Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Arvovaltainen seurakunta otti Jeesuksen vastaan Kapernaumin uudessa synagogassa kello kolmelta tuona ihanana sapatti-iltapäivänä. Jairus toimi menojen ohjaajana ja ojensi kirjoitukset Jeesuksen lukea. Päivää aikaisemmin Jerusalemista oli saapunut viisikymmentäkolme fariseusta ja saddukeusta; läsnä oli myös yli kolmekymmentä lähiseudun synagogien johtajaa ja esimiestä. Nämä juutalaiset uskonnolliset johtajat toimivat suoraan Jerusalemin sanhedrinin antamien määräysten velvoittamina, ja heistä koostui se puhdasoppinen etujoukko, joka oli tullut antamaan alkutahdit avoimeen sodankäyntiin Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan vastaan. Näiden juutalaisjohtajien vierellä, synagogan kunniapaikoilla, istuivat Herodes Antipaan lähettämät viralliset tarkkailijat, joille oli annettu ohjeet ottaa selville totuus niistä hälyttävistä tiedoista, jotka kertoivat, että väki oli koettanut julistaa Jeesuksen juutalaisten kuninkaaksi Herodeksen veljen Filippuksen hallitsemilla alueilla.
Jeesus käsitti, että häntä odotti yhä lukuisammiksi käyvien vihamiestensä välitön julistus kaihtelemattomasta ja avoimesta sodankäynnistä, ja hän katsoi parhaaksi käydä rohkeasti hyökkäykseen. Tilaisuudessa, jossa ne viisituhatta oli ruokittu, hän oli uhmannut heidän ideoitaan aineellisesta Messiaasta. Nyt hän päätti käydä taas avoimesti heidän juutalaisesta vapahtajasta omaksumaansa käsitystä vastaan. Tämä kriisi, joka alkoi viidentuhannen ihmisen ruokkimisesta ja päättyi tähän sapatti-iltapäivän saarnaan, oli ulospäin näkyvä käännekohta, jossa kansansuosion ja yleisen hyväksynnän vuoksiaalto kääntyi luodevirraksi. Valtakunnan hyväksi tehtävä työ keskittyisi vastedes yhä enemmän paljon tärkeämpään tehtävään, joka oli horjumattomien hengellisten käännynnäisten voittaminen ihmiskunnan todellakin uskonnolliseen veljesyhteisöön. Tämä saarna on merkkinä kriisistä, jonka kautta siirryttiin keskustelusta, väittelystä ja päätöksenteosta koostuvasta jaksosta jaksoon, joka koostui avoimesta sodankäynnistä ja lopullisesta hyväksymisestä tai lopullisesta torjumisesta.
Mestari oli täysin tietoinen siitä, että monet hänen seuraajistaan olivat hitaasti mutta varmasti kypsyttämässä mieltään hänen lopulta tapahtuvaan hylkäämiseensä. Samoin hän tiesi, että monet hänen opetuslapsistaan olivat hitaasti mutta vakaasti käymässä läpi sitä mielen kouliintumista ja sielun harjaantumista, joka antaisi heille voiman voittaa epäilyksensä ja rohkeasti puolustaa kypsää uskoaan valtakunnan evankeliumiin. Jeesus ymmärsi täysin, miten ihmiset kypsyvät kriisitilanteen edellyttämiin päätöksiin ja rohkeasti valittujen äkillisten urotekojen suorittamiseen sellaisen hitaan prosessin avulla, jossa he joutuvat toistuvasti valitsemaan yhä uudestaan esille nousevien hyvää ja pahaa sisältävien tilanteiden välillä. Hän saattoi valitsemansa sanansaattajat vähän väliä tilanteisiin, joissa nämä joutuivat kokemaan pettymyksiä, ja järjesti heille tuon tuostakin koettelevia tilanteita, joissa heidän oli suoritettava valinta sen mukaan, mikä oli oikea ja mikä oli väärä tapa kohdata hengelliset koettelemukset. Hän tiesi voivansa luottaa seuraajiinsa siinä, että nämä lopulliseen kokeeseen joutuessaan tekisivät ratkaisevat päätöksensä aikaisemmin omaksumiensa ja totunnaisten mentaalisten asenteidensa ja henkisten reaktioidensa mukaisesti.
