Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Päivän toisensa perään Jeesus laati ylhäällä kukkuloilla suunnitelmia Urantialla suorittamansa lahjoittautumisen loppuosaa varten. Ensiksi hän päätti, ettei hän opettaisi niin kauan kuin Johanneksen opetustoiminta vielä jatkui. Hän aikoi pysytellä verrattain syrjässä, kunnes Johanneksen toiminta olisi täyttänyt tarkoituksensa tai Johanneksen vangitseminen äkillisesti katkaisisi hänen toimintansa. Jeesus tiesi hyvin, että Johanneksen peloton ja tahditon saarnaaminen ennen pitkää herättäisi vallanpitäjien pelot ja vihamielisyyden. Johanneksen vaaranalaisen aseman huomioon ottaen Jeesus ryhtyi laatimaan täsmällistä ohjelmaa julkiselle toiminnalleen kansansa ja maailman hyväksi, jokaisen asutun maailman hyväksi koko hänen valtavassa universumissaan. Mikaelin kuolevaisen hahmossa suorittama lahjoittautuminen tapahtui Urantialla, mutta se suoritettiin Nebadonin kaikkien maailmojen hyväksi.
Pohdittuaan perusteellisesti yleissuunnitelmaa, jonka mukaan hän koordinoisi oman ohjelmansa Johanneksen nostattaman liikkeen kanssa, Jeesus kävi ensimmäiseksi mielessään läpi Immanuelin antamat ohjeet. Hän pohdiskeli huolellisesti saamiaan ohjeita, jotka koskivat hänen työskentelymenetelmiään ja sitä, ettei hänen tullut jättää planeetalle mitään säilyvää kirjoitusta. Mitä Jeesus tämän jälkeen kirjoitti, hän teki sen aina hiekkaan. Seuraavalla Nasaretin-käynnillään Jeesus veljensä Joosefin suureksi suruksi hävitti kaikki säilyneet kirjoituksensa; niitä oli laudanpätkillä, joita oli ympäri puusepänverstasta ja riippui vanhan kodin seinillä. Ja Jeesus pohdiskeli paljon Immanuelin antamia neuvoja, jotka koskivat hänen taloudellista, sosiaalista ja poliittista suhtautumistaan maailmaan, sellaisena kuin hän sen kohtaisi.
Jeesus ei paastonnut näiden eristyneisyydessä viettämiensä neljänkymmenen päivän aikana. Pisin aika, jonka hän oli ruoatta, oli hänen vuorilla viettämänsä kaksi ensimmäistä päivää, jolloin hän oli niin syventynyt ajatuksiinsa, että syöminen unohtui häneltä kokonaan. Mutta kolmantena päivänä hän jo etsiskeli ruokaa. Tänä aikana häntä eivät myöskään kiusanneet mitkään tätä maailmaa tai mitään muutakaan maailmaa asemapaikkanaan pitävät pahat henget tai kapinalliset persoonallisuudet.
Nämä neljäkymmentä päivää olivat tilaisuus, jossa hänen ihmismielensä ja jumalallinen mielensä kävivät viimeisen neuvonpitonsa, tai paremminkin kysymys oli näiden kahden, nyt yhdeksi tehdyn mielen ensimmäisestä reaalisesta toiminnasta. Tämän suurimerkityksisen mietiskelyjakson tuottamat tulokset osoittivat lopullisesti, että jumalallinen mieli oli voitokkaasti ja hengellisesti päässyt ihmisälyn herraksi. Ihmisen mielestä on tästä hetkestä lähtien tullut Jumalan mieli, ja vaikka ihmismielen minuus onkin aina läsnä, tämä hengellistynyt ihmismieli sanoo kuitenkin aina: ”Tapahtukoon ei minun tahtoni, vaan sinun.”
