Urantiakirja.fi

Ladataan…

Urantiakirja.fi

Rekisteröidy
Siirry lukutekstiin

Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessä

2. Mitä Pietari teki pihalla

Vartijoiden ja sotilaiden osaston lähestyessä Hannaan palatsin sisäänkäyntiä Johannes Sebedeus marssi roomalaissotilaiden kapteenin vierellä. Juudas oli jättäytynyt jonkin matkaa muista jälkeen, ja Simon Pietari seurasi kaukana perässä. Kun Johannes oli Jeesuksen ja vartijoiden mukana astunut palatsin pihamaalle, Juudas tuli portille, mutta nähdessään Jeesuksen ja Johanneksen hän suuntasi kulkunsa Kaiafaan talolle, jossa varsinainen oikeudenkäynti Mestaria vastaan hänen tietämänsä mukaan myöhemmin pidettäisiin. Pian sen jälkeen kun Juudas oli mennyt matkojaan, paikalle saapui Simon Pietari, ja kun tämä seisoi portin edessä, Johannes näki hänet samana hetkenä, jolloin Jeesusta vietiin sisälle palatsiin. Ovenvartijatyttö, joka piti porttia auki, tunsi Johanneksen, ja tämän puhuteltua tyttöä ja pyydettyä häntä päästämään Pietari sisälle tyttö suostui pyyntöön ilomielin.
Pihamaalle astuttuaan Pietari meni hiilivalkean äärelle ja koetti saada itsensä lämpenemään, sillä yö oli kolea. Hän tunsi olevansa väärässä paikassa täällä Jeesuksen vihamiesten keskellä; ja väärässä paikassa hän totisesti oli. Mestarihan ei ollut antanut hänelle ohjetta pysytellä lähellään, kuten Mestari oli kehottanut Johannesta tekemään. Pietari kuului niihin muihin apostoleihin, joita oli erityisesti varoitettu olemaan vaarantamatta henkeään näinä heidän Mestarinsa oikeudenkäynnin ja ristiinnaulitsemisen tunteina.
Pietari heitti pois miekkansa vähän ennen kuin tuli palatsin portille, joten hän astui Hannaan pihalle aseettomana. Hänen mielessään myllersi täydellinen sekasorto. Hän kykeni vaivoin käsittämään, että Jeesus oli pidätetty. Hän ei pystynyt ymmärtämään tilanteen todellisuutta – sitä, että hän oli Hannaan pihamaalla ja lämmitteli ylipapin palvelijoiden vierellä. Hän ihmetteli, mitä muut apostolit mahtoivat puuhata, ja pyöritteli mielessään kysymystä, mistä syystä Johannes oli päästetty sisälle palatsiin. Hän päätteli tämän johtuneen siitä, että Johannes oli palvelijoiden tuttava, olihan tämä pyytänyt porttivahtia päästämään hänetkin sisäpuolelle.
Pian sen jälkeen kun oli päästänyt Pietarin portin sisäpuolelle, ja kun tämä lämmitteli tulen äärellä, porttivahti astui Pietarin luo ja sanoi pahanilkisesti: ”Etkös olekin tämän miehen opetuslapsia?” Pietarin ei olisi pitänyt yllättyä tästä tunnistetuksi tulemisestaan, juurihan Johannes oli pyytänyt tyttöä päästämään hänet sisälle palatsin porteista. Mutta hänen hermonsa olivat niin kireällä, että tämä opetuslapseksi tunnistaminen suisti hänet tolaltaan. Ja koska hänen mielessään oli päällimmäisenä vain yksi ajatus – ajatus hengissäsäilymisestä –, hän vastasi neitosen kysymykseen topakasti: ”Enkä ole.”
Ei aikaakaan, kun Pietarin luokse tuli muuan toinen palvelija, joka kysyi: ”Enkös minä nähnyt sinua puutarhassa, kun tämä kaveri pidätettiin? Etkö vain lienekin hänen seuralaisiaan?” Pietari oli jo suorastaan kauhuissaan; hän ei nähnyt mitään keinoa päästä turvallisesti pois näiden syyttäjien seurasta, ja niin hän kiivaasti kiisti, että hänellä olisi jotakin tekemistä Jeesuksen kanssa ja sanoi: ”Minä en tätä miestä tunne, enkä ole hänen seuralaisiaan.”
Portinvartijatar vei vähän ajan päästä Pietarin hieman syrjemmälle ja sanoi: ”Olen varma siitä, että olet tämän Jeesuksen opetuslapsia; eikä varmuuteni johdu vain siitä, että yksi hänen seuraajansa pyysi minua päästämään sinut pihalle, vaan myös siitä, että tämä sisareni tässä on nähnyt sinut temppelissä tuon miehen seurassa. Miksi sinä tämän kiellät?” Kuullessaan neitosen esittämän syytöksen Pietari kovasti kiroten ja vannoen kielsi tietävänsä mitään Jeesuksesta ja sanoi uudestaan: ”En ole tämän miehen seuraaja; en edes tunne häntä; en ole koskaan ennen kuullutkaan hänestä.”
Pietari poistui hetkeksi valkean ääreltä ja kuljeskeli pitkin pihamaata. Hän olisi mieluusti paennut paikalta, mutta hän pelkäsi joutua huomion keskipisteeksi. Kun häntä alkoi viluttaa, hän palasi tulen äärelle, ja yksi hänen lähellään seisovista miehistä sanoi: ”Tokihan sinä olet yksi tämän miehen opetuslapsista. Tämä Jeesushan on galilealainen, ja puhetapasi kavaltaa sinut, sillä sinäkin puhut kuten galilealainen.” Ja taas Pietari kiisti, että hänellä olisi jotakin tekemistä Mestarinsa kanssa.
