Urantiakirja.fi

Ladataan…

Urantiakirja.fi

Rekisteröidy
Siirry lukutekstiin

Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat henget

7. Kerubit ja sanobit

Kerubit ja sanobit ovat kaikilta olennaisilta ominaisuuksiltaan serafien kaltaisia. Heidän alkuperänsä on sama, mutta se, mihin he päätyvät, ei aina ole sama. He ovat hämmästyttävän älykkäitä, ihmeteltävän tehokkaita, liikuttavan myötätuntoisia ja miltei ihmisen kaltaisia. He ovat enkelien alin luokka. Niinpä he ovat sitäkin lähempänä evolutionaaristen maailmojen edistyneemmäntyyppisten ihmisolentojen kaltaisuutta.
Kerubit ja sanobit liittyvät luonnostaan yhteen, he ovat toiminnallisesti yhteen liitettyjä. Toinen on energiapositiivinen persoonallisuus, toinen on energianegatiivinen. Oikeanpuoleinen deflektori eli positiivisesti varautunut enkeli on kerubi – vanhempi eli hallitseva persoonallisuus. Vasemmanpuoleinen deflektori eli negatiivisesti varautunut enkeli on sanobi – olemuksen täydentäjä. Kumpikin enkelityyppi on yksinään toimiessaan varsin rajoittunut; niinpä he tavallisesti palvelevatkin pareittain. Silloin kun he palvelevat serafiohjaajistaan riippumattomina, he ovat enemmän kuin koskaan riippuvaisia keskinäisestä yhteydestään ja toimivat aina yhdessä.
Kerubit ja sanobit ovat serafihoivaajien uskollisia ja pystyviä avustajia, ja kaikille seitsemälle serafiluokalle annetaan käyttöön näitä heidän alaisuudessaan toimivia avustajia. Kerubit ja sanobit toimivat näissä ominaisuuksissa iät ja ajat, mutta he eivät seuraa serafeja tehtäviin, jotka ulottuvat paikallisuniversumin rajojen taakse.
Kerubit ja sanobit ovat rutiiniasioita hoitavia henkityöntekijöitä järjestelmien yksittäisissä maailmoissa. Kun kysymys on tehtävästä, joka ei koske persoonallisuutta, tai jos kyse on hätätapauksesta, he saattavat palvella serafiparin sijasta, mutta he eivät toimi koskaan – eivät edes väliaikaisesti – ihmisistä huolehtivina enkeleinä, sillä sellainen etuoikeus kuuluu yksinomaisesti serafeille.
Kun kerubit määrätään jollekin planeetalle, he menevät paikallisia oloja käsitteleville oppikursseille, jotka sisältävät kyseisen planeetan tapojen ja kielten opiskelua. Kaikki ajallisuuden hoivaavat henget ovat kaksikielisiä: he puhuvat sekä sen paikallisuniversumin että sen superuniversumin kieltä, josta he ovat kotoisin. Maailmojen kouluissa opiskelemalla he oppivat lisää kieliä. Kerubit ja sanobit samoin kuin serafit ja henkiolentojen kaikki muutkin luokat pyrkivät jatkuvasti kehittämään itseään. Vain sellaiset kuin voimaa valvovat ja energiaa ohjaavat alisteiset olennot eivät kykene edistymään. Kaikki luodut, joilla on todellinen tai potentiaalinen persoonallisuuteen kuuluva tahto, pyrkivät uusiin saavutuksiin.
Olemukseltaan kerubit ja sanobit ovat luonnostaan varsin lähellä olemassaolon morontiatasoa, ja he osoittautuvat mitä tehokkaimmiksi fyysisten, morontiaalisten ja hengellisten alueiden välisessä rajamaaston työssä. Näille paikallisuniversumin Äiti-Hengen lapsille ovat ominaisia ”neljännet luodut”, paljolti samaan tapaan kuin on myös Havonan servitaaleille ja sovittelukomissioille. Joka neljännet kerubit ja joka neljännet sanobit ovat kvasiaineellisia ja muistuttavat varsin selvästi olemassaolon morontiatasoa.
