Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Iankaikkinen Poika on Jumalan iankaikkinen Sana. Iankaikkinen Poika on hänen iankaikkisen Isänsä ”ensimmäisen”, absoluuttisen ja infiniittisen ajatuksen täydellinen ilmentymä. Kun tämän Alkuperäisen Pojan persoonallinen kaksoisolento eli jumalallinen jatke ryhtyy kuolevaiseksiruumiillistumista merkitsevään lahjoittautumistehtävään, käy kirjaimellisesti toteen, että Jumalan ”Sana tulee lihaksi”, ja että tämä Sana näin asuu eläimestä polveutuvien vähäisten olentojen keskuudessa.
Urantialla esiintyy laajalle levinnyt uskomus, jonka mukaan Pojan lahjoittautumisen tarkoituksena on vaikuttaa jollakin tavoin Universaalisen Isän asennoitumiseen. Mutta valistuneisuutenne tulisi osoittaa teille, ettei sellainen ole totta. Avonaali- ja Mikael-Poikien lahjoittautumiset ovat välttämätön osa kokemuksellista prosessia, jonka tarkoituksena on tehdä näistä Pojista turvallisia ja myötätuntoisia ajallisuuden ja avaruuden kansojen ja planeettojen vallanpitäjiä ja hallitsijoita. Seitsemästä lahjoittautumisesta koostuva elämänvaihe on kaikkien Paratiisin Luoja-Poikien korkein päämäärä. Ja kaikkien Hallinnollisten Poikien liikkeelle panevana voimana on tämä sama palvelemisen henki, joka niin kertakaikkisesti luonnehtii primaarisia Luoja-Poikia ja Paratiisin Iankaikkista Poikaa.
Johonkin Paratiisin-Poikien luokkaan kuuluva Poika pitää lahjoittaa jokaiselle kuolevaisten asuttamalle maailmalle, jotta mahdollistuisi Ajatuksensuuntaajien asettuminen kaikkien tämän sfäärin normaalien ihmisolentojen mieleen, sillä Suuntaajat eivät asetu kaikkiin aidosti inhimillisiin olentoihin, ennen kuin Totuuden Henki on vuodatettu ”kaiken lihan päälle”. Ja Totuuden Hengen lähettäminen riippuu Paratiisin-Pojan paluusta universumipäämajaan, sen jälkeen kun hän on menestyksellisesti suorittanut kuolevaisen hahmossa tapahtuneen lahjoittautumistehtävän jossakin kehittyvässä maailmassa.
Asutetun planeetan pitkän historian kuluessa toimeenpannaan monta tuomiokausikohtaista tuomiopäivää, ja hallinnollisia vierailuja saattaa tapahtua useampia kuin yksi, mutta tavallisesti kullakin sfäärillä palvelee lahjoittautuva Poika vain kerran. Kunkin asutun maailman osalta on tarpeen vain se, että siellä käy yksi lahjoittautuva Poika, joka elää täyden ihmiselämän, syntymästä kuolemaan. Hengellisestä statuksestaan riippumatta jokaisesta kuolevaisten asuttamasta maailmasta on määrä ennemmin tai myöhemmin tulla isäntä Hallinnolliselle Pojalle, joka on lahjoittautumiskäynnillä, sitä yhtä jokaisessa paikallisuniversumissa olevaa planeettaa lukuun ottamatta, jolla Luoja-Poika päättää suorittaa kuolevaisena olentona tapahtuvan lahjoittautumisensa.
Sitten kun ymmärrätte lahjoittautuviin Poikiin liittyviä asioita enemmän, tajuatte, miksi Urantia saa osakseen niin paljon huomiota Nebadonin historiassa. Teidän pieni ja vähäpätöinen planeettanne on paikallisuniversumin mielenkiinnon kohteena yksinkertaisesti siksi, että se on Jeesus Nasaretilaisen mainen kotimaailma. Se oli Luoja-Poikanne lopullisen ja voitokkaan lahjoittautumisen näyttämö; se oli areena, jolla Mikael saavutti Nebadonin universumiin kohdistuvan korkeimman henkilökohtaisen hallitsijanvaltansa.
Luoja-Poika viettää paljon aikaansa paikallisuniversuminsa päämajassa – varsinkin oman, kuolevaisena tapahtuneen lahjoittautumisensa päätökseen saattamisen jälkeen – neuvomalla ja opettamalla kollegiota, joka koostuu hänen työtovereinaan toimivista Pojista: Hallinnollisista Pojista ja muista. Rakastaen ja omistautuen, laupeutta ja herkkää huomaavaisuutta osoittaen nämä Hallinnolliset Pojat lahjoittautuvat avaruuden maailmoille. Eivätkä nämä planetaariset palvelukset ole millään tavoin vähempiarvoisia kuin Mikaelien lahjoittautumiset kuolevaisen hahmossa. On totta, että Luoja-Poikanne valitsi luotunaolemiskokemuksen saavuttamiseen tähdänneen lopullisen tutkimusmatkansa kohteeksi maailman, joka oli kohdannut epätavallisia vastoinkäymisiä. Muttei mikään planeetta voisi koskaan olla niin huonossa tilassa, että sen hengellisen elpymisen aikaansaamiseen tarvittaisiin Luoja-Pojan lahjoittautumista. Lahjoittautuvien Poikien ryhmästä olisi kuka tahansa ollut yhtä pätevä, sillä kaikessa työssään paikallisuniversumin maailmoissa Hallinnolliset Pojat ovat aivan yhtä jumalallisen tehokkaita ja kaikin puolin viisaita kuin olisi ollut heidän paratiisiveljensä, Luoja-Poika.
