Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Ei liene aivan väärin sanoa, että samalla kun punainen ihminen kärsi liiallisesta sodankäynnistä, kiinalaisten osoittama perinpohjaisuus Aasian valloittamisessa viivytti valtiollisuuden kehittymistä heidän keskuuteensa. Heillä oli suuri rodun sisäisen solidaarisuuden potentiaali, mutta sen kunnollinen kehittyminen jäi toteutumatta, sillä ei ollut olemassa sellaista ulkoisen hyökkäyksen aina tuntuvasta uhasta johtuvaa kannustinta, joka olisi pakottanut yhtämittaiseen etenemiseen.
Kun Itä-Aasian valloitus oli viety päätökseen, ikivanha sotilasvaltio vähitellen mureni, menneet sodat unohdettiin. Sankarirunoelman kaltaisesta taistelusta punaista rotua vastaan oli jäänyt jäljelle pelkkä hämärä perimätieto jousimiesten kansanheimon kanssa muinoin käydystä voimainmittelöstä. Kiinalaiset ryhtyivät jo varhaisessa vaiheessa harrastamaan maataloushankkeita, mikä vain lisäsi heidän rauhanomaisia taipumuksiaan, ja kun väestömäärä oli selvästi alle ihmisen ja maatalousmaan suhdeluvun, se edisti maan rauhanomaisuuden kasvua vielä lisää.
Tarvittiin vain tietoisuus menneisyyden saavutuksista (jotka nykyisyydessä jo olivat jonkin verran väljähtyneitä), valtaosaltaan maata viljelevän kansan vanhoillisuus ja kehittynyt perhe-elämä ja niin esi-isienkunnioitus sai alkunsa, ja tämä huipentui lopulta tavaksi osoittaa niin suuresti kunnioitusta menneisyyden ihmisiä kohtaan, että se lähenteli palvomista. Varsin samantapainen suhtautuminen oli vallalla Euroopassa valkoisten rotujen keskuudessa noin viidensadan vuoden ajan kreikkalais-roomalaisen sivilisaation luhistumisen jälkeen.
Usko ”Ainoaan Totuuteen” ja sen palvominen Singlangtonin opettamalla tavalla ei koskaan täysin sammunut. Mutta ajan myötä yhä yleisemmäksi käynyt pyrkimys kunnioittaa sellaista, joka jo oli vakiintunutta, peitti alleen uuden ja korkeamman totuuden etsinnän. Keltaisen rodun hengenviljely suuntautui vähä vähältä pois tuntemattoman tavoittelusta ja asettui säilyttämään sitä, mikä oli tunnettua. Ja tämä on syynä siihen, että aikanaan maailman nopeimmin edistynyt sivilisaatio lamaantui.
Vuosien 4000 ja 500 eKr. välillä keltaisen rodun poliittinen jälleenyhdistyminen vietiin päätökseen, mutta Jangtsen ja Keltaisenjoen keskusten kulttuurin yhdistäminen oli toteutettu jo sitä ennen. Tämä myöhempien heimoryhmien poliittinen jälleenyhdistyminen ei sujunut ristiriidatta, mutta sodalla oli yhteisön näkemyksissä edelleen huono kaiku. Esi-isienpalvonta, kielen hajoaminen yhä useammiksi murteiksi sekä se, ettei tuhansiin ja taas tuhansiin vuosiin ollut mitään tarvetta kutsua väestöä sotilaalliseen toimintaan, olivat tehneet tästä kansasta äärimmäisyyteen asti rauhanomaisen.
Vaikkei keltainen rotu täyttänytkään toiveita pitkälle ehtineen valtiollisuuden varhaisessa vaiheessa tapahtuvasta kehittymisestä, vähitellen se silti edistyi sivilisaatioon kuuluvien taitojen hallinnassa, varsinkin maanviljelyn ja puutarhanhoidon alalla. Viljelijöiden Shensissä ja Henanissa kohtaamien vesirakennusteknisten ongelmien ratkaiseminen edellytti ryhmien välistä yhteistyötä. Tällaiset kastelun ja maaperän säilyttämisen alalla kohdatut vaikeudet vaikuttivat osaltaan hyvinkin suuressa määrin keskinäisen riippuvuuden kehittymiseen ja sen seurauksena rauhan edistymiseen maataviljelevien ryhmien keskuudessa.