Tämän vaiheikkaan ajan tapahtumat eivät olleet mitään nälkiintyneen ja heikentyneen mielen luomia mielikuvituksellisia näkyjä, ne eivät liioin olleet sellaisia sekavia ja lapsekkaita vertauskuvia, jollaisina ne jälkeenpäin pääsivät kirjoihin ”Jeesuksen erämaassa kokemina kiusauksina”. Mieluumminkin tämä oli kausi, jonka kuluessa hän saattoi käydä ajatuksissaan läpi koko sitä tapahtumaintäyteistä ja monipolvista elämänvaihetta, josta hänen Urantialla suorittamansa lahjoittautuminen koostui, ja laatia huolellisesti sellaiset suunnitelmat huolenpidon jatkumista varten, jotka parhaalla tavalla palvelisivat tätä maailmaa ja joilla olisi myös jokin anti kaikkien muiden kapinan eristämien sfäärien kohennukseksi. Jeesus kävi ajatuksissaan läpi koko sen aikavälin, jolloin Urantialla on ollut ihmiselämää: Andonin ja Fontan ajoista Aatamin lankeemukseen ja edelleen Saalemin Melkisedekin suorittamaan palvelukseen saakka.
Gabriel oli muistuttanut Jeesusta, että oli olemassa kaksi tapaa, joilla hän saattoi ilmoittaa itsestään maailmalle siinä tapauksessa, että hän päättäisi viipyä jonkin aikaa Urantialla. Ja Jeesukselle tehtiin selväksi, että hänen tässä asiassa tekemänsä päätös ei millään tavalla vaikuttaisi sen kummemmin hänen universumin hallitsijan asemaansa kuin Luciferin kapinan päättämiseenkään. Nämä kaksi maailmanhoivaamisen tapaa olivat:
1. Hänen oma tapansa – tapa, joka saattaisi näyttää miellyttävimmältä ja tuloksellisimmalta tämän maailman välittömien tarpeiden ja hänen oman universuminsa senhetkisen kohennuksen kannalta.
2. Isän tapa – toimia esimerkkinä luodun olennon elämän kaukonäköisestä ihanteesta, sellaisena kuin universumien universumin Paratiisissa toimivaan hallintoon kuuluvat korkeat persoonallisuudet sen mielessään näkevät.
Näin Jeesukselle selvitettiin, että oli olemassa kaksi tapaa, joiden mukaan hän voisi järjestää maisesta elämästään vielä jäljellä olevan ajan. Kummassakin tavassa oli jotakin, joka puhui tuon tavan puolesta, kun sitä sai tarkastella senhetkisen tilanteen valossa. Ihmisen Poika ymmärsi toki, ettei sillä, millaisen valinnan hän näiden kahden menettelytavan välillä tekisi, olisi mitään tekemistä sen kanssa, että hän saisi haltuunsa universumin hallitsijan aseman; se oli asia, joka oli jo ratkaistu ja sinetöity universumien universumin asiakirjoissa ja joka vain odotti, että hän omakohtaisesti esittäisi sitä merkitsevän vaatimuksen. Mutta Jeesuksen annettiin ymmärtää, että hänen Paratiisin-veljelleen, Immanuelille, tuottaisi syvää tyydytystä, jos hän, Jeesus, katsoisi sopivaksi päättää ruumiillistuneena elämänsä maisen elämänvaiheensa samalla tavoin kuin hän sen niin ylevästi oli aloittanutkin eli noudattamalla aina Isän tahtoa. Eristyneisyytensä kolmantena päivänä Jeesus lupasi itselleen, että hän menisi takaisin maailmaan viemään päätökseen maisen elämänvaiheensa ja että hän tilanteessa, jossa olisi valittava kahden tavan välillä, tekisi valintansa aina Isän tahdon hyväksi. Ja hän eli maisesta elämästään jäljellä olleen osan alusta loppuun aina uskollisena tälle ratkaisulle. Hamaan katkeraan loppuun saakka hän poikkeuksetta alisti oman suvereenin tahtonsa sille, mikä on taivaallisen Isän tahto.
