Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Serafit tunnetaan kohtalonsuojelijoina, vasta kun heidät osoitetaan sellaisen ihmissielun yhteyteen, joka on saavuttanut yhden tai useamman kolmesta seuraavasta tavoitteesta: On tehnyt kaikista päätöksistä suurimman eli haluaa tulla Jumalan kaltaiseksi, on astunut kolmannelle kehälle tai on otettu jäseneksi johonkin kohtalon varajoukoista.
Rotujen evoluution puitteissa kohtalonsuojelija osoitetaan ensimmäiselle olennolle, joka suorittaa sellaisen saamisen edellytyksenä olevan kehän. Ensimmäinen Urantialla henkilökohtaisen suojelijan saanut kuolevainen oli Rantowoc, muuan kauan sitten elänyt punaisen rodun viisas mies.
Kaikki enkelien tehtäväänosoitukset suoritetaan tehtävään vapaaehtoisesti tarjoutuvien serafien ryhmästä, ja nämä nimitykset tehdään aina ihmisten tarpeiden mukaisesti ja ottamalla huomioon asianomaisen enkeliparin status, eli se tapahtuu heidän serafin kokemuksensa, taitojensa ja viisautensa valossa. Kohtalonsuojelijoiksi osoitetaan vain pitkään palvelleita, kokeneimpia ja koetelluimpia serafeja. Monet suojelijat ovat saaneet paljon arvokasta kokemusta maailmoissa, jotka eivät kuulu suuntaajafuusiosarjoihin. Suuntaajien tavoin serafitkin palvelevat näitä olentoja yhden ainoan elinajan mitan, ja sen jälkeen he saavat uutta toimeksiantoa varten vapautuksen tehtävästään. Monet Urantialla palvelevat suojelijat ovat saaneet tällaista aikaisempaa käytännön kokemusta muissa maailmoissa.
Silloin kun käy niin, etteivät asianomaiset ihmiset jää eloon, heidän henkilö- tai ryhmäkohtaiset suojelijansa saattavat palvella toistamiseen samanlaatuisessa ominaisuudessa samalla planeetalla. Serafeissa kehittyy tunnepitoinen kunnioitus yksittäisiä maailmoja kohtaan, ja he tuntevat erityistä kiintymystä niitä tiettyjä rotuja ja kuolevaisluotujen tyyppejä kohtaan, joihin heillä on ollut niin perin läheinen ja kiinteä yhteys.
Enkeleissä kehittyy pysyvä kiintymys ihmiskumppaneitaan kohtaan; ja jospa vain kykenisitte silmillänne hahmottamaan serafit, teissä kehittyisi lämmin kiintymys heitä kohtaan. Jos teidät riisuttaisiin aineellisesta ruumiistanne, jos teille annettaisiin henkeä oleva hahmo, olisitte monien persoonallisuuteen kuuluvien ominaisuuksien osalta varsin lähellä enkeleitä. Useimmat teidän tunnetiloistanne ovat sellaisia, joita enkelitkin tuntevat, mutta sen lisäksi he kokevat vielä muitakin tuntemuksia. Ainoa teihin vaikuttava tunnetila, jota heidän on jotensakin vaikea käsittää, on perinnöksi saamanne eläimellinen pelko, joka on vallannut niin tavattoman suuren alan Urantian keskitason asukkaan mentaalisesta elämästä. Enkeleiden on todellakin vaikea ymmärtää, miksi niin itsepintaisesti sallitte pelon näin laajasti hallita korkeampia älyllisiä kykyjänne, jopa uskonnollista uskoanne, miksi sallitte pelon ja huolekkuuden aiheuttaman mielettömän paniikin niin perin juurin viedä itseluottamuksenne.
Kaikilla serafeilla on yksilökohtainen nimi, mutta maailmoissa tapahtuvaan palveluun annetuista tehtäväänosoituksista pidetyissä luetteloissa heidät yksilöidään heidän planetaarisen numeronsa mukaan. Universumin päämajassa heidät rekisteröidään nimin ja numeroin. Nyt meneillään olevassa kontaktihenkilön kautta tapahtuvassa viestien välityksessä käytetyn ihmiskohteen kohtalonsuojelija on Nebadonin 182 314:nnen serafiarmeijan 37:nnen armeijakunnan 6:nnen legioonan 384:nnen rykmentin 4:nnen pataljoonan 126:nnen komppanian 17:nnen ryhmän numero 3. Tämän Urantialle ja mainitulle ihmiskohteelle osoitetun serafin nykyisen planeettatehtävän mukainen numero on 3 641 852.
Henkilökohtaisena suojelutyönä tapahtuvan hoivamuodon piirissä, eli kun enkeleitä osoitetaan kohtalonsuojelijoiksi, serafit tarjoutuvat palvelukseen aina vapaaehtoisesti. Kaupungissa, jossa nyt meneillään oleva vierailu tapahtuu, otettiin muuan kuolevainen vastikään kohtalon varajoukkoihin, ja koska tällaisia ihmisiä palvelevat aina henkilökohtaiset suojelusenkelit, tuota toimeksiantoa anoi yli sata pätevää serafia. Planeettakohtainen johtaja valikoi kokeneempien yksilöiden joukosta kaksitoista ja nimitti sittemmin tehtävään serafin, jonka nämä valitsivat parhaiten soveltuvana opastamaan tätä ihmistä hänen elämäntaipaleensa loppuun saakka. He toisin sanoen valitsivat tietyn parin yhtä päteviä serafeja. Palveluvuorossa on aina jompikumpi tämän serafiparin jäsen.
