Urantiakirja.fi

Ladataan…

Urantiakirja.fi

Rekisteröidy
Siirry lukutekstiin

Luku 171 Matkalla Jerusalemiin

6. Vierailu Sakkeuksen luokse

Mestarin seurueen astuessa Jerikon muurien sisäpuolelle aurinko oli jo painumassa mailleen, ja Jeesuksen mielessä oli jäädä yöksi Jerikoon. Jeesuksen kulkiessa tullikamarin ohitse paikalla sattui olemaan pääpublikaani eli veronkantaja Sakkeus, ja tämä oli sangen halukas näkemään Jeesuksen. Tämä pääpublikaani oli varsin rikas, ja hän oli kuullut paljon tästä Galilean profeetasta. Hän oli päättänyt, että kunhan Jeesus seuraavan kerran sattuisi käymään Jerikossa, hän ottaisi selvän, minkälaatuinen mies tämä oli. Niinpä Sakkeus koetti tunkea väenpaljouden läpi, mutta tungos oli liian sankka, eikä hän, lyhytkasvuinen kun oli, kyennyt näkemään ihmisten päiden yli. Ja niin pääpublikaani kulki väenpaljouden mukana kunnes saavuttiin lähelle kaupungin keskustaa ja paikkaa, jossa hän asui. Ymmärtäessään, ettei kykenisi pääsemään tungoksen läpi, ja ajatellessaan, että Jeesus kenties pysähtymättä jatkaisi matkaansa samaa tietä kaupungin läpi, hän juoksi joukon edelle ja kiipesi sykomoripuuhun, jonka laaja oksisto levittäytyi tien ylle. Hän tiesi, että hän saisi tällä keinoin Mestarin hyvin näköpiiriinsä tämän kulkiessa puun ohi. Eikä hän joutunut pettymään, sillä kulkiessaan paikan ohi Jeesus pysähtyi, käänsi katseensa ylös Sakkeukseen ja sanoi: ”Pidä kiirettä, Sakkeus, ja kiipeä alas, sillä tänä iltana minun pitää viipyä sinun talossasi.” Ja kuultuaan nämä ällistyttävät sanat Sakkeus oli alas kiirehtiessään vähällä pudota puusta. Hän meni Jeesuksen eteen ja toi julki suuren ilonsa siitä, että Mestari sattui olemaan halukas poikkeamaan hänen taloonsa.
He menivät samassa Sakkeuksen kotiin, ja jerikolaisia hämmästytti suuresti, että Jeesus suostuisi majailemaan pääpublikaanin luona. Jo siinä, kun Mestari ja hänen apostolinsa viivähtivät Sakkeuksen kanssa tämän talon oven edessä, sanoi muuan lähellä seisova jerikolaisfariseus: ”Näettehän, kuinka tämä mies on mennyt ja ottanut majapaikkansa syntisen luota, Abrahamin luopiopojan luota, joka on kiskuri ja oman kansansa ryövääjä.” Ja nuo sanat kuullessaan Jeesus loi katseensa alas Sakkeukseen ja hymyili. Silloin Sakkeus nousi jakkaralle ja sanoi: ”Jerikon miehet, kuulkaa minua! Saatan olla publikaani ja syntinen, mutta tämä suuri Opettaja on tullut majoittuakseen talooni, ja ennen kuin hän menee sisälle, sanon teille, että aion lahjoittaa köyhille puolet kaikesta tavarastani, ja jos olen vääryydellä joltakulta jotakin kiskonut, sen annan hänelle huomisesta alkaen nelinkertaisena takaisin. Aion täydestä sydämestäni etsiä pelastusta ja oppia tekemään, mikä Jumalan silmissä on vanhurskasta.”
Kun Sakkeus oli sanottavansa sanonut, Jeesus lausui: ”Tänään on pelastus tullut tähän kotiin, ja sinusta on toden totta tullut Abrahamin poika.” Ja kääntyen heidän ympärilleen kerääntyneen väkijoukon puoleen Jeesus sanoi: ”Älkääkä ihmetelkö, mitä sanon; älkääkä loukkaantuko siitä, mitä teemme, sillä olen kaiken aikaa julistanut Ihmisen Pojan tulleen etsimään ja pelastamaan sitä, mikä on hukassa.”
