Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Näin äkkiarvaamatta tapahtunut Melkisedekin häviäminen oli Abrahamille suuri koettelemus. Vaikka Melkisedek oli selvästi varoittanut seuraajiaan siitä, että hänen täytyi jonakin päivänä lähteä samalla tavoin kuin hän oli tullutkin, he eivät tyytyneet siihen, että olivat menettäneet loistavan johtajansa. Saalemiin rakennettu suurenmoinen organisaatio purkaantui jotakuinkin kokonaan, vaikka toisaalta Mooses nojautui juuri näiden aikojen perinteisiin johtaessaan heprealaisorjat pois Egyptistä.
Melkisedekin menettäminen toi Abrahamin sydämeen surumielisyyden, josta hän ei koskaan täysin tointunut. Hän oli hylännyt Hebronin luopuessaan kunnianhimoisesta aineellisen valtakunnan perustamishalustaan. Ja kun hän nyt oli menettänyt työtoverinsa hengellisen valtakunnan rakentamisessa, hän poistui Saalemista ja meni etelään asuakseen lähellä Gerarissa sijaitsevia liikeyrityksiään.
Abrahamista tuli heti Melkisedekin katoamisen jälkeen arka ja pelokas. Gerariin saavuttuaan hän salasi henkilöllisyytensä, niin että Abimelek anasti hänen vaimonsa. (Pian Saaran kanssa avioiduttuaan Abraham oli eräänä yönä vahingossa kuullut salaliittolaisten suunnittelevan hänen murhaamistaan tarkoituksenaan anastaa hänen etevä vaimonsa. Tästä pelosta tuli painajainen muuten rohkealle ja uskaliaalle johtajalle. Koko elämänsä ajan hän pelkäsi, että joku Saaran saadakseen salaa tappaisi hänet. Ja näin selittyy se, miksi tämä rohkea mies kolmessa eri tilanteessa osoitti todellista pelkuruutta.)
Mutta mikään ei voinut pitää Abrahamia kauan poissa niiden tehtävien parista, jotka hänelle Melkisedekin seuraajana lankesivat. Eikä aikaakaan, kun hänellä oli käännynnäisiä filistealaisten ja Abimelekin väen keskuudessa. Hän solmi sopimuksen näiden kanssa ja sai vuorostaan itse tartuntaa useista heidän taikauskoistaan, varsinkin heidän tavastaan uhrata esikoispoikansa. Näin Abrahamista tuli taas suuri johtaja Palestiinaan. Häntä pitivät kunniassa kaikki ryhmät ja häntä arvostivat kaikki kuninkaat. Hän oli kaikkien ympäristön heimojen hengellinen johtaja, ja hänen vaikutuksensa tuntui vielä jonkin aikaa hänen kuolemansa jälkeenkin. Viimeisinä elinvuosinaan hän palasi vielä kerran Hebroniin, aikaisempien toimintojensa näyttämölle ja paikkaan, jossa hän oli työskennellyt yhdessä Melkisedekin kanssa. Viimeisenä tekonaan Abraham lähetti luotettavia palvelijoita veljensä Naahorin kaupunkiin Mesopotamian rajalla noutamaan hänen omaan kansaansa kuuluvan naisen pojalleen Iisakille vaimoksi. Abrahamin kansan keskuudessa oli jo kauan vallinnut sellainen tapa, että avioiduttiin serkkujen kanssa. Ja Abraham kuoli luottavaisena sellaisessa uskossa Jumalaan, jonka hän oli Saalemin tuolloin jo kadonneissa kouluissa Melkisedekiltä oppinut.
Seuraavan sukupolven oli vaikea ymmärtää kertomusta Melkisedekistä; viidensadan vuoden kuluttua monet jo pitivät koko kertomusta myyttinä. Iisak pitäytyi vielä melko hyvin isänsä opetuksiin ja vaali Saalemin siirtokunnan evankeliumia, mutta Jaakobin oli jo vaikeampi käsittää näiden perimätietojen merkitystä. Joosef uskoi lujasti Melkisedekiin, ja suurelta osin juuri tästä syystä hänen veljensä pitivät häntä uneksijana. Joosefille Egyptissä osoitettu kunnioitus oli pääasiassa hänen isoisoisänsä, Abrahamin, muiston ansiota. Joosefille tarjottiin Egyptin armeijoiden sotapäällikkyyttä, mutta kun hänellä oli näin luja usko Melkisedekin perinteisiin ja Abrahamin ja Iisakin myöhempiin opetuksiin, hän halusi palvella mieluummin siviilihallinnon tehtävissä, sillä hän uskoi sillä keinoin voivansa työskennellä paremmin taivaan valtakunnan edistämiseksi.