Nämä enkelten neljännet luodut ovat suureksi avuksi serafeille näiden universumi- ja planeettatoimintojen konkreettisemmilla osa-alueilla. Nämä morontiakerubit suorittavat myös monia välttämättömiä raja-alueen tehtäviä morontiakoulutusmaailmoissa, ja heitä osoitetaan suurin joukoin Morontiaseuralaisten palvelukseen. He merkitsevät morontiasfääreille suunnilleen sitä, mitä keskiväliolennot merkitsevät evolutionaarisille planeetoille. Asutuissa maailmoissa nämä morontiakerubit työskentelevät usein yhdessä keskiväliolentojen kanssa. Kerubit ja keskiväliolennot ovat selvästi erillisiä olentoluokkia, heidän alkuperänsä on erilainen, mutta heidän olemuksessaan ja toiminnassaan ilmenee suurta samankaltaisuutta.
Numerous avenues of advancing service are open to cherubim and sanobim leading to an enhancement of status, which may be still further augmented by the embrace of the Divine Minister. There are three great classes of cherubim and sanobim with regard to evolutionary potential:
1. Ascension Candidates. These beings are by nature candidates for seraphic status. Cherubim and sanobim of this order are brilliant, though not by inherent endowment equal to the seraphim; but by application and experience it is possible for them to attain full seraphic standing.
2. Mid-phase Cherubim. All cherubim and sanobim are not equal in ascension potential, and these are the inherently limited beings of the angelic creations. Most of them will remain cherubim and sanobim, although the more gifted individuals may achieve limited seraphic service.
3. Morontia Cherubim. These “fourth creatures” of the angelic orders always retain their quasi-material characteristics. They will continue on as cherubim and sanobim, together with a majority of their mid-phase brethren, pending the completed factualization of the Supreme Being.
While the second and third groups are somewhat limited in growth potential, the ascension candidates may attain the heights of universal seraphic service. Many of the more experienced of these cherubim are attached to the seraphic guardians of destiny and are thus placed in direct line for advancement to the status of Mansion World Teachers when deserted by their seraphic seniors. Guardians of destiny do not have cherubim and sanobim as helpers when their mortal wards attain the morontia life. And when other types of evolutionary seraphim are granted clearance for Seraphington and Paradise, they must forsake their former subordinates when they pass out of the confines of Nebadon. Such deserted cherubim and sanobim are usually embraced by the Universe Mother Spirit, thus achieving a level equivalent to that of a Mansion World Teacher in the attainment of seraphic status.
When, as Mansion World Teachers, the once-embraced cherubim and sanobim have long served on the morontia spheres, from the lowest to the highest, and when their corps on Salvington is overrecruited, the Bright and Morning Star summons these faithful servants of the creatures of time to appear in his presence. The oath of personality transformation is administered; and thereupon, in groups of seven thousand, these advanced and senior cherubim and sanobim are re-embraced by the Universe Mother Spirit. From this second embrace they emerge as full-fledged seraphim. Henceforth, the full and complete career of a seraphim, with all of its Paradise possibilities, is open to such reborn cherubim and sanobim. Such angels may be assigned as guardians of destiny to some mortal being, and if the mortal ward attains survival, then do they become eligible for advancement to Seraphington and the seven circles of seraphic attainment, even to Paradise and the Corps of the Finality.
SuomiEnglish

