Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Ylhäisten Poikien Avustajat ovat Kuolevaisten Lopullisuuden Saavuttajiin kuuluvien kunnialla kruunattujen ylösnousemusolentojen ja heidän ikuisten kumppaniensa, Paratiisi–Havonan persoonallisuuksien, uudelleenkolminaistettujen kolminaistettujen poikien ylevin ryhmä. Heidät on osoitettu superuniversumeissa suoritettavaan palveluun ja tehtäviin Päivien Muinaisten hallituksiin kuuluvien korkea-arvoisten poikien henkilökohtaisiksi avustajiksi. Olisi osuvaa nimittää heitä yksityissihteereiksi. Aika ajoin he toimivat ylhäisten poikien erityiskomissioiden ja muiden ryhmäkokoontumisten virkailijoina. He palvelevat Viisauden Täydellistäjiä, Jumalallisia Neuvonantajia, Universaalisia Sensoreita, Voimallisia Sanansaattajia, Korkea-arvoisia sekä Nimettömiä ja Numerottomia.
Jos on tuntunut siltä, että olen Taivaallisia Vartijoita käsitellessäni kohdistanut huomion näiden kahdesti kolminaistettujen poikien rajoituksiin ja vajavuuksiin, sallikaa minun nyt tasapuolisuuden nimessä kiinnittää huomiota erääseen heidän vahvaan puoleensa, eli ominaisuuteen, joka tekee heistä meidän kannaltamme miltei korvaamattomia. Näiden olentojen koko olemassaolo perustuu siihen tosiasiaan, että he ovat itse kukin yhden ainoan ja ylevän käsitteen henkilöitymä. He ovat jonkin sellaisen jumalallisen idean, jonkin sellaisen universaalisen ihanteen persoonallisuudeksiruumiillistuma, jota ei koskaan aikaisemmin ole hahmotettu, julkituotu tai kolminaistettu. Ja Kolminaisuus on heidät jälkeenpäin syleillyt. Näin he ilmentävät ja tosiasiallisesti ruumiillistavat jumalallisen Kolminaisuuden juuri sen viisauden, joka on kysymyksessä heidän persoonallisuutensa olemassaolon perustana olevassa ideassa tai ihanteessa. Siinä määrin kuin tämä nimenomainen käsitys on universumeille paljastettavissa, nämä persoonallisuudet ruumiillistavat tämän idean kokonaisuudesta kaiken sen, minkä luodun tai Luojan äly mitenkään saattaisi käsittää, ilmaista tai esimerkein valaista. He ovat kyseinen ajatus personoituneena.
Ymmärtänette, että tällaiset universaalisen todellisuuden yhden ylevän käsitteen elävät keskittymät ovat superuniversumien hallinnosta vastuussa oleville sanomattomaksi hyödyksi.
Äskettäin minut määrättiin johtamaan kuusijäsenistä komissiota, johon kuului yksi edustaja jokaisesta ylhäisten poikien ryhmästä ja jonka tehtävänä oli tutkia kolmea ongelmaa. Ongelmat liittyivät erääseen Orvontonin eteläosissa sijaitsevaan uusien universumien ryhmään. Minulle kävi erittäin vaikuttavasti selville Ylhäisten Poikien Avustajien arvo esittäessäni heidän luokkansa Uversassa olevalle päällikölle pyyntöni tällaisten sihteerien väliaikaisesta osoittamisesta komissioni käyttöön. Ensimmäiseen ongelmaamme liittyvää ideaa edusti Uversassa toimiva Ylhäisten Poikien Avustaja, joka liitettiin välittömästi ryhmäämme. Toinen ongelmamme ruumiillistui Ylhäisten Poikien Avustajassa, joka oli osoitettu superuniversumiin numero kolme. Tältä lähteeltä saimme paljon apua keskusuniversumissa sijaitsevan, olennaisen tiedon koordinoinnista ja jakelusta vastaavan selvittelykeskuksen välityksellä, mutta sitä ei voinut läheskään verrata sellaisen persoonallisuuden tosiasiallisen läsnäolon tarjoamaan apuun, joka on luotujen korkeimmuudessa kolminaistama ja Jumaluuden lopullisuudessa kolminaistama käsite. Mitä tulee kolmanteen ongelmaamme, sen osalta Paratiisin arkistot osoittivat, ettei sellaista ideaa ollut koskaan luotujen toimesta kolminaistettu.
