Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Kehitysuskonnon piirissä arvellaan, että jumalat ovat olemassa ikään kuin ihmisen kuvina; ilmoitususkonnossa ihmisille opetetaan, että he ovat Jumalan poikia – jopa muovattuja jumalallisuuden finiittisiksi kuviksi; ilmoituksena saaduista opetuksista ja kehityksen aikaansaannoksista kokoonpannuissa synteesiuskonnoissa jumalakäsite on sekoitus:
1. Kehityksen myötä syntyneiden kulttien sisältämistä aikaisemmista käsityksistä.
2. Ilmoitususkonnon ylevistä ihanteista.
3. Suurten uskonnollisten johtajien, ihmiskunnan profeettojen ja opettajien henkilökohtaisista näkemyksistä.
Useimmat suuret uskonnolliset aikakaudet ovat saaneet alkunsa jonkun huomattavan persoonallisuuden elämästä ja opetuksista. Joku johtajapersoonallisuus on pannut alulle valtaosan maininnanarvoisista historian tuntemista moraalisista liikkeistä. Ja ihmiset ovat aina taipuvaisia kunnioittamaan johtajaa, jopa hänen opetustensa kustannuksella, kunnioittamaan hänen persoonallisuuttaan, vaikka he samalla kadottaisivat näköpiiristään hänen julistamansa totuudet. Ja siihen, että näin tapahtuu, on omat syynsä: Evolutionaarisen ihmisen sydämessä on vaistomainen kaipaus saada apua ylhäältä ja tuonpuoleisesta. Tämän kaipauksen tarkoituksena on antaa ennakkoaavistus Planeettaprinssin ja myöhempien Aineellisten Poikien ilmestymisestä maan päälle. Urantialla ihminen on jäänyt ilman näitä ihmisen yläpuolella olevia johtajia ja hallitsijoita, ja sen vuoksi hän pyrkii jatkuvasti korvaamaan tämän menetyksen kietomalla ihmisjohtajansa legendoihin, joissa kerrotaan heidän yliluonnollisesta alkuperästään ja ihmeenkaltaisesta elämänurastaan.
Monet rodut ovat kuvitelleet johtajiensa syntyneen neitseestä. Heidän maisen matkansa varteen on siroteltu yliluonnollisia tapahtumia ylen määrin, ja aina on niin, että heidän oma kannattajaryhmänsä odottaa johtajansa paluuta. Keski-Aasiassa asianomaiset heimoveljet odottavat yhä Tshingis-kaanin paluuta; Tiibetissä, Kiinassa ja Intiassa odotetaan Buddhaa; islamin piirissä odotettu on Muhammad; intiaanien keskuudessa odotettiin Hesunanin Onamonalontonia; heprealaisten keskuudessa odotettiin yleensä Aatamin paluuta aineelliseksi hallitsijaksi. Babylonissa Marduk-jumala oli Aatamista kertovan legendan, Jumalan poika -idean, ihmisen ja Jumalan yhdyssiteestä kertovan legendan jatkoa. Sen jälkeen kun Aatami oli ilmestynyt maan päälle, esiintyi niin kutsuttuja Jumalan poikia maailman rotujen keskuudessa yleisesti.
Mutta siitä huolimatta, että näihin opettajiin suhtauduttiin usein taikauskoisella pelolla, tosiasia kuitenkin on, että he olivat ajallista persoonallisuutta edustavia tukipisteitä, joiden varassa ilmoitetun totuuden vipusimet toimivat ihmiskunnan moraalin, filosofian ja uskonnon edistämiseksi.