He majoittuivat yöksi Sakkeuksen luokse. Huomenissa he nousivat ja taittoivat taivalta ”ryövärien tietä” Betaniaan matkallaan Jerusalemin pääsiäisjuhlille.
When the Master’s procession entered Jericho, it was nearing sundown, and he was minded to abide there for the night. As Jesus passed by the customs house, Zaccheus the chief publican, or tax collector, happened to be present, and he much desired to see Jesus. This chief publican was very rich and had heard much about this prophet of Galilee. He had resolved that he would see what sort of a man Jesus was the next time he chanced to visit Jericho; accordingly, Zaccheus sought to press through the crowd, but it was too great, and being short of stature, he could not see over their heads. And so the chief publican followed on with the crowd until they came near the center of the city and not far from where he lived. When he saw that he would be unable to penetrate the crowd, and thinking that Jesus might be going right on through the city without stopping, he ran on ahead and climbed up into a sycamore tree whose spreading branches overhung the roadway. He knew that in this way he could obtain a good view of the Master as he passed by. And he was not disappointed, for, as Jesus passed by, he stopped and, looking up at Zaccheus, said: “Make haste, Zaccheus, and come down, for tonight I must abide at your house.” And when Zaccheus heard these astonishing words, he almost fell out of the tree in his haste to get down, and going up to Jesus, he expressed great joy that the Master should be willing to stop at his house.
They went at once to the home of Zaccheus, and those who lived in Jericho were much surprised that Jesus would consent to abide with the chief publican. Even while the Master and his apostles lingered with Zaccheus before the door of his house, one of the Jericho Pharisees, standing near by, said: “You see how this man has gone to lodge with a sinner, an apostate son of Abraham who is an extortioner and a robber of his own people.” And when Jesus heard this, he looked down at Zaccheus and smiled. Then Zaccheus stood upon a stool and said: “Men of Jericho, hear me! I may be a publican and a sinner, but the great Teacher has come to abide in my house; and before he goes in, I tell you that I am going to bestow one half of all my goods upon the poor, and beginning tomorrow, if I have wrongfully exacted aught from any man, I will restore fourfold. I am going to seek salvation with all my heart and learn to do righteousness in the sight of God.”
When Zaccheus had ceased speaking, Jesus said: “Today has salvation come to this home, and you have become indeed a son of Abraham.” And turning to the crowd assembled about them, Jesus said: “And marvel not at what I say nor take offense at what we do, for I have all along declared that the Son of Man has come to seek and to save that which is lost.”
They lodged with Zaccheus for the night. On the morrow they arose and made their way up the “road of robbers” to Bethany on their way to the Passover at Jerusalem.
SuomiEnglish