Vuoristoerämaassa vietetyt neljäkymmentä päivää eivät olleet mikään suuren kiusauksen kausi, vaan kysymyksessä oli paremminkin Mestarin suurten päätösten kausi. Näiden päivien kuluessa, jolloin hän yksinäisyydessään kävi vuoropuhelua itsensä ja Isänsä välittömän läsnäolon, Personoidun Suuntaajan, kanssa (hänellä ei enää ollut henkilökohtaista serafisuojelijaa), hän päätyi päätös päätökseltä niihin suuriin ratkaisuihin, jotka sittemmin ohjasivat hänen menettelytapojaan ja käyttäytymistään koko sen ajan, joka hänen maisesta elämänvaiheestaan vielä oli jäljellä. Myöhempinä aikoina perimätieto suuresta kiusauksesta tuli kytketyksi tähän eristyneisyydessä vietettyyn ajanjaksoon siksi, että se sekoittui katkelmallisiin kertomuksiin Hermonvuoren kamppailuista, ja myös siksi, että kertomuksissa oli tapana panna kaikki suuret profeetat ja ihmisjohtajat aloittamaan julkinen uransa siten, että he kävivät läpi näitä oletettuja paastoamiseen ja rukoilemiseen käytettyjä ajanjaksoja. Aina kun Jeesus oli joutunut tekemään mitä tahansa uusia tai vakavia päätöksiä, hänen tapanaan oli ollut vetäytyä erilleen ja asettua yhteyteen oman henkensä kanssa, jotta hänellä olisi mahdollisuus saada tietää, mikä on Jumalan tahto.
Kaikessa, mitä Jeesus maisen elämänsä loppuajaksi suunnitteli, hän joutui ihmissydämessään aina ristiriitaan kahden vastakkaisen toimintalinjan kanssa:
1. Hänellä oli voimakas halu saada oma kansansa – ja koko maailma – uskomaan häneen ja ottamaan vastaan hänen uusi hengellinen valtakuntansa. Ja hän tiesi hyvin kansansa käsitykset tulevasta Messiaasta.
2. Elää ja toimia tavalla, jonka hän tiesi Isänsä hyväksyvän, suorittaa työnsä muiden hädässä olevien maailmojen hyväksi ja valtakuntaa perustaessaan jatkaa Isänsä tunnetuksitekemistä ja hänen rakkaudentäyteisen jumalallisen luonteensa esilletuomista.
Kaikki nämä tapahtumaintäyteiset päivät Jeesus eli muinaisessa kallioluolassa, kukkuloiden kupeessa olevassa suojassa, lähellä aikoinaan Beit Adisiksi kutsuttua kylää. Hän joi pienestä lähteestä, joka pulppusi kukkulan kupeesta tämän kalliosuojan lähellä.
Day by day, up in the hills, Jesus formulated the plans for the remainder of his Urantia bestowal. He first decided not to teach contemporaneously with John. He planned to remain in comparative retirement until the work of John achieved its purpose, or until John was suddenly stopped by imprisonment. Jesus well knew that John’s fearless and tactless preaching would presently arouse the fears and enmity of the civil rulers. In view of John’s precarious situation, Jesus began definitely to plan his program of public labors in behalf of his people and the world, in behalf of every inhabited world throughout his vast universe. Michael’s mortal bestowal was on Urantia but for all worlds of Nebadon.
The first thing Jesus did, after thinking through the general plan of co-ordinating his program with John’s movement, was to review in his mind the instructions of Immanuel. Carefully he thought over the advice given him concerning his methods of labor, and that he was to leave no permanent writing on the planet. Never again did Jesus write on anything except sand. On his next visit to Nazareth, much to the sorrow of his brother Joseph, Jesus destroyed all of his writing that was preserved on the boards about the carpenter shop, and which hung upon the walls of the old home. And Jesus pondered well over Immanuel’s advice pertaining to his economic, social, and political attitude toward the world as he should find it.
