Urantiakirja.fi

Ladataan…

Urantiakirja.fi

Rekisteröidy
Siirry lukutekstiin

Luku 69 Ihmisen perusinstituutiot

9. Yksityisomaisuus

Vaikka alkukantainen yhteiskunta rakentui tosiasiallisesti yhteisomistukselle, alkuaikojen ihminen ei kuitenkaan seurannut mitään nykyajan kommunismin oppeja. Näiden varhaisten aikojen kommunismi ei ollut mikään pelkkä teoria eikä yhteiskunnallinen opinkappale, vaan se oli yksinkertainen ja käytännöllinen, itsestään ilmaantunut järjestely. Kommunismi torjui köyhyyttä ja puutetta. Näiden muinaisten heimojen keskuudessa kerjääminen ja prostituutio olivat lähes tuntemattomia.
Primitiivinen kommunismi ei erityisemmin madaltanut ihmisen tasoa eikä ihannoinut keskinkertaisuutta, mutta toimettomuuteen ja joutilaisuuteen se kyllä houkutteli; se tukahdutti työteliäisyyden ja mursi eteenpäinpyrkimisen halun. Kommunismi oli primitiivisen yhteiskunnan kehityksessä tarpeellinen rakennusteline, mutta se väistyi korkeamman yhteiskuntajärjestyksen kehittymisen tieltä, sillä se suuntautui neljää vahvaa inhimillistä taipumusta vastaan:
1. Perhe. Ihmisen mielenkiinto ei kohdistu pelkästään omaisuuden kasaamiseen, vaan sen lisäksi hän haluaa jättää reaaliomaisuutensa perinnöksi jälkeläisilleen. Mutta miehen kuoleman jälkeen hänen omaisuutensa alkuaikojen kommunaalisessa yhteisössä joko välittömästi kulutettiin tai sitten se jaettiin tuon ryhmän kesken. Mitään omaisuuden periytyvyyttä ei esiintynyt – perintövero oli sata prosenttia. Myöhemmin kehittyneet pääoman kertymistä ja omaisuuden periytymistä koskeneet tapasäännöt olivat selvä sosiaalinen edistysaskel. Ja tämä on totta siitäkin huolimatta, että pääoman väärinkäyttämisestä sittemmin seurasi törkeitä epäkohtia.
2. Uskonnolliset taipumukset. Alkukantainen ihminen halusi säästää omaisuutta myös pesämunaksi seuraavan olemassaolon piirissä elettävän elämän alkuvaiheeseen. Tämä vaikutin selittää, miksi niin kauan aikaa oli tapana haudata ihmisen mukana hänen henkilökohtainen omaisuutensa. Muinaiskansat uskoivat, että vain rikkaat selviäisivät kuolemasta edes jonkinlaiseen välittömästi miellyttävään ja arvolliseen olotilaan. Ilmoitususkonnon opettajat, aivan erityisesti kristityt opettajat, vasta opettivat, että köyhät voivat päästä osallisiksi pelastuksesta samoin edellytyksin kuin rikkaatkin.
3. Vapauden ja vapaa-ajan kaipuu. Yhteiskunnallisen kehityksen alkuaikoina yksittäisen jäsenen ansioiden jakaminen ryhmän kesken oli tosiasiassa eräs orjuuden muoto: työtä tekevästä tehtiin laiskurin orja. Kommunismin itsetuhoinen heikkous onkin siinä, että tuhlaavaisille tuli tavaksi elää säästäväisten kustannuksella. Vielä nykyaikanakin luottavat tuhlarit siihen, että valtio (säästäväiset veronmaksajat) pitää heistä huolen. Ne, joilla ei ole pääomaa, odottavat yhä, että ne, joilla sitä on, antavat heille elannon.
4. Turvallisuuden ja vallan kaipuu. Kommunismin hävittivät lopulta niiden edistyksellisten ja menestyneiden yksilöiden vilpilliset menettelytavat, jotka turvautuivat erilaisiin kiertoteihin välttyäkseen joutumasta heimojensa saamattomien laiskureiden orjiksi. Mutta aluksi kaikki omaisuuden kerääminen oli salaista, sillä primitiivisille ajoille ominainen turvattomuus esti pääoman ulospäin näkyvän kartuttamisen. Ja myöhempänäkin aikana oli vielä erittäin vaarallista koota varallisuutta liikaa, saattoihan nimittäin olla varma siitä, että kuningas keksaisisi jonkin syytöksen, jonka nojalla rikkaan miehen omaisuus takavarikoitaisiin. Ja kun varakas mies kuoli, hautajaisia viivytettiin kunnes asianomainen perhe lahjoitti suuren summan – perintöveron – joko yhteiseksi hyväksi tai kuninkaan hyväksi.
Naiset olivat varhaisimpina aikoina yhteisön omaisuutta, ja äiti hallitsi perhettä. Muinaiset päälliköt omistivat kaiken maan ja olivat kaikkien naisten omistajia; naimakauppaan vaadittiin heimohallitsijan suostumus. Kommunismin väistyttyä naiset kuuluivat yksityisille, ja isä alkoi vähitellen käyttää valtaa kotona. Näin sai koti-instituutio alkunsa, ja vähitellen yksiavioisuus syrjäytti vallalla olleet moniavioisuuden perinnäistavat. (Moniavioisuus on jäänne avioliittoon kuuluneesta naisen orjuuden elementistä. Yksiavioisuus on orjuudesta vapaa yhden miehen ja yhden naisen verrattoman kumppanuuden ihanne kodin rakentamisen, jälkeläisten kasvattamisen, yhteisen kulttuurin ja itsensäkehittämisen ylevässä yrityksessä.)
Aluksi kaikki omaisuus – työkalut ja aseet mukaan luettuina – oli heimon yhteisessä omistuksessa. Yksityisomaisuus koostui ensi vaiheessa kaikista esineistä, joihin oli henkilökohtaisesti kajottu. Jos vieras joi kupista, kuppi oli siitä lähtien hänen. Seuraavassa vaiheessa tuli paikasta, jossa oli vuodatettu verta, vahingoittuneen yksilön tai ryhmän omaisuutta.