Urantian ihmisen miljoonavuotisen historian kuluessa on esiintynyt satoja ja taas satoja uskonnollisia johtajia Onagarista guru Nanakiin. Tämän ajan kuluessa uskonnollisen totuuden ja hengellisen uskon vuorovesi on kokenut monet vuokset ja luoteet, ja jokainen urantialaisen uskonnon renessanssi on menneisyydessä samastunut jonkun uskonnollisen opettajan elämään ja opetuksiin. Tarkasteltaessa viimeksi kuluneina aikoina eläneitä opettajia saattaa osoittautua hyödylliseksi ryhmitellä heidät Aatamin jälkeisen Urantian seitsemän suuren uskonnollisen aikakauden mukaan:
1. Seetiläiskausi. Amosadin johdolla uudistuneista seetiläispapeista tuli Aatamin jälkeisen kauden suurenmoisia opettajia. He toimivat kaikkialla andiittien asuttamissa maissa, ja heidän vaikutuksensa tuntui kauimmin kreikkalaisten, sumerien ja hindujen keskuudessa. Viimeksi mainittujen keskuudessa he ovat hindulaisen uskonnon bramiinien hahmossa säilyneet nykyaikaan asti. Seetiläiset ja heidän seuraajansa eivät koskaan täysin kadottaneet Aatamin paljastamaa kolminaisuuskäsitettä.
2. Melkisedekin lähetyssaarnaajien aikakausi. Urantian uskonto uudistui melkoisesti niiden opettajien ponnistelujen tuloksena, jotka Makiventa Melkisedek asetti tehtäväänsä, silloin kun hän lähes kaksituhatta vuotta ennen Kristusta eli ja opetti Saalemissa. Nämä lähetyssaarnaajat julistivat, että usko on Jumalan suosioon pääsemisen hinta, ja heidän opetuksensa, vaikkeivät ne mitään välittömästi ilmenneitä uskontoja saaneetkaan aikaan, toimivat kuitenkin perustuksina, joille myöhempien aikojen totuudenopettajat sittemmin rakensivat Urantian uskonnot.
3. Melkisedekin jälkeinen aikakausi. Vaikka Amenemope ja Ikhnaton kumpikin opettivat tämän kauden aikana, Melkisedekin jälkeisen kauden selvästi muista erottuva uskonnollinen nero oli kuitenkin erään levanttilaisen beduiiniryhmän johtaja ja heprealaisten uskonnon perustaja – Mooses. Mooses opetti monoteismiä. Hän sanoi: ”Kuule, oi Israel, Herra meidän Jumalamme on yksi Jumala.” ”Herra – hän on Jumala. Eikä muuta Jumalaa ole kuin hän.” Hellittämättä hän pyrki juurimaan kansakunnastaan aavekultin jäänteet, ja hän jopa määräsi kuolemanrangaistuksen sen harjoittajille. Mooseksen jälkeen tulleet johtajat turmelivat hänen monoteisminsä, mutta myöhempinä aikoina he palasivat moniin hänen opetuksistaan. Mooseksen suuruus on hänen viisaudessaan ja teräväjärkisyydessään. Muilla ihmisillä on ollut suurenmoisempia käsityksiä Jumalasta, mutta kukaan yksittäinen ihminen ei ole koskaan onnistunut yhtä hyvin taivuttamaan suuria ihmismääriä omaksumaan näin edistyneitä uskonkäsityksiä.
4. Kuudes vuosisata ennen Kristusta. Monia miehiä nousi julistamaan totuutta tällä vuosisadalla, joka oli suurimpia Urantialla koskaan koettuja uskonnollisen heräämisen vuosisatoja. Tulkoot heidän joukostaan mainituiksi Gautama, Konfutse, Lao-tse, Zarathustra sekä jainalaiset opettajat. Gautaman opetukset ovat levinneet laajalti Aasiaan, ja miljoonat kunnioittavat häntä Buddhana. Konfutse merkitsi kiinalaisten moraalille samaa kuin Platon kreikkalaiselle filosofialle, ja vaikka kummankin opetukset herättivät uskonnollista vastakaikua, kumpikaan heistä ei tarkasti ottaen ollut uskonnollinen opettaja. Lao-tse näki taossa enemmän Jumalaa kuin Konfutse näki ihmisyydessä tai Platon idealismissa. Vaikka vallalla ollut dualistinen henkisyyden käsitys, käsitys hyvistä ja pahoista hengistä, vaikuttikin paljon Zarathustraan, samalla hän kuitenkin nosti käsityksen yhdestä ikuisesta Jumaluudesta ja siitä, että valo lopulta saa voiton pimeydestä, selvästikin paljon entistä korkeammalle.
