Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
AATAMI JA EEVA saapuivat Urantialle vuodesta 1934 jKr. laskettuna 37 848 vuotta sitten. He saapuivat keskelle vuoden sitä aikaa, jolloin puutarha oli kukkeimmillaan. Keskipäivällä ja ennalta mitään ilmoittamatta kumpikin serafikuljetin yhdessä Jerusemista tulleen henkilökunnan kanssa, jolle oli uskottu biologisten kohentajien kuljettaminen Urantialle, laskeutui hitaasti maan kamaralle, pyörivän planeetan pinnalle, Universaalisen Isän temppelin läheisyyteen. Kaikki toimet Aatamin ja Eevan ruumiin jälleenaineellistamiseksi suoritettiin tämän vastikään rakennetun pyhäkön alueella. Ja heidän saapumishetkestään kului kymmenen päivää, ennen kuin heidät oli luotu uudelleen niin, että he saivat kaksinaisen ihmishahmon ja olivat valmiit esiteltäviksi maailman uusina hallitsijoina. He palasivat tajuihinsa yhtä aikaa. Aineelliset Pojat ja Tyttäret palvelevat aina yhdessä. Heidän palvelunsa osalta on olennaista se, ettei heitä minään aikana eikä missään paikassa eroteta toisistaan. Heidät on suunniteltu työskentelemään pareina; he toimivat perin harvoin yksikseen.
ADAM AND EVE arrived on Urantia, from the year a.d. 1934, 37,848 years ago. It was in midseason when the Garden was in the height of bloom that they arrived. At high noon and unannounced, the two seraphic transports, accompanied by the Jerusem personnel intrusted with the transportation of the biologic uplifters to Urantia, settled slowly to the surface of the revolving planet in the vicinity of the temple of the Universal Father. All the work of rematerializing the bodies of Adam and Eve was carried on within the precincts of this newly created shrine. And from the time of their arrival ten days passed before they were re-created in dual human form for presentation as the world’s new rulers. They regained consciousness simultaneously. The Material Sons and Daughters always serve together. It is the essence of their service at all times and in all places never to be separated. They are designed to work in pairs; seldom do they function alone.
SuomiEnglish