Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Apostoliseurueen lähtiessä matkaan Betsaidasta naiset kulkivat jonon loppupäässä. Kun pidettiin kokouksia, he istuivat aina ryhmänä edessä ja puhujasta katsoen oikealla. Yhä useammat naiset olivat alkaneet uskoa valtakunnan evankeliumiin, ja kun he olivat halunneet käydä henkilökohtaisia keskusteluja Jeesuksen tai jonkun apostolin kanssa, siitä oli aiheutunut aina paljon vaikeuksia ja loputtomasti hämmennystä. Nyt tähän kaikkeen tuli muutos. Kun joku naisuskovista halusi tavata Mestarin tai keskustella apostolien kanssa, hän meni Susannan luo, ja joku kahdestatoista naisevankelistasta mukanaan hän meni samaa tietä tapaamaan Mestaria tai asianomaista apostolia.
Juuri Magdalassa naiset todistivatkin ensi kerran hyödyllisyytensä ja osoittivat, että heidän valitsemisensa oli ollut viisas teko. Andreas oli antanut työtovereilleen melko tiukat säännöt henkilökohtaisesta työstä naisten, eritoten maineeltaan kyseenalaisten naisten, keskuudessa. Kun seurue saapui Magdalaan, ei ollut mitään estettä näiden kymmenen naisevankelistan mennä kaupungin huonomaineisille kulmakunnille saarnaamaan ilosanomaa suoraan noiden kulmakuntien asukeille. Ja sairaiden luona käydessään näillä naisilla oli hoivatyössään mahdollisuus päästä varsin lähelle kärsiviä sisariaan. Näiden kymmenen naisen (jotka sittemmin tunnettiin kahtenatoista naisena) tällä paikkakunnalla suorittaman hoivan tuloksena Maria Magdalena voitettiin valtakuntaan. Tätä naista vähän väliä koetelleiden onnettomien sattumusten johdosta samoin kuin sen seurauksena, miten kunniallinen yhteiskunta suhtautui naisiin, jotka tekivät tällaisia harkintavirheitä, hän oli ajautunut erääseen Magdalan pahamaineisista kulmakunnista. Juuri Martta ja Raakel saivat Marian käsittämään, että valtakunnan ovet olivat avoinna myös hänenkaltaisilleen. Maria uskoi hyvän sanoman, ja Pietari kastoi hänet seuraavana päivänä.
Magdalan Mariasta tuli tämän kahdentoista naisevankelistan ryhmän tehokkain evankeliumin opettaja. Nelisen viikkoa kääntymyksensä jälkeen hänet asetettiin tähän työhön Jotapatassa yhdessä Rebekan kanssa. Maria ja Rebekka jatkoivat tämän ryhmän muiden jäsenten mukana toimintaansa koko sen ajan, jonka Jeesus vielä eli maan päällä, ja he uurastivat uskollisesti ja tuloksellisesti tuoden valoa ja rohkaisua sorrettujen sisartensa keskuuteen. Ja kun esitettiin viimeistä ja traagista kohtausta Jeesuksen elämän draamassa, yhtä lukuun ottamatta kaikkien apostolien pakenemisesta huolimatta nämä naiset olivat kaikki läsnä, eikä heistä yksikään kieltänyt eikä pettänyt häntä.
As the apostolic party journeyed from Bethsaida, the women traveled in the rear. During the conference time they always sat in a group in front and to the right of the speaker. Increasingly, women had become believers in the gospel of the kingdom, and it had been a source of much difficulty and no end of embarrassment when they had desired to hold personal converse with Jesus or one of the apostles. Now all this was changed. When any of the women believers desired to see the Master or confer with the apostles, they went to Susanna, and in company with one of the twelve women evangelists, they would go at once into the presence of the Master or one of his apostles.
It was at Magdala that the women first demonstrated their usefulness and vindicated the wisdom of their choosing. Andrew had imposed rather strict rules upon his associates about doing personal work with women, especially with those of questionable character. When the party entered Magdala, these ten women evangelists were free to enter the evil resorts and preach the glad tidings directly to all their inmates. And when visiting the sick, these women were able to draw very close in their ministry to their afflicted sisters. As the result of the ministry of these ten women (afterward known as the twelve women) at this place, Mary Magdalene was won for the kingdom. Through a succession of misfortunes and in consequence of the attitude of reputable society toward women who commit such errors of judgment, this woman had found herself in one of the nefarious resorts of Magdala. It was Martha and Rachel who made plain to Mary that the doors of the kingdom were open to even such as she. Mary believed the good news and was baptized by Peter the next day.
Mary Magdalene became the most effective teacher of the gospel among this group of twelve women evangelists. She was set apart for such service, together with Rebecca, at Jotapata about four weeks subsequent to her conversion. Mary and Rebecca, with the others of this group, went on through the remainder of Jesus’ life on earth, laboring faithfully and effectively for the enlightenment and uplifting of their downtrodden sisters; and when the last and tragic episode in the drama of Jesus’ life was being enacted, notwithstanding the apostles all fled but one, these women were all present, and not one either denied or betrayed him.
SuomiEnglish