Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Tapa suhtautua heprealaisten kokemuksista kertoviin kirjoituksiin ikään kuin ne olisivat pyhää historiaa ja muun maailman tapahtumiin ikään kuin ne olisivat epäpyhää historiaa on suurelta osalta syynä siihen sekaannukseen, joka historian tulkitsemisen osalta ihmismielessä vallitsee. Ja tämä epäkohta johtuu siitä, ettei ole olemassa mitään juutalaisten maallista historiankirjoitusta. Kun Babyloniassa vietetyn maanpakolaisuuden aikaiset papit olivat laatineet uuden esityksensä Jumalan väitetysti yliluonnollisesta käyttäytymisestä heprealaisia kohtaan eli Vanhassa testamentissa esitetyn Israelin pyhän historian, sen jälkeen he hävittivät huolellisesti ja viimeistä myöten kaikki olemassa olleet muistiinmerkinnät heprealaisten kokemista vaiheista, eli sellaiset kirjat kuin ”Israelin kuningasten teot” ja ”Juudan kuningasten teot”, samoin kuin monet muut enemmän tai vähemmän täsmälliset heprealaisten historian kirjaukset.
Ymmärtääksemme, kuinka maallisen historian musertava paine ja väistämätön pakkovalta pitivät vangittuja ja muukalaisten hallitsemia juutalaisia sellaisessa hirmuvaltiaan otteessa, että he koettivat kirjoittaa historiansa kokonaan uudelleen ja valaa sen uuteen muottiin, meidän olisi luotava lyhyt katsaus heidän hämmentävään kansalliseen kokemukseensa. On muistettava, että juutalaiset eivät kehittäneet mielekästä ei-teologista maailmankatsomusta. He painiskelivat alkuperäisen ja egyptiläisen käsityksen kanssa, jonka mukaan Jumala palkitsi vanhurskauden ja rankaisi kauhealla tavalla synnin. Jobin draama oli jossain mielessä vastalause tälle erheelliselle filosofialle. Saarnaajan kirjan peittelemätön pessimismi oli maallisesta viisaudesta lähtevä reaktio näihin ylen määrin optimistisiin kaitselmususkomuksiin.
Mutta viisisataa vuotta muukalaishallitsijoiden herruutta oli liikaa jopa kärsivällisille ja pitkämielisille juutalaisille. Alkoi kuulua profeettojen ja pappien valituksia: ”Kuinka kauan, oi Herra, kuinka kauan?” Kun juutalainen vilpittömin sydämin tutki kirjoituksia, hänen hämmennyksensä oli sitäkin suurempi. Muinainen näkijä lupasi, että Jumala suojelisi ”valittua kansaansa” ja vapauttaisi sen. Aamos oli uhannut, että Jumala hylkäisi Israelin, elleivät he saattaisi taas voimaan kansallisen vanhurskauden normejaan. Viidennen Mooseksen kirjan kirjoittaja oli tuonut esille sen suuren valintatilanteen, jossa oltiin: valinnan hyvän ja pahan, siunauksen ja kirouksen välillä. Ensimmäinen Jesaja oli saarnannut siunauksellisesta pelastajakuninkaasta. Jeremia oli julistanut sisäisen vanhurskauden aikakautta – sydämen kivitauluihin kirjoitettua liittoa. Toinen Jesaja puhui pelastuksesta uhrin ja lunastuksen kautta. Hesekiel julisti vapautusta antaumuksellisen palvelun avulla ja Esra lupasi menestystä niille, jotka noudattaisivat lakia. Mutta kaikesta tästä huolimatta he yhäkin riutuivat orjuudessa, ja vapahdus siirtyi aina vain tuonnemmaksi. Silloin Daniel toi esiin draaman lähestyvästä ”kriisistä” – suuren kuvapatsaan murskaksi lyömisestä ja välittömästi tapahtuvasta vanhurskauden ikiaikaisen hallitusvallan, Messiaan valtakunnan, perustamisesta.