Alun perin omaisuuden yksityisyyttä siis kunnioitettiin, koska luultiin omaisuuteen kätkeytyvän jokin osa omistajansa persoonallisuudesta. Omaisuuteen kohdistuva rehellisyys lepäsi turvallisesti tämäntyyppisen taikauskon varassa. Mitään poliisia ei tarvittu henkilökohtaista omaisuutta varjelemaan. Ryhmän keskuudessa ei esiintynyt varastelua, vaikkeivät ihmiset silti muiden heimojen tavaroiden omimista kaihtaneetkaan. Omaisuussuhteet eivät päättyneet kuoleman myötä, vaan alkuaikoina meneteltiin niin, että henkilökohtaiset tavarat poltettiin, sitten niitä alettiin haudata vainajan mukana, ja myöhemmin ne peri joko jäljelle jäänyt perhe tai heimo.
Koruntapaisten henkilökohtaisten esineiden käyttö sai alkunsa taikakalujen kantamisesta. Turhamaisuus ynnä aaveidenpelko panivat alkuihmisen vastustamaan kaikkia yrityksiä viedä häneltä hänen mieliamulettinsa, sillä sellaista omaisuutta pidettiin suuremmassa arvossa kuin tarvekaluja.
Makuusija oli eräs ihmisen ensimmäisistä omistuksen kohteista. Myöhemmin heimopäälliköt, jotka ryhmän puolesta pitivät hallussaan koko maaomaisuutta, osoittivat, mikä oli itse kunkin kotikontu. Tulisijan paikka toi ennen pitkää mukanaan omistusoikeuden, ja vieläkin myöhemmin kaivo oli se, joka antoi oikeuden sen ympärillä olevaan maahan.
Vesikuopat ja kaivot olivat ensimmäisiä yksityisomistuksen kohteita. Koko fetissijärjestelmä otettiin käyttöön vesikuoppien, kaivojen, puiden, laihojen ja hunajan vartioimiseksi. Sitten kun usko fetisseihin oli kaikonnut, kehiteltiin yksityisomistuksen suojaksi lakeja. Mutta riistaa koskeneet lait – metsästysoikeus – olivat olemassa kauan ennen maalakeja. Amerikan punainen ihminen ei koskaan ymmärtänyt maan yksityisomistusta, hän ei voinut käsittää valkoisen ihmisen kantaa tässä asiassa.
Yksityisomaisuus merkittiin jo varhaisessa vaiheessa perheen omistajamerkillä, ja tämä on sukuvaakunoiden aikojen takainen alkuperä. Kiinteä omaisuus voitiin panna myös henkien vartioitavaksi. Papit saattoivat ”pyhittää” maapalan, ja se oli tämän jälkeen siihen kohdistettujen maagisten tabujen suojeluksessa. Maa-alan omistajilla sanottiin tällöin olevan ”papin kirjat”. Heprealaiset kunnioittivat suuresti näitä perheiden välisiä rajapyykkejä: ”Kirottu olkoon se, joka siirtää naapurinsa tilusmerkin.” Näissä kivipyykeissä oli papin nimikirjaimet. Jopa sellaisista puista, jotka merkittiin nimikirjaimin, tuli yksityisomaisuutta.
Alkuaikoina yksityisomaisuutta oli vain kasvava laiho, mutta sitä seuraavat kylvökset antoivat jo omistusoikeuden maahan. Maan viljeleminen oli siten alkuna yksityiselle maanomistukselle. Yksityishenkilöille annettiin aluksi vain elinikäinen hallintaoikeus, haltijan kuollessa maa palautui heimolle. Kaikkein ensimmäiset heimojen yksityishenkilöille myöntämät maanomistusoikeudet koskivat hautoja – sukuhautausmaita. Myöhempinä aikoina maa kuului niille, jotka sen aitasivat. Mutta kaupungit varasivat aina joitakin maa-alueita yhteislaitumiksi ja käytettäviksi mahdollisessa piiritystilanteessa. Nämä ”yhteismaat” edustavat jäännettä kollektiivisen omistuksen varhaisemmasta muodosta.
Valtio sitten vihdoin osoitti maaomaisuutta yksityishenkilöille mutta varasi samalla itselleen verotusoikeuden. Saatuaan näin varmistuksen maaomistukselleen maanomistajat voivat periä siitä vuokraa, ja maasta tuli tulon lähde – pääomaa. Lopulta maasta tuli tosiasiallista vaihto-omaisuutta myynteineen, omistajanvaihdoksineen, kiinnityksineen ja hukkaamiskieltoineen.
Yksityisomistus toi mukanaan enemmän vapautta ja suurempaa vakautta, mutta maan yksityisomistukselle suotiin yhteiskunnan vahvistus vasta, kun kommunaalinen hallinto ja maankäytön ohjaus olivat epäonnistuneet, ja sitä seurasivat kohta toinen toisensa jälkeen orjat, maaorjat ja maattomat yhteiskuntaluokat. Mutta kehittynyt koneellistuminen on asteittain vapauttamassa ihmiset orjamaisesta raadannasta.
Omistusoikeus ei ole absoluuttista, se on puhtaasti yhteiskunnallista. Mutta koko hallintojärjestelmä, laki, järjestys, kansalaisoikeudet, sosiaaliset vapaudet, sovinnaistavat, rauha ja onnellisuus, sellaisina kuin nykyajan kansat niistä nauttivat, ovat kasvaneet omaisuuden yksityisyyden ympärille.
Nykyinen yhteiskuntajärjestys ei ole välttämättä oikea – ei jumalallinen eikä pyhä –, mutta ihmiskunnan on parasta toimia hitaasti siihen muutoksia tehdessään. Se järjestelmä, joka teillä on, on valtavasti parempi kuin mikään esi-isienne tuntemista järjestelmistä. Yhteiskuntajärjestelmää vaihtaessanne varmistukaa siitä, että vaihdatte parempaan. Älkää antako suostutella itseänne kokeilemaan esi-isienne hylkäämiä kaavoja. Kulkekaa eteenpäin, älkää menkö taaksepäin! Antakaa kehityksen marssia eteenpäin! Älkää ottako askelta takaisinpäin.
[Esittänyt muuan Nebadonin Melkisedek.]

