Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Nyt kun Jeesus oli ratkaissut, mikä olisi hänen toimintaperiaatteensa luomiensa älyllisten olentojen kaikkiin luokkiin kuuluviin kaikkiin persoonallisuuksiin nähden niin pitkälle kuin sellaisesta päättäminen oli hänen uuteen jumalallisuusstatukseensa luontaisesti kuuluvan potentiaalin huomioon ottaen mahdollista, Jeesus kääntyi ajattelemaan itseään. Mitä hän tekisi – hän, joka nyt oli kaikkien tässä universumissa esiintyvien olevaisten ja olentojen täysin itsensä tiedostava luoja – näillä luojan oikeuksillaan niissä esiin nousevissa elämäntilanteissa, jotka olisivat hänen edessään, heti kun hän palaisi Galileaan jatkamaan työtään ihmisten parissa? Itse asiassa tämä ongelma oli noussut voimallisesti esiin jo siinä ja silloin, kun hän vielä oli yksinäisillä kukkuloilla, missä hänen ongelmakseen nousi ruoan hankkiminen. Yksinäisyydessä mietiskellen vietetyn ajan kolmantena päivänä hänen ihmisruumiinsa alkoi tuntea nälkää. Olisiko hänen lähdettävä hankkimaan ruokaa, kuten kuka hyvänsä tavallinen ihminen tekisi, vai mitä jos hän vain käyttäisi normaaleja luovia kykyjään ja tuottaisi sopivaa ruumiinravintoa mukavasti käden ulottuville? Ja tämä Mestarin tekemä suuri päätös on kuvailtu teille kiusauksena – vihollisten muka esittämänä haasteena, että hän ”käskisi näiden kivien muuttua leiviksi”.
Näin Jeesus teki ratkaisunsa taas uudesta ja johdonmukaisesta toimintaperiaatteesta koko hänen jäljellä olevaa maan päällä suorittamaansa toimintaa ajatellen. Kun kysymys olisi hänen henkilökohtaisista tarpeistaan ja ylipäätään myös hänen suhteistaan muihin persoonallisuuksiin, niiden osalta hän teki nyt tietoisen valinnan, jonka mukaan hän noudattaisi tietä, joka kuuluu normaaliin maalliseen olemassaoloon; hän teki yksiselitteisen päätöksen olla noudattamatta toimintaperiaatetta, joka merkitsisi hänen itsensä asettamien luonnonlakien ylittämistä, rikkomista tai niille väkivallan tekemistä. Mutta hän ei voinut luvata itselleen, kuten hänen Personoitu Suuntaajansa jo oli häntä varoittanutkin, etteikö näitä luonnonlakeja saatettaisi tietyissä ajateltavissa olevissa olosuhteissa suuresti nopeuttaa. Jeesus päätti, että hänen elämäntyönsä tulisi periaatteessa järjestymään ja sujumaan luonnonlakien mukaan ja sopusoinnussa olemassa olevan yhteiskuntaorganisaation kanssa. Tällaisen elämänohjelman valitessaan Mestari teki itse asiassa päätöksen pidättyä ihmeiden ja tunnustekojen tekemisestä. Ja taas hän teki päätöksen ”Isän tahdon” hyväksi; jälleen hän luovutti kaiken Paratiisin-Isänsä käsiin.
Jeesuksen ihmisolemus saneli, että hänen ensimmäinen velvollisuutensa oli itsensäsäilyttäminen; se on ajallisuuden ja avaruuden maailmoissa elävän luonnollisen ihmisen normaali suhtautumistapa ja on sen vuoksi Urantian kuolevaisen oikeutettu reaktio. Mutta Jeesus ei ollut kiinnostunut pelkästään tästä maailmasta ja sen luoduista, vaan hän eli elämän, jonka tarkoituksena oli opettaa ja innostaa kokonaisen laajalle ulottuvan universumin moninaisia luotuja.
