Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Älykäs ihminen tietää olevansa luonnon lapsi, osa aineellista maailmankaikkeutta; hän ei myöskään näe mitään yksittäisen persoonallisuuden eloonjäämistä energiauniversumin matemaattisen tason liikkeissä ja jännitteissä. Eikä ihminen voi fyysisiä syitä ja seurauksia tutkimalla koskaan nähdä hengellistä todellisuutta.
Ihminen tietää myös olevansa ideainmuodostuksellisen kosmoksen osa, mutta vaikka käsitys saattaakin kantaa kuolevaisen elämänkaaren tuolle puolen, ei käsityksessä kuitenkaan ole luontaisesti mitään sellaista, mikä vihjaisi käsityksiä muodostavan persoonallisuuden henkilökohtaiseen eloonjäämiseen. Eikä logiikan ja järjen tarjoamien mahdollisuuksien loppuunammentaminen tule loogikolle eikä järkeilijälle koskaan paljastamaan persoonallisuuden eloonjäämisen ikuista totuutta.
Aineellinen lainmukaisuuden taso pitää huolen syysuhteen jatkumisesta eli siitä, että seuraus aina vastaa edeltävää toimintaa. Mielen taso antaa ymmärtää, että ideainmuodostuksellinen jatkuvuus on päättymätöntä, että edeltäkäsin olemassa olevista käsityksistä virtaa katkeamaton käsitteenmuodostuksen potentiaali. Muttei näistä universumitasoista kumpikaan paljasta vastauksia etsivälle kuolevaiselle pakoväylää statuksen osittaisuudesta eikä siitä sietämättömästä epävarmuudesta, jonka syynä on se, että maailmankaikkeudessa hän on ohimenevä realiteetti, ajallinen persoonallisuus, joka on tuomittu sammumaan rajallisten elämän energioiden kuluttua loppuun.
Vain hengelliseen ymmärrykseen johtavan morontiaalisen väylän kautta ihminen voi koskaan murtaa ne kahleet, jotka luonnostaan kuuluvat hänen kuolevaisen olennon statukseensa universumissa. Energia ja mieli toki johtavat takaisin Paratiisiin ja Jumaluuteen, muttei sen paremmin ihmisen energiavarustus kuin hänen mielivarustuksensakaan ole lähtöisin suoraan tällaisesta Paratiisin-Jumaluudesta. Ihminen on Jumalan lapsi vain hengellisessä merkityksessä. Ja tämä on totta siksi, että Paratiisin-Isä on ihmisen varustuksena ja hänen sisimmässään tällä haavaa vain hengellisessä merkityksessä. Muutoin kuin uskonnollisen kokemuksen tietä ja aitoa uskoa harjoittamalla ihmiskunta ei koskaan kykene löytämään jumalallisuutta. Uskossa tapahtuva Jumalan totuuden hyväksyminen antaa ihmiselle kyvyn päästä pakoon aineellisten rajoitusten ahtaista aitauksista ja antaa hänelle järkiperäisen toivon siitä, että hän pääsee kenenkään estämättä lähtemään aineellisesta olinpiiristä, jossa on kuolema, hengelliseen olinpiiriin, jossa on ikuinen elämä.
Uskonnon tarkoituksena ei ole tyydyttää Jumalaa kohtaan tunnettua uteliaisuutta, vaan mieluumminkin suoda älyperäistä vakavuutta ja filosofista turvallisuutta, vakauttaa ja rikastuttaa ihmiseloa yhdistämällä kuolevainen jumalalliseen, osittainen täydelliseen, yhdistämällä ihminen ja Jumala. Ihmisen käsitykset ihanteellisuudesta saavat todellisuutta nimenomaan uskonnollisen kokemuksen kautta.
