Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Ratkaistuaan sellaiset periaatekysymykset, jotka liittyivät hänen omakohtaisiin asenteisiinsa luonnonlakia ja hengellistä valtaa kohtaan, hän kiinnitti huomionsa Jumalan valtakuntaa julistettaessa ja sitä perustettaessa käytettävien menettelytapojen valintaan. Johannes oli tämän työn jo pannut alulle; millä tavoin hän voisi jatkaa tätä sanomaa? Millä tavoin hänen pitäisi ottaa vastatakseen Johanneksen tehtävästä? Miten hänen pitäisi organisoida seuraajansa, jotta näiden toiminta olisi tehokasta ja yhteistyö järkevää? Jeesus oli nyt lähestymässä sitä lopullista päätöstä, joka estäisi häntä enää pitämästä itseään juutalaisena Messiaana, ainakaan sellaisena Messiaana, jollaiseksi tämä kansan parissa tuohon aikaan miellettiin.
Juutalaiset näkivät mielessään vapahtajan, joka saapuisi ihmeidentekijän mahteineen lyömään maahan Israelin viholliset ja asettamaan puutteesta ja sorrosta vapautetut juutalaiset maailman valtiaiksi. Jeesus tiesi, ettei tämä toive koskaan toteutuisi. Hän tiesi, että taivaan valtakunnan kohdalla kysymys oli siitä, että paha syöstään ihmissydämissä vallasta, ja että se oli puhtaasti hengellisyyttä koskeva asia. Hän punnitsi ajatuksissaan, miten viisasta olisi hengellisen valtakunnan alkamisen merkiksi järjestää loistava ja häikäisevä voimannäyte – ja tällainen toimintalinja olisi ollut luvallinen ja kuulunut täysin Mikaelin toimivallan piiriin –, mutta hän tyystin torjui tällaiset kaavailut. Hän ei tekisi myönnytyksiä Caligastian vallankumouksellisille menettelytavoille. Hän oli voittanut maailman potentiaalisesti sillä, että hän alistui Isän tahtoon, ja hän aikoi päättää työnsä niin kuin hän sen oli aloittanutkin, ja tehdä sen Ihmisen Poikana.
Pystytte tuskin kuvittelemaan, mitä Urantialla olisi tapahtunut, jos tämä Jumala-ihminen, joka potentiaalin osalta piti tuolloin hallussaan kaikkea valtaa taivaassa ja maan päällä, olisi aikanaan päättänyt kääriä auki suvereenisuuden sotalipun ja järjestää ihmeidentekijäpataljoonansa taistelujärjestykseen! Mutta hän ei tekisi myönnytyksiä. Hän ei palvelisi pahaa, niin kuin muka sellaisesta saattaisi kehkeytyä jumalanpalvontaa. Hän pitäytyisi siihen, mikä on Isän tahto. Hän julistaisi tilannetta seuraavalle universumille: ”Teidän tulee palvoa Herraa, teidän Jumalaanne, ja vain häntä teidän tulee palvella.”
Kun päivät kuluivat, Jeesus tajusi aina vain selkeämmin, minkälainen totuuden julkituoja hänestä olisi tuleva. Hän näki, ettei Jumalan tie olisi helppo tie. Hän alkoi käsittää, että hänen ihmisen kokemuksensa loppuajan malja voisi mahdollisesti olla katkera, mutta hän päätti juoda sen.
Nyt myös hänen ihmismielensä sanoo hyvästit Daavidin valtaistuimelle. Askel askeleelta tämä ihmismieli seuraa jumalallisen mielen kulkua. Ihmismieli asettaa yhä kysymyksiä, mutta nyt se poikkeuksetta hyväksyy jumalalliset vastaukset lopullisiksi päätöksiksi tässä elämässä, jossa yhdistyvät niin se, että hän elää ihmisenä tässä maailmassa, kuin se, että hän kaiken aikaa varauksetta alistuu noudattamaan Isän ikuista ja jumalallista tahtoa.
