Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Samana iltana Andreas otti asiakseen antautua henkilökohtaiseen ja syvältä luotaavaan neuvonpitoon jokaisen veljensä kanssa, ja hän kävi hyödylliset ja rohkaisevat keskustelut Juudas Iskariotia lukuun ottamatta kaikkien työtovereidensa kanssa. Andreaksella ei ollut koskaan ollut yhtä läheistä henkilökohtaista suhdetta Juudakseen kuin hänellä oli muihin apostoleihin, eikä hän sen vuoksi ollut koskaan pitänyt vakavana asiana sitä, ettei Juudaskaan ollut koskaan rakentanut avomielistä ja luottamuksellista suhdetta apostolikunnan päällikköön. Mutta nyt Andreas oli niin huolissaan Juudaksen asenteesta, että hän myöhemmin samana iltana, kun kaikki apostolit jo olivat sikeässä unessa, etsiytyi Jeesuksen puheille ja esitti Mestarille huolenaiheensa. Jeesus sanoi: ”Ei ole mitään vikaa siinä, Andreas, että olet tullut luokseni tässä asiassa, mutta me emme sen suhteen voi tehdä enempää; ole tätä apostolia kohtaan edelleenkin äärimmäisen luottavainen. Äläkä mainitse hänen veljilleen mitään tästä kanssani käymästäsi keskustelusta.”
Siinä siis oli kaikki, mitä Andreaksen onnistui saada Jeesus sanomaan. Tämän juudealaisen ja hänen galilealaisveljiensä välillä oli aina ollut jonkin verran vierautta. Johannes Kastajan kuolema oli tyrmistyttänyt Juudasta; Mestarin moitteet olivat monessa yhteydessä loukanneet häntä syvästi; hän oli ollut pettynyt, kun Jeesus kieltäytyi kuninkaaksihuutamisesta; hän tunsi itsensä nöyryytetyksi, kun Jeesus pakeni fariseuksia; hän tunsi harmistusta, kun Jeesus torjui fariseusten haasteen merkin antamisesta; häntä hämmensi, että hänen Mestarinsa kieltäytyi turvautumasta voimanosoituksiin, ja vasta vähän aikaa sitten tyhjä kassa masensi ja välistä suorastaan lannisti häntä. Ja Juudas kaipasi suurista kansanjoukoista kumpuavaa kannustusta.
Muihin apostoleihin nämä samaiset koetukset ja koettelemukset vaikuttivat itse kuhunkin jossakin ja vaihtelevin määrin, mutta he rakastivat Jeesusta. Ainakin heidän on täytynyt rakastaa Mestaria enemmän kuin Juudas, sillä he kulkivat hänen kanssaan katkeraan loppuun saakka.
Koska Juudas oli Juudeasta, hän katsoi henkilökohtaiseksi loukkaukseksi sen, että Jeesus oli hiljattain kehottanut apostoleita ”varomaan fariseusten hapatusta”. Hän oli taipuvainen pitämään tätä lausumaa verhottuna viittauksena itseensä. Mutta Juudaksen suuri erehdys oli siinä, että kun Jeesus tapasi lähettää apostolinsa omiin oloihinsa rukoilemaan, kävi kerran toisensa jälkeen, ettei Juudas ryhtynytkään vilpittömään yhteydenpitoon universumien hengellisten voimien kanssa vaan antautui inhimillisestä pelosta johtuneiden ajatusten valtaan, samalla kun hän itsepintaisesti piti vireillä salakavalia epäilyksiä Jeesuksen tehtävää kohtaan ja antoi myöten valitettavalle mieltymykselleen hautoa kostontunteita.
Ja nyt Jeesus halusi viedä apostolinsa mukanaan Hermonvuorelle, jolla hän oli päättänyt aloittaa Jumalan Poikana maisen toimintansa neljännen vaiheen. Jotkut apostolit olivat olleet läsnä, kun hänet kastettiin Jordanissa, ja olivat olleet todistamassa, kun hänen Ihmisen Poikana elämänsä elämänvaihe alkoi, ja hän halusi, että jotkut heistä olisivat läsnä kuulemassa myös, kun hän saisi valtuudet astua Jumalan Pojan uuteen ja julkiseen osaan. Tästä syystä Jeesus sanoi kahdelletoista apostolille perjantaiaamuna, elokuun 12. päivänä: ”Kerätkää mukaan evästä ja valmistautukaa taivaltamaan vuorelle, jonka näette tuolla ja jolle henki käskee minun nousta, jotta minut varustettaisiin maisen työsarkani päättämistä varten. Ja tahtoisin ottaa sinne mukaani myös veljeni, jotta heitäkin vahvistettaisiin niitä koetuksen aikoja varten, jolloin he käyvät kanssani läpi tämän kokemuksen.”
