Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Luoja-Poikia tarkkailtaessa käy selville, että toiset heistä muistuttavat enemmän Isää, toiset enemmän Poikaa, kun taas jotkut ovat sekoitus molemmista infiniittisistä vanhemmistaan. Meidän Luoja-Pojassamme tulee varsin selvästi esille enemmän Iankaikkista Poikaa muistuttavia piirteitä ja ominaisuuksia.
Mikael otti asiakseen tämän paikallisuniversumin organisoimisen, ja nyt hän on täällä korkein valtias. Hänen henkilökohtaista valtaansa rajoittavat edeltäkäsin olemassa olevat gravitaatiopiirit, joiden keskuksena on Paratiisi, sekä superuniversumihallituksen Päivien Muinaisten itselleen pidättämä oikeus langettaa kaikki persoonallisuuden hävittämistä koskevat täytäntöönpanopäätökset. Persoonallisuus on yksinomaisesti Isän antama lahja, mutta Iankaikkisen Pojan suostumuksella Luoja-Pojat panevat vireille suunnitelmia uusiksi luoduiksi olennoiksi, ja yhdessä Henki-kumppaninsa kanssa he saavat yrittää uusien energia-aineen muunnelmien aikaansaamista.
Mikael on Paratiisin Isä-Pojan personoituma Nebadonin paikallisuniversumille ja universumissa; niinpä kun Luova Äiti-Henki, Äärettömän Hengen edustuma paikallisuniversumissa, alisti itsensä Kristus Mikaelille tämän palattua lopulliselta, Urantialla tapahtuneelta lahjoittautumiseltaan, Mestari-Poika sai siinä ja silloin haltuunsa ”kaiken vallan taivaassa ja maan päällä”.
Tämä Jumalallisten Hoivaajien alistuminen paikallisuniversumien Luoja-Pojille tekee näistä Mestari-Pojista Isän, Pojan ja Hengen finiittisyydessä ilmennettävissä olevan jumalallisuuden tyyssijoja, samalla kun Mikaelien kokemukset luotuna olentona lahjoittautumisesta oikeuttavat heidät ilmentämään Korkeimman Olennon kokemuksellista jumalallisuutta. Universumeissa ei ole muita olentoja, jotka olisivat tällä tavoin henkilökohtaisesti ammentaneet tyhjiin nykyisen finiittisen kokemuksen potentiaalit, eivätkä ketkään muut universumien olennot omaa tällaisia edellytyksiä yksin ja omissa nimissä tapahtuvaan hallitsemiseen.
Vaikka Mikaelin päämaja virallisesti sijaitseekin Salvingtonissa, Nebadonin pääkaupungissa, hän viettää suuren osan ajastaan vierailemalla konstellaatioiden ja järjestelmien päämajoissa, jopa yksittäisillä planeetoilla. Aika ajoin hän matkustaa Paratiisiin, ja usein hänen käyntikohteenaan on Uversa, jossa hän neuvottelee Päivien Muinaisten kanssa. Kun hän on poissa Salvingtonista, Gabriel ottaa hänen paikkansa toimien silloin Nebadonin universumin sijaishallitsijana.
Observation of Creator Sons discloses that some resemble more the Father, some the Son, while others are a blend of both their infinite parents. Our Creator Son very definitely manifests traits and attributes which more resemble the Eternal Son.
Michael elected to organize this local universe, and herein he now reigns supreme. His personal power is limited by the pre-existent gravity circuits centering at Paradise and by the reservation on the part of the Ancients of Days of the superuniverse government of all final executive judgments regarding the extinction of personality. Personality is the sole bestowal of the Father, but the Creator Sons, with the approval of the Eternal Son, do initiate new creature designs, and with the working co-operation of their Spirit associates they may attempt new transformations of energy-matter.
Michael is the personification of the Paradise Father-Son to and in the local universe of Nebadon; therefore, when the Creative Mother Spirit, the local universe representation of the Infinite Spirit, subordinated herself to Christ Michael upon the return from his final bestowal on Urantia, the Master Son thereby acquired jurisdiction over “all power in heaven and on earth.”
This subordination of the Divine Ministers to the Creator Sons of the local universes constitutes these Master Sons the personal repositories of the finitely manifestable divinity of the Father, Son, and Spirit, while the creature-bestowal experiences of the Michaels qualify them to portray the experiential divinity of the Supreme Being. No other beings in the universes have thus personally exhausted the potentials of present finite experience, and no other beings in the universes possess such qualifications for solitary sovereignty.
Although Michael’s headquarters is officially located on Salvington, the capital of Nebadon, he spends much of his time visiting the constellation and system headquarters and even the individual planets. Periodically he journeys to Paradise and often to Uversa, where he counsels with the Ancients of Days. When he is away from Salvington, his place is assumed by Gabriel, who then functions as regent of the universe of Nebadon.
SuomiEnglish