Urantia-kirja

Sisällysluettelo

← Kaikki luvut ja kirjahaku
EsipuheAvaa koko luku
Luku 1 Universaalinen IsäAvaa koko luku
Luku 2 Jumalan olemusAvaa koko luku
Luku 3 Jumalan attribuutitAvaa koko luku
Luku 4 Jumalan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 5 Jumalan suhde yksilöönAvaa koko luku
Luku 6 Iankaikkinen PoikaAvaa koko luku
Luku 7 Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 8 Ääretön HenkiAvaa koko luku
Luku 9 Äärettömän Hengen suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 10 Paratiisin-KolminaisuusAvaa koko luku
Luku 11 Ikuinen Paratiisin SaariAvaa koko luku
Luku 12 Universumien universumiAvaa koko luku
Luku 13 Paratiisin pyhät sfääritAvaa koko luku
Luku 14 Keskus- ja jumalallinen universumiAvaa koko luku
Luku 15 Seitsemän superuniversumiaAvaa koko luku
Luku 16 Seitsemän ValtiashenkeäAvaa koko luku
Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmääAvaa koko luku
Luku 18 Korkeimmat KolminaisuuspersoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 19 Rinnasteiset kolminaisuusperäiset olennotAvaa koko luku
Luku 20 Jumalan Paratiisin-PojatAvaa koko luku
Luku 21 Paratiisin Luoja-PojatAvaa koko luku
Luku 22 Kolminaistetut Jumalan PojatAvaa koko luku
Luku 23 Yksinäiset SanansaattajatAvaa koko luku
Luku 24 Äärettömän Hengen korkeammat persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 25 Avaruuden SanansaattajajoukotAvaa koko luku
Luku 26 Keskusuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 27 Ensi asteen supernafien toimintaAvaa koko luku
Luku 28 Superuniversumien hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 29 Universumivoiman ohjaajatAvaa koko luku
Luku 30 Suuruniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 31 Lopullisuuden SaavuttajakuntaAvaa koko luku
Luku 32 Paikallisuniversumien kehitysAvaa koko luku
Luku 33 Paikallisuniversumin hallintoAvaa koko luku
Luku 34 Paikallisuniversumin Äiti-HenkiAvaa koko luku
Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojatAvaa koko luku
Luku 36 ElämänkantajatAvaa koko luku
Luku 37 Paikallisuniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat hengetNykyinen lukuAvaa koko luku
Luku 39 Serafien armeijakunnatAvaa koko luku
Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojatAvaa koko luku
Luku 41 Paikallisuniversumin fyysiset aspektitAvaa koko luku
Luku 42 Energia – mieli ja aineAvaa koko luku
Luku 43 KonstellaatiotAvaa koko luku
Luku 44 Taivaalliset taidetyöntekijätAvaa koko luku
Luku 45 Paikallisjärjestelmän hallintoAvaa koko luku
Luku 46 Paikallisjärjestelmän päämajaAvaa koko luku
Luku 47 Seitsemän mansiomaailmaaAvaa koko luku
Luku 48 MorontiaelämäAvaa koko luku
Luku 49 Asutut maailmatAvaa koko luku
Luku 50 PlaneettaprinssitAvaa koko luku
Luku 51 Planetaariset AatamitAvaa koko luku
Luku 52 Planetaariset kuolevaisten aikakaudetAvaa koko luku
Luku 53 Luciferin kapinaAvaa koko luku
Luku 54 Luciferin kapinaan liittyvät ongelmatAvaa koko luku
Luku 55 Valon ja elämän sfääritAvaa koko luku
Luku 56 Universaalinen ykseysAvaa koko luku
Luku 57 Urantian alkuperäAvaa koko luku
Luku 58 Elämän juurruttaminen UrantialleAvaa koko luku
Luku 59 Elämän merellisen muodon aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 60 Urantia maaeliöstön varhaiskaudellaAvaa koko luku
Luku 61 Nisäkkäiden aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 62 Alkuihmisen kantarodutAvaa koko luku
Luku 63 Ensimmäinen ihmisperheAvaa koko luku
Luku 64 Evolutionaariset värilliset rodutAvaa koko luku
Luku 65 Evoluution valvontaAvaa koko luku
Luku 66 Urantian PlaneettaprinssiAvaa koko luku
