinä määrin toisiinsa, että hän näki ainoaksi ratkaisukeinoksi vedota Isän tahtoon.
Kun Pietari pyytämällä pyysi Mestaria kuulemaan heidän avunhuutonsa, niin Jeesus kärsivää väkijoukkoa silmäten vastasi: ”Olen tullut tähän maailmaan tuodakseni julki Isän ja perustaakseni hänen valtakuntansa. Tätä tarkoitusta varten olen elänyt elämääni tähän hetkeen saakka. Jos siis se olisi Hänen tahtonsa, joka minut lähetti, ja jos se ei olisi ristiriidassa sen kanssa, että olen vihkiytynyt julistamaan taivaan valtakunnan evankeliumia, niin haluaisin nähdä lapseni paranevan – ja –” mutta sitten Jeesuksen sanat hukkuivat meteliin.
Jeesus oli siirtänyt vastuun tästä parantamispäätöksestä Isälleen, joka tekisi sen suhteen ratkaisunsa. Ilmeisestikään Isän tahto ei muodostanut mitään estettä, sillä Mestarin sanoja oli tuskin vielä lausuttu, kun Jeesuksen Personoidun Ajatuksensuuntaajan komennuksessa palvelevien taivaallisten persoonallisuuksien ryhmä alkoi voimakkaasti liikehtiä. Suunnaton seurue laskeutui tämän kärsivien kuolevaisten kirjavan joukon keskelle, ja yhdessä ajallisuuden hetkessä 683 miestä, naista ja lasta sai takaisin terveytensä; he paranivat täydellisesti kaikista fyysisistä sairauksistaan ja muista aineellisista vammoistaan. Sellaista näkyä ei maan päällä ollut ennen tuota päivää koskaan nähty eikä ole nähty sen jälkeen. Ja niille meistä, jotka olimme paikalla näkemässä tämän luovan parannusaallon, se oli todellakin järisyttävä näytelmä.
Mutta kaikista olennoista, joita tämä äkillinen ja odottamaton yliluonnollisen paranemisen valloilleenpääsy hämmästytti, Jeesus oli yllättynein. Hetkenä, jolloin hänen inhimillinen mielenkiintonsa ja myötätuntonsa suuntautuivat hänen edessään avautuvaan kärsimyksestä ja tuskasta kertovaan näkymään, hän ei jaksanut pitää ihmismielessään Personoidun Suuntaajansa antamia varoituksia siitä, että tietyissä tilanteissa ja joissakin olosuhteissa olisi mahdotonta rajoittaa Luoja-Pojan luojan oikeuksiin kuuluvaa aikatekijää. Jeesus halusi nähdä näiden kärsivien kuolevaisten paranevan, ellei hänen Isänsä tahtoa sillä keinoin loukattaisi. Jeesuksen Personoitu Suuntaaja teki silmänräpäyksessä päätöksen, jonka mukaan sellainen luovaa energiaa tarvitseva teko ei siinä tilanteessa olisi rikkomus Paratiisin-Isän tahtoa vastaan, ja kyseisen päätöksen perusteella – Jeesuksen aiemmin ilmaiseman parantamishalun huomioon ottaen – luova teko oli tapahtunut tosiasia. Mitä Luoja-Poika haluaa ja hänen Isänsä tahtoo, se ON. Jeesuksen koko myöhemmän maisen elämän aikana ei toista tällaista joukkomittaista kuolevaisten fyysistä parantamista enää tapahtunut.
Kuten odottaa saattoi, huhu tästä Kapernaumin Betsaidassa auringonlaskun aikaan tapahtuneesta paranemisesta levisi Galilean ja Juudean joka kolkkaan ja niiden rajojen ulkopuolellekin. Taas kerran Herodeksen pelot heräsivät, ja hän lähetti urkkijoita toimittamaan hänelle tietoa Jeesuksen toiminnasta ja opetuksista ja ottamaan selville, oliko tämä entinen nasaretilaispuuseppä vaiko kuolleista noussut Johannes Kastaja.
Etupäässä tästä tahattomasta fyysisen parantamiskyvyn julkitulosta johtui, että Jeesuksesta tuli koko maan päällä viettämänsä elämänvaiheen loppuajaksi tämän jälkeen yhtä paljon lääkäri kuin julistaja. On totta, että hän jatkoi opetustyötään, mutta hänen henkilökohtainen työnsä oli enimmäkseen sairaiden ja ahdingossa olevien hoivaamista, kun hänen apostolinsa puolestaan huolehtivat julkisesta saarnaamisesta ja uskovien kastamisesta.