Englannin kielessä 'valkoinen seppä' tarkoittaa muuta metallia kuin rautaa työstävää seppää. 'Musta seppä' on rautaa takova seppä.

While primitive society was virtually communal, primitive man did not adhere to the modern doctrines of communism. The communism of these early times was not a mere theory or social doctrine; it was a simple and practical automatic adjustment. Communism prevented pauperism and want; begging and prostitution were almost unknown among these ancient tribes.
Primitive communism did not especially level men down, nor did it exalt mediocrity, but it did put a premium on inactivity and idleness, and it did stifle industry and destroy ambition. Communism was indispensable scaffolding in the growth of primitive society, but it gave way to the evolution of a higher social order because it ran counter to four strong human proclivities:
1. The family. Man not only craves to accumulate property; he desires to bequeath his capital goods to his progeny. But in early communal society a man’s capital was either immediately consumed or distributed among the group at his death. There was no inheritance of property—the inheritance tax was one hundred per cent. The later capital-accumulation and property-inheritance mores were a distinct social advance. And this is true notwithstanding the subsequent gross abuses attendant upon the misuse of capital.
2. Religious tendencies. Primitive man also wanted to save up property as a nucleus for starting life in the next existence. This motive explains why it was so long the custom to bury a man’s personal belongings with him. The ancients believed that only the rich survived death with any immediate pleasure and dignity. The teachers of revealed religion, more especially the Christian teachers, were the first to proclaim that the poor could have salvation on equal terms with the rich.
3. The desire for liberty and leisure. In the earlier days of social evolution the apportionment of individual earnings among the group was virtually a form of slavery; the worker was made slave to the idler. This was the suicidal weakness of communism: The improvident habitually lived off the thrifty. Even in modern times the improvident depend on the state (thrifty taxpayers) to take care of them. Those who have no capital still expect those who have to feed them.
4. The urge for security and power. Communism was finally destroyed by the deceptive practices of progressive and successful individuals who resorted to diverse subterfuges in an effort to escape enslavement to the shiftless idlers of their tribes. But at first all hoarding was secret; primitive insecurity prevented the outward accumulation of capital. And even at a later time it was most dangerous to amass too much wealth; the king would be sure to trump up some charge for confiscating a rich man’s property, and when a wealthy man died, the funeral was held up until the family donated a large sum to public welfare or to the king, an inheritance tax.
In earliest times women were the property of the community, and the mother dominated the family. The early chiefs owned all the land and were proprietors of all the women; marriage required the consent of the tribal ruler. With the passing of communism, women were held individually, and the father gradually assumed domestic control. Thus the home had its beginning, and the prevailing polygamous customs were gradually displaced by monogamy. (Polygamy is the survival of the female-slavery element in marriage. Monogamy is the slave-free ideal of the matchless association of one man and one woman in the exquisite enterprise of home building, offspring rearing, mutual culture, and self-improvement.)
At first, all property, including tools and weapons, was the common possession of the tribe. Private property first consisted of all things personally touched. If a stranger drank from a cup, the cup was henceforth his. Next, any place where blood was shed became the property of the injured person or group.
Private property was thus originally respected because it was supposed to be charged with some part of the owner’s personality. Property honesty rested safely on this type of superstition; no police were needed to guard personal belongings. There was no stealing within the group, though men did not hesitate to appropriate the goods of other tribes. Property relations did not end with death; early, personal effects were burned, then buried with the dead, and later, inherited by the surviving family or by the tribe.
The ornamental type of personal effects originated in the wearing of charms. Vanity plus ghost fear led early man to resist all attempts to relieve him of his favorite charms, such property being valued above necessities.
Sleeping space was one of man’s earliest properties. Later, homesites were assigned by the tribal chiefs, who held all real estate in trust for the group. Presently a fire site conferred ownership; and still later, a well constituted title to the adjacent land.
Water holes and wells were among the first private possessions. The whole fetish practice was utilized to guard water holes, wells, trees, crops, and honey. Following the loss of faith in the fetish, laws were evolved to protect private belongings. But game laws, the right to hunt, long preceded land laws. The American red man never understood private ownership of land; he could not comprehend the white man’s view.
Private property was early marked by family insignia, and this is the early origin of family crests. Real estate could also be put under the watchcare of spirits. The priests would “consecrate” a piece of land, and it would then rest under the protection of the magic taboos erected thereon. Owners thereof were said to have a “priest’s title.” The Hebrews had great respect for these family landmarks: “Cursed be he who removes his neighbor’s landmark.” These stone markers bore the priest’s initials. Even trees, when initialed, became private property.