Mitään tieteellisiä tai loogisia todistuksia jumaluudesta ei voi milloinkaan olla olemassa. Järki yksinään ei voi koskaan osoittaa oikeiksi uskonnolliseen kokemukseen sisältyviä arvoja ja hyvyyksiä. Mutta aina kuitenkin on totta, että jokainen, joka tahtoo täyttää Jumalan tahdon, on käsittävä hengellisten arvojen paikkansapitävyyden. Tätä lähemmäksi ei kuolevaisten tasolla voi päästä uskonnollisen kokemuksen todellisuuden todistamista. Tällainen usko tarjoaa ainoan pakotien aineellisen maailman mekaanisesta puristuksesta ja älyn maailman epätäydellisyydestä johtuvan erheen aiheuttamasta vääristymisestä; se on ainoa löydetty ratkaisu siihen, miten päästään umpikujasta, joka esiintyy kuolevaisten ajattelussa sen kysymyksen kohdalla, jatkuuko yksittäisen persoonallisuuden elämä kuoleman jälkeen. Se on ainoa passi, jolla pääsee todellisuuden täysimääräistymiseen ja elämän ikuisuuteen universaalisessa luomakunnassa, jossa vallitsevat rakkaus, laki, eheys ja edistyvä Jumaluuden saavuttaminen.
Uskonto parantaa tehokkaasti ihmisen idealistisen eristyneisyyden tai hengellisen yksinäisyyden tunteen, sillä se vapauttaa uskovan tekemällä hänet Jumalan pojaksi, uuden ja mielekkään universumin kansalaiseksi. Uskonto vakuuttaa ihmiselle, että hän sielussaan näkyvää vanhurskauden valonkajastusta seuratessaan samastuu Infiniittisen suunnitelmaan ja Iankaikkisen tarkoitukseen. Tällainen vapautunut sielu alkaa välittömästi tuntea olonsa kotoisaksi tässä uudessa universumissa, hänen omassa universumissaan.
Kun koet tällaisen uskon tuottaman muodonmuutoksen, et enää ole matemaattisen kosmoksen orjamainen osa, vaan mieluumminkin Universaalisen Isän vapautunut, tahtomaan kykenevä poika. Enää ei tällainen vapautunut poika taistele yksinään sitä kovaa tuomiota vastaan, jonka mukaan ajallinen olemassaolo päättyy. Enää hän ei käy taistelua koko luomakuntaa vastaan tilanteessa, jossa kaikki puhuu toivottomasti häntä vastaan. Enää ei häntä horjuta halvaannuttava pelko siitä, että hän ehkä onkin pannut luottamuksensa toivottomaan harhakuvaan tai pannut toivonsa mielikuvituksen luomaan erheeseen.
Nyt ovat Jumalan pojat paremminkin pestautuneet käymään yhdessä taisteluun, jossa todellisuus voittaa olemassaolon puolinaisuuden varjot. Vihdoinkin tulevat kaikki luodut tietoisiksi siitä, että Jumala ja jotakuinkin rajattoman universumin kaikki jumalalliset olentojoukot ovat heidän puolellaan ylevässä taistelussa elämän ikuisuuden ja statuksen jumalallisuuden saavuttamiseksi. Tällaiset uskon vapauttamat pojat ovat peruuttamattomasti pestautuneet ajallisuudessa käytäviin kamppailuihin ikuisuuden korkeampien voimien ja jumalallisten persoonallisuuksien puolella; ja nyt käyvät jopa tähdet radoillaan taistelua heidän puolestaan; viimeinkin he katselevat universumia sisältäpäin, Jumalan näkökulmasta, ja kaikki muuttuu aineellisen eristyneisyyden epävarmuuksista ikuisen hengellisen etenemisen varmuuksiksi. Jopa itsestään ajallisuudesta tulee pelkkä ikuisuuden varjo, jonka Paratiisin realiteetit luovat avaruuden mahtavana liikkuvan koneiston ylle.
[Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
Intelligent man knows that he is a child of nature, a part of the material universe; he likewise discerns no survival of individual personality in the motions and tensions of the mathematical level of the energy universe. Nor can man ever discern spiritual reality through the examination of physical causes and effects.