Pietari oli niin poissa tolaltaan, että hän koetti päästä syyttäjiltään turvaan poistumalla tulen ääreltä ja pysyttelemällä yksikseen porttikäytävässä. Kun tätä yksinoloa oli jatkunut yli tunnin ajan, portinvartija ja tämän sisar sattuivat taas hänen eteensä, ja nämä molemmat syyttivät kiusoitellen häntä jälleen Jeesuksen seuraajaksi. Ja taas hän kiisti syytöksen. Ja juuri kun hän oli vielä kerran kiistänyt olevansa missään tekemisissä Jeesuksen kanssa, kiekui kukko, ja Pietari muisti Mestarinsa aiemmin samana yönä hänelle lausumat varoituksen sanat. Kun hän siinä seisoi sydän raskaana ja syyllisyydentunteen musertamana, palatsin ovet avautuivat, ja vartijat veivät Jeesuksen hänen ohitseen matkallaan Kaiafaan luokse. Ohittaessaan Pietarin Mestari näki soihtujen valossa epätoivon katseen entisen itsevarman ja ulkonaisesti urhean apostolinsa kasvoilla, ja hän kääntyi ja katsoi Pietaria. Pietari ei koskaan koko elämänsä aikana unohtanut tuota katsetta. Se oli katse, jossa sekoittuivat sääli ja rakkaus sellaisella tavalla, ettei yksikään kuolevainen ihminen ollut sellaista koskaan Mestarin kasvoilla nähnyt.
Jeesuksen ja vartijoiden mentyä ulos palatsin portista Pietari kulki heidän jäljessään, mutta vain lyhyen matkan. Hän ei kyennyt astumaan enää askeltakaan pitemmälle. Hän istuutui tien varteen ja itki katkerasti. Ja nämä tuskan kyynelet vuodatettuaan hän käänsi kulkunsa takaisin leiriä kohti ja toivoi, että hän löytäisi veljensä Andreaksen. Leirille saavuttuaan hän tapasi sieltä vain Daavid Sebedeuksen. Tämä lähetti sanansaattajan opastamaan Pietaria paikkaan, jossa tämän veli Jerusalemissa piileskeli.
Kaikki mitä Pietari äsken kerrotulla tavalla koki, tapahtui Öljymäellä, Hannaan palatsin pihalla. Hän ei seurannut Jeesusta ylimmäisen papin, Kaiafaan, palatsiin. Se, että juuri kukon kiekuminen sai Pietarin tajuamaan hänen useaan kertaan kieltäneen Mestarinsa, osoittaa tämän kaiken tapahtuneeksi Jerusalemin ulkopuolella, sillä siipikarjanpito varsinaisen kaupungin alueella oli vastoin lakia.
Ennen kuin kukon kiekuminen palautti Pietarin järkiinsä, hän oli lämpimikseen porttikäytävää edestakaisin kulkiessaan ajatellut vain, miten ovelasti hän olikaan väistänyt palvelijoiden esittämät syytökset ja miten hän oli tehnyt tyhjiksi heidän aikeensa yhdistää hänet Jeesukseen. Sillä hetkellä hän oli ollut vain sitä mieltä, ettei näillä palvelijoilla ollut mitään moraalista eikä laillista oikeutta sillä tavoin häntä kuulustella, ja hän tosiaankin onnitteli itseään siitä, kuinka neuvokkaasti luuli välttyneensä henkilöllisyytensä paljastumiselta sekä mahdolliselta pidättämiseltä ja vangitsemiselta. Vasta kun kukko kiekui, Pietarin mieleen juolahti, että hän oli kieltänyt Mestarinsa. Vasta Jeesuksen katsoessa häntä hän tajusi, ettei ollut kyennyt olemaan niiden etuoikeuksien arvoinen, jotka hänelle valtakunnan lähettiläänä kuuluivat.
Otettuaan ensimmäisen askelen tiellä, joka merkitsi kompromissien tekemistä ja menemistä siitä, missä aita on matalin, Pietari ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin noudattaa edelleen toimintalinjaa, josta oli päätöksensä tehnyt. Siihen, että kerran väärälle tielle lähdettyään kääntyy ympäri ja lähtee oikealle tielle, vaaditaan suurta ja jaloa luonnetta. Aivan liian usein ihmisen oma mieli pyrkii keksimään oikeutuksen sille, miksi jatketaan erheen tiellä, kun sille kerran on astuttu.
Pietari ei koskaan täydelleen uskonut saavansa anteeksi, ennen kuin kohtasi Mestarinsa tämän kuolleistaheräämisen jälkeen ja huomasi, että hänet otettiin vastaan aivan kuin hänet oli otettu vastaan ennen tämän traagisen kiistämisten yön kokemuksia.
As the band of guards and soldiers approached the entrance to the palace of Annas, John Zebedee was marching by the side of the captain of the Roman soldiers. Judas had dropped some distance behind, and Simon Peter followed afar off. After John had entered the palace courtyard with Jesus and the guards, Judas came up to the gate but, seeing Jesus and John, went on over to the home of Caiaphas, where he knew the real trial of the Master would later take place. Soon after Judas had left, Simon Peter arrived, and as he stood before the gate, John saw him just as they were about to take Jesus into the palace. The portress who kept the gate knew John, and when he spoke to her, requesting that she let Peter in, she gladly assented.
Peter, upon entering the courtyard, went over to the charcoal fire and sought to warm himself, for the night was chilly. He felt very much out of place here among the enemies of Jesus, and indeed he was out of place. The Master had not instructed him to keep near at hand as he had admonished John. Peter belonged with the other apostles, who had been specifically warned not to endanger their lives during these times of the trial and crucifixion of their Master.
Peter threw away his sword shortly before he came up to the palace gate so that he entered the courtyard of Annas unarmed. His mind was in a whirl of confusion; he could scarcely realize that Jesus had been arrested. He could not grasp the reality of the situation—that he was here in the courtyard of Annas, warming himself beside the servants of the high priest. He wondered what the other apostles were doing and, in turning over in his mind as to how John came to be admitted to the palace, concluded that it was because he was known to the servants, since he had bidden the gate-keeper admit him.
