Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Rooman poliittisen vallankäytön lujittumisen ja kristinuskon leviämisen jälkeen kristityt huomasivat, että heillä oli yksi Jumala, suurenmoinen uskonnollinen käsitys, mutta ei imperiumia. Kreikkalais-roomalaiset huomasivat, että heillä oli suuri imperiumi, mutta ei Jumalaa, joka olisi toiminut soveliaana uskonnollisena käsityksenä valtakunnanlaajuisessa palvonnassa ja valtakunnan hengellisessä yhdistämisessä. Kristityt hyväksyivät imperiumin, imperiumi omaksui kristinuskon. Roomalaisen anti oli poliittisen vallankäytön yhtenäisyys, kreikkalaisen anti oli kulttuurin ja oppineisuuden yhtenäisyys, kristinuskon anti oli uskonnollisen ajattelun ja käytännön yhtenäisyys.
Rooma voitti nationalismiin perustuneen perinteen yleisvaltakunnallisella universalismilla ja teki ensimmäisen kerran historian aikana mahdolliseksi rotujen ja kansakuntien ainakin nimellisesti hyväksyä sama uskonto.
Kristinusko pääsi Roomassa suosioon aikana, jolloin stoalaisten ponnekkaiden opetusten ja mysteerikulttien pelastuslupausten välillä käytiin suurta taistelua. Kristinusko toi tullessaan virkistävää lohdutusta ja vapahtavaa voimaa hengellisesti nälkäiselle kansalle, jonka kielessä ei ollut sanaa ”epäitsekkyydelle”.
Kristinusko sai suurimman voimansa siitä, miten sen uskovat elivät palvelemista korostavaa elämäänsä, mutta myös siitä, miten he alkuvaiheen räikeän vainon aikana uskonsa puolesta kuolivat.
Opetus Kristuksen tuntemasta rakkaudesta lapsia kohtaan teki pian lopun laajalle levinneestä tavasta jättää ei-toivotut lapset ja varsinkin tyttövauvat heitteille ja kuolemaan.
Kristillisissä jumalanpalveluksissa alkuaikoina noudatettu kaava omaksuttiin juutalaisesta synagogasta, mitralaisrituaalin aineksin sitä muunnellen, ja myöhemmin siihen lisättiin suuri määrä pakanallista prameutta. Alkukristillisen kirkon selkärangan muodostivat juudaismiin kääntyneet mutta kristinuskon omaksuneet kreikkalaiset.
Toinen Kristuksen jälkeinen vuosisata oli koko maailmanhistorian mitassa paras ajankohta hyvän uskonnon edetä läntisessä maailmassa. Ensimmäisen vuosisadan aikana kristinusko oli kamppaillen ja kompromisseja tehden valmistautunut työntämään juurensa maahan ja sitten nopeasti leviämään. Kristinusko otti omakseen keisarin; myöhemmin keisari otti omakseen kristinuskon. Se oli uuden uskonnon leviämisen kannalta suurenmoinen aikakausi. Vallitsi uskonnonvapaus, matkustaminen oli yleismaailmallista ja ajattelu oli esteetöntä.
Hellenisoituneen kristinuskon nimellisestä vastaanottamisesta seurannut hengellinen sysäys tuli Rooman kannalta liian myöhään estääkseen hyvään alkuun päässeen moraalisen taantumisen tai kompensoidakseen jo vallalle päässeen ja pahenevan rodullisen rappeutumisen. Tämä uusi uskonto oli keisarilliselle Roomalle kulttuurinen välttämättömyys, ja on äärimmäisen valitettavaa, ettei siitä laajemmassakin mielessä tullut hengellisen pelastuksen välikappaletta.
Edes hyvä uskonto ei voinut pelastaa suurta valtakuntaa siltä, mitä vääjäämättä seurasi, kun yksilökohtainen osallistuminen hallituksen asioihin oli olematonta; kun holhoaminen oli liiallista; kun verotus oli yletöntä ja veronkannossa esiintyi räikeitä väärinkäytöksiä; kun Levantin kanssa käyty kauppa oli epätasapainossa, mikä imi tyhjiin kultavarannot; kun huvittelu oli järjetöntä; kun Rooma asetti normit kaikessa; kun nainen painettiin alennuksen tilaan; kun pidettiin yllä orjuutta ja annettiin rodun rappeutua; kun kulkutaudit raivosivat ja kun vallalla oli valtiokirkko, joka institutionalisoitui niin pitkälle, että se lähestyi hengellistä mahoutta.
