Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Kello oli noin puoli neljä tänä perjantaiaamuna, kun pääpappi Kaiafas avasi sanhedristien tutkintaoikeuden kokouksen ja pyysi, että Jeesus tuotaisiin heidän eteensä tätä muodollisuuksien edellyttämää oikeudenkäyntiä varten. Kolmessa aikaisemmassa yhteydessä sanhedrin oli suurella äänten enemmistöllä päättänyt Jeesuksen kuolemantuomiosta, päättänyt, että hän oli ansainnut kuolemansa sellaisten epämuodollisten syytösten nojalla kuin, että hän oli rikkonut lakia, pilkannut Jumalaa ja halveksinut Israelin isien perinteitä.
Tämä ei ollut säännönmukaisesti koolle kutsuttu sanhedrinin kokous, eikä sitä pidetty tavanomaisessa paikassa, veistetystä kivestä rakennetussa temppelisalissa. Kysymyksessä oli noin kolmenkymmenen sanhedristin muodostama erityistutkintaoikeus, ja se kokoontui ylipapin palatsissa. Johannes Sebedeus oli Jeesuksen mukana koko tämän niin kutsutun oikeudenkäynnin ajan.
Miten nämä pääpapit, kirjanoppineet, saddukeukset ja muutamat fariseukset onnittelivatkaan itseään siitä, että Jeesus, heidän virka-asemansa järkyttäjä ja heidän arvovaltansa kyseenalaistaja, oli nyt turvallisesti heidän käsissään! Heidän päättäväisyytensä olla milloinkaan päästämättä häntä elävänä heidän kostonhimoisesta otteestaan oli järkkymätön.
Kun juutalaiset tavallisissa oloissa kuulustelivat oikeudessa ihmistä, jota syytettiin kuolemalla rangaistavasta rikoksesta, he etenivät asiassa suurta varovaisuutta noudattaen ja huolehtivat joka tavalla siitä, että todistajien valinnassa ja koko oikeudenkäynnin toimittamisessa noudatettiin tasapuolisuutta. Mutta tässä tilaisuudessa Kaiafas oli enemmänkin syyttäjä kuin puolueeton tuomari.
Jeesus esiintyi tämän oikeusistuimen edessä tavallisiin vaatteisiinsa pukeutuneena ja kädet selän taakse sidottuina. Hänen majesteettinen olemuksensa hätkähdytti ja jossakin määrin hämmensi koko oikeusistuinta. Tällaista vangittua he eivät olleet milloinkaan ennen katselleet eivätkä tällaista mielenmalttia nähneet miehessä, jonka henki oli oikeudenkäynnissä vaakalaudalla.
Juutalainen lainsäädäntö edellytti, että vähintään kahden todistajan tuli olla jostakin syytekohdasta yhtä mieltä, ennen kuin vangittua vastaan voitiin nostaa syyte. Juudasta ei voitu käyttää todistajana Jeesusta vastaan siksi, että juutalainen lainsäädäntö nimenomaisesti epäsi kavaltajalta todistajanoikeudet. Paikalla oli kuitenkin yli kaksikymmentä väärää todistajaa esittämässä todistuksiaan Jeesusta vastaan. Mutta mitä nämä todistuksenaan esittivät, oli niin ristiriitaista ja niin ilmiselvästi tekaistua, että sanhedristit itsekin häpesivät suuresti koko näytöstä. Jeesus seisoi paikallaan ja katseli säälivästi ylhäältä alas näitä valapattoja, ja jo pelkkä hänen levollisuutensa sai valheita latelevat todistajat hämilleen. Koko aikana, kun näitä valheellisia todistuksia esitettiin, Mestari ei lausunut yhtäkään sanaa; hän ei vastannut mitään heidän monilukuisiin vääriin syytöksiinsä.
Ensimmäinen tapaus, jossa kaksi heidän todistajistaan esitti edes jonkin verran yhtäpitävältä näyttävän kertomuksen, sattui, kun kaksi miestä todisti kuulleensa Jeesuksen sanoneen erään temppelipuheensa kuluessa, että hän ”hävittäisi tämän käsillä rakennetun temppelin ja pystyttäisi kolmen päivän kuluessa uuden temppelin käsiä käyttämättä.” Aivan noinhan Jeesus ei ollut sanonut, ja sitä paitsi hän osoitti omaa ruumiistaan esittäessään huomion, johon todistajat viittasivat.