Rooma oli läntisen maailman valtiatar. Ihmisen Poika, tuona hetkenä eristyneisyydessä ja näitä suurimerkityksisiä päätöksiä tekemässä, taivaan sotajoukot komennossaan, edusti juutalaisten viimeistä mahdollisuutta päästä maailman herruuteen. Mutta tämä tästä maailmasta syntynyt juutalainen, jonka hallussa oli näin valtava viisaus ja voima, ei suostunut käyttämään universumiavujaan sen paremmin itsensä suureksi tekemiseen kuin kansansa valtaistuimelle nostamiseenkaan. Hän näki niin sanotusti ”tämän maailman valtakunnat”, ja hänellä oli valta valloittaa ne. Edentian Kaikkein Korkeimmat olivat luovuttaneet kaikki nämä valtuudet hänen käsiinsä, mutta hän ei halunnut niitä. Tämän maailman valtakunnat olivat liian vähäpätöisiä kiinnostaakseen kokonaisen universumin Luojaa ja Hallitsijaa. Hänellä oli vain yksi tavoite: Jumalan tekeminen entistä tunnetummaksi ihmisten keskuudessa, valtakunnan perustaminen, eli se, että taivaallinen Isä hallitsisi ihmiskunnan sydämissä.
Ajatus taistelusta, riitelystä ja teurastuksesta tuntui Jeesuksesta etovalta; missään sellaisessa hän ei halunnut olla mukana. Hän tahtoi esiintyä maan päällä Rauhan Ruhtinaana tehdäkseen tunnetuksi rakkauden Jumalaa. Ennen kastettaan hän oli taas kerran torjunut seloottien esittämän tarjouksen, jonka mukaan hänen olisi pitänyt johtaa heidät kapinaan roomalaisia sortajia vastaan. Ja nyt hän teki lopullisen päätöksensä niiden kirjoitusten osalta, jotka hänen äitinsä oli hänelle opettanut, sellaisten kuin: ”Herra lausui minulle: ’Sinä olet minun Poikani; tänä päivänä minä sinut synnytin. Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi. Rautaisella valtikalla sinä ne muserrat; niin kuin saviastian sinä ne isket pirstaleiksi.’”
Jeesus Nasaretilainen päätteli, etteivät tällaiset tekstikohdat viitanneet häneen. Lopulta ja lopullisesti Ihmisen Pojan ihmismieli sysäsi täysin syrjään kaikki nämä Messiaaseen liittyneet vaikeudet ja ristiriitaisuudet: heprealaiskirjoitukset, vanhempien antaman opetuksen, hashenin opetukset, juutalaisten odotukset ja ihmisperäiset kunnianhimoiset kaipaukset. Hän teki lopullisen ja peruuttamattoman päätöksen omasta toimintalinjastaan. Hän palaisi Galileaan ja ryhtyisi melua pitämättä julistamaan valtakuntaa ja luottaisi siihen, että hänen Isänsä (Personoitu Suuntaaja) päivä päivältä rakentaisi toiminnan yksityiskohdat.
Näillä päätöksillään Jeesus näytti arvokasta esimerkkiä koko valtavan universuminsa jokaisen maailman jokaiselle ihmiselle, kun hän kieltäytyi soveltamasta aineellisia koettimia hengellisten ongelmien koettelemiseen ja kun hän kieltäytyi osoittamasta ylimielistä uhmaa luonnonlakeja kohtaan. Ja hän näytti innoittavaa esimerkkiä universumilojaalisuudesta ja moraalisesta suuruudesta kieltäytyessään ottamasta käsiinsä ajallista valtaa hengellisen kunnian esinäytöksenä.
Jos Ihmisen Pojalla oli kasteensa jälkeen kukkuloille noustessaan joitakin epäilyksiä tehtävästään ja sen luonteesta, mitään epäilyksiä hänellä ei enää ollut, kun hän palasi tovereidensa luokse eristyneisyydessä ja päätöksiä tehden vietettyjen neljänkymmenen päivän kuluttua.
Jeesus oli laatinut ohjelman Isän valtakunnan perustamiselle. Hän ei tule huolehtimaan ihmisten fyysisten tarpeiden tyydyttämisestä. Hän ei tule jakelemaan leipää väkijoukoille, kuten oli vasta vähän aikaa sitten nähnyt Roomassa tehtävän. Hän ei ihmeitä tekemällä houkuttelisi huomiota puoleensa, vaikka juutalaiset juuri senlaatuista vapahtajaa odottivatkin. Hän ei myöskään pyrkisi saamaan hengellistä sanomaa hyväksytyksi antamalla näytöksen poliittisesta vallasta tai ajallisista toimivaltuuksista.