Shortly after the portress let Peter in, and while he was warming himself by the fire, she went over to him and mischievously said, “Are you not also one of this man’s disciples?” Now Peter should not have been surprised at this recognition, for it was John who had requested that the girl let him pass through the palace gates; but he was in such a tense nervous state that this identification as a disciple threw him off his balance, and with only one thought uppermost in his mind—the thought of escaping with his life—he promptly answered the maid’s question by saying, “I am not.”
Very soon another servant came up to Peter and asked: “Did I not see you in the garden when they arrested this fellow? Are you not also one of his followers?” Peter was now thoroughly alarmed; he saw no way of safely escaping from these accusers; so he vehemently denied all connection with Jesus, saying, “I know not this man, neither am I one of his followers.”
About this time the portress of the gate drew Peter to one side and said: “I am sure you are a disciple of this Jesus, not only because one of his followers bade me let you in the courtyard, but my sister here has seen you in the temple with this man. Why do you deny this?” When Peter heard the maid accuse him, he denied all knowledge of Jesus with much cursing and swearing, again saying, “I am not this man’s follower; I do not even know him; I never heard of him before.”
Peter left the fireside for a time while he walked about the courtyard. He would have liked to have escaped, but he feared to attract attention to himself. Getting cold, he returned to the fireside, and one of the men standing near him said: “Surely you are one of this man’s disciples. This Jesus is a Galilean, and your speech betrays you, for you also speak as a Galilean.” And again Peter denied all connection with his Master.
Peter was so perturbed that he sought to escape contact with his accusers by going away from the fire and remaining by himself on the porch. After more than an hour of this isolation, the gate-keeper and her sister chanced to meet him, and both of them again teasingly charged him with being a follower of Jesus. And again he denied the accusation. Just as he had once more denied all connection with Jesus, the cock crowed, and Peter remembered the words of warning spoken to him by his Master earlier that same night. As he stood there, heavy of heart and crushed with the sense of guilt, the palace doors opened, and the guards led Jesus past on the way to Caiaphas. As the Master passed Peter, he saw, by the light of the torches, the look of despair on the face of his former self-confident and superficially brave apostle, and he turned and looked upon Peter. Peter never forgot that look as long as he lived. It was such a glance of commingled pity and love as mortal man had never beheld in the face of the Master.
After Jesus and the guards passed out of the palace gates, Peter followed them, but only for a short distance. He could not go farther. He sat down by the side of the road and wept bitterly. And when he had shed these tears of agony, he turned his steps back toward the camp, hoping to find his brother, Andrew. On arriving at the camp, he found only David Zebedee, who sent a messenger to direct him to where his brother had gone to hide in Jerusalem.
Peter’s entire experience occurred in the courtyard of the palace of Annas on Mount Olivet. He did not follow Jesus to the palace of the high priest, Caiaphas. That Peter was brought to the realization that he had repeatedly denied his Master by the crowing of a cock indicates that this all occurred outside of Jerusalem since it was against the law to keep poultry within the city proper.
Until the crowing of the cock brought Peter to his better senses, he had only thought, as he walked up and down the porch to keep warm, how cleverly he had eluded the accusations of the servants, and how he had frustrated their purpose to identify him with Jesus. For the time being, he had only considered that these servants had no moral or legal right thus to question him, and he really congratulated himself over the manner in which he thought he had avoided being identified and possibly subjected to arrest and imprisonment. Not until the cock crowed did it occur to Peter that he had denied his Master. Not until Jesus looked upon him, did he realize that he had failed to live up to his privileges as an ambassador of the kingdom.
Having taken the first step along the path of compromise and least resistance, there was nothing apparent to Peter but to go on with the course of conduct decided upon. It requires a great and noble character, having started out wrong, to turn about and go right. All too often one’s own mind tends to justify continuance in the path of error when once it is entered upon.
Peter never fully believed that he could be forgiven until he met his Master after the resurrection and saw that he was received just as before the experiences of this tragic night of the denials.