Vaikka ylipappi huusi Jeesukselle: ”Etkö sinä vastaa mihinkään näistä syytöksistä?”, Jeesus ei avannut suutaan. Hän seisoi ääneti paikallaan, sen aikaa kun kaikki nämä väärät todistajat esittivät lausuntojaan. Viha, fanaattisuus ja häikäilemätön liioittelu olivat niin leimallisia näiden valapattojen sanoille, että heidän todistelunsa kaatui omaan sotkuisuuteensa. Heidän valheelliset syytöksensä kumoutuivat auttamattomasti Mestarin tyyneen ja majesteettiseen äänettömyyteen.
Kohta sen jälkeen kun väärät todistajat aloittivat todistustensa esittämisen, Hannas saapui paikalle ja asettui istuimelleen Kaiafaan vierellä. Nyt Hannas nousi seisomaan ja esitti väitteen, jonka mukaan äsken kuultu Jeesuksen uhkaus temppelin hävittämisestä riittäisi antamaan oikeudellisen pohjan kolmelle syytteelle Jeesusta vastaan:
1. Että hän oli vaarallinen kansan petkuttaja. Että hän opetti heille mahdottomia asioita ja muutenkin johti heitä harhaan.
2. Että hän oli fanaattinen vallankumouksellinen sikäli, että hän puolsi väkivaltaista pyhän temppelin kimppuun käymistä; miten hän sen muutenkaan kykenisi hävittämään?
3. Että hän opetti taikuutta sikäli, että hän lupasi rakentaa uuden temppelin ja vieläpä käsiä käyttämättä.
Täysilukuinen sanhedrinhan oli jo sopinut siitä, että Jeesus oli syyllistynyt kuolemalla rangaistaviin rikkomuksiin juutalaisia lakeja vastaan, mutta nyt heitä kiinnosti enemmänkin sellaisten hänen menettelyään ja opetuksiaan koskevien syytösten kehitteleminen, jotka antaisivat Pilatukselle oikeuden julistaa kuolemantuomio heidän vangilleen. He tiesivät, että heidän oli saatava roomalaisen maaherran suostumus, ennen kuin Jeesus voitaisiin laillisesti surmata. Ja juoni, jota noudattaen Hannas halusi asiassa edetä, oli saada asia näyttämään siltä, että Jeesus oli liian vaarallinen opettaja kulkemaan vapaalla jalalla kansan keskuudessa.
Mutta Kaiafas ei kestänyt enää katsoa Mestaria, joka seisoi paikallaan täydellisen tyynenä ja rikkumattoman vaiteliaana. Hän luuli tietävänsä ainakin yhden keinon, jolla vanki ehkä houkuteltaisiin puhumaan. Niinpä hän ryntäsi paikaltaan Jeesuksen vierelle ja syyttävää sormeaan Mestarin kasvojen edessä heristäen sanoi: ”Vannotan sinua elävän Jumalan nimessä kertomaan meille, oletko sinä Vapahtaja, Jumalan Poika?” Jeesus vastasi Kaiafaalle: ”Minä olen. Kohta menen Isän tykö, ja pian Ihmisen Poika puetaan valtiaan vaatteisiin, ja hän on taas kerran hallitseva taivaan joukkokuntia.”
Kun ylipappi kuuli Jeesuksen lausuvan nämä sanat, hänen suuttumuksensa oli suunnaton, ja päällysvaatteensa repäisten hän kiljui: ”Mihin me enää todistajia tarvitsemme? Katsokaa, nyt olette kaikki kuulleet, kuinka tämä mies pilkkaa Jumalaa. Mitä tälle lainrikkojalle ja jumalanpilkkaajalle teidän mielestänne nyt pitäisi tehdä?” Ja he kaikki vastasivat yhteen ääneen: ”Hänen sietää kuolla; naulittakoon hänet ristille.”
Jeesus ei osoittanut kiinnostusta mitään hänelle Hannaan tai sanhedristien edessä esitettyä kysymystä kohtaan tätä yhtä lukuun ottamatta, joka liittyi hänen lahjoittautumistehtäväänsä. Kysyttäessä, oliko hän Jumalan Poika, hän hetkeäkään epäröimättä ja kiertelemättä antoi myöntävän vastauksen.
