Urantiakirja.fi

Ladataan…

Urantiakirja.fi

Rekisteröidy
Siirry lukutekstiin

Luku 39 Serafien armeijakunnat

5. Planetaariset auttajat

Nämä serafit pitävät päämajaansa järjestelmäpääkaupungeissa, ja vaikka he läheisesti liittyvätkin niissä asuviin aatamikansalaisiin, heitä osoitetaan ensi sijassa Planetaaristen Aatamien eli evolutionaaristen maailmojen aineellisten rotujen biologisten eli fyysisten kohentajien palvelukseen. Enkelien hoivatyö käy sitä kiinnostavammaksi mitä lähemmäksi asuttuja maailmoja tullaan, mitä likemmäksi päästään niitä tosiasiallisia pulmia, joiden kanssa joutuvat tekemisiin ne ajallisuuden miehet ja naiset, jotka valmentautuvat yritykseen saavuttaa ikuisuuden päämäärä.
Valtaosa planetaarisista auttajista siirrettiin Aatamin hallinnon luhistumisen jälkeen pois Urantialta, ja maailmanne serafivalvonta siirtyi enimmältään hallintoserafeille, siirtymävaiheen hoivaajille ja kohtalonsuojelijoille. Mutta näitä sopimuksensa rikkoneiden Aineellisten Poikienne serafiavustajia palvelee yhä Urantialla seuraavissa ryhmissä:
1. Puutarhan äänet. Kun ihmisen evoluution planetaarinen kulku on saavuttamassa biologisen lakipisteensä, näyttämölle ilmaantuvat aina Aineellinen Poika ja Tytär eli Aatami ja Eeva lisäämään rotujen edelleenkehittymistä konkreettisesti tähän tarkoitukseen omaa oivallisempaa elämänplasmaansa luovuttamalla. Tällaisen Aatamin ja Eevan planeettapäämajaa nimitetään tavallisesti Eedenin puutarhaksi, ja heidän henkilökohtaiset serafinsa tunnetaan monestikin ”puutarhan ääninä”. Nämä serafit ovat verrattomaksi avuksi Planetaarisille Aatameille heidän kaikissa hankkeissaan evolutionaaristen rotujen fyysiseksi ja älylliseksi kohentamiseksi. Sen jälkeen kun Aatami oli Urantialla rikkonut sopimuksensa, jätettiin planeetalle muutama tällainen serafi, ja heidät osoitettiin Aatamia seuranneiden vallanpitäjien palvelukseen.
2. Veljeyden henget. Lienee ilmeistä, että kun Aatami ja Eeva saapuvat evolutionaariseen maailmaan, eräs melkoiset mittasuhteet omaava tehtävä on rodullisen sopusoinnun ja sosiaalisen yhteistyön aikaansaaminen maailman eri rotujen välille. Harvoinpa nämä eriväriset ja luonteenlaadultaan erilaiset rodut suhtautuvat myötämielisesti hankkeeseen ihmisten välisestä veljeydestä. Nämä alkukantaiset ihmiset tulevat ymmärtäneeksi rauhanomaisiin keskinäissuhteisiin kätkeytyvän viisauden vasta kypsän inhimillisen kokemuksen tuloksena sekä veljeyden serafihenkien uskollisen hoivan kautta. Aineellisten Poikien ponnistelut kehittyvän maailman rotujen saattamiseksi sopusointuun ja niiden edistämiseksi kestäisivät ilman näiden serafien työtä huomattavasti kauemmin. Ja mikäli Aataminne olisi pysynyt alkuperäisessä suunnitelmassa Urantian edistämisestä, nämä veljeyden henget olisivat tähän mennessä saaneet ihmissukukunnassa aikaan jo uskomattomia muutoksia. Aatamin lankeemuksen huomioon ottaen on todellakin merkittävää, että nämä serafiluokat ovat kyenneet kasvattamaan ja toteuttamaan niinkin paljon veljeyttä kuin teillä Urantialla nyt on.
3. Rauhan sielut. Monet taistelut leimaavat evolutionaaristen ihmisten ylöspäin kurottautuvien ponnistelujen varhaisia vuosituhansia. Rauha ei ole aineellisten maailmojen luonnollinen olotila. Maailmat tajuavat ajatuksen ”rauhasta maan päällä ja hyvästä tahdosta ihmisten kesken” vasta rauhan serafisielujen hoivan kautta. Vaikka nämä enkelit saivat enimmäkseen kokea, miten heidän toiveensa valuivat tyhjiin, kun he alkuaikojen Urantialla koettivat tehdä parhaansa, jätettiin Vevona, Aatamin aikojen rauhan sielujen päällikkö, Urantialle, ja hänet on nyt liitetty täällä asuvan kenraalikuvernöörin esikuntaan. Ja silloin kun Mikael syntyi, juuri tämä sama Vevona julisti enkeliarmeijoiden johtajan ominaisuudessa maailmalle: ”Kunnia olkoon Jumalalle Havonassa ja maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.”
Planeetan kehityksen pitemmälle ehtineessä vaiheessa nämä serafit vaikuttavat osaltaan siihen, että sovituskäsitys korvautuu käsityksellä jumalallisesta virittyneisyydestä kuolevaisen eloonjäämistä koskevana filosofiana.