Urantia-kirja

Sisällysluettelo

← Kaikki luvut ja kirjahaku
EsipuheAvaa koko luku
Luku 1 Universaalinen IsäAvaa koko luku
Luku 2 Jumalan olemusAvaa koko luku
Luku 3 Jumalan attribuutitAvaa koko luku
Luku 4 Jumalan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 5 Jumalan suhde yksilöönAvaa koko luku
Luku 6 Iankaikkinen PoikaAvaa koko luku
Luku 7 Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 8 Ääretön HenkiAvaa koko luku
Luku 9 Äärettömän Hengen suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 10 Paratiisin-KolminaisuusAvaa koko luku
Luku 11 Ikuinen Paratiisin SaariAvaa koko luku
Luku 12 Universumien universumiAvaa koko luku
Luku 13 Paratiisin pyhät sfääritAvaa koko luku
Luku 14 Keskus- ja jumalallinen universumiAvaa koko luku
Luku 15 Seitsemän superuniversumiaAvaa koko luku
Luku 16 Seitsemän ValtiashenkeäAvaa koko luku
Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmääAvaa koko luku
Luku 18 Korkeimmat KolminaisuuspersoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 19 Rinnasteiset kolminaisuusperäiset olennotAvaa koko luku
Luku 20 Jumalan Paratiisin-PojatAvaa koko luku
Luku 21 Paratiisin Luoja-PojatAvaa koko luku
Luku 22 Kolminaistetut Jumalan PojatAvaa koko luku
Luku 23 Yksinäiset SanansaattajatAvaa koko luku
Luku 24 Äärettömän Hengen korkeammat persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 25 Avaruuden SanansaattajajoukotAvaa koko luku
Luku 26 Keskusuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 27 Ensi asteen supernafien toimintaAvaa koko luku
Luku 28 Superuniversumien hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 29 Universumivoiman ohjaajatAvaa koko luku
Luku 30 Suuruniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 31 Lopullisuuden SaavuttajakuntaAvaa koko luku
Luku 32 Paikallisuniversumien kehitysAvaa koko luku
Luku 33 Paikallisuniversumin hallintoAvaa koko luku
Luku 34 Paikallisuniversumin Äiti-HenkiAvaa koko luku
Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojatAvaa koko luku
Luku 36 ElämänkantajatAvaa koko luku
Luku 37 Paikallisuniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 39 Serafien armeijakunnatAvaa koko luku
Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojatAvaa koko luku
Luku 41 Paikallisuniversumin fyysiset aspektitAvaa koko luku
Luku 42 Energia – mieli ja aineAvaa koko luku
Luku 43 KonstellaatiotAvaa koko luku
Luku 44 Taivaalliset taidetyöntekijätAvaa koko luku
Luku 45 Paikallisjärjestelmän hallintoAvaa koko luku
Luku 46 Paikallisjärjestelmän päämajaAvaa koko luku
Luku 47 Seitsemän mansiomaailmaaAvaa koko luku
Luku 48 MorontiaelämäAvaa koko luku
Luku 49 Asutut maailmatAvaa koko luku
Luku 50 PlaneettaprinssitAvaa koko luku
Luku 51 Planetaariset AatamitAvaa koko luku
Luku 52 Planetaariset kuolevaisten aikakaudetAvaa koko luku
Luku 53 Luciferin kapinaAvaa koko luku
Luku 54 Luciferin kapinaan liittyvät ongelmatAvaa koko luku
Luku 55 Valon ja elämän sfääritAvaa koko luku
Luku 56 Universaalinen ykseysAvaa koko luku
Luku 57 Urantian alkuperäAvaa koko luku
Luku 58 Elämän juurruttaminen UrantialleAvaa koko luku
Luku 59 Elämän merellisen muodon aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 60 Urantia maaeliöstön varhaiskaudellaAvaa koko luku
Luku 61 Nisäkkäiden aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 62 Alkuihmisen kantarodutAvaa koko luku
Luku 63 Ensimmäinen ihmisperheAvaa koko luku
Luku 64 Evolutionaariset värilliset rodutAvaa koko luku
Luku 65 Evoluution valvontaAvaa koko luku
Luku 66 Urantian PlaneettaprinssiAvaa koko luku
Luku 67 Planeetan kapinaAvaa koko luku