Jesus did not fast during this forty days’ isolation. The longest period he went without food was his first two days in the hills when he was so engrossed with his thinking that he forgot all about eating. But on the third day he went in search of food. Neither was he tempted during this time by any evil spirits or rebel personalities of station on this world or from any other world.
These forty days were the occasion of the final conference between the human and the divine minds, or rather the first real functioning of these two minds as now made one. The results of this momentous season of meditation demonstrated conclusively that the divine mind has triumphantly and spiritually dominated the human intellect. The mind of man has become the mind of God from this time on, and though the selfhood of the mind of man is ever present, always does this spiritualized human mind say, “Not my will but yours be done.”
The transactions of this eventful time were not the fantastic visions of a starved and weakened mind, neither were they the confused and puerile symbolisms which afterward gained record as the “temptations of Jesus in the wilderness.” Rather was this a season for thinking over the whole eventful and varied career of the Urantia bestowal and for the careful laying of those plans for further ministry which would best serve this world while also contributing something to the betterment of all other rebellion-isolated spheres. Jesus thought over the whole span of human life on Urantia, from the days of Andon and Fonta, down through Adam’s default, and on to the ministry of the Melchizedek of Salem.
Gabriel had reminded Jesus that there were two ways in which he might manifest himself to the world in case he should choose to tarry on Urantia for a time. And it was made clear to Jesus that his choice in this matter would have nothing to do with either his universe sovereignty or the termination of the Lucifer rebellion. These two ways of world ministry were:
1. His own way—the way that might seem most pleasant and profitable from the standpoint of the immediate needs of this world and the present edification of his own universe.
2. The Father’s way—the exemplification of a farseeing ideal of creature life visualized by the high personalities of the Paradise administration of the universe of universes.
It was thus made clear to Jesus that there were two ways in which he could order the remainder of his earth life. Each of these ways had something to be said in its favor as it might be regarded in the light of the immediate situation. The Son of Man clearly saw that his choice between these two modes of conduct would have nothing to do with his reception of universe sovereignty; that was a matter already settled and sealed on the records of the universe of universes and only awaited his demand in person. But it was indicated to Jesus that it would afford his Paradise brother, Immanuel, great satisfaction if he, Jesus, should see fit to finish up his earth career of incarnation as he had so nobly begun it, always subject to the Father’s will. On the third day of this isolation Jesus promised himself he would go back to the world to finish his earth career, and that in a situation involving any two ways he would always choose the Father’s will. And he lived out the remainder of his earth life always true to that resolve. Even to the bitter end he invariably subordinated his sovereign will to that of his heavenly Father.
The forty days in the mountain wilderness were not a period of great temptation but rather the period of the Master’s great decisions. During these days of lone communion with himself and his Father’s immediate presence—the Personalized Adjuster (he no longer had a personal seraphic guardian)—he arrived, one by one, at the great decisions which were to control his policies and conduct for the remainder of his earth career. Subsequently the tradition of a great temptation became attached to this period of isolation through confusion with the fragmentary narratives of the Mount Hermon struggles, and further because it was the custom to have all great prophets and human leaders begin their public careers by undergoing these supposed seasons of fasting and prayer. It had always been Jesus’ practice, when facing any new or serious decisions, to withdraw for communion with his own spirit that he might seek to know the will of God.
In all this planning for the remainder of his earth life, Jesus was always torn in his human heart by two opposing courses of conduct:
1. He entertained a strong desire to win his people—and the whole world—to believe in him and to accept his new spiritual kingdom. And he well knew their ideas concerning the coming Messiah.
2. To live and work as he knew his Father would approve, to conduct his work in behalf of other worlds in need, and to continue, in the establishment of the kingdom, to reveal the Father and show forth his divine character of love.
Throughout these eventful days Jesus lived in an ancient rock cavern, a shelter in the side of the hills near a village sometime called Beit Adis. He drank from the small spring which came from the side of the hill near this rock shelter.