5. Ensimmäinen vuosisata Kristuksen jälkeen. Uskonnollisen opettajan ominaisuudessa Jeesus Nasaretilainen aloitti työnsä Johannes Kastajan perustaman kultin piirissä ja eteni niin kauaksi kuin hän suinkin voi – pois paastoamisista ja ulkonaisista muodoista. Tämän aikakauden suurimmat opettajat olivat Jeesuksen lisäksi Paavali Tarsoslainen ja Filon Aleksandrialainen. Heidän uskontokäsityksensä ovat esittäneet hallitsevaa osaa sen uskon kehityksessä, joka kantaa Kristuksen nimeä.
6. Kuudes vuosisata Kristuksen jälkeen. Muhammad perusti uskonnon, joka oli verrattomampi kuin monet hänen aikansa uskonopit. Hänen uskontonsa oli vastalause muukalaisten uskontojen sosiaalisia vaatimuksia ja hänen oman kansansa uskonnollisen elämän hajanaisuutta vastaan.
7. Viidestoista vuosisata Kristuksen jälkeen. Tämän kauden aikana esiintyi kaksi uskonnollista suuntausta: kristinuskon yhtenäisyyden murtuminen länsimaissa ja synteesin kautta tapahtunut uuden uskonnon syntyminen orientissa. Euroopassa oli institutionalisoitunut kristinusko jo niin pahoin jäykistynyt, että sen kasvu joutui ristiriitaan yhtenäisyyden kanssa. Itämailla Nanak kannattajineen yhdisti islamin, hinduismin ja buddhismin yhteiset opetukset sikhiläisyydeksi, erääksi Aasian edistyneimmäksi uskonnoksi.
Urantian tulevaisuudelle tulee epäilemättä olemaan tunnusomaista uskonnollisen totuuden – Jumalan Isyyden ja kaikkien luotujen veljeyden – opettajien ilmaantuminen. Mutta on toivottavaa, että näiden tulevain aikain profeettojen hartaat ja vilpittömät ponnistelut suuntautuvat ei niinkään uskontoja erottavien esteiden vahvistamiseen kuin hengellisestä palvonnasta nousevan uskonnollisen veljeyden lisäämiseen niiden toisistaan eroavien älyperäisten teologioiden kannattajien keskuudessa, jotka Satanian Urantialle ovat perin luonteenomaisia.
In evolutionary religion, the gods are conceived to exist in the likeness of man’s image; in revelatory religion, men are taught that they are God’s sons—even fashioned in the finite image of divinity; in the synthesized beliefs compounded from the teachings of revelation and the products of evolution, the God concept is a blend of:
1. The pre-existent ideas of the evolutionary cults.
2. The sublime ideals of revealed religion.
3. The personal viewpoints of the great religious leaders, the prophets and teachers of mankind.
Most great religious epochs have been inaugurated by the life and teachings of some outstanding personality; leadership has originated a majority of the worth-while moral movements of history. And men have always tended to venerate the leader, even at the expense of his teachings; to revere his personality, even though losing sight of the truths which he proclaimed. And this is not without reason; there is an instinctive longing in the heart of evolutionary man for help from above and beyond. This craving is designed to anticipate the appearance on earth of the Planetary Prince and the later Material Sons. On Urantia man has been deprived of these superhuman leaders and rulers, and therefore does he constantly seek to make good this loss by enshrouding his human leaders with legends pertaining to supernatural origins and miraculous careers.
Many races have conceived of their leaders as being born of virgins; their careers are liberally sprinkled with miraculous episodes, and their return is always expected by their respective groups. In central Asia the tribesmen still look for the return of Genghis Khan; in Tibet, China, and India it is Buddha; in Islam it is Mohammed; among the Amerinds it was Hesunanin Onamonalonton; with the Hebrews it was, in general, Adam’s return as a material ruler. In Babylon the god Marduk was a perpetuation of the Adam legend, the son-of-God idea, the connecting link between man and God. Following the appearance of Adam on earth, so-called sons of God were common among the world races.