Ja kaikki tämä perusteeton toivo sai koko rodun pettymään ja turhautumaan siinä määrin, että juutalaisten johtajat olivat niin hämmennyksissä, että he eivät tunnistaneet eivätkä hyväksyneet Paratiisin jumalallisen Pojan tehtävää ja toimintaa, kun tämä kohta saapui heidän luokseen kuolevaisen lihallisessa hahmossa eli Ihmisen Pojaksi ruumiillistuneena.
Kaikki nykyiset uskonnot ovat pahasti hakoteillä, kun ne koettavat esittää yliluonnollisen tulkinnan tietyistä ihmiskunnan historian aikakausista. Jos toki onkin totta, että Jumala on työntänyt kaitselmuksellista asioihin puuttumista merkitsevän Isän kätensä ihmiskunnan asioiden tapahtumavirtaan, on silti virhe pitää teologisia dogmeja ja uskonnollista taikauskoa sellaisena yliluonnollisena kerrostumana, joka ilmaantuu tähän ihmiskunnan historian virtaan ihmetekojen vaikutuksesta. Se, että ”Kaikkein Korkeimmat hallitsevat ihmisten valtakunnissa”, ei muuta maallista historiaa niin kutsutuksi pyhäksi historiaksi.
Uuden testamentin laatijat ja myöhemmät kristilliset kirjoittajat pahensivat heprealaisen historiankirjoituksen vääristymistä vielä lisää sillä, että he hyvää tarkoittaen koettivat transsendentalisoida juutalaisten profeetat. Näin sekä juutalaiset että kristityt kirjoittajat ovat häikäilemättä ja tuhoisin seurauksin käyttäneet hyväkseen heprealaisten historiaa. Heprealaisten maallinen historia on läpikotaisin dogmatisoitu. Siitä on tehty pyhää historiankirjoitusta edustava sepitelmä, ja se kytkeytyy niin kutsuttujen kristittyjen kansakuntien moraalikäsityksiin ja uskonkappaleisiin niin kiinteästi, ettei tämä vyyhti enää ole selvitettävissä.
Suppea selostus heprealaisten historian kohokohdista valaisee sitä, miten menneisyyden tosiasiat muuntuivat juutalaisten pappien käsissä Babylonissa niin, että heidän kansansa arkipäiväinen, ei-uskonnollinen historia kääntyi sepitteelliseksi ja pyhäksi historiaksi.
The custom of looking upon the record of the experiences of the Hebrews as sacred history and upon the transactions of the rest of the world as profane history is responsible for much of the confusion existing in the human mind as to the interpretation of history. And this difficulty arises because there is no secular history of the Jews. After the priests of the Babylonian exile had prepared their new record of God’s supposedly miraculous dealings with the Hebrews, the sacred history of Israel as portrayed in the Old Testament, they carefully and completely destroyed the existing records of Hebrew affairs—such books as “The Doings of the Kings of Israel” and “The Doings of the Kings of Judah,” together with several other more or less accurate records of Hebrew history.
In order to understand how the devastating pressure and the inescapable coercion of secular history so terrorized the captive and alien-ruled Jews that they attempted the complete rewriting and recasting of their history, we should briefly survey the record of their perplexing national experience. It must be remembered that the Jews failed to evolve an adequate nontheologic philosophy of life. They struggled with their original and Egyptian concept of divine rewards for righteousness coupled with dire punishments for sin. The drama of Job was something of a protest against this erroneous philosophy. The frank pessimism of Ecclesiastes was a worldly wise reaction to these overoptimistic beliefs in Providence.