4. Luottamuksen henget. Epäluulo on alkukantaisten ihmisten synnynnäinen suhtautumistapa; hengissäsäilymisen puolesta varhaisina aikoina käytävät taistelut eivät ole omiaan kylvämään luottamusta. Luottamus on uusi inhimillinen ominaisuus, jonka saa aikaan mainittujen, Aatamin hallintoon kuuluvien, planetaaristen serafien hoiva. Heidän tehtävänään on teroittaa luottamusta kehittyvien ihmisten mieleen. Jumalat ovat hyvin luottavaisia; Universaalinen Isä on halukas avoimesti uskomaan itsensä – Suuntaajan – ihmisen yhteyteen.
Koko tämä serafiryhmä siirrettiin uuden hallinnon vastuulle Aatamin epäonnistumisen jälkeen, ja aina siitä lähtien he ovat jatkaneet uurastustaan Urantialla. Eivätkä he ole olleet täysin vailla menestystä, sillä nyt on kehittymässä sivilisaatio, joka sisältää paljon heidän ihanteitaan luottamuksesta ja luottavaisuudesta.
Edistyneempinä planetaarisina aikakausina nämä serafit lisäävät ihmisten arvonantoa sille totuudelle, että epävarmuus on tyytyväisyyden jatkumisen salaisuus. He auttavat kuolevaisfilosofeja tajuamaan, että koska tietämättömyys on välttämätöntä menestymiselle, olisi suuri virhe, jos luotu tietäisi tulevaisuuden. He lisäävät ihmisen mielenkiintoa epävarmuuden suloisuutta, epämääräisen ja tuntemattoman tulevaisuuden romantiikkaa ja viehätystä kohtaan.
5. Kuljettajat. Planetaariset kuljettajat palvelevat yksittäisiä maailmoja. Valtaosa tälle planeetalle tuoduista serafoiduista olennoista on läpikulkumatkalla; he viivähtävät vain hetken ja ovat omien erityisten serafikuljettajiensa hoivissa. Mutta suuri joukko tällaisia serafeja on sijoitettu Urantialle. Kyse on kuljetuspersoonallisuuksista, jotka liikennöivät Urantian kaltaisilta paikallisplaneetoilta Jerusemiin.
Sovinnainen käsityksenne enkeleistä on saanut alkunsa seuraavalla tavalla: Juuri ennen fyysisen kuoleman hetkeä ihmismielessä esiintyy toisinaan heijastusilmiö, ja tämä hämärtyvä tajunta näyttää visualisoivan läsnä olevan enkelin hahmosta jotakin, ja se tulkitaan heti tämän yksilön mielessä enkeleistä vallitsevan tavanomaisen käsityksen mukaisesti.
Virheellinen käsitys, jonka mukaan enkeleillä olisi siivet, ei kokonaan johdu muinaisista uskomuksista, joiden mukaan heillä täytyy olla siivet, sillä hehän lentävät ilmassa. Ihmisten on joskus sallittu tarkkailla serafeja, joita valmisteltiin kuljetuspalvelua varten, ja perimätiedot näistä kokemuksista ovat suurelta osalta määränneet urantialaisten käsitykset enkeleistä. Tarkasteltaessa kuljetusserafia, joka valmistautuu ottamaan vastaan matkustajan planeettainväliselle matkalle, voidaan nähdä ikään kuin siinä olisi kaksi siivistöä, jotka ulottuvat enkelin päästä jalkoihin. Todellisuudessa nämä siivet ovat energiaeristeitä – kitkasuojuksia.
Kun taivaallisia olentoja on määrä serafoida yhdestä maailmasta toiseen siirtämistä varten, heidät tuodaan sfäärin päämajaan, ja asianmukaisen rekisteröinnin jälkeen heidät vaivutetaan siirtymäuneen. Sillä välin kuljetusserafi asettuu vaaka-asentoon välittömästi planeetan universumienergian navan yläpuolelle. Energiasuojusten ollessa kokonaan auki toimituksen suorittavat serafiavustajat asettavat nukkuvan persoonallisuuden taitavasti kuljetusenkelin päälle. Sitten sekä ylempi että alempi suojuspareista suljetaan ja säädetään huolellisesti.
