Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Magadanin leirillä vallitsi täysi touhu sinä päivänä, jona seitsemänkymmentä opettajaa lähtivät ensimmäiselle lähetysretkelleen. Varhain tuona aamuna seitsemänkymmenen sanansaattajan kanssa käymissään viimeisissä keskusteluissa Jeesus korosti seuraavia näkökohtia:
1. Valtakunnan evankeliumia on julistettava koko maailmalle, niin ei-juutalaisille kuin juutalaisillekin.
2. Kun hoivaatte sairaita, älkää opettako odottamaan ihmeitä.
3. Julistakaa Jumalan poikien hengellistä veljesliittoa, älkää maallisen vallan ja aineellisen loiston ulkonaista valtakuntaa.
4. Älkää hukatko aikaa ylenmääräiseen sosiaaliseen seurusteluun ja muihin joutavuuksiin, jotka saattavat vähentää täysimääräistä omistautumistanne evankeliumin saarnaamiselle.
5. Jos ensimmäinen tukikohdaksi valitsemanne talo osoittautuu kelvolliseksi kodiksi, jääkää sinne koko tuossa kaupungissa oleskelunne ajaksi.
6. Tehkää kaikille uskollisille uskoville selväksi, että nyt on koittanut avoimen välirikon aika Jerusalemin juutalaisten uskonnollisten johtajien kanssa.
7. Opettakaa, että kaikki, mikä on ihmisen velvollisuus, on sisällytettävissä tähän yhteen ainoaan käskyyn: Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, koko mielelläsi ja sielullasi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. (Tätä heidän tuli opettaa siinä mielessä, että se oli ihmisen koko velvollisuus, fariseusten esittämien 613 elämän viettämistä koskevan säännön sijasta.)
Kun Jeesus oli kaikkien apostolien ja opetuslasten läsnä ollessa lausunut seitsemällekymmenelle sanansaattajalle edellä esitetyt sanat, Simon Pietari vei heidät erilleen ja piti heille virkaanasettajaissaarnan. Se oli kehitelmä Mestarin esittämistä valtuutussanoista, jotka hän lausui pannessaan kätensä heidän päänsä päälle ja asettaessaan heidät valtakunnan sanansaattajiksi. Pietari kehotti seitsemääkymmentä opettajaa vaalimaan kokemusmaailmassaan seuraavia hyveitä:
1. Pyhittäytynyt antaumus. Pietari kehotti heitä aina rukouksissaan esittämään, että evankeliumin sadonkorjuuseen lähetettäisiin enemmän työntekijöitä. Hän selitti, että milloin ihminen rukoilee näin, on todennäköisempää, että hän sanoo: ”Tässä minä olen, lähetä minut.” Pietari kehotti heitä olemaan laiminlyömättä päivittäistä hartaushetkeään.
2. Väärentämätön rohkeus. Pietari varoitti heitä, että he tulisivat kohtaamaan vihamielisyyttä ja että heitä epäilemättä vainottaisiin. Hän kertoi heille, ettei heidän lähetystehtävänsä ollut mitään pelkureiden puuhaa ja neuvoi niitä, jotka pelkäsivät, poistumaan rivistä, ennen kuin he lähtisivät liikkeelle. Mutta kukaan ei jättäytynyt joukosta.
3. Usko ja luottamus. Heidän oli lähdettävä tälle lyhyelle lähetysretkelle täysin ilman varusteita; heidän oli luotettava siihen, että Isä pitäisi huolen ravinnosta ja yösijasta samoin kuin kaikesta muusta tarpeellisesta.
4. Into ja aloitteellisuus. Heidän tulisi omata intoa ja älyllistä innostusta; heidän oli tiukasti keskityttävä Mestarin asian toimittamiseen. Itämainen tervehtimistapahtuma oli aikaaviepä ja työläs seremonia, siksi heille oli annettu neuvo ”älkää tervehtikö ketään matkan varrella”, mikä oli yleinen menettely kehotettaessa jotakuta toimittamaan asiansa ilman ajanhukkaa. Sillä ei ollut mitään tekemistä sen seikan kanssa, että ihmisiä tuli tervehtiä ystävällisesti.
5. Ystävällisyys ja huomaavaisuus. Mestari oli neuvonut heitä välttämään tarpeetonta ajan tuhlaamista sosiaalisiin seremonioihin, mutta hän kehotti huomaavaisuuteen kaikkia niitä kohtaan, joiden kanssa he tulisivat kosketuksiin. Heidän tuli osoittaa kaikkea mahdollista ystävällisyyttä niille, jotka kutsuisivat heidät kotiinsa. Heitä varoitettiin tiukasti sellaisesta, että he poistuisivat vaatimattomasta kodista mukavampaan tai vaikutusvaltaisempaan kotiin kestittäväksi.