A human being is also aware that he is a part of the ideational cosmos, but though concept may endure beyond a mortal life span, there is nothing inherent in concept which indicates the personal survival of the conceiving personality. Nor will the exhaustion of the possibilities of logic and reason ever reveal to the logician or to the reasoner the eternal truth of the survival of personality.
The material level of law provides for causality continuity, the unending response of effect to antecedent action; the mind level suggests the perpetuation of ideational continuity, the unceasing flow of conceptual potentiality from pre-existent conceptions. But neither of these levels of the universe discloses to the inquiring mortal an avenue of escape from partiality of status and from the intolerable suspense of being a transient reality in the universe, a temporal personality doomed to be extinguished upon the exhaustion of the limited life energies.
It is only through the morontial avenue leading to spiritual insight that man can ever break the fetters inherent in his mortal status in the universe. Energy and mind do lead back to Paradise and Deity, but neither the energy endowment nor the mind endowment of man proceeds directly from such Paradise Deity. Only in the spiritual sense is man a child of God. And this is true because it is only in the spiritual sense that man is at present endowed and indwelt by the Paradise Father. Mankind can never discover divinity except through the avenue of religious experience and by the exercise of true faith. The faith acceptance of the truth of God enables man to escape from the circumscribed confines of material limitations and affords him a rational hope of achieving safe conduct from the material realm, whereon is death, to the spiritual realm, wherein is life eternal.
The purpose of religion is not to satisfy curiosity about God but rather to afford intellectual constancy and philosophic security, to stabilize and enrich human living by blending the mortal with the divine, the partial with the perfect, man and God. It is through religious experience that man’s concepts of ideality are endowed with reality.
Never can there be either scientific or logical proofs of divinity. Reason alone can never validate the values and goodnesses of religious experience. But it will always remain true: Whosoever wills to do the will of God shall comprehend the validity of spiritual values. This is the nearest approach that can be made on the mortal level to offering proofs of the reality of religious experience. Such faith affords the only escape from the mechanical clutch of the material world and from the error distortion of the incompleteness of the intellectual world; it is the only discovered solution to the impasse in mortal thinking regarding the continuing survival of the individual personality. It is the only passport to completion of reality and to eternity of life in a universal creation of love, law, unity, and progressive Deity attainment.
Religion effectually cures man’s sense of idealistic isolation or spiritual loneliness; it enfranchises the believer as a son of God, a citizen of a new and meaningful universe. Religion assures man that, in following the gleam of righteousness discernible in his soul, he is thereby identifying himself with the plan of the Infinite and the purpose of the Eternal. Such a liberated soul immediately begins to feel at home in this new universe, his universe.
When you experience such a transformation of faith, you are no longer a slavish part of the mathematical cosmos but rather a liberated volitional son of the Universal Father. No longer is such a liberated son fighting alone against the inexorable doom of the termination of temporal existence; no longer does he combat all nature, with the odds hopelessly against him; no longer is he staggered by the paralyzing fear that, perchance, he has put his trust in a hopeless phantasm or pinned his faith to a fanciful error.
Now, rather, are the sons of God enlisted together in fighting the battle of reality’s triumph over the partial shadows of existence. At last all creatures become conscious of the fact that God and all the divine hosts of a well-nigh limitless universe are on their side in the supernal struggle to attain eternity of life and divinity of status. Such faith-liberated sons have certainly enlisted in the struggles of time on the side of the supreme forces and divine personalities of eternity; even the stars in their courses are now doing battle for them; at last they gaze upon the universe from within, from God’s viewpoint, and all is transformed from the uncertainties of material isolation to the sureties of eternal spiritual progression. Even time itself becomes but the shadow of eternity cast by Paradise realities upon the moving panoply of space.
[Presented by a Melchizedek of Nebadon.]
