Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Arabian autiomaassa Melkisedekin opetukset yhdestä ja ainoasta Jumalasta saivat pysyvän jalansijan vasta verrattain myöhäisenä ajankohtana. Saalemin lähetyssaarnaajat epäonnistuivat Arabiassa, samoin kuin Kreikassa siksi, että he ymmärsivät väärin Makiventan varoitukset liiallisesta organisoimisesta. Mutta se tulkinta, jonka he tekivät Makiventan antamasta kehotuksesta pidättyä kaikista yrityksistä levittää evankeliumia sotilaalliseen voimaan tai siviilihallinnolliseen pakottamiseen turvautumalla, ei muodostunut heille samanlaiseksi esteeksi.
Melkisedekin opetukset eivät edes Kiinassa tai Roomassa valuneet niin täydellisesti hukkaan kuin kävi tällä erämaaseudulla itsensä Saalemin naapurustossa. Kauan sen jälkeen kun kaukoidän ja länsimaiden kansojen valtaosasta oli tullut tahollaan buddhalaisia ja kristittyjä, Arabian autiomaa pysyi sellaisena kuin se oli ollut tuhannet vuodet. Kukin heimo palvoi ikivanhaa fetissiään, ja monilla yksittäisillä perhekunnilla oli omat kotijumalansa. Taistelua babylonialaisen Ishtarin, heprealaisen Jahven, iranilaisen Ahuran ja kristittyjen Herran Jeesuksen Kristuksen Isän välillä käytiin kauan.
Siellä täällä Arabian eri kulmilla oli perheitä ja sukuja, jotka pitivät yhä kiinni epämääräisestä ainoan Jumalan käsityksestä. Tällaiset ryhmät vaalivat perimätietoja Melkisedekistä, Abrahamista, Mooseksesta ja Zarathustrasta. Oli lukuisia keskuksia, jotka olisivat saattaneet olla vastaanottavaisia Jeesuksen evankeliumille, mutta aavikkomaiden kristityt lähetyssaarnaajat olivat ankara ja peräänantamaton ryhmä, jos heitä vertaa niihin kompromissintekijöihin ja uusien urien aukojiin, jotka toimivat lähetyssaarnaajina Välimerenmaissa. Jos Jeesuksen seuraajat olisivat suhtautuneet vakavammin hänen käskyynsä ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia”, ja jos he olisivat olleet hienovaraisempia tässä saarnaamisessaan eivätkä aivan niin tiukkoja omatekoisissa sosiaalisissa rinnakkaisvaatimuksissaan, monet maat, Arabia niiden joukossa, olisivat ottaneet ilolla vastaan kirvesmiehen pojan yksinkertaisen evankeliumin.
Siitä huolimatta, etteivät Levantin suuret monoteistiset uskonnot juurtuneet Arabiaan, tämä aavikkojen maa kykeni tuottamaan uskonnon, joka – vaikka se sosiaalisten vaatimusten osalta saattoikin olla vähemmän ankara – oli kaikesta huolimatta monoteistinen.
Autiomaan alkeellisiin ja jäsentymättömiin uskomusjärjestelmiin liittyi vain yksi koko heimoa, rotua tai kansaa koskenut yhteinen tekijä, nimittäin omalaatuinen ja yleinen kunnioitus, jota miltei kaikki Arabian heimot halusivat osoittaa tietylle mustalle kivifetissille eräässä Mekan temppelissä. Tämä yhteinen kosketuskohta ja kunnioituksen kohde johti sittemmin islaminuskon perustamiseen. Mitä tulivuoren henki Jahve oli juutalaisille seemiläisille, sitä tuli Kaaban kivi olemaan heidän arabiserkuilleen.
Islamin voimana on ollut sen selväpiirteinen ja tarkkarajainen käsitys Allahista yhtenä ja ainoana Jumaluutena. Islamin heikkoutena on ollut sen levittämiseen yhdistynyt sotilaallisen voiman käyttö, samoin kuin siihen sisältyvä naisen arvonalennus. Mutta se on järkkymättä pitäytynyt käsitykseensä kaiken Ainoasta Universaalisesta Jumaluudesta, ”joka tietää näkyväisen ja näkymättömän. Hän on laupias ja armahtavainen.” ”Totisesti on Jumala hyvyydessään ylenpalttinen kaikkia ihmisiä kohtaan.” ”Ja milloin minä olen sairas, Hän on se, joka minut parantaa.” ”Sillä milloin tahansa vain kolmekin puhuu keskenään, on siinä Jumala neljäntenä”, sillä eikö hän ole ”ensimmäinen ja viimeinen, kuin myös näkyvä ja salattu”?
[Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
The Melchizedek teachings of the one God became established in the Arabian Desert at a comparatively recent date. As in Greece, so in Arabia the Salem missionaries failed because of their misunderstanding of Machiventa’s instructions regarding overorganization. But they were not thus hindered by their interpretation of his admonition against all efforts to extend the gospel through military force or civil compulsion.