Hannas halusi, että oikeudenkäynti etenisi ja että laadittaisiin selkeästi muotoillut syytteet Jeesuksen suhteesta Rooman lakiin ja roomalaisiin instituutioihin, jotta ne voitaisiin myöhemmin esittää Pilatukselle. Neuvosmiehillä oli suuri tarve saada nämä asiat nopeaan päätökseen, ei vain siksi, että meneillään oli pääsiäisen valmistuspäivä ja mitään maallista työtä ei saanut tehdä enää keskipäivän jälkeen, vaan myös siksi, että he pelkäsivät Pilatuksen minä hetkenä tahansa saattavan palata Juudean roomalaispääkaupunkiin, Kesareaan, sillä hän oli Jerusalemissa vain viettämässä pääsiäistä.
Mutta Hannas ei onnistunut pitämään oikeusistuinta hallinnassaan. Sen jälkeen kun Jeesus oli antanut näin odottamattoman vastauksen Kaiafaalle, ylipappi astui eteenpäin ja sivalsi kädellään häntä kasvoihin. Hannas oli todellakin kauhuissaan, kun muut oikeuden jäsenet salista poistuessaan sylkivät Jeesusta kasvoihin ja moni läimäytti pilkkaa tehdäkseen häntä kämmenellään. Ja tällaisen epäjärjestyksen merkeissä ja näin ennenkuulumattoman sekasorron vallassa päättyi kello puoli viiden aikaan tämä sanhedristioikeuden ensimmäinen Jeesusta vastaan käyty istunto.
Kolmekymmentä ennakkoluuloista ja perinteen sokaisemaa väärää tuomaria valheellisine todistajineen on käyvinään oikeutta universumin vanhurskasta Luojaa vastaan. Ja nämä kiihkomieliset syyttäjät saa tuskaan jo tämän Jumala-ihmisen majesteettinen vaiteliaisuus ja ylimaallinen ryhdikkyys. Hänen äänettömyytensä on kauhistuttava; hänen puheensa on pelottoman uhmaavaa. Heidän uhkailunsa eivät häntä liikuta, eivätkä heidän loukkauksensa häntä säikytä. Ihminen käy oikeutta Jumalaa vastaan, mutta silloinkin tämä rakastaa heitä ja pelastaisi heidät, jos voisi.
It was about half past three o’clock this Friday morning when the chief priest, Caiaphas, called the Sanhedrist court of inquiry to order and asked that Jesus be brought before them for his formal trial. On three previous occasions the Sanhedrin, by a large majority vote, had decreed the death of Jesus, had decided that he was worthy of death on informal charges of lawbreaking, blasphemy, and flouting the traditions of the fathers of Israel.
This was not a regularly called meeting of the Sanhedrin and was not held in the usual place, the chamber of hewn stone in the temple. This was a special trial court of some thirty Sanhedrists and was convened in the palace of the high priest. John Zebedee was present with Jesus throughout this so-called trial.
How these chief priests, scribes, Sadducees, and some of the Pharisees flattered themselves that Jesus, the disturber of their position and the challenger of their authority, was now securely in their hands! And they were resolved that he should never live to escape their vengeful clutches.
Ordinarily, the Jews, when trying a man on a capital charge, proceeded with great caution and provided every safeguard of fairness in the selection of witnesses and the entire conduct of the trial. But on this occasion, Caiaphas was more of a prosecutor than an unbiased judge.
Jesus appeared before this court clothed in his usual garments and with his hands bound together behind his back. The entire court was startled and somewhat confused by his majestic appearance. Never had they gazed upon such a prisoner nor witnessed such composure in a man on trial for his life.
The Jewish law required that at least two witnesses must agree upon any point before a charge could be laid against the prisoner. Judas could not be used as a witness against Jesus because the Jewish law specifically forbade the testimony of a traitor. More than a score of false witnesses were on hand to testify against Jesus, but their testimony was so contradictory and so evidently trumped up that the Sanhedrists themselves were very much ashamed of the performance. Jesus stood there, looking down benignly upon these perjurers, and his very countenance disconcerted the lying witnesses. Throughout all this false testimony the Master never said a word; he made no reply to their many false accusations.
The first time any two of their witnesses approached even the semblance of an agreement was when two men testified that they had heard Jesus say in the course of one of his temple discourses that he would “destroy this temple made with hands and in three days make another temple without hands.” That was not exactly what Jesus said, regardless of the fact that he pointed to his own body when he made the remark referred to.
Although the high priest shouted at Jesus, “Do you not answer any of these charges?” Jesus opened not his mouth. He stood there in silence while all of these false witnesses gave their testimony. Hatred, fanaticism, and unscrupulous exaggeration so characterized the words of these perjurers that their testimony fell in its own entanglements. The very best refutation of their false accusations was the Master’s calm and majestic silence.