Tämä Jeesuksen maisen elämän käännekohta alkoi viidentuhannen ruokkimisesta, ja se päättyi tähän synagogassa pidettyyn saarnaan. Apostolien elämässä kriisi alkoi tästä synagogasaarnasta, ja se jatkui kokonaisen vuoden ajan päättyen vasta Mestarin oikeudenkäyntiin ja ristiinnaulitsemiseen.
Kun he tuona iltapäivänä istuivat synagogassa, ennen kuin Jeesus aloitti puheensa, kaikkien mielessä oli vain yksi suuri mysteeri, vain yksi ylin kysymys. Sekä hänen ystävänsä että hänen vihollisensa pohtivat vain yhtä ajatusta, joka kuului: ”Minkä takia hän itse niin harkitusti ja vastaansanomattomasti käänsi takaisin kansan innostuksen vuoksiaallon?” Ja välittömästi ennen tätä saarnaa ja välittömästi sen jälkeen hänen närkästyneiden kannattajiensa epäilykset ja pettymykset kehittyivät tiedostamattomaksi vastarinta-asenteeksi, ja lopulta ne muuttuivat suoranaiseksi vihaksi. Juuri tämän synagogassa pidetyn saarnan jälkeen Juudas Iskariot ensi kertaa tietoisesti leikitteli mielessään luopumisajatuksella. Mutta toistaiseksi hän vielä sai kaikki tuollaiset mielihalut vaivatta aisoihin.
Jokainen oli hämmennyksen tilassa. Jeesus oli jättänyt heidät sanattomiksi ja ymmälleen. Hänhän oli vasta vähän aikaisemmin esittänyt suurenmoisimman koko elämänuraansa luonnehtineen todistuksen yliluonnollisesta voimasta. Viidentuhannen ihmisen ruokkiminen oli hänen maisen elämänsä tapahtumista se, joka parhaiten vastasi juutalaisten käsitystä odotetusta Messiaasta. Mutta tämä tavattoman edullinen tilanne peittyi välittömästi ja selittämättömästi sen alle, että hän suoralta kädeltä ja peruuttamattomasti kielsi julistamasta itseään kuninkaaksi.
Perjantai-iltana ja vielä sapattiaamunakin jerusalemilaiset johtomiehet olivat yrittäneet pitkään ja hartaasti taivutella Jairusta estämään Jeesuksen puhumisen synagogassa, mutta heidän yrityksensä olivat turhia. Kaikkiin tällaisiin pyyntöihin Jairus vastasi vain: ”Olen suostunut tähän pyyntöön, enkä tahdo rikkoa sanaani.”
A distinguished congregation greeted Jesus at three o’clock on this exquisite Sabbath afternoon in the new Capernaum synagogue. Jairus presided and handed Jesus the Scriptures to read. The day before, fifty-three Pharisees and Sadducees had arrived from Jerusalem; more than thirty of the leaders and rulers of the neighboring synagogues were also present. These Jewish religious leaders were acting directly under orders from the Sanhedrin at Jerusalem, and they constituted the orthodox vanguard which had come to inaugurate open warfare on Jesus and his disciples. Sitting by the side of these Jewish leaders, in the synagogue seats of honor, were the official observers of Herod Antipas, who had been directed to ascertain the truth concerning the disturbing reports that an attempt had been made by the populace to proclaim Jesus the king of the Jews, over in the domains of his brother Philip.
Jesus comprehended that he faced the immediate declaration of avowed and open warfare by his increasing enemies, and he elected boldly to assume the offensive. At the feeding of the five thousand he had challenged their ideas of the material Messiah; now he chose again openly to attack their concept of the Jewish deliverer. This crisis, which began with the feeding of the five thousand, and which terminated with this Sabbath afternoon sermon, was the outward turning of the tide of popular fame and acclaim. Henceforth, the work of the kingdom was to be increasingly concerned with the more important task of winning lasting spiritual converts for the truly religious brotherhood of mankind. This sermon marks the crisis in the transition from the period of discussion, controversy, and decision to that of open warfare and final acceptance or final rejection.