Mutta valtaosa niistä, jotka pääsivät osallisiksi tästä auringonlaskun aikaan suoritetusta jumalallisen energian esilletuonnissa annetusta yliluonnollisesta eli luovasta fyysisestä paranemisesta, ei saanut tästä epätavallisesta armeliaisuuden osoituksesta pysyvää hengellistä hyötyä. Pienelle joukolle tämä fyysinen hoivatoimi muodostui todelliseksi kohennukseksi, mutta hengellistä valtakuntaa tämä ajattoman luovan parantamisen hämmästyttävä purkaus ei ihmissydämissä edistänyt.
Jeesuksen maan päällä suorittamaan tehtävään aika ajoin liittyneet parantamisihmeet eivät kuuluneet suunnitelmaan, jonka mukaan hän julisti valtakuntaa. Ne kuuluivat vain sattumoisin siihen, että maan päällä vaikutti jumalallinen olento, jolla oli lähes rajattomat luojan oikeudet, ja näihin oikeuksiin vielä liittyi ennennäkemätön yhdistelmä jumalallista laupeutta ja inhimillistä myötätuntoa. Mutta tällaiset niin kutsutut ihmeet aiheuttivat Jeesukselle paljon harmia sikäli, että niiden mukana tuli ennakkoluuloja herättävää julkisuutta ja että niistä aiheutui runsaasti ei-kaivattua kuuluisuutta.
By the time Jesus and his apostles had made ready to partake of their evening meal near the end of this eventful Sabbath day, all Capernaum and its environs were agog over these reputed miracles of healing; and all who were sick or afflicted began preparations to go to Jesus or to have themselves carried there by their friends just as soon as the sun went down. According to Jewish teaching it was not permissible even to go in quest of health during the sacred hours of the Sabbath.
Therefore, as soon as the sun sank beneath the horizon, scores of afflicted men, women, and children began to make their way toward the Zebedee home in Bethsaida. One man started out with his paralyzed daughter just as soon as the sun sank behind his neighbor’s house.
The whole day’s events had set the stage for this extraordinary sundown scene. Even the text Jesus had used for his afternoon sermon had intimated that sickness should be banished; and he had spoken with such unprecedented power and authority! His message was so compelling! While he made no appeal to human authority, he did speak directly to the consciences and souls of men. Though he did not resort to logic, legal quibbles, or clever sayings, he did make a powerful, direct, clear, and personal appeal to the hearts of his hearers.
That Sabbath was a great day in the earth life of Jesus, yes, in the life of a universe. To all local universe intents and purposes the little Jewish city of Capernaum was the real capital of Nebadon. The handful of Jews in the Capernaum synagogue were not the only beings to hear that momentous closing statement of Jesus’ sermon: “Hate is the shadow of fear; revenge the mask of cowardice.” Neither could his hearers forget his blessed words, declaring, “Man is the son of God, not a child of the devil.”
Soon after the setting of the sun, as Jesus and the apostles still lingered about the supper table, Peter’s wife heard voices in the front yard and, on going to the door, saw a large company of sick folks assembling, and that the road from Capernaum was crowded by those who were on their way to seek healing at Jesus’ hands. On seeing this sight, she went at once and informed her husband, who told Jesus.
When the Master stepped out of the front entrance of Zebedee’s house, his eyes met an array of stricken and afflicted humanity. He gazed upon almost one thousand sick and ailing human beings; at least that was the number of persons gathered together before him. Not all present were afflicted; some had come assisting their loved ones in this effort to secure healing.
The sight of these afflicted mortals, men, women, and children, suffering in large measure as a result of the mistakes and misdeeds of his own trusted Sons of universe administration, peculiarly touched the human heart of Jesus and challenged the divine mercy of this benevolent Creator Son. But Jesus well knew he could never build an enduring spiritual movement upon the foundation of purely material wonders. It had been his consistent policy to refrain from exhibiting his creator prerogatives. Not since Cana had the supernatural or miraculous attended his teaching; still, this afflicted multitude touched his sympathetic heart and mightily appealed to his understanding affection.