Shortly after the beginning of the testimony of the false witnesses, Annas arrived and took his seat beside Caiaphas. Annas now arose and argued that this threat of Jesus to destroy the temple was sufficient to warrant three charges against him:
1. That he was a dangerous traducer of the people. That he taught them impossible things and otherwise deceived them.
2. That he was a fanatical revolutionist in that he advocated laying violent hands on the sacred temple, else how could he destroy it?
3. That he taught magic inasmuch as he promised to build a new temple, and that without hands.
Already had the full Sanhedrin agreed that Jesus was guilty of death-deserving transgressions of the Jewish laws, but they were now more concerned with developing charges regarding his conduct and teachings which would justify Pilate in pronouncing the death sentence upon their prisoner. They knew that they must secure the consent of the Roman governor before Jesus could legally be put to death. And Annas was minded to proceed along the line of making it appear that Jesus was a dangerous teacher to be abroad among the people.
But Caiaphas could not longer endure the sight of the Master standing there in perfect composure and unbroken silence. He thought he knew at least one way in which the prisoner might be induced to speak. Accordingly, he rushed over to the side of Jesus and, shaking his accusing finger in the Master’s face, said: “I adjure you, in the name of the living God, that you tell us whether you are the Deliverer, the Son of God.” Jesus answered Caiaphas: “I am. Soon I go to the Father, and presently shall the Son of Man be clothed with power and once more reign over the hosts of heaven.”
When the high priest heard Jesus utter these words, he was exceedingly angry, and rending his outer garments, he exclaimed: “What further need have we of witnesses? Behold, now have you all heard this man’s blasphemy. What do you now think should be done with this lawbreaker and blasphemer?” And they all answered in unison, “He is worthy of death; let him be crucified.”
Jesus manifested no interest in any question asked him when before Annas or the Sanhedrists except the one question relative to his bestowal mission. When asked if he were the Son of God, he instantly and unequivocally answered in the affirmative.
Annas desired that the trial proceed further, and that charges of a definite nature regarding Jesus’ relation to the Roman law and Roman institutions be formulated for subsequent presentation to Pilate. The councilors were anxious to carry these matters to a speedy termination, not only because it was the preparation day for the Passover and no secular work should be done after noon, but also because they feared Pilate might any time return to the Roman capital of Judea, Caesarea, since he was in Jerusalem only for the Passover celebration.
But Annas did not succeed in keeping control of the court. After Jesus had so unexpectedly answered Caiaphas, the high priest stepped forward and smote him in the face with his hand. Annas was truly shocked as the other members of the court, in passing out of the room, spit in Jesus’ face, and many of them mockingly slapped him with the palms of their hands. And thus in disorder and with such unheard-of confusion this first session of the Sanhedrist trial of Jesus ended at half past four o’clock.
Thirty prejudiced and tradition-blinded false judges, with their false witnesses, are presuming to sit in judgment on the righteous Creator of a universe. And these impassioned accusers are exasperated by the majestic silence and superb bearing of this God-man. His silence is terrible to endure; his speech is fearlessly defiant. He is unmoved by their threats and undaunted by their assaults. Man sits in judgment on God, but even then he loves them and would save them if he could.
SuomiEnglish
Kello oli noin puoli neljä tänä perjantaiaamuna, kun pääpappi Kaiafas avasi sanhedristien tutkintaoikeuden kokouksen ja pyysi, että Jeesus tuotaisiin heidän eteensä tätä muodollisuuksien edellyttämää oikeudenkäyntiä varten. Kolmessa aikaisemmassa yhteydessä sanhedrin oli suurella äänten enemmistöllä päättänyt Jeesuksen kuolemantuomiosta, päättänyt, että hän oli ansainnut kuolemansa sellaisten epämuodollisten syytösten nojalla kuin, että hän oli rikkonut lakia, pilkannut Jumalaa ja halveksinut Israelin isien perinteitä.
It was about half past three o’clock this Friday morning when the chief priest, Caiaphas, called the Sanhedrist court of inquiry to order and asked that Jesus be brought before them for his formal trial. On three previous occasions the Sanhedrin, by a large majority vote, had decreed the death of Jesus, had decided that he was worthy of death on informal charges of lawbreaking, blasphemy, and flouting the traditions of the fathers of Israel.