SuomiEnglish
Vartijoiden ja sotilaiden osaston lähestyessä Hannaan palatsin sisäänkäyntiä Johannes Sebedeus marssi roomalaissotilaiden kapteenin vierellä. Juudas oli jättäytynyt jonkin matkaa muista jälkeen, ja Simon Pietari seurasi kaukana perässä. Kun Johannes oli Jeesuksen ja vartijoiden mukana astunut palatsin pihamaalle, Juudas tuli portille, mutta nähdessään Jeesuksen ja Johanneksen hän suuntasi kulkunsa Kaiafaan talolle, jossa varsinainen oikeudenkäynti Mestaria vastaan hänen tietämänsä mukaan myöhemmin pidettäisiin. Pian sen jälkeen kun Juudas oli mennyt matkojaan, paikalle saapui Simon Pietari, ja kun tämä seisoi portin edessä, Johannes näki hänet samana hetkenä, jolloin Jeesusta vietiin sisälle palatsiin. Ovenvartijatyttö, joka piti porttia auki, tunsi Johanneksen, ja tämän puhuteltua tyttöä ja pyydettyä häntä päästämään Pietari sisälle tyttö suostui pyyntöön ilomielin.
As the band of guards and soldiers approached the entrance to the palace of Annas, John Zebedee was marching by the side of the captain of the Roman soldiers. Judas had dropped some distance behind, and Simon Peter followed afar off. After John had entered the palace courtyard with Jesus and the guards, Judas came up to the gate but, seeing Jesus and John, went on over to the home of Caiaphas, where he knew the real trial of the Master would later take place. Soon after Judas had left, Simon Peter arrived, and as he stood before the gate, John saw him just as they were about to take Jesus into the palace. The portress who kept the gate knew John, and when he spoke to her, requesting that she let Peter in, she gladly assented.
Pihamaalle astuttuaan Pietari meni hiilivalkean äärelle ja koetti saada itsensä lämpenemään, sillä yö oli kolea. Hän tunsi olevansa väärässä paikassa täällä Jeesuksen vihamiesten keskellä; ja väärässä paikassa hän totisesti oli. Mestarihan ei ollut antanut hänelle ohjetta pysytellä lähellään, kuten Mestari oli kehottanut Johannesta tekemään. Pietari kuului niihin muihin apostoleihin, joita oli erityisesti varoitettu olemaan vaarantamatta henkeään näinä heidän Mestarinsa oikeudenkäynnin ja ristiinnaulitsemisen tunteina.
Peter, upon entering the courtyard, went over to the charcoal fire and sought to warm himself, for the night was chilly. He felt very much out of place here among the enemies of Jesus, and indeed he was out of place. The Master had not instructed him to keep near at hand as he had admonished John. Peter belonged with the other apostles, who had been specifically warned not to endanger their lives during these times of the trial and crucifixion of their Master.
Pietari heitti pois miekkansa vähän ennen kuin tuli palatsin portille, joten hän astui Hannaan pihalle aseettomana. Hänen mielessään myllersi täydellinen sekasorto. Hän kykeni vaivoin käsittämään, että Jeesus oli pidätetty. Hän ei pystynyt ymmärtämään tilanteen todellisuutta – sitä, että hän oli Hannaan pihamaalla ja lämmitteli ylipapin palvelijoiden vierellä. Hän ihmetteli, mitä muut apostolit mahtoivat puuhata, ja pyöritteli mielessään kysymystä, mistä syystä Johannes oli päästetty sisälle palatsiin. Hän päätteli tämän johtuneen siitä, että Johannes oli palvelijoiden tuttava, olihan tämä pyytänyt porttivahtia päästämään hänetkin sisäpuolelle.
Peter threw away his sword shortly before he came up to the palace gate so that he entered the courtyard of Annas unarmed. His mind was in a whirl of confusion; he could scarcely realize that Jesus had been arrested. He could not grasp the reality of the situation—that he was here in the courtyard of Annas, warming himself beside the servants of the high priest. He wondered what the other apostles were doing and, in turning over in his mind as to how John came to be admitted to the palace, concluded that it was because he was known to the servants, since he had bidden the gate-keeper admit him.
Pian sen jälkeen kun oli päästänyt Pietarin portin sisäpuolelle, ja kun tämä lämmitteli tulen äärellä, porttivahti astui Pietarin luo ja sanoi pahanilkisesti: ”Etkös olekin tämän miehen opetuslapsia?” Pietarin ei olisi pitänyt yllättyä tästä tunnistetuksi tulemisestaan, juurihan Johannes oli pyytänyt tyttöä päästämään hänet sisälle palatsin porteista. Mutta hänen hermonsa olivat niin kireällä, että tämä opetuslapseksi tunnistaminen suisti hänet tolaltaan. Ja koska hänen mielessään oli päällimmäisenä vain yksi ajatus – ajatus hengissäsäilymisestä –, hän vastasi neitosen kysymykseen topakasti: ”Enkä ole.”
Shortly after the portress let Peter in, and while he was warming himself by the fire, she went over to him and mischievously said, “Are you not also one of this man’s disciples?” Now Peter should not have been surprised at this recognition, for it was John who had requested that the girl let him pass through the palace gates; but he was in such a tense nervous state that this identification as a disciple threw him off his balance, and with only one thought uppermost in his mind—the thought of escaping with his life—he promptly answered the maid’s question by saying, “I am not.”