The Master well knew that many of his followers were slowly but surely preparing their minds finally to reject him. He likewise knew that many of his disciples were slowly but certainly passing through that training of mind and that discipline of soul which would enable them to triumph over doubt and courageously to assert their full-fledged faith in the gospel of the kingdom. Jesus fully understood how men prepare themselves for the decisions of a crisis and the performance of sudden deeds of courageous choosing by the slow process of the reiterated choosing between the recurring situations of good and evil. He subjected his chosen messengers to repeated rehearsals in disappointment and provided them with frequent and testing opportunities for choosing between the right and the wrong way of meeting spiritual trials. He knew he could depend on his followers, when they met the final test, to make their vital decisions in accordance with prior and habitual mental attitudes and spirit reactions.
This crisis in Jesus’ earth life began with the feeding of the five thousand and ended with this sermon in the synagogue; the crisis in the lives of the apostles began with this sermon in the synagogue and continued for a whole year, ending only with the Master’s trial and crucifixion.
As they sat there in the synagogue that afternoon before Jesus began to speak, there was just one great mystery, just one supreme question, in the minds of all. Both his friends and his foes pondered just one thought, and that was: “Why did he himself so deliberately and effectively turn back the tide of popular enthusiasm?” And it was immediately before and immediately after this sermon that the doubts and disappointments of his disgruntled adherents grew into unconscious opposition and eventually turned into actual hatred. It was after this sermon in the synagogue that Judas Iscariot entertained his first conscious thought of deserting. But he did, for the time being, effectively master all such inclinations.
Everyone was in a state of perplexity. Jesus had left them dumfounded and confounded. He had recently engaged in the greatest demonstration of supernatural power to characterize his whole career. The feeding of the five thousand was the one event of his earth life which made the greatest appeal to the Jewish concept of the expected Messiah. But this extraordinary advantage was immediately and unexplainedly offset by his prompt and unequivocal refusal to be made king.
On Friday evening, and again on Sabbath morning, the Jerusalem leaders had labored long and earnestly with Jairus to prevent Jesus’ speaking in the synagogue, but it was of no avail. Jairus’s only reply to all this pleading was: “I have granted this request, and I will not violate my word.”
SuomiEnglish
Arvovaltainen seurakunta otti Jeesuksen vastaan Kapernaumin uudessa synagogassa kello kolmelta tuona ihanana sapatti-iltapäivänä. Jairus toimi menojen ohjaajana ja ojensi kirjoitukset Jeesuksen lukea. Päivää aikaisemmin Jerusalemista oli saapunut viisikymmentäkolme fariseusta ja saddukeusta; läsnä oli myös yli kolmekymmentä lähiseudun synagogien johtajaa ja esimiestä. Nämä juutalaiset uskonnolliset johtajat toimivat suoraan Jerusalemin sanhedrinin antamien määräysten velvoittamina, ja heistä koostui se puhdasoppinen etujoukko, joka oli tullut antamaan alkutahdit avoimeen sodankäyntiin Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan vastaan. Näiden juutalaisjohtajien vierellä, synagogan kunniapaikoilla, istuivat Herodes Antipaan lähettämät viralliset tarkkailijat, joille oli annettu ohjeet ottaa selville totuus niistä hälyttävistä tiedoista, jotka kertoivat, että väki oli koettanut julistaa Jeesuksen juutalaisten kuninkaaksi Herodeksen veljen Filippuksen hallitsemilla alueilla.
A distinguished congregation greeted Jesus at three o’clock on this exquisite Sabbath afternoon in the new Capernaum synagogue. Jairus presided and handed Jesus the Scriptures to read. The day before, fifty-three Pharisees and Sadducees had arrived from Jerusalem; more than thirty of the leaders and rulers of the neighboring synagogues were also present. These Jewish religious leaders were acting directly under orders from the Sanhedrin at Jerusalem, and they constituted the orthodox vanguard which had come to inaugurate open warfare on Jesus and his disciples. Sitting by the side of these Jewish leaders, in the synagogue seats of honor, were the official observers of Herod Antipas, who had been directed to ascertain the truth concerning the disturbing reports that an attempt had been made by the populace to proclaim Jesus the king of the Jews, over in the domains of his brother Philip.