6. Sairaiden hoivaaminen. Pietari antoi seitsemällekymmenelle sanansaattajalle velvoitteen etsiytyä mieleltään ja ruumiiltaan sairaiden luokse ja tehdä kaiken voitavansa heidän vaivojensa lievittämiseksi tai parantamiseksi.
Ja sen jälkeen kun heille oli annettu edellä esitetyt velvoitteet ja neuvot, he lähtivät kaksittain lähetystehtäväänsä Galileassa, Samariassa ja Juudeassa.
Vaikka juutalaiset tunsivatkin erityistä kunnioitusta lukua seitsemänkymmentä kohtaan – katsoivathan he toisinaan, että pakanakansojen lukumäärä oli seitsemänkymmentä – ja vaikka näiden seitsemänkymmenen sanansaattajan oli määrä viedä evankeliumi kaikkien kansojen keskuuteen, oli nähdäksemme silti pelkkä sattuma, että tämän ryhmän vahvuus oli tasan seitsemänkymmentä. Selvästihän Jeesus olisi hyväksynyt vielä vähintäänkin puoli tusinaa sanansaattajaa, mutta nämä eivät olleet halukkaita maksamaan vihkimyksen edellyttämää hintaa eli luopumaan varallisuudestaan ja perheestään.
It was a stirring time about the Magadan Camp the day the seventy went forth on their first mission. Early that morning, in his last talk with the seventy, Jesus placed emphasis on the following:
1. The gospel of the kingdom must be proclaimed to all the world, to gentile as well as to Jew.
2. While ministering to the sick, refrain from teaching the expectation of miracles.
3. Proclaim a spiritual brotherhood of the sons of God, not an outward kingdom of worldly power and material glory.
4. Avoid loss of time through overmuch social visiting and other trivialities which might detract from wholehearted devotion to preaching the gospel.
5. If the first house to be selected for a headquarters proves to be a worthy home, abide there throughout the sojourn in that city.
6. Make clear to all faithful believers that the time for an open break with the religious leaders of the Jews at Jerusalem has now come.
7. Teach that man’s whole duty is summed up in this one commandment: Love the Lord your God with all your mind and soul and your neighbor as yourself. (This they were to teach as man’s whole duty in place of the 613 rules of living expounded by the Pharisees.)
When Jesus had talked thus to the seventy in the presence of all the apostles and disciples, Simon Peter took them off by themselves and preached to them their ordination sermon, which was an elaboration of the Master’s charge given at the time he laid his hands upon them and set them apart as messengers of the kingdom. Peter exhorted the seventy to cherish in their experience the following virtues:
1. Consecrated devotion. To pray always for more laborers to be sent forth into the gospel harvest. He explained that, when one so prays, he will the more likely say, “Here am I; send me.” He admonished them to neglect not their daily worship.
2. True courage. He warned them that they would encounter hostility and be certain to meet with persecution. Peter told them their mission was no undertaking for cowards and advised those who were afraid to step out before they started. But none withdrew.
3. Faith and trust. They must go forth on this short mission wholly unprovided for; they must trust the Father for food and shelter and all other things needful.
4. Zeal and initiative. They must be possessed with zeal and intelligent enthusiasm; they must attend strictly to their Master’s business. Oriental salutation was a lengthy and elaborate ceremony; therefore had they been instructed to “salute no man by the way,” which was a common method of exhorting one to go about his business without the waste of time. It had nothing to do with the matter of friendly greeting.
5. Kindness and courtesy. The Master had instructed them to avoid unnecessary waste of time in social ceremonies, but he enjoined courtesy toward all with whom they should come in contact. They were to show every kindness to those who might entertain them in their homes. They were strictly warned against leaving a modest home to be entertained in a more comfortable or influential one.
6. Ministry to the sick. The seventy were charged by Peter to search out the sick in mind and body and to do everything in their power to bring about the alleviation or cure of their maladies.
And when they had been thus charged and instructed, they started out, two and two, on their mission in Galilee, Samaria, and Judea.
Although the Jews had a peculiar regard for the number seventy, sometimes considering the nations of heathendom as being seventy in number, and although these seventy messengers were to go with the gospel to all peoples, still as far as we can discern, it was only coincidental that this group happened to number just seventy. Certain it was that Jesus would have accepted no less than half a dozen others, but they were unwilling to pay the price of forsaking wealth and families.