Kirjoitustaidon alalla otetut edistysaskelet samoin kuin koulujen perustaminen myötävaikuttivat tiedon leviämiseen sellaisessa mittakaavassa, joka ei ole verrattavissa mihinkään aikaisempaan. Mutta varsin varhain tapahtuneesta kirjapainotaidon ilmaantumisesta huolimatta käsitemerkkejä käyttävän kirjoitusjärjestelmän vaivalloisuus rajoitti oppineiden luokkien lukumääräistä kasvua. Ja mikä pahinta, sosiaalisen standardisoitumisen ja uskonnollis-filosofisen dogmatisoitumisen prosessit etenivät hyvää vauhtia. Esi-isäinkunnioittamisen uskonnollinen kehitys monimutkaistui entisestään, sillä siihen tulvehti mukaan monenlaista luonnonpalvontaan liittyvää taikauskoa. Mutta koko keisarikunnanlaajuisessa Shang-tin palvonnassa säilyi vielä pitkään jäänteitä todellisesta jumalakäsitteestä.
Esi-isien kunnioittamiseen sisältyvä suuri heikkous on siinä, että se edistää taaksepäin katsovaa filosofiaa. Vaikka olisikin hyvinkin järkevää kerätä viisauden kultajyviä menneisyydestä, on silti mieletöntä pitää menneisyyttä totuuden ainoana lähteenä. Totuus on suhteellista ja laajentuvaa. Se elää aina nykyisyydessä, ja se tulee uudella tavalla esille jokaisessa ihmisten sukupolvessa – jopa jokaisessa ihmiselämässä.
Esivanhempien kunnioittamisen merkittävä vahva puoli taas on siinä, että se antaa suuren arvon perheelle. Kiinalaisen kulttuurin hämmästyttävä järkkymättömyys ja pysyvyys ovat seurauksena siitä, että perheelle annetaan ensiarvoisen tärkeä asema, sivilisaation kohtalo riippuu nimittäin suoraan siitä, miten tehokkaasti perheinstituutio toimii; ja Kiinassa perhe sai sellaisen sosiaalisen tärkeyden, jopa sellaisen uskonnollisen merkityksen, että lähellekään sitä eivät ole päässeet kuin muutamat muut kansat.
Yhä laajemmaksi käyneen esi-isienpalvonnan edellyttämä kiintymys omia vanhempia ja lojaalisuus perhettä kohtaan takasivat verrattomien perhesuhteiden ja kestävien perheryhmien muodostumisen, ja nämä kaikki tasoittivat tietä seuraaville sivilisaation säilymiseen vaikuttaville tekijöille:
1. Omaisuuden ja varallisuuden säilyttäminen.
2. Useamman kuin yhden sukupolven kokemuksen yhdistyminen.
3. Menneisyyden taitojen ja tietojen tehokas opettaminen lapsille.
4. Voimakkaan velvollisuudentunteen kehittyminen, moraalisuuden koheneminen ja eettisen herkkyyden kasvu.
Kiinalaisen sivilisaation muotoutumisvaihe, joka alkaa andiittien saapumisesta, jatkuu kuudennella vuosisadalla ennen Kristusta tapahtuneeseen suureen eettiseen, moraaliseen ja puolittain uskonnolliseen heräämiseen asti. Ja kiinalainen perimätieto kuljettaa mukanaan hämäräksi käynyttä kertomusta evoluution mukaisesta menneisyydestä, johon kuuluvat siirtyminen äitikeskeisestä isäkeskeiseen perheeseen, maanviljelyn vakiintuminen, arkkitehtuurin kehittyminen ja teollisuuden alkuunsaattaminen – kaikki tämä on vaihe vaiheelta kerrottu. Ja tämä kertomus tuo eteemme – tarkempana kuin mikään muu samankaltainen selvitys – kuvan suurenmoisen kansan loistavasta noususta barbaarisuuden tasoilta sivistykseen. Tänä aikana kiinalaiset siirtyivät alkeellisesta maatalousyhteiskunnasta korkeampaan sosiaaliseen järjestelmään, jonka ilmentymiä olivat kaupungit, teollisuus, metallinmuokkaus, kaupallinen tavarainvaihto, hallitus, kirjoitustaito, matematiikka, taide, tiede ja kirjapainotaito.