Ja nyt alkaa muuntajien ja lähettäjien vaikutuksen alaisuudessa kummallinen muodonmuutos valmistettaessa serafia sujahtamaan universumin virtapiirien energiavirtoihin. Ulkonaisesti serafi suippenee kummastakin päästä, ja hänet verhoaa outo meripihkanhohtoinen valo niin, että serafoitua persoonallisuutta on varsin pian mahdoton erottaa. Kun kaikki on valmista lähtöön, kuljetuspäällikkö tarkastaa asianmukaisesti elolliskuljettimen, suorittaa rutiinikokeet varmistuakseen siitä, että enkeli on asianmukaisesti kytketty virtapiireihin, ja ilmoittaa sitten, että matkustaja on oikein serafoitu, että energiat ovat säädetyt, että enkeli on eristetty ja että kaikki on valmista lähtöleimahdusta varten. Seuraavaksi paikoilleen asettuvat kaksi mekaanista valvojaa. Tähän mennessä kuljetusserafista on tullut miltei läpinäkyvä, värähtelevä, kimaltelevaa valoisuutta oleva torpedon muotoinen hahmo. Nyt kyseisen maailman kuljetusten matkaanlähettäjä kutsuu paikalle elävien energianlähettäjien avustavat patterit, joita tavallisesti on tuhat. Ilmoittaessaan kuljetuksen määränpään hän ojentaa kätensä ja koskettaa itseään lähinnä olevaa serafikuljettimen kärkeä, ja tämä syöksyy salaman nopeudella eteenpäin jättäen jälkeensä taivaallista kirkkautta olevan vanan niin pitkälle kuin planeetan ilmakehä ulottuu. Vajaassa kymmenessä minuutissa tämä ihmeellinen näky katoaa jopa serafien vahvistetun näkökyvyn ulkopuolelle.
Kun planetaariset avaruusraportit vastaanotetaan asianomaisen hengellisen päämajan meridiaanin mukaan keskipäivällä, kuljettajat sen sijaan lähetetään matkaan tästä samasta paikasta keskiyöllä. Se on lähdön kannalta suotuisin ajankohta, ja se on standardin mukainen lähtöhetki, ellei toisin ole määrätty.
6. Kirjurit. Nämä ovat planeetan tärkeimpien asioiden tallessapitäjiä, asioiden, jotka koskevat planeetan toimintaa osana järjestelmää, ja sen suhteutumista universumihallitukseen, ja tapaa, jolla universumihallitus kantaa siitä huolta. He toimivat planeetan asioiden muistiinmerkitsemistehtävissä, mutta heitä eivät koske yksilön elämään ja olemassaoloon liittyvät asiat.
7. Reservit. Planeettaserafien Satanian-reservejä pidetään Jerusemissa niin, että näillä on läheinen yhteys Aineellisten Poikien reserviin. Nämä runsaat reservit lähettävät yltäkylläisesti täydennystä tämän serafiluokan moninaisten toimintojen kaikkiin vaiheisiin. Nämä enkelit ovat myös paikallisjärjestelmien henkilökohtaisten viestien viejiä. He palvelevat siirtymävaiheessa olevia kuolevaisia, enkeleitä ja Aineellisia Poikia niin kuin myös kaikkia muita, joiden asuinpaikka on järjestelmäpäämajassa. Vaikka Urantia nykyisellään onkin Satanian ja Norlatiadekin hengellisten yhteyspiirien ulkopuolella, olette muulla tavoin läheisessä kosketuksessa planeettainvälisiin asioihin, sillä näitä sanansaattajia saapuu tavan takaa Jerusemista tähän maailmaan samoin kuin järjestelmään kuuluville kaikille muillekin sfääreille.
These seraphim maintain headquarters on the system capitals and, though closely associated with the resident Adamic citizens, are primarily assigned to the service of the Planetary Adams, the biologic or physical uplifters of the material races on the evolutionary worlds. The ministering work of angels becomes of increasing interest as it nears the inhabited worlds, as it nears the actual problems faced by the men and women of time who are preparing themselves for the attempt to attain the goal of eternity.
On Urantia the majority of the planetary helpers were removed upon the collapse of the Adamic regime, and the seraphic supervision of your world devolved to a greater extent upon the administrators, the transition ministers, and the guardians of destiny. But these seraphic aids of your defaulting Material Sons still serve Urantia in the following groups:
1. The Voices of the Garden. When the planetary course of human evolution is attaining its highest biologic level, there always appear the Material Sons and Daughters, the Adams and Eves, to augment the further evolution of the races by an actual contribution of their superior life plasm. The planetary headquarters of such an Adam and Eve is usually denominated the Garden of Eden, and their personal seraphim are often known as the “voices of the Garden.” These seraphim are of invaluable service to the Planetary Adams in all their projects for the physical and intellectual upstepping of the evolutionary races. After the Adamic default on Urantia, some of these seraphim were left on the planet and were assigned to Adam’s successors in authority.