SuomiEnglish
Magadanin leirillä vallitsi täysi touhu sinä päivänä, jona seitsemänkymmentä opettajaa lähtivät ensimmäiselle lähetysretkelleen. Varhain tuona aamuna seitsemänkymmenen sanansaattajan kanssa käymissään viimeisissä keskusteluissa Jeesus korosti seuraavia näkökohtia:
It was a stirring time about the Magadan Camp the day the seventy went forth on their first mission. Early that morning, in his last talk with the seventy, Jesus placed emphasis on the following:
1. Valtakunnan evankeliumia on julistettava koko maailmalle, niin ei-juutalaisille kuin juutalaisillekin.
1. The gospel of the kingdom must be proclaimed to all the world, to gentile as well as to Jew.
2. Kun hoivaatte sairaita, älkää opettako odottamaan ihmeitä.
2. While ministering to the sick, refrain from teaching the expectation of miracles.
3. Julistakaa Jumalan poikien hengellistä veljesliittoa, älkää maallisen vallan ja aineellisen loiston ulkonaista valtakuntaa.
3. Proclaim a spiritual brotherhood of the sons of God, not an outward kingdom of worldly power and material glory.
4. Älkää hukatko aikaa ylenmääräiseen sosiaaliseen seurusteluun ja muihin joutavuuksiin, jotka saattavat vähentää täysimääräistä omistautumistanne evankeliumin saarnaamiselle.
4. Avoid loss of time through overmuch social visiting and other trivialities which might detract from wholehearted devotion to preaching the gospel.
5. Jos ensimmäinen tukikohdaksi valitsemanne talo osoittautuu kelvolliseksi kodiksi, jääkää sinne koko tuossa kaupungissa oleskelunne ajaksi.
5. If the first house to be selected for a headquarters proves to be a worthy home, abide there throughout the sojourn in that city.
6. Tehkää kaikille uskollisille uskoville selväksi, että nyt on koittanut avoimen välirikon aika Jerusalemin juutalaisten uskonnollisten johtajien kanssa.
6. Make clear to all faithful believers that the time for an open break with the religious leaders of the Jews at Jerusalem has now come.
7. Opettakaa, että kaikki, mikä on ihmisen velvollisuus, on sisällytettävissä tähän yhteen ainoaan käskyyn: Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, koko mielelläsi ja sielullasi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. (Tätä heidän tuli opettaa siinä mielessä, että se oli ihmisen koko velvollisuus, fariseusten esittämien 613 elämän viettämistä koskevan säännön sijasta.)
7. Teach that man’s whole duty is summed up in this one commandment: Love the Lord your God with all your mind and soul and your neighbor as yourself. (This they were to teach as man’s whole duty in place of the 613 rules of living expounded by the Pharisees.)
Kun Jeesus oli kaikkien apostolien ja opetuslasten läsnä ollessa lausunut seitsemällekymmenelle sanansaattajalle edellä esitetyt sanat, Simon Pietari vei heidät erilleen ja piti heille virkaanasettajaissaarnan. Se oli kehitelmä Mestarin esittämistä valtuutussanoista, jotka hän lausui pannessaan kätensä heidän päänsä päälle ja asettaessaan heidät valtakunnan sanansaattajiksi. Pietari kehotti seitsemääkymmentä opettajaa vaalimaan kokemusmaailmassaan seuraavia hyveitä:
When Jesus had talked thus to the seventy in the presence of all the apostles and disciples, Simon Peter took them off by themselves and preached to them their ordination sermon, which was an elaboration of the Master’s charge given at the time he laid his hands upon them and set them apart as messengers of the kingdom. Peter exhorted the seventy to cherish in their experience the following virtues:
1. Pyhittäytynyt antaumus. Pietari kehotti heitä aina rukouksissaan esittämään, että evankeliumin sadonkorjuuseen lähetettäisiin enemmän työntekijöitä. Hän selitti, että milloin ihminen rukoilee näin, on todennäköisempää, että hän sanoo: ”Tässä minä olen, lähetä minut.” Pietari kehotti heitä olemaan laiminlyömättä päivittäistä hartaushetkeään.
1. Consecrated devotion. To pray always for more laborers to be sent forth into the gospel harvest. He explained that, when one so prays, he will the more likely say, “Here am I; send me.” He admonished them to neglect not their daily worship.
2. Väärentämätön rohkeus. Pietari varoitti heitä, että he tulisivat kohtaamaan vihamielisyyttä ja että heitä epäilemättä vainottaisiin. Hän kertoi heille, ettei heidän lähetystehtävänsä ollut mitään pelkureiden puuhaa ja neuvoi niitä, jotka pelkäsivät, poistumaan rivistä, ennen kuin he lähtisivät liikkeelle. Mutta kukaan ei jättäytynyt joukosta.
