Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
EPÄUSKOISELLE materialistille ihminen on yksinkertaisesti vain evoluution oikku. Ihmisen elossasäilymisen toiveet ovat heränneet mielikuvituksellisen keksaisun pohjalta; hänen pelkonsa, rakkautensa, kaipuunsa ja uskomuksensa ovat vain reagointia, jota esiintyy tiettyjen aineen elottomien atomien joutuessa sattumoisin lähekkäin. Mikään tarmokkuuden osoitus tai luottamuksen ilmaus ei häntä voi haudan taakse viedä. Parhaidenkin ihmisten antaumukselliset ponnistukset ja innoittava nerous ovat tuomitut häviämään kuolemassa, ikuisen unohduksen ja sielun sammumisen pitkässä ja yksinäisessä yössä. Sanomaton epätoivo on ihmisen ainoa palkka siitä, että hän elää ja uurastaa kuolevaisten olemassaolon ajallisen auringon alla. Jokainen elonpäivä tiukentaa hitaasti, mutta varmasti, sen säälimättömän tuomion otetta, jonka vihamielinen ja heltymätön, aineellinen maailmankaikkeus on määrännyt kaiken kruunaavaksi loukkaukseksi kaikkea sitä kohtaan ihmisen tuntemassa kaipauksessa, mikä on kaunista, jaloa, ylevää ja hyvää.
Mutta tuollainen ei ihmisen loppu eikä ikuinen kohtalo toki ole. Moinen näkemys on vain jonkun sellaisen harhailevan sielun epätoivon huuto, joka on eksynyt hengelliseen pimeyteen ja joka monitahoisen oppineisuuden aiheuttaman hämmennyksen ja asioiden vääristymisen sokaisemana ponnistelee urheasti eteenpäin, kun hänen vastassaan ovat materiaalisen filosofian mekanistiset viisastelut. Ja koko tämän pimeyttä merkitsevän tuomion ja koko tämän epätoivoisen kohtalon karkottaa ikiajoiksi yksi ainoa rohkea uskonponnistus maan päällä asuvista Jumalan lapsista vähäisimmän ja oppimattomimman taholta.
Tämä pelastava usko syntyy ihmissydämessä ihmisen moraalisen tietoisuuden käsittäessä, että inhimilliset arvot ovat kuolevaisen kokemuksessa muunnettavissa aineellisista hengellisiksi, inhimillisistä jumalallisiksi, ajallisuudesta ikuisuuteen.
TO THE unbelieving materialist, man is simply an evolutionary accident. His hopes of survival are strung on a figment of mortal imagination; his fears, loves, longings, and beliefs are but the reaction of the incidental juxtaposition of certain lifeless atoms of matter. No display of energy nor expression of trust can carry him beyond the grave. The devotional labors and inspirational genius of the best of men are doomed to be extinguished by death, the long and lonely night of eternal oblivion and soul extinction. Nameless despair is man’s only reward for living and toiling under the temporal sun of mortal existence. Each day of life slowly and surely tightens the grasp of a pitiless doom which a hostile and relentless universe of matter has decreed shall be the crowning insult to everything in human desire which is beautiful, noble, lofty, and good.
But such is not man’s end and eternal destiny; such a vision is but the cry of despair uttered by some wandering soul who has become lost in spiritual darkness, and who bravely struggles on in the face of the mechanistic sophistries of a material philosophy, blinded by the confusion and distortion of a complex learning. And all this doom of darkness and all this destiny of despair are forever dispelled by one brave stretch of faith on the part of the most humble and unlearned of God’s children on earth.
This saving faith has its birth in the human heart when the moral consciousness of man realizes that human values may be translated in mortal experience from the material to the spiritual, from the human to the divine, from time to eternity.
SuomiEnglish
EPÄUSKOISELLE materialistille ihminen on yksinkertaisesti vain evoluution oikku. Ihmisen elossasäilymisen toiveet ovat heränneet mielikuvituksellisen keksaisun pohjalta; hänen pelkonsa, rakkautensa, kaipuunsa ja uskomuksensa ovat vain reagointia, jota esiintyy tiettyjen aineen elottomien atomien joutuessa sattumoisin lähekkäin. Mikään tarmokkuuden osoitus tai luottamuksen ilmaus ei häntä voi haudan taakse viedä. Parhaidenkin ihmisten antaumukselliset ponnistukset ja innoittava nerous ovat tuomitut häviämään kuolemassa, ikuisen unohduksen ja sielun sammumisen pitkässä ja yksinäisessä yössä. Sanomaton epätoivo on ihmisen ainoa palkka siitä, että hän elää ja uurastaa kuolevaisten olemassaolon ajallisen auringon alla. Jokainen elonpäivä tiukentaa hitaasti, mutta varmasti, sen säälimättömän tuomion otetta, jonka vihamielinen ja heltymätön, aineellinen maailmankaikkeus on määrännyt kaiken kruunaavaksi loukkaukseksi kaikkea sitä kohtaan ihmisen tuntemassa kaipauksessa, mikä on kaunista, jaloa, ylevää ja hyvää.
TO THE unbelieving materialist, man is simply an evolutionary accident. His hopes of survival are strung on a figment of mortal imagination; his fears, loves, longings, and beliefs are but the reaction of the incidental juxtaposition of certain lifeless atoms of matter. No display of energy nor expression of trust can carry him beyond the grave. The devotional labors and inspirational genius of the best of men are doomed to be extinguished by death, the long and lonely night of eternal oblivion and soul extinction. Nameless despair is man’s only reward for living and toiling under the temporal sun of mortal existence. Each day of life slowly and surely tightens the grasp of a pitiless doom which a hostile and relentless universe of matter has decreed shall be the crowning insult to everything in human desire which is beautiful, noble, lofty, and good.
Mutta tuollainen ei ihmisen loppu eikä ikuinen kohtalo toki ole. Moinen näkemys on vain jonkun sellaisen harhailevan sielun epätoivon huuto, joka on eksynyt hengelliseen pimeyteen ja joka monitahoisen oppineisuuden aiheuttaman hämmennyksen ja asioiden vääristymisen sokaisemana ponnistelee urheasti eteenpäin, kun hänen vastassaan ovat materiaalisen filosofian mekanistiset viisastelut. Ja koko tämän pimeyttä merkitsevän tuomion ja koko tämän epätoivoisen kohtalon karkottaa ikiajoiksi yksi ainoa rohkea uskonponnistus maan päällä asuvista Jumalan lapsista vähäisimmän ja oppimattomimman taholta.
But such is not man’s end and eternal destiny; such a vision is but the cry of despair uttered by some wandering soul who has become lost in spiritual darkness, and who bravely struggles on in the face of the mechanistic sophistries of a material philosophy, blinded by the confusion and distortion of a complex learning. And all this doom of darkness and all this destiny of despair are forever dispelled by one brave stretch of faith on the part of the most humble and unlearned of God’s children on earth.
Tämä pelastava usko syntyy ihmissydämessä ihmisen moraalisen tietoisuuden käsittäessä, että inhimilliset arvot ovat kuolevaisen kokemuksessa muunnettavissa aineellisista hengellisiksi, inhimillisistä jumalallisiksi, ajallisuudesta ikuisuuteen.
This saving faith has its birth in the human heart when the moral consciousness of man realizes that human values may be translated in mortal experience from the material to the spiritual, from the human to the divine, from time to eternity.