2. The Spirits of Brotherhood. It should be apparent that, when an Adam and Eve arrive on an evolutionary world, the task of achieving racial harmony and social co-operation among its diverse races is one of considerable proportions. Seldom do these races of different colors and varied natures take kindly to the plan of human brotherhood. These primitive men only come to realize the wisdom of peaceful interassociation as a result of ripened human experience and through the faithful ministry of the seraphic spirits of brotherhood. Without the work of these seraphim the efforts of the Material Sons to harmonize and advance the races of an evolving world would be greatly delayed. And had your Adam adhered to the original plan for the advancement of Urantia, by this time these spirits of brotherhood would have worked unbelievable transformations in the human race. In view of the Adamic default, it is indeed remarkable that these seraphic orders have been able to foster and bring to realization even as much of brotherhood as you now have on Urantia.
3. The Souls of Peace. The early millenniums of the upward strivings of evolutionary men are marked by many a struggle. Peace is not the natural state of the material realms. The worlds first realize “peace on earth and good will among men” through the ministry of the seraphic souls of peace. Although these angels were largely thwarted in their early efforts on Urantia, Vevona, chief of the souls of peace in Adam’s day, was left on Urantia and is now attached to the staff of the resident governor general. And it was this same Vevona who, when Michael was born, heralded to the worlds, as the leader of the angelic host, “Glory to God in Havona and on earth peace and good will among men.”
In the more advanced epochs of planetary evolution these seraphim are instrumental in supplanting the atonement idea by the concept of divine attunement as a philosophy of mortal survival.
4. The Spirits of Trust. Suspicion is the inherent reaction of primitive men; the survival struggles of the early ages do not naturally breed trust. Trust is a new human acquisition brought about by the ministry of these planetary seraphim of the Adamic regime. It is their mission to inculcate trust into the minds of evolving men. The Gods are very trustful; the Universal Father is willing freely to trust himself—the Adjuster—to man’s association.
This entire group of seraphim was transferred to the new regime after the Adamic miscarriage, and they have ever since continued their labors on Urantia. And they have not been wholly unsuccessful since a civilization is now evolving which embodies much of their ideals of confidence and trust.
In the more advanced planetary ages these seraphim enhance man’s appreciation of the truth that uncertainty is the secret of contented continuity. They help the mortal philosophers to realize that, when ignorance is essential to success, it would be a colossal blunder for the creature to know the future. They heighten man’s taste for the sweetness of uncertainty, for the romance and charm of the indefinite and unknown future.
5. The Transporters. The planetary transporters serve the individual worlds. The majority of enseraphimed beings brought to this planet are in transit; they merely stop over; they are in custody of their own special seraphic transporters; but there are a large number of such seraphim stationed on Urantia. These are the transport personalities operating from the local planets, as from Urantia to Jerusem.
Your conventional idea of angels has been derived in the following way: During moments just prior to physical death a reflective phenomenon sometimes occurs in the human mind, and this dimming consciousness seems to visualize something of the form of the attending angel, and this is immediately translated into terms of the habitual concept of angels held in that individual’s mind.