Ei aikaakaan, kun Pietarin luokse tuli muuan toinen palvelija, joka kysyi: ”Enkös minä nähnyt sinua puutarhassa, kun tämä kaveri pidätettiin? Etkö vain lienekin hänen seuralaisiaan?” Pietari oli jo suorastaan kauhuissaan; hän ei nähnyt mitään keinoa päästä turvallisesti pois näiden syyttäjien seurasta, ja niin hän kiivaasti kiisti, että hänellä olisi jotakin tekemistä Jeesuksen kanssa ja sanoi: ”Minä en tätä miestä tunne, enkä ole hänen seuralaisiaan.”
Very soon another servant came up to Peter and asked: “Did I not see you in the garden when they arrested this fellow? Are you not also one of his followers?” Peter was now thoroughly alarmed; he saw no way of safely escaping from these accusers; so he vehemently denied all connection with Jesus, saying, “I know not this man, neither am I one of his followers.”
Portinvartijatar vei vähän ajan päästä Pietarin hieman syrjemmälle ja sanoi: ”Olen varma siitä, että olet tämän Jeesuksen opetuslapsia; eikä varmuuteni johdu vain siitä, että yksi hänen seuraajansa pyysi minua päästämään sinut pihalle, vaan myös siitä, että tämä sisareni tässä on nähnyt sinut temppelissä tuon miehen seurassa. Miksi sinä tämän kiellät?” Kuullessaan neitosen esittämän syytöksen Pietari kovasti kiroten ja vannoen kielsi tietävänsä mitään Jeesuksesta ja sanoi uudestaan: ”En ole tämän miehen seuraaja; en edes tunne häntä; en ole koskaan ennen kuullutkaan hänestä.”
About this time the portress of the gate drew Peter to one side and said: “I am sure you are a disciple of this Jesus, not only because one of his followers bade me let you in the courtyard, but my sister here has seen you in the temple with this man. Why do you deny this?” When Peter heard the maid accuse him, he denied all knowledge of Jesus with much cursing and swearing, again saying, “I am not this man’s follower; I do not even know him; I never heard of him before.”
Pietari poistui hetkeksi valkean ääreltä ja kuljeskeli pitkin pihamaata. Hän olisi mieluusti paennut paikalta, mutta hän pelkäsi joutua huomion keskipisteeksi. Kun häntä alkoi viluttaa, hän palasi tulen äärelle, ja yksi hänen lähellään seisovista miehistä sanoi: ”Tokihan sinä olet yksi tämän miehen opetuslapsista. Tämä Jeesushan on galilealainen, ja puhetapasi kavaltaa sinut, sillä sinäkin puhut kuten galilealainen.” Ja taas Pietari kiisti, että hänellä olisi jotakin tekemistä Mestarinsa kanssa.
Peter left the fireside for a time while he walked about the courtyard. He would have liked to have escaped, but he feared to attract attention to himself. Getting cold, he returned to the fireside, and one of the men standing near him said: “Surely you are one of this man’s disciples. This Jesus is a Galilean, and your speech betrays you, for you also speak as a Galilean.” And again Peter denied all connection with his Master.
Pietari oli niin poissa tolaltaan, että hän koetti päästä syyttäjiltään turvaan poistumalla tulen ääreltä ja pysyttelemällä yksikseen porttikäytävässä. Kun tätä yksinoloa oli jatkunut yli tunnin ajan, portinvartija ja tämän sisar sattuivat taas hänen eteensä, ja nämä molemmat syyttivät kiusoitellen häntä jälleen Jeesuksen seuraajaksi. Ja taas hän kiisti syytöksen. Ja juuri kun hän oli vielä kerran kiistänyt olevansa missään tekemisissä Jeesuksen kanssa, kiekui kukko, ja Pietari muisti Mestarinsa aiemmin samana yönä hänelle lausumat varoituksen sanat. Kun hän siinä seisoi sydän raskaana ja syyllisyydentunteen musertamana, palatsin ovet avautuivat, ja vartijat veivät Jeesuksen hänen ohitseen matkallaan Kaiafaan luokse. Ohittaessaan Pietarin Mestari näki soihtujen valossa epätoivon katseen entisen itsevarman ja ulkonaisesti urhean apostolinsa kasvoilla, ja hän kääntyi ja katsoi Pietaria. Pietari ei koskaan koko elämänsä aikana unohtanut tuota katsetta. Se oli katse, jossa sekoittuivat sääli ja rakkaus sellaisella tavalla, ettei yksikään kuolevainen ihminen ollut sellaista koskaan Mestarin kasvoilla nähnyt.
Peter was so perturbed that he sought to escape contact with his accusers by going away from the fire and remaining by himself on the porch. After more than an hour of this isolation, the gate-keeper and her sister chanced to meet him, and both of them again teasingly charged him with being a follower of Jesus. And again he denied the accusation. Just as he had once more denied all connection with Jesus, the cock crowed, and Peter remembered the words of warning spoken to him by his Master earlier that same night. As he stood there, heavy of heart and crushed with the sense of guilt, the palace doors opened, and the guards led Jesus past on the way to Caiaphas. As the Master passed Peter, he saw, by the light of the torches, the look of despair on the face of his former self-confident and superficially brave apostle, and he turned and looked upon Peter. Peter never forgot that look as long as he lived. It was such a glance of commingled pity and love as mortal man had never beheld in the face of the Master.
