Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
VAIKKA Universaalinen Isä henkilökohtaisesti asuu Paratiisissa, universumien keskipisteessä, hän on aktuaalisesti läsnä myös avaruuden maailmoissa lukemattomien ajallisten lastensa mielessä, sillä hän on heidän sisimmässään Salaperäisenä Opastajana. Ikiaikojen Isä on planeetoilla asuvista kuolevaisista pojistaan samalla kertaa sekä mahdollisimman kaukana että mitä läheisimmin heihin yhteydessä.
Suuntaajat ovat ihmisen sieluun ruumiillistunut Isän rakkauden aktuaalisuus. Suuntaajat ovat ihmisen mieleen vangittu pettämätön lupaus ihmisen ikuisesta elämänurasta. Suuntaajat ovat ihmisen täydellistyneen finaliittipersoonallisuuden omin olemus, josta kuolevainen voi ajallisuudessa tuntea esimakua, kunhan hän vähä vähältä oppii yhä laajemmin hallitsemaan sitä jumalallista menetelmää, jolla hän universumista toiseen noustessaan yltää Isän tahdon täyttämiseen, kunnes hän aktuaalisesti saavuttaa Paratiisin-Isänsä jumalallisen läsnäolon.
Jumala, joka on antanut ihmiselle käskyn olla täydellinen niin kuin hän on täydellinen, on laskeutunut taivaasta, jotta hänestä Suuntaajana tulisi ihmisen kokemuksellinen kumppani sen ylimaallisen määränpään saavuttamisessa, joka näin on asetettu. Ihmisen mielessä asuva Jumalan osanen on absoluuttinen ja kvalifioimaton vakuutus siitä, että ihminen voi löytää Universaalisen Isän liitossa tämän jumalallisen Suuntaajan kanssa, joka tuli esiin Jumalasta löytääkseen ihmisen ja tehdäkseen tästä Jumalan pojan, jo kun tämä vielä elää lihallisessa ruumiissa.
Jokainen kuolevainen, joka on nähnyt Luoja-Pojan, on nähnyt Universaalisen Isän, ja jokaisessa, jossa asuu jumalallinen Suuntaaja, asuu Paratiisin-Isä. Jokainen kuolevainen, joka tietoisesti tai tietämättään seuraa hänessä olevan Suuntaajansa johdatusta, elää Jumalan tahdon mukaisesti. Tietoisuus Suuntaajan läsnäolosta on tietoisuutta Jumalan läsnäolosta. Suuntaajan ja ihmisen evolutionaarisen sielun välinen ikuisesti kestävä fuusio on tosiasiallinen kokemus ikuisesti kestävästä liitosta Jumalan kanssa Jumaluuden universumiliittolaisena.
Juuri Suuntaaja luo ihmisen sisimpään tuntemanne sammuttamattoman kaipuun ja päättymättömän kaipauksen olla Jumalan kaltainen, saavuttaa Paratiisi ja siellä Jumaluuden aktuaalisen persoonan edessä palvoa tämän jumalallisen lahjan infiniittistä alkulähdettä. Suuntaaja on se elävä läsnäoleva, joka tosiasiallisesti yhdistää kuolevaisen pojan hänen Paratiisin-Isäänsä ja vetää häntä yhä lähemmäksi Isää. Suuntaaja tasoittaa kompensoivalla tavalla meille sen suunnattoman universumijännitteen, jonka aiheuttavat ihmisen Jumaluudesta erottama välimatka sekä se, missä määrin hän on Isän universaalisuuteen verrattuna vain osittainen.
Suuntaaja on finiittisen luodun mieleen vangittu infiniittistä olentoa edustava absoluuttinen olennoituma, ja se voi kyseisen kuolevaisen tekemästä valinnasta riippuen lopulta kruunata tämän Jumalan ja ihmisen välisen väliaikaisen liiton ja sananmukaisesti aktualisoida uuden olentomuodon päättymätöntä universumipalvelua varten. Suuntaaja on jumalallinen universumirealiteetti, joka tekee tosiasiaksi sen totuuden, että Jumala on ihmisen Isä. Suuntaaja on ihmisen pettämätön kosminen kompassi, joka aina ja erehtymättä suuntaa sielun Jumalaa kohti.