The erroneous idea that angels possess wings is not wholly due to olden notions that they must have wings to fly through the air. Human beings have sometimes been permitted to observe seraphim that were being prepared for transport service, and the traditions of these experiences have largely determined the Urantian concept of angels. In observing a transport seraphim being made ready to receive a passenger for interplanetary transit, there may be seen what are apparently double sets of wings extending from the head to the foot of the angel. In reality these wings are energy insulators—friction shields.
When celestial beings are to be enseraphimed for transfer from one world to another, they are brought to the headquarters of the sphere and, after due registry, are inducted into the transit sleep. Meantime, the transport seraphim moves into a horizontal position immediately above the universe energy pole of the planet. While the energy shields are wide open, the sleeping personality is skillfully deposited, by the officiating seraphic assistants, directly on top of the transport angel. Then both the upper and lower pairs of shields are carefully closed and adjusted.
And now, under the influence of the transformers and the transmitters, a strange metamorphosis begins as the seraphim is made ready to swing into the energy currents of the universe circuits. To outward appearance the seraphim grows pointed at both extremities and becomes so enshrouded in a queer light of amber hue that very soon it is impossible to distinguish the enseraphimed personality. When all is in readiness for departure, the chief of transport makes the proper inspection of the carriage of life, carries out the routine tests to ascertain whether or not the angel is properly encircuited, and then announces that the traveler is properly enseraphimed, that the energies are adjusted, that the angel is insulated, and that everything is in readiness for the departing flash. The mechanical controllers, two of them, next take their positions. By this time the transport seraphim has become an almost transparent, vibrating, torpedo-shaped outline of glistening luminosity. Now the transport dispatcher of the realm summons the auxiliary batteries of the living energy transmitters, usually one thousand in number; as he announces the destination of the transport, he reaches out and touches the near point of the seraphic carriage, which shoots forward with lightninglike speed, leaving a trail of celestial luminosity as far as the planetary atmospheric investment extends. In less than ten minutes the marvelous spectacle will be lost even to reinforced seraphic vision.
While planetary space reports are received at noon at the meridian of the designated spiritual headquarters, the transporters are dispatched from this same place at midnight. That is the most favorable time for departure and is the standard hour when not otherwise specified.
6. The Recorders. These are the custodians of the major affairs of the planet as it functions as a part of the system, and as it is related to, and concerned in, the universe government. They function in the recording of planetary affairs but are not concerned with matters of individual life and existence.
7. The Reserves. The Satania reserve corps of the planetary seraphim is maintained on Jerusem in close association with the reserves of the Material Sons. These abundant reserves repletely provide for every phase of the manifold activities of this seraphic order. These angels are also the personal message bearers of the local systems. They serve transition mortals, angels, and the Material Sons as well as others domiciled on the system headquarters. While Urantia is, at present, outside the spiritual circuits of Satania and Norlatiadek, you are otherwise in intimate touch with interplanetary affairs, for these messengers from Jerusem frequently come to this world as to all the other spheres of the system.
SuomiEnglish