SuomiEnglish
Päivän toisensa perään Jeesus laati ylhäällä kukkuloilla suunnitelmia Urantialla suorittamansa lahjoittautumisen loppuosaa varten. Ensiksi hän päätti, ettei hän opettaisi niin kauan kuin Johanneksen opetustoiminta vielä jatkui. Hän aikoi pysytellä verrattain syrjässä, kunnes Johanneksen toiminta olisi täyttänyt tarkoituksensa tai Johanneksen vangitseminen äkillisesti katkaisisi hänen toimintansa. Jeesus tiesi hyvin, että Johanneksen peloton ja tahditon saarnaaminen ennen pitkää herättäisi vallanpitäjien pelot ja vihamielisyyden. Johanneksen vaaranalaisen aseman huomioon ottaen Jeesus ryhtyi laatimaan täsmällistä ohjelmaa julkiselle toiminnalleen kansansa ja maailman hyväksi, jokaisen asutun maailman hyväksi koko hänen valtavassa universumissaan. Mikaelin kuolevaisen hahmossa suorittama lahjoittautuminen tapahtui Urantialla, mutta se suoritettiin Nebadonin kaikkien maailmojen hyväksi.
Day by day, up in the hills, Jesus formulated the plans for the remainder of his Urantia bestowal. He first decided not to teach contemporaneously with John. He planned to remain in comparative retirement until the work of John achieved its purpose, or until John was suddenly stopped by imprisonment. Jesus well knew that John’s fearless and tactless preaching would presently arouse the fears and enmity of the civil rulers. In view of John’s precarious situation, Jesus began definitely to plan his program of public labors in behalf of his people and the world, in behalf of every inhabited world throughout his vast universe. Michael’s mortal bestowal was on Urantia but for all worlds of Nebadon.
Pohdittuaan perusteellisesti yleissuunnitelmaa, jonka mukaan hän koordinoisi oman ohjelmansa Johanneksen nostattaman liikkeen kanssa, Jeesus kävi ensimmäiseksi mielessään läpi Immanuelin antamat ohjeet. Hän pohdiskeli huolellisesti saamiaan ohjeita, jotka koskivat hänen työskentelymenetelmiään ja sitä, ettei hänen tullut jättää planeetalle mitään säilyvää kirjoitusta. Mitä Jeesus tämän jälkeen kirjoitti, hän teki sen aina hiekkaan. Seuraavalla Nasaretin-käynnillään Jeesus veljensä Joosefin suureksi suruksi hävitti kaikki säilyneet kirjoituksensa; niitä oli laudanpätkillä, joita oli ympäri puusepänverstasta ja riippui vanhan kodin seinillä. Ja Jeesus pohdiskeli paljon Immanuelin antamia neuvoja, jotka koskivat hänen taloudellista, sosiaalista ja poliittista suhtautumistaan maailmaan, sellaisena kuin hän sen kohtaisi.
The first thing Jesus did, after thinking through the general plan of co-ordinating his program with John’s movement, was to review in his mind the instructions of Immanuel. Carefully he thought over the advice given him concerning his methods of labor, and that he was to leave no permanent writing on the planet. Never again did Jesus write on anything except sand. On his next visit to Nazareth, much to the sorrow of his brother Joseph, Jesus destroyed all of his writing that was preserved on the boards about the carpenter shop, and which hung upon the walls of the old home. And Jesus pondered well over Immanuel’s advice pertaining to his economic, social, and political attitude toward the world as he should find it.
Jeesus ei paastonnut näiden eristyneisyydessä viettämiensä neljänkymmenen päivän aikana. Pisin aika, jonka hän oli ruoatta, oli hänen vuorilla viettämänsä kaksi ensimmäistä päivää, jolloin hän oli niin syventynyt ajatuksiinsa, että syöminen unohtui häneltä kokonaan. Mutta kolmantena päivänä hän jo etsiskeli ruokaa. Tänä aikana häntä eivät myöskään kiusanneet mitkään tätä maailmaa tai mitään muutakaan maailmaa asemapaikkanaan pitävät pahat henget tai kapinalliset persoonallisuudet.
