Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Kolminaisuuksien Kolminaisuuden käsitteen muodossa esitimme postulaatin rajattoman todellisuuden mahdollisesta kokemuksellisesta yhdistymisestä, ja toisinaan me teoretisoimme, että tämä kaikki saattaa tapahtua etäisen ikuisuuden äärimmäisessä kaukaisuudessa. Mutta parhaillaan elettävänä aikana tapahtuu siitä huolimatta infiniittisyyden aktuaalista ja tämänhetkistä yhdistymistä, niin kuin tapahtui kaikkina menneinä universumiaikakausina ja niin kuin on tapahtuva kaikkina tulevina universumiaikakausina. Tällainen yhdistyminen on eksistentiaalista Paratiisin-Kolminaisuudessa. Infiniittisyyden yhdistyminen kokemuksellisena todellisuutena on käsittämättömän kaukana, mutta infiniittisyyden kvalifioimaton ykseys hallitsee jo nyt universumiolemassaolon nykyhetkeä ja yhdistää kaikessa todellisuudessa esiintyvät eroavuudet sellaisella eksistentiaalisella majesteettisuudella, joka on absoluuttista.
Kun finiittiset luodut koettavat käsittää infiniittistä yhdistymistä täyttymykseen saatetun ikuisuuden lopullisuustasoilla, he joutuvat kasvokkain niiden älyllisten rajoittuneisuuksien kanssa, jotka ovat luontaisia heidän finiittiselle olemassaololleen. Aika, avaruus ja kokemus ovat esteinä luodun olennon käsityksenmuodostukselle; ja silti on niin, että ellei ajallisuutta olisi, jos avaruus puuttuisi ja jos oltaisiin vailla kokemusta, yksikään luotu ei kykenisi saamaan edes rajallista käsitystä maailmankaikkeuden todellisuudesta. Ilman ajantajua ei kukaan evolutionaarinen luotu voisi mitenkään tajuta peräkkäisyyteen liittyviä suhteita. Ilman avaruudentajua ei yksikään luotu kykenisi pääsemään perille samanaikaisuuteen liittyvistä suhteista. Ilman kokemusta ei yksikään evolutionaarinen luotu voisi edes olla olemassa; vain Infiniittisyyden Seitsemän Absoluuttia nousevat reaalisesti kokemuksen yläpuolelle, ja nämäkin saattavat joissakin vaiheissa olla kokemuksellisia.
Aika, avaruus ja kokemus ovat ihmisen suurimmat apuneuvot, joilla hän pääsee suhteelliseen todellisuuden tajuamiseen, ja silti ne ovat hirveimpinä esteinä sille, että hän pääsisi täysimääräiseen todellisuuden tajuamiseen. Kuolevaiset ja monet muut universumin luodut havaitsevat välttämättömäksi ajatella potentiaaleista, että ne aktualisoituvat avaruudessa ja kehittyvät täyttymykseen ajallisuudessa, mutta koko tämä prosessi on sellainen ajallis-avaruudellinen ilmiö, jota ei aktuaalisesti esiinny Paratiisissa eikä ikuisuudessa. Absoluuttisella tasolla ei ole sen paremmin aikaa kuin avaruuttakaan. Kaikki potentiaalit ovat siellä käsitettävissä aktuaaleiksi.
Käsitys koko todellisuuden yhdistymisestä – tapahtukoon se tämän tai minkä tahansa muun universumiaikakauden kuluessa – on pohjimmiltaan kaksiosainen: eksistentiaalinen ja kokemuksellinen. Tällainen ykseys on kokemuksellisen todellistumisen prosessissa Kolminaisuuksien Kolminaisuudessa, mutta tämän kolminkertaisen Kolminaisuuden näennäisen aktuaalistumisen määrä on suorassa suhteessa siihen, missä määrin todellisuuden kvalifioinnit ja epätäydellisyydet ovat kosmoksesta hävinneet. Mutta todellisuuden totaalinen integroituminen on kvalifioimattomasti ja ikuisesti ja eksistentiaalisesti läsnä olevana Paratiisin-Kolminaisuudessa, jonka sisällä infiniittinen todellisuus on tänäkin nimenomaisena universumihetkenä absoluuttisen yhdistynyttä.