Jo ennen kasteessaan kokemaansa valaistumista Jeesus oli elänyt elämäänsä taivaallisen Isänsä tahtoa ja opastusta kaikessa viimeiseen asti noudattaen. Hän teki ponnekkaan päätöksen osoittaa edelleenkin tällaista ehdotonta kuolevaisen olennon luottavaisuutta Isän tahtoa kohtaan. Hän aikoi seurata luonnonvastaista kurssia: Hän päätti, ettei hänen tavoitteenaan olisi itsensäsäilyttäminen. Hän päätti pitää edelleenkin kiinni periaatteesta, jonka mukaan hän kieltäytyi puolustamasta itseään. Hän puki johtopäätöksensä niiksi pyhien kirjoitusten sanoiksi, jotka olivat tuttuja hänen ihmismielelleen: ”Ei ihminen elä yksin leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.” Päätyessään tällaiseen ratkaisuun nälkänä ilmenevän fyysisen puolensa ruokahalun osalta Ihmisen Poika toi julki lopullisen kantansa kaikkiin muihin lihallisiin tarpeisiin ja ihmisolemuksen luonnollisiin herätteisiin.
Ihmisen yläpuolella olevalle tasolle kuuluvaa valtaansa hän saattaisi kenties käyttää muiden hyväksi, muttei milloinkaan itsensä hyväksi. Hän noudatti tätä toimintaperiaatetta johdonmukaisesti loppuun saakka, sillä hänestä sanottiin ivallisesti: ”Muita hän kyllä pelasti, mutta itseäänpä ei pelastamaan kykenekään.” Koska hän ei tahtonut.
Juutalaiset odottivat Messiasta, joka tekisi vielä Mooseksenkin tekemiä ihmetekoja suurempia ihmeitä; Mooseksestahan tiedettiin kertoa, että hän oli autiomaassa saanut veden pulppuamaan kalliosta ja erämaassa ruokkinut mannalla heidän esi-isiään. Jeesus tiesi, minkälaatuista Messiasta hänen maanmiehensä odottivat, ja hänellä oli kaikki kyvyt ja kaikki oikeudet täyttää heidän hurjimmatkin odotuksensa, mutta hän päätti, ettei tällainen voimaa ja kunniaa uhoava suurisuuntainen ohjelma olisi hänen ohjelmansa. Jeesus piti tuollaista toimintalinjaa, joka olisi tiennyt odotettujen ihmetekojen tekemistä, paluuna muinaisiin aikoihin, joille olivat ominaisia mistään tietämätön taikuus ja sivistymättömien poppamiesten viheliäiset puuhastelut. Luotujensa pelastukseksi hän saattaisi mahdollisesti nopeuttaa luonnonlain toimintaa, mutta että hän omaksi hyödykseen tai kanssaihmisissään pelonsekaista kunnioitusta herättääkseen rikkoisi omia lakejaan, sellaista hän ei tekisi. Ja Mestarin päätös oli peruuttamaton.
Jeesus murehti kansansa puolesta. Hän ymmärsi varsin hyvin, miten heidät oli johdettu odottamaan tulevaa Messiasta, aikaa, jolloin ”maa tuottaisi antimiaan kymmentuhatkertaisesti ja yhdessä viinipuussa olisi tuhat oksaa ja jokainen oksa kantaisi tuhatta rypäleterttua ja jokainen terttu sisältäisi tuhat rypälettä ja jokainen rypäle antaisi kannullisen viiniä.” Juutalaiset uskoivat Messiaan tuovan tullessaan satumaisen ylenpalttisuuden aikakauden. Heprealaisia oli pitkään ruokittu ihmeistä kertovin perimätiedoin ja ihmetekojen värittämin legendoin.
Hän ei ollut Messias, joka tulisi lisäämään leivän ja viinin määrän moninkertaiseksi. Hän ei tullut huolehtimaan pelkästään ajallisista tarpeista, vaan hän tuli ilmoittamaan taivaassa olevasta Isästään maan päällä oleville lapsilleen, ja samalla hän koetti johdattaa maiset lapsensa tulemaan mukaansa vilpittömään yritykseen elää elämäänsä niin, että täyttää taivaassa olevan Isän tahdon.