Ylhäisten Poikien Avustajat ovat suunnattoman tärkeiden käsitteiden ja häkellyttävien ihanteiden ainutlaatuisia ja omaperäisiä personoitumia. Ja koska he ovat sellaisia, he kykenevät aika ajoin tuomaan arvaamatonta valaistusta pohdintoihimme. Kun toimin jonkin tehtävän parissa, joka vie minut kauas avaruuden universumeihin, niin ajatelkaapa, minkälaiseksi avuksi on, jos minulla on ollut onni saada liittää tätä tehtävää suorittavaan seurueeseeni tällainen Ylhäisten Poikien Avustaja, ja hän on juuri sitä ongelmaa koskevan jumalallisen käsityksen täyteys, jonka kimppuun minun on käytävä ja jota minut on lähetetty ratkaisemaan. Ja olen saanut kokea tämän tavan takaa. Ainoa tähän menettelyyn liittyvä pulma on siinä, ettei yhdelläkään superuniversumilla voi olla näiden kolminaistettujen ideoiden täydellistä sarjaa; mehän saamme vain yhden seitsemännen osan näistä olennoista. Niinpä vain noin yhdessä tapauksessa seitsemästä sattuu, että saamme iloita näiden olentojen edustajan liittymisestä henkilökohtaisesti joukkoomme, vaikka luettelot osoittaisivatkin asianomaisen idean kolminaistetuksi.
Meille olisi suureksi hyödyksi, jos me Uversassa voisimme käyttää näitä olentoja paljon suuremmin joukoin. Tietäessämme heidän suuren arvonsa superuniversumien hallinnon kannalta kannustamme kaikin mahdollisin tavoin avaruuden pyhiinvaeltajia samoin kuin Paratiisin asukkaita yrittämään kolminaistamista, sen jälkeen kun he ovat antaneet toinen toisilleen apua niiden kokemuksellisten realiteettien muodossa, jotka ovat välttämättömiä tällaisten rohkeutta kysyvien luomistapahtumain toimeenpanolle.
Omassa superuniversumissamme meillä on nyt noin miljoona kaksisataaviisikymmentätuhatta Ylhäisten Poikien Avustajaa, ja he palvelevat sekä suur- että piensektoreissa, samoin kuin he toimivat Uversassa. He ovat sangen usein seurassamme komennuksillamme kaukaisiin universumeihin. Ylhäisten Poikien Avustajia ei ole pysyväisesti osoitettu minkään Pojan tai minkään komission käyttöön. He kiertävät jatkuvasti paikasta toiseen ja palvelevat siellä, missä se idea tai ihanne, joka he ovat, voi parhaiten edistää sen samaisen Paratiisin-Kolminaisuuden ikuisia tarkoitusperiä, jonka poikia heistä on tullut.
He ovat liikuttavan rakastavia, ylevän uskollisia, erinomaisen älykkäitä, äärimmäisen viisaita – yhden ainoan idean suhteen – ja ylimaallisen nöyriä. Samalla kun he voivat oman ideansa ja ihanteensa osalta antaa teille koko maailmankaikkeuden sisältämän tiedon, samalla on miltei säälittävää nähdä, miten he etsivät – jopa ylösnousemuskuolevaisilta – tietoa ja tietämystä, joka koskee suurta joukkoa muita asioita.
Ja tällainen on kertomus tiettyjen, Kolminaistetuiksi Jumalan Pojiksi kutsuttujen olentojen alkuperästä, olemuksesta ja toiminnasta, ja vielä lähemmin niiden olentojen alkuperästä, olemuksesta ja toiminnasta, jotka ovat kokeneet Paratiisin-Kolminaisuuden jumalallisen syleilyn ja jotka on sitten lähetetty superuniversumien palvelukseen, jotta he siellä antautuisivat viisaaseen ja ymmärtäväiseen yhteistyöhön Päivien Muinaisten hallintopersoonallisuuksien kanssa näiden väsymättömissä ponnistuksissa, joiden tarkoituksena on helpottaa ajallisuudesta nousevien kuolevaisten sisäänpäin suuntautuvaa kulkua kohti välitöntä päämääräänsä Havonassa ja kohti lopullista määränpäätään Paratiisissa.