Olosuhteet eivät kuitenkaan olleet yhtä huonot Aleksandriassa. Varhaisvaiheen koulukunnat pitivät Jeesuksen opetukset edelleenkin suurimmaltaan kompromisseista vapaina. Pantainos opetti Clemensiä ja lähti sitten Natanaelin jalanjälkiä seuraten julistamaan Kristusta Intiassa. Vaikka jotkin Jeesuksen ihanteet kristinuskoa rakennettaessa uhrattiinkin, on rehellisyyden nimessä kuitenkin kirjattava, että toisen vuosisadan loppuun tultaessa kaikista kreikkalais-roomalaisen maailman suurista ajattelijoista oli jo tullut kristittyjä. Riemuvoitto alkoi lähestyä täyttymystään.
Ja tässä tarkasteltu Rooman valtakunta oli riittävän pitkäikäinen varmistaakseen kristinuskon säilymisen, vielä senkin jälkeen kun imperiumi oli luhistunut. Mutta olemme monet kerrat arvelleet, mitä Roomassa ja maailmassa olisikaan tapahtunut, jos kreikkalaisen kristinuskon sijasta olisikin otettu vastaan valtakunnan evankeliumi.
After the consolidation of Roman political rule and after the dissemination of Christianity, the Christians found themselves with one God, a great religious concept, but without empire. The Greco-Romans found themselves with a great empire but without a God to serve as the suitable religious concept for empire worship and spiritual unification. The Christians accepted the empire; the empire adopted Christianity. The Roman provided a unity of political rule; the Greek, a unity of culture and learning; Christianity, a unity of religious thought and practice.
Rome overcame the tradition of nationalism by imperial universalism and for the first time in history made it possible for different races and nations at least nominally to accept one religion.
Christianity came into favor in Rome at a time when there was great contention between the vigorous teachings of the Stoics and the salvation promises of the mystery cults. Christianity came with refreshing comfort and liberating power to a spiritually hungry people whose language had no word for “unselfishness.”
That which gave greatest power to Christianity was the way its believers lived lives of service and even the way they died for their faith during the earlier times of drastic persecution.
The teaching regarding Christ’s love for children soon put an end to the widespread practice of exposing children to death when they were not wanted, particularly girl babies.
The early plan of Christian worship was largely taken over from the Jewish synagogue, modified by the Mithraic ritual; later on, much pagan pageantry was added. The backbone of the early Christian church consisted of Christianized Greek proselytes to Judaism.
The second century after Christ was the best time in all the world’s history for a good religion to make progress in the Western world. During the first century Christianity had prepared itself, by struggle and compromise, to take root and rapidly spread. Christianity adopted the emperor; later, he adopted Christianity. This was a great age for the spread of a new religion. There was religious liberty; travel was universal and thought was untrammeled.
The spiritual impetus of nominally accepting Hellenized Christianity came to Rome too late to prevent the well-started moral decline or to compensate for the already well-established and increasing racial deterioration. This new religion was a cultural necessity for imperial Rome, and it is exceedingly unfortunate that it did not become a means of spiritual salvation in a larger sense.
Even a good religion could not save a great empire from the sure results of lack of individual participation in the affairs of government, from overmuch paternalism, overtaxation and gross collection abuses, unbalanced trade with the Levant which drained away the gold, amusement madness, Roman standardization, the degradation of woman, slavery and race decadence, physical plagues, and a state church which became institutionalized nearly to the point of spiritual barrenness.
Conditions, however, were not so bad at Alexandria. The early schools continued to hold much of Jesus’ teachings free from compromise. Pantaenus taught Clement and then went on to follow Nathaniel in proclaiming Christ in India. While some of the ideals of Jesus were sacrificed in the building of Christianity, it should in all fairness be recorded that, by the end of the second century, practically all the great minds of the Greco-Roman world had become Christian. The triumph was approaching completion.
And this Roman Empire lasted sufficiently long to insure the survival of Christianity even after the empire collapsed. But we have often conjectured what would have happened in Rome and in the world if it had been the gospel of the kingdom which had been accepted in the place of Greek Christianity.