Tällä päätöksellään Jeesus Nasaretilainen teki tilannetta seuraavalle universumille selväksi, mikä mielettömyys ja synti kätkeytyy siihen, että käyttää jumalallisia lahjojaan ja Jumalalta saamiaan kykyjä väärin oman persoonansa korostamiseen tai puhtaasti itsekkääseen voitonpyyntiin ja kunniantavoitteluun. Se juuri oli Luciferin ja Caligastian synti.
Tämä Jeesuksen tekemä suuri päätös kuvastaa dramaattisella tavalla sitä totuutta, etteivät itsekäs tyydytyksentavoittelu ja aistillinen nautiskelu yksinään ja sinänsä kykene tuottamaan kehittyville ihmisolennoille onnea. Kuolevaisten olemassaoloon kuuluu korkeampiakin arvoja – älyllisiin saavutuksiin yltäminen ja hengellisiin tuloksiin pääseminen –, jotka menevät kauas ihmisen puhtaasti fyysisten tarpeiden ja halujen välttämättömän tyydyttämisen yli. Ihmisen luonnolta saaman varustuksen osana olevat lahjakkuus ja kyvykkyys tulisi omistaa etupäässä hänen korkeampien mielen ja hengen kykyjensä kehittämiseen ja jalontamiseen.
Näin Jeesus paljasti universuminsa luoduille uutta ja parempaa tietä merkitsevän menetelmän, elämiseen kätkeytyvät korkeammat moraaliset arvot ja avaruuden maailmoissa esiintyvään evolutionaariseen ihmisolemassaoloon sisältyvät syvemmät hengellisen tyydytyksen lähteet.
Having settled his policy concerning all personalities of all classes of his created intelligences, so far as this could be determined in view of the inherent potential of his new status of divinity, Jesus now turned his thoughts toward himself. What would he, now the fully self-conscious creator of all things and beings existent in this universe, do with these creator prerogatives in the recurring life situations which would immediately confront him when he returned to Galilee to resume his work among men? In fact, already, and right where he was in these lonely hills, had this problem forcibly presented itself in the matter of obtaining food. By the third day of his solitary meditations the human body grew hungry. Should he go in quest of food as any ordinary man would, or should he merely exercise his normal creative powers and produce suitable bodily nourishment ready at hand? And this great decision of the Master has been portrayed to you as a temptation—as a challenge by supposed enemies that he “command that these stones become loaves of bread.”
Jesus thus settled upon another and consistent policy for the remainder of his earth labors. As far as his personal necessities were concerned, and in general even in his relations with other personalities, he now deliberately chose to pursue the path of normal earthly existence; he definitely decided against a policy which would transcend, violate, or outrage his own established natural laws. But he could not promise himself, as he had already been warned by his Personalized Adjuster, that these natural laws might not, in certain conceivable circumstances, be greatly accelerated. In principle, Jesus decided that his lifework should be organized and prosecuted in accordance with natural law and in harmony with the existing social organization. The Master thereby chose a program of living which was the equivalent of deciding against miracles and wonders. Again he decided in favor of “the Father’s will”; again he surrendered everything into the hands of his Paradise Father.
Jesus’ human nature dictated that the first duty was self-preservation; that is the normal attitude of the natural man on the worlds of time and space, and it is, therefore, a legitimate reaction of a Urantia mortal. But Jesus was not concerned merely with this world and its creatures; he was living a life designed to instruct and inspire the manifold creatures of a far-flung universe.
Before his baptismal illumination he had lived in perfect submission to the will and guidance of his heavenly Father. He emphatically decided to continue on in just such implicit mortal dependence on the Father’s will. He purposed to follow the unnatural course—he decided not to seek self-preservation. He chose to go on pursuing the policy of refusing to defend himself. He formulated his conclusions in the words of Scripture familiar to his human mind: “Man shall not live by bread alone but by every word that proceeds from the mouth of God.” In reaching this conclusion in regard to the appetite of the physical nature as expressed in hunger for food, the Son of Man made his final declaration concerning all other urges of the flesh and the natural impulses of human nature.
His superhuman power he might possibly use for others, but for himself, never. And he pursued this policy consistently to the very end, when it was jeeringly said of him: “He saved others; himself he cannot save”—because he would not.