Ja niin keltaisen rodun ikivanha sivilisaatio onkin säilynyt halki vuosisatojen. Siitä, kun ensimmäiset tärkeät edistysaskelet kiinalaisen kulttuurin alalla otettiin, on kulunut lähes neljäkymmentätuhatta vuotta, ja monista taantumistakin huolimatta Hanin poikien sivilisaatio antaa paremmin kuin mikään muu sivilisaatio yhtäjaksoisen kuvan katkeamattomasta eteenpäinmenosta halki aikakausien aina kahdennellekymmenennelle vuosisadalle asti. Valkoisten rotujen mekaaniset ja uskonnolliset aikaansaannokset ovat olleet korkeata luokkaa, mutta koskaan nämä rodut eivät ole voittaneet kiinalaisia lojaalisuudessa perhettä kohtaan, ryhmän sisäisessä eettisyydessä eivätkä henkilökohtaisessa moraalisuudessa.
Tämän ikivanhan kulttuurin anti ihmisen onnellisuuden hyväksi on runsas. Miljoonat ihmisolennot ovat eläneet ja kuolleet sen saavutusten siunaamina. Tämä suuri sivilisaatio on vuosisatojen ajan levännyt menneisyyden laakereilla, mutta nyt se on taas heräämässä muodostaakseen itselleen kuvan kuolevaisen olennon olemassaolon ylimaallisista päämääristä, ryhtyäkseen taas kerran hellittämättömään kilvoitteluun koskaan päättymättömän edistymisen hyväksi.
[Esittänyt muuan Nebadonin Arkkienkeli.]
While the red man suffered from too much warfare, it is not altogether amiss to say that the development of statehood among the Chinese was delayed by the thoroughness of their conquest of Asia. They had a great potential of racial solidarity, but it failed properly to develop because the continuous driving stimulus of the ever-present danger of external aggression was lacking.
With the completion of the conquest of eastern Asia the ancient military state gradually disintegrated—past wars were forgotten. Of the epic struggle with the red race there persisted only the hazy tradition of an ancient contest with the archer peoples. The Chinese early turned to agricultural pursuits, which contributed further to their pacific tendencies, while a population well below the land-man ratio for agriculture still further contributed to the growing peacefulness of the country.
Consciousness of past achievements (somewhat diminished in the present), the conservatism of an overwhelmingly agricultural people, and a well-developed family life equaled the birth of ancestor veneration, culminating in the custom of so honoring the men of the past as to border on worship. A very similar attitude prevailed among the white races in Europe for some five hundred years following the disruption of Greco-Roman civilization.
The belief in, and worship of, the “One Truth” as taught by Singlangton never entirely died out; but as time passed, the search for new and higher truth became overshadowed by a growing tendency to venerate that which was already established. Slowly the genius of the yellow race became diverted from the pursuit of the unknown to the preservation of the known. And this is the reason for the stagnation of what had been the world’s most rapidly progressing civilization.
Between 4000 and 500 b.c. the political reunification of the yellow race was consummated, but the cultural union of the Yangtze and Yellow river centers had already been effected. This political reunification of the later tribal groups was not without conflict, but the societal opinion of war remained low; ancestor worship, increasing dialects, and no call for military action for thousands upon thousands of years had rendered this people ultrapeaceful.
Despite failure to fulfill the promise of an early development of advanced statehood, the yellow race did progressively move forward in the realization of the arts of civilization, especially in the realms of agriculture and horticulture. The hydraulic problems faced by the agriculturists in Shensi and Honan demanded group co-operation for solution. Such irrigation and soil-conservation difficulties contributed in no small measure to the development of interdependence with the consequent promotion of peace among farming groups.
Soon developments in writing, together with the establishment of schools, contributed to the dissemination of knowledge on a previously unequaled scale. But the cumbersome nature of the ideographic writing system placed a numerical limit upon the learned classes despite the early appearance of printing. And above all else, the process of social standardization and religio-philosophic dogmatization continued apace. The religious development of ancestor veneration became further complicated by a flood of superstitions involving nature worship, but lingering vestiges of a real concept of God remained preserved in the imperial worship of Shang-ti.
The great weakness of ancestor veneration is that it promotes a backward-looking philosophy. However wise it may be to glean wisdom from the past, it is folly to regard the past as the exclusive source of truth. Truth is relative and expanding; it lives always in the present, achieving new expression in each generation of men—even in each human life.