SuomiEnglish
Älykäs ihminen tietää olevansa luonnon lapsi, osa aineellista maailmankaikkeutta; hän ei myöskään näe mitään yksittäisen persoonallisuuden eloonjäämistä energiauniversumin matemaattisen tason liikkeissä ja jännitteissä. Eikä ihminen voi fyysisiä syitä ja seurauksia tutkimalla koskaan nähdä hengellistä todellisuutta.
Intelligent man knows that he is a child of nature, a part of the material universe; he likewise discerns no survival of individual personality in the motions and tensions of the mathematical level of the energy universe. Nor can man ever discern spiritual reality through the examination of physical causes and effects.
Ihminen tietää myös olevansa ideainmuodostuksellisen kosmoksen osa, mutta vaikka käsitys saattaakin kantaa kuolevaisen elämänkaaren tuolle puolen, ei käsityksessä kuitenkaan ole luontaisesti mitään sellaista, mikä vihjaisi käsityksiä muodostavan persoonallisuuden henkilökohtaiseen eloonjäämiseen. Eikä logiikan ja järjen tarjoamien mahdollisuuksien loppuunammentaminen tule loogikolle eikä järkeilijälle koskaan paljastamaan persoonallisuuden eloonjäämisen ikuista totuutta.
A human being is also aware that he is a part of the ideational cosmos, but though concept may endure beyond a mortal life span, there is nothing inherent in concept which indicates the personal survival of the conceiving personality. Nor will the exhaustion of the possibilities of logic and reason ever reveal to the logician or to the reasoner the eternal truth of the survival of personality.
Aineellinen lainmukaisuuden taso pitää huolen syysuhteen jatkumisesta eli siitä, että seuraus aina vastaa edeltävää toimintaa. Mielen taso antaa ymmärtää, että ideainmuodostuksellinen jatkuvuus on päättymätöntä, että edeltäkäsin olemassa olevista käsityksistä virtaa katkeamaton käsitteenmuodostuksen potentiaali. Muttei näistä universumitasoista kumpikaan paljasta vastauksia etsivälle kuolevaiselle pakoväylää statuksen osittaisuudesta eikä siitä sietämättömästä epävarmuudesta, jonka syynä on se, että maailmankaikkeudessa hän on ohimenevä realiteetti, ajallinen persoonallisuus, joka on tuomittu sammumaan rajallisten elämän energioiden kuluttua loppuun.
The material level of law provides for causality continuity, the unending response of effect to antecedent action; the mind level suggests the perpetuation of ideational continuity, the unceasing flow of conceptual potentiality from pre-existent conceptions. But neither of these levels of the universe discloses to the inquiring mortal an avenue of escape from partiality of status and from the intolerable suspense of being a transient reality in the universe, a temporal personality doomed to be extinguished upon the exhaustion of the limited life energies.
Vain hengelliseen ymmärrykseen johtavan morontiaalisen väylän kautta ihminen voi koskaan murtaa ne kahleet, jotka luonnostaan kuuluvat hänen kuolevaisen olennon statukseensa universumissa. Energia ja mieli toki johtavat takaisin Paratiisiin ja Jumaluuteen, muttei sen paremmin ihmisen energiavarustus kuin hänen mielivarustuksensakaan ole lähtöisin suoraan tällaisesta Paratiisin-Jumaluudesta. Ihminen on Jumalan lapsi vain hengellisessä merkityksessä. Ja tämä on totta siksi, että Paratiisin-Isä on ihmisen varustuksena ja hänen sisimmässään tällä haavaa vain hengellisessä merkityksessä. Muutoin kuin uskonnollisen kokemuksen tietä ja aitoa uskoa harjoittamalla ihmiskunta ei koskaan kykene löytämään jumalallisuutta. Uskossa tapahtuva Jumalan totuuden hyväksyminen antaa ihmiselle kyvyn päästä pakoon aineellisten rajoitusten ahtaista aitauksista ja antaa hänelle järkiperäisen toivon siitä, että hän pääsee kenenkään estämättä lähtemään aineellisesta olinpiiristä, jossa on kuolema, hengelliseen olinpiiriin, jossa on ikuinen elämä.