Hylätessään nämä menetelmät, joilla hänen olisi pitänyt kohottaa tulevan valtakunnan arvoa odotuksentäyteisten juutalaisten silmissä, Jeesus varmisti samalla, että nämä samat juutalaiset epäröimättä ja lopullisesti torjuisivat kaikki hänen arvovaltaan ja jumalallisuuteen kohdistuvat vaatimuksensa. Kaikesta tästä tietoisena Jeesus koetti kauan aikaa estää seuraajiaan puhumasta hänestä Messiaana.
Koko julkisen toimintansa ajan hän joutui tavan takaa selviytymään kolmesta tilanteesta: häneltä vaadittiin ruokaa, häntä vaadittiin tekemään ihmeitä ja lopulta häneltä pyydettiin, että hän sallisi seuraajiensa tehdä hänestä kuninkaan. Mutta Jeesus ei koskaan poikennut päätöksistä, jotka hän teki näiden Perean kukkuloiden yksinäisyydessä viettämiensä päivien aikana.
Having settled such questions of policy as pertained to his individual relations to natural law and spiritual power, he turned his attention to the choice of methods to be employed in the proclamation and establishment of the kingdom of God. John had already begun this work; how might he continue the message? How should he take over John’s mission? How should he organize his followers for effective effort and intelligent co-operation? Jesus was now reaching the final decision which would forbid that he further regard himself as the Jewish Messiah, at least as the Messiah was popularly conceived in that day.
The Jews envisaged a deliverer who would come in miraculous power to cast down Israel’s enemies and establish the Jews as world rulers, free from want and oppression. Jesus knew that this hope would never be realized. He knew that the kingdom of heaven had to do with the overthrow of evil in the hearts of men, and that it was purely a matter of spiritual concern. He thought out the advisability of inaugurating the spiritual kingdom with a brilliant and dazzling display of power—and such a course would have been permissible and wholly within the jurisdiction of Michael—but he fully decided against such a plan. He would not compromise with the revolutionary techniques of Caligastia. He had won the world in potential by submission to the Father’s will, and he proposed to finish his work as he had begun it, and as the Son of Man.
You can hardly imagine what would have happened on Urantia had this God-man, now in potential possession of all power in heaven and on earth, once decided to unfurl the banner of sovereignty, to marshal his wonder-working battalions in militant array! But he would not compromise. He would not serve evil that the worship of God might presumably be derived therefrom. He would abide by the Father’s will. He would proclaim to an onlooking universe, “You shall worship the Lord your God and him only shall you serve.”
As the days passed, with ever-increasing clearness Jesus perceived what kind of a truth-revealer he was to become. He discerned that God’s way was not going to be the easy way. He began to realize that the cup of the remainder of his human experience might possibly be bitter, but he decided to drink it.
Even his human mind is saying good-bye to the throne of David. Step by step this human mind follows in the path of the divine. The human mind still asks questions but unfailingly accepts the divine answers as final rulings in this combined life of living as a man in the world while all the time submitting unqualifiedly to the doing of the Father’s eternal and divine will.
Rome was mistress of the Western world. The Son of Man, now in isolation and achieving these momentous decisions, with the hosts of heaven at his command, represented the last chance of the Jews to attain world dominion; but this earthborn Jew, who possessed such tremendous wisdom and power, declined to use his universe endowments either for the aggrandizement of himself or for the enthronement of his people. He saw, as it were, “the kingdoms of this world,” and he possessed the power to take them. The Most Highs of Edentia had resigned all these powers into his hands, but he did not want them. The kingdoms of earth were paltry things to interest the Creator and Ruler of a universe. He had only one objective, the further revelation of God to man, the establishment of the kingdom, the rule of the heavenly Father in the hearts of mankind.