SuomiEnglish
Rooman poliittisen vallankäytön lujittumisen ja kristinuskon leviämisen jälkeen kristityt huomasivat, että heillä oli yksi Jumala, suurenmoinen uskonnollinen käsitys, mutta ei imperiumia. Kreikkalais-roomalaiset huomasivat, että heillä oli suuri imperiumi, mutta ei Jumalaa, joka olisi toiminut soveliaana uskonnollisena käsityksenä valtakunnanlaajuisessa palvonnassa ja valtakunnan hengellisessä yhdistämisessä. Kristityt hyväksyivät imperiumin, imperiumi omaksui kristinuskon. Roomalaisen anti oli poliittisen vallankäytön yhtenäisyys, kreikkalaisen anti oli kulttuurin ja oppineisuuden yhtenäisyys, kristinuskon anti oli uskonnollisen ajattelun ja käytännön yhtenäisyys.
After the consolidation of Roman political rule and after the dissemination of Christianity, the Christians found themselves with one God, a great religious concept, but without empire. The Greco-Romans found themselves with a great empire but without a God to serve as the suitable religious concept for empire worship and spiritual unification. The Christians accepted the empire; the empire adopted Christianity. The Roman provided a unity of political rule; the Greek, a unity of culture and learning; Christianity, a unity of religious thought and practice.
Rooma voitti nationalismiin perustuneen perinteen yleisvaltakunnallisella universalismilla ja teki ensimmäisen kerran historian aikana mahdolliseksi rotujen ja kansakuntien ainakin nimellisesti hyväksyä sama uskonto.
Rome overcame the tradition of nationalism by imperial universalism and for the first time in history made it possible for different races and nations at least nominally to accept one religion.
Kristinusko pääsi Roomassa suosioon aikana, jolloin stoalaisten ponnekkaiden opetusten ja mysteerikulttien pelastuslupausten välillä käytiin suurta taistelua. Kristinusko toi tullessaan virkistävää lohdutusta ja vapahtavaa voimaa hengellisesti nälkäiselle kansalle, jonka kielessä ei ollut sanaa ”epäitsekkyydelle”.
Christianity came into favor in Rome at a time when there was great contention between the vigorous teachings of the Stoics and the salvation promises of the mystery cults. Christianity came with refreshing comfort and liberating power to a spiritually hungry people whose language had no word for “unselfishness.”
Kristinusko sai suurimman voimansa siitä, miten sen uskovat elivät palvelemista korostavaa elämäänsä, mutta myös siitä, miten he alkuvaiheen räikeän vainon aikana uskonsa puolesta kuolivat.
That which gave greatest power to Christianity was the way its believers lived lives of service and even the way they died for their faith during the earlier times of drastic persecution.
Opetus Kristuksen tuntemasta rakkaudesta lapsia kohtaan teki pian lopun laajalle levinneestä tavasta jättää ei-toivotut lapset ja varsinkin tyttövauvat heitteille ja kuolemaan.
The teaching regarding Christ’s love for children soon put an end to the widespread practice of exposing children to death when they were not wanted, particularly girl babies.
Kristillisissä jumalanpalveluksissa alkuaikoina noudatettu kaava omaksuttiin juutalaisesta synagogasta, mitralaisrituaalin aineksin sitä muunnellen, ja myöhemmin siihen lisättiin suuri määrä pakanallista prameutta. Alkukristillisen kirkon selkärangan muodostivat juudaismiin kääntyneet mutta kristinuskon omaksuneet kreikkalaiset.
The early plan of Christian worship was largely taken over from the Jewish synagogue, modified by the Mithraic ritual; later on, much pagan pageantry was added. The backbone of the early Christian church consisted of Christianized Greek proselytes to Judaism.
Toinen Kristuksen jälkeinen vuosisata oli koko maailmanhistorian mitassa paras ajankohta hyvän uskonnon edetä läntisessä maailmassa. Ensimmäisen vuosisadan aikana kristinusko oli kamppaillen ja kompromisseja tehden valmistautunut työntämään juurensa maahan ja sitten nopeasti leviämään. Kristinusko otti omakseen keisarin; myöhemmin keisari otti omakseen kristinuskon. Se oli uuden uskonnon leviämisen kannalta suurenmoinen aikakausi. Vallitsi uskonnonvapaus, matkustaminen oli yleismaailmallista ja ajattelu oli esteetöntä.