The great strength in a veneration of ancestry is the value that such an attitude places upon the family. The amazing stability and persistence of Chinese culture is a consequence of the paramount position accorded the family, for civilization is directly dependent on the effective functioning of the family; and in China the family attained a social importance, even a religious significance, approached by few other peoples.
The filial devotion and family loyalty exacted by the growing cult of ancestor worship insured the building up of superior family relationships and of enduring family groups, all of which facilitated the following factors in the preservation of civilization:
1. Conservation of property and wealth.
2. Pooling of the experience of more than one generation.
3. Efficient education of children in the arts and sciences of the past.
4. Development of a strong sense of duty, the enhancement of morality, and the augmentation of ethical sensitivity.
The formative period of Chinese civilization, opening with the coming of the Andites, continues on down to the great ethical, moral, and semireligious awakening of the sixth century before Christ. And Chinese tradition preserves the hazy record of the evolutionary past; the transition from mother- to father-family, the establishment of agriculture, the development of architecture, the initiation of industry—all these are successively narrated. And this story presents, with greater accuracy than any other similar account, the picture of the magnificent ascent of a superior people from the levels of barbarism. During this time they passed from a primitive agricultural society to a higher social organization embracing cities, manufacture, metalworking, commercial exchange, government, writing, mathematics, art, science, and printing.
And so the ancient civilization of the yellow race has persisted down through the centuries. It is almost forty thousand years since the first important advances were made in Chinese culture, and though there have been many retrogressions, the civilization of the sons of Han comes the nearest of all to presenting an unbroken picture of continual progression right on down to the times of the twentieth century. The mechanical and religious developments of the white races have been of a high order, but they have never excelled the Chinese in family loyalty, group ethics, or personal morality.
This ancient culture has contributed much to human happiness; millions of human beings have lived and died, blessed by its achievements. For centuries this great civilization has rested upon the laurels of the past, but it is even now reawakening to envision anew the transcendent goals of mortal existence, once again to take up the unremitting struggle for never-ending progress.
[Presented by an Archangel of Nebadon.]
SuomiEnglish
Ei liene aivan väärin sanoa, että samalla kun punainen ihminen kärsi liiallisesta sodankäynnistä, kiinalaisten osoittama perinpohjaisuus Aasian valloittamisessa viivytti valtiollisuuden kehittymistä heidän keskuuteensa. Heillä oli suuri rodun sisäisen solidaarisuuden potentiaali, mutta sen kunnollinen kehittyminen jäi toteutumatta, sillä ei ollut olemassa sellaista ulkoisen hyökkäyksen aina tuntuvasta uhasta johtuvaa kannustinta, joka olisi pakottanut yhtämittaiseen etenemiseen.
While the red man suffered from too much warfare, it is not altogether amiss to say that the development of statehood among the Chinese was delayed by the thoroughness of their conquest of Asia. They had a great potential of racial solidarity, but it failed properly to develop because the continuous driving stimulus of the ever-present danger of external aggression was lacking.
Kun Itä-Aasian valloitus oli viety päätökseen, ikivanha sotilasvaltio vähitellen mureni, menneet sodat unohdettiin. Sankarirunoelman kaltaisesta taistelusta punaista rotua vastaan oli jäänyt jäljelle pelkkä hämärä perimätieto jousimiesten kansanheimon kanssa muinoin käydystä voimainmittelöstä. Kiinalaiset ryhtyivät jo varhaisessa vaiheessa harrastamaan maataloushankkeita, mikä vain lisäsi heidän rauhanomaisia taipumuksiaan, ja kun väestömäärä oli selvästi alle ihmisen ja maatalousmaan suhdeluvun, se edisti maan rauhanomaisuuden kasvua vielä lisää.
With the completion of the conquest of eastern Asia the ancient military state gradually disintegrated—past wars were forgotten. Of the epic struggle with the red race there persisted only the hazy tradition of an ancient contest with the archer peoples. The Chinese early turned to agricultural pursuits, which contributed further to their pacific tendencies, while a population well below the land-man ratio for agriculture still further contributed to the growing peacefulness of the country.