The Jews were expecting a Messiah who would do even greater wonders than Moses, who was reputed to have brought forth water from the rock in a desert place and to have fed their forefathers with manna in the wilderness. Jesus knew the sort of Messiah his compatriots expected, and he had all the powers and prerogatives to measure up to their most sanguine expectations, but he decided against such a magnificent program of power and glory. Jesus looked upon such a course of expected miracle working as a harking back to the olden days of ignorant magic and the degraded practices of the savage medicine men. Possibly, for the salvation of his creatures, he might accelerate natural law, but to transcend his own laws, either for the benefit of himself or the overawing of his fellow men, that he would not do. And the Master’s decision was final.
Jesus sorrowed for his people; he fully understood how they had been led up to the expectation of the coming Messiah, the time when “the earth will yield its fruits ten thousandfold, and on one vine there will be a thousand branches, and each branch will produce a thousand clusters, and each cluster will produce a thousand grapes, and each grape will produce a gallon of wine.” The Jews believed the Messiah would usher in an era of miraculous plenty. The Hebrews had long been nurtured on traditions of miracles and legends of wonders.
He was not a Messiah coming to multiply bread and wine. He came not to minister to temporal needs only; he came to reveal his Father in heaven to his children on earth, while he sought to lead his earth children to join him in a sincere effort so to live as to do the will of the Father in heaven.
In this decision Jesus of Nazareth portrayed to an onlooking universe the folly and sin of prostituting divine talents and God-given abilities for personal aggrandizement or for purely selfish gain and glorification. That was the sin of Lucifer and Caligastia.
This great decision of Jesus portrays dramatically the truth that selfish satisfaction and sensuous gratification, alone and of themselves, are not able to confer happiness upon evolving human beings. There are higher values in mortal existence—intellectual mastery and spiritual achievement—which far transcend the necessary gratification of man’s purely physical appetites and urges. Man’s natural endowment of talent and ability should be chiefly devoted to the development and ennoblement of his higher powers of mind and spirit.
Jesus thus revealed to the creatures of his universe the technique of the new and better way, the higher moral values of living and the deeper spiritual satisfactions of evolutionary human existence on the worlds of space.
SuomiEnglish
Nyt kun Jeesus oli ratkaissut, mikä olisi hänen toimintaperiaatteensa luomiensa älyllisten olentojen kaikkiin luokkiin kuuluviin kaikkiin persoonallisuuksiin nähden niin pitkälle kuin sellaisesta päättäminen oli hänen uuteen jumalallisuusstatukseensa luontaisesti kuuluvan potentiaalin huomioon ottaen mahdollista, Jeesus kääntyi ajattelemaan itseään. Mitä hän tekisi – hän, joka nyt oli kaikkien tässä universumissa esiintyvien olevaisten ja olentojen täysin itsensä tiedostava luoja – näillä luojan oikeuksillaan niissä esiin nousevissa elämäntilanteissa, jotka olisivat hänen edessään, heti kun hän palaisi Galileaan jatkamaan työtään ihmisten parissa? Itse asiassa tämä ongelma oli noussut voimallisesti esiin jo siinä ja silloin, kun hän vielä oli yksinäisillä kukkuloilla, missä hänen ongelmakseen nousi ruoan hankkiminen. Yksinäisyydessä mietiskellen vietetyn ajan kolmantena päivänä hänen ihmisruumiinsa alkoi tuntea nälkää. Olisiko hänen lähdettävä hankkimaan ruokaa, kuten kuka hyvänsä tavallinen ihminen tekisi, vai mitä jos hän vain käyttäisi normaaleja luovia kykyjään ja tuottaisi sopivaa ruumiinravintoa mukavasti käden ulottuville? Ja tämä Mestarin tekemä suuri päätös on kuvailtu teille kiusauksena – vihollisten muka esittämänä haasteena, että hän ”käskisi näiden kivien muuttua leiviksi”.