The idea of battle, contention, and slaughter was repugnant to Jesus; he would have none of it. He would appear on earth as the Prince of Peace to reveal a God of love. Before his baptism he had again refused the offer of the Zealots to lead them in rebellion against the Roman oppressors. And now he made his final decision regarding those Scriptures which his mother had taught him, such as: “The Lord has said to me, ‘You are my Son; this day have I begotten you. Ask of me, and I will give you the heathen for your inheritance and the uttermost parts of the earth for your possession. You shall break them with a rod of iron; you shall dash them in pieces like a potter’s vessel.’”
Jesus of Nazareth reached the conclusion that such utterances did not refer to him. At last, and finally, the human mind of the Son of Man made a clean sweep of all these Messianic difficulties and contradictions—Hebrew scriptures, parental training, chazan teaching, Jewish expectations, and human ambitious longings; once and for all he decided upon his course. He would return to Galilee and quietly begin the proclamation of the kingdom and trust his Father (the Personalized Adjuster) to work out the details of procedure day by day.
By these decisions Jesus set a worthy example for every person on every world throughout a vast universe when he refused to apply material tests to prove spiritual problems, when he refused presumptuously to defy natural laws. And he set an inspiring example of universe loyalty and moral nobility when he refused to grasp temporal power as the prelude to spiritual glory.
If the Son of Man had any doubts about his mission and its nature when he went up in the hills after his baptism, he had none when he came back to his fellows following the forty days of isolation and decisions.
Jesus has formulated a program for the establishment of the Father’s kingdom. He will not cater to the physical gratification of the people. He will not deal out bread to the multitudes as he has so recently seen it being done in Rome. He will not attract attention to himself by wonder-working, even though the Jews are expecting just that sort of a deliverer. Neither will he seek to win acceptance of a spiritual message by a show of political authority or temporal power.
In rejecting these methods of enhancing the coming kingdom in the eyes of the expectant Jews, Jesus made sure that these same Jews would certainly and finally reject all of his claims to authority and divinity. Knowing all this, Jesus long sought to prevent his early followers alluding to him as the Messiah.
Throughout his public ministry he was confronted with the necessity of dealing with three constantly recurring situations: the clamor to be fed, the insistence on miracles, and the final request that he allow his followers to make him king. But Jesus never departed from the decisions which he made during these days of his isolation in the Perean hills.
SuomiEnglish
Ratkaistuaan sellaiset periaatekysymykset, jotka liittyivät hänen omakohtaisiin asenteisiinsa luonnonlakia ja hengellistä valtaa kohtaan, hän kiinnitti huomionsa Jumalan valtakuntaa julistettaessa ja sitä perustettaessa käytettävien menettelytapojen valintaan. Johannes oli tämän työn jo pannut alulle; millä tavoin hän voisi jatkaa tätä sanomaa? Millä tavoin hänen pitäisi ottaa vastatakseen Johanneksen tehtävästä? Miten hänen pitäisi organisoida seuraajansa, jotta näiden toiminta olisi tehokasta ja yhteistyö järkevää? Jeesus oli nyt lähestymässä sitä lopullista päätöstä, joka estäisi häntä enää pitämästä itseään juutalaisena Messiaana, ainakaan sellaisena Messiaana, jollaiseksi tämä kansan parissa tuohon aikaan miellettiin.
Having settled such questions of policy as pertained to his individual relations to natural law and spiritual power, he turned his attention to the choice of methods to be employed in the proclamation and establishment of the kingdom of God. John had already begun this work; how might he continue the message? How should he take over John’s mission? How should he organize his followers for effective effort and intelligent co-operation? Jesus was now reaching the final decision which would forbid that he further regard himself as the Jewish Messiah, at least as the Messiah was popularly conceived in that day.
Juutalaiset näkivät mielessään vapahtajan, joka saapuisi ihmeidentekijän mahteineen lyömään maahan Israelin viholliset ja asettamaan puutteesta ja sorrosta vapautetut juutalaiset maailman valtiaiksi. Jeesus tiesi, ettei tämä toive koskaan toteutuisi. Hän tiesi, että taivaan valtakunnan kohdalla kysymys oli siitä, että paha syöstään ihmissydämissä vallasta, ja että se oli puhtaasti hengellisyyttä koskeva asia. Hän punnitsi ajatuksissaan, miten viisasta olisi hengellisen valtakunnan alkamisen merkiksi järjestää loistava ja häikäisevä voimannäyte – ja tällainen toimintalinja olisi ollut luvallinen ja kuulunut täysin Mikaelin toimivallan piiriin –, mutta hän tyystin torjui tällaiset kaavailut. Hän ei tekisi myönnytyksiä Caligastian vallankumouksellisille menettelytavoille. Hän oli voittanut maailman potentiaalisesti sillä, että hän alistui Isän tahtoon, ja hän aikoi päättää työnsä niin kuin hän sen oli aloittanutkin, ja tehdä sen Ihmisen Poikana.