Serafin tehtävät saattavat olla tauottomia, mutta enkeliparin kumpikin jäsen pystyy suorittamaan kaikki hoivaamiseen liittyvät velvollisuudet. Kerubien tavoin serafitkin palvelevat tavallisesti pareittain, mutta näistä vähemmän edistyneistä työtovereistaan poiketen serafit työskentelevät toisinaan myös yksittäin. Käytännöllisesti katsoen kaikissa yhteyksissään ihmisolentoihin he voivat toimia yksilöinä. Molemmat enkelit ovat tarpeen vain universumin korkeammilla yhteyspiireillä tapahtuvaa viestintää ja palvelua varten.
Kun serafipari ottaa vastaan osoituksen suojelijan tehtävään, he palvelevat tämän ihmisen jäljellä olevan elinajan loppuun. Olennon täydentäjästä (toinen kahdesta enkelistä) tulee hankkeen kirjaaja. Nämä täydentäjäserafit ovat evolutionaaristen maailmojen kuolevaisista kirjaa pitäviä enkeleitä. Kirjaamiset suorittaa kerubipari (toinen kerubi, toinen sanobi), jollainen aina toimii serafisuojelijoiden mukana, mutta toinen serafeista kuitenkin aina vastaa näistä muistiinmerkinnöistä.
Lepoa ja universumin virtapiireistä tapahtuvaa elollisenergialla latautumista varten täydentäjä vapauttaa suojelijan välillä tehtävistään, ja sillä aikaa kun suojelija on poissa, heihin liittyvä kerubi toimii kirjaajan osassa, kuten tapahtuu myös silloin kun täydentäjäserafi on vastaavalla tavalla poissa.
Seraphim are not known as guardians of destiny until such time as they are assigned to the association of a human soul who has realized one or more of three achievements: has made a supreme decision to become Godlike, has entered the third circle, or has been mustered into one of the reserve corps of destiny.
In the evolution of races a guardian of destiny is assigned to the very first being who attains the requisite circle of conquest. On Urantia the first mortal to secure a personal guardian was Rantowoc, a wise man of the red race of long ago.
All angelic assignments are made from a group of volunteering seraphim, and these appointments are always in accordance with human needs and with regard to the status of the angelic pair—in the light of seraphic experience, skill, and wisdom. Only seraphim of long service, the more experienced and tested types, are assigned as destiny guards. Many guardians have gained much valuable experience on those worlds which are of the non-Adjuster fusion series. Like the Adjusters, the seraphim attend these beings for a single lifetime and then are liberated for new assignment. Many guardians on Urantia have had this previous practical experience on other worlds.
When human beings fail to survive, their personal or group guardians may repeatedly serve in similar capacities on the same planet. The seraphim develop a sentimental regard for individual worlds and entertain a special affection for certain races and types of mortal creatures with whom they have been so closely and intimately associated.
The angels develop an abiding affection for their human associates; and you would, if you could only visualize the seraphim, develop a warm affection for them. Divested of material bodies, given spirit forms, you would be very near the angels in many attributes of personality. They share most of your emotions and experience some additional ones. The only emotion actuating you which is somewhat difficult for them to comprehend is the legacy of animal fear that bulks so large in the mental life of the average inhabitant of Urantia. The angels really find it hard to understand why you will so persistently allow your higher intellectual powers, even your religious faith, to be so dominated by fear, so thoroughly demoralized by the thoughtless panic of dread and anxiety.
All seraphim have individual names, but in the records of assignment to world service they are frequently designated by their planetary numbers. At the universe headquarters they are registered by name and number. The destiny guardian of the human subject used in this contactual communication is number 3 of group 17, of company 126, of battalion 4, of unit 384, of legion 6, of host 37, of the 182,314th seraphic army of Nebadon. The current planetary assignment number of this seraphim on Urantia and to this human subject is 3,641,852.
In the ministry of personal guardianship, the assignment of angels as destiny guardians, seraphim always volunteer their services. In the city of this visitation a certain mortal was recently admitted to the reserve corps of destiny, and since all such humans are personally attended by guardian angels, more than one hundred qualified seraphim sought the assignment. The planetary director selected twelve of the more experienced individuals and subsequently appointed the seraphim whom they selected as best adapted to guide this human being through his life journey. That is, they selected a certain pair of equally qualified seraphim; one of this seraphic pair will always be on duty.
Seraphic tasks may be unremitting, but either of the angelic pair can discharge all ministering responsibilities. Like cherubim, seraphim usually serve in pairs, but unlike their less advanced associates, the seraphim sometimes work singly. In practically all their contacts with human beings they can function as individuals. Both angels are required only for communication and service on the higher circuits of the universes.
When a seraphic pair accept guardian assignment, they serve for the remainder of the life of that human being. The complement of being (one of the two angels) becomes the recorder of the undertaking. These complemental seraphim are the recording angels of the mortals of the evolutionary worlds. The records are kept by the pair of cherubim (a cherubim and a sanobim) who are always associated with the seraphic guardians, but these records are always sponsored by one of the seraphim.
For purposes of rest and recharging with the life energy of the universe circuits, the guardian is periodically relieved by her complement, and during her absence the associated cherubim functions as the recorder, as is also the case when the complemental seraphim is similarly absent.
SuomiEnglish