In early days only the crops were private, but successive crops conferred title; agriculture was thus the genesis of the private ownership of land. Individuals were first given only a life tenureship; at death land reverted to the tribe. The very first land titles granted by tribes to individuals were graves—family burying grounds. In later times land belonged to those who fenced it. But the cities always reserved certain lands for public pasturage and for use in case of siege; these “commons” represent the survival of the earlier form of collective ownership.
Eventually the state assigned property to the individual, reserving the right of taxation. Having made secure their titles, landlords could collect rents, and land became a source of income—capital. Finally land became truly negotiable, with sales, transfers, mortgages, and foreclosures.
Private ownership brought increased liberty and enhanced stability; but private ownership of land was given social sanction only after communal control and direction had failed, and it was soon followed by a succession of slaves, serfs, and landless classes. But improved machinery is gradually setting men free from slavish toil.
The right to property is not absolute; it is purely social. But all government, law, order, civil rights, social liberties, conventions, peace, and happiness, as they are enjoyed by modern peoples, have grown up around the private ownership of property.
The present social order is not necessarily right—not divine or sacred—but mankind will do well to move slowly in making changes. That which you have is vastly better than any system known to your ancestors. Make certain that when you change the social order you change for the better. Do not be persuaded to experiment with the discarded formulas of your forefathers. Go forward, not backward! Let evolution proceed! Do not take a backward step.
[Presented by a Melchizedek of Nebadon.]
SuomiEnglish
Vaikka alkukantainen yhteiskunta rakentui tosiasiallisesti yhteisomistukselle, alkuaikojen ihminen ei kuitenkaan seurannut mitään nykyajan kommunismin oppeja. Näiden varhaisten aikojen kommunismi ei ollut mikään pelkkä teoria eikä yhteiskunnallinen opinkappale, vaan se oli yksinkertainen ja käytännöllinen, itsestään ilmaantunut järjestely. Kommunismi torjui köyhyyttä ja puutetta. Näiden muinaisten heimojen keskuudessa kerjääminen ja prostituutio olivat lähes tuntemattomia.
While primitive society was virtually communal, primitive man did not adhere to the modern doctrines of communism. The communism of these early times was not a mere theory or social doctrine; it was a simple and practical automatic adjustment. Communism prevented pauperism and want; begging and prostitution were almost unknown among these ancient tribes.
Primitiivinen kommunismi ei erityisemmin madaltanut ihmisen tasoa eikä ihannoinut keskinkertaisuutta, mutta toimettomuuteen ja joutilaisuuteen se kyllä houkutteli; se tukahdutti työteliäisyyden ja mursi eteenpäinpyrkimisen halun. Kommunismi oli primitiivisen yhteiskunnan kehityksessä tarpeellinen rakennusteline, mutta se väistyi korkeamman yhteiskuntajärjestyksen kehittymisen tieltä, sillä se suuntautui neljää vahvaa inhimillistä taipumusta vastaan:
Primitive communism did not especially level men down, nor did it exalt mediocrity, but it did put a premium on inactivity and idleness, and it did stifle industry and destroy ambition. Communism was indispensable scaffolding in the growth of primitive society, but it gave way to the evolution of a higher social order because it ran counter to four strong human proclivities:
1. Perhe. Ihmisen mielenkiinto ei kohdistu pelkästään omaisuuden kasaamiseen, vaan sen lisäksi hän haluaa jättää reaaliomaisuutensa perinnöksi jälkeläisilleen. Mutta miehen kuoleman jälkeen hänen omaisuutensa alkuaikojen kommunaalisessa yhteisössä joko välittömästi kulutettiin tai sitten se jaettiin tuon ryhmän kesken. Mitään omaisuuden periytyvyyttä ei esiintynyt – perintövero oli sata prosenttia. Myöhemmin kehittyneet pääoman kertymistä ja omaisuuden periytymistä koskeneet tapasäännöt olivat selvä sosiaalinen edistysaskel. Ja tämä on totta siitäkin huolimatta, että pääoman väärinkäyttämisestä sittemmin seurasi törkeitä epäkohtia.
1. The family. Man not only craves to accumulate property; he desires to bequeath his capital goods to his progeny. But in early communal society a man’s capital was either immediately consumed or distributed among the group at his death. There was no inheritance of property—the inheritance tax was one hundred per cent. The later capital-accumulation and property-inheritance mores were a distinct social advance. And this is true notwithstanding the subsequent gross abuses attendant upon the misuse of capital.
2. Uskonnolliset taipumukset. Alkukantainen ihminen halusi säästää omaisuutta myös pesämunaksi seuraavan olemassaolon piirissä elettävän elämän alkuvaiheeseen. Tämä vaikutin selittää, miksi niin kauan aikaa oli tapana haudata ihmisen mukana hänen henkilökohtainen omaisuutensa. Muinaiskansat uskoivat, että vain rikkaat selviäisivät kuolemasta edes jonkinlaiseen välittömästi miellyttävään ja arvolliseen olotilaan. Ilmoitususkonnon opettajat, aivan erityisesti kristityt opettajat, vasta opettivat, että köyhät voivat päästä osallisiksi pelastuksesta samoin edellytyksin kuin rikkaatkin.
2. Religious tendencies. Primitive man also wanted to save up property as a nucleus for starting life in the next existence. This motive explains why it was so long the custom to bury a man’s personal belongings with him. The ancients believed that only the rich survived death with any immediate pleasure and dignity. The teachers of revealed religion, more especially the Christian teachers, were the first to proclaim that the poor could have salvation on equal terms with the rich.
3. Vapauden ja vapaa-ajan kaipuu. Yhteiskunnallisen kehityksen alkuaikoina yksittäisen jäsenen ansioiden jakaminen ryhmän kesken oli tosiasiassa eräs orjuuden muoto: työtä tekevästä tehtiin laiskurin orja. Kommunismin itsetuhoinen heikkous onkin siinä, että tuhlaavaisille tuli tavaksi elää säästäväisten kustannuksella. Vielä nykyaikanakin luottavat tuhlarit siihen, että valtio (säästäväiset veronmaksajat) pitää heistä huolen. Ne, joilla ei ole pääomaa, odottavat yhä, että ne, joilla sitä on, antavat heille elannon.