Having settled his policy concerning all personalities of all classes of his created intelligences, so far as this could be determined in view of the inherent potential of his new status of divinity, Jesus now turned his thoughts toward himself. What would he, now the fully self-conscious creator of all things and beings existent in this universe, do with these creator prerogatives in the recurring life situations which would immediately confront him when he returned to Galilee to resume his work among men? In fact, already, and right where he was in these lonely hills, had this problem forcibly presented itself in the matter of obtaining food. By the third day of his solitary meditations the human body grew hungry. Should he go in quest of food as any ordinary man would, or should he merely exercise his normal creative powers and produce suitable bodily nourishment ready at hand? And this great decision of the Master has been portrayed to you as a temptation—as a challenge by supposed enemies that he “command that these stones become loaves of bread.”
Näin Jeesus teki ratkaisunsa taas uudesta ja johdonmukaisesta toimintaperiaatteesta koko hänen jäljellä olevaa maan päällä suorittamaansa toimintaa ajatellen. Kun kysymys olisi hänen henkilökohtaisista tarpeistaan ja ylipäätään myös hänen suhteistaan muihin persoonallisuuksiin, niiden osalta hän teki nyt tietoisen valinnan, jonka mukaan hän noudattaisi tietä, joka kuuluu normaaliin maalliseen olemassaoloon; hän teki yksiselitteisen päätöksen olla noudattamatta toimintaperiaatetta, joka merkitsisi hänen itsensä asettamien luonnonlakien ylittämistä, rikkomista tai niille väkivallan tekemistä. Mutta hän ei voinut luvata itselleen, kuten hänen Personoitu Suuntaajansa jo oli häntä varoittanutkin, etteikö näitä luonnonlakeja saatettaisi tietyissä ajateltavissa olevissa olosuhteissa suuresti nopeuttaa. Jeesus päätti, että hänen elämäntyönsä tulisi periaatteessa järjestymään ja sujumaan luonnonlakien mukaan ja sopusoinnussa olemassa olevan yhteiskuntaorganisaation kanssa. Tällaisen elämänohjelman valitessaan Mestari teki itse asiassa päätöksen pidättyä ihmeiden ja tunnustekojen tekemisestä. Ja taas hän teki päätöksen ”Isän tahdon” hyväksi; jälleen hän luovutti kaiken Paratiisin-Isänsä käsiin.
Jesus thus settled upon another and consistent policy for the remainder of his earth labors. As far as his personal necessities were concerned, and in general even in his relations with other personalities, he now deliberately chose to pursue the path of normal earthly existence; he definitely decided against a policy which would transcend, violate, or outrage his own established natural laws. But he could not promise himself, as he had already been warned by his Personalized Adjuster, that these natural laws might not, in certain conceivable circumstances, be greatly accelerated. In principle, Jesus decided that his lifework should be organized and prosecuted in accordance with natural law and in harmony with the existing social organization. The Master thereby chose a program of living which was the equivalent of deciding against miracles and wonders. Again he decided in favor of “the Father’s will”; again he surrendered everything into the hands of his Paradise Father.
Jeesuksen ihmisolemus saneli, että hänen ensimmäinen velvollisuutensa oli itsensäsäilyttäminen; se on ajallisuuden ja avaruuden maailmoissa elävän luonnollisen ihmisen normaali suhtautumistapa ja on sen vuoksi Urantian kuolevaisen oikeutettu reaktio. Mutta Jeesus ei ollut kiinnostunut pelkästään tästä maailmasta ja sen luoduista, vaan hän eli elämän, jonka tarkoituksena oli opettaa ja innostaa kokonaisen laajalle ulottuvan universumin moninaisia luotuja.
Jesus’ human nature dictated that the first duty was self-preservation; that is the normal attitude of the natural man on the worlds of time and space, and it is, therefore, a legitimate reaction of a Urantia mortal. But Jesus was not concerned merely with this world and its creatures; he was living a life designed to instruct and inspire the manifold creatures of a far-flung universe.