The second century after Christ was the best time in all the world’s history for a good religion to make progress in the Western world. During the first century Christianity had prepared itself, by struggle and compromise, to take root and rapidly spread. Christianity adopted the emperor; later, he adopted Christianity. This was a great age for the spread of a new religion. There was religious liberty; travel was universal and thought was untrammeled.
Hellenisoituneen kristinuskon nimellisestä vastaanottamisesta seurannut hengellinen sysäys tuli Rooman kannalta liian myöhään estääkseen hyvään alkuun päässeen moraalisen taantumisen tai kompensoidakseen jo vallalle päässeen ja pahenevan rodullisen rappeutumisen. Tämä uusi uskonto oli keisarilliselle Roomalle kulttuurinen välttämättömyys, ja on äärimmäisen valitettavaa, ettei siitä laajemmassakin mielessä tullut hengellisen pelastuksen välikappaletta.
The spiritual impetus of nominally accepting Hellenized Christianity came to Rome too late to prevent the well-started moral decline or to compensate for the already well-established and increasing racial deterioration. This new religion was a cultural necessity for imperial Rome, and it is exceedingly unfortunate that it did not become a means of spiritual salvation in a larger sense.
Edes hyvä uskonto ei voinut pelastaa suurta valtakuntaa siltä, mitä vääjäämättä seurasi, kun yksilökohtainen osallistuminen hallituksen asioihin oli olematonta; kun holhoaminen oli liiallista; kun verotus oli yletöntä ja veronkannossa esiintyi räikeitä väärinkäytöksiä; kun Levantin kanssa käyty kauppa oli epätasapainossa, mikä imi tyhjiin kultavarannot; kun huvittelu oli järjetöntä; kun Rooma asetti normit kaikessa; kun nainen painettiin alennuksen tilaan; kun pidettiin yllä orjuutta ja annettiin rodun rappeutua; kun kulkutaudit raivosivat ja kun vallalla oli valtiokirkko, joka institutionalisoitui niin pitkälle, että se lähestyi hengellistä mahoutta.
Even a good religion could not save a great empire from the sure results of lack of individual participation in the affairs of government, from overmuch paternalism, overtaxation and gross collection abuses, unbalanced trade with the Levant which drained away the gold, amusement madness, Roman standardization, the degradation of woman, slavery and race decadence, physical plagues, and a state church which became institutionalized nearly to the point of spiritual barrenness.
Olosuhteet eivät kuitenkaan olleet yhtä huonot Aleksandriassa. Varhaisvaiheen koulukunnat pitivät Jeesuksen opetukset edelleenkin suurimmaltaan kompromisseista vapaina. Pantainos opetti Clemensiä ja lähti sitten Natanaelin jalanjälkiä seuraten julistamaan Kristusta Intiassa. Vaikka jotkin Jeesuksen ihanteet kristinuskoa rakennettaessa uhrattiinkin, on rehellisyyden nimessä kuitenkin kirjattava, että toisen vuosisadan loppuun tultaessa kaikista kreikkalais-roomalaisen maailman suurista ajattelijoista oli jo tullut kristittyjä. Riemuvoitto alkoi lähestyä täyttymystään.
Conditions, however, were not so bad at Alexandria. The early schools continued to hold much of Jesus’ teachings free from compromise. Pantaenus taught Clement and then went on to follow Nathaniel in proclaiming Christ in India. While some of the ideals of Jesus were sacrificed in the building of Christianity, it should in all fairness be recorded that, by the end of the second century, practically all the great minds of the Greco-Roman world had become Christian. The triumph was approaching completion.
Ja tässä tarkasteltu Rooman valtakunta oli riittävän pitkäikäinen varmistaakseen kristinuskon säilymisen, vielä senkin jälkeen kun imperiumi oli luhistunut. Mutta olemme monet kerrat arvelleet, mitä Roomassa ja maailmassa olisikaan tapahtunut, jos kreikkalaisen kristinuskon sijasta olisikin otettu vastaan valtakunnan evankeliumi.
And this Roman Empire lasted sufficiently long to insure the survival of Christianity even after the empire collapsed. But we have often conjectured what would have happened in Rome and in the world if it had been the gospel of the kingdom which had been accepted in the place of Greek Christianity.