3. The desire for liberty and leisure. In the earlier days of social evolution the apportionment of individual earnings among the group was virtually a form of slavery; the worker was made slave to the idler. This was the suicidal weakness of communism: The improvident habitually lived off the thrifty. Even in modern times the improvident depend on the state (thrifty taxpayers) to take care of them. Those who have no capital still expect those who have to feed them.
4. Turvallisuuden ja vallan kaipuu. Kommunismin hävittivät lopulta niiden edistyksellisten ja menestyneiden yksilöiden vilpilliset menettelytavat, jotka turvautuivat erilaisiin kiertoteihin välttyäkseen joutumasta heimojensa saamattomien laiskureiden orjiksi. Mutta aluksi kaikki omaisuuden kerääminen oli salaista, sillä primitiivisille ajoille ominainen turvattomuus esti pääoman ulospäin näkyvän kartuttamisen. Ja myöhempänäkin aikana oli vielä erittäin vaarallista koota varallisuutta liikaa, saattoihan nimittäin olla varma siitä, että kuningas keksaisisi jonkin syytöksen, jonka nojalla rikkaan miehen omaisuus takavarikoitaisiin. Ja kun varakas mies kuoli, hautajaisia viivytettiin kunnes asianomainen perhe lahjoitti suuren summan – perintöveron – joko yhteiseksi hyväksi tai kuninkaan hyväksi.
4. The urge for security and power. Communism was finally destroyed by the deceptive practices of progressive and successful individuals who resorted to diverse subterfuges in an effort to escape enslavement to the shiftless idlers of their tribes. But at first all hoarding was secret; primitive insecurity prevented the outward accumulation of capital. And even at a later time it was most dangerous to amass too much wealth; the king would be sure to trump up some charge for confiscating a rich man’s property, and when a wealthy man died, the funeral was held up until the family donated a large sum to public welfare or to the king, an inheritance tax.
Naiset olivat varhaisimpina aikoina yhteisön omaisuutta, ja äiti hallitsi perhettä. Muinaiset päälliköt omistivat kaiken maan ja olivat kaikkien naisten omistajia; naimakauppaan vaadittiin heimohallitsijan suostumus. Kommunismin väistyttyä naiset kuuluivat yksityisille, ja isä alkoi vähitellen käyttää valtaa kotona. Näin sai koti-instituutio alkunsa, ja vähitellen yksiavioisuus syrjäytti vallalla olleet moniavioisuuden perinnäistavat. (Moniavioisuus on jäänne avioliittoon kuuluneesta naisen orjuuden elementistä. Yksiavioisuus on orjuudesta vapaa yhden miehen ja yhden naisen verrattoman kumppanuuden ihanne kodin rakentamisen, jälkeläisten kasvattamisen, yhteisen kulttuurin ja itsensäkehittämisen ylevässä yrityksessä.)
In earliest times women were the property of the community, and the mother dominated the family. The early chiefs owned all the land and were proprietors of all the women; marriage required the consent of the tribal ruler. With the passing of communism, women were held individually, and the father gradually assumed domestic control. Thus the home had its beginning, and the prevailing polygamous customs were gradually displaced by monogamy. (Polygamy is the survival of the female-slavery element in marriage. Monogamy is the slave-free ideal of the matchless association of one man and one woman in the exquisite enterprise of home building, offspring rearing, mutual culture, and self-improvement.)
Aluksi kaikki omaisuus – työkalut ja aseet mukaan luettuina – oli heimon yhteisessä omistuksessa. Yksityisomaisuus koostui ensi vaiheessa kaikista esineistä, joihin oli henkilökohtaisesti kajottu. Jos vieras joi kupista, kuppi oli siitä lähtien hänen. Seuraavassa vaiheessa tuli paikasta, jossa oli vuodatettu verta, vahingoittuneen yksilön tai ryhmän omaisuutta.
At first, all property, including tools and weapons, was the common possession of the tribe. Private property first consisted of all things personally touched. If a stranger drank from a cup, the cup was henceforth his. Next, any place where blood was shed became the property of the injured person or group.
Alun perin omaisuuden yksityisyyttä siis kunnioitettiin, koska luultiin omaisuuteen kätkeytyvän jokin osa omistajansa persoonallisuudesta. Omaisuuteen kohdistuva rehellisyys lepäsi turvallisesti tämäntyyppisen taikauskon varassa. Mitään poliisia ei tarvittu henkilökohtaista omaisuutta varjelemaan. Ryhmän keskuudessa ei esiintynyt varastelua, vaikkeivät ihmiset silti muiden heimojen tavaroiden omimista kaihtaneetkaan. Omaisuussuhteet eivät päättyneet kuoleman myötä, vaan alkuaikoina meneteltiin niin, että henkilökohtaiset tavarat poltettiin, sitten niitä alettiin haudata vainajan mukana, ja myöhemmin ne peri joko jäljelle jäänyt perhe tai heimo.
Private property was thus originally respected because it was supposed to be charged with some part of the owner’s personality. Property honesty rested safely on this type of superstition; no police were needed to guard personal belongings. There was no stealing within the group, though men did not hesitate to appropriate the goods of other tribes. Property relations did not end with death; early, personal effects were burned, then buried with the dead, and later, inherited by the surviving family or by the tribe.
Koruntapaisten henkilökohtaisten esineiden käyttö sai alkunsa taikakalujen kantamisesta. Turhamaisuus ynnä aaveidenpelko panivat alkuihmisen vastustamaan kaikkia yrityksiä viedä häneltä hänen mieliamulettinsa, sillä sellaista omaisuutta pidettiin suuremmassa arvossa kuin tarvekaluja.
The ornamental type of personal effects originated in the wearing of charms. Vanity plus ghost fear led early man to resist all attempts to relieve him of his favorite charms, such property being valued above necessities.
Makuusija oli eräs ihmisen ensimmäisistä omistuksen kohteista. Myöhemmin heimopäälliköt, jotka ryhmän puolesta pitivät hallussaan koko maaomaisuutta, osoittivat, mikä oli itse kunkin kotikontu. Tulisijan paikka toi ennen pitkää mukanaan omistusoikeuden, ja vieläkin myöhemmin kaivo oli se, joka antoi oikeuden sen ympärillä olevaan maahan.
Sleeping space was one of man’s earliest properties. Later, homesites were assigned by the tribal chiefs, who held all real estate in trust for the group. Presently a fire site conferred ownership; and still later, a well constituted title to the adjacent land.