Melkisedekin opetus oli perinpohjaista ja tyhjentävää, mutta näistä ajoista kertovat muistiinmerkinnät tuntuivat myöhempien aikojen heprealaispapeista mahdottomilta ja mielikuvituksellisilta, vaikka monilla heistä oli jonkin verran käsitystä näistä tapahtumista ainakin niihin aikoihin asti, kun Babylonissa pantiin toimeen joukkomittainen Vanhan testamentin kirjoitusten uudelleenmuokkaus.
Vanhassa testamentissa Abrahamin ja Jumalan välisiksi keskusteluiksi kuvatut neuvonpidot käytiin todellisuudessa Abrahamin ja Melkisedekin välillä. Myöhemmät kirjoittajat katsoivat sanan ’Melkisedek’ merkitsevän samaa kuin ’Jumala’. Muistiin merkityt tavattoman monet Abrahamin ja Saaran keskustelut ”Herran enkelin” kanssa tarkoittavat heidän lukuisia keskustelujaan Melkisedekin kanssa.
Heprealaisten kertomukset Iisakista, Jaakobista ja Joosefista ovat paljon luotettavampia kuin kertomukset Abrahamista, jos kohta nekin sisältävät monia poikkeamisia tosiasioista; siinä vaiheessa tahallisesti ja tahattomasti tehtyjä muutoksia, jolloin nämä kirjoitukset heprealaispappien toimesta Babylonin vankeuden aikana koottiin yhdeksi teokseksi. Ketura ei ollut Abrahamin vaimo, vaan Haagarin tavoin hänkin oli vain jalkavaimo. Abrahamin koko omaisuus siirtyi hänen statusvaimonsa Saaran pojalle Iisakille. Abraham ei ollut niin vanha kuin muistiinmerkinnät antavat ymmärtää, ja hänen vaimonsa oli paljon nuorempi. Nämä iät muutettiin harkitusti, jotta niihin voitaisiin tukeutua, kun Iisakin syntymää myöhemmin väitettiin ihmeeksi.
Babylonin vankeus masensi juutalaisten kansallista itsetuntoa suunnattomasti. Kansallista alemmuudentuntoa vastaan reagoidessaan he heilahtivat toiseen äärimmäisyyteen eli kansalliseen ja rodulliseen omahyväisyyteen, jonka vallassa he vääristelivät ja väärensivät perimätietonsa nostaakseen itsensä Jumalan valittuna kansana jalustalle ja kaikkien rotujen yläpuolelle. Niinpä he kirjoittivat huolellisesti uuteen asuun kaikki muistiinmerkintänsä kohottaakseen Abrahamin ja muut kansalliset johtajansa korkealle kaikkien muiden henkilöiden yläpuolelle edes itsensä Melkisedekin kohdalla tässä suhteessa poikkeusta tekemättä. Heprealaiset kirjanoppineet hävittivät sen vuoksi jokaisen löytämänsä muistiinpanon näistä tärkeistä ajoista ja säilyttivät vain kertomuksen Abrahamin ja Melkisedekin tapaamisesta Siddimin taistelun jälkeen, josta heidän mielestään lankesi suuri kunnia Abrahamin ylle.
Kadottaessaan näin Melkisedekin näköpiiristään he samalla kadottivat tämän Hätätilapojan opetuksen, jossa oli kysymys luvatun lahjoittautuvan Pojan hengellisestä lähetystehtävästä. Niin perin pohjin ja täydellisesti he kadottivat tämän lähetystehtävän luonteen näköpiiristään, että vain harvat heidän jälkeläisistään kykenivät tai olivat halukkaita tunnustamaan ja vastaanottamaan Mikaelin, kun hän Makiventan ennustuksen mukaisesti ilmestyi maan päälle ja lihallisessa hahmossa.
