Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Iankaikkinen Poika on se infiniittinen persoonallisuus, jonka kvalifioimattomista persoonallisuuskahleista Universaalinen Isä vapautui kolminaistumismenetelmällä ja jonka vuoksi hän on aina siitä lähtien loputtomassa ylenpalttisuudessa ja jatkuvasti lahjoittanut minuuttaan alati laajenevalle Luojista ja luoduista koostuvalle universumilleen. Poika on absoluuttinen persoonallisuus; Jumala on isäpersoonallisuus – persoonallisuuden alkulähde, persoonallisuuden antaja, persoonallisuuden alkusyy. Jokaisen persoonallisen olennon persoonallisuus juontuu Universaalisesta Isästä, kuten Alkuperäinen Poikakin saa persoonallisuutensa ikuisesti Paratiisin-Isältä.
Paratiisin-Pojan persoonallisuus on absoluuttinen ja puhtaasti hengellinen, ja tämä absoluuttinen persoonallisuus on myös jumalallinen ja ikuinen malli, ensiksi Isän suorittamasta persoonallisuuden lahjoittamisesta Myötätoimijalle, ja sittemmin hänen toteuttamastaan persoonallisuuden lahjoittamisesta hänen myriadeille luoduilleen kautta koko kaukaisuuksiin ulottuvan maailmankaikkeuden.
Iankaikkinen Poika on vilpittömän armelias hoivaaja, jumalallinen henki, hengellinen voima ja reaalinen persoonallisuus. Poika on se Jumalan hengellinen ja persoonallinen olemus, joka on tuotu julki universumeille – Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen olennaisin olemus, riisuttuna kaikesta ei-persoonallisesta, jumalallisuuteen kuulumattomasta, ei-hengellisestä ja puhtaasti potentiaalisesta. Mutta ihmismielelle on mahdotonta välittää sanallista kuvaa Iankaikkisen Pojan ylivertaisen persoonallisuuden kauneudesta ja suurenmoisuudesta. Kaikki se, mikä pyrkii kätkemään Universaalisen Isän hämäräänsä, kaikki se toimii miltei yhtä vaikuttavasti estäessään ajatuksissa tapahtuvan Iankaikkisen Pojan tunnistamisen. Teidän täytyy odottaa Paratiisiin-pääsyänne, ja silloin ymmärrätte, miksi en kyennyt kuvailemaan tämän absoluuttisen persoonallisuuden luonnetta niin, että äärellinen mieli olisi sen käsittänyt.
The Eternal Son is that infinite personality from whose unqualified personality fetters the Universal Father escaped by the technique of trinitization, and by virtue of which he has ever since continued to bestow himself in endless profusion upon his ever-expanding universe of Creators and creatures. The Son is absolute personality; God is father personality—the source of personality, the bestower of personality, the cause of personality. Every personal being derives personality from the Universal Father just as the Original Son eternally derives his personality from the Paradise Father.
The personality of the Paradise Son is absolute and purely spiritual, and this absolute personality is also the divine and eternal pattern, first, of the Father’s bestowal of personality upon the Conjoint Actor and, subsequently, of his bestowal of personality upon the myriads of his creatures throughout a far-flung universe.
The Eternal Son is truly a merciful minister, a divine spirit, a spiritual power, and a real personality. The Son is the spiritual and personal nature of God made manifest to the universes—the sum and substance of the First Source and Center, divested of all that which is nonpersonal, extradivine, nonspiritual, and pure potential. But it is impossible to convey to the human mind a word picture of the beauty and grandeur of the supernal personality of the Eternal Son. Everything that tends to obscure the Universal Father operates with almost equal influence to prevent the conceptual recognition of the Eternal Son. You must await your attainment of Paradise, and then you will understand why I was unable to portray the character of this absolute personality to the understanding of the finite mind.
SuomiEnglish