Urantia-kirja

Sisällysluettelo

← Kaikki luvut ja kirjahaku
EsipuheAvaa koko luku
Luku 1 Universaalinen IsäAvaa koko luku
Luku 2 Jumalan olemusAvaa koko luku
Luku 3 Jumalan attribuutitAvaa koko luku
Luku 4 Jumalan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 5 Jumalan suhde yksilöönAvaa koko luku
Luku 6 Iankaikkinen PoikaAvaa koko luku
Luku 7 Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 8 Ääretön HenkiAvaa koko luku
Luku 9 Äärettömän Hengen suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 10 Paratiisin-KolminaisuusAvaa koko luku
Luku 11 Ikuinen Paratiisin SaariAvaa koko luku
Luku 12 Universumien universumiAvaa koko luku
Luku 13 Paratiisin pyhät sfääritAvaa koko luku
Luku 14 Keskus- ja jumalallinen universumiAvaa koko luku
Luku 15 Seitsemän superuniversumiaAvaa koko luku
Luku 16 Seitsemän ValtiashenkeäAvaa koko luku
Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmääAvaa koko luku
Luku 18 Korkeimmat KolminaisuuspersoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 19 Rinnasteiset kolminaisuusperäiset olennotAvaa koko luku
Luku 20 Jumalan Paratiisin-PojatAvaa koko luku
Luku 21 Paratiisin Luoja-PojatAvaa koko luku
Luku 22 Kolminaistetut Jumalan PojatAvaa koko luku
Luku 23 Yksinäiset SanansaattajatAvaa koko luku
Luku 24 Äärettömän Hengen korkeammat persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 25 Avaruuden SanansaattajajoukotAvaa koko luku
Luku 26 Keskusuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 27 Ensi asteen supernafien toimintaAvaa koko luku
Luku 28 Superuniversumien hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 29 Universumivoiman ohjaajatAvaa koko luku
Luku 30 Suuruniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 31 Lopullisuuden SaavuttajakuntaAvaa koko luku
Luku 32 Paikallisuniversumien kehitysAvaa koko luku
Luku 33 Paikallisuniversumin hallintoAvaa koko luku
Luku 34 Paikallisuniversumin Äiti-HenkiAvaa koko luku
Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojatAvaa koko luku
Luku 36 ElämänkantajatAvaa koko luku
Luku 37 Paikallisuniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 39 Serafien armeijakunnatNykyinen lukuAvaa koko luku
Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojatAvaa koko luku
Luku 41 Paikallisuniversumin fyysiset aspektitAvaa koko luku
Luku 42 Energia – mieli ja aineAvaa koko luku
Luku 43 KonstellaatiotAvaa koko luku
Luku 44 Taivaalliset taidetyöntekijätAvaa koko luku
Luku 45 Paikallisjärjestelmän hallintoAvaa koko luku
Luku 46 Paikallisjärjestelmän päämajaAvaa koko luku
Luku 47 Seitsemän mansiomaailmaaAvaa koko luku
Luku 48 MorontiaelämäAvaa koko luku
Luku 49 Asutut maailmatAvaa koko luku
Luku 50 PlaneettaprinssitAvaa koko luku
Luku 51 Planetaariset AatamitAvaa koko luku
Luku 52 Planetaariset kuolevaisten aikakaudetAvaa koko luku
Luku 53 Luciferin kapinaAvaa koko luku
Luku 54 Luciferin kapinaan liittyvät ongelmatAvaa koko luku
Luku 55 Valon ja elämän sfääritAvaa koko luku
Luku 56 Universaalinen ykseysAvaa koko luku
Luku 57 Urantian alkuperäAvaa koko luku
Luku 58 Elämän juurruttaminen UrantialleAvaa koko luku
Luku 59 Elämän merellisen muodon aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 60 Urantia maaeliöstön varhaiskaudellaAvaa koko luku
Luku 61 Nisäkkäiden aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 62 Alkuihmisen kantarodutAvaa koko luku
Luku 63 Ensimmäinen ihmisperheAvaa koko luku
Luku 64 Evolutionaariset värilliset rodutAvaa koko luku
Luku 65 Evoluution valvontaAvaa koko luku
Luku 66 Urantian PlaneettaprinssiAvaa koko luku
Luku 67 Planeetan kapinaAvaa koko luku