Kokemuksellisen näkökulman ja eksistentiaalisen näkökulman luoma paradoksi on väistämätön, ja se perustuu osaksi siihen, että Paratiisin-Kolminaisuus ja Kolminaisuuksien Kolminaisuus ovat kumpikin sellainen läpi ikuisuuden jatkunut suhdekokonaisuus, jollaisen kuolevaiset voivat tajuta vain ajallis-avaruudellisena suhteellisuutena. Ihmisen käsitystä, jonka mukaan Kolminaisuuksien Kolminaisuus aktualisoituu asteittain kokemuksellisesti – ajallista näkökulmaa – pitää täydentää sillä lisäpostulaatilla, että tämä jo on faktuaalistuma – ikuisuusnäkökulmalla. Mutta miten nämä kaksi näkökulmaa saadaan sovitetuiksi yhteen? Ehdotamme finiittisille kuolevaisille, että he hyväksyvät sen totuuden, että ParatiisinKolminaisuus on infiniittisyyden eksistentiaalinen yhdistymä ja että osaksi se, miksei kokemuksellisen Kolminaisuuksien Kolminaisuuden aktuaalista läsnäoloa ja loppuunsaatettua ilmentymää voi havaita, johtuu molemminpuolisesta vääristymästä, jonka aiheuttavat:
1. Ihmisen rajoittunut näkökulma, kykenemättömyys kvalifioimattoman ikuisuuden käsitteen ymmärtämiseen.
2. Ihmisen epätäydellinen status; se, että hän on kaukana kokemuksellisten absoluuttiselta tasolta.
3. Ihmisen olemassaolon tarkoitus, se tosiasia, että ihmiskunnan on määrä kehittyä kokemisen menetelmällä, ja siksi se myötäsyntyisesti ja konstitutiivisesti on pakostakin riippuvainen kokemuksesta. Vain Absoluutti voi olla sekä eksistentiaalinen että kokemuksellinen.
Paratiisin-Kolminaisuuteen kuuluva Universaalinen Isä on Kolminaisuuksien Kolminaisuuteen kuuluva MINÄ OLEN, ja kyvyttömyys kokea Isä infiniittisenä johtuu finiittisistä rajoittuneisuuksista. Käsitys eksistentiaalisesta, yksinäisestä, Kolminaisuutta edeltävästä saavuttamattomasta MINÄ OLEN -olevaisesta ja postulaatti kokemuksellisesta Kolminaisuuksien Kolminaisuuden jälkeisestä ja saavutettavasta MINÄ OLEN -olevaisesta ovat yksi ja sama hypoteesi; mitään aktuaalista muutosta Infiniittisessä ei ole tapahtunut. Kaikki näennäiset kehityskulut johtuvat siitä, että kyvyt todellisuuden vastaanottamiseen ja kosmisen ymmärtämiseen ovat lisääntyneet.
MINÄ OLEN -olevaisen täytyy viime kädessä olla olemassa ennen kaikkia eksistentiaaleja ja kaikkien kokemuksellisten jälkeen. Vaikkeivät nämä ideat ehkä selvitä ikuisuuden ja infiniittisyyden paradokseja ihmismielessä, tulisi niiden ainakin kannustaa tällaisia finiittisiä älyllisiä olentoja tarttumaan uudelleen näihin loppumattomiin ongelmiin, pulmiin, jotka kiehtovat teitä vielä Salvingtonissakin; ja myöhemmin, kun jo olette finaliitteja; ja edelleen läpi koko ikuisen elämänuranne päättymättömän tulevaisuuden kaukaisuuksiin levittäytyvissä universumeissa.
Kaikki maailmankaikkeuden persoonallisuudet alkavat ennemmin tai myöhemmin käsittää, että se, mitä ikuisuudessa loppujen lopuksi tavoitellaan, on infiniittisyyden loputonta tutkimista, se on koskaan päättymätön tutkimusretki Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen absoluuttisuuteen. Me kaikki tulemme ennemmin tai myöhemmin tietoisiksi siitä, että luodun kasvu on kaiken kaikkiaan verrannollinen siihen, missä määrin samastumme Isään. Alamme ymmärtää, että Jumalan tahdon mukaan eläminen on ikuinen passi siihen loputtomaan mahdollisuuteen, jonka itse infiniittisyys tarjoaa. Kuolevaiset tulevat joskus vielä käsittämään, että menestyminen Infiniittisen tavoittelussa on suorassa suhteessa Isän kaltaisuuden saavuttamiseen ja että tämän universumiaikakauden kuluessa Isän realiteetit paljastuvat jumalallisuuden ominaisuuksissa. Ja nämä jumalallisuutta osoittavat ominaisuudet muuttuvat universumin luotujen henkilökohtaiseksi omaisuudeksi siinä kokemuksessa, että eletään jumalallisesti, ja jumalallisesti eläminen tarkoittaa sitä, että aktuaalisesti eletään Jumalan tahdon mukaan.