But regardless of the superstitious awe in which they were often held, it remains a fact that these teachers were the temporal personality fulcrums on which the levers of revealed truth depended for the advancement of the morality, philosophy, and religion of mankind.
There have been hundreds upon hundreds of religious leaders in the million-year human history of Urantia from Onagar to Guru Nanak. During this time there have been many ebbs and flows of the tide of religious truth and spiritual faith, and each renaissance of Urantian religion has, in the past, been identified with the life and teachings of some religious leader. In considering the teachers of recent times, it may prove helpful to group them into the seven major religious epochs of post-Adamic Urantia:
1. The Sethite period. The Sethite priests, as regenerated under the leadership of Amosad, became the great post-Adamic teachers. They functioned throughout the lands of the Andites, and their influence persisted longest among the Greeks, Sumerians, and Hindus. Among the latter they have continued to the present time as the Brahmans of the Hindu faith. The Sethites and their followers never entirely lost the Trinity concept revealed by Adam.
2. Era of the Melchizedek missionaries. Urantia religion was in no small measure regenerated by the efforts of those teachers who were commissioned by Machiventa Melchizedek when he lived and taught at Salem almost two thousand years before Christ. These missionaries proclaimed faith as the price of favor with God, and their teachings, though unproductive of any immediately appearing religions, nevertheless formed the foundations on which later teachers of truth were to build the religions of Urantia.
3. The post-Melchizedek era. Though Amenemope and Ikhnaton both taught in this period, the outstanding religious genius of the post-Melchizedek era was the leader of a group of Levantine Bedouins and the founder of the Hebrew religion—Moses. Moses taught monotheism. Said he: “Hear, O Israel, the Lord our God is one God.” “The Lord he is God. There is none beside him.” He persistently sought to uproot the remnants of the ghost cult among his people, even prescribing the death penalty for its practitioners. The monotheism of Moses was adulterated by his successors, but in later times they did return to many of his teachings. The greatness of Moses lies in his wisdom and sagacity. Other men have had greater concepts of God, but no one man was ever so successful in inducing large numbers of people to adopt such advanced beliefs.
4. The sixth century before Christ. Many men arose to proclaim truth in this, one of the greatest centuries of religious awakening ever witnessed on Urantia. Among these should be recorded Gautama, Confucius, Lao-tse, Zoroaster, and the Jainist teachers. The teachings of Gautama have become widespread in Asia, and he is revered as the Buddha by millions. Confucius was to Chinese morality what Plato was to Greek philosophy, and while there were religious repercussions to the teachings of both, strictly speaking, neither was a religious teacher; Lao-tse envisioned more of God in Tao than did Confucius in humanity or Plato in idealism. Zoroaster, while much affected by the prevalent concept of dual spiritism, the good and the bad, at the same time definitely exalted the idea of one eternal Deity and of the ultimate victory of light over darkness.
5. The first century after Christ. As a religious teacher, Jesus of Nazareth started out with the cult which had been established by John the Baptist and progressed as far as he could away from fasts and forms. Aside from Jesus, Paul of Tarsus and Philo of Alexandria were the greatest teachers of this era. Their concepts of religion have played a dominant part in the evolution of that faith which bears the name of Christ.
6. The sixth century after Christ. Mohammed founded a religion which was superior to many of the creeds of his time. His was a protest against the social demands of the faiths of foreigners and against the incoherence of the religious life of his own people.
7. The fifteenth century after Christ. This period witnessed two religious movements: the disruption of the unity of Christianity in the Occident and the synthesis of a new religion in the Orient. In Europe institutionalized Christianity had attained that degree of inelasticity which rendered further growth incompatible with unity. In the Orient the combined teachings of Islam, Hinduism, and Buddhism were synthesized by Nanak and his followers into Sikhism, one of the most advanced religions of Asia.
The future of Urantia will doubtless be characterized by the appearance of teachers of religious truth—the Fatherhood of God and the fraternity of all creatures. But it is to be hoped that the ardent and sincere efforts of these future prophets will be directed less toward the strengthening of interreligious barriers and more toward the augmentation of the religious brotherhood of spiritual worship among the many followers of the differing intellectual theologies which so characterize Urantia of Satania.
