Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Alkukantainen ihminen suoritti evoluution kautta tapahtuneen ilmestymisensä maan päälle vähän vaille miljoona vuotta sitten, ja hänen kokemuksensa siitä oli väkevä. Vaistomaisesti hän pyrki välttämään vaaraa sekoittua oman tasonsa alapuolella oleviin ihmisapinaheimoihin. Mutta hän ei voinut vaeltaa itään, sillä sen estivät kuivat Tiibetin ylämaat, jotka nousivat 9 000 metriä merenpinnan yläpuolelle; etelään sen kummemmin kuin länteenkään hän ei päässyt, sillä esteenä oli laajentunut Välimeri, joka tuolloin ulottui idän suunnalla Intian valtamereen saakka. Ja kun hän meni pohjoiseen, hän kohtasi siellä eteenpäin työntyvän jäätikön. Mutta vaikka jää esti vaelluksen kauemmas ja vaikka hajaantuvat heimot kävivät toisiaan kohtaan yhä vihamielisemmiksi, älykkäämmät ryhmät eivät milloinkaan edes harkinneet sellaista ajatusta, että ne olisivat lähteneet etelään elääkseen siellä älyllisesti alemmantasoisten, karvaisten ja puissa asuvien serkkujensa parissa.
Monet ihmisen ensimmäisistä uskonnollisista tunnoista saivat alkunsa siitä, että hän tunsi avuttomuutta tämän maantieteellisen tilanteen luomassa suljetussa ympäristössä: vuoret oikealla puolella, vesi vasemmalla ja jäätikkö suoraan edessä. Mutta nämä edistyvät andoniitit eivät suostuneet kääntymään takaisin etelässä asuvien, heitä alemmalla tasolla olevien ja puissa majailevien sukulaistensa luo.
Ei-inhimillisten sukulaistensa tapojen vastaisesti nämä andoniitit karttoivat metsiä. Metsissä asuessaan ihminen on aina taantunut. Ihmisen kehitys on kulkenut eteenpäin vain aukeilla mailla ja korkeammilla leveysasteilla. Aukeilla mailla kohdattavat kylmyys ja nälkä kannustavat toimintaan, kekseliäisyyteen ja neuvokkuuteen. Kun nämä andonilaiset heimot karujen pohjoisten seutujen vaikeuksien ja puutteiden keskellä kehittivät itsestään nykyisen ihmisrodun tienraivaajia, samaan aikaan heidän takapajuiset serkkunsa elivät yltäkylläisyydessä kummallekin ryhmälle yhteisen vanhan synnyinmaan eteläisissä, trooppisissa metsissä.
Seuraavat tapahtumat sattuivat kolmannen jääkauden aikana, joka geologien laskelmien mukaan olisi ensimmäinen. Kaksi ensimmäistä jäätikköä eivät Pohjois-Euroopassa levinneet laajalle alalle.
Englannilla oli suurimman osan jääkautta maayhteys Ranskaan, kun taas Sisilian maakannas myöhemmin yhdisti Afrikan Eurooppaan. Andonilaisvaellusten aikana oli olemassa katkeamaton maayhteys, joka alkoi Englannista lännessä ja jatkui Euroopan ja Aasian kautta Jaavalle idässä; mutta Australia oli jälleen eristyksissä, mikä entisestään voimisti sen eläimistön kehityksen omintakeisuutta.
950 000 vuotta sitten Andonin ja Fontan jälkeläiset olivat jo vaeltaneet kauas itään ja länteen. Lännen suunnalla he kulkivat Euroopan kautta Ranskaan ja Englantiin. Myöhempinä aikoina he tunkeutuivat idässä aina Jaavalle asti, josta heidän luitaan on aivan äskettäin löydetty – kysymyksessä on niin kutsuttu Jaavan ihminen – ja josta he sitten jatkoivat matkaansa Tasmaniaan.