Aineellisten, evolutionaaristen ja finiittisten luotujen osalta Isän tahdon noudattamiseen perustuva elämä johtaa suoraa tietä siihen, että henki saa persoonallisuuden areenalla hallitsevan aseman ja tuo tällaiset luodut askelen lähemmäksi Isä-Infiniittisen käsittämistä. Tällainen Isä-elämä on elämää, joka perustuu totuuteen, on herkkä kauneudelle ja on hyvyyden hallitsema. Tämänkaltaista, Jumalaa tuntevaa henkilöä valaisee sisäisesti palvonta, ja ulkoisesti hän antautuu kaikkien persoonallisuuksien universaalisen veljeskunnan varauksettomaan palvelemiseen, palvelevaan hoivantaan, jonka täyttää laupeus ja jonka motiivina on rakkaus, samalla kun kaikki nämä elämän ominaisuudet yhdistyvät kehittyvässä persoonallisuudessa kosmista viisautta, itsensätoteuttamista, Jumalan löytämistä ja Isän palvomista merkitsevillä, yhä korkeammalle nousevilla tasoilla.
[Esittänyt muuan Nebadonin Melkisedek.]
Alkutekstissä ei ole sanaa 'olevainen'.
In the concept of the Trinity of Trinities we postulate the possible experiential unification of limitless reality, and we sometimes theorize that all this may happen in the utter remoteness of far-distant eternity. But there is nonetheless an actual and present unification of infinity in this very age as in all past and future universe ages; such unification is existential in the Paradise Trinity. Infinity unification as an experiential reality is unthinkably remote, but an unqualified unity of infinity now dominates the present moment of universe existence and unites the divergencies of all reality with an existential majesty that is absolute.
When finite creatures attempt to conceive of infinite unification on the finality levels of consummated eternity, they are face to face with intellect limitations inherent in their finite existences. Time, space, and experience constitute barriers to creature concept; and yet, without time, apart from space, and except for experience, no creature could achieve even a limited comprehension of universe reality. Without time sensitivity, no evolutionary creature could possibly perceive the relations of sequence. Without space perception, no creature could fathom the relations of simultaneity. Without experience, no evolutionary creature could even exist; only the Seven Absolutes of Infinity really transcend experience, and even these may be experiential in certain phases.
Time, space, and experience are man’s greatest aids to relative reality perception and yet his most formidable obstacles to complete reality perception. Mortals and many other universe creatures find it necessary to think of potentials as being actualized in space and evolving to fruition in time, but this entire process is a time-space phenomenon which does not actually take place on Paradise and in eternity. On the absolute level there is neither time nor space; all potentials may be there perceived as actuals.
The concept of the unification of all reality, be it in this or any other universe age, is basically twofold: existential and experiential. Such a unity is in process of experiential realization in the Trinity of Trinities, but the degree of the apparent actualization of this threefold Trinity is directly proportional to the disappearance of the qualifications and imperfections of reality in the cosmos. But total integration of reality is unqualifiedly and eternally and existentially present in the Paradise Trinity, within which, at this very universe moment, infinite reality is absolutely unified.
The paradox created by the experiential and the existential viewpoints is inevitable and is predicated in part on the fact that the Paradise Trinity and the Trinity of Trinities are each an eternity relationship which mortals can only perceive as a time-space relativity. The human concept of the gradual experiential actualization of the Trinity of Trinities—the time viewpoint—must be supplemented by the additional postulate that this is already a factualization—the eternity viewpoint. But how can these two viewpoints be reconciled? To finite mortals we suggest the acceptance of the truth that the Paradise Trinity is the existential unification of infinity, and that the inability to detect the actual presence and completed manifestation of the experiential Trinity of Trinities is in part due to reciprocal distortion because of:
1. The limited human viewpoint, the inability to grasp the concept of unqualified eternity.
2. The imperfect human status, the remoteness from the absolute level of experientials.
3. The purpose of human existence, the fact that mankind is designed to evolve by the technique of experience and, therefore, must be inherently and constitutively dependent on experience. Only an Absolute can be both existential and experiential.