Luku 67 Planeetan kapinaAvaa koko luku
Luku 68 Sivilisaation sarastusAvaa koko luku
Luku 69 Ihmisen perusinstituutiotAvaa koko luku
Luku 70 Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitysAvaa koko luku
Luku 71 Valtion kehittyminenAvaa koko luku
Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmäAvaa koko luku
Luku 73 Eedenin PuutarhaAvaa koko luku
Luku 74 Aatami ja EevaAvaa koko luku
Luku 75 Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensaAvaa koko luku
Luku 76 Toinen PuutarhaAvaa koko luku
Luku 77 KeskiväliolennotAvaa koko luku
Luku 78 Violetti rotu Aatamin aikojen jälkeenAvaa koko luku
Luku 79 Andiittien leviäminen itämaihinAvaa koko luku
Luku 80 Andiittien leviäminen länsimaihinAvaa koko luku
Luku 81 Nykysivilisaation kehittyminenAvaa koko luku
Luku 82 Avioliiton kehitysAvaa koko luku
Luku 83 AvioliittoinstituutioAvaa koko luku
Luku 84 Avioliitto ja perhe-elämäAvaa koko luku
Luku 85 Palvonnan alkujuuretAvaa koko luku
Luku 86 Uskonnon varhaiskehitysAvaa koko luku
Luku 87 AavekultitAvaa koko luku
Luku 88 Fetissit, taikakalut ja magiaAvaa koko luku
Luku 89 Synti, uhri ja sovitusAvaa koko luku
Luku 90 Shamanismi – poppamiehet ja papitAvaa koko luku
Luku 91 Rukoilun kehityshistoriaAvaa koko luku
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitysAvaa koko luku
Luku 93 Makiventa MelkisedekAvaa koko luku
Luku 94 Melkisedekin opetusten vaikutus itämaillaAvaa koko luku
Luku 95 Melkisedekin opetusten vaikutus LevantissaAvaa koko luku
Luku 96 Jahve – heprealaisten JumalaAvaa koko luku
Luku 97 Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessaAvaa koko luku
Luku 98 Melkisedekin opetusten vaikutus länsimaissaAvaa koko luku
Luku 99 Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymyksetAvaa koko luku
Luku 100 Uskonto ihmisen kokemuksessaAvaa koko luku
Luku 101 Uskonnon todellinen luonneAvaa koko luku
Luku 102 Uskonnollisen uskon perustuksetAvaa koko luku
Luku 103 Uskonnollisen kokemuksen reaalisuusAvaa koko luku
Luku 104 Kolminaisuuskäsityksen kasvuAvaa koko luku
Luku 105 Jumaluus ja todellisuusAvaa koko luku
Luku 106 Universumin todellisuustasotAvaa koko luku
Luku 107 Ajatuksensuuntaajien alkuperä ja olemusAvaa koko luku
Luku 108 Ajatuksensuuntaajien tehtävä ja toimintaAvaa koko luku
Luku 109 Suuntaajien suhde universumin luotuihinAvaa koko luku
Luku 110 Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiinAvaa koko luku
Luku 111 Suuntaaja ja sieluAvaa koko luku
Luku 112 Persoonallisuuden eloonjääminenAvaa koko luku
Luku 113 KohtalonsuojelijaserafitAvaa koko luku
Luku 114 Serafien planetaarinen hallitusAvaa koko luku
Luku 115 Korkein OlentoAvaa koko luku
Luku 116 Kaikkivaltias KorkeinAvaa koko luku
Luku 117 Korkein JumalaAvaa koko luku
Luku 118 Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruusAvaa koko luku
Luku 119 Kristus Mikaelin lahjoittautumisetAvaa koko luku
Luku 120 Mikaelin lahjoittautuminen UrantiallaAvaa koko luku
Luku 121 Mikaelin lahjoittautumisen aikaiset olotAvaa koko luku
Luku 122 Jeesuksen syntymä ja vauvaikäAvaa koko luku
Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuusAvaa koko luku
Luku 124 Jeesuksen myöhempi lapsuusikäAvaa koko luku
Luku 125 Jeesus JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 126 Kaksi ratkaisevan tärkeää vuottaAvaa koko luku
Luku 127 NuoruusvuodetAvaa koko luku
Luku 128 Jeesuksen varhaismiehuusAvaa koko luku
Luku 129 Jeesuksen aikuisiän loppupuoliAvaa koko luku
Luku 130 Matkalla RoomaanAvaa koko luku
Luku 131 Maailman uskonnotAvaa koko luku
Luku 132 Roomassa vietetty aikaAvaa koko luku
Luku 133 Paluu RoomastaAvaa koko luku