Jo ennen kasteessaan kokemaansa valaistumista Jeesus oli elänyt elämäänsä taivaallisen Isänsä tahtoa ja opastusta kaikessa viimeiseen asti noudattaen. Hän teki ponnekkaan päätöksen osoittaa edelleenkin tällaista ehdotonta kuolevaisen olennon luottavaisuutta Isän tahtoa kohtaan. Hän aikoi seurata luonnonvastaista kurssia: Hän päätti, ettei hänen tavoitteenaan olisi itsensäsäilyttäminen. Hän päätti pitää edelleenkin kiinni periaatteesta, jonka mukaan hän kieltäytyi puolustamasta itseään. Hän puki johtopäätöksensä niiksi pyhien kirjoitusten sanoiksi, jotka olivat tuttuja hänen ihmismielelleen: ”Ei ihminen elä yksin leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.” Päätyessään tällaiseen ratkaisuun nälkänä ilmenevän fyysisen puolensa ruokahalun osalta Ihmisen Poika toi julki lopullisen kantansa kaikkiin muihin lihallisiin tarpeisiin ja ihmisolemuksen luonnollisiin herätteisiin.
Before his baptismal illumination he had lived in perfect submission to the will and guidance of his heavenly Father. He emphatically decided to continue on in just such implicit mortal dependence on the Father’s will. He purposed to follow the unnatural course—he decided not to seek self-preservation. He chose to go on pursuing the policy of refusing to defend himself. He formulated his conclusions in the words of Scripture familiar to his human mind: “Man shall not live by bread alone but by every word that proceeds from the mouth of God.” In reaching this conclusion in regard to the appetite of the physical nature as expressed in hunger for food, the Son of Man made his final declaration concerning all other urges of the flesh and the natural impulses of human nature.
Ihmisen yläpuolella olevalle tasolle kuuluvaa valtaansa hän saattaisi kenties käyttää muiden hyväksi, muttei milloinkaan itsensä hyväksi. Hän noudatti tätä toimintaperiaatetta johdonmukaisesti loppuun saakka, sillä hänestä sanottiin ivallisesti: ”Muita hän kyllä pelasti, mutta itseäänpä ei pelastamaan kykenekään.” Koska hän ei tahtonut.
His superhuman power he might possibly use for others, but for himself, never. And he pursued this policy consistently to the very end, when it was jeeringly said of him: “He saved others; himself he cannot save”—because he would not.
Juutalaiset odottivat Messiasta, joka tekisi vielä Mooseksenkin tekemiä ihmetekoja suurempia ihmeitä; Mooseksestahan tiedettiin kertoa, että hän oli autiomaassa saanut veden pulppuamaan kalliosta ja erämaassa ruokkinut mannalla heidän esi-isiään. Jeesus tiesi, minkälaatuista Messiasta hänen maanmiehensä odottivat, ja hänellä oli kaikki kyvyt ja kaikki oikeudet täyttää heidän hurjimmatkin odotuksensa, mutta hän päätti, ettei tällainen voimaa ja kunniaa uhoava suurisuuntainen ohjelma olisi hänen ohjelmansa. Jeesus piti tuollaista toimintalinjaa, joka olisi tiennyt odotettujen ihmetekojen tekemistä, paluuna muinaisiin aikoihin, joille olivat ominaisia mistään tietämätön taikuus ja sivistymättömien poppamiesten viheliäiset puuhastelut. Luotujensa pelastukseksi hän saattaisi mahdollisesti nopeuttaa luonnonlain toimintaa, mutta että hän omaksi hyödykseen tai kanssaihmisissään pelonsekaista kunnioitusta herättääkseen rikkoisi omia lakejaan, sellaista hän ei tekisi. Ja Mestarin päätös oli peruuttamaton.
The Jews were expecting a Messiah who would do even greater wonders than Moses, who was reputed to have brought forth water from the rock in a desert place and to have fed their forefathers with manna in the wilderness. Jesus knew the sort of Messiah his compatriots expected, and he had all the powers and prerogatives to measure up to their most sanguine expectations, but he decided against such a magnificent program of power and glory. Jesus looked upon such a course of expected miracle working as a harking back to the olden days of ignorant magic and the degraded practices of the savage medicine men. Possibly, for the salvation of his creatures, he might accelerate natural law, but to transcend his own laws, either for the benefit of himself or the overawing of his fellow men, that he would not do. And the Master’s decision was final.