Mutta yksi Heprealaiskirjeen kirjoittajista ymmärsi, mikä oli ollut Melkisedekin lähetystehtävä, sillä on kirjoitettu: ”Tämä Melkisedek, Kaikkein Korkeimman pappi, oli myös rauhan kuningas; vailla isää, vailla äitiä, vailla sukupuuta ja ilman päivien alkua tahi elämän loppua, mutta kun hänet on Jumalan Pojan kaltaiseksi tehty, pysyy hän pappina ajasta aikaan.” Kyseinen kirjoittaja osoitti Melkisedekin myöhemmin tapahtuneen Mikaelin lahjoittautumisen esikuvaksi, ja hän vahvisti, että Jeesus oli ”ikuisesti Melkisedekin aseman omaava pappi”. Jos kohta tämä vertaus ei ollutkaan täysin onnistunut, oli toki kirjaimellisesti totta, että Kristus sai väliaikaisen omistusoikeuden Urantiaan niiden ”kahdentoista Melkisedek-pesänhoitajan antamien määräysten mukaan”, jotka olivat palveluvuorossa, silloin kun hän lahjoittautui maailmalle.
It was a great trial for Abraham when Melchizedek so suddenly disappeared. Although he had fully warned his followers that he must sometime go as he had come, they were not reconciled to the loss of their wonderful leader. The great organization built up at Salem nearly disappeared, though the traditions of these days were what Moses built upon when he led the Hebrew slaves out of Egypt.
The loss of Melchizedek produced a sadness in the heart of Abraham that he never fully overcame. Hebron he had abandoned when he gave up the ambition of building a material kingdom; and now, upon the loss of his associate in the building of the spiritual kingdom, he departed from Salem, going south to live near his interests at Gerar.
Abraham became fearful and timid immediately after the disappearance of Melchizedek. He withheld his identity upon arrival at Gerar, so that Abimelech appropriated his wife. (Shortly after his marriage to Sarah, Abraham one night had overheard a plot to murder him in order to get his brilliant wife. This dread became a terror to the otherwise brave and daring leader; all his life he feared that someone would kill him secretly in order to get Sarah. And this explains why, on three separate occasions, this brave man exhibited real cowardice.)
But Abraham was not long to be deterred in his mission as the successor of Melchizedek. Soon he made converts among the Philistines and of Abimelech’s people, made a treaty with them, and, in turn, became contaminated with many of their superstitions, particularly with their practice of sacrificing first-born sons. Thus did Abraham again become a great leader in Palestine. He was held in reverence by all groups and honored by all kings. He was the spiritual leader of all the surrounding tribes, and his influence continued for some time after his death. During the closing years of his life he once more returned to Hebron, the scene of his earlier activities and the place where he had worked in association with Melchizedek. Abraham’s last act was to send trusty servants to the city of his brother, Nahor, on the border of Mesopotamia, to secure a woman of his own people as a wife for his son Isaac. It had long been the custom of Abraham’s people to marry their cousins. And Abraham died confident in that faith in God which he had learned from Melchizedek in the vanished schools of Salem.
It was hard for the next generation to comprehend the story of Melchizedek; within five hundred years many regarded the whole narrative as a myth. Isaac held fairly well to the teachings of his father and nourished the gospel of the Salem colony, but it was harder for Jacob to grasp the significance of these traditions. Joseph was a firm believer in Melchizedek and was, largely because of this, regarded by his brothers as a dreamer. Joseph’s honor in Egypt was chiefly due to the memory of his great-grandfather Abraham. Joseph was offered military command of the Egyptian armies, but being such a firm believer in the traditions of Melchizedek and the later teachings of Abraham and Isaac, he elected to serve as a civil administrator, believing that he could thus better labor for the advancement of the kingdom of heaven.
The teaching of Melchizedek was full and replete, but the records of these days seemed impossible and fantastic to the later Hebrew priests, although many had some understanding of these transactions, at least up to the times of the en masse editing of the Old Testament records in Babylon.
What the Old Testament records describe as conversations between Abraham and God were in reality conferences between Abraham and Melchizedek. Later scribes regarded the term Melchizedek as synonymous with God. The record of so many contacts of Abraham and Sarah with “the angel of the Lord” refers to their numerous visits with Melchizedek.