Luku 68 Sivilisaation sarastusAvaa koko luku
Luku 69 Ihmisen perusinstituutiotAvaa koko luku
Luku 70 Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitysAvaa koko luku
Luku 71 Valtion kehittyminenAvaa koko luku
Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmäAvaa koko luku
Luku 73 Eedenin PuutarhaAvaa koko luku
Luku 74 Aatami ja EevaAvaa koko luku
Luku 75 Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensaAvaa koko luku
Luku 76 Toinen PuutarhaAvaa koko luku
Luku 77 KeskiväliolennotAvaa koko luku
Luku 78 Violetti rotu Aatamin aikojen jälkeenAvaa koko luku
Luku 79 Andiittien leviäminen itämaihinAvaa koko luku
Luku 80 Andiittien leviäminen länsimaihinAvaa koko luku
Luku 81 Nykysivilisaation kehittyminenAvaa koko luku
Luku 82 Avioliiton kehitysAvaa koko luku
Luku 83 AvioliittoinstituutioAvaa koko luku
Luku 84 Avioliitto ja perhe-elämäAvaa koko luku
Luku 85 Palvonnan alkujuuretAvaa koko luku
Luku 86 Uskonnon varhaiskehitysAvaa koko luku
Luku 87 AavekultitAvaa koko luku
Luku 88 Fetissit, taikakalut ja magiaAvaa koko luku
Luku 89 Synti, uhri ja sovitusAvaa koko luku
Luku 90 Shamanismi – poppamiehet ja papitAvaa koko luku
Luku 91 Rukoilun kehityshistoriaAvaa koko luku
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitysAvaa koko luku
Luku 93 Makiventa MelkisedekAvaa koko luku
Luku 94 Melkisedekin opetusten vaikutus itämaillaAvaa koko luku
Luku 95 Melkisedekin opetusten vaikutus LevantissaAvaa koko luku
Luku 96 Jahve – heprealaisten JumalaAvaa koko luku
Luku 97 Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessaAvaa koko luku
Luku 98 Melkisedekin opetusten vaikutus länsimaissaAvaa koko luku
Luku 99 Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymyksetAvaa koko luku
Luku 100 Uskonto ihmisen kokemuksessaAvaa koko luku
Luku 101 Uskonnon todellinen luonneAvaa koko luku
Luku 102 Uskonnollisen uskon perustuksetAvaa koko luku
Luku 103 Uskonnollisen kokemuksen reaalisuusAvaa koko luku
Luku 104 Kolminaisuuskäsityksen kasvuAvaa koko luku
Luku 105 Jumaluus ja todellisuusAvaa koko luku
Luku 106 Universumin todellisuustasotAvaa koko luku
Luku 107 Ajatuksensuuntaajien alkuperä ja olemusAvaa koko luku
Luku 108 Ajatuksensuuntaajien tehtävä ja toimintaAvaa koko luku
Luku 109 Suuntaajien suhde universumin luotuihinAvaa koko luku
Luku 110 Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiinAvaa koko luku
Luku 111 Suuntaaja ja sieluAvaa koko luku
Luku 112 Persoonallisuuden eloonjääminenAvaa koko luku
Luku 113 KohtalonsuojelijaserafitAvaa koko luku
Luku 114 Serafien planetaarinen hallitusAvaa koko luku
Luku 115 Korkein OlentoAvaa koko luku
Luku 116 Kaikkivaltias KorkeinAvaa koko luku
Luku 117 Korkein JumalaAvaa koko luku
Luku 118 Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruusAvaa koko luku
Luku 119 Kristus Mikaelin lahjoittautumisetAvaa koko luku
Luku 120 Mikaelin lahjoittautuminen UrantiallaAvaa koko luku
Luku 121 Mikaelin lahjoittautumisen aikaiset olotAvaa koko luku
Luku 122 Jeesuksen syntymä ja vauvaikäAvaa koko luku
Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuusAvaa koko luku
Luku 124 Jeesuksen myöhempi lapsuusikäAvaa koko luku
Luku 125 Jeesus JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 126 Kaksi ratkaisevan tärkeää vuottaAvaa koko luku
Luku 127 NuoruusvuodetAvaa koko luku
Luku 128 Jeesuksen varhaismiehuusAvaa koko luku
Luku 129 Jeesuksen aikuisiän loppupuoliAvaa koko luku
Luku 130 Matkalla RoomaanAvaa koko luku
Luku 131 Maailman uskonnotAvaa koko luku
Luku 132 Roomassa vietetty aikaAvaa koko luku
Luku 133 Paluu RoomastaAvaa koko luku