Luku 134 Siirtymäkauden vuodetAvaa koko luku
Luku 135 Johannes KastajaAvaa koko luku
Luku 136 Kaste ja ne neljäkymmentä päivääAvaa koko luku
Luku 137 Odottelua GalileassaAvaa koko luku
Luku 138 Valtakunnan sanansaattajain kouluttaminenAvaa koko luku
Luku 139 Kaksitoista apostoliaAvaa koko luku
Luku 140 Kahdentoista apostolin virkaanasettaminenAvaa koko luku
Luku 141 Julkisen toiminnan alkuAvaa koko luku
Luku 142 Pääsiäinen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 143 Matka Samarian halkiAvaa koko luku
Luku 144 Gilboalla ja DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 145 Neljä vaiheikasta päivää KapernaumissaAvaa koko luku
Luku 146 Ensimmäinen Galilean-saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 147 Pistäytyminen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 148 Evankelistojen koulutusta BetsaidassaAvaa koko luku
Luku 149 Toinen saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 150 Kolmas saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 151 Odottelua ja opetusta järvenrannallaAvaa koko luku
Luku 152 Kapernaumin kriisiin johtaneet tapahtumatAvaa koko luku
Luku 153 Kapernaumin kriisiAvaa koko luku
Luku 154 Viimeiset Kapernaumissa vietetyt päivätAvaa koko luku
Luku 155 Pakomatka Pohjois-Galilean halkiAvaa koko luku
Luku 156 Oleskelu Tyyrossa ja SiidonissaAvaa koko luku
Luku 157 Filippuksen KesareassaAvaa koko luku
Luku 158 KirkastusvuoriAvaa koko luku
Luku 159 Kiertomatka DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 160 Rodan AleksandrialainenAvaa koko luku
Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssaAvaa koko luku
Luku 162 LehtimajanjuhlaAvaa koko luku
Luku 163 Seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettajaiset MagadanissaAvaa koko luku
Luku 164 Temppelin vihkimisen muistojuhlaAvaa koko luku
Luku 165 Perean-lähetysretki alkaaAvaa koko luku
Luku 166 Viimeinen käynti Pohjois-PereassaAvaa koko luku
Luku 167 Käynti FiladelfiassaAvaa koko luku
Luku 168 Lasaruksen kuolleistaherättäminenAvaa koko luku
Luku 169 Viimeinen opetuskerta PellassaAvaa koko luku
Luku 170 Taivaan valtakuntaAvaa koko luku
Luku 171 Matkalla JerusalemiinAvaa koko luku
Luku 172 Jerusalemiin-menoAvaa koko luku
Luku 173 Maanantai JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 174 Tiistaiaamu temppelissäAvaa koko luku
Luku 175 Viimeinen temppelipuheAvaa koko luku
Luku 176 Tiistai-ilta ÖljymäelläAvaa koko luku
Luku 177 Keskiviikko – lepopäiväAvaa koko luku
Luku 178 Viimeinen leirillä vietetty päiväAvaa koko luku
Luku 179 Viimeinen ehtoollinenAvaa koko luku
Luku 180 JäähyväispuheAvaa koko luku
Luku 181 Viimeiset kehotukset ja varoituksetAvaa koko luku
Luku 182 GetsemanessaAvaa koko luku
Luku 183 Jeesus kavalletaan ja pidätetäänAvaa koko luku
Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessäAvaa koko luku
Luku 185 Oikeuskäsittely Pilatuksen edessäAvaa koko luku
Luku 186 Hetkeä ennen ristiinnaulitsemistaAvaa koko luku
Luku 187 RistiinnaulitseminenAvaa koko luku
Luku 188 Haudassaolon aikaAvaa koko luku
Luku 189 KuolleistanousuAvaa koko luku
Luku 190 Jeesuksen morontiailmestymisetAvaa koko luku
Luku 191 Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöilleAvaa koko luku
Luku 192 Ilmestymiset GalileassaAvaa koko luku
Luku 193 Viimeiset ilmestymiset ja taivaaseenastuminenAvaa koko luku
Luku 194 Totuuden Hengen lahjoittaminenAvaa koko luku
Luku 195 Helluntain jälkeenAvaa koko luku
Luku 196 Jeesuksen uskoAvaa koko luku

Pikaluku

Avaa luku →

Jaa jae

Urantia-kirjan

Sanasto

Urantia-kirjan

Ehdota sanaa

-
1.00×

Luo uusi keskustelu

×