Vaikka katastrofin mahdollisuus seuraa aina näitä Paratiisin-Poikia heidän lahjoittautumiseensa kuuluvan ruumiillistumisen aikana, en ole vielä koskaan nähnyt selvitystä lahjoittautuneen Hallinnollisen Pojan sen paremmin kuin Luoja-Pojankaan epäonnistumisesta tai lankeemuksesta. Kummatkin ovat alkuperältään liian lähellä absoluuttista täydellisyyttä, että he epäonnistuisivat. He tosiaankin panevat alttiiksi kaiken, heistä todellakin tulee lihaa ja verta olevien kuolevaisten luotujen kaltaisia, ja he saavuttavat sillä keinoin ainutlaatuisen kokemuksen luotuna olemisesta, mutta mitä voin huomioideni perusteella sanoa, on että he onnistuvat aina. Heiltä ei jää koskaan saavuttamatta se, mitä lahjoittautumisella tavoitellaan. Kertomus heidän koko Nebadonin kattavasta lahjoittautumisestaan ja planetaarisesta palvelustaan on paikallisuniversuminne historian jaloin ja kiehtovin luku.
The Eternal Son is the eternal Word of God. The Eternal Son is the perfect expression of the “first” absolute and infinite thought of his eternal Father. When a personal duplication or divine extension of this Original Son starts on a bestowal mission of mortal incarnation, it becomes literally true that the divine “Word is made flesh,” and that the Word thus dwells among the lowly beings of animal origin.
On Urantia there is a widespread belief that the purpose of a Son’s bestowal is, in some manner, to influence the attitude of the Universal Father. But your enlightenment should indicate that this is not true. The bestowals of the Avonal and the Michael Sons are a necessary part of the experiential process designed to make these Sons safe and sympathetic magistrates and rulers of the peoples and planets of time and space. The career of sevenfold bestowal is the supreme goal of all Paradise Creator Sons. And all Magisterial Sons are motivated by this same spirit of service which so abundantly characterizes the primary Creator Sons and the Eternal Son of Paradise.
Some order of Paradise Son must be bestowed upon each mortal-inhabited world in order to make it possible for Thought Adjusters to indwell the minds of all normal human beings on that sphere, for the Adjusters do not come to all bona fide human beings until the Spirit of Truth has been poured out upon all flesh; and the sending of the Spirit of Truth is dependent upon the return to universe headquarters of a Paradise Son who has successfully executed a mission of mortal bestowal upon an evolving world.
During the course of the long history of an inhabited planet, many dispensational adjudications will take place, and more than one magisterial mission may occur, but ordinarily only once will a bestowal Son serve on the sphere. It is only required that each inhabited world have one bestowal Son come to live the full mortal life from birth to death. Sooner or later, regardless of spiritual status, every mortal-inhabited world is destined to become host to a Magisterial Son on a bestowal mission except the one planet in each local universe whereon a Creator Son elects to make his mortal bestowal.
Understanding more about the bestowal Sons, you discern why so much interest attaches to Urantia in the history of Nebadon. Your small and insignificant planet is of local universe concern simply because it is the mortal home world of Jesus of Nazareth. It was the scene of the final and triumphant bestowal of your Creator Son, the arena in which Michael won the supreme personal sovereignty of the universe of Nebadon.
At the headquarters of his local universe a Creator Son, especially after the completion of his own mortal bestowal, spends much of his time in counseling and instructing the college of associate Sons, the Magisterial Sons and others. In love and devotion, with tender mercy and affectionate consideration, these Magisterial Sons bestow themselves upon the worlds of space. And in no way are these planetary services inferior to the mortal bestowals of the Michaels. It is true that your Creator Son selected for the realm of his final adventure in creature experience one which had had unusual misfortunes. But no planet could ever be in such a condition that it would require the bestowal of a Creator Son to effect its spiritual rehabilitation. Any Son of the bestowal group would have equally sufficed, for in all their work on the worlds of a local universe the Magisterial Sons are just as divinely effective and all wise as would have been their Paradise brother, the Creator Son.
Though the possibility of disaster always attends these Paradise Sons during their bestowal incarnations, I have yet to see the record of the failure or default of either a Magisterial or a Creator Son on a mission of bestowal. Both are of origin too close to absolute perfection to fail. They indeed assume the risk, really become like the mortal creatures of flesh and blood and thereby gain the unique creature experience, but within the range of my observation they always succeed. They never fail to achieve the goal of the bestowal mission. The story of their bestowal and planetary service throughout Nebadon constitutes the most noble and fascinating chapter in the history of your local universe.
SuomiEnglish