Jeesus käsitti, että häntä odotti yhä lukuisammiksi käyvien vihamiestensä välitön julistus kaihtelemattomasta ja avoimesta sodankäynnistä, ja hän katsoi parhaaksi käydä rohkeasti hyökkäykseen. Tilaisuudessa, jossa ne viisituhatta oli ruokittu, hän oli uhmannut heidän ideoitaan aineellisesta Messiaasta. Nyt hän päätti käydä taas avoimesti heidän juutalaisesta vapahtajasta omaksumaansa käsitystä vastaan. Tämä kriisi, joka alkoi viidentuhannen ihmisen ruokkimisesta ja päättyi tähän sapatti-iltapäivän saarnaan, oli ulospäin näkyvä käännekohta, jossa kansansuosion ja yleisen hyväksynnän vuoksiaalto kääntyi luodevirraksi. Valtakunnan hyväksi tehtävä työ keskittyisi vastedes yhä enemmän paljon tärkeämpään tehtävään, joka oli horjumattomien hengellisten käännynnäisten voittaminen ihmiskunnan todellakin uskonnolliseen veljesyhteisöön. Tämä saarna on merkkinä kriisistä, jonka kautta siirryttiin keskustelusta, väittelystä ja päätöksenteosta koostuvasta jaksosta jaksoon, joka koostui avoimesta sodankäynnistä ja lopullisesta hyväksymisestä tai lopullisesta torjumisesta.
Jesus comprehended that he faced the immediate declaration of avowed and open warfare by his increasing enemies, and he elected boldly to assume the offensive. At the feeding of the five thousand he had challenged their ideas of the material Messiah; now he chose again openly to attack their concept of the Jewish deliverer. This crisis, which began with the feeding of the five thousand, and which terminated with this Sabbath afternoon sermon, was the outward turning of the tide of popular fame and acclaim. Henceforth, the work of the kingdom was to be increasingly concerned with the more important task of winning lasting spiritual converts for the truly religious brotherhood of mankind. This sermon marks the crisis in the transition from the period of discussion, controversy, and decision to that of open warfare and final acceptance or final rejection.
Mestari oli täysin tietoinen siitä, että monet hänen seuraajistaan olivat hitaasti mutta varmasti kypsyttämässä mieltään hänen lopulta tapahtuvaan hylkäämiseensä. Samoin hän tiesi, että monet hänen opetuslapsistaan olivat hitaasti mutta vakaasti käymässä läpi sitä mielen kouliintumista ja sielun harjaantumista, joka antaisi heille voiman voittaa epäilyksensä ja rohkeasti puolustaa kypsää uskoaan valtakunnan evankeliumiin. Jeesus ymmärsi täysin, miten ihmiset kypsyvät kriisitilanteen edellyttämiin päätöksiin ja rohkeasti valittujen äkillisten urotekojen suorittamiseen sellaisen hitaan prosessin avulla, jossa he joutuvat toistuvasti valitsemaan yhä uudestaan esille nousevien hyvää ja pahaa sisältävien tilanteiden välillä. Hän saattoi valitsemansa sanansaattajat vähän väliä tilanteisiin, joissa nämä joutuivat kokemaan pettymyksiä, ja järjesti heille tuon tuostakin koettelevia tilanteita, joissa heidän oli suoritettava valinta sen mukaan, mikä oli oikea ja mikä oli väärä tapa kohdata hengelliset koettelemukset. Hän tiesi voivansa luottaa seuraajiinsa siinä, että nämä lopulliseen kokeeseen joutuessaan tekisivät ratkaisevat päätöksensä aikaisemmin omaksumiensa ja totunnaisten mentaalisten asenteidensa ja henkisten reaktioidensa mukaisesti.
The Master well knew that many of his followers were slowly but surely preparing their minds finally to reject him. He likewise knew that many of his disciples were slowly but certainly passing through that training of mind and that discipline of soul which would enable them to triumph over doubt and courageously to assert their full-fledged faith in the gospel of the kingdom. Jesus fully understood how men prepare themselves for the decisions of a crisis and the performance of sudden deeds of courageous choosing by the slow process of the reiterated choosing between the recurring situations of good and evil. He subjected his chosen messengers to repeated rehearsals in disappointment and provided them with frequent and testing opportunities for choosing between the right and the wrong way of meeting spiritual trials. He knew he could depend on his followers, when they met the final test, to make their vital decisions in accordance with prior and habitual mental attitudes and spirit reactions.