Not even in China or Rome did the Melchizedek teachings fail more completely than in this desert region so very near Salem itself. Long after the majority of the peoples of the Orient and Occident had become respectively Buddhist and Christian, the desert of Arabia continued as it had for thousands of years. Each tribe worshiped its olden fetish, and many individual families had their own household gods. Long the struggle continued between Babylonian Ishtar, Hebrew Yahweh, Iranian Ahura, and Christian Father of the Lord Jesus Christ. Never was one concept able fully to displace the others.
Here and there throughout Arabia were families and clans that held on to the hazy idea of the one God. Such groups treasured the traditions of Melchizedek, Abraham, Moses, and Zoroaster. There were numerous centers that might have responded to the Jesusonian gospel, but the Christian missionaries of the desert lands were an austere and unyielding group in contrast with the compromisers and innovators who functioned as missionaries in the Mediterranean countries. Had the followers of Jesus taken more seriously his injunction to “go into all the world and preach the gospel,” and had they been more gracious in that preaching, less stringent in collateral social requirements of their own devising, then many lands would gladly have received the simple gospel of the carpenter’s son, Arabia among them.
Despite the fact that the great Levantine monotheisms failed to take root in Arabia, this desert land was capable of producing a faith which, though less demanding in its social requirements, was nonetheless monotheistic.
There was only one factor of a tribal, racial, or national nature about the primitive and unorganized beliefs of the desert, and that was the peculiar and general respect which almost all Arabian tribes were willing to pay to a certain black stone fetish in a certain temple at Mecca. This point of common contact and reverence subsequently led to the establishment of the Islamic religion. What Yahweh, the volcano spirit, was to the Jewish Semites, the Kaaba stone became to their Arabic cousins.
The strength of Islam has been its clear-cut and well-defined presentation of Allah as the one and only Deity; its weakness, the association of military force with its promulgation, together with its degradation of woman. But it has steadfastly held to its presentation of the One Universal Deity of all, “who knows the invisible and the visible. He is the merciful and the compassionate.” “Truly God is plenteous in goodness to all men.” “And when I am sick, it is he who heals me.” “For whenever as many as three speak together, God is present as a fourth,” for is he not “the first and the last, also the seen and the hidden”?
[Presented by a Melchizedek of Nebadon.]
SuomiEnglish
Arabian autiomaassa Melkisedekin opetukset yhdestä ja ainoasta Jumalasta saivat pysyvän jalansijan vasta verrattain myöhäisenä ajankohtana. Saalemin lähetyssaarnaajat epäonnistuivat Arabiassa, samoin kuin Kreikassa siksi, että he ymmärsivät väärin Makiventan varoitukset liiallisesta organisoimisesta. Mutta se tulkinta, jonka he tekivät Makiventan antamasta kehotuksesta pidättyä kaikista yrityksistä levittää evankeliumia sotilaalliseen voimaan tai siviilihallinnolliseen pakottamiseen turvautumalla, ei muodostunut heille samanlaiseksi esteeksi.
The Melchizedek teachings of the one God became established in the Arabian Desert at a comparatively recent date. As in Greece, so in Arabia the Salem missionaries failed because of their misunderstanding of Machiventa’s instructions regarding overorganization. But they were not thus hindered by their interpretation of his admonition against all efforts to extend the gospel through military force or civil compulsion.
Melkisedekin opetukset eivät edes Kiinassa tai Roomassa valuneet niin täydellisesti hukkaan kuin kävi tällä erämaaseudulla itsensä Saalemin naapurustossa. Kauan sen jälkeen kun kaukoidän ja länsimaiden kansojen valtaosasta oli tullut tahollaan buddhalaisia ja kristittyjä, Arabian autiomaa pysyi sellaisena kuin se oli ollut tuhannet vuodet. Kukin heimo palvoi ikivanhaa fetissiään, ja monilla yksittäisillä perhekunnilla oli omat kotijumalansa. Taistelua babylonialaisen Ishtarin, heprealaisen Jahven, iranilaisen Ahuran ja kristittyjen Herran Jeesuksen Kristuksen Isän välillä käytiin kauan.
Not even in China or Rome did the Melchizedek teachings fail more completely than in this desert region so very near Salem itself. Long after the majority of the peoples of the Orient and Occident had become respectively Buddhist and Christian, the desert of Arabia continued as it had for thousands of years. Each tribe worshiped its olden fetish, and many individual families had their own household gods. Long the struggle continued between Babylonian Ishtar, Hebrew Yahweh, Iranian Ahura, and Christian Father of the Lord Jesus Christ. Never was one concept able fully to displace the others.