It is only through the morontial avenue leading to spiritual insight that man can ever break the fetters inherent in his mortal status in the universe. Energy and mind do lead back to Paradise and Deity, but neither the energy endowment nor the mind endowment of man proceeds directly from such Paradise Deity. Only in the spiritual sense is man a child of God. And this is true because it is only in the spiritual sense that man is at present endowed and indwelt by the Paradise Father. Mankind can never discover divinity except through the avenue of religious experience and by the exercise of true faith. The faith acceptance of the truth of God enables man to escape from the circumscribed confines of material limitations and affords him a rational hope of achieving safe conduct from the material realm, whereon is death, to the spiritual realm, wherein is life eternal.
Uskonnon tarkoituksena ei ole tyydyttää Jumalaa kohtaan tunnettua uteliaisuutta, vaan mieluumminkin suoda älyperäistä vakavuutta ja filosofista turvallisuutta, vakauttaa ja rikastuttaa ihmiseloa yhdistämällä kuolevainen jumalalliseen, osittainen täydelliseen, yhdistämällä ihminen ja Jumala. Ihmisen käsitykset ihanteellisuudesta saavat todellisuutta nimenomaan uskonnollisen kokemuksen kautta.
The purpose of religion is not to satisfy curiosity about God but rather to afford intellectual constancy and philosophic security, to stabilize and enrich human living by blending the mortal with the divine, the partial with the perfect, man and God. It is through religious experience that man’s concepts of ideality are endowed with reality.
Mitään tieteellisiä tai loogisia todistuksia jumaluudesta ei voi milloinkaan olla olemassa. Järki yksinään ei voi koskaan osoittaa oikeiksi uskonnolliseen kokemukseen sisältyviä arvoja ja hyvyyksiä. Mutta aina kuitenkin on totta, että jokainen, joka tahtoo täyttää Jumalan tahdon, on käsittävä hengellisten arvojen paikkansapitävyyden. Tätä lähemmäksi ei kuolevaisten tasolla voi päästä uskonnollisen kokemuksen todellisuuden todistamista. Tällainen usko tarjoaa ainoan pakotien aineellisen maailman mekaanisesta puristuksesta ja älyn maailman epätäydellisyydestä johtuvan erheen aiheuttamasta vääristymisestä; se on ainoa löydetty ratkaisu siihen, miten päästään umpikujasta, joka esiintyy kuolevaisten ajattelussa sen kysymyksen kohdalla, jatkuuko yksittäisen persoonallisuuden elämä kuoleman jälkeen. Se on ainoa passi, jolla pääsee todellisuuden täysimääräistymiseen ja elämän ikuisuuteen universaalisessa luomakunnassa, jossa vallitsevat rakkaus, laki, eheys ja edistyvä Jumaluuden saavuttaminen.
Never can there be either scientific or logical proofs of divinity. Reason alone can never validate the values and goodnesses of religious experience. But it will always remain true: Whosoever wills to do the will of God shall comprehend the validity of spiritual values. This is the nearest approach that can be made on the mortal level to offering proofs of the reality of religious experience. Such faith affords the only escape from the mechanical clutch of the material world and from the error distortion of the incompleteness of the intellectual world; it is the only discovered solution to the impasse in mortal thinking regarding the continuing survival of the individual personality. It is the only passport to completion of reality and to eternity of life in a universal creation of love, law, unity, and progressive Deity attainment.