The Jews envisaged a deliverer who would come in miraculous power to cast down Israel’s enemies and establish the Jews as world rulers, free from want and oppression. Jesus knew that this hope would never be realized. He knew that the kingdom of heaven had to do with the overthrow of evil in the hearts of men, and that it was purely a matter of spiritual concern. He thought out the advisability of inaugurating the spiritual kingdom with a brilliant and dazzling display of power—and such a course would have been permissible and wholly within the jurisdiction of Michael—but he fully decided against such a plan. He would not compromise with the revolutionary techniques of Caligastia. He had won the world in potential by submission to the Father’s will, and he proposed to finish his work as he had begun it, and as the Son of Man.
Pystytte tuskin kuvittelemaan, mitä Urantialla olisi tapahtunut, jos tämä Jumala-ihminen, joka potentiaalin osalta piti tuolloin hallussaan kaikkea valtaa taivaassa ja maan päällä, olisi aikanaan päättänyt kääriä auki suvereenisuuden sotalipun ja järjestää ihmeidentekijäpataljoonansa taistelujärjestykseen! Mutta hän ei tekisi myönnytyksiä. Hän ei palvelisi pahaa, niin kuin muka sellaisesta saattaisi kehkeytyä jumalanpalvontaa. Hän pitäytyisi siihen, mikä on Isän tahto. Hän julistaisi tilannetta seuraavalle universumille: ”Teidän tulee palvoa Herraa, teidän Jumalaanne, ja vain häntä teidän tulee palvella.”
You can hardly imagine what would have happened on Urantia had this God-man, now in potential possession of all power in heaven and on earth, once decided to unfurl the banner of sovereignty, to marshal his wonder-working battalions in militant array! But he would not compromise. He would not serve evil that the worship of God might presumably be derived therefrom. He would abide by the Father’s will. He would proclaim to an onlooking universe, “You shall worship the Lord your God and him only shall you serve.”
Kun päivät kuluivat, Jeesus tajusi aina vain selkeämmin, minkälainen totuuden julkituoja hänestä olisi tuleva. Hän näki, ettei Jumalan tie olisi helppo tie. Hän alkoi käsittää, että hänen ihmisen kokemuksensa loppuajan malja voisi mahdollisesti olla katkera, mutta hän päätti juoda sen.
As the days passed, with ever-increasing clearness Jesus perceived what kind of a truth-revealer he was to become. He discerned that God’s way was not going to be the easy way. He began to realize that the cup of the remainder of his human experience might possibly be bitter, but he decided to drink it.
Nyt myös hänen ihmismielensä sanoo hyvästit Daavidin valtaistuimelle. Askel askeleelta tämä ihmismieli seuraa jumalallisen mielen kulkua. Ihmismieli asettaa yhä kysymyksiä, mutta nyt se poikkeuksetta hyväksyy jumalalliset vastaukset lopullisiksi päätöksiksi tässä elämässä, jossa yhdistyvät niin se, että hän elää ihmisenä tässä maailmassa, kuin se, että hän kaiken aikaa varauksetta alistuu noudattamaan Isän ikuista ja jumalallista tahtoa.
Even his human mind is saying good-bye to the throne of David. Step by step this human mind follows in the path of the divine. The human mind still asks questions but unfailingly accepts the divine answers as final rulings in this combined life of living as a man in the world while all the time submitting unqualifiedly to the doing of the Father’s eternal and divine will.