The Hebrew narratives of Isaac, Jacob, and Joseph are far more reliable than those about Abraham, although they also contain many diversions from the facts, alterations made intentionally and unintentionally at the time of the compilation of these records by the Hebrew priests during the Babylonian captivity. Keturah was not a wife of Abraham; like Hagar, she was merely a concubine. All of Abraham’s property went to Isaac, the son of Sarah, the status wife. Abraham was not so old as the records indicate, and his wife was much younger. These ages were deliberately altered in order to provide for the subsequent alleged miraculous birth of Isaac.
The national ego of the Jews was tremendously depressed by the Babylonian captivity. In their reaction against national inferiority they swung to the other extreme of national and racial egotism, in which they distorted and perverted their traditions with the view of exalting themselves above all races as the chosen people of God; and hence they carefully edited all their records for the purpose of raising Abraham and their other national leaders high up above all other persons, not excepting Melchizedek himself. The Hebrew scribes therefore destroyed every record of these momentous times which they could find, preserving only the narrative of the meeting of Abraham and Melchizedek after the battle of Siddim, which they deemed reflected great honor upon Abraham.
And thus, in losing sight of Melchizedek, they also lost sight of the teaching of this emergency Son regarding the spiritual mission of the promised bestowal Son; lost sight of the nature of this mission so fully and completely that very few of their progeny were able or willing to recognize and receive Michael when he appeared on earth and in the flesh as Machiventa had foretold.
But one of the writers of the Book of Hebrews understood the mission of Melchizedek, for it is written: “This Melchizedek, priest of the Most High, was also king of peace; without father, without mother, without pedigree, having neither beginning of days nor end of life but made like a Son of God, he abides a priest continually.” This writer designated Melchizedek as a type of the later bestowal of Michael, affirming that Jesus was “a minister forever on the order of Melchizedek.” While this comparison was not altogether fortunate, it was literally true that Christ did receive provisional title to Urantia “upon the orders of the twelve Melchizedek receivers” on duty at the time of his world bestowal.
SuomiEnglish
Näin äkkiarvaamatta tapahtunut Melkisedekin häviäminen oli Abrahamille suuri koettelemus. Vaikka Melkisedek oli selvästi varoittanut seuraajiaan siitä, että hänen täytyi jonakin päivänä lähteä samalla tavoin kuin hän oli tullutkin, he eivät tyytyneet siihen, että olivat menettäneet loistavan johtajansa. Saalemiin rakennettu suurenmoinen organisaatio purkaantui jotakuinkin kokonaan, vaikka toisaalta Mooses nojautui juuri näiden aikojen perinteisiin johtaessaan heprealaisorjat pois Egyptistä.
It was a great trial for Abraham when Melchizedek so suddenly disappeared. Although he had fully warned his followers that he must sometime go as he had come, they were not reconciled to the loss of their wonderful leader. The great organization built up at Salem nearly disappeared, though the traditions of these days were what Moses built upon when he led the Hebrew slaves out of Egypt.
Melkisedekin menettäminen toi Abrahamin sydämeen surumielisyyden, josta hän ei koskaan täysin tointunut. Hän oli hylännyt Hebronin luopuessaan kunnianhimoisesta aineellisen valtakunnan perustamishalustaan. Ja kun hän nyt oli menettänyt työtoverinsa hengellisen valtakunnan rakentamisessa, hän poistui Saalemista ja meni etelään asuakseen lähellä Gerarissa sijaitsevia liikeyrityksiään.
The loss of Melchizedek produced a sadness in the heart of Abraham that he never fully overcame. Hebron he had abandoned when he gave up the ambition of building a material kingdom; and now, upon the loss of his associate in the building of the spiritual kingdom, he departed from Salem, going south to live near his interests at Gerar.