Luku 134 Siirtymäkauden vuodetAvaa koko luku
Luku 135 Johannes KastajaAvaa koko luku
Luku 136 Kaste ja ne neljäkymmentä päivääAvaa koko luku
Luku 137 Odottelua GalileassaAvaa koko luku
Luku 138 Valtakunnan sanansaattajain kouluttaminenAvaa koko luku
Luku 139 Kaksitoista apostoliaAvaa koko luku
Luku 140 Kahdentoista apostolin virkaanasettaminenAvaa koko luku
Luku 141 Julkisen toiminnan alkuAvaa koko luku
Luku 142 Pääsiäinen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 143 Matka Samarian halkiAvaa koko luku
Luku 144 Gilboalla ja DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 145 Neljä vaiheikasta päivää KapernaumissaAvaa koko luku
Luku 146 Ensimmäinen Galilean-saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 147 Pistäytyminen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 148 Evankelistojen koulutusta BetsaidassaAvaa koko luku
Luku 149 Toinen saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 150 Kolmas saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 151 Odottelua ja opetusta järvenrannallaAvaa koko luku
Luku 152 Kapernaumin kriisiin johtaneet tapahtumatAvaa koko luku
Luku 153 Kapernaumin kriisiAvaa koko luku
Luku 154 Viimeiset Kapernaumissa vietetyt päivätAvaa koko luku
Luku 155 Pakomatka Pohjois-Galilean halkiAvaa koko luku
Luku 156 Oleskelu Tyyrossa ja SiidonissaAvaa koko luku
Luku 157 Filippuksen KesareassaAvaa koko luku
Luku 158 KirkastusvuoriAvaa koko luku
Luku 159 Kiertomatka DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 160 Rodan AleksandrialainenAvaa koko luku
Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssaAvaa koko luku
Luku 162 LehtimajanjuhlaAvaa koko luku
Luku 163 Seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettajaiset MagadanissaAvaa koko luku
Luku 164 Temppelin vihkimisen muistojuhlaAvaa koko luku
Luku 165 Perean-lähetysretki alkaaAvaa koko luku
Luku 166 Viimeinen käynti Pohjois-PereassaAvaa koko luku
Luku 167 Käynti FiladelfiassaAvaa koko luku
Luku 168 Lasaruksen kuolleistaherättäminenAvaa koko luku
Luku 169 Viimeinen opetuskerta PellassaAvaa koko luku
Luku 170 Taivaan valtakuntaAvaa koko luku
Luku 171 Matkalla JerusalemiinAvaa koko luku
Luku 172 Jerusalemiin-menoAvaa koko luku
Luku 173 Maanantai JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 174 Tiistaiaamu temppelissäAvaa koko luku
Luku 175 Viimeinen temppelipuheAvaa koko luku
Luku 176 Tiistai-ilta ÖljymäelläAvaa koko luku
Luku 177 Keskiviikko – lepopäiväAvaa koko luku
Luku 178 Viimeinen leirillä vietetty päiväAvaa koko luku
Luku 179 Viimeinen ehtoollinenAvaa koko luku
Luku 180 JäähyväispuheAvaa koko luku
Luku 181 Viimeiset kehotukset ja varoituksetAvaa koko luku
Luku 182 GetsemanessaAvaa koko luku
Luku 183 Jeesus kavalletaan ja pidätetäänAvaa koko luku
Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessäAvaa koko luku
Luku 185 Oikeuskäsittely Pilatuksen edessäAvaa koko luku
Luku 186 Hetkeä ennen ristiinnaulitsemistaAvaa koko luku
Luku 187 RistiinnaulitseminenAvaa koko luku
Luku 188 Haudassaolon aikaAvaa koko luku
Luku 189 KuolleistanousuAvaa koko luku
Luku 190 Jeesuksen morontiailmestymisetAvaa koko luku
Luku 191 Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöilleAvaa koko luku
Luku 192 Ilmestymiset GalileassaAvaa koko luku
Luku 193 Viimeiset ilmestymiset ja taivaaseenastuminenAvaa koko luku
Luku 194 Totuuden Hengen lahjoittaminenAvaa koko luku
Luku 195 Helluntain jälkeenAvaa koko luku
Luku 196 Jeesuksen uskoAvaa koko luku

Pikaluku

Avaa luku →

Jaa jae

Urantia-kirjan

Sanasto

Urantia-kirjan

Ehdota sanaa

-
1.00×

Luo uusi keskustelu

×