Jeesus murehti kansansa puolesta. Hän ymmärsi varsin hyvin, miten heidät oli johdettu odottamaan tulevaa Messiasta, aikaa, jolloin ”maa tuottaisi antimiaan kymmentuhatkertaisesti ja yhdessä viinipuussa olisi tuhat oksaa ja jokainen oksa kantaisi tuhatta rypäleterttua ja jokainen terttu sisältäisi tuhat rypälettä ja jokainen rypäle antaisi kannullisen viiniä.” Juutalaiset uskoivat Messiaan tuovan tullessaan satumaisen ylenpalttisuuden aikakauden. Heprealaisia oli pitkään ruokittu ihmeistä kertovin perimätiedoin ja ihmetekojen värittämin legendoin.
Jesus sorrowed for his people; he fully understood how they had been led up to the expectation of the coming Messiah, the time when “the earth will yield its fruits ten thousandfold, and on one vine there will be a thousand branches, and each branch will produce a thousand clusters, and each cluster will produce a thousand grapes, and each grape will produce a gallon of wine.” The Jews believed the Messiah would usher in an era of miraculous plenty. The Hebrews had long been nurtured on traditions of miracles and legends of wonders.
Hän ei ollut Messias, joka tulisi lisäämään leivän ja viinin määrän moninkertaiseksi. Hän ei tullut huolehtimaan pelkästään ajallisista tarpeista, vaan hän tuli ilmoittamaan taivaassa olevasta Isästään maan päällä oleville lapsilleen, ja samalla hän koetti johdattaa maiset lapsensa tulemaan mukaansa vilpittömään yritykseen elää elämäänsä niin, että täyttää taivaassa olevan Isän tahdon.
He was not a Messiah coming to multiply bread and wine. He came not to minister to temporal needs only; he came to reveal his Father in heaven to his children on earth, while he sought to lead his earth children to join him in a sincere effort so to live as to do the will of the Father in heaven.
Tällä päätöksellään Jeesus Nasaretilainen teki tilannetta seuraavalle universumille selväksi, mikä mielettömyys ja synti kätkeytyy siihen, että käyttää jumalallisia lahjojaan ja Jumalalta saamiaan kykyjä väärin oman persoonansa korostamiseen tai puhtaasti itsekkääseen voitonpyyntiin ja kunniantavoitteluun. Se juuri oli Luciferin ja Caligastian synti.
In this decision Jesus of Nazareth portrayed to an onlooking universe the folly and sin of prostituting divine talents and God-given abilities for personal aggrandizement or for purely selfish gain and glorification. That was the sin of Lucifer and Caligastia.
Tämä Jeesuksen tekemä suuri päätös kuvastaa dramaattisella tavalla sitä totuutta, etteivät itsekäs tyydytyksentavoittelu ja aistillinen nautiskelu yksinään ja sinänsä kykene tuottamaan kehittyville ihmisolennoille onnea. Kuolevaisten olemassaoloon kuuluu korkeampiakin arvoja – älyllisiin saavutuksiin yltäminen ja hengellisiin tuloksiin pääseminen –, jotka menevät kauas ihmisen puhtaasti fyysisten tarpeiden ja halujen välttämättömän tyydyttämisen yli. Ihmisen luonnolta saaman varustuksen osana olevat lahjakkuus ja kyvykkyys tulisi omistaa etupäässä hänen korkeampien mielen ja hengen kykyjensä kehittämiseen ja jalontamiseen.
This great decision of Jesus portrays dramatically the truth that selfish satisfaction and sensuous gratification, alone and of themselves, are not able to confer happiness upon evolving human beings. There are higher values in mortal existence—intellectual mastery and spiritual achievement—which far transcend the necessary gratification of man’s purely physical appetites and urges. Man’s natural endowment of talent and ability should be chiefly devoted to the development and ennoblement of his higher powers of mind and spirit.
Näin Jeesus paljasti universuminsa luoduille uutta ja parempaa tietä merkitsevän menetelmän, elämiseen kätkeytyvät korkeammat moraaliset arvot ja avaruuden maailmoissa esiintyvään evolutionaariseen ihmisolemassaoloon sisältyvät syvemmät hengellisen tyydytyksen lähteet.
Jesus thus revealed to the creatures of his universe the technique of the new and better way, the higher moral values of living and the deeper spiritual satisfactions of evolutionary human existence on the worlds of space.