Tahdolliset luodut käyvät evolutionaarisissa maailmoissa läpi kolme yleistä olemisen kehitysvaihetta: Suuntaajan saapumishetkestä siihen saakka, kun asianomainen on jo jotakuinkin täysi-ikäinen, eli Urantialla suunnilleen kahdenteenkymmenenteen ikävuoteen saakka, Opastajia kutsutaan toisinaan Ajatuksenmuuttajiksi. Tästä ajankohdasta harkintakykyisyyttä merkitsevän iän saavuttamiseen eli noin neljänteenkymmenenteen ikävuoteen Salaperäisiä Opastajia kutsutaan Ajatuksensuuntaajiksi. Harkintakykyisyyden saavuttamisesta aina siihen saakka, kun asianomainen vapautuu lihallisesta ruumiistaan, Suuntaajista puhutaan usein Ajatuksenvalvojina. Näillä kolmella kuolevaisen olennon elämänvaiheella ei ole mitään yhteyttä niihin kolmeen vaiheeseen, joiden kautta Suuntaaja edistyy mielen kaksoiskappaleen valmistamisessa ja sielun kehittämisessä.
ALTHOUGH the Universal Father is personally resident on Paradise, at the very center of the universes, he is also actually present on the worlds of space in the minds of his countless children of time, for he indwells them as the Mystery Monitors. The eternal Father is at one and the same time farthest removed from, and most intimately associated with, his planetary mortal sons.
The Adjusters are the actuality of the Father’s love incarnate in the souls of men; they are the veritable promise of man’s eternal career imprisoned within the mortal mind; they are the essence of man’s perfected finaliter personality, which he can foretaste in time as he progressively masters the divine technique of achieving the living of the Father’s will, step by step, through the ascension of universe upon universe until he actually attains the divine presence of his Paradise Father.
God, having commanded man to be perfect, even as he is perfect, has descended as the Adjuster to become man’s experiential partner in the achievement of the supernal destiny which has been thus ordained. The fragment of God which indwells the mind of man is the absolute and unqualified assurance that man can find the Universal Father in association with this divine Adjuster, which came forth from God to find man and sonship him even in the days of the flesh.
Any mortal who has seen a Creator Son has seen the Universal Father, and he who is indwelt by a divine Adjuster is indwelt by the Paradise Father. Every mortal who is consciously or unconsciously following the leading of his indwelling Adjuster is living in accordance with the will of God. Consciousness of Adjuster presence is consciousness of God’s presence. Eternal fusion of the Adjuster with the evolutionary soul of man is the factual experience of eternal union with God as a universe associate of Deity.
It is the Adjuster who creates within man that unquenchable yearning and incessant longing to be like God, to attain Paradise, and there before the actual person of Deity to worship the infinite source of the divine gift. The Adjuster is the living presence which actually links the mortal son with his Paradise Father and draws him nearer and nearer to the Father. The Adjuster is our compensatory equalization of the enormous universe tension which is created by the distance of man’s removal from God and by the degree of his partiality in contrast with the universality of the eternal Father.
The Adjuster is an absolute essence of an infinite being imprisoned within the mind of a finite creature which, depending on the choosing of such a mortal, can eventually consummate this temporary union of God and man and veritably actualize a new order of being for unending universe service. The Adjuster is the divine universe reality which factualizes the truth that God is man’s Father. The Adjuster is man’s infallible cosmic compass, always and unerringly pointing the soul Godward.
On the evolutionary worlds, will creatures traverse three general developmental stages of being: From the arrival of the Adjuster to comparative full growth, about twenty years of age on Urantia, the Monitors are sometimes designated Thought Changers. From this time to the attainment of the age of discretion, about forty years, the Mystery Monitors are called Thought Adjusters. From the attainment of discretion to deliverance from the flesh, they are often referred to as Thought Controllers. These three phases of mortal life have no connection with the three stages of Adjuster progress in mind duplication and soul evolution.
SuomiEnglish