That evening Andrew took it upon himself to hold a personal and searching conference with each of his brethren, and he had profitable and heartening talks with all of his associates except Judas Iscariot. Andrew had never enjoyed such intimate personal association with Judas as with the other apostles and therefore had not thought it of serious account that Judas never had freely and confidentially related himself to the head of the apostolic corps. But Andrew was now so worried by Judas’s attitude that, later on that night, after all the apostles were fast asleep, he sought out Jesus and presented his cause for anxiety to the Master. Said Jesus: “It is not amiss, Andrew, that you have come to me with this matter, but there is nothing more that we can do; only go on placing the utmost confidence in this apostle. And say nothing to his brethren concerning this talk with me.”
And that was all Andrew could elicit from Jesus. Always had there been some strangeness between this Judean and his Galilean brethren. Judas had been shocked by the death of John the Baptist, severely hurt by the Master’s rebukes on several occasions, disappointed when Jesus refused to be made king, humiliated when he fled from the Pharisees, chagrined when he refused to accept the challenge of the Pharisees for a sign, bewildered by the refusal of his Master to resort to manifestations of power, and now, more recently, depressed and sometimes dejected by an empty treasury. And Judas missed the stimulus of the multitudes.
Each of the other apostles was, in some and varying measure, likewise affected by these selfsame trials and tribulations, but they loved Jesus. At least they must have loved the Master more than did Judas, for they went through with him to the bitter end.
Being from Judea, Judas took personal offense at Jesus’ recent warning to the apostles to “beware the leaven of the Pharisees”; he was disposed to regard this statement as a veiled reference to himself. But the great mistake of Judas was: Time and again, when Jesus would send his apostles off by themselves to pray, Judas, instead of engaging in sincere communion with the spiritual forces of the universe, indulged in thoughts of human fear while he persisted in the entertainment of subtle doubts about the mission of Jesus as well as giving in to his unfortunate tendency to harbor feelings of revenge.
And now Jesus would take his apostles along with him to Mount Hermon, where he had appointed to inaugurate his fourth phase of earth ministry as the Son of God. Some of them were present at his baptism in the Jordan and had witnessed the beginning of his career as the Son of Man, and he desired that some of them should also be present to hear his authority for the assumption of the new and public role of a Son of God. Accordingly, on the morning of Friday, August 12, Jesus said to the twelve: “Lay in provisions and prepare yourselves for a journey to yonder mountain, where the spirit bids me go to be endowed for the finish of my work on earth. And I would take my brethren along that they may also be strengthened for the trying times of going with me through this experience.”
SuomiEnglish
Samana iltana Andreas otti asiakseen antautua henkilökohtaiseen ja syvältä luotaavaan neuvonpitoon jokaisen veljensä kanssa, ja hän kävi hyödylliset ja rohkaisevat keskustelut Juudas Iskariotia lukuun ottamatta kaikkien työtovereidensa kanssa. Andreaksella ei ollut koskaan ollut yhtä läheistä henkilökohtaista suhdetta Juudakseen kuin hänellä oli muihin apostoleihin, eikä hän sen vuoksi ollut koskaan pitänyt vakavana asiana sitä, ettei Juudaskaan ollut koskaan rakentanut avomielistä ja luottamuksellista suhdetta apostolikunnan päällikköön. Mutta nyt Andreas oli niin huolissaan Juudaksen asenteesta, että hän myöhemmin samana iltana, kun kaikki apostolit jo olivat sikeässä unessa, etsiytyi Jeesuksen puheille ja esitti Mestarille huolenaiheensa. Jeesus sanoi: ”Ei ole mitään vikaa siinä, Andreas, että olet tullut luokseni tässä asiassa, mutta me emme sen suhteen voi tehdä enempää; ole tätä apostolia kohtaan edelleenkin äärimmäisen luottavainen. Äläkä mainitse hänen veljilleen mitään tästä kanssani käymästäsi keskustelusta.”
That evening Andrew took it upon himself to hold a personal and searching conference with each of his brethren, and he had profitable and heartening talks with all of his associates except Judas Iscariot. Andrew had never enjoyed such intimate personal association with Judas as with the other apostles and therefore had not thought it of serious account that Judas never had freely and confidentially related himself to the head of the apostolic corps. But Andrew was now so worried by Judas’s attitude that, later on that night, after all the apostles were fast asleep, he sought out Jesus and presented his cause for anxiety to the Master. Said Jesus: “It is not amiss, Andrew, that you have come to me with this matter, but there is nothing more that we can do; only go on placing the utmost confidence in this apostle. And say nothing to his brethren concerning this talk with me.”