But five hundred years of the overlordship of alien rulers was too much for even the patient and long-suffering Jews. The prophets and priests began to cry: “How long, O Lord, how long?” As the honest Jew searched the Scriptures, his confusion became worse confounded. An olden seer promised that God would protect and deliver his “chosen people.” Amos had threatened that God would abandon Israel unless they re-established their standards of national righteousness. The scribe of Deuteronomy had portrayed the Great Choice—as between the good and the evil, the blessing and the curse. Isaiah the first had preached a beneficent king-deliverer. Jeremiah had proclaimed an era of inner righteousness—the covenant written on the tablets of the heart. The second Isaiah talked about salvation by sacrifice and redemption. Ezekiel proclaimed deliverance through the service of devotion, and Ezra promised prosperity by adherence to the law. But in spite of all this they lingered on in bondage, and deliverance was deferred. Then Daniel presented the drama of the impending “crisis”—the smiting of the great image and the immediate establishment of the everlasting reign of righteousness, the Messianic kingdom.
And all of this false hope led to such a degree of racial disappointment and frustration that the leaders of the Jews were so confused they failed to recognize and accept the mission and ministry of a divine Son of Paradise when he presently came to them in the likeness of mortal flesh—incarnated as the Son of Man.
All modern religions have seriously blundered in the attempt to put a miraculous interpretation on certain epochs of human history. While it is true that God has many times thrust a Father’s hand of providential intervention into the stream of human affairs, it is a mistake to regard theologic dogmas and religious superstition as a supernatural sedimentation appearing by miraculous action in this stream of human history. The fact that the “Most Highs rule in the kingdoms of men” does not convert secular history into so-called sacred history.
New Testament authors and later Christian writers further complicated the distortion of Hebrew history by their well-meant attempts to transcendentalize the Jewish prophets. Thus has Hebrew history been disastrously exploited by both Jewish and Christian writers. Secular Hebrew history has been thoroughly dogmatized. It has been converted into a fiction of sacred history and has become inextricably bound up with the moral concepts and religious teachings of the so-called Christian nations.
A brief recital of the high points in Hebrew history will illustrate how the facts of the record were so altered in Babylon by the Jewish priests as to turn the everyday secular history of their people into a fictitious and sacred history.
SuomiEnglish
Tapa suhtautua heprealaisten kokemuksista kertoviin kirjoituksiin ikään kuin ne olisivat pyhää historiaa ja muun maailman tapahtumiin ikään kuin ne olisivat epäpyhää historiaa on suurelta osalta syynä siihen sekaannukseen, joka historian tulkitsemisen osalta ihmismielessä vallitsee. Ja tämä epäkohta johtuu siitä, ettei ole olemassa mitään juutalaisten maallista historiankirjoitusta. Kun Babyloniassa vietetyn maanpakolaisuuden aikaiset papit olivat laatineet uuden esityksensä Jumalan väitetysti yliluonnollisesta käyttäytymisestä heprealaisia kohtaan eli Vanhassa testamentissa esitetyn Israelin pyhän historian, sen jälkeen he hävittivät huolellisesti ja viimeistä myöten kaikki olemassa olleet muistiinmerkinnät heprealaisten kokemista vaiheista, eli sellaiset kirjat kuin ”Israelin kuningasten teot” ja ”Juudan kuningasten teot”, samoin kuin monet muut enemmän tai vähemmän täsmälliset heprealaisten historian kirjaukset.
The custom of looking upon the record of the experiences of the Hebrews as sacred history and upon the transactions of the rest of the world as profane history is responsible for much of the confusion existing in the human mind as to the interpretation of history. And this difficulty arises because there is no secular history of the Jews. After the priests of the Babylonian exile had prepared their new record of God’s supposedly miraculous dealings with the Hebrews, the sacred history of Israel as portrayed in the Old Testament, they carefully and completely destroyed the existing records of Hebrew affairs—such books as “The Doings of the Kings of Israel” and “The Doings of the Kings of Judah,” together with several other more or less accurate records of Hebrew history.
