Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Nimettömät ja Numerottomat kuuluvat Perillepääsyn Kolminaistettujen Poikien kolmanteen ja viimeiseen ryhmään. He ovat niitä ylösnousemussieluja, jotka ovat kehittäneet palvontakyvyn sellaisiin ulottuvuuksiin, että se ylittää huomattavasti taidon, johon ajallisuuden ja avaruuden maailmoista tulevien evolutionaaristen rotujen mitkään pojat ja tyttäret pystyvät. Heille on kehittynyt sellainen hengellinen käsitys Universaalisen Isän ikuisesta tarkoitusperästä, että se verrattain laajassa määrin ylittää nimettyjen ja numeroitujen evolutionaaristen luotujen tästä asiasta omaaman käsityksen. Siksi heitä kutsutaan Nimettömiksi ja Numerottomiksi. Sananmukaisemmin käännettynä heidän nimensä olisi ”Nimen ja numeron yläpuolella olevat”.
Paratiisin-Kolminaisuus syleilee tämän poikien yhteisön seitsemäntuhannen jäsenen ryhmissä. Uversan kirjoissa on yli sata miljoonaa tällaista Orvontoniin valtuutettua poikaa.
Koska Nimettömät ja Numerottomat edustavat pelastuvien ihmisrotujen etevintä hengellistä ajattelua, niin he ovat erityisen päteviä jakamaan oikeutta ja esittämään mielipiteitä, kun kysytään hengellistä näkökantaa ja kun kokemus taivaaseennousijan elämänvaiheesta on oikeuden päätettävänä olevaan asiaan liittyvien kysymysten oikean ymmärtämisen kannalta oleellisen tärkeä. He ovat Orvontonin korkeimpia valamiehiä. Huonosti hoidettu valamiehistöjärjestelmä saattaa joissakin maailmoissa olla enemmän tai vähemmän oikeuden irvikuva, mutta Uversassa ja sen haaratribunaaleissa käytämme valamiestuomareina kehittyneen hengellisen mentaliteetin korkeinta tyyppiä edustavia olentoja. Oikeudenkäyttö on jokaisen hallitusjärjestelmän korkein tehtävä, ja ne, joille on uskottu valamiehistön päätöksen antaminen, tulisi valita kokeneimpien ja ymmärtäväisimpien yksilöiden ylevimpien ja jaloimpien edustajien joukosta.
Ehdokkaiden valikoituminen Voimallisten Sanansaattajien, Korkea-arvoisten sekä Nimettömien ja Numerottomien kolminaistettaviin luokkiin on luontaista ja automaattista. Paratiisin valintamenetelmät eivät missään mielessä ole mielivaltaisia. Henkilökohtainen kokemus ja hengelliset arvot määräävät Perillepääsyn Kolminaistettujen Poikien henkilöstön kokoonpanon. Sellaiset olennot ovat toimivaltansa osalta tasa-arvoisia ja hallinnollisen statuksensa suhteen yhdenmukaisia, mutta heillä kaikilla on yksilöllisyys ja erilaisia luonteenpiirteitä. He eivät ole standardisoituja olentoja. Kaikki ovat ylösnousemuksellisen elämänvaiheensa aikaisten erottavien tekijöiden vuoksi ominaisuuksiltaan erilaisia.
Perillepääsyn Kolminaistetuille Pojille on näiden kokemusperäisten tunnusmerkkien lisäksi yhteistä se, että heidät on kolminaistettu Paratiisin Jumaluuksien jumalallisessa syleilyssä. Niinpä he toimivat Kolminaisuuden Stationaaristen Poikien tasavertaisina työtovereina, sillä Kolminaisuuden syleily näyttää todellakin nostattavan tulevan ajan virrasta esille monia todellistumattomia luotujen olentojen potentiaaleja. Mutta tämä pätee kuitenkin vain siihen, mikä liittyy nykyiseen universumiaikakauteen.
Tämä Poikien ryhmä huolehtii pääasiassa, muttei pelkästään, ajallisuudesta ja avaruudesta tulevien kuolevaisten ylösnousemusvaiheeseen liittyvistä palveluksista. Milloin tahansa kuolevaisen luodun näkökannasta on epävarmuutta, ratkaistaan kysymys vetoamalla ylösnousemukselliskomissioon, johon kuuluu Voimallinen Sanansaattaja, Korkea-arvoinen sekä Nimetön ja Numeroton.
Te tätä viestiä lukevat kuolevaiset saatatte itse nousta Paratiisiin, päästä Kolminaisuuden syleilyyn ja jonakin kaukaisen tulevaisuuden hetkenä voitte tulla liitetyiksi Päivien Muinaisten palvelukseen jossakin seitsemästä superuniversumista ja saada jolloinkin tehtäväksenne avartaa totuuden julkituloa jollekin kehittyvälle asutetulle planeetalle, kuten minä nyt teen Urantialla.
Those without Name and Number constitute the third and last group of the Trinitized Sons of Attainment; they are the ascendant souls who have developed the ability to worship beyond the skill of all the sons and daughters of the evolutionary races from the worlds of time and space. They have acquired a spiritual concept of the eternal purpose of the Universal Father which comparatively transcends the comprehension of the evolutionary creatures of name or number; therefore are they denominated Those without Name and Number. More strictly translated, their name would be “Those above Name and Number.”
This order of sons is embraced by the Paradise Trinity in groups of seven thousand. There are of record on Uversa over one hundred million of these sons commissioned in Orvonton.
Since Those without Name and Number are the superior spiritual minds of the survival races, they are especially qualified to sit in judgment and to render opinions when a spiritual viewpoint is desirable, and when experience in the ascendant career is essential to an adequate comprehension of the questions involved in the problem to be adjudicated. They are the supreme jurors of Orvonton. A maladministered jury system may be more or less of a travesty of justice on some worlds, but on Uversa and its extension tribunals we employ the highest type of evolved spiritual mentality as juror-judges. Adjudication is the highest function of any government, and those who are intrusted with verdict rendering should be chosen from the highest and most noble types of the most experienced and understanding individuals.
The selection of candidates for the trinitization classes of Mighty Messengers, Those High in Authority, and Those without Name and Number is inherent and automatic. The selective techniques of Paradise are not in any sense arbitrary. Personal experience and spiritual values determine the personnel of the Trinitized Sons of Attainment. Such beings are equal in authority and uniform in administrative status, but they all possess individuality and diverse characters; they are not standardized beings. All are characteristically different, depending on the differentials of their ascendant careers.
In addition to these experiential qualifications, the Trinitized Sons of Attainment have been trinitized in the divine embrace of the Paradise Deities. Consequently they function as the co-ordinate associates of the Stationary Sons of the Trinity, for the Trinity embrace does seem to precipitate out of the stream of future time many of the unrealized potentials of creature beings. But this is true concerning only that which pertains to the present universe age.
This group of sons is chiefly, but not wholly, concerned with the services of the ascendant career of the time-space mortals. If the viewpoint of a mortal creature is ever in doubt, the question is settled by appeal to an ascendant commission consisting of a Mighty Messenger, One High in Authority, and One without Name and Number.
You mortals who read this message may yourselves ascend to Paradise, attain the Trinity embrace, and in remote future ages be attached to the service of the Ancients of Days in one of the seven superuniverses, and sometime be assigned to enlarge the revelation of truth to some evolving inhabited planet, even as I am now functioning on Urantia.
SuomiEnglish