Jeesuksen ja vartijoiden mentyä ulos palatsin portista Pietari kulki heidän jäljessään, mutta vain lyhyen matkan. Hän ei kyennyt astumaan enää askeltakaan pitemmälle. Hän istuutui tien varteen ja itki katkerasti. Ja nämä tuskan kyynelet vuodatettuaan hän käänsi kulkunsa takaisin leiriä kohti ja toivoi, että hän löytäisi veljensä Andreaksen. Leirille saavuttuaan hän tapasi sieltä vain Daavid Sebedeuksen. Tämä lähetti sanansaattajan opastamaan Pietaria paikkaan, jossa tämän veli Jerusalemissa piileskeli.
After Jesus and the guards passed out of the palace gates, Peter followed them, but only for a short distance. He could not go farther. He sat down by the side of the road and wept bitterly. And when he had shed these tears of agony, he turned his steps back toward the camp, hoping to find his brother, Andrew. On arriving at the camp, he found only David Zebedee, who sent a messenger to direct him to where his brother had gone to hide in Jerusalem.
Kaikki mitä Pietari äsken kerrotulla tavalla koki, tapahtui Öljymäellä, Hannaan palatsin pihalla. Hän ei seurannut Jeesusta ylimmäisen papin, Kaiafaan, palatsiin. Se, että juuri kukon kiekuminen sai Pietarin tajuamaan hänen useaan kertaan kieltäneen Mestarinsa, osoittaa tämän kaiken tapahtuneeksi Jerusalemin ulkopuolella, sillä siipikarjanpito varsinaisen kaupungin alueella oli vastoin lakia.
Peter’s entire experience occurred in the courtyard of the palace of Annas on Mount Olivet. He did not follow Jesus to the palace of the high priest, Caiaphas. That Peter was brought to the realization that he had repeatedly denied his Master by the crowing of a cock indicates that this all occurred outside of Jerusalem since it was against the law to keep poultry within the city proper.
Ennen kuin kukon kiekuminen palautti Pietarin järkiinsä, hän oli lämpimikseen porttikäytävää edestakaisin kulkiessaan ajatellut vain, miten ovelasti hän olikaan väistänyt palvelijoiden esittämät syytökset ja miten hän oli tehnyt tyhjiksi heidän aikeensa yhdistää hänet Jeesukseen. Sillä hetkellä hän oli ollut vain sitä mieltä, ettei näillä palvelijoilla ollut mitään moraalista eikä laillista oikeutta sillä tavoin häntä kuulustella, ja hän tosiaankin onnitteli itseään siitä, kuinka neuvokkaasti luuli välttyneensä henkilöllisyytensä paljastumiselta sekä mahdolliselta pidättämiseltä ja vangitsemiselta. Vasta kun kukko kiekui, Pietarin mieleen juolahti, että hän oli kieltänyt Mestarinsa. Vasta Jeesuksen katsoessa häntä hän tajusi, ettei ollut kyennyt olemaan niiden etuoikeuksien arvoinen, jotka hänelle valtakunnan lähettiläänä kuuluivat.
Until the crowing of the cock brought Peter to his better senses, he had only thought, as he walked up and down the porch to keep warm, how cleverly he had eluded the accusations of the servants, and how he had frustrated their purpose to identify him with Jesus. For the time being, he had only considered that these servants had no moral or legal right thus to question him, and he really congratulated himself over the manner in which he thought he had avoided being identified and possibly subjected to arrest and imprisonment. Not until the cock crowed did it occur to Peter that he had denied his Master. Not until Jesus looked upon him, did he realize that he had failed to live up to his privileges as an ambassador of the kingdom.
Otettuaan ensimmäisen askelen tiellä, joka merkitsi kompromissien tekemistä ja menemistä siitä, missä aita on matalin, Pietari ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin noudattaa edelleen toimintalinjaa, josta oli päätöksensä tehnyt. Siihen, että kerran väärälle tielle lähdettyään kääntyy ympäri ja lähtee oikealle tielle, vaaditaan suurta ja jaloa luonnetta. Aivan liian usein ihmisen oma mieli pyrkii keksimään oikeutuksen sille, miksi jatketaan erheen tiellä, kun sille kerran on astuttu.
Having taken the first step along the path of compromise and least resistance, there was nothing apparent to Peter but to go on with the course of conduct decided upon. It requires a great and noble character, having started out wrong, to turn about and go right. All too often one’s own mind tends to justify continuance in the path of error when once it is entered upon.
Pietari ei koskaan täydelleen uskonut saavansa anteeksi, ennen kuin kohtasi Mestarinsa tämän kuolleistaheräämisen jälkeen ja huomasi, että hänet otettiin vastaan aivan kuin hänet oli otettu vastaan ennen tämän traagisen kiistämisten yön kokemuksia.
Peter never fully believed that he could be forgiven until he met his Master after the resurrection and saw that he was received just as before the experiences of this tragic night of the denials.