[Kertonut Orvontonin totuudenpaljastajakuntaan kuuluva Voimallinen Sanansaattaja.]
The High Son Assistants are the superior group of the retrinitized trinitized sons of glorified ascendant beings of the Mortal Corps of the Finality and of their eternal associates, the Paradise-Havona personalities. They are assigned to the superuniverse service and function as personal aids to the high sons of the governments of the Ancients of Days. They might fittingly be denominated private secretaries. They act, from time to time, as clerks for special commissions and other group associations of the high sons. They serve Perfectors of Wisdom, Divine Counselors, Universal Censors, Mighty Messengers, Those High in Authority, and Those without Name and Number.
If, in discussing the Celestial Guardians, I have seemed to call attention to the limitations and handicaps of these twice-trinitized sons, let me now, in all fairness, call attention to their one point of great strength, the attribute which makes them almost invaluable to us. These beings owe their very existence to the fact that they are the personification of a single and supreme concept. They are the personality embodiment of some divine idea, some universal ideal, as it has never before been conceived, expressed, or trinitized. And they have subsequently been Trinity embraced; thus they show forth and actually embody the very wisdom of the divine Trinity as concerns the idea-ideal of their personality existence. As far as that particular concept is revealable to the universes, these personalities embody all of everything that any creature or Creator intelligence could possibly conceive, express, or exemplify. They are that idea personified.
Can you not see that such living concentrations of a single supreme concept of universe reality would be of untold service to those who are intrusted with the administration of the superuniverses?
Not long since I was directed to head a commission of six—one of each of the high sons—assigned to the study of three problems pertaining to a group of new universes in the south parts of Orvonton. I was made acutely aware of the value of the High Son Assistants when I made requisition on the chief of their order on Uversa for temporary assignment of such secretaries to my commission. The first of our ideas was represented by a High Son Assistant on Uversa, who was forthwith attached to our group. Our second problem was embodied in a High Son Assistant assigned to superuniverse number three. We secured much help from this source through the central universe clearinghouse for the co-ordination and dissemination of essential knowledge, but nothing comparable to the assistance afforded by the actual presence of a personality who is a concept creature-trinitized in supremacy and Deity-trinitized in finality. Concerning our third problem, the records of Paradise disclosed that such an idea had never been creature trinitized.
High Son Assistants are unique and original personalizations of tremendous concepts and stupendous ideals. And as such they are able to impart inexpressible illumination to our deliberations from time to time. When I am acting on some remote assignment out in the universes of space, think what it means, by way of assistance, if I am so fortunate as to have attached to my mission a High Son Assistant who is the fullness of divine concept regarding the very problem I have been sent to attack and solve; and I have repeatedly had this very experience. The only difficulty with this plan is that no superuniverse can have a complete edition of these trinitized ideas; we only get one seventh of these beings; so it is only about one time in seven that we enjoy the personal association of these beings even when the records indicate that the idea has been trinitized.
We could use to great advantage much larger numbers of these beings on Uversa. Because of their value to the superuniverse administrations, we, in every way possible, encourage the pilgrims of space and also the residents of Paradise to attempt trinitization after they have contributed to one another those experiential realities which are essential to the enactment of such creative adventures.
We now have in our superuniverse about one and a quarter million High Son Assistants, and they serve on both the major and minor sectors, even as they function on Uversa. They very often accompany us on our assignments to the remote universes. High Son Assistants are not permanently assigned to any Son or to any commission. They are in constant circulation, serving where the idea or ideal which they are can best further the eternal purposes of the Paradise Trinity, whose sons they have become.
They are touchingly affectionate, superbly loyal, exquisitely intelligent, supremely wise—regarding a single idea—and transcendently humble. While they can impart to you the lore of the universe concerning their one idea or ideal, it is well-nigh pathetic to observe them seeking knowledge and information on hosts of other subjects, even from the ascending mortals.
And this is the narrative of the origin, nature, and functioning of certain of those who are called the Trinitized Sons of God, more particularly of those who have passed through the divine embrace of the Paradise Trinity, and who have then been assigned to the services of the superuniverses, there to give wise and understanding co-operation with the administrators of the Ancients of Days in their untiring efforts to facilitate the inward progress of the ascending mortals of time toward their immediate Havona destination and their eventual Paradise goal.
[Narrated by a Mighty Messenger of the revelatory corps of Orvonton.]
SuomiEnglish