The Universal Father in the Paradise Trinity is the I AM of the Trinity of Trinities, and the failure to experience the Father as infinite is due to finite limitations. The concept of the existential, solitary, pre-Trinity nonattainable I AM and the postulate of the experiential post-Trinity of Trinities and attainable I AM are one and the same hypothesis; no actual change has taken place in the Infinite; all apparent developments are due to increased capacities for reality reception and cosmic appreciation.
The I AM, in the final analysis, must exist before all existentials and after all experientials. While these ideas may not clarify the paradoxes of eternity and infinity in the human mind, they should at least stimulate such finite intellects to grapple anew with these never-ending problems, problems which will continue to intrigue you on Salvington and later as finaliters and on throughout the unending future of your eternal careers in the wide-spreading universes.
Sooner or later all universe personalities begin to realize that the final quest of eternity is the endless exploration of infinity, the never-ending voyage of discovery into the absoluteness of the First Source and Center. Sooner or later we all become aware that all creature growth is proportional to Father identification. We arrive at the understanding that living the will of God is the eternal passport to the endless possibility of infinity itself. Mortals will sometime realize that success in the quest of the Infinite is directly proportional to the achievement of Fatherlikeness, and that in this universe age the realities of the Father are revealed within the qualities of divinity. And these qualities of divinity are personally appropriated by universe creatures in the experience of living divinely, and to live divinely means actually to live the will of God.
To material, evolutionary, finite creatures, a life predicated on the living of the Father’s will leads directly to the attainment of spirit supremacy in the personality arena and brings such creatures one step nearer the comprehension of the Father-Infinite. Such a Father life is one predicated on truth, sensitive to beauty, and dominated by goodness. Such a God-knowing person is inwardly illuminated by worship and outwardly devoted to the wholehearted service of the universal brotherhood of all personalities, a service ministry which is filled with mercy and motivated by love, while all these life qualities are unified in the evolving personality on ever-ascending levels of cosmic wisdom, self-realization, God-finding, and Father worship.
[Presented by a Melchizedek of Nebadon.]
SuomiEnglish
Kolminaisuuksien Kolminaisuuden käsitteen muodossa esitimme postulaatin rajattoman todellisuuden mahdollisesta kokemuksellisesta yhdistymisestä, ja toisinaan me teoretisoimme, että tämä kaikki saattaa tapahtua etäisen ikuisuuden äärimmäisessä kaukaisuudessa. Mutta parhaillaan elettävänä aikana tapahtuu siitä huolimatta infiniittisyyden aktuaalista ja tämänhetkistä yhdistymistä, niin kuin tapahtui kaikkina menneinä universumiaikakausina ja niin kuin on tapahtuva kaikkina tulevina universumiaikakausina. Tällainen yhdistyminen on eksistentiaalista Paratiisin-Kolminaisuudessa. Infiniittisyyden yhdistyminen kokemuksellisena todellisuutena on käsittämättömän kaukana, mutta infiniittisyyden kvalifioimaton ykseys hallitsee jo nyt universumiolemassaolon nykyhetkeä ja yhdistää kaikessa todellisuudessa esiintyvät eroavuudet sellaisella eksistentiaalisella majesteettisuudella, joka on absoluuttista.
In the concept of the Trinity of Trinities we postulate the possible experiential unification of limitless reality, and we sometimes theorize that all this may happen in the utter remoteness of far-distant eternity. But there is nonetheless an actual and present unification of infinity in this very age as in all past and future universe ages; such unification is existential in the Paradise Trinity. Infinity unification as an experiential reality is unthinkably remote, but an unqualified unity of infinity now dominates the present moment of universe existence and unites the divergencies of all reality with an existential majesty that is absolute.