Tarvittiin vain tietoisuus menneisyyden saavutuksista (jotka nykyisyydessä jo olivat jonkin verran väljähtyneitä), valtaosaltaan maata viljelevän kansan vanhoillisuus ja kehittynyt perhe-elämä ja niin esi-isienkunnioitus sai alkunsa, ja tämä huipentui lopulta tavaksi osoittaa niin suuresti kunnioitusta menneisyyden ihmisiä kohtaan, että se lähenteli palvomista. Varsin samantapainen suhtautuminen oli vallalla Euroopassa valkoisten rotujen keskuudessa noin viidensadan vuoden ajan kreikkalais-roomalaisen sivilisaation luhistumisen jälkeen.
Consciousness of past achievements (somewhat diminished in the present), the conservatism of an overwhelmingly agricultural people, and a well-developed family life equaled the birth of ancestor veneration, culminating in the custom of so honoring the men of the past as to border on worship. A very similar attitude prevailed among the white races in Europe for some five hundred years following the disruption of Greco-Roman civilization.
Usko ”Ainoaan Totuuteen” ja sen palvominen Singlangtonin opettamalla tavalla ei koskaan täysin sammunut. Mutta ajan myötä yhä yleisemmäksi käynyt pyrkimys kunnioittaa sellaista, joka jo oli vakiintunutta, peitti alleen uuden ja korkeamman totuuden etsinnän. Keltaisen rodun hengenviljely suuntautui vähä vähältä pois tuntemattoman tavoittelusta ja asettui säilyttämään sitä, mikä oli tunnettua. Ja tämä on syynä siihen, että aikanaan maailman nopeimmin edistynyt sivilisaatio lamaantui.
The belief in, and worship of, the “One Truth” as taught by Singlangton never entirely died out; but as time passed, the search for new and higher truth became overshadowed by a growing tendency to venerate that which was already established. Slowly the genius of the yellow race became diverted from the pursuit of the unknown to the preservation of the known. And this is the reason for the stagnation of what had been the world’s most rapidly progressing civilization.
Vuosien 4000 ja 500 eKr. välillä keltaisen rodun poliittinen jälleenyhdistyminen vietiin päätökseen, mutta Jangtsen ja Keltaisenjoen keskusten kulttuurin yhdistäminen oli toteutettu jo sitä ennen. Tämä myöhempien heimoryhmien poliittinen jälleenyhdistyminen ei sujunut ristiriidatta, mutta sodalla oli yhteisön näkemyksissä edelleen huono kaiku. Esi-isienpalvonta, kielen hajoaminen yhä useammiksi murteiksi sekä se, ettei tuhansiin ja taas tuhansiin vuosiin ollut mitään tarvetta kutsua väestöä sotilaalliseen toimintaan, olivat tehneet tästä kansasta äärimmäisyyteen asti rauhanomaisen.
Between 4000 and 500 b.c. the political reunification of the yellow race was consummated, but the cultural union of the Yangtze and Yellow river centers had already been effected. This political reunification of the later tribal groups was not without conflict, but the societal opinion of war remained low; ancestor worship, increasing dialects, and no call for military action for thousands upon thousands of years had rendered this people ultrapeaceful.
Vaikkei keltainen rotu täyttänytkään toiveita pitkälle ehtineen valtiollisuuden varhaisessa vaiheessa tapahtuvasta kehittymisestä, vähitellen se silti edistyi sivilisaatioon kuuluvien taitojen hallinnassa, varsinkin maanviljelyn ja puutarhanhoidon alalla. Viljelijöiden Shensissä ja Henanissa kohtaamien vesirakennusteknisten ongelmien ratkaiseminen edellytti ryhmien välistä yhteistyötä. Tällaiset kastelun ja maaperän säilyttämisen alalla kohdatut vaikeudet vaikuttivat osaltaan hyvinkin suuressa määrin keskinäisen riippuvuuden kehittymiseen ja sen seurauksena rauhan edistymiseen maataviljelevien ryhmien keskuudessa.
Despite failure to fulfill the promise of an early development of advanced statehood, the yellow race did progressively move forward in the realization of the arts of civilization, especially in the realms of agriculture and horticulture. The hydraulic problems faced by the agriculturists in Shensi and Honan demanded group co-operation for solution. Such irrigation and soil-conservation difficulties contributed in no small measure to the development of interdependence with the consequent promotion of peace among farming groups.