Abrahamista tuli heti Melkisedekin katoamisen jälkeen arka ja pelokas. Gerariin saavuttuaan hän salasi henkilöllisyytensä, niin että Abimelek anasti hänen vaimonsa. (Pian Saaran kanssa avioiduttuaan Abraham oli eräänä yönä vahingossa kuullut salaliittolaisten suunnittelevan hänen murhaamistaan tarkoituksenaan anastaa hänen etevä vaimonsa. Tästä pelosta tuli painajainen muuten rohkealle ja uskaliaalle johtajalle. Koko elämänsä ajan hän pelkäsi, että joku Saaran saadakseen salaa tappaisi hänet. Ja näin selittyy se, miksi tämä rohkea mies kolmessa eri tilanteessa osoitti todellista pelkuruutta.)
Abraham became fearful and timid immediately after the disappearance of Melchizedek. He withheld his identity upon arrival at Gerar, so that Abimelech appropriated his wife. (Shortly after his marriage to Sarah, Abraham one night had overheard a plot to murder him in order to get his brilliant wife. This dread became a terror to the otherwise brave and daring leader; all his life he feared that someone would kill him secretly in order to get Sarah. And this explains why, on three separate occasions, this brave man exhibited real cowardice.)
Mutta mikään ei voinut pitää Abrahamia kauan poissa niiden tehtävien parista, jotka hänelle Melkisedekin seuraajana lankesivat. Eikä aikaakaan, kun hänellä oli käännynnäisiä filistealaisten ja Abimelekin väen keskuudessa. Hän solmi sopimuksen näiden kanssa ja sai vuorostaan itse tartuntaa useista heidän taikauskoistaan, varsinkin heidän tavastaan uhrata esikoispoikansa. Näin Abrahamista tuli taas suuri johtaja Palestiinaan. Häntä pitivät kunniassa kaikki ryhmät ja häntä arvostivat kaikki kuninkaat. Hän oli kaikkien ympäristön heimojen hengellinen johtaja, ja hänen vaikutuksensa tuntui vielä jonkin aikaa hänen kuolemansa jälkeenkin. Viimeisinä elinvuosinaan hän palasi vielä kerran Hebroniin, aikaisempien toimintojensa näyttämölle ja paikkaan, jossa hän oli työskennellyt yhdessä Melkisedekin kanssa. Viimeisenä tekonaan Abraham lähetti luotettavia palvelijoita veljensä Naahorin kaupunkiin Mesopotamian rajalla noutamaan hänen omaan kansaansa kuuluvan naisen pojalleen Iisakille vaimoksi. Abrahamin kansan keskuudessa oli jo kauan vallinnut sellainen tapa, että avioiduttiin serkkujen kanssa. Ja Abraham kuoli luottavaisena sellaisessa uskossa Jumalaan, jonka hän oli Saalemin tuolloin jo kadonneissa kouluissa Melkisedekiltä oppinut.
But Abraham was not long to be deterred in his mission as the successor of Melchizedek. Soon he made converts among the Philistines and of Abimelech’s people, made a treaty with them, and, in turn, became contaminated with many of their superstitions, particularly with their practice of sacrificing first-born sons. Thus did Abraham again become a great leader in Palestine. He was held in reverence by all groups and honored by all kings. He was the spiritual leader of all the surrounding tribes, and his influence continued for some time after his death. During the closing years of his life he once more returned to Hebron, the scene of his earlier activities and the place where he had worked in association with Melchizedek. Abraham’s last act was to send trusty servants to the city of his brother, Nahor, on the border of Mesopotamia, to secure a woman of his own people as a wife for his son Isaac. It had long been the custom of Abraham’s people to marry their cousins. And Abraham died confident in that faith in God which he had learned from Melchizedek in the vanished schools of Salem.
Seuraavan sukupolven oli vaikea ymmärtää kertomusta Melkisedekistä; viidensadan vuoden kuluttua monet jo pitivät koko kertomusta myyttinä. Iisak pitäytyi vielä melko hyvin isänsä opetuksiin ja vaali Saalemin siirtokunnan evankeliumia, mutta Jaakobin oli jo vaikeampi käsittää näiden perimätietojen merkitystä. Joosef uskoi lujasti Melkisedekiin, ja suurelta osin juuri tästä syystä hänen veljensä pitivät häntä uneksijana. Joosefille Egyptissä osoitettu kunnioitus oli pääasiassa hänen isoisoisänsä, Abrahamin, muiston ansiota. Joosefille tarjottiin Egyptin armeijoiden sotapäällikkyyttä, mutta kun hänellä oli näin luja usko Melkisedekin perinteisiin ja Abrahamin ja Iisakin myöhempiin opetuksiin, hän halusi palvella mieluummin siviilihallinnon tehtävissä, sillä hän uskoi sillä keinoin voivansa työskennellä paremmin taivaan valtakunnan edistämiseksi.