Urantia-kirja

Sisällysluettelo

← Kaikki luvut ja kirjahaku
EsipuheAvaa koko luku
Luku 1 Universaalinen IsäAvaa koko luku
Luku 2 Jumalan olemusAvaa koko luku
Luku 3 Jumalan attribuutitAvaa koko luku
Luku 4 Jumalan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 5 Jumalan suhde yksilöönAvaa koko luku
Luku 6 Iankaikkinen PoikaAvaa koko luku
Luku 7 Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 8 Ääretön HenkiAvaa koko luku
Luku 9 Äärettömän Hengen suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 10 Paratiisin-KolminaisuusAvaa koko luku
Luku 11 Ikuinen Paratiisin SaariAvaa koko luku
Luku 12 Universumien universumiAvaa koko luku
Luku 13 Paratiisin pyhät sfääritAvaa koko luku
Luku 14 Keskus- ja jumalallinen universumiAvaa koko luku
Luku 15 Seitsemän superuniversumiaAvaa koko luku
Luku 16 Seitsemän ValtiashenkeäAvaa koko luku
Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmääAvaa koko luku
Luku 18 Korkeimmat KolminaisuuspersoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 19 Rinnasteiset kolminaisuusperäiset olennotAvaa koko luku
Luku 20 Jumalan Paratiisin-PojatAvaa koko luku
Luku 21 Paratiisin Luoja-PojatAvaa koko luku
Luku 22 Kolminaistetut Jumalan PojatAvaa koko luku
Luku 23 Yksinäiset SanansaattajatAvaa koko luku
Luku 24 Äärettömän Hengen korkeammat persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 25 Avaruuden SanansaattajajoukotAvaa koko luku
Luku 26 Keskusuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 27 Ensi asteen supernafien toimintaAvaa koko luku
Luku 28 Superuniversumien hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 29 Universumivoiman ohjaajatAvaa koko luku
Luku 30 Suuruniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 31 Lopullisuuden SaavuttajakuntaAvaa koko luku
Luku 32 Paikallisuniversumien kehitysAvaa koko luku
Luku 33 Paikallisuniversumin hallintoAvaa koko luku
Luku 34 Paikallisuniversumin Äiti-HenkiAvaa koko luku
Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojatAvaa koko luku
Luku 36 ElämänkantajatAvaa koko luku
Luku 37 Paikallisuniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 39 Serafien armeijakunnatAvaa koko luku
Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojatAvaa koko luku
Luku 41 Paikallisuniversumin fyysiset aspektitAvaa koko luku
Luku 42 Energia – mieli ja aineAvaa koko luku
Luku 43 KonstellaatiotAvaa koko luku
Luku 44 Taivaalliset taidetyöntekijätAvaa koko luku
Luku 45 Paikallisjärjestelmän hallintoAvaa koko luku
Luku 46 Paikallisjärjestelmän päämajaAvaa koko luku
Luku 47 Seitsemän mansiomaailmaaAvaa koko luku
Luku 48 MorontiaelämäAvaa koko luku
Luku 49 Asutut maailmatAvaa koko luku
Luku 50 PlaneettaprinssitAvaa koko luku
Luku 51 Planetaariset AatamitAvaa koko luku
Luku 52 Planetaariset kuolevaisten aikakaudetAvaa koko luku
Luku 53 Luciferin kapinaAvaa koko luku
Luku 54 Luciferin kapinaan liittyvät ongelmatAvaa koko luku
Luku 55 Valon ja elämän sfääritAvaa koko luku
Luku 56 Universaalinen ykseysAvaa koko luku
Luku 57 Urantian alkuperäAvaa koko luku
Luku 58 Elämän juurruttaminen UrantialleAvaa koko luku
Luku 59 Elämän merellisen muodon aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 60 Urantia maaeliöstön varhaiskaudellaAvaa koko luku
Luku 61 Nisäkkäiden aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 62 Alkuihmisen kantarodutAvaa koko luku
Luku 63 Ensimmäinen ihmisperheAvaa koko luku
Luku 64 Evolutionaariset värilliset rodutAvaa koko luku
Luku 65 Evoluution valvontaAvaa koko luku
Luku 66 Urantian PlaneettaprinssiAvaa koko luku
Luku 67 Planeetan kapinaAvaa koko luku
Luku 68 Sivilisaation sarastusAvaa koko luku
Luku 69 Ihmisen perusinstituutiotAvaa koko luku
Luku 70 Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitysAvaa koko luku
Luku 71 Valtion kehittyminenAvaa koko luku
Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmäAvaa koko luku
Luku 73 Eedenin PuutarhaAvaa koko luku
Luku 74 Aatami ja EevaAvaa koko luku
Luku 75 Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensaAvaa koko luku
Luku 76 Toinen PuutarhaAvaa koko luku
Luku 77 KeskiväliolennotAvaa koko luku
Luku 78 Violetti rotu Aatamin aikojen jälkeenAvaa koko luku
Luku 79 Andiittien leviäminen itämaihinAvaa koko luku
Luku 80 Andiittien leviäminen länsimaihinAvaa koko luku
Luku 81 Nykysivilisaation kehittyminenAvaa koko luku
Luku 82 Avioliiton kehitysAvaa koko luku
Luku 83 AvioliittoinstituutioAvaa koko luku
Luku 84 Avioliitto ja perhe-elämäAvaa koko luku
Luku 85 Palvonnan alkujuuretAvaa koko luku
Luku 86 Uskonnon varhaiskehitysAvaa koko luku
Luku 87 AavekultitAvaa koko luku
Luku 88 Fetissit, taikakalut ja magiaAvaa koko luku
Luku 89 Synti, uhri ja sovitusAvaa koko luku
Luku 90 Shamanismi – poppamiehet ja papitAvaa koko luku
Luku 91 Rukoilun kehityshistoriaAvaa koko luku
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitysAvaa koko luku
Luku 93 Makiventa MelkisedekAvaa koko luku
Luku 94 Melkisedekin opetusten vaikutus itämaillaAvaa koko luku
Luku 95 Melkisedekin opetusten vaikutus LevantissaAvaa koko luku
Luku 96 Jahve – heprealaisten JumalaAvaa koko luku
Luku 97 Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessaAvaa koko luku
Luku 98 Melkisedekin opetusten vaikutus länsimaissaAvaa koko luku
Luku 99 Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymyksetAvaa koko luku
Luku 100 Uskonto ihmisen kokemuksessaAvaa koko luku