A voice from the front yard exclaimed: “Master, speak the word, restore our health, heal our diseases, and save our souls.” No sooner had these words been uttered than a vast retinue of seraphim, physical controllers, Life Carriers, and midwayers, such as always attended this incarnated Creator of a universe, made themselves ready to act with creative power should their Sovereign give the signal. This was one of those moments in the earth career of Jesus in which divine wisdom and human compassion were so interlocked in the judgment of the Son of Man that he sought refuge in appeal to his Father’s will.
When Peter implored the Master to heed their cry for help, Jesus, looking down upon the afflicted throng, answered: “I have come into the world to reveal the Father and establish his kingdom. For this purpose have I lived my life to this hour. If, therefore, it should be the will of Him who sent me and not inconsistent with my dedication to the proclamation of the gospel of the kingdom of heaven, I would desire to see my children made whole—and—” but the further words of Jesus were lost in the tumult.
Jesus had passed the responsibility of this healing decision to the ruling of his Father. Evidently the Father’s will interposed no objection, for the words of the Master had scarcely been uttered when the assembly of celestial personalities serving under the command of Jesus’ Personalized Thought Adjuster was mightily astir. The vast retinue descended into the midst of this motley throng of afflicted mortals, and in a moment of time 683 men, women, and children were made whole, were perfectly healed of all their physical diseases and other material disorders. Such a scene was never witnessed on earth before that day, nor since. And for those of us who were present to behold this creative wave of healing, it was indeed a thrilling spectacle.
But of all the beings who were astonished at this sudden and unexpected outbreak of supernatural healing, Jesus was the most surprised. In a moment when his human interests and sympathies were focused upon the scene of suffering and affliction there spread out before him, he neglected to bear in his human mind the admonitory warnings of his Personalized Adjuster regarding the impossibility of limiting the time element of the creator prerogatives of a Creator Son under certain conditions and in certain circumstances. Jesus desired to see these suffering mortals made whole if his Father’s will would not thereby be violated. The Personalized Adjuster of Jesus instantly ruled that such an act of creative energy at that time would not transgress the will of the Paradise Father, and by such a decision—in view of Jesus’ preceding expression of healing desire—the creative act was. What a Creator Son desires and his Father wills IS. Not in all of Jesus’ subsequent earth life did another such en masse physical healing of mortals take place.
As might have been expected, the fame of this sundown healing at Bethsaida in Capernaum spread throughout all Galilee and Judea and to the regions beyond. Once more were the fears of Herod aroused, and he sent watchers to report on the work and teachings of Jesus and to ascertain if he was the former carpenter of Nazareth or John the Baptist risen from the dead.
Chiefly because of this unintended demonstration of physical healing, henceforth, throughout the remainder of his earth career, Jesus became as much a physician as a preacher. True, he continued his teaching, but his personal work consisted mostly in ministering to the sick and the distressed, while his apostles did the work of public preaching and baptizing believers.
But the majority of those who were recipients of supernatural or creative physical healing at this sundown demonstration of divine energy were not permanently spiritually benefited by this extraordinary manifestation of mercy. A small number were truly edified by this physical ministry, but the spiritual kingdom was not advanced in the hearts of men by this amazing eruption of timeless creative healing.
The healing wonders which every now and then attended Jesus’ mission on earth were not a part of his plan of proclaiming the kingdom. They were incidentally inherent in having on earth a divine being of well-nigh unlimited creator prerogatives in association with an unprecedented combination of divine mercy and human sympathy. But such so-called miracles gave Jesus much trouble in that they provided prejudice-raising publicity and afforded much unsought notoriety.
SuomiEnglish
Siihen mennessä, kun Jeesus ja hänen apostolinsa olivat valmiit käymään illalliselle tämän vaiheikkaan sapattipäivän lähestyessä loppuaan, koko Kapernaum ympäristöineen oli jo innoissaan näistä huhutuista paranemisihmeistä. Ja kaikki sairaat ja vaivaiset ryhtyivät valmisteluihin hankkiutuakseen Jeesuksen luokse tai päästäkseen sinne ystäviensä kantamana heti, kun aurinko laskisi. Juutalaisen opetuksen mukaan sapatin pyhien tuntien aikana ei ollut luvallista hankkiutua edes parantajan luokse.