Vesikuopat ja kaivot olivat ensimmäisiä yksityisomistuksen kohteita. Koko fetissijärjestelmä otettiin käyttöön vesikuoppien, kaivojen, puiden, laihojen ja hunajan vartioimiseksi. Sitten kun usko fetisseihin oli kaikonnut, kehiteltiin yksityisomistuksen suojaksi lakeja. Mutta riistaa koskeneet lait – metsästysoikeus – olivat olemassa kauan ennen maalakeja. Amerikan punainen ihminen ei koskaan ymmärtänyt maan yksityisomistusta, hän ei voinut käsittää valkoisen ihmisen kantaa tässä asiassa.
Water holes and wells were among the first private possessions. The whole fetish practice was utilized to guard water holes, wells, trees, crops, and honey. Following the loss of faith in the fetish, laws were evolved to protect private belongings. But game laws, the right to hunt, long preceded land laws. The American red man never understood private ownership of land; he could not comprehend the white man’s view.
Yksityisomaisuus merkittiin jo varhaisessa vaiheessa perheen omistajamerkillä, ja tämä on sukuvaakunoiden aikojen takainen alkuperä. Kiinteä omaisuus voitiin panna myös henkien vartioitavaksi. Papit saattoivat ”pyhittää” maapalan, ja se oli tämän jälkeen siihen kohdistettujen maagisten tabujen suojeluksessa. Maa-alan omistajilla sanottiin tällöin olevan ”papin kirjat”. Heprealaiset kunnioittivat suuresti näitä perheiden välisiä rajapyykkejä: ”Kirottu olkoon se, joka siirtää naapurinsa tilusmerkin.” Näissä kivipyykeissä oli papin nimikirjaimet. Jopa sellaisista puista, jotka merkittiin nimikirjaimin, tuli yksityisomaisuutta.
Private property was early marked by family insignia, and this is the early origin of family crests. Real estate could also be put under the watchcare of spirits. The priests would “consecrate” a piece of land, and it would then rest under the protection of the magic taboos erected thereon. Owners thereof were said to have a “priest’s title.” The Hebrews had great respect for these family landmarks: “Cursed be he who removes his neighbor’s landmark.” These stone markers bore the priest’s initials. Even trees, when initialed, became private property.
Alkuaikoina yksityisomaisuutta oli vain kasvava laiho, mutta sitä seuraavat kylvökset antoivat jo omistusoikeuden maahan. Maan viljeleminen oli siten alkuna yksityiselle maanomistukselle. Yksityishenkilöille annettiin aluksi vain elinikäinen hallintaoikeus, haltijan kuollessa maa palautui heimolle. Kaikkein ensimmäiset heimojen yksityishenkilöille myöntämät maanomistusoikeudet koskivat hautoja – sukuhautausmaita. Myöhempinä aikoina maa kuului niille, jotka sen aitasivat. Mutta kaupungit varasivat aina joitakin maa-alueita yhteislaitumiksi ja käytettäviksi mahdollisessa piiritystilanteessa. Nämä ”yhteismaat” edustavat jäännettä kollektiivisen omistuksen varhaisemmasta muodosta.
In early days only the crops were private, but successive crops conferred title; agriculture was thus the genesis of the private ownership of land. Individuals were first given only a life tenureship; at death land reverted to the tribe. The very first land titles granted by tribes to individuals were graves—family burying grounds. In later times land belonged to those who fenced it. But the cities always reserved certain lands for public pasturage and for use in case of siege; these “commons” represent the survival of the earlier form of collective ownership.
Valtio sitten vihdoin osoitti maaomaisuutta yksityishenkilöille mutta varasi samalla itselleen verotusoikeuden. Saatuaan näin varmistuksen maaomistukselleen maanomistajat voivat periä siitä vuokraa, ja maasta tuli tulon lähde – pääomaa. Lopulta maasta tuli tosiasiallista vaihto-omaisuutta myynteineen, omistajanvaihdoksineen, kiinnityksineen ja hukkaamiskieltoineen.
Eventually the state assigned property to the individual, reserving the right of taxation. Having made secure their titles, landlords could collect rents, and land became a source of income—capital. Finally land became truly negotiable, with sales, transfers, mortgages, and foreclosures.
Yksityisomistus toi mukanaan enemmän vapautta ja suurempaa vakautta, mutta maan yksityisomistukselle suotiin yhteiskunnan vahvistus vasta, kun kommunaalinen hallinto ja maankäytön ohjaus olivat epäonnistuneet, ja sitä seurasivat kohta toinen toisensa jälkeen orjat, maaorjat ja maattomat yhteiskuntaluokat. Mutta kehittynyt koneellistuminen on asteittain vapauttamassa ihmiset orjamaisesta raadannasta.
Private ownership brought increased liberty and enhanced stability; but private ownership of land was given social sanction only after communal control and direction had failed, and it was soon followed by a succession of slaves, serfs, and landless classes. But improved machinery is gradually setting men free from slavish toil.
Omistusoikeus ei ole absoluuttista, se on puhtaasti yhteiskunnallista. Mutta koko hallintojärjestelmä, laki, järjestys, kansalaisoikeudet, sosiaaliset vapaudet, sovinnaistavat, rauha ja onnellisuus, sellaisina kuin nykyajan kansat niistä nauttivat, ovat kasvaneet omaisuuden yksityisyyden ympärille.
The right to property is not absolute; it is purely social. But all government, law, order, civil rights, social liberties, conventions, peace, and happiness, as they are enjoyed by modern peoples, have grown up around the private ownership of property.
Nykyinen yhteiskuntajärjestys ei ole välttämättä oikea – ei jumalallinen eikä pyhä –, mutta ihmiskunnan on parasta toimia hitaasti siihen muutoksia tehdessään. Se järjestelmä, joka teillä on, on valtavasti parempi kuin mikään esi-isienne tuntemista järjestelmistä. Yhteiskuntajärjestelmää vaihtaessanne varmistukaa siitä, että vaihdatte parempaan. Älkää antako suostutella itseänne kokeilemaan esi-isienne hylkäämiä kaavoja. Kulkekaa eteenpäin, älkää menkö taaksepäin! Antakaa kehityksen marssia eteenpäin! Älkää ottako askelta takaisinpäin.
The present social order is not necessarily right—not divine or sacred—but mankind will do well to move slowly in making changes. That which you have is vastly better than any system known to your ancestors. Make certain that when you change the social order you change for the better. Do not be persuaded to experiment with the discarded formulas of your forefathers. Go forward, not backward! Let evolution proceed! Do not take a backward step.
[Esittänyt muuan Nebadonin Melkisedek.]
[Presented by a Melchizedek of Nebadon.]