Rooma oli läntisen maailman valtiatar. Ihmisen Poika, tuona hetkenä eristyneisyydessä ja näitä suurimerkityksisiä päätöksiä tekemässä, taivaan sotajoukot komennossaan, edusti juutalaisten viimeistä mahdollisuutta päästä maailman herruuteen. Mutta tämä tästä maailmasta syntynyt juutalainen, jonka hallussa oli näin valtava viisaus ja voima, ei suostunut käyttämään universumiavujaan sen paremmin itsensä suureksi tekemiseen kuin kansansa valtaistuimelle nostamiseenkaan. Hän näki niin sanotusti ”tämän maailman valtakunnat”, ja hänellä oli valta valloittaa ne. Edentian Kaikkein Korkeimmat olivat luovuttaneet kaikki nämä valtuudet hänen käsiinsä, mutta hän ei halunnut niitä. Tämän maailman valtakunnat olivat liian vähäpätöisiä kiinnostaakseen kokonaisen universumin Luojaa ja Hallitsijaa. Hänellä oli vain yksi tavoite: Jumalan tekeminen entistä tunnetummaksi ihmisten keskuudessa, valtakunnan perustaminen, eli se, että taivaallinen Isä hallitsisi ihmiskunnan sydämissä.
Rome was mistress of the Western world. The Son of Man, now in isolation and achieving these momentous decisions, with the hosts of heaven at his command, represented the last chance of the Jews to attain world dominion; but this earthborn Jew, who possessed such tremendous wisdom and power, declined to use his universe endowments either for the aggrandizement of himself or for the enthronement of his people. He saw, as it were, “the kingdoms of this world,” and he possessed the power to take them. The Most Highs of Edentia had resigned all these powers into his hands, but he did not want them. The kingdoms of earth were paltry things to interest the Creator and Ruler of a universe. He had only one objective, the further revelation of God to man, the establishment of the kingdom, the rule of the heavenly Father in the hearts of mankind.
Ajatus taistelusta, riitelystä ja teurastuksesta tuntui Jeesuksesta etovalta; missään sellaisessa hän ei halunnut olla mukana. Hän tahtoi esiintyä maan päällä Rauhan Ruhtinaana tehdäkseen tunnetuksi rakkauden Jumalaa. Ennen kastettaan hän oli taas kerran torjunut seloottien esittämän tarjouksen, jonka mukaan hänen olisi pitänyt johtaa heidät kapinaan roomalaisia sortajia vastaan. Ja nyt hän teki lopullisen päätöksensä niiden kirjoitusten osalta, jotka hänen äitinsä oli hänelle opettanut, sellaisten kuin: ”Herra lausui minulle: ’Sinä olet minun Poikani; tänä päivänä minä sinut synnytin. Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi. Rautaisella valtikalla sinä ne muserrat; niin kuin saviastian sinä ne isket pirstaleiksi.’”
The idea of battle, contention, and slaughter was repugnant to Jesus; he would have none of it. He would appear on earth as the Prince of Peace to reveal a God of love. Before his baptism he had again refused the offer of the Zealots to lead them in rebellion against the Roman oppressors. And now he made his final decision regarding those Scriptures which his mother had taught him, such as: “The Lord has said to me, ‘You are my Son; this day have I begotten you. Ask of me, and I will give you the heathen for your inheritance and the uttermost parts of the earth for your possession. You shall break them with a rod of iron; you shall dash them in pieces like a potter’s vessel.’”
Jeesus Nasaretilainen päätteli, etteivät tällaiset tekstikohdat viitanneet häneen. Lopulta ja lopullisesti Ihmisen Pojan ihmismieli sysäsi täysin syrjään kaikki nämä Messiaaseen liittyneet vaikeudet ja ristiriitaisuudet: heprealaiskirjoitukset, vanhempien antaman opetuksen, hashenin opetukset, juutalaisten odotukset ja ihmisperäiset kunnianhimoiset kaipaukset. Hän teki lopullisen ja peruuttamattoman päätöksen omasta toimintalinjastaan. Hän palaisi Galileaan ja ryhtyisi melua pitämättä julistamaan valtakuntaa ja luottaisi siihen, että hänen Isänsä (Personoitu Suuntaaja) päivä päivältä rakentaisi toiminnan yksityiskohdat.