By the time Jesus and his apostles had made ready to partake of their evening meal near the end of this eventful Sabbath day, all Capernaum and its environs were agog over these reputed miracles of healing; and all who were sick or afflicted began preparations to go to Jesus or to have themselves carried there by their friends just as soon as the sun went down. According to Jewish teaching it was not permissible even to go in quest of health during the sacred hours of the Sabbath.
Heti kun aurinko laski taivaanrannan taakse, kymmenet kärsivät miehet, naiset ja lapset alkoivat siis taittaa taivalta kohti Sebedeuksen taloa Betsaidassa. Muuan mies lähti matkaan halvaantuneine tyttärineen heti, kun aurinko laski hänen naapurinsa talon taakse.
Therefore, as soon as the sun sank beneath the horizon, scores of afflicted men, women, and children began to make their way toward the Zebedee home in Bethsaida. One man started out with his paralyzed daughter just as soon as the sun sank behind his neighbor’s house.
Kaikki päivän mittaan tapahtunut oli luonut puitteet tälle eriskummalliselle auringonlaskukohtaukselle. Jeesuksen iltapäiväsaarnassaan käyttämä tekstikohta oli jo sekin antanut ymmärtää, että sairaalloisuus tulisi karkotetuksi; ja vielä sellaisella ennen kuulumattomalla voimalla ja arvovallalla kun hän oli puhunut! Hänen sanomansa oli niin perin vastaansanomatonta! Vetoamatta inhimilliseen arvovaltaan hän puhui silti suoraan ihmisten omalletunnolle ja sielulle. Turvautumatta logiikkaan, juridisiin saivarteluihin tai nokkeliin sanakäänteisiin, hän osoitti silti väkevän, suoran, selvän ja henkilökohtaisen vetoomuksen kuulijoidensa sydämelle.
The whole day’s events had set the stage for this extraordinary sundown scene. Even the text Jesus had used for his afternoon sermon had intimated that sickness should be banished; and he had spoken with such unprecedented power and authority! His message was so compelling! While he made no appeal to human authority, he did speak directly to the consciences and souls of men. Though he did not resort to logic, legal quibbles, or clever sayings, he did make a powerful, direct, clear, and personal appeal to the hearts of his hearers.
Tuo sapatti oli Jeesuksen maisen elämän suuri päivä – niin, se oli sitä erään universuminkin elämässä. Käytännöllisesti katsoen koko paikallisuniversumin kannalta oli pikkuruinen Kapernaumin juutalaiskaupunki Nebadonin todellinen pääkaupunki. Kourallinen Kapernaumin synagogan juutalaisia eivät olleet ainoat olennot, jotka kuulivat Jeesuksen saarnan suurimerkityksiset loppusanat: ”Viha on pelon varjo; kosto pelkuruuden naamio.” Liioin eivät hänen kuulijansa voineet unohtaa hänen siunattuja sanojaan, jotka kuuluttivat: ”Ihminen on Jumalan poika, hän ei ole perkeleen lapsi.”
That Sabbath was a great day in the earth life of Jesus, yes, in the life of a universe. To all local universe intents and purposes the little Jewish city of Capernaum was the real capital of Nebadon. The handful of Jews in the Capernaum synagogue were not the only beings to hear that momentous closing statement of Jesus’ sermon: “Hate is the shadow of fear; revenge the mask of cowardice.” Neither could his hearers forget his blessed words, declaring, “Man is the son of God, not a child of the devil.”
Pian auringonlaskun jälkeen, kun Jeesus ja apostolit vielä viipyivät illallispöydässä, Pietarin vaimo kuuli ääniä etupihalta, ja mennessään ovelle hän huomasi, että sinne kokoontui suuri joukko sairaita, ja hän näki, että Kapernaumista tuleva tie oli tungokseen asti täynnä niitä, jotka olivat matkalla etsimään parannusta Jeesuksen käsissä. Tämän näyn nähdessään hän meni kertomaan asiasta heti miehelleen, joka välitti tiedon Jeesukselle.
Soon after the setting of the sun, as Jesus and the apostles still lingered about the supper table, Peter’s wife heard voices in the front yard and, on going to the door, saw a large company of sick folks assembling, and that the road from Capernaum was crowded by those who were on their way to seek healing at Jesus’ hands. On seeing this sight, she went at once and informed her husband, who told Jesus.