Urantia-kirja

Sisällysluettelo

← Kaikki luvut ja kirjahaku
EsipuheAvaa koko luku
Luku 1 Universaalinen IsäAvaa koko luku
Luku 2 Jumalan olemusAvaa koko luku
Luku 3 Jumalan attribuutitAvaa koko luku
Luku 4 Jumalan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 5 Jumalan suhde yksilöönAvaa koko luku
Luku 6 Iankaikkinen PoikaAvaa koko luku
Luku 7 Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 8 Ääretön HenkiAvaa koko luku
Luku 9 Äärettömän Hengen suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 10 Paratiisin-KolminaisuusAvaa koko luku
Luku 11 Ikuinen Paratiisin SaariAvaa koko luku
Luku 12 Universumien universumiAvaa koko luku
Luku 13 Paratiisin pyhät sfääritAvaa koko luku
Luku 14 Keskus- ja jumalallinen universumiAvaa koko luku
Luku 15 Seitsemän superuniversumiaAvaa koko luku
Luku 16 Seitsemän ValtiashenkeäAvaa koko luku
Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmääAvaa koko luku
Luku 18 Korkeimmat KolminaisuuspersoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 19 Rinnasteiset kolminaisuusperäiset olennotAvaa koko luku
Luku 20 Jumalan Paratiisin-PojatAvaa koko luku
Luku 21 Paratiisin Luoja-PojatAvaa koko luku
Luku 22 Kolminaistetut Jumalan PojatAvaa koko luku
Luku 23 Yksinäiset SanansaattajatAvaa koko luku
Luku 24 Äärettömän Hengen korkeammat persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 25 Avaruuden SanansaattajajoukotAvaa koko luku
Luku 26 Keskusuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 27 Ensi asteen supernafien toimintaAvaa koko luku
Luku 28 Superuniversumien hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 29 Universumivoiman ohjaajatAvaa koko luku
Luku 30 Suuruniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 31 Lopullisuuden SaavuttajakuntaAvaa koko luku
Luku 32 Paikallisuniversumien kehitysAvaa koko luku
Luku 33 Paikallisuniversumin hallintoAvaa koko luku
Luku 34 Paikallisuniversumin Äiti-HenkiAvaa koko luku
Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojatAvaa koko luku
Luku 36 ElämänkantajatAvaa koko luku
Luku 37 Paikallisuniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 39 Serafien armeijakunnatAvaa koko luku
Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojatAvaa koko luku
Luku 41 Paikallisuniversumin fyysiset aspektitAvaa koko luku
Luku 42 Energia – mieli ja aineAvaa koko luku
Luku 43 KonstellaatiotAvaa koko luku
Luku 44 Taivaalliset taidetyöntekijätAvaa koko luku
Luku 45 Paikallisjärjestelmän hallintoAvaa koko luku
Luku 46 Paikallisjärjestelmän päämajaAvaa koko luku
Luku 47 Seitsemän mansiomaailmaaAvaa koko luku
Luku 48 MorontiaelämäAvaa koko luku
Luku 49 Asutut maailmatAvaa koko luku
Luku 50 PlaneettaprinssitAvaa koko luku
Luku 51 Planetaariset AatamitAvaa koko luku
Luku 52 Planetaariset kuolevaisten aikakaudetAvaa koko luku
Luku 53 Luciferin kapinaAvaa koko luku
Luku 54 Luciferin kapinaan liittyvät ongelmatAvaa koko luku
Luku 55 Valon ja elämän sfääritAvaa koko luku
Luku 56 Universaalinen ykseysAvaa koko luku
Luku 57 Urantian alkuperäAvaa koko luku
Luku 58 Elämän juurruttaminen UrantialleAvaa koko luku
Luku 59 Elämän merellisen muodon aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 60 Urantia maaeliöstön varhaiskaudellaAvaa koko luku
Luku 61 Nisäkkäiden aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 62 Alkuihmisen kantarodutAvaa koko luku
Luku 63 Ensimmäinen ihmisperheAvaa koko luku
Luku 64 Evolutionaariset värilliset rodutAvaa koko luku
Luku 65 Evoluution valvontaAvaa koko luku
Luku 66 Urantian PlaneettaprinssiAvaa koko luku
Luku 67 Planeetan kapinaAvaa koko luku
Luku 68 Sivilisaation sarastusAvaa koko luku
Luku 69 Ihmisen perusinstituutiotNykyinen lukuAvaa koko luku
Luku 70 Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitysAvaa koko luku
Luku 71 Valtion kehittyminenAvaa koko luku
Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmäAvaa koko luku
Luku 73 Eedenin PuutarhaAvaa koko luku
Luku 74 Aatami ja EevaAvaa koko luku
Luku 75 Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensaAvaa koko luku
Luku 76 Toinen PuutarhaAvaa koko luku
Luku 77 KeskiväliolennotAvaa koko luku
Luku 78 Violetti rotu Aatamin aikojen jälkeenAvaa koko luku
Luku 79 Andiittien leviäminen itämaihinAvaa koko luku
Luku 80 Andiittien leviäminen länsimaihinAvaa koko luku
Luku 81 Nykysivilisaation kehittyminenAvaa koko luku
Luku 82 Avioliiton kehitysAvaa koko luku
Luku 83 AvioliittoinstituutioAvaa koko luku
Luku 84 Avioliitto ja perhe-elämäAvaa koko luku
Luku 85 Palvonnan alkujuuretAvaa koko luku
Luku 86 Uskonnon varhaiskehitysAvaa koko luku
Luku 87 AavekultitAvaa koko luku
Luku 88 Fetissit, taikakalut ja magiaAvaa koko luku
Luku 89 Synti, uhri ja sovitusAvaa koko luku
Luku 90 Shamanismi – poppamiehet ja papitAvaa koko luku
Luku 91 Rukoilun kehityshistoriaAvaa koko luku
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitysAvaa koko luku
Luku 93 Makiventa MelkisedekAvaa koko luku
Luku 94 Melkisedekin opetusten vaikutus itämaillaAvaa koko luku
Luku 95 Melkisedekin opetusten vaikutus LevantissaAvaa koko luku
Luku 96 Jahve – heprealaisten JumalaAvaa koko luku
Luku 97 Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessaAvaa koko luku
Luku 98 Melkisedekin opetusten vaikutus länsimaissaAvaa koko luku
Luku 99 Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymyksetAvaa koko luku
Luku 100 Uskonto ihmisen kokemuksessaAvaa koko luku