SuomiEnglish
Kehitysuskonnon piirissä arvellaan, että jumalat ovat olemassa ikään kuin ihmisen kuvina; ilmoitususkonnossa ihmisille opetetaan, että he ovat Jumalan poikia – jopa muovattuja jumalallisuuden finiittisiksi kuviksi; ilmoituksena saaduista opetuksista ja kehityksen aikaansaannoksista kokoonpannuissa synteesiuskonnoissa jumalakäsite on sekoitus:
In evolutionary religion, the gods are conceived to exist in the likeness of man’s image; in revelatory religion, men are taught that they are God’s sons—even fashioned in the finite image of divinity; in the synthesized beliefs compounded from the teachings of revelation and the products of evolution, the God concept is a blend of:
1. Kehityksen myötä syntyneiden kulttien sisältämistä aikaisemmista käsityksistä.
1. The pre-existent ideas of the evolutionary cults.
2. Ilmoitususkonnon ylevistä ihanteista.
2. The sublime ideals of revealed religion.
3. Suurten uskonnollisten johtajien, ihmiskunnan profeettojen ja opettajien henkilökohtaisista näkemyksistä.
3. The personal viewpoints of the great religious leaders, the prophets and teachers of mankind.
Useimmat suuret uskonnolliset aikakaudet ovat saaneet alkunsa jonkun huomattavan persoonallisuuden elämästä ja opetuksista. Joku johtajapersoonallisuus on pannut alulle valtaosan maininnanarvoisista historian tuntemista moraalisista liikkeistä. Ja ihmiset ovat aina taipuvaisia kunnioittamaan johtajaa, jopa hänen opetustensa kustannuksella, kunnioittamaan hänen persoonallisuuttaan, vaikka he samalla kadottaisivat näköpiiristään hänen julistamansa totuudet. Ja siihen, että näin tapahtuu, on omat syynsä: Evolutionaarisen ihmisen sydämessä on vaistomainen kaipaus saada apua ylhäältä ja tuonpuoleisesta. Tämän kaipauksen tarkoituksena on antaa ennakkoaavistus Planeettaprinssin ja myöhempien Aineellisten Poikien ilmestymisestä maan päälle. Urantialla ihminen on jäänyt ilman näitä ihmisen yläpuolella olevia johtajia ja hallitsijoita, ja sen vuoksi hän pyrkii jatkuvasti korvaamaan tämän menetyksen kietomalla ihmisjohtajansa legendoihin, joissa kerrotaan heidän yliluonnollisesta alkuperästään ja ihmeenkaltaisesta elämänurastaan.
Most great religious epochs have been inaugurated by the life and teachings of some outstanding personality; leadership has originated a majority of the worth-while moral movements of history. And men have always tended to venerate the leader, even at the expense of his teachings; to revere his personality, even though losing sight of the truths which he proclaimed. And this is not without reason; there is an instinctive longing in the heart of evolutionary man for help from above and beyond. This craving is designed to anticipate the appearance on earth of the Planetary Prince and the later Material Sons. On Urantia man has been deprived of these superhuman leaders and rulers, and therefore does he constantly seek to make good this loss by enshrouding his human leaders with legends pertaining to supernatural origins and miraculous careers.
Monet rodut ovat kuvitelleet johtajiensa syntyneen neitseestä. Heidän maisen matkansa varteen on siroteltu yliluonnollisia tapahtumia ylen määrin, ja aina on niin, että heidän oma kannattajaryhmänsä odottaa johtajansa paluuta. Keski-Aasiassa asianomaiset heimoveljet odottavat yhä Tshingis-kaanin paluuta; Tiibetissä, Kiinassa ja Intiassa odotetaan Buddhaa; islamin piirissä odotettu on Muhammad; intiaanien keskuudessa odotettiin Hesunanin Onamonalontonia; heprealaisten keskuudessa odotettiin yleensä Aatamin paluuta aineelliseksi hallitsijaksi. Babylonissa Marduk-jumala oli Aatamista kertovan legendan, Jumalan poika -idean, ihmisen ja Jumalan yhdyssiteestä kertovan legendan jatkoa. Sen jälkeen kun Aatami oli ilmestynyt maan päälle, esiintyi niin kutsuttuja Jumalan poikia maailman rotujen keskuudessa yleisesti.