Kun finiittiset luodut koettavat käsittää infiniittistä yhdistymistä täyttymykseen saatetun ikuisuuden lopullisuustasoilla, he joutuvat kasvokkain niiden älyllisten rajoittuneisuuksien kanssa, jotka ovat luontaisia heidän finiittiselle olemassaololleen. Aika, avaruus ja kokemus ovat esteinä luodun olennon käsityksenmuodostukselle; ja silti on niin, että ellei ajallisuutta olisi, jos avaruus puuttuisi ja jos oltaisiin vailla kokemusta, yksikään luotu ei kykenisi saamaan edes rajallista käsitystä maailmankaikkeuden todellisuudesta. Ilman ajantajua ei kukaan evolutionaarinen luotu voisi mitenkään tajuta peräkkäisyyteen liittyviä suhteita. Ilman avaruudentajua ei yksikään luotu kykenisi pääsemään perille samanaikaisuuteen liittyvistä suhteista. Ilman kokemusta ei yksikään evolutionaarinen luotu voisi edes olla olemassa; vain Infiniittisyyden Seitsemän Absoluuttia nousevat reaalisesti kokemuksen yläpuolelle, ja nämäkin saattavat joissakin vaiheissa olla kokemuksellisia.
When finite creatures attempt to conceive of infinite unification on the finality levels of consummated eternity, they are face to face with intellect limitations inherent in their finite existences. Time, space, and experience constitute barriers to creature concept; and yet, without time, apart from space, and except for experience, no creature could achieve even a limited comprehension of universe reality. Without time sensitivity, no evolutionary creature could possibly perceive the relations of sequence. Without space perception, no creature could fathom the relations of simultaneity. Without experience, no evolutionary creature could even exist; only the Seven Absolutes of Infinity really transcend experience, and even these may be experiential in certain phases.
Aika, avaruus ja kokemus ovat ihmisen suurimmat apuneuvot, joilla hän pääsee suhteelliseen todellisuuden tajuamiseen, ja silti ne ovat hirveimpinä esteinä sille, että hän pääsisi täysimääräiseen todellisuuden tajuamiseen. Kuolevaiset ja monet muut universumin luodut havaitsevat välttämättömäksi ajatella potentiaaleista, että ne aktualisoituvat avaruudessa ja kehittyvät täyttymykseen ajallisuudessa, mutta koko tämä prosessi on sellainen ajallis-avaruudellinen ilmiö, jota ei aktuaalisesti esiinny Paratiisissa eikä ikuisuudessa. Absoluuttisella tasolla ei ole sen paremmin aikaa kuin avaruuttakaan. Kaikki potentiaalit ovat siellä käsitettävissä aktuaaleiksi.
Time, space, and experience are man’s greatest aids to relative reality perception and yet his most formidable obstacles to complete reality perception. Mortals and many other universe creatures find it necessary to think of potentials as being actualized in space and evolving to fruition in time, but this entire process is a time-space phenomenon which does not actually take place on Paradise and in eternity. On the absolute level there is neither time nor space; all potentials may be there perceived as actuals.
Käsitys koko todellisuuden yhdistymisestä – tapahtukoon se tämän tai minkä tahansa muun universumiaikakauden kuluessa – on pohjimmiltaan kaksiosainen: eksistentiaalinen ja kokemuksellinen. Tällainen ykseys on kokemuksellisen todellistumisen prosessissa Kolminaisuuksien Kolminaisuudessa, mutta tämän kolminkertaisen Kolminaisuuden näennäisen aktuaalistumisen määrä on suorassa suhteessa siihen, missä määrin todellisuuden kvalifioinnit ja epätäydellisyydet ovat kosmoksesta hävinneet. Mutta todellisuuden totaalinen integroituminen on kvalifioimattomasti ja ikuisesti ja eksistentiaalisesti läsnä olevana Paratiisin-Kolminaisuudessa, jonka sisällä infiniittinen todellisuus on tänäkin nimenomaisena universumihetkenä absoluuttisen yhdistynyttä.
The concept of the unification of all reality, be it in this or any other universe age, is basically twofold: existential and experiential. Such a unity is in process of experiential realization in the Trinity of Trinities, but the degree of the apparent actualization of this threefold Trinity is directly proportional to the disappearance of the qualifications and imperfections of reality in the cosmos. But total integration of reality is unqualifiedly and eternally and existentially present in the Paradise Trinity, within which, at this very universe moment, infinite reality is absolutely unified.