Kun Mestari astui ulos Sebedeuksen talon etuovesta, hänen katseensa kohtasi loputtomasti sairauden runtelemia ja kärsiviä ihmisiä. Hän katseli lähes tuhatta sairasta ja potevaa ihmisolentoa – ainakin sen verran heitä oli kerääntynyt yhteen hänen eteensä. Kaikki paikallaolijat eivät kuitenkaan olleet sairaita, sillä toiset olivat tulleet auttamaan rakkaitaan näiden pyrkiessä saamaan parannuksen vaivoihinsa.
When the Master stepped out of the front entrance of Zebedee’s house, his eyes met an array of stricken and afflicted humanity. He gazed upon almost one thousand sick and ailing human beings; at least that was the number of persons gathered together before him. Not all present were afflicted; some had come assisting their loved ones in this effort to secure healing.
Näiden kipujen kanssa kamppailevien kuolevaisten – miesten, naisten ja lasten – näkeminen, jotka suurelta osin kärsivät siksi, että hänen omat luotetut universumihallinnon Poikansa olivat tehneet virheitä ja rikkomuksia, kosketti Jeesuksen ihmissydäntä aivan erityisellä tavalla ja vaati tätä hyväntahtoista Luoja-Poikaa osoittamaan jumalallista armoa. Mutta Jeesus tiesi hyvin, ettei hän koskaan voisi rakentaa kestävää hengellistä liikettä puhtaasti aineellisten ihmetekojen varaan. Hän oli johdonmukaisesti noudattanut sellaista toimintaperiaatetta, että hän pidättyi tuomasta esille luojan etuoikeuksiaan. Kaanan jälkeen hänen opetukseensa ei ollut liittynyt mitään yliluonnollista tai tunnusteollista; ja kuitenkin tämä kärsivä väkijoukko kosketti hänen myötätuntoista sydäntään ja vetosi voimallisesti hänen ymmärtäväiseen kiintymykseensä.
The sight of these afflicted mortals, men, women, and children, suffering in large measure as a result of the mistakes and misdeeds of his own trusted Sons of universe administration, peculiarly touched the human heart of Jesus and challenged the divine mercy of this benevolent Creator Son. But Jesus well knew he could never build an enduring spiritual movement upon the foundation of purely material wonders. It had been his consistent policy to refrain from exhibiting his creator prerogatives. Not since Cana had the supernatural or miraculous attended his teaching; still, this afflicted multitude touched his sympathetic heart and mightily appealed to his understanding affection.
Etupihalta kuului huuto: ”Mestari, lausu sana, tee meidät taas terveiksi, paranna tautimme ja pelasta sielumme.” Nämä sanat oli tuskin lausuttu, kun tämän universumin ruumiillistuneen Luojan lähellä aina palveluvalmiina ollut serafien, fyysisten valvojien, Elämänkantajien ja keskiväliolentojen valtava seurue valmistautui toimimaan ja käyttämään luovaa voimaa siinä tapauksessa, että heidän Hallitsijansa antaisi merkin. Tämä oli yksi niistä Jeesuksen maisen elämänvaiheen hetkistä, jolloin jumalallinen viisaus ja inhimillinen sääli kietoutuivat Ihmisen Pojan päätöksenteossa siinä määrin toisiinsa, että hän näki ainoaksi ratkaisukeinoksi vedota Isän tahtoon.
A voice from the front yard exclaimed: “Master, speak the word, restore our health, heal our diseases, and save our souls.” No sooner had these words been uttered than a vast retinue of seraphim, physical controllers, Life Carriers, and midwayers, such as always attended this incarnated Creator of a universe, made themselves ready to act with creative power should their Sovereign give the signal. This was one of those moments in the earth career of Jesus in which divine wisdom and human compassion were so interlocked in the judgment of the Son of Man that he sought refuge in appeal to his Father’s will.
Kun Pietari pyytämällä pyysi Mestaria kuulemaan heidän avunhuutonsa, niin Jeesus kärsivää väkijoukkoa silmäten vastasi: ”Olen tullut tähän maailmaan tuodakseni julki Isän ja perustaakseni hänen valtakuntansa. Tätä tarkoitusta varten olen elänyt elämääni tähän hetkeen saakka. Jos siis se olisi Hänen tahtonsa, joka minut lähetti, ja jos se ei olisi ristiriidassa sen kanssa, että olen vihkiytynyt julistamaan taivaan valtakunnan evankeliumia, niin haluaisin nähdä lapseni paranevan – ja –” mutta sitten Jeesuksen sanat hukkuivat meteliin.