Many races have conceived of their leaders as being born of virgins; their careers are liberally sprinkled with miraculous episodes, and their return is always expected by their respective groups. In central Asia the tribesmen still look for the return of Genghis Khan; in Tibet, China, and India it is Buddha; in Islam it is Mohammed; among the Amerinds it was Hesunanin Onamonalonton; with the Hebrews it was, in general, Adam’s return as a material ruler. In Babylon the god Marduk was a perpetuation of the Adam legend, the son-of-God idea, the connecting link between man and God. Following the appearance of Adam on earth, so-called sons of God were common among the world races.
Mutta siitä huolimatta, että näihin opettajiin suhtauduttiin usein taikauskoisella pelolla, tosiasia kuitenkin on, että he olivat ajallista persoonallisuutta edustavia tukipisteitä, joiden varassa ilmoitetun totuuden vipusimet toimivat ihmiskunnan moraalin, filosofian ja uskonnon edistämiseksi.
But regardless of the superstitious awe in which they were often held, it remains a fact that these teachers were the temporal personality fulcrums on which the levers of revealed truth depended for the advancement of the morality, philosophy, and religion of mankind.
Urantian ihmisen miljoonavuotisen historian kuluessa on esiintynyt satoja ja taas satoja uskonnollisia johtajia Onagarista guru Nanakiin. Tämän ajan kuluessa uskonnollisen totuuden ja hengellisen uskon vuorovesi on kokenut monet vuokset ja luoteet, ja jokainen urantialaisen uskonnon renessanssi on menneisyydessä samastunut jonkun uskonnollisen opettajan elämään ja opetuksiin. Tarkasteltaessa viimeksi kuluneina aikoina eläneitä opettajia saattaa osoittautua hyödylliseksi ryhmitellä heidät Aatamin jälkeisen Urantian seitsemän suuren uskonnollisen aikakauden mukaan:
There have been hundreds upon hundreds of religious leaders in the million-year human history of Urantia from Onagar to Guru Nanak. During this time there have been many ebbs and flows of the tide of religious truth and spiritual faith, and each renaissance of Urantian religion has, in the past, been identified with the life and teachings of some religious leader. In considering the teachers of recent times, it may prove helpful to group them into the seven major religious epochs of post-Adamic Urantia:
1. Seetiläiskausi. Amosadin johdolla uudistuneista seetiläispapeista tuli Aatamin jälkeisen kauden suurenmoisia opettajia. He toimivat kaikkialla andiittien asuttamissa maissa, ja heidän vaikutuksensa tuntui kauimmin kreikkalaisten, sumerien ja hindujen keskuudessa. Viimeksi mainittujen keskuudessa he ovat hindulaisen uskonnon bramiinien hahmossa säilyneet nykyaikaan asti. Seetiläiset ja heidän seuraajansa eivät koskaan täysin kadottaneet Aatamin paljastamaa kolminaisuuskäsitettä.
1. The Sethite period. The Sethite priests, as regenerated under the leadership of Amosad, became the great post-Adamic teachers. They functioned throughout the lands of the Andites, and their influence persisted longest among the Greeks, Sumerians, and Hindus. Among the latter they have continued to the present time as the Brahmans of the Hindu faith. The Sethites and their followers never entirely lost the Trinity concept revealed by Adam.
2. Melkisedekin lähetyssaarnaajien aikakausi. Urantian uskonto uudistui melkoisesti niiden opettajien ponnistelujen tuloksena, jotka Makiventa Melkisedek asetti tehtäväänsä, silloin kun hän lähes kaksituhatta vuotta ennen Kristusta eli ja opetti Saalemissa. Nämä lähetyssaarnaajat julistivat, että usko on Jumalan suosioon pääsemisen hinta, ja heidän opetuksensa, vaikkeivät ne mitään välittömästi ilmenneitä uskontoja saaneetkaan aikaan, toimivat kuitenkin perustuksina, joille myöhempien aikojen totuudenopettajat sittemmin rakensivat Urantian uskonnot.