Luku 68 Sivilisaation sarastusAvaa koko luku
Luku 69 Ihmisen perusinstituutiotAvaa koko luku
Luku 70 Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitysAvaa koko luku
Luku 71 Valtion kehittyminenAvaa koko luku
Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmäAvaa koko luku
Luku 73 Eedenin PuutarhaAvaa koko luku
Luku 74 Aatami ja EevaAvaa koko luku
Luku 75 Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensaAvaa koko luku
Luku 76 Toinen PuutarhaAvaa koko luku
Luku 77 KeskiväliolennotAvaa koko luku
Luku 78 Violetti rotu Aatamin aikojen jälkeenAvaa koko luku
Luku 79 Andiittien leviäminen itämaihinAvaa koko luku
Luku 80 Andiittien leviäminen länsimaihinAvaa koko luku
Luku 81 Nykysivilisaation kehittyminenAvaa koko luku
Luku 82 Avioliiton kehitysAvaa koko luku
Luku 83 AvioliittoinstituutioAvaa koko luku
Luku 84 Avioliitto ja perhe-elämäAvaa koko luku
Luku 85 Palvonnan alkujuuretAvaa koko luku
Luku 86 Uskonnon varhaiskehitysAvaa koko luku
Luku 87 AavekultitAvaa koko luku
Luku 88 Fetissit, taikakalut ja magiaAvaa koko luku
Luku 89 Synti, uhri ja sovitusAvaa koko luku
Luku 90 Shamanismi – poppamiehet ja papitAvaa koko luku
Luku 91 Rukoilun kehityshistoriaAvaa koko luku
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitysAvaa koko luku
Luku 93 Makiventa MelkisedekAvaa koko luku
Luku 94 Melkisedekin opetusten vaikutus itämaillaAvaa koko luku
Luku 95 Melkisedekin opetusten vaikutus LevantissaAvaa koko luku
Luku 96 Jahve – heprealaisten JumalaAvaa koko luku
Luku 97 Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessaAvaa koko luku
Luku 98 Melkisedekin opetusten vaikutus länsimaissaAvaa koko luku
Luku 99 Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymyksetAvaa koko luku
Luku 100 Uskonto ihmisen kokemuksessaAvaa koko luku
Luku 101 Uskonnon todellinen luonneAvaa koko luku
Luku 102 Uskonnollisen uskon perustuksetAvaa koko luku
Luku 103 Uskonnollisen kokemuksen reaalisuusAvaa koko luku
Luku 104 Kolminaisuuskäsityksen kasvuAvaa koko luku
Luku 105 Jumaluus ja todellisuusAvaa koko luku
Luku 106 Universumin todellisuustasotAvaa koko luku
Luku 107 Ajatuksensuuntaajien alkuperä ja olemusAvaa koko luku
Luku 108 Ajatuksensuuntaajien tehtävä ja toimintaAvaa koko luku
Luku 109 Suuntaajien suhde universumin luotuihinAvaa koko luku
Luku 110 Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiinAvaa koko luku
Luku 111 Suuntaaja ja sieluAvaa koko luku
Luku 112 Persoonallisuuden eloonjääminenAvaa koko luku
Luku 113 KohtalonsuojelijaserafitAvaa koko luku
Luku 114 Serafien planetaarinen hallitusAvaa koko luku
Luku 115 Korkein OlentoAvaa koko luku
Luku 116 Kaikkivaltias KorkeinAvaa koko luku
Luku 117 Korkein JumalaAvaa koko luku
Luku 118 Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruusAvaa koko luku
Luku 119 Kristus Mikaelin lahjoittautumisetAvaa koko luku
Luku 120 Mikaelin lahjoittautuminen UrantiallaAvaa koko luku
Luku 121 Mikaelin lahjoittautumisen aikaiset olotAvaa koko luku
Luku 122 Jeesuksen syntymä ja vauvaikäAvaa koko luku
Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuusAvaa koko luku
Luku 124 Jeesuksen myöhempi lapsuusikäAvaa koko luku
Luku 125 Jeesus JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 126 Kaksi ratkaisevan tärkeää vuottaAvaa koko luku
Luku 127 NuoruusvuodetAvaa koko luku
Luku 128 Jeesuksen varhaismiehuusAvaa koko luku
Luku 129 Jeesuksen aikuisiän loppupuoliAvaa koko luku
Luku 130 Matkalla RoomaanAvaa koko luku
Luku 131 Maailman uskonnotAvaa koko luku
Luku 132 Roomassa vietetty aikaAvaa koko luku
Luku 133 Paluu RoomastaAvaa koko luku