When Peter implored the Master to heed their cry for help, Jesus, looking down upon the afflicted throng, answered: “I have come into the world to reveal the Father and establish his kingdom. For this purpose have I lived my life to this hour. If, therefore, it should be the will of Him who sent me and not inconsistent with my dedication to the proclamation of the gospel of the kingdom of heaven, I would desire to see my children made whole—and—” but the further words of Jesus were lost in the tumult.
Jeesus oli siirtänyt vastuun tästä parantamispäätöksestä Isälleen, joka tekisi sen suhteen ratkaisunsa. Ilmeisestikään Isän tahto ei muodostanut mitään estettä, sillä Mestarin sanoja oli tuskin vielä lausuttu, kun Jeesuksen Personoidun Ajatuksensuuntaajan komennuksessa palvelevien taivaallisten persoonallisuuksien ryhmä alkoi voimakkaasti liikehtiä. Suunnaton seurue laskeutui tämän kärsivien kuolevaisten kirjavan joukon keskelle, ja yhdessä ajallisuuden hetkessä 683 miestä, naista ja lasta sai takaisin terveytensä; he paranivat täydellisesti kaikista fyysisistä sairauksistaan ja muista aineellisista vammoistaan. Sellaista näkyä ei maan päällä ollut ennen tuota päivää koskaan nähty eikä ole nähty sen jälkeen. Ja niille meistä, jotka olimme paikalla näkemässä tämän luovan parannusaallon, se oli todellakin järisyttävä näytelmä.
Jesus had passed the responsibility of this healing decision to the ruling of his Father. Evidently the Father’s will interposed no objection, for the words of the Master had scarcely been uttered when the assembly of celestial personalities serving under the command of Jesus’ Personalized Thought Adjuster was mightily astir. The vast retinue descended into the midst of this motley throng of afflicted mortals, and in a moment of time 683 men, women, and children were made whole, were perfectly healed of all their physical diseases and other material disorders. Such a scene was never witnessed on earth before that day, nor since. And for those of us who were present to behold this creative wave of healing, it was indeed a thrilling spectacle.
Mutta kaikista olennoista, joita tämä äkillinen ja odottamaton yliluonnollisen paranemisen valloilleenpääsy hämmästytti, Jeesus oli yllättynein. Hetkenä, jolloin hänen inhimillinen mielenkiintonsa ja myötätuntonsa suuntautuivat hänen edessään avautuvaan kärsimyksestä ja tuskasta kertovaan näkymään, hän ei jaksanut pitää ihmismielessään Personoidun Suuntaajansa antamia varoituksia siitä, että tietyissä tilanteissa ja joissakin olosuhteissa olisi mahdotonta rajoittaa Luoja-Pojan luojan oikeuksiin kuuluvaa aikatekijää. Jeesus halusi nähdä näiden kärsivien kuolevaisten paranevan, ellei hänen Isänsä tahtoa sillä keinoin loukattaisi. Jeesuksen Personoitu Suuntaaja teki silmänräpäyksessä päätöksen, jonka mukaan sellainen luovaa energiaa tarvitseva teko ei siinä tilanteessa olisi rikkomus Paratiisin-Isän tahtoa vastaan, ja kyseisen päätöksen perusteella – Jeesuksen aiemmin ilmaiseman parantamishalun huomioon ottaen – luova teko oli tapahtunut tosiasia. Mitä Luoja-Poika haluaa ja hänen Isänsä tahtoo, se ON. Jeesuksen koko myöhemmän maisen elämän aikana ei toista tällaista joukkomittaista kuolevaisten fyysistä parantamista enää tapahtunut.