Ymmärtääksemme, kuinka maallisen historian musertava paine ja väistämätön pakkovalta pitivät vangittuja ja muukalaisten hallitsemia juutalaisia sellaisessa hirmuvaltiaan otteessa, että he koettivat kirjoittaa historiansa kokonaan uudelleen ja valaa sen uuteen muottiin, meidän olisi luotava lyhyt katsaus heidän hämmentävään kansalliseen kokemukseensa. On muistettava, että juutalaiset eivät kehittäneet mielekästä ei-teologista maailmankatsomusta. He painiskelivat alkuperäisen ja egyptiläisen käsityksen kanssa, jonka mukaan Jumala palkitsi vanhurskauden ja rankaisi kauhealla tavalla synnin. Jobin draama oli jossain mielessä vastalause tälle erheelliselle filosofialle. Saarnaajan kirjan peittelemätön pessimismi oli maallisesta viisaudesta lähtevä reaktio näihin ylen määrin optimistisiin kaitselmususkomuksiin.
In order to understand how the devastating pressure and the inescapable coercion of secular history so terrorized the captive and alien-ruled Jews that they attempted the complete rewriting and recasting of their history, we should briefly survey the record of their perplexing national experience. It must be remembered that the Jews failed to evolve an adequate nontheologic philosophy of life. They struggled with their original and Egyptian concept of divine rewards for righteousness coupled with dire punishments for sin. The drama of Job was something of a protest against this erroneous philosophy. The frank pessimism of Ecclesiastes was a worldly wise reaction to these overoptimistic beliefs in Providence.
Mutta viisisataa vuotta muukalaishallitsijoiden herruutta oli liikaa jopa kärsivällisille ja pitkämielisille juutalaisille. Alkoi kuulua profeettojen ja pappien valituksia: ”Kuinka kauan, oi Herra, kuinka kauan?” Kun juutalainen vilpittömin sydämin tutki kirjoituksia, hänen hämmennyksensä oli sitäkin suurempi. Muinainen näkijä lupasi, että Jumala suojelisi ”valittua kansaansa” ja vapauttaisi sen. Aamos oli uhannut, että Jumala hylkäisi Israelin, elleivät he saattaisi taas voimaan kansallisen vanhurskauden normejaan. Viidennen Mooseksen kirjan kirjoittaja oli tuonut esille sen suuren valintatilanteen, jossa oltiin: valinnan hyvän ja pahan, siunauksen ja kirouksen välillä. Ensimmäinen Jesaja oli saarnannut siunauksellisesta pelastajakuninkaasta. Jeremia oli julistanut sisäisen vanhurskauden aikakautta – sydämen kivitauluihin kirjoitettua liittoa. Toinen Jesaja puhui pelastuksesta uhrin ja lunastuksen kautta. Hesekiel julisti vapautusta antaumuksellisen palvelun avulla ja Esra lupasi menestystä niille, jotka noudattaisivat lakia. Mutta kaikesta tästä huolimatta he yhäkin riutuivat orjuudessa, ja vapahdus siirtyi aina vain tuonnemmaksi. Silloin Daniel toi esiin draaman lähestyvästä ”kriisistä” – suuren kuvapatsaan murskaksi lyömisestä ja välittömästi tapahtuvasta vanhurskauden ikiaikaisen hallitusvallan, Messiaan valtakunnan, perustamisesta.
But five hundred years of the overlordship of alien rulers was too much for even the patient and long-suffering Jews. The prophets and priests began to cry: “How long, O Lord, how long?” As the honest Jew searched the Scriptures, his confusion became worse confounded. An olden seer promised that God would protect and deliver his “chosen people.” Amos had threatened that God would abandon Israel unless they re-established their standards of national righteousness. The scribe of Deuteronomy had portrayed the Great Choice—as between the good and the evil, the blessing and the curse. Isaiah the first had preached a beneficent king-deliverer. Jeremiah had proclaimed an era of inner righteousness—the covenant written on the tablets of the heart. The second Isaiah talked about salvation by sacrifice and redemption. Ezekiel proclaimed deliverance through the service of devotion, and Ezra promised prosperity by adherence to the law. But in spite of all this they lingered on in bondage, and deliverance was deferred. Then Daniel presented the drama of the impending “crisis”—the smiting of the great image and the immediate establishment of the everlasting reign of righteousness, the Messianic kingdom.