Länteen siirtyneet ryhmät saastuttivat itseään yhteisestä kantamuodosta peräisin olevalla takapajuisella sukuperimällä vähemmän kuin itään vaeltaneet, jotka kovin auliisti menivät takapajuisten eläinserkkujensa pariin. Nämä yksilöt, joissa ei tapahtunut mitään edistystä, ajautuivat etelää kohti, eikä kulunut kauankaan, kun he pariutuivat alemmantasoisten heimojen jäsenten kanssa. Sittemmin heidän sekarotuisia jälkeläisiään palasi yhä laajemmin joukoin taas pohjoiseen, jossa he pariutuivat nopeasti levinneiden andonilaiskansojen jäsenten kanssa, ja korkeampaa rotuainesta tällaiset valitettavat yhteenliittymät väistämättä huononsivat. Primitiivisistä asutuskeskuksista yhä harvemmat pitivät yllä Henkäyksen Antajan palvontaa. Tätä alkuaikojen kantasivilisaatiota uhkasi sammuminen.
Ja näin on Urantialla ollut aina. Erittäin lupaavat sivilisaatiot ovat toinen toisensa jälkeen rappeutuneet ja lopulta sammuneet siihen mielettömyyteen, että on sallittu korkeammantasoisten tuottaa esteettä jälkeläisiä alemmantasoisten kanssa.
Primitive man made his evolutionary appearance on earth a little less than one million years ago, and he had a vigorous experience. He instinctively sought to escape the danger of mingling with the inferior simian tribes. But he could not migrate eastward because of the arid Tibetan land elevations, 30,000 feet above sea level; neither could he go south nor west because of the expanded Mediterranean Sea, which then extended eastward to the Indian Ocean; and as he went north, he encountered the advancing ice. But even when further migration was blocked by the ice, and though the dispersing tribes became increasingly hostile, the more intelligent groups never entertained the idea of going southward to live among their hairy tree-dwelling cousins of inferior intellect.
Many of man’s earliest religious emotions grew out of his feeling of helplessness in the shut-in environment of this geographic situation—mountains to the right, water to the left, and ice in front. But these progressive Andonites would not turn back to their inferior tree-dwelling relatives in the south.
These Andonites avoided the forests in contrast with the habits of their nonhuman relatives. In the forests man has always deteriorated; human evolution has made progress only in the open and in the higher latitudes. The cold and hunger of the open lands stimulate action, invention, and resourcefulness. While these Andonic tribes were developing the pioneers of the present human race amidst the hardships and privations of these rugged northern climes, their backward cousins were luxuriating in the southern tropical forests of the land of their early common origin.
These events occurred during the times of the third glacier, the first according to the reckoning of geologists. The first two glaciers were not extensive in northern Europe.
During most of the ice age England was connected by land with France, while later on Africa was joined to Europe by the Sicilian land bridge. At the time of the Andonic migrations there was a continuous land path from England in the west on through Europe and Asia to Java in the east; but Australia was again isolated, which further accentuated the development of its own peculiar fauna.
950,000 years ago the descendants of Andon and Fonta had migrated far to the east and to the west. To the west they passed over Europe to France and England. In later times they penetrated eastward as far as Java, where their bones were so recently found—the so-called Java man—and then journeyed on to Tasmania.
The groups going west became less contaminated with the backward stocks of mutual ancestral origin than those going east, who mingled so freely with their retarded animal cousins. These unprogressive individuals drifted southward and presently mated with the inferior tribes. Later on, increasing numbers of their mongrel descendants returned to the north to mate with the rapidly expanding Andonic peoples, and such unfortunate unions unfailingly deteriorated the superior stock. Fewer and fewer of the primitive settlements maintained the worship of the Breath Giver. This early dawn civilization was threatened with extinction.
And thus it has ever been on Urantia. Civilizations of great promise have successively deteriorated and have finally been extinguished by the folly of allowing the superior freely to procreate with the inferior.