Uskonto parantaa tehokkaasti ihmisen idealistisen eristyneisyyden tai hengellisen yksinäisyyden tunteen, sillä se vapauttaa uskovan tekemällä hänet Jumalan pojaksi, uuden ja mielekkään universumin kansalaiseksi. Uskonto vakuuttaa ihmiselle, että hän sielussaan näkyvää vanhurskauden valonkajastusta seuratessaan samastuu Infiniittisen suunnitelmaan ja Iankaikkisen tarkoitukseen. Tällainen vapautunut sielu alkaa välittömästi tuntea olonsa kotoisaksi tässä uudessa universumissa, hänen omassa universumissaan.
Religion effectually cures man’s sense of idealistic isolation or spiritual loneliness; it enfranchises the believer as a son of God, a citizen of a new and meaningful universe. Religion assures man that, in following the gleam of righteousness discernible in his soul, he is thereby identifying himself with the plan of the Infinite and the purpose of the Eternal. Such a liberated soul immediately begins to feel at home in this new universe, his universe.
Kun koet tällaisen uskon tuottaman muodonmuutoksen, et enää ole matemaattisen kosmoksen orjamainen osa, vaan mieluumminkin Universaalisen Isän vapautunut, tahtomaan kykenevä poika. Enää ei tällainen vapautunut poika taistele yksinään sitä kovaa tuomiota vastaan, jonka mukaan ajallinen olemassaolo päättyy. Enää hän ei käy taistelua koko luomakuntaa vastaan tilanteessa, jossa kaikki puhuu toivottomasti häntä vastaan. Enää ei häntä horjuta halvaannuttava pelko siitä, että hän ehkä onkin pannut luottamuksensa toivottomaan harhakuvaan tai pannut toivonsa mielikuvituksen luomaan erheeseen.
When you experience such a transformation of faith, you are no longer a slavish part of the mathematical cosmos but rather a liberated volitional son of the Universal Father. No longer is such a liberated son fighting alone against the inexorable doom of the termination of temporal existence; no longer does he combat all nature, with the odds hopelessly against him; no longer is he staggered by the paralyzing fear that, perchance, he has put his trust in a hopeless phantasm or pinned his faith to a fanciful error.
Nyt ovat Jumalan pojat paremminkin pestautuneet käymään yhdessä taisteluun, jossa todellisuus voittaa olemassaolon puolinaisuuden varjot. Vihdoinkin tulevat kaikki luodut tietoisiksi siitä, että Jumala ja jotakuinkin rajattoman universumin kaikki jumalalliset olentojoukot ovat heidän puolellaan ylevässä taistelussa elämän ikuisuuden ja statuksen jumalallisuuden saavuttamiseksi. Tällaiset uskon vapauttamat pojat ovat peruuttamattomasti pestautuneet ajallisuudessa käytäviin kamppailuihin ikuisuuden korkeampien voimien ja jumalallisten persoonallisuuksien puolella; ja nyt käyvät jopa tähdet radoillaan taistelua heidän puolestaan; viimeinkin he katselevat universumia sisältäpäin, Jumalan näkökulmasta, ja kaikki muuttuu aineellisen eristyneisyyden epävarmuuksista ikuisen hengellisen etenemisen varmuuksiksi. Jopa itsestään ajallisuudesta tulee pelkkä ikuisuuden varjo, jonka Paratiisin realiteetit luovat avaruuden mahtavana liikkuvan koneiston ylle.
Now, rather, are the sons of God enlisted together in fighting the battle of reality’s triumph over the partial shadows of existence. At last all creatures become conscious of the fact that God and all the divine hosts of a well-nigh limitless universe are on their side in the supernal struggle to attain eternity of life and divinity of status. Such faith-liberated sons have certainly enlisted in the struggles of time on the side of the supreme forces and divine personalities of eternity; even the stars in their courses are now doing battle for them; at last they gaze upon the universe from within, from God’s viewpoint, and all is transformed from the uncertainties of material isolation to the sureties of eternal spiritual progression. Even time itself becomes but the shadow of eternity cast by Paradise realities upon the moving panoply of space.
[Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
[Presented by a Melchizedek of Nebadon.]