2. Era of the Melchizedek missionaries. Urantia religion was in no small measure regenerated by the efforts of those teachers who were commissioned by Machiventa Melchizedek when he lived and taught at Salem almost two thousand years before Christ. These missionaries proclaimed faith as the price of favor with God, and their teachings, though unproductive of any immediately appearing religions, nevertheless formed the foundations on which later teachers of truth were to build the religions of Urantia.
3. Melkisedekin jälkeinen aikakausi. Vaikka Amenemope ja Ikhnaton kumpikin opettivat tämän kauden aikana, Melkisedekin jälkeisen kauden selvästi muista erottuva uskonnollinen nero oli kuitenkin erään levanttilaisen beduiiniryhmän johtaja ja heprealaisten uskonnon perustaja – Mooses. Mooses opetti monoteismiä. Hän sanoi: ”Kuule, oi Israel, Herra meidän Jumalamme on yksi Jumala.” ”Herra – hän on Jumala. Eikä muuta Jumalaa ole kuin hän.” Hellittämättä hän pyrki juurimaan kansakunnastaan aavekultin jäänteet, ja hän jopa määräsi kuolemanrangaistuksen sen harjoittajille. Mooseksen jälkeen tulleet johtajat turmelivat hänen monoteisminsä, mutta myöhempinä aikoina he palasivat moniin hänen opetuksistaan. Mooseksen suuruus on hänen viisaudessaan ja teräväjärkisyydessään. Muilla ihmisillä on ollut suurenmoisempia käsityksiä Jumalasta, mutta kukaan yksittäinen ihminen ei ole koskaan onnistunut yhtä hyvin taivuttamaan suuria ihmismääriä omaksumaan näin edistyneitä uskonkäsityksiä.
3. The post-Melchizedek era. Though Amenemope and Ikhnaton both taught in this period, the outstanding religious genius of the post-Melchizedek era was the leader of a group of Levantine Bedouins and the founder of the Hebrew religion—Moses. Moses taught monotheism. Said he: “Hear, O Israel, the Lord our God is one God.” “The Lord he is God. There is none beside him.” He persistently sought to uproot the remnants of the ghost cult among his people, even prescribing the death penalty for its practitioners. The monotheism of Moses was adulterated by his successors, but in later times they did return to many of his teachings. The greatness of Moses lies in his wisdom and sagacity. Other men have had greater concepts of God, but no one man was ever so successful in inducing large numbers of people to adopt such advanced beliefs.
4. Kuudes vuosisata ennen Kristusta. Monia miehiä nousi julistamaan totuutta tällä vuosisadalla, joka oli suurimpia Urantialla koskaan koettuja uskonnollisen heräämisen vuosisatoja. Tulkoot heidän joukostaan mainituiksi Gautama, Konfutse, Lao-tse, Zarathustra sekä jainalaiset opettajat. Gautaman opetukset ovat levinneet laajalti Aasiaan, ja miljoonat kunnioittavat häntä Buddhana. Konfutse merkitsi kiinalaisten moraalille samaa kuin Platon kreikkalaiselle filosofialle, ja vaikka kummankin opetukset herättivät uskonnollista vastakaikua, kumpikaan heistä ei tarkasti ottaen ollut uskonnollinen opettaja. Lao-tse näki taossa enemmän Jumalaa kuin Konfutse näki ihmisyydessä tai Platon idealismissa. Vaikka vallalla ollut dualistinen henkisyyden käsitys, käsitys hyvistä ja pahoista hengistä, vaikuttikin paljon Zarathustraan, samalla hän kuitenkin nosti käsityksen yhdestä ikuisesta Jumaluudesta ja siitä, että valo lopulta saa voiton pimeydestä, selvästikin paljon entistä korkeammalle.