Kokemuksellisen näkökulman ja eksistentiaalisen näkökulman luoma paradoksi on väistämätön, ja se perustuu osaksi siihen, että Paratiisin-Kolminaisuus ja Kolminaisuuksien Kolminaisuus ovat kumpikin sellainen läpi ikuisuuden jatkunut suhdekokonaisuus, jollaisen kuolevaiset voivat tajuta vain ajallis-avaruudellisena suhteellisuutena. Ihmisen käsitystä, jonka mukaan Kolminaisuuksien Kolminaisuus aktualisoituu asteittain kokemuksellisesti – ajallista näkökulmaa – pitää täydentää sillä lisäpostulaatilla, että tämä jo on faktuaalistuma – ikuisuusnäkökulmalla. Mutta miten nämä kaksi näkökulmaa saadaan sovitetuiksi yhteen? Ehdotamme finiittisille kuolevaisille, että he hyväksyvät sen totuuden, että ParatiisinKolminaisuus on infiniittisyyden eksistentiaalinen yhdistymä ja että osaksi se, miksei kokemuksellisen Kolminaisuuksien Kolminaisuuden aktuaalista läsnäoloa ja loppuunsaatettua ilmentymää voi havaita, johtuu molemminpuolisesta vääristymästä, jonka aiheuttavat:
The paradox created by the experiential and the existential viewpoints is inevitable and is predicated in part on the fact that the Paradise Trinity and the Trinity of Trinities are each an eternity relationship which mortals can only perceive as a time-space relativity. The human concept of the gradual experiential actualization of the Trinity of Trinities—the time viewpoint—must be supplemented by the additional postulate that this is already a factualization—the eternity viewpoint. But how can these two viewpoints be reconciled? To finite mortals we suggest the acceptance of the truth that the Paradise Trinity is the existential unification of infinity, and that the inability to detect the actual presence and completed manifestation of the experiential Trinity of Trinities is in part due to reciprocal distortion because of:
1. Ihmisen rajoittunut näkökulma, kykenemättömyys kvalifioimattoman ikuisuuden käsitteen ymmärtämiseen.
1. The limited human viewpoint, the inability to grasp the concept of unqualified eternity.
2. Ihmisen epätäydellinen status; se, että hän on kaukana kokemuksellisten absoluuttiselta tasolta.
2. The imperfect human status, the remoteness from the absolute level of experientials.
3. Ihmisen olemassaolon tarkoitus, se tosiasia, että ihmiskunnan on määrä kehittyä kokemisen menetelmällä, ja siksi se myötäsyntyisesti ja konstitutiivisesti on pakostakin riippuvainen kokemuksesta. Vain Absoluutti voi olla sekä eksistentiaalinen että kokemuksellinen.
3. The purpose of human existence, the fact that mankind is designed to evolve by the technique of experience and, therefore, must be inherently and constitutively dependent on experience. Only an Absolute can be both existential and experiential.
Paratiisin-Kolminaisuuteen kuuluva Universaalinen Isä on Kolminaisuuksien Kolminaisuuteen kuuluva MINÄ OLEN, ja kyvyttömyys kokea Isä infiniittisenä johtuu finiittisistä rajoittuneisuuksista. Käsitys eksistentiaalisesta, yksinäisestä, Kolminaisuutta edeltävästä saavuttamattomasta MINÄ OLEN -olevaisesta ja postulaatti kokemuksellisesta Kolminaisuuksien Kolminaisuuden jälkeisestä ja saavutettavasta MINÄ OLEN -olevaisesta ovat yksi ja sama hypoteesi; mitään aktuaalista muutosta Infiniittisessä ei ole tapahtunut. Kaikki näennäiset kehityskulut johtuvat siitä, että kyvyt todellisuuden vastaanottamiseen ja kosmisen ymmärtämiseen ovat lisääntyneet.
The Universal Father in the Paradise Trinity is the I AM of the Trinity of Trinities, and the failure to experience the Father as infinite is due to finite limitations. The concept of the existential, solitary, pre-Trinity nonattainable I AM and the postulate of the experiential post-Trinity of Trinities and attainable I AM are one and the same hypothesis; no actual change has taken place in the Infinite; all apparent developments are due to increased capacities for reality reception and cosmic appreciation.
MINÄ OLEN -olevaisen täytyy viime kädessä olla olemassa ennen kaikkia eksistentiaaleja ja kaikkien kokemuksellisten jälkeen. Vaikkeivät nämä ideat ehkä selvitä ikuisuuden ja infiniittisyyden paradokseja ihmismielessä, tulisi niiden ainakin kannustaa tällaisia finiittisiä älyllisiä olentoja tarttumaan uudelleen näihin loppumattomiin ongelmiin, pulmiin, jotka kiehtovat teitä vielä Salvingtonissakin; ja myöhemmin, kun jo olette finaliitteja; ja edelleen läpi koko ikuisen elämänuranne päättymättömän tulevaisuuden kaukaisuuksiin levittäytyvissä universumeissa.