Jesus of Nazareth reached the conclusion that such utterances did not refer to him. At last, and finally, the human mind of the Son of Man made a clean sweep of all these Messianic difficulties and contradictions—Hebrew scriptures, parental training, chazan teaching, Jewish expectations, and human ambitious longings; once and for all he decided upon his course. He would return to Galilee and quietly begin the proclamation of the kingdom and trust his Father (the Personalized Adjuster) to work out the details of procedure day by day.
Näillä päätöksillään Jeesus näytti arvokasta esimerkkiä koko valtavan universuminsa jokaisen maailman jokaiselle ihmiselle, kun hän kieltäytyi soveltamasta aineellisia koettimia hengellisten ongelmien koettelemiseen ja kun hän kieltäytyi osoittamasta ylimielistä uhmaa luonnonlakeja kohtaan. Ja hän näytti innoittavaa esimerkkiä universumilojaalisuudesta ja moraalisesta suuruudesta kieltäytyessään ottamasta käsiinsä ajallista valtaa hengellisen kunnian esinäytöksenä.
By these decisions Jesus set a worthy example for every person on every world throughout a vast universe when he refused to apply material tests to prove spiritual problems, when he refused presumptuously to defy natural laws. And he set an inspiring example of universe loyalty and moral nobility when he refused to grasp temporal power as the prelude to spiritual glory.
Jos Ihmisen Pojalla oli kasteensa jälkeen kukkuloille noustessaan joitakin epäilyksiä tehtävästään ja sen luonteesta, mitään epäilyksiä hänellä ei enää ollut, kun hän palasi tovereidensa luokse eristyneisyydessä ja päätöksiä tehden vietettyjen neljänkymmenen päivän kuluttua.
If the Son of Man had any doubts about his mission and its nature when he went up in the hills after his baptism, he had none when he came back to his fellows following the forty days of isolation and decisions.
Jeesus oli laatinut ohjelman Isän valtakunnan perustamiselle. Hän ei tule huolehtimaan ihmisten fyysisten tarpeiden tyydyttämisestä. Hän ei tule jakelemaan leipää väkijoukoille, kuten oli vasta vähän aikaa sitten nähnyt Roomassa tehtävän. Hän ei ihmeitä tekemällä houkuttelisi huomiota puoleensa, vaikka juutalaiset juuri senlaatuista vapahtajaa odottivatkin. Hän ei myöskään pyrkisi saamaan hengellistä sanomaa hyväksytyksi antamalla näytöksen poliittisesta vallasta tai ajallisista toimivaltuuksista.
Jesus has formulated a program for the establishment of the Father’s kingdom. He will not cater to the physical gratification of the people. He will not deal out bread to the multitudes as he has so recently seen it being done in Rome. He will not attract attention to himself by wonder-working, even though the Jews are expecting just that sort of a deliverer. Neither will he seek to win acceptance of a spiritual message by a show of political authority or temporal power.
Hylätessään nämä menetelmät, joilla hänen olisi pitänyt kohottaa tulevan valtakunnan arvoa odotuksentäyteisten juutalaisten silmissä, Jeesus varmisti samalla, että nämä samat juutalaiset epäröimättä ja lopullisesti torjuisivat kaikki hänen arvovaltaan ja jumalallisuuteen kohdistuvat vaatimuksensa. Kaikesta tästä tietoisena Jeesus koetti kauan aikaa estää seuraajiaan puhumasta hänestä Messiaana.
In rejecting these methods of enhancing the coming kingdom in the eyes of the expectant Jews, Jesus made sure that these same Jews would certainly and finally reject all of his claims to authority and divinity. Knowing all this, Jesus long sought to prevent his early followers alluding to him as the Messiah.
Koko julkisen toimintansa ajan hän joutui tavan takaa selviytymään kolmesta tilanteesta: häneltä vaadittiin ruokaa, häntä vaadittiin tekemään ihmeitä ja lopulta häneltä pyydettiin, että hän sallisi seuraajiensa tehdä hänestä kuninkaan. Mutta Jeesus ei koskaan poikennut päätöksistä, jotka hän teki näiden Perean kukkuloiden yksinäisyydessä viettämiensä päivien aikana.
Throughout his public ministry he was confronted with the necessity of dealing with three constantly recurring situations: the clamor to be fed, the insistence on miracles, and the final request that he allow his followers to make him king. But Jesus never departed from the decisions which he made during these days of his isolation in the Perean hills.