SuomiEnglish
Alkukantainen ihminen suoritti evoluution kautta tapahtuneen ilmestymisensä maan päälle vähän vaille miljoona vuotta sitten, ja hänen kokemuksensa siitä oli väkevä. Vaistomaisesti hän pyrki välttämään vaaraa sekoittua oman tasonsa alapuolella oleviin ihmisapinaheimoihin. Mutta hän ei voinut vaeltaa itään, sillä sen estivät kuivat Tiibetin ylämaat, jotka nousivat 9 000 metriä merenpinnan yläpuolelle; etelään sen kummemmin kuin länteenkään hän ei päässyt, sillä esteenä oli laajentunut Välimeri, joka tuolloin ulottui idän suunnalla Intian valtamereen saakka. Ja kun hän meni pohjoiseen, hän kohtasi siellä eteenpäin työntyvän jäätikön. Mutta vaikka jää esti vaelluksen kauemmas ja vaikka hajaantuvat heimot kävivät toisiaan kohtaan yhä vihamielisemmiksi, älykkäämmät ryhmät eivät milloinkaan edes harkinneet sellaista ajatusta, että ne olisivat lähteneet etelään elääkseen siellä älyllisesti alemmantasoisten, karvaisten ja puissa asuvien serkkujensa parissa.
Primitive man made his evolutionary appearance on earth a little less than one million years ago, and he had a vigorous experience. He instinctively sought to escape the danger of mingling with the inferior simian tribes. But he could not migrate eastward because of the arid Tibetan land elevations, 30,000 feet above sea level; neither could he go south nor west because of the expanded Mediterranean Sea, which then extended eastward to the Indian Ocean; and as he went north, he encountered the advancing ice. But even when further migration was blocked by the ice, and though the dispersing tribes became increasingly hostile, the more intelligent groups never entertained the idea of going southward to live among their hairy tree-dwelling cousins of inferior intellect.
Monet ihmisen ensimmäisistä uskonnollisista tunnoista saivat alkunsa siitä, että hän tunsi avuttomuutta tämän maantieteellisen tilanteen luomassa suljetussa ympäristössä: vuoret oikealla puolella, vesi vasemmalla ja jäätikkö suoraan edessä. Mutta nämä edistyvät andoniitit eivät suostuneet kääntymään takaisin etelässä asuvien, heitä alemmalla tasolla olevien ja puissa majailevien sukulaistensa luo.
Many of man’s earliest religious emotions grew out of his feeling of helplessness in the shut-in environment of this geographic situation—mountains to the right, water to the left, and ice in front. But these progressive Andonites would not turn back to their inferior tree-dwelling relatives in the south.
Ei-inhimillisten sukulaistensa tapojen vastaisesti nämä andoniitit karttoivat metsiä. Metsissä asuessaan ihminen on aina taantunut. Ihmisen kehitys on kulkenut eteenpäin vain aukeilla mailla ja korkeammilla leveysasteilla. Aukeilla mailla kohdattavat kylmyys ja nälkä kannustavat toimintaan, kekseliäisyyteen ja neuvokkuuteen. Kun nämä andonilaiset heimot karujen pohjoisten seutujen vaikeuksien ja puutteiden keskellä kehittivät itsestään nykyisen ihmisrodun tienraivaajia, samaan aikaan heidän takapajuiset serkkunsa elivät yltäkylläisyydessä kummallekin ryhmälle yhteisen vanhan synnyinmaan eteläisissä, trooppisissa metsissä.
These Andonites avoided the forests in contrast with the habits of their nonhuman relatives. In the forests man has always deteriorated; human evolution has made progress only in the open and in the higher latitudes. The cold and hunger of the open lands stimulate action, invention, and resourcefulness. While these Andonic tribes were developing the pioneers of the present human race amidst the hardships and privations of these rugged northern climes, their backward cousins were luxuriating in the southern tropical forests of the land of their early common origin.