Luku 101 Uskonnon todellinen luonneAvaa koko luku
Luku 102 Uskonnollisen uskon perustuksetAvaa koko luku
Luku 103 Uskonnollisen kokemuksen reaalisuusAvaa koko luku
Luku 104 Kolminaisuuskäsityksen kasvuAvaa koko luku
Luku 105 Jumaluus ja todellisuusAvaa koko luku
Luku 106 Universumin todellisuustasotAvaa koko luku
Luku 107 Ajatuksensuuntaajien alkuperä ja olemusAvaa koko luku
Luku 108 Ajatuksensuuntaajien tehtävä ja toimintaAvaa koko luku
Luku 109 Suuntaajien suhde universumin luotuihinAvaa koko luku
Luku 110 Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiinAvaa koko luku
Luku 111 Suuntaaja ja sieluAvaa koko luku
Luku 112 Persoonallisuuden eloonjääminenAvaa koko luku
Luku 113 KohtalonsuojelijaserafitAvaa koko luku
Luku 114 Serafien planetaarinen hallitusAvaa koko luku
Luku 115 Korkein OlentoAvaa koko luku
Luku 116 Kaikkivaltias KorkeinAvaa koko luku
Luku 117 Korkein JumalaAvaa koko luku
Luku 118 Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruusAvaa koko luku
Luku 119 Kristus Mikaelin lahjoittautumisetAvaa koko luku
Luku 120 Mikaelin lahjoittautuminen UrantiallaAvaa koko luku
Luku 121 Mikaelin lahjoittautumisen aikaiset olotAvaa koko luku
Luku 122 Jeesuksen syntymä ja vauvaikäAvaa koko luku
Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuusAvaa koko luku
Luku 124 Jeesuksen myöhempi lapsuusikäAvaa koko luku
Luku 125 Jeesus JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 126 Kaksi ratkaisevan tärkeää vuottaAvaa koko luku
Luku 127 NuoruusvuodetAvaa koko luku
Luku 128 Jeesuksen varhaismiehuusAvaa koko luku
Luku 129 Jeesuksen aikuisiän loppupuoliAvaa koko luku
Luku 130 Matkalla RoomaanAvaa koko luku
Luku 131 Maailman uskonnotAvaa koko luku
Luku 132 Roomassa vietetty aikaAvaa koko luku
Luku 133 Paluu RoomastaAvaa koko luku
Luku 134 Siirtymäkauden vuodetAvaa koko luku
Luku 135 Johannes KastajaAvaa koko luku
Luku 136 Kaste ja ne neljäkymmentä päivääAvaa koko luku
Luku 137 Odottelua GalileassaAvaa koko luku
Luku 138 Valtakunnan sanansaattajain kouluttaminenAvaa koko luku
Luku 139 Kaksitoista apostoliaAvaa koko luku
Luku 140 Kahdentoista apostolin virkaanasettaminenAvaa koko luku
Luku 141 Julkisen toiminnan alkuAvaa koko luku
Luku 142 Pääsiäinen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 143 Matka Samarian halkiAvaa koko luku
Luku 144 Gilboalla ja DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 145 Neljä vaiheikasta päivää KapernaumissaAvaa koko luku
Luku 146 Ensimmäinen Galilean-saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 147 Pistäytyminen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 148 Evankelistojen koulutusta BetsaidassaAvaa koko luku
Luku 149 Toinen saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 150 Kolmas saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 151 Odottelua ja opetusta järvenrannallaAvaa koko luku
Luku 152 Kapernaumin kriisiin johtaneet tapahtumatAvaa koko luku
Luku 153 Kapernaumin kriisiAvaa koko luku
Luku 154 Viimeiset Kapernaumissa vietetyt päivätAvaa koko luku
Luku 155 Pakomatka Pohjois-Galilean halkiAvaa koko luku
Luku 156 Oleskelu Tyyrossa ja SiidonissaAvaa koko luku
Luku 157 Filippuksen KesareassaAvaa koko luku
Luku 158 KirkastusvuoriAvaa koko luku
Luku 159 Kiertomatka DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 160 Rodan AleksandrialainenAvaa koko luku
Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssaAvaa koko luku
Luku 162 LehtimajanjuhlaAvaa koko luku
Luku 163 Seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettajaiset MagadanissaAvaa koko luku
Luku 164 Temppelin vihkimisen muistojuhlaAvaa koko luku
Luku 165 Perean-lähetysretki alkaaAvaa koko luku
Luku 166 Viimeinen käynti Pohjois-PereassaAvaa koko luku
Luku 167 Käynti FiladelfiassaAvaa koko luku
Luku 168 Lasaruksen kuolleistaherättäminenAvaa koko luku
Luku 169 Viimeinen opetuskerta PellassaAvaa koko luku
Luku 170 Taivaan valtakuntaAvaa koko luku
Luku 171 Matkalla JerusalemiinAvaa koko luku
Luku 172 Jerusalemiin-menoAvaa koko luku
Luku 173 Maanantai JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 174 Tiistaiaamu temppelissäAvaa koko luku
Luku 175 Viimeinen temppelipuheAvaa koko luku
Luku 176 Tiistai-ilta ÖljymäelläAvaa koko luku
Luku 177 Keskiviikko – lepopäiväAvaa koko luku
Luku 178 Viimeinen leirillä vietetty päiväAvaa koko luku
Luku 179 Viimeinen ehtoollinenAvaa koko luku
Luku 180 JäähyväispuheAvaa koko luku
Luku 181 Viimeiset kehotukset ja varoituksetAvaa koko luku
Luku 182 GetsemanessaAvaa koko luku
Luku 183 Jeesus kavalletaan ja pidätetäänAvaa koko luku
Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessäNykyinen lukuAvaa koko luku
Luku 185 Oikeuskäsittely Pilatuksen edessäAvaa koko luku
Luku 186 Hetkeä ennen ristiinnaulitsemistaAvaa koko luku
Luku 187 RistiinnaulitseminenAvaa koko luku
Luku 188 Haudassaolon aikaAvaa koko luku
Luku 189 KuolleistanousuAvaa koko luku
Luku 190 Jeesuksen morontiailmestymisetAvaa koko luku
Luku 191 Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöilleAvaa koko luku
Luku 192 Ilmestymiset GalileassaAvaa koko luku
Luku 193 Viimeiset ilmestymiset ja taivaaseenastuminenAvaa koko luku
Luku 194 Totuuden Hengen lahjoittaminenAvaa koko luku
Luku 195 Helluntain jälkeenAvaa koko luku
Luku 196 Jeesuksen uskoAvaa koko luku

Pikaluku

Avaa luku →

Jaa jae

Urantia-kirjan

Sanasto

Urantia-kirjan

Ehdota sanaa

-
1.00×

Luo uusi keskustelu

×