Siinä siis oli kaikki, mitä Andreaksen onnistui saada Jeesus sanomaan. Tämän juudealaisen ja hänen galilealaisveljiensä välillä oli aina ollut jonkin verran vierautta. Johannes Kastajan kuolema oli tyrmistyttänyt Juudasta; Mestarin moitteet olivat monessa yhteydessä loukanneet häntä syvästi; hän oli ollut pettynyt, kun Jeesus kieltäytyi kuninkaaksihuutamisesta; hän tunsi itsensä nöyryytetyksi, kun Jeesus pakeni fariseuksia; hän tunsi harmistusta, kun Jeesus torjui fariseusten haasteen merkin antamisesta; häntä hämmensi, että hänen Mestarinsa kieltäytyi turvautumasta voimanosoituksiin, ja vasta vähän aikaa sitten tyhjä kassa masensi ja välistä suorastaan lannisti häntä. Ja Juudas kaipasi suurista kansanjoukoista kumpuavaa kannustusta.
And that was all Andrew could elicit from Jesus. Always had there been some strangeness between this Judean and his Galilean brethren. Judas had been shocked by the death of John the Baptist, severely hurt by the Master’s rebukes on several occasions, disappointed when Jesus refused to be made king, humiliated when he fled from the Pharisees, chagrined when he refused to accept the challenge of the Pharisees for a sign, bewildered by the refusal of his Master to resort to manifestations of power, and now, more recently, depressed and sometimes dejected by an empty treasury. And Judas missed the stimulus of the multitudes.
Muihin apostoleihin nämä samaiset koetukset ja koettelemukset vaikuttivat itse kuhunkin jossakin ja vaihtelevin määrin, mutta he rakastivat Jeesusta. Ainakin heidän on täytynyt rakastaa Mestaria enemmän kuin Juudas, sillä he kulkivat hänen kanssaan katkeraan loppuun saakka.
Each of the other apostles was, in some and varying measure, likewise affected by these selfsame trials and tribulations, but they loved Jesus. At least they must have loved the Master more than did Judas, for they went through with him to the bitter end.
Koska Juudas oli Juudeasta, hän katsoi henkilökohtaiseksi loukkaukseksi sen, että Jeesus oli hiljattain kehottanut apostoleita ”varomaan fariseusten hapatusta”. Hän oli taipuvainen pitämään tätä lausumaa verhottuna viittauksena itseensä. Mutta Juudaksen suuri erehdys oli siinä, että kun Jeesus tapasi lähettää apostolinsa omiin oloihinsa rukoilemaan, kävi kerran toisensa jälkeen, ettei Juudas ryhtynytkään vilpittömään yhteydenpitoon universumien hengellisten voimien kanssa vaan antautui inhimillisestä pelosta johtuneiden ajatusten valtaan, samalla kun hän itsepintaisesti piti vireillä salakavalia epäilyksiä Jeesuksen tehtävää kohtaan ja antoi myöten valitettavalle mieltymykselleen hautoa kostontunteita.
Being from Judea, Judas took personal offense at Jesus’ recent warning to the apostles to “beware the leaven of the Pharisees”; he was disposed to regard this statement as a veiled reference to himself. But the great mistake of Judas was: Time and again, when Jesus would send his apostles off by themselves to pray, Judas, instead of engaging in sincere communion with the spiritual forces of the universe, indulged in thoughts of human fear while he persisted in the entertainment of subtle doubts about the mission of Jesus as well as giving in to his unfortunate tendency to harbor feelings of revenge.
Ja nyt Jeesus halusi viedä apostolinsa mukanaan Hermonvuorelle, jolla hän oli päättänyt aloittaa Jumalan Poikana maisen toimintansa neljännen vaiheen. Jotkut apostolit olivat olleet läsnä, kun hänet kastettiin Jordanissa, ja olivat olleet todistamassa, kun hänen Ihmisen Poikana elämänsä elämänvaihe alkoi, ja hän halusi, että jotkut heistä olisivat läsnä kuulemassa myös, kun hän saisi valtuudet astua Jumalan Pojan uuteen ja julkiseen osaan. Tästä syystä Jeesus sanoi kahdelletoista apostolille perjantaiaamuna, elokuun 12. päivänä: ”Kerätkää mukaan evästä ja valmistautukaa taivaltamaan vuorelle, jonka näette tuolla ja jolle henki käskee minun nousta, jotta minut varustettaisiin maisen työsarkani päättämistä varten. Ja tahtoisin ottaa sinne mukaani myös veljeni, jotta heitäkin vahvistettaisiin niitä koetuksen aikoja varten, jolloin he käyvät kanssani läpi tämän kokemuksen.”
And now Jesus would take his apostles along with him to Mount Hermon, where he had appointed to inaugurate his fourth phase of earth ministry as the Son of God. Some of them were present at his baptism in the Jordan and had witnessed the beginning of his career as the Son of Man, and he desired that some of them should also be present to hear his authority for the assumption of the new and public role of a Son of God. Accordingly, on the morning of Friday, August 12, Jesus said to the twelve: “Lay in provisions and prepare yourselves for a journey to yonder mountain, where the spirit bids me go to be endowed for the finish of my work on earth. And I would take my brethren along that they may also be strengthened for the trying times of going with me through this experience.”