It was hard for the next generation to comprehend the story of Melchizedek; within five hundred years many regarded the whole narrative as a myth. Isaac held fairly well to the teachings of his father and nourished the gospel of the Salem colony, but it was harder for Jacob to grasp the significance of these traditions. Joseph was a firm believer in Melchizedek and was, largely because of this, regarded by his brothers as a dreamer. Joseph’s honor in Egypt was chiefly due to the memory of his great-grandfather Abraham. Joseph was offered military command of the Egyptian armies, but being such a firm believer in the traditions of Melchizedek and the later teachings of Abraham and Isaac, he elected to serve as a civil administrator, believing that he could thus better labor for the advancement of the kingdom of heaven.
Melkisedekin opetus oli perinpohjaista ja tyhjentävää, mutta näistä ajoista kertovat muistiinmerkinnät tuntuivat myöhempien aikojen heprealaispapeista mahdottomilta ja mielikuvituksellisilta, vaikka monilla heistä oli jonkin verran käsitystä näistä tapahtumista ainakin niihin aikoihin asti, kun Babylonissa pantiin toimeen joukkomittainen Vanhan testamentin kirjoitusten uudelleenmuokkaus.
The teaching of Melchizedek was full and replete, but the records of these days seemed impossible and fantastic to the later Hebrew priests, although many had some understanding of these transactions, at least up to the times of the en masse editing of the Old Testament records in Babylon.
Vanhassa testamentissa Abrahamin ja Jumalan välisiksi keskusteluiksi kuvatut neuvonpidot käytiin todellisuudessa Abrahamin ja Melkisedekin välillä. Myöhemmät kirjoittajat katsoivat sanan ’Melkisedek’ merkitsevän samaa kuin ’Jumala’. Muistiin merkityt tavattoman monet Abrahamin ja Saaran keskustelut ”Herran enkelin” kanssa tarkoittavat heidän lukuisia keskustelujaan Melkisedekin kanssa.
What the Old Testament records describe as conversations between Abraham and God were in reality conferences between Abraham and Melchizedek. Later scribes regarded the term Melchizedek as synonymous with God. The record of so many contacts of Abraham and Sarah with “the angel of the Lord” refers to their numerous visits with Melchizedek.
Heprealaisten kertomukset Iisakista, Jaakobista ja Joosefista ovat paljon luotettavampia kuin kertomukset Abrahamista, jos kohta nekin sisältävät monia poikkeamisia tosiasioista; siinä vaiheessa tahallisesti ja tahattomasti tehtyjä muutoksia, jolloin nämä kirjoitukset heprealaispappien toimesta Babylonin vankeuden aikana koottiin yhdeksi teokseksi. Ketura ei ollut Abrahamin vaimo, vaan Haagarin tavoin hänkin oli vain jalkavaimo. Abrahamin koko omaisuus siirtyi hänen statusvaimonsa Saaran pojalle Iisakille. Abraham ei ollut niin vanha kuin muistiinmerkinnät antavat ymmärtää, ja hänen vaimonsa oli paljon nuorempi. Nämä iät muutettiin harkitusti, jotta niihin voitaisiin tukeutua, kun Iisakin syntymää myöhemmin väitettiin ihmeeksi.
The Hebrew narratives of Isaac, Jacob, and Joseph are far more reliable than those about Abraham, although they also contain many diversions from the facts, alterations made intentionally and unintentionally at the time of the compilation of these records by the Hebrew priests during the Babylonian captivity. Keturah was not a wife of Abraham; like Hagar, she was merely a concubine. All of Abraham’s property went to Isaac, the son of Sarah, the status wife. Abraham was not so old as the records indicate, and his wife was much younger. These ages were deliberately altered in order to provide for the subsequent alleged miraculous birth of Isaac.