Tämä Jeesuksen maisen elämän käännekohta alkoi viidentuhannen ruokkimisesta, ja se päättyi tähän synagogassa pidettyyn saarnaan. Apostolien elämässä kriisi alkoi tästä synagogasaarnasta, ja se jatkui kokonaisen vuoden ajan päättyen vasta Mestarin oikeudenkäyntiin ja ristiinnaulitsemiseen.
This crisis in Jesus’ earth life began with the feeding of the five thousand and ended with this sermon in the synagogue; the crisis in the lives of the apostles began with this sermon in the synagogue and continued for a whole year, ending only with the Master’s trial and crucifixion.
Kun he tuona iltapäivänä istuivat synagogassa, ennen kuin Jeesus aloitti puheensa, kaikkien mielessä oli vain yksi suuri mysteeri, vain yksi ylin kysymys. Sekä hänen ystävänsä että hänen vihollisensa pohtivat vain yhtä ajatusta, joka kuului: ”Minkä takia hän itse niin harkitusti ja vastaansanomattomasti käänsi takaisin kansan innostuksen vuoksiaallon?” Ja välittömästi ennen tätä saarnaa ja välittömästi sen jälkeen hänen närkästyneiden kannattajiensa epäilykset ja pettymykset kehittyivät tiedostamattomaksi vastarinta-asenteeksi, ja lopulta ne muuttuivat suoranaiseksi vihaksi. Juuri tämän synagogassa pidetyn saarnan jälkeen Juudas Iskariot ensi kertaa tietoisesti leikitteli mielessään luopumisajatuksella. Mutta toistaiseksi hän vielä sai kaikki tuollaiset mielihalut vaivatta aisoihin.
As they sat there in the synagogue that afternoon before Jesus began to speak, there was just one great mystery, just one supreme question, in the minds of all. Both his friends and his foes pondered just one thought, and that was: “Why did he himself so deliberately and effectively turn back the tide of popular enthusiasm?” And it was immediately before and immediately after this sermon that the doubts and disappointments of his disgruntled adherents grew into unconscious opposition and eventually turned into actual hatred. It was after this sermon in the synagogue that Judas Iscariot entertained his first conscious thought of deserting. But he did, for the time being, effectively master all such inclinations.
Jokainen oli hämmennyksen tilassa. Jeesus oli jättänyt heidät sanattomiksi ja ymmälleen. Hänhän oli vasta vähän aikaisemmin esittänyt suurenmoisimman koko elämänuraansa luonnehtineen todistuksen yliluonnollisesta voimasta. Viidentuhannen ihmisen ruokkiminen oli hänen maisen elämänsä tapahtumista se, joka parhaiten vastasi juutalaisten käsitystä odotetusta Messiaasta. Mutta tämä tavattoman edullinen tilanne peittyi välittömästi ja selittämättömästi sen alle, että hän suoralta kädeltä ja peruuttamattomasti kielsi julistamasta itseään kuninkaaksi.
Everyone was in a state of perplexity. Jesus had left them dumfounded and confounded. He had recently engaged in the greatest demonstration of supernatural power to characterize his whole career. The feeding of the five thousand was the one event of his earth life which made the greatest appeal to the Jewish concept of the expected Messiah. But this extraordinary advantage was immediately and unexplainedly offset by his prompt and unequivocal refusal to be made king.
Perjantai-iltana ja vielä sapattiaamunakin jerusalemilaiset johtomiehet olivat yrittäneet pitkään ja hartaasti taivutella Jairusta estämään Jeesuksen puhumisen synagogassa, mutta heidän yrityksensä olivat turhia. Kaikkiin tällaisiin pyyntöihin Jairus vastasi vain: ”Olen suostunut tähän pyyntöön, enkä tahdo rikkoa sanaani.”
On Friday evening, and again on Sabbath morning, the Jerusalem leaders had labored long and earnestly with Jairus to prevent Jesus’ speaking in the synagogue, but it was of no avail. Jairus’s only reply to all this pleading was: “I have granted this request, and I will not violate my word.”