4. The sixth century before Christ. Many men arose to proclaim truth in this, one of the greatest centuries of religious awakening ever witnessed on Urantia. Among these should be recorded Gautama, Confucius, Lao-tse, Zoroaster, and the Jainist teachers. The teachings of Gautama have become widespread in Asia, and he is revered as the Buddha by millions. Confucius was to Chinese morality what Plato was to Greek philosophy, and while there were religious repercussions to the teachings of both, strictly speaking, neither was a religious teacher; Lao-tse envisioned more of God in Tao than did Confucius in humanity or Plato in idealism. Zoroaster, while much affected by the prevalent concept of dual spiritism, the good and the bad, at the same time definitely exalted the idea of one eternal Deity and of the ultimate victory of light over darkness.
5. Ensimmäinen vuosisata Kristuksen jälkeen. Uskonnollisen opettajan ominaisuudessa Jeesus Nasaretilainen aloitti työnsä Johannes Kastajan perustaman kultin piirissä ja eteni niin kauaksi kuin hän suinkin voi – pois paastoamisista ja ulkonaisista muodoista. Tämän aikakauden suurimmat opettajat olivat Jeesuksen lisäksi Paavali Tarsoslainen ja Filon Aleksandrialainen. Heidän uskontokäsityksensä ovat esittäneet hallitsevaa osaa sen uskon kehityksessä, joka kantaa Kristuksen nimeä.
5. The first century after Christ. As a religious teacher, Jesus of Nazareth started out with the cult which had been established by John the Baptist and progressed as far as he could away from fasts and forms. Aside from Jesus, Paul of Tarsus and Philo of Alexandria were the greatest teachers of this era. Their concepts of religion have played a dominant part in the evolution of that faith which bears the name of Christ.
6. Kuudes vuosisata Kristuksen jälkeen. Muhammad perusti uskonnon, joka oli verrattomampi kuin monet hänen aikansa uskonopit. Hänen uskontonsa oli vastalause muukalaisten uskontojen sosiaalisia vaatimuksia ja hänen oman kansansa uskonnollisen elämän hajanaisuutta vastaan.
6. The sixth century after Christ. Mohammed founded a religion which was superior to many of the creeds of his time. His was a protest against the social demands of the faiths of foreigners and against the incoherence of the religious life of his own people.
7. Viidestoista vuosisata Kristuksen jälkeen. Tämän kauden aikana esiintyi kaksi uskonnollista suuntausta: kristinuskon yhtenäisyyden murtuminen länsimaissa ja synteesin kautta tapahtunut uuden uskonnon syntyminen orientissa. Euroopassa oli institutionalisoitunut kristinusko jo niin pahoin jäykistynyt, että sen kasvu joutui ristiriitaan yhtenäisyyden kanssa. Itämailla Nanak kannattajineen yhdisti islamin, hinduismin ja buddhismin yhteiset opetukset sikhiläisyydeksi, erääksi Aasian edistyneimmäksi uskonnoksi.
7. The fifteenth century after Christ. This period witnessed two religious movements: the disruption of the unity of Christianity in the Occident and the synthesis of a new religion in the Orient. In Europe institutionalized Christianity had attained that degree of inelasticity which rendered further growth incompatible with unity. In the Orient the combined teachings of Islam, Hinduism, and Buddhism were synthesized by Nanak and his followers into Sikhism, one of the most advanced religions of Asia.
Urantian tulevaisuudelle tulee epäilemättä olemaan tunnusomaista uskonnollisen totuuden – Jumalan Isyyden ja kaikkien luotujen veljeyden – opettajien ilmaantuminen. Mutta on toivottavaa, että näiden tulevain aikain profeettojen hartaat ja vilpittömät ponnistelut suuntautuvat ei niinkään uskontoja erottavien esteiden vahvistamiseen kuin hengellisestä palvonnasta nousevan uskonnollisen veljeyden lisäämiseen niiden toisistaan eroavien älyperäisten teologioiden kannattajien keskuudessa, jotka Satanian Urantialle ovat perin luonteenomaisia.
The future of Urantia will doubtless be characterized by the appearance of teachers of religious truth—the Fatherhood of God and the fraternity of all creatures. But it is to be hoped that the ardent and sincere efforts of these future prophets will be directed less toward the strengthening of interreligious barriers and more toward the augmentation of the religious brotherhood of spiritual worship among the many followers of the differing intellectual theologies which so characterize Urantia of Satania.