Luku 101 Uskonnon todellinen luonneAvaa koko luku
Luku 102 Uskonnollisen uskon perustuksetAvaa koko luku
Luku 103 Uskonnollisen kokemuksen reaalisuusAvaa koko luku
Luku 104 Kolminaisuuskäsityksen kasvuAvaa koko luku
Luku 105 Jumaluus ja todellisuusAvaa koko luku
Luku 106 Universumin todellisuustasotAvaa koko luku
Luku 107 Ajatuksensuuntaajien alkuperä ja olemusAvaa koko luku
Luku 108 Ajatuksensuuntaajien tehtävä ja toimintaAvaa koko luku
Luku 109 Suuntaajien suhde universumin luotuihinAvaa koko luku
Luku 110 Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiinAvaa koko luku
Luku 111 Suuntaaja ja sieluAvaa koko luku
Luku 112 Persoonallisuuden eloonjääminenAvaa koko luku
Luku 113 KohtalonsuojelijaserafitAvaa koko luku
Luku 114 Serafien planetaarinen hallitusAvaa koko luku
Luku 115 Korkein OlentoAvaa koko luku
Luku 116 Kaikkivaltias KorkeinAvaa koko luku
Luku 117 Korkein JumalaAvaa koko luku
Luku 118 Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruusAvaa koko luku
Luku 119 Kristus Mikaelin lahjoittautumisetAvaa koko luku
Luku 120 Mikaelin lahjoittautuminen UrantiallaAvaa koko luku
Luku 121 Mikaelin lahjoittautumisen aikaiset olotAvaa koko luku
Luku 122 Jeesuksen syntymä ja vauvaikäAvaa koko luku
Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuusAvaa koko luku
Luku 124 Jeesuksen myöhempi lapsuusikäAvaa koko luku
Luku 125 Jeesus JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 126 Kaksi ratkaisevan tärkeää vuottaAvaa koko luku
Luku 127 NuoruusvuodetAvaa koko luku
Luku 128 Jeesuksen varhaismiehuusAvaa koko luku
Luku 129 Jeesuksen aikuisiän loppupuoliAvaa koko luku
Luku 130 Matkalla RoomaanAvaa koko luku
Luku 131 Maailman uskonnotAvaa koko luku
Luku 132 Roomassa vietetty aikaAvaa koko luku
Luku 133 Paluu RoomastaAvaa koko luku
Luku 134 Siirtymäkauden vuodetAvaa koko luku
Luku 135 Johannes KastajaAvaa koko luku
Luku 136 Kaste ja ne neljäkymmentä päivääAvaa koko luku
Luku 137 Odottelua GalileassaAvaa koko luku
Luku 138 Valtakunnan sanansaattajain kouluttaminenAvaa koko luku
Luku 139 Kaksitoista apostoliaAvaa koko luku
Luku 140 Kahdentoista apostolin virkaanasettaminenAvaa koko luku
Luku 141 Julkisen toiminnan alkuAvaa koko luku
Luku 142 Pääsiäinen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 143 Matka Samarian halkiAvaa koko luku
Luku 144 Gilboalla ja DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 145 Neljä vaiheikasta päivää KapernaumissaAvaa koko luku
Luku 146 Ensimmäinen Galilean-saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 147 Pistäytyminen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 148 Evankelistojen koulutusta BetsaidassaAvaa koko luku
Luku 149 Toinen saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 150 Kolmas saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 151 Odottelua ja opetusta järvenrannallaAvaa koko luku
Luku 152 Kapernaumin kriisiin johtaneet tapahtumatAvaa koko luku
Luku 153 Kapernaumin kriisiAvaa koko luku
Luku 154 Viimeiset Kapernaumissa vietetyt päivätAvaa koko luku
Luku 155 Pakomatka Pohjois-Galilean halkiAvaa koko luku
Luku 156 Oleskelu Tyyrossa ja SiidonissaAvaa koko luku
Luku 157 Filippuksen KesareassaAvaa koko luku
Luku 158 KirkastusvuoriAvaa koko luku
Luku 159 Kiertomatka DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 160 Rodan AleksandrialainenAvaa koko luku
Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssaAvaa koko luku
Luku 162 LehtimajanjuhlaAvaa koko luku
Luku 163 Seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettajaiset MagadanissaAvaa koko luku
Luku 164 Temppelin vihkimisen muistojuhlaAvaa koko luku
Luku 165 Perean-lähetysretki alkaaAvaa koko luku
Luku 166 Viimeinen käynti Pohjois-PereassaAvaa koko luku
Luku 167 Käynti FiladelfiassaAvaa koko luku
Luku 168 Lasaruksen kuolleistaherättäminenAvaa koko luku
Luku 169 Viimeinen opetuskerta PellassaAvaa koko luku
Luku 170 Taivaan valtakuntaAvaa koko luku
Luku 171 Matkalla JerusalemiinAvaa koko luku
Luku 172 Jerusalemiin-menoAvaa koko luku
Luku 173 Maanantai JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 174 Tiistaiaamu temppelissäAvaa koko luku
Luku 175 Viimeinen temppelipuheAvaa koko luku
Luku 176 Tiistai-ilta ÖljymäelläAvaa koko luku
Luku 177 Keskiviikko – lepopäiväAvaa koko luku
Luku 178 Viimeinen leirillä vietetty päiväAvaa koko luku
Luku 179 Viimeinen ehtoollinenAvaa koko luku
Luku 180 JäähyväispuheAvaa koko luku
Luku 181 Viimeiset kehotukset ja varoituksetAvaa koko luku
Luku 182 GetsemanessaAvaa koko luku
Luku 183 Jeesus kavalletaan ja pidätetäänAvaa koko luku
Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessäAvaa koko luku
Luku 185 Oikeuskäsittely Pilatuksen edessäAvaa koko luku
Luku 186 Hetkeä ennen ristiinnaulitsemistaAvaa koko luku
Luku 187 RistiinnaulitseminenAvaa koko luku
Luku 188 Haudassaolon aikaAvaa koko luku
Luku 189 KuolleistanousuAvaa koko luku
Luku 190 Jeesuksen morontiailmestymisetAvaa koko luku
Luku 191 Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöilleAvaa koko luku
Luku 192 Ilmestymiset GalileassaAvaa koko luku
Luku 193 Viimeiset ilmestymiset ja taivaaseenastuminenAvaa koko luku
Luku 194 Totuuden Hengen lahjoittaminenAvaa koko luku
Luku 195 Helluntain jälkeenAvaa koko luku
Luku 196 Jeesuksen uskoAvaa koko luku

Pikaluku

Avaa luku →

Jaa jae

Urantia-kirjan

Sanasto

Urantia-kirjan

Ehdota sanaa

-
1.00×

Luo uusi keskustelu

×