Jesus did not fast during this forty days’ isolation. The longest period he went without food was his first two days in the hills when he was so engrossed with his thinking that he forgot all about eating. But on the third day he went in search of food. Neither was he tempted during this time by any evil spirits or rebel personalities of station on this world or from any other world.
Nämä neljäkymmentä päivää olivat tilaisuus, jossa hänen ihmismielensä ja jumalallinen mielensä kävivät viimeisen neuvonpitonsa, tai paremminkin kysymys oli näiden kahden, nyt yhdeksi tehdyn mielen ensimmäisestä reaalisesta toiminnasta. Tämän suurimerkityksisen mietiskelyjakson tuottamat tulokset osoittivat lopullisesti, että jumalallinen mieli oli voitokkaasti ja hengellisesti päässyt ihmisälyn herraksi. Ihmisen mielestä on tästä hetkestä lähtien tullut Jumalan mieli, ja vaikka ihmismielen minuus onkin aina läsnä, tämä hengellistynyt ihmismieli sanoo kuitenkin aina: ”Tapahtukoon ei minun tahtoni, vaan sinun.”
These forty days were the occasion of the final conference between the human and the divine minds, or rather the first real functioning of these two minds as now made one. The results of this momentous season of meditation demonstrated conclusively that the divine mind has triumphantly and spiritually dominated the human intellect. The mind of man has become the mind of God from this time on, and though the selfhood of the mind of man is ever present, always does this spiritualized human mind say, “Not my will but yours be done.”
Tämän vaiheikkaan ajan tapahtumat eivät olleet mitään nälkiintyneen ja heikentyneen mielen luomia mielikuvituksellisia näkyjä, ne eivät liioin olleet sellaisia sekavia ja lapsekkaita vertauskuvia, jollaisina ne jälkeenpäin pääsivät kirjoihin ”Jeesuksen erämaassa kokemina kiusauksina”. Mieluumminkin tämä oli kausi, jonka kuluessa hän saattoi käydä ajatuksissaan läpi koko sitä tapahtumaintäyteistä ja monipolvista elämänvaihetta, josta hänen Urantialla suorittamansa lahjoittautuminen koostui, ja laatia huolellisesti sellaiset suunnitelmat huolenpidon jatkumista varten, jotka parhaalla tavalla palvelisivat tätä maailmaa ja joilla olisi myös jokin anti kaikkien muiden kapinan eristämien sfäärien kohennukseksi. Jeesus kävi ajatuksissaan läpi koko sen aikavälin, jolloin Urantialla on ollut ihmiselämää: Andonin ja Fontan ajoista Aatamin lankeemukseen ja edelleen Saalemin Melkisedekin suorittamaan palvelukseen saakka.
The transactions of this eventful time were not the fantastic visions of a starved and weakened mind, neither were they the confused and puerile symbolisms which afterward gained record as the “temptations of Jesus in the wilderness.” Rather was this a season for thinking over the whole eventful and varied career of the Urantia bestowal and for the careful laying of those plans for further ministry which would best serve this world while also contributing something to the betterment of all other rebellion-isolated spheres. Jesus thought over the whole span of human life on Urantia, from the days of Andon and Fonta, down through Adam’s default, and on to the ministry of the Melchizedek of Salem.