Kirjoitustaidon alalla otetut edistysaskelet samoin kuin koulujen perustaminen myötävaikuttivat tiedon leviämiseen sellaisessa mittakaavassa, joka ei ole verrattavissa mihinkään aikaisempaan. Mutta varsin varhain tapahtuneesta kirjapainotaidon ilmaantumisesta huolimatta käsitemerkkejä käyttävän kirjoitusjärjestelmän vaivalloisuus rajoitti oppineiden luokkien lukumääräistä kasvua. Ja mikä pahinta, sosiaalisen standardisoitumisen ja uskonnollis-filosofisen dogmatisoitumisen prosessit etenivät hyvää vauhtia. Esi-isäinkunnioittamisen uskonnollinen kehitys monimutkaistui entisestään, sillä siihen tulvehti mukaan monenlaista luonnonpalvontaan liittyvää taikauskoa. Mutta koko keisarikunnanlaajuisessa Shang-tin palvonnassa säilyi vielä pitkään jäänteitä todellisesta jumalakäsitteestä.
Soon developments in writing, together with the establishment of schools, contributed to the dissemination of knowledge on a previously unequaled scale. But the cumbersome nature of the ideographic writing system placed a numerical limit upon the learned classes despite the early appearance of printing. And above all else, the process of social standardization and religio-philosophic dogmatization continued apace. The religious development of ancestor veneration became further complicated by a flood of superstitions involving nature worship, but lingering vestiges of a real concept of God remained preserved in the imperial worship of Shang-ti.
Esi-isien kunnioittamiseen sisältyvä suuri heikkous on siinä, että se edistää taaksepäin katsovaa filosofiaa. Vaikka olisikin hyvinkin järkevää kerätä viisauden kultajyviä menneisyydestä, on silti mieletöntä pitää menneisyyttä totuuden ainoana lähteenä. Totuus on suhteellista ja laajentuvaa. Se elää aina nykyisyydessä, ja se tulee uudella tavalla esille jokaisessa ihmisten sukupolvessa – jopa jokaisessa ihmiselämässä.
The great weakness of ancestor veneration is that it promotes a backward-looking philosophy. However wise it may be to glean wisdom from the past, it is folly to regard the past as the exclusive source of truth. Truth is relative and expanding; it lives always in the present, achieving new expression in each generation of men—even in each human life.
Esivanhempien kunnioittamisen merkittävä vahva puoli taas on siinä, että se antaa suuren arvon perheelle. Kiinalaisen kulttuurin hämmästyttävä järkkymättömyys ja pysyvyys ovat seurauksena siitä, että perheelle annetaan ensiarvoisen tärkeä asema, sivilisaation kohtalo riippuu nimittäin suoraan siitä, miten tehokkaasti perheinstituutio toimii; ja Kiinassa perhe sai sellaisen sosiaalisen tärkeyden, jopa sellaisen uskonnollisen merkityksen, että lähellekään sitä eivät ole päässeet kuin muutamat muut kansat.
The great strength in a veneration of ancestry is the value that such an attitude places upon the family. The amazing stability and persistence of Chinese culture is a consequence of the paramount position accorded the family, for civilization is directly dependent on the effective functioning of the family; and in China the family attained a social importance, even a religious significance, approached by few other peoples.
Yhä laajemmaksi käyneen esi-isienpalvonnan edellyttämä kiintymys omia vanhempia ja lojaalisuus perhettä kohtaan takasivat verrattomien perhesuhteiden ja kestävien perheryhmien muodostumisen, ja nämä kaikki tasoittivat tietä seuraaville sivilisaation säilymiseen vaikuttaville tekijöille:
The filial devotion and family loyalty exacted by the growing cult of ancestor worship insured the building up of superior family relationships and of enduring family groups, all of which facilitated the following factors in the preservation of civilization:
1. Omaisuuden ja varallisuuden säilyttäminen.
1. Conservation of property and wealth.
2. Useamman kuin yhden sukupolven kokemuksen yhdistyminen.
2. Pooling of the experience of more than one generation.
3. Menneisyyden taitojen ja tietojen tehokas opettaminen lapsille.
3. Efficient education of children in the arts and sciences of the past.
4. Voimakkaan velvollisuudentunteen kehittyminen, moraalisuuden koheneminen ja eettisen herkkyyden kasvu.
4. Development of a strong sense of duty, the enhancement of morality, and the augmentation of ethical sensitivity.
Kiinalaisen sivilisaation muotoutumisvaihe, joka alkaa andiittien saapumisesta, jatkuu kuudennella vuosisadalla ennen Kristusta tapahtuneeseen suureen eettiseen, moraaliseen ja puolittain uskonnolliseen heräämiseen asti. Ja kiinalainen perimätieto kuljettaa mukanaan hämäräksi käynyttä kertomusta evoluution mukaisesta menneisyydestä, johon kuuluvat siirtyminen äitikeskeisestä isäkeskeiseen perheeseen, maanviljelyn vakiintuminen, arkkitehtuurin kehittyminen ja teollisuuden alkuunsaattaminen – kaikki tämä on vaihe vaiheelta kerrottu. Ja tämä kertomus tuo eteemme – tarkempana kuin mikään muu samankaltainen selvitys – kuvan suurenmoisen kansan loistavasta noususta barbaarisuuden tasoilta sivistykseen. Tänä aikana kiinalaiset siirtyivät alkeellisesta maatalousyhteiskunnasta korkeampaan sosiaaliseen järjestelmään, jonka ilmentymiä olivat kaupungit, teollisuus, metallinmuokkaus, kaupallinen tavarainvaihto, hallitus, kirjoitustaito, matematiikka, taide, tiede ja kirjapainotaito.
The formative period of Chinese civilization, opening with the coming of the Andites, continues on down to the great ethical, moral, and semireligious awakening of the sixth century before Christ. And Chinese tradition preserves the hazy record of the evolutionary past; the transition from mother- to father-family, the establishment of agriculture, the development of architecture, the initiation of industry—all these are successively narrated. And this story presents, with greater accuracy than any other similar account, the picture of the magnificent ascent of a superior people from the levels of barbarism. During this time they passed from a primitive agricultural society to a higher social organization embracing cities, manufacture, metalworking, commercial exchange, government, writing, mathematics, art, science, and printing.
Ja niin keltaisen rodun ikivanha sivilisaatio onkin säilynyt halki vuosisatojen. Siitä, kun ensimmäiset tärkeät edistysaskelet kiinalaisen kulttuurin alalla otettiin, on kulunut lähes neljäkymmentätuhatta vuotta, ja monista taantumistakin huolimatta Hanin poikien sivilisaatio antaa paremmin kuin mikään muu sivilisaatio yhtäjaksoisen kuvan katkeamattomasta eteenpäinmenosta halki aikakausien aina kahdennellekymmenennelle vuosisadalle asti. Valkoisten rotujen mekaaniset ja uskonnolliset aikaansaannokset ovat olleet korkeata luokkaa, mutta koskaan nämä rodut eivät ole voittaneet kiinalaisia lojaalisuudessa perhettä kohtaan, ryhmän sisäisessä eettisyydessä eivätkä henkilökohtaisessa moraalisuudessa.
And so the ancient civilization of the yellow race has persisted down through the centuries. It is almost forty thousand years since the first important advances were made in Chinese culture, and though there have been many retrogressions, the civilization of the sons of Han comes the nearest of all to presenting an unbroken picture of continual progression right on down to the times of the twentieth century. The mechanical and religious developments of the white races have been of a high order, but they have never excelled the Chinese in family loyalty, group ethics, or personal morality.
Tämän ikivanhan kulttuurin anti ihmisen onnellisuuden hyväksi on runsas. Miljoonat ihmisolennot ovat eläneet ja kuolleet sen saavutusten siunaamina. Tämä suuri sivilisaatio on vuosisatojen ajan levännyt menneisyyden laakereilla, mutta nyt se on taas heräämässä muodostaakseen itselleen kuvan kuolevaisen olennon olemassaolon ylimaallisista päämääristä, ryhtyäkseen taas kerran hellittämättömään kilvoitteluun koskaan päättymättömän edistymisen hyväksi.
This ancient culture has contributed much to human happiness; millions of human beings have lived and died, blessed by its achievements. For centuries this great civilization has rested upon the laurels of the past, but it is even now reawakening to envision anew the transcendent goals of mortal existence, once again to take up the unremitting struggle for never-ending progress.
[Esittänyt muuan Nebadonin Arkkienkeli.]
[Presented by an Archangel of Nebadon.]