2. True courage. He warned them that they would encounter hostility and be certain to meet with persecution. Peter told them their mission was no undertaking for cowards and advised those who were afraid to step out before they started. But none withdrew.
3. Usko ja luottamus. Heidän oli lähdettävä tälle lyhyelle lähetysretkelle täysin ilman varusteita; heidän oli luotettava siihen, että Isä pitäisi huolen ravinnosta ja yösijasta samoin kuin kaikesta muusta tarpeellisesta.
3. Faith and trust. They must go forth on this short mission wholly unprovided for; they must trust the Father for food and shelter and all other things needful.
4. Into ja aloitteellisuus. Heidän tulisi omata intoa ja älyllistä innostusta; heidän oli tiukasti keskityttävä Mestarin asian toimittamiseen. Itämainen tervehtimistapahtuma oli aikaaviepä ja työläs seremonia, siksi heille oli annettu neuvo ”älkää tervehtikö ketään matkan varrella”, mikä oli yleinen menettely kehotettaessa jotakuta toimittamaan asiansa ilman ajanhukkaa. Sillä ei ollut mitään tekemistä sen seikan kanssa, että ihmisiä tuli tervehtiä ystävällisesti.
4. Zeal and initiative. They must be possessed with zeal and intelligent enthusiasm; they must attend strictly to their Master’s business. Oriental salutation was a lengthy and elaborate ceremony; therefore had they been instructed to “salute no man by the way,” which was a common method of exhorting one to go about his business without the waste of time. It had nothing to do with the matter of friendly greeting.
5. Ystävällisyys ja huomaavaisuus. Mestari oli neuvonut heitä välttämään tarpeetonta ajan tuhlaamista sosiaalisiin seremonioihin, mutta hän kehotti huomaavaisuuteen kaikkia niitä kohtaan, joiden kanssa he tulisivat kosketuksiin. Heidän tuli osoittaa kaikkea mahdollista ystävällisyyttä niille, jotka kutsuisivat heidät kotiinsa. Heitä varoitettiin tiukasti sellaisesta, että he poistuisivat vaatimattomasta kodista mukavampaan tai vaikutusvaltaisempaan kotiin kestittäväksi.
5. Kindness and courtesy. The Master had instructed them to avoid unnecessary waste of time in social ceremonies, but he enjoined courtesy toward all with whom they should come in contact. They were to show every kindness to those who might entertain them in their homes. They were strictly warned against leaving a modest home to be entertained in a more comfortable or influential one.
6. Sairaiden hoivaaminen. Pietari antoi seitsemällekymmenelle sanansaattajalle velvoitteen etsiytyä mieleltään ja ruumiiltaan sairaiden luokse ja tehdä kaiken voitavansa heidän vaivojensa lievittämiseksi tai parantamiseksi.
6. Ministry to the sick. The seventy were charged by Peter to search out the sick in mind and body and to do everything in their power to bring about the alleviation or cure of their maladies.
Ja sen jälkeen kun heille oli annettu edellä esitetyt velvoitteet ja neuvot, he lähtivät kaksittain lähetystehtäväänsä Galileassa, Samariassa ja Juudeassa.
And when they had been thus charged and instructed, they started out, two and two, on their mission in Galilee, Samaria, and Judea.
Vaikka juutalaiset tunsivatkin erityistä kunnioitusta lukua seitsemänkymmentä kohtaan – katsoivathan he toisinaan, että pakanakansojen lukumäärä oli seitsemänkymmentä – ja vaikka näiden seitsemänkymmenen sanansaattajan oli määrä viedä evankeliumi kaikkien kansojen keskuuteen, oli nähdäksemme silti pelkkä sattuma, että tämän ryhmän vahvuus oli tasan seitsemänkymmentä. Selvästihän Jeesus olisi hyväksynyt vielä vähintäänkin puoli tusinaa sanansaattajaa, mutta nämä eivät olleet halukkaita maksamaan vihkimyksen edellyttämää hintaa eli luopumaan varallisuudestaan ja perheestään.
Although the Jews had a peculiar regard for the number seventy, sometimes considering the nations of heathendom as being seventy in number, and although these seventy messengers were to go with the gospel to all peoples, still as far as we can discern, it was only coincidental that this group happened to number just seventy. Certain it was that Jesus would have accepted no less than half a dozen others, but they were unwilling to pay the price of forsaking wealth and families.