Luku 134 Siirtymäkauden vuodetAvaa koko luku
Luku 135 Johannes KastajaAvaa koko luku
Luku 136 Kaste ja ne neljäkymmentä päivääAvaa koko luku
Luku 137 Odottelua GalileassaAvaa koko luku
Luku 138 Valtakunnan sanansaattajain kouluttaminenAvaa koko luku
Luku 139 Kaksitoista apostoliaAvaa koko luku
Luku 140 Kahdentoista apostolin virkaanasettaminenAvaa koko luku
Luku 141 Julkisen toiminnan alkuAvaa koko luku
Luku 142 Pääsiäinen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 143 Matka Samarian halkiAvaa koko luku
Luku 144 Gilboalla ja DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 145 Neljä vaiheikasta päivää KapernaumissaAvaa koko luku
Luku 146 Ensimmäinen Galilean-saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 147 Pistäytyminen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 148 Evankelistojen koulutusta BetsaidassaAvaa koko luku
Luku 149 Toinen saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 150 Kolmas saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 151 Odottelua ja opetusta järvenrannallaAvaa koko luku
Luku 152 Kapernaumin kriisiin johtaneet tapahtumatAvaa koko luku
Luku 153 Kapernaumin kriisiAvaa koko luku
Luku 154 Viimeiset Kapernaumissa vietetyt päivätAvaa koko luku
Luku 155 Pakomatka Pohjois-Galilean halkiAvaa koko luku
Luku 156 Oleskelu Tyyrossa ja SiidonissaAvaa koko luku
Luku 157 Filippuksen KesareassaAvaa koko luku
Luku 158 KirkastusvuoriAvaa koko luku
Luku 159 Kiertomatka DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 160 Rodan AleksandrialainenAvaa koko luku
Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssaAvaa koko luku
Luku 162 LehtimajanjuhlaAvaa koko luku
Luku 163 Seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettajaiset MagadanissaAvaa koko luku
Luku 164 Temppelin vihkimisen muistojuhlaAvaa koko luku
Luku 165 Perean-lähetysretki alkaaAvaa koko luku
Luku 166 Viimeinen käynti Pohjois-PereassaAvaa koko luku
Luku 167 Käynti FiladelfiassaAvaa koko luku
Luku 168 Lasaruksen kuolleistaherättäminenAvaa koko luku
Luku 169 Viimeinen opetuskerta PellassaAvaa koko luku
Luku 170 Taivaan valtakuntaAvaa koko luku
Luku 171 Matkalla JerusalemiinNykyinen lukuAvaa koko luku
Luku 172 Jerusalemiin-menoAvaa koko luku
Luku 173 Maanantai JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 174 Tiistaiaamu temppelissäAvaa koko luku
Luku 175 Viimeinen temppelipuheAvaa koko luku
Luku 176 Tiistai-ilta ÖljymäelläAvaa koko luku
Luku 177 Keskiviikko – lepopäiväAvaa koko luku
Luku 178 Viimeinen leirillä vietetty päiväAvaa koko luku
Luku 179 Viimeinen ehtoollinenAvaa koko luku
Luku 180 JäähyväispuheAvaa koko luku
Luku 181 Viimeiset kehotukset ja varoituksetAvaa koko luku
Luku 182 GetsemanessaAvaa koko luku
Luku 183 Jeesus kavalletaan ja pidätetäänAvaa koko luku
Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessäAvaa koko luku
Luku 185 Oikeuskäsittely Pilatuksen edessäAvaa koko luku
Luku 186 Hetkeä ennen ristiinnaulitsemistaAvaa koko luku
Luku 187 RistiinnaulitseminenAvaa koko luku
Luku 188 Haudassaolon aikaAvaa koko luku
Luku 189 KuolleistanousuAvaa koko luku
Luku 190 Jeesuksen morontiailmestymisetAvaa koko luku
Luku 191 Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöilleAvaa koko luku
Luku 192 Ilmestymiset GalileassaAvaa koko luku
Luku 193 Viimeiset ilmestymiset ja taivaaseenastuminenAvaa koko luku
Luku 194 Totuuden Hengen lahjoittaminenAvaa koko luku
Luku 195 Helluntain jälkeenAvaa koko luku
Luku 196 Jeesuksen uskoAvaa koko luku

Pikaluku

Avaa luku →

Jaa jae

Urantia-kirjan

Sanasto

Urantia-kirjan

Ehdota sanaa

-
1.00×

Luo uusi keskustelu

×