Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Aina kun tarkastellaan Korkeimman Jumalan alkulähteitä, on lähtökohdaksi otettava Paratiisin-Kolminaisuus, sillä Kolminaisuus on alkuperäistä Jumaluutta, kun Korkein sen sijaan on johdannaista Jumaluutta. Aina kun tarkastellaan Korkeimman kasvua, on otettava huomioon eksistentiaaliset kolmiudet, sillä (yhdessä Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen kanssa) ne sulkevat piiriinsä koko absoluuttisen aktuaalisuuden ja koko infiniittisen potentiaalisuuden. Ja evolutionaarinen Korkein on olemassaolon finiittisessä tasossa ja finiittisellä tasolla tapahtuvan potentiaalien aktuaaleiksi muuttumisen – muuntumisen – kulminoiva ja persoonallisesti tahtoperäinen keskiö. Mainitut kaksi kolmiutta – aktuaalinen ja potentiaalinen – sulkevat piiriinsä universumeissa tapahtuvan kasvun keskinäissuhteiden kaikkeuden.
Korkeimman alkulähde on Paratiisin-Kolminaisuudessa – ikuisessa, aktuaalisessa ja jakamattomassa Jumaluudessa. Korkein on kaikkein ensimmäiseksi henkipersoona, ja tämä henkipersoona on peräisin Kolminaisuudesta. Mutta Korkein on toisekseen kasvun – evolutionaarisen kasvun – Jumaluus, ja tämä kasvu juontuu mainituista kahdesta kolmiudesta: aktuaalisesta ja potentiaalisesta.
Jos on vaikeata käsittää, että infiniittiset kolmiudet voivat toimia finiittisellä tasolla, pysähtykää miettimään, että niiden infiniittisyyteen jo sinänsä täytyy sisältyä finiittisen potentiaalisuus; infiniittisyys sulkee sisäänsä kaiken – alimmasta ja kvalifioiduimmasta finiittisestä olevaisuudesta korkeimpiin ja kvalifioimattomasti absoluuttisiin realiteetteihin.
Sitä, että infiniittinen todellakin sisältää finiittisen, ei ole yhtä vaikeata käsittää kuin on ymmärtää, miten oikeastaan tämä infiniittinen aktuaalisesti ilmenee finiittiselle. Mutta kuolevaisten ihmisten sisimmässä asuvat Ajatuksensuuntaajat ovat yksi niistä ikuisista todisteista, jotka osoittavat, että jopa absoluuttinen Jumala (absoluuttina) voi ottaa ja tosiasiassa ottaakin suoran yhteyden jopa universumin kaikista tahdollisista luoduista alimpaan ja vähäisimpään.
Kolmiudet, jotka sulkevat kollektiivisesti piiriinsä aktuaalisen ja potentiaalisen, tulevat finiittisellä tasolla esiin Korkeimman Olennon yhteydessä. Menetelmä, jolla tällainen julkituleminen tapahtuu, on sekä suora että epäsuora: suora se on sikäli kuin kolmiussuhteiden vaikutus tuntuu suoraan Korkeimmassa, ja epäsuora sikäli kuin kolmiussuhteet juontuvat absoniittisuuden olevaistetun tason kautta.
Korkein-todellisuus, joka on koko finiittinen todellisuus, on dynaamisen kasvun prosessissa ulkoavaruuden kvalifioimattomien potentiaalien ja kaiken olevaisen keskuksessa olevien kvalifioimattomien aktuaalien välissä. Finiittinen toimipiiri siis muodostuu tosiasiaksi Paratiisin absoniittisten toimijoiden ja ajallisuuden Korkeimpien Luojapersoonallisuuksien yhteistyön kautta. Kolmeen suureen potentiaaliseen Absoluuttiin sisältyvien kvalifioitujen mahdollisuuksien kypsyttäminen on Kokonaisuniversumin Arkkitehtien ja heidän transsendentaalisten työtovereidensa absoniittinen funktio. Ja sitten kun nämä mahdollisuudet ovat saavuttaneet tietyn kypsyysasteen, Korkeimmat Luojapersoonallisuudet ilmaantuvat Paratiisista ryhtyäkseen aikakausia jatkuvaan tehtävään kehittyvien universumien saattamiseksi tosiasiallisen olemisen piiriin.
Korkeimmuuden kasvu juontuu kolmiuksista; Korkeimmuuden henkipersoona juontuu Kolminaisuudesta. Mutta Kaikkivaltiaan valtaoikeudet perustuvat Seitsenkertaisen Jumalan jumaluusmenestyksiin, kun Kaikkivaltiaan Korkeimman valtaoikeuksien yhdistäminen Korkeimman Jumalan henkipersoonaan taas tapahtuu Myötätoimijan hoivatoiminnan ansiosta, Myötätoimijan, joka lahjoitti Korkeimman mielen tässä evolutionaarisessa Jumaluudessa vaikuttavaksi yhteen liittäväksi tekijäksi.
Any consideration of the origins of God the Supreme must begin with the Paradise Trinity, for the Trinity is original Deity while the Supreme is derived Deity. Any consideration of the growth of the Supreme must give consideration to the existential triodities, for they encompass all absolute actuality and all infinite potentiality (in conjunction with the First Source and Center). And the evolutionary Supreme is the culminating and personally volitional focus of the transmutation—the transformation—of potentials to actuals in and on the finite level of existence. The two triodities, actual and potential, encompass the totality of the interrelationships of growth in the universes.
The source of the Supreme is in the Paradise Trinity—eternal, actual, and undivided Deity. The Supreme is first of all a spirit person, and this spirit person stems from the Trinity. But the Supreme is secondly a Deity of growth—evolutionary growth—and this growth derives from the two triodities, actual and potential.
If it is difficult to comprehend that the infinite triodities can function on the finite level, pause to consider that their very infinity must in itself contain the potentiality of the finite; infinity encompasses all things ranging from the lowest and most qualified finite existence to the highest and unqualifiedly absolute realities.
It is not so difficult to comprehend that the infinite does contain the finite as it is to understand just how this infinite actually is manifest to the finite. But the Thought Adjusters indwelling mortal man are one of the eternal proofs that even the absolute God (as absolute) can and does actually make direct contact with even the lowest and least of all universe will creatures.
The triodities which collectively encompass the actual and the potential are manifest on the finite level in conjunction with the Supreme Being. The technique of such manifestation is both direct and indirect: direct in so far as triodity relations repercuss directly in the Supreme and indirect in so far as they are derived through the eventuated level of the absonite.
Supreme reality, which is total finite reality, is in process of dynamic growth between the unqualified potentials of outer space and the unqualified actuals at the center of all things. The finite domain thus factualizes through the co-operation of the absonite agencies of Paradise and the Supreme Creator Personalities of time. The act of maturing the qualified possibilities of the three great potential Absolutes is the absonite function of the Architects of the Master Universe and their transcendental associates. And when these eventualities have attained to a certain point of maturation, the Supreme Creator Personalities emerge from Paradise to engage in the agelong task of bringing the evolving universes into factual being.
The growth of Supremacy derives from the triodities; the spirit person of the Supreme, from the Trinity; but the power prerogatives of the Almighty are predicated on the divinity successes of God the Sevenfold, while the conjoining of the power prerogatives of the Almighty Supreme with the spirit person of God the Supreme takes place by virtue of the ministry of the Conjoint Actor, who bestowed the mind of the Supreme as the conjoining factor in this evolutionary Deity.
SuomiEnglish