But of all the beings who were astonished at this sudden and unexpected outbreak of supernatural healing, Jesus was the most surprised. In a moment when his human interests and sympathies were focused upon the scene of suffering and affliction there spread out before him, he neglected to bear in his human mind the admonitory warnings of his Personalized Adjuster regarding the impossibility of limiting the time element of the creator prerogatives of a Creator Son under certain conditions and in certain circumstances. Jesus desired to see these suffering mortals made whole if his Father’s will would not thereby be violated. The Personalized Adjuster of Jesus instantly ruled that such an act of creative energy at that time would not transgress the will of the Paradise Father, and by such a decision—in view of Jesus’ preceding expression of healing desire—the creative act was. What a Creator Son desires and his Father wills IS. Not in all of Jesus’ subsequent earth life did another such en masse physical healing of mortals take place.
Kuten odottaa saattoi, huhu tästä Kapernaumin Betsaidassa auringonlaskun aikaan tapahtuneesta paranemisesta levisi Galilean ja Juudean joka kolkkaan ja niiden rajojen ulkopuolellekin. Taas kerran Herodeksen pelot heräsivät, ja hän lähetti urkkijoita toimittamaan hänelle tietoa Jeesuksen toiminnasta ja opetuksista ja ottamaan selville, oliko tämä entinen nasaretilaispuuseppä vaiko kuolleista noussut Johannes Kastaja.
As might have been expected, the fame of this sundown healing at Bethsaida in Capernaum spread throughout all Galilee and Judea and to the regions beyond. Once more were the fears of Herod aroused, and he sent watchers to report on the work and teachings of Jesus and to ascertain if he was the former carpenter of Nazareth or John the Baptist risen from the dead.
Etupäässä tästä tahattomasta fyysisen parantamiskyvyn julkitulosta johtui, että Jeesuksesta tuli koko maan päällä viettämänsä elämänvaiheen loppuajaksi tämän jälkeen yhtä paljon lääkäri kuin julistaja. On totta, että hän jatkoi opetustyötään, mutta hänen henkilökohtainen työnsä oli enimmäkseen sairaiden ja ahdingossa olevien hoivaamista, kun hänen apostolinsa puolestaan huolehtivat julkisesta saarnaamisesta ja uskovien kastamisesta.
Chiefly because of this unintended demonstration of physical healing, henceforth, throughout the remainder of his earth career, Jesus became as much a physician as a preacher. True, he continued his teaching, but his personal work consisted mostly in ministering to the sick and the distressed, while his apostles did the work of public preaching and baptizing believers.
Mutta valtaosa niistä, jotka pääsivät osallisiksi tästä auringonlaskun aikaan suoritetusta jumalallisen energian esilletuonnissa annetusta yliluonnollisesta eli luovasta fyysisestä paranemisesta, ei saanut tästä epätavallisesta armeliaisuuden osoituksesta pysyvää hengellistä hyötyä. Pienelle joukolle tämä fyysinen hoivatoimi muodostui todelliseksi kohennukseksi, mutta hengellistä valtakuntaa tämä ajattoman luovan parantamisen hämmästyttävä purkaus ei ihmissydämissä edistänyt.
But the majority of those who were recipients of supernatural or creative physical healing at this sundown demonstration of divine energy were not permanently spiritually benefited by this extraordinary manifestation of mercy. A small number were truly edified by this physical ministry, but the spiritual kingdom was not advanced in the hearts of men by this amazing eruption of timeless creative healing.
Jeesuksen maan päällä suorittamaan tehtävään aika ajoin liittyneet parantamisihmeet eivät kuuluneet suunnitelmaan, jonka mukaan hän julisti valtakuntaa. Ne kuuluivat vain sattumoisin siihen, että maan päällä vaikutti jumalallinen olento, jolla oli lähes rajattomat luojan oikeudet, ja näihin oikeuksiin vielä liittyi ennennäkemätön yhdistelmä jumalallista laupeutta ja inhimillistä myötätuntoa. Mutta tällaiset niin kutsutut ihmeet aiheuttivat Jeesukselle paljon harmia sikäli, että niiden mukana tuli ennakkoluuloja herättävää julkisuutta ja että niistä aiheutui runsaasti ei-kaivattua kuuluisuutta.
The healing wonders which every now and then attended Jesus’ mission on earth were not a part of his plan of proclaiming the kingdom. They were incidentally inherent in having on earth a divine being of well-nigh unlimited creator prerogatives in association with an unprecedented combination of divine mercy and human sympathy. But such so-called miracles gave Jesus much trouble in that they provided prejudice-raising publicity and afforded much unsought notoriety.