Siellä täällä Arabian eri kulmilla oli perheitä ja sukuja, jotka pitivät yhä kiinni epämääräisestä ainoan Jumalan käsityksestä. Tällaiset ryhmät vaalivat perimätietoja Melkisedekistä, Abrahamista, Mooseksesta ja Zarathustrasta. Oli lukuisia keskuksia, jotka olisivat saattaneet olla vastaanottavaisia Jeesuksen evankeliumille, mutta aavikkomaiden kristityt lähetyssaarnaajat olivat ankara ja peräänantamaton ryhmä, jos heitä vertaa niihin kompromissintekijöihin ja uusien urien aukojiin, jotka toimivat lähetyssaarnaajina Välimerenmaissa. Jos Jeesuksen seuraajat olisivat suhtautuneet vakavammin hänen käskyynsä ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia”, ja jos he olisivat olleet hienovaraisempia tässä saarnaamisessaan eivätkä aivan niin tiukkoja omatekoisissa sosiaalisissa rinnakkaisvaatimuksissaan, monet maat, Arabia niiden joukossa, olisivat ottaneet ilolla vastaan kirvesmiehen pojan yksinkertaisen evankeliumin.
Here and there throughout Arabia were families and clans that held on to the hazy idea of the one God. Such groups treasured the traditions of Melchizedek, Abraham, Moses, and Zoroaster. There were numerous centers that might have responded to the Jesusonian gospel, but the Christian missionaries of the desert lands were an austere and unyielding group in contrast with the compromisers and innovators who functioned as missionaries in the Mediterranean countries. Had the followers of Jesus taken more seriously his injunction to “go into all the world and preach the gospel,” and had they been more gracious in that preaching, less stringent in collateral social requirements of their own devising, then many lands would gladly have received the simple gospel of the carpenter’s son, Arabia among them.
Siitä huolimatta, etteivät Levantin suuret monoteistiset uskonnot juurtuneet Arabiaan, tämä aavikkojen maa kykeni tuottamaan uskonnon, joka – vaikka se sosiaalisten vaatimusten osalta saattoikin olla vähemmän ankara – oli kaikesta huolimatta monoteistinen.
Despite the fact that the great Levantine monotheisms failed to take root in Arabia, this desert land was capable of producing a faith which, though less demanding in its social requirements, was nonetheless monotheistic.
Autiomaan alkeellisiin ja jäsentymättömiin uskomusjärjestelmiin liittyi vain yksi koko heimoa, rotua tai kansaa koskenut yhteinen tekijä, nimittäin omalaatuinen ja yleinen kunnioitus, jota miltei kaikki Arabian heimot halusivat osoittaa tietylle mustalle kivifetissille eräässä Mekan temppelissä. Tämä yhteinen kosketuskohta ja kunnioituksen kohde johti sittemmin islaminuskon perustamiseen. Mitä tulivuoren henki Jahve oli juutalaisille seemiläisille, sitä tuli Kaaban kivi olemaan heidän arabiserkuilleen.
There was only one factor of a tribal, racial, or national nature about the primitive and unorganized beliefs of the desert, and that was the peculiar and general respect which almost all Arabian tribes were willing to pay to a certain black stone fetish in a certain temple at Mecca. This point of common contact and reverence subsequently led to the establishment of the Islamic religion. What Yahweh, the volcano spirit, was to the Jewish Semites, the Kaaba stone became to their Arabic cousins.
Islamin voimana on ollut sen selväpiirteinen ja tarkkarajainen käsitys Allahista yhtenä ja ainoana Jumaluutena. Islamin heikkoutena on ollut sen levittämiseen yhdistynyt sotilaallisen voiman käyttö, samoin kuin siihen sisältyvä naisen arvonalennus. Mutta se on järkkymättä pitäytynyt käsitykseensä kaiken Ainoasta Universaalisesta Jumaluudesta, ”joka tietää näkyväisen ja näkymättömän. Hän on laupias ja armahtavainen.” ”Totisesti on Jumala hyvyydessään ylenpalttinen kaikkia ihmisiä kohtaan.” ”Ja milloin minä olen sairas, Hän on se, joka minut parantaa.” ”Sillä milloin tahansa vain kolmekin puhuu keskenään, on siinä Jumala neljäntenä”, sillä eikö hän ole ”ensimmäinen ja viimeinen, kuin myös näkyvä ja salattu”?
The strength of Islam has been its clear-cut and well-defined presentation of Allah as the one and only Deity; its weakness, the association of military force with its promulgation, together with its degradation of woman. But it has steadfastly held to its presentation of the One Universal Deity of all, “who knows the invisible and the visible. He is the merciful and the compassionate.” “Truly God is plenteous in goodness to all men.” “And when I am sick, it is he who heals me.” “For whenever as many as three speak together, God is present as a fourth,” for is he not “the first and the last, also the seen and the hidden”?
[Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
[Presented by a Melchizedek of Nebadon.]