Gabriel oli muistuttanut Jeesusta, että oli olemassa kaksi tapaa, joilla hän saattoi ilmoittaa itsestään maailmalle siinä tapauksessa, että hän päättäisi viipyä jonkin aikaa Urantialla. Ja Jeesukselle tehtiin selväksi, että hänen tässä asiassa tekemänsä päätös ei millään tavalla vaikuttaisi sen kummemmin hänen universumin hallitsijan asemaansa kuin Luciferin kapinan päättämiseenkään. Nämä kaksi maailmanhoivaamisen tapaa olivat:
Gabriel had reminded Jesus that there were two ways in which he might manifest himself to the world in case he should choose to tarry on Urantia for a time. And it was made clear to Jesus that his choice in this matter would have nothing to do with either his universe sovereignty or the termination of the Lucifer rebellion. These two ways of world ministry were:
1. Hänen oma tapansa – tapa, joka saattaisi näyttää miellyttävimmältä ja tuloksellisimmalta tämän maailman välittömien tarpeiden ja hänen oman universuminsa senhetkisen kohennuksen kannalta.
1. His own way—the way that might seem most pleasant and profitable from the standpoint of the immediate needs of this world and the present edification of his own universe.
2. Isän tapa – toimia esimerkkinä luodun olennon elämän kaukonäköisestä ihanteesta, sellaisena kuin universumien universumin Paratiisissa toimivaan hallintoon kuuluvat korkeat persoonallisuudet sen mielessään näkevät.
2. The Father’s way—the exemplification of a farseeing ideal of creature life visualized by the high personalities of the Paradise administration of the universe of universes.
Näin Jeesukselle selvitettiin, että oli olemassa kaksi tapaa, joiden mukaan hän voisi järjestää maisesta elämästään vielä jäljellä olevan ajan. Kummassakin tavassa oli jotakin, joka puhui tuon tavan puolesta, kun sitä sai tarkastella senhetkisen tilanteen valossa. Ihmisen Poika ymmärsi toki, ettei sillä, millaisen valinnan hän näiden kahden menettelytavan välillä tekisi, olisi mitään tekemistä sen kanssa, että hän saisi haltuunsa universumin hallitsijan aseman; se oli asia, joka oli jo ratkaistu ja sinetöity universumien universumin asiakirjoissa ja joka vain odotti, että hän omakohtaisesti esittäisi sitä merkitsevän vaatimuksen. Mutta Jeesuksen annettiin ymmärtää, että hänen Paratiisin-veljelleen, Immanuelille, tuottaisi syvää tyydytystä, jos hän, Jeesus, katsoisi sopivaksi päättää ruumiillistuneena elämänsä maisen elämänvaiheensa samalla tavoin kuin hän sen niin ylevästi oli aloittanutkin eli noudattamalla aina Isän tahtoa. Eristyneisyytensä kolmantena päivänä Jeesus lupasi itselleen, että hän menisi takaisin maailmaan viemään päätökseen maisen elämänvaiheensa ja että hän tilanteessa, jossa olisi valittava kahden tavan välillä, tekisi valintansa aina Isän tahdon hyväksi. Ja hän eli maisesta elämästään jäljellä olleen osan alusta loppuun aina uskollisena tälle ratkaisulle. Hamaan katkeraan loppuun saakka hän poikkeuksetta alisti oman suvereenin tahtonsa sille, mikä on taivaallisen Isän tahto.
It was thus made clear to Jesus that there were two ways in which he could order the remainder of his earth life. Each of these ways had something to be said in its favor as it might be regarded in the light of the immediate situation. The Son of Man clearly saw that his choice between these two modes of conduct would have nothing to do with his reception of universe sovereignty; that was a matter already settled and sealed on the records of the universe of universes and only awaited his demand in person. But it was indicated to Jesus that it would afford his Paradise brother, Immanuel, great satisfaction if he, Jesus, should see fit to finish up his earth career of incarnation as he had so nobly begun it, always subject to the Father’s will. On the third day of this isolation Jesus promised himself he would go back to the world to finish his earth career, and that in a situation involving any two ways he would always choose the Father’s will. And he lived out the remainder of his earth life always true to that resolve. Even to the bitter end he invariably subordinated his sovereign will to that of his heavenly Father.