Babylonin vankeus masensi juutalaisten kansallista itsetuntoa suunnattomasti. Kansallista alemmuudentuntoa vastaan reagoidessaan he heilahtivat toiseen äärimmäisyyteen eli kansalliseen ja rodulliseen omahyväisyyteen, jonka vallassa he vääristelivät ja väärensivät perimätietonsa nostaakseen itsensä Jumalan valittuna kansana jalustalle ja kaikkien rotujen yläpuolelle. Niinpä he kirjoittivat huolellisesti uuteen asuun kaikki muistiinmerkintänsä kohottaakseen Abrahamin ja muut kansalliset johtajansa korkealle kaikkien muiden henkilöiden yläpuolelle edes itsensä Melkisedekin kohdalla tässä suhteessa poikkeusta tekemättä. Heprealaiset kirjanoppineet hävittivät sen vuoksi jokaisen löytämänsä muistiinpanon näistä tärkeistä ajoista ja säilyttivät vain kertomuksen Abrahamin ja Melkisedekin tapaamisesta Siddimin taistelun jälkeen, josta heidän mielestään lankesi suuri kunnia Abrahamin ylle.
The national ego of the Jews was tremendously depressed by the Babylonian captivity. In their reaction against national inferiority they swung to the other extreme of national and racial egotism, in which they distorted and perverted their traditions with the view of exalting themselves above all races as the chosen people of God; and hence they carefully edited all their records for the purpose of raising Abraham and their other national leaders high up above all other persons, not excepting Melchizedek himself. The Hebrew scribes therefore destroyed every record of these momentous times which they could find, preserving only the narrative of the meeting of Abraham and Melchizedek after the battle of Siddim, which they deemed reflected great honor upon Abraham.
Kadottaessaan näin Melkisedekin näköpiiristään he samalla kadottivat tämän Hätätilapojan opetuksen, jossa oli kysymys luvatun lahjoittautuvan Pojan hengellisestä lähetystehtävästä. Niin perin pohjin ja täydellisesti he kadottivat tämän lähetystehtävän luonteen näköpiiristään, että vain harvat heidän jälkeläisistään kykenivät tai olivat halukkaita tunnustamaan ja vastaanottamaan Mikaelin, kun hän Makiventan ennustuksen mukaisesti ilmestyi maan päälle ja lihallisessa hahmossa.
And thus, in losing sight of Melchizedek, they also lost sight of the teaching of this emergency Son regarding the spiritual mission of the promised bestowal Son; lost sight of the nature of this mission so fully and completely that very few of their progeny were able or willing to recognize and receive Michael when he appeared on earth and in the flesh as Machiventa had foretold.
Mutta yksi Heprealaiskirjeen kirjoittajista ymmärsi, mikä oli ollut Melkisedekin lähetystehtävä, sillä on kirjoitettu: ”Tämä Melkisedek, Kaikkein Korkeimman pappi, oli myös rauhan kuningas; vailla isää, vailla äitiä, vailla sukupuuta ja ilman päivien alkua tahi elämän loppua, mutta kun hänet on Jumalan Pojan kaltaiseksi tehty, pysyy hän pappina ajasta aikaan.” Kyseinen kirjoittaja osoitti Melkisedekin myöhemmin tapahtuneen Mikaelin lahjoittautumisen esikuvaksi, ja hän vahvisti, että Jeesus oli ”ikuisesti Melkisedekin aseman omaava pappi”. Jos kohta tämä vertaus ei ollutkaan täysin onnistunut, oli toki kirjaimellisesti totta, että Kristus sai väliaikaisen omistusoikeuden Urantiaan niiden ”kahdentoista Melkisedek-pesänhoitajan antamien määräysten mukaan”, jotka olivat palveluvuorossa, silloin kun hän lahjoittautui maailmalle.
But one of the writers of the Book of Hebrews understood the mission of Melchizedek, for it is written: “This Melchizedek, priest of the Most High, was also king of peace; without father, without mother, without pedigree, having neither beginning of days nor end of life but made like a Son of God, he abides a priest continually.” This writer designated Melchizedek as a type of the later bestowal of Michael, affirming that Jesus was “a minister forever on the order of Melchizedek.” While this comparison was not altogether fortunate, it was literally true that Christ did receive provisional title to Urantia “upon the orders of the twelve Melchizedek receivers” on duty at the time of his world bestowal.