The I AM, in the final analysis, must exist before all existentials and after all experientials. While these ideas may not clarify the paradoxes of eternity and infinity in the human mind, they should at least stimulate such finite intellects to grapple anew with these never-ending problems, problems which will continue to intrigue you on Salvington and later as finaliters and on throughout the unending future of your eternal careers in the wide-spreading universes.
Kaikki maailmankaikkeuden persoonallisuudet alkavat ennemmin tai myöhemmin käsittää, että se, mitä ikuisuudessa loppujen lopuksi tavoitellaan, on infiniittisyyden loputonta tutkimista, se on koskaan päättymätön tutkimusretki Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen absoluuttisuuteen. Me kaikki tulemme ennemmin tai myöhemmin tietoisiksi siitä, että luodun kasvu on kaiken kaikkiaan verrannollinen siihen, missä määrin samastumme Isään. Alamme ymmärtää, että Jumalan tahdon mukaan eläminen on ikuinen passi siihen loputtomaan mahdollisuuteen, jonka itse infiniittisyys tarjoaa. Kuolevaiset tulevat joskus vielä käsittämään, että menestyminen Infiniittisen tavoittelussa on suorassa suhteessa Isän kaltaisuuden saavuttamiseen ja että tämän universumiaikakauden kuluessa Isän realiteetit paljastuvat jumalallisuuden ominaisuuksissa. Ja nämä jumalallisuutta osoittavat ominaisuudet muuttuvat universumin luotujen henkilökohtaiseksi omaisuudeksi siinä kokemuksessa, että eletään jumalallisesti, ja jumalallisesti eläminen tarkoittaa sitä, että aktuaalisesti eletään Jumalan tahdon mukaan.
Sooner or later all universe personalities begin to realize that the final quest of eternity is the endless exploration of infinity, the never-ending voyage of discovery into the absoluteness of the First Source and Center. Sooner or later we all become aware that all creature growth is proportional to Father identification. We arrive at the understanding that living the will of God is the eternal passport to the endless possibility of infinity itself. Mortals will sometime realize that success in the quest of the Infinite is directly proportional to the achievement of Fatherlikeness, and that in this universe age the realities of the Father are revealed within the qualities of divinity. And these qualities of divinity are personally appropriated by universe creatures in the experience of living divinely, and to live divinely means actually to live the will of God.
Aineellisten, evolutionaaristen ja finiittisten luotujen osalta Isän tahdon noudattamiseen perustuva elämä johtaa suoraa tietä siihen, että henki saa persoonallisuuden areenalla hallitsevan aseman ja tuo tällaiset luodut askelen lähemmäksi Isä-Infiniittisen käsittämistä. Tällainen Isä-elämä on elämää, joka perustuu totuuteen, on herkkä kauneudelle ja on hyvyyden hallitsema. Tämänkaltaista, Jumalaa tuntevaa henkilöä valaisee sisäisesti palvonta, ja ulkoisesti hän antautuu kaikkien persoonallisuuksien universaalisen veljeskunnan varauksettomaan palvelemiseen, palvelevaan hoivantaan, jonka täyttää laupeus ja jonka motiivina on rakkaus, samalla kun kaikki nämä elämän ominaisuudet yhdistyvät kehittyvässä persoonallisuudessa kosmista viisautta, itsensätoteuttamista, Jumalan löytämistä ja Isän palvomista merkitsevillä, yhä korkeammalle nousevilla tasoilla.
To material, evolutionary, finite creatures, a life predicated on the living of the Father’s will leads directly to the attainment of spirit supremacy in the personality arena and brings such creatures one step nearer the comprehension of the Father-Infinite. Such a Father life is one predicated on truth, sensitive to beauty, and dominated by goodness. Such a God-knowing person is inwardly illuminated by worship and outwardly devoted to the wholehearted service of the universal brotherhood of all personalities, a service ministry which is filled with mercy and motivated by love, while all these life qualities are unified in the evolving personality on ever-ascending levels of cosmic wisdom, self-realization, God-finding, and Father worship.
[Esittänyt muuan Nebadonin Melkisedek.]
[Presented by a Melchizedek of Nebadon.]