Ja kaikki tämä perusteeton toivo sai koko rodun pettymään ja turhautumaan siinä määrin, että juutalaisten johtajat olivat niin hämmennyksissä, että he eivät tunnistaneet eivätkä hyväksyneet Paratiisin jumalallisen Pojan tehtävää ja toimintaa, kun tämä kohta saapui heidän luokseen kuolevaisen lihallisessa hahmossa eli Ihmisen Pojaksi ruumiillistuneena.
And all of this false hope led to such a degree of racial disappointment and frustration that the leaders of the Jews were so confused they failed to recognize and accept the mission and ministry of a divine Son of Paradise when he presently came to them in the likeness of mortal flesh—incarnated as the Son of Man.
Kaikki nykyiset uskonnot ovat pahasti hakoteillä, kun ne koettavat esittää yliluonnollisen tulkinnan tietyistä ihmiskunnan historian aikakausista. Jos toki onkin totta, että Jumala on työntänyt kaitselmuksellista asioihin puuttumista merkitsevän Isän kätensä ihmiskunnan asioiden tapahtumavirtaan, on silti virhe pitää teologisia dogmeja ja uskonnollista taikauskoa sellaisena yliluonnollisena kerrostumana, joka ilmaantuu tähän ihmiskunnan historian virtaan ihmetekojen vaikutuksesta. Se, että ”Kaikkein Korkeimmat hallitsevat ihmisten valtakunnissa”, ei muuta maallista historiaa niin kutsutuksi pyhäksi historiaksi.
All modern religions have seriously blundered in the attempt to put a miraculous interpretation on certain epochs of human history. While it is true that God has many times thrust a Father’s hand of providential intervention into the stream of human affairs, it is a mistake to regard theologic dogmas and religious superstition as a supernatural sedimentation appearing by miraculous action in this stream of human history. The fact that the “Most Highs rule in the kingdoms of men” does not convert secular history into so-called sacred history.
Uuden testamentin laatijat ja myöhemmät kristilliset kirjoittajat pahensivat heprealaisen historiankirjoituksen vääristymistä vielä lisää sillä, että he hyvää tarkoittaen koettivat transsendentalisoida juutalaisten profeetat. Näin sekä juutalaiset että kristityt kirjoittajat ovat häikäilemättä ja tuhoisin seurauksin käyttäneet hyväkseen heprealaisten historiaa. Heprealaisten maallinen historia on läpikotaisin dogmatisoitu. Siitä on tehty pyhää historiankirjoitusta edustava sepitelmä, ja se kytkeytyy niin kutsuttujen kristittyjen kansakuntien moraalikäsityksiin ja uskonkappaleisiin niin kiinteästi, ettei tämä vyyhti enää ole selvitettävissä.
New Testament authors and later Christian writers further complicated the distortion of Hebrew history by their well-meant attempts to transcendentalize the Jewish prophets. Thus has Hebrew history been disastrously exploited by both Jewish and Christian writers. Secular Hebrew history has been thoroughly dogmatized. It has been converted into a fiction of sacred history and has become inextricably bound up with the moral concepts and religious teachings of the so-called Christian nations.
Suppea selostus heprealaisten historian kohokohdista valaisee sitä, miten menneisyyden tosiasiat muuntuivat juutalaisten pappien käsissä Babylonissa niin, että heidän kansansa arkipäiväinen, ei-uskonnollinen historia kääntyi sepitteelliseksi ja pyhäksi historiaksi.
A brief recital of the high points in Hebrew history will illustrate how the facts of the record were so altered in Babylon by the Jewish priests as to turn the everyday secular history of their people into a fictitious and sacred history.