Seuraavat tapahtumat sattuivat kolmannen jääkauden aikana, joka geologien laskelmien mukaan olisi ensimmäinen. Kaksi ensimmäistä jäätikköä eivät Pohjois-Euroopassa levinneet laajalle alalle.
These events occurred during the times of the third glacier, the first according to the reckoning of geologists. The first two glaciers were not extensive in northern Europe.
Englannilla oli suurimman osan jääkautta maayhteys Ranskaan, kun taas Sisilian maakannas myöhemmin yhdisti Afrikan Eurooppaan. Andonilaisvaellusten aikana oli olemassa katkeamaton maayhteys, joka alkoi Englannista lännessä ja jatkui Euroopan ja Aasian kautta Jaavalle idässä; mutta Australia oli jälleen eristyksissä, mikä entisestään voimisti sen eläimistön kehityksen omintakeisuutta.
During most of the ice age England was connected by land with France, while later on Africa was joined to Europe by the Sicilian land bridge. At the time of the Andonic migrations there was a continuous land path from England in the west on through Europe and Asia to Java in the east; but Australia was again isolated, which further accentuated the development of its own peculiar fauna.
950 000 vuotta sitten Andonin ja Fontan jälkeläiset olivat jo vaeltaneet kauas itään ja länteen. Lännen suunnalla he kulkivat Euroopan kautta Ranskaan ja Englantiin. Myöhempinä aikoina he tunkeutuivat idässä aina Jaavalle asti, josta heidän luitaan on aivan äskettäin löydetty – kysymyksessä on niin kutsuttu Jaavan ihminen – ja josta he sitten jatkoivat matkaansa Tasmaniaan.
950,000 years ago the descendants of Andon and Fonta had migrated far to the east and to the west. To the west they passed over Europe to France and England. In later times they penetrated eastward as far as Java, where their bones were so recently found—the so-called Java man—and then journeyed on to Tasmania.
Länteen siirtyneet ryhmät saastuttivat itseään yhteisestä kantamuodosta peräisin olevalla takapajuisella sukuperimällä vähemmän kuin itään vaeltaneet, jotka kovin auliisti menivät takapajuisten eläinserkkujensa pariin. Nämä yksilöt, joissa ei tapahtunut mitään edistystä, ajautuivat etelää kohti, eikä kulunut kauankaan, kun he pariutuivat alemmantasoisten heimojen jäsenten kanssa. Sittemmin heidän sekarotuisia jälkeläisiään palasi yhä laajemmin joukoin taas pohjoiseen, jossa he pariutuivat nopeasti levinneiden andonilaiskansojen jäsenten kanssa, ja korkeampaa rotuainesta tällaiset valitettavat yhteenliittymät väistämättä huononsivat. Primitiivisistä asutuskeskuksista yhä harvemmat pitivät yllä Henkäyksen Antajan palvontaa. Tätä alkuaikojen kantasivilisaatiota uhkasi sammuminen.
The groups going west became less contaminated with the backward stocks of mutual ancestral origin than those going east, who mingled so freely with their retarded animal cousins. These unprogressive individuals drifted southward and presently mated with the inferior tribes. Later on, increasing numbers of their mongrel descendants returned to the north to mate with the rapidly expanding Andonic peoples, and such unfortunate unions unfailingly deteriorated the superior stock. Fewer and fewer of the primitive settlements maintained the worship of the Breath Giver. This early dawn civilization was threatened with extinction.
Ja näin on Urantialla ollut aina. Erittäin lupaavat sivilisaatiot ovat toinen toisensa jälkeen rappeutuneet ja lopulta sammuneet siihen mielettömyyteen, että on sallittu korkeammantasoisten tuottaa esteettä jälkeläisiä alemmantasoisten kanssa.
And thus it has ever been on Urantia. Civilizations of great promise have successively deteriorated and have finally been extinguished by the folly of allowing the superior freely to procreate with the inferior.