Vuoristoerämaassa vietetyt neljäkymmentä päivää eivät olleet mikään suuren kiusauksen kausi, vaan kysymyksessä oli paremminkin Mestarin suurten päätösten kausi. Näiden päivien kuluessa, jolloin hän yksinäisyydessään kävi vuoropuhelua itsensä ja Isänsä välittömän läsnäolon, Personoidun Suuntaajan, kanssa (hänellä ei enää ollut henkilökohtaista serafisuojelijaa), hän päätyi päätös päätökseltä niihin suuriin ratkaisuihin, jotka sittemmin ohjasivat hänen menettelytapojaan ja käyttäytymistään koko sen ajan, joka hänen maisesta elämänvaiheestaan vielä oli jäljellä. Myöhempinä aikoina perimätieto suuresta kiusauksesta tuli kytketyksi tähän eristyneisyydessä vietettyyn ajanjaksoon siksi, että se sekoittui katkelmallisiin kertomuksiin Hermonvuoren kamppailuista, ja myös siksi, että kertomuksissa oli tapana panna kaikki suuret profeetat ja ihmisjohtajat aloittamaan julkinen uransa siten, että he kävivät läpi näitä oletettuja paastoamiseen ja rukoilemiseen käytettyjä ajanjaksoja. Aina kun Jeesus oli joutunut tekemään mitä tahansa uusia tai vakavia päätöksiä, hänen tapanaan oli ollut vetäytyä erilleen ja asettua yhteyteen oman henkensä kanssa, jotta hänellä olisi mahdollisuus saada tietää, mikä on Jumalan tahto.
The forty days in the mountain wilderness were not a period of great temptation but rather the period of the Master’s great decisions. During these days of lone communion with himself and his Father’s immediate presence—the Personalized Adjuster (he no longer had a personal seraphic guardian)—he arrived, one by one, at the great decisions which were to control his policies and conduct for the remainder of his earth career. Subsequently the tradition of a great temptation became attached to this period of isolation through confusion with the fragmentary narratives of the Mount Hermon struggles, and further because it was the custom to have all great prophets and human leaders begin their public careers by undergoing these supposed seasons of fasting and prayer. It had always been Jesus’ practice, when facing any new or serious decisions, to withdraw for communion with his own spirit that he might seek to know the will of God.
Kaikessa, mitä Jeesus maisen elämänsä loppuajaksi suunnitteli, hän joutui ihmissydämessään aina ristiriitaan kahden vastakkaisen toimintalinjan kanssa:
In all this planning for the remainder of his earth life, Jesus was always torn in his human heart by two opposing courses of conduct:
1. Hänellä oli voimakas halu saada oma kansansa – ja koko maailma – uskomaan häneen ja ottamaan vastaan hänen uusi hengellinen valtakuntansa. Ja hän tiesi hyvin kansansa käsitykset tulevasta Messiaasta.
1. He entertained a strong desire to win his people—and the whole world—to believe in him and to accept his new spiritual kingdom. And he well knew their ideas concerning the coming Messiah.
2. Elää ja toimia tavalla, jonka hän tiesi Isänsä hyväksyvän, suorittaa työnsä muiden hädässä olevien maailmojen hyväksi ja valtakuntaa perustaessaan jatkaa Isänsä tunnetuksitekemistä ja hänen rakkaudentäyteisen jumalallisen luonteensa esilletuomista.
2. To live and work as he knew his Father would approve, to conduct his work in behalf of other worlds in need, and to continue, in the establishment of the kingdom, to reveal the Father and show forth his divine character of love.
Kaikki nämä tapahtumaintäyteiset päivät Jeesus eli muinaisessa kallioluolassa, kukkuloiden kupeessa olevassa suojassa, lähellä aikoinaan Beit Adisiksi kutsuttua kylää. Hän joi pienestä lähteestä, joka pulppusi kukkulan kupeesta tämän kalliosuojan lähellä.
Throughout these eventful days Jesus lived in an ancient rock cavern, a shelter in the side of the hills near a village sometime called Beit Adis. He drank from the small spring which came from the side of the hill near this rock shelter.