Tämä ei ollut säännönmukaisesti koolle kutsuttu sanhedrinin kokous, eikä sitä pidetty tavanomaisessa paikassa, veistetystä kivestä rakennetussa temppelisalissa. Kysymyksessä oli noin kolmenkymmenen sanhedristin muodostama erityistutkintaoikeus, ja se kokoontui ylipapin palatsissa. Johannes Sebedeus oli Jeesuksen mukana koko tämän niin kutsutun oikeudenkäynnin ajan.
This was not a regularly called meeting of the Sanhedrin and was not held in the usual place, the chamber of hewn stone in the temple. This was a special trial court of some thirty Sanhedrists and was convened in the palace of the high priest. John Zebedee was present with Jesus throughout this so-called trial.
Miten nämä pääpapit, kirjanoppineet, saddukeukset ja muutamat fariseukset onnittelivatkaan itseään siitä, että Jeesus, heidän virka-asemansa järkyttäjä ja heidän arvovaltansa kyseenalaistaja, oli nyt turvallisesti heidän käsissään! Heidän päättäväisyytensä olla milloinkaan päästämättä häntä elävänä heidän kostonhimoisesta otteestaan oli järkkymätön.
How these chief priests, scribes, Sadducees, and some of the Pharisees flattered themselves that Jesus, the disturber of their position and the challenger of their authority, was now securely in their hands! And they were resolved that he should never live to escape their vengeful clutches.
Kun juutalaiset tavallisissa oloissa kuulustelivat oikeudessa ihmistä, jota syytettiin kuolemalla rangaistavasta rikoksesta, he etenivät asiassa suurta varovaisuutta noudattaen ja huolehtivat joka tavalla siitä, että todistajien valinnassa ja koko oikeudenkäynnin toimittamisessa noudatettiin tasapuolisuutta. Mutta tässä tilaisuudessa Kaiafas oli enemmänkin syyttäjä kuin puolueeton tuomari.
Ordinarily, the Jews, when trying a man on a capital charge, proceeded with great caution and provided every safeguard of fairness in the selection of witnesses and the entire conduct of the trial. But on this occasion, Caiaphas was more of a prosecutor than an unbiased judge.
Jeesus esiintyi tämän oikeusistuimen edessä tavallisiin vaatteisiinsa pukeutuneena ja kädet selän taakse sidottuina. Hänen majesteettinen olemuksensa hätkähdytti ja jossakin määrin hämmensi koko oikeusistuinta. Tällaista vangittua he eivät olleet milloinkaan ennen katselleet eivätkä tällaista mielenmalttia nähneet miehessä, jonka henki oli oikeudenkäynnissä vaakalaudalla.
Jesus appeared before this court clothed in his usual garments and with his hands bound together behind his back. The entire court was startled and somewhat confused by his majestic appearance. Never had they gazed upon such a prisoner nor witnessed such composure in a man on trial for his life.
Juutalainen lainsäädäntö edellytti, että vähintään kahden todistajan tuli olla jostakin syytekohdasta yhtä mieltä, ennen kuin vangittua vastaan voitiin nostaa syyte. Juudasta ei voitu käyttää todistajana Jeesusta vastaan siksi, että juutalainen lainsäädäntö nimenomaisesti epäsi kavaltajalta todistajanoikeudet. Paikalla oli kuitenkin yli kaksikymmentä väärää todistajaa esittämässä todistuksiaan Jeesusta vastaan. Mutta mitä nämä todistuksenaan esittivät, oli niin ristiriitaista ja niin ilmiselvästi tekaistua, että sanhedristit itsekin häpesivät suuresti koko näytöstä. Jeesus seisoi paikallaan ja katseli säälivästi ylhäältä alas näitä valapattoja, ja jo pelkkä hänen levollisuutensa sai valheita latelevat todistajat hämilleen. Koko aikana, kun näitä valheellisia todistuksia esitettiin, Mestari ei lausunut yhtäkään sanaa; hän ei vastannut mitään heidän monilukuisiin vääriin syytöksiinsä.
The Jewish law required that at least two witnesses must agree upon any point before a charge could be laid against the prisoner. Judas could not be used as a witness against Jesus because the Jewish law specifically forbade the testimony of a traitor. More than a score of false witnesses were on hand to testify against Jesus, but their testimony was so contradictory and so evidently trumped up that the Sanhedrists themselves were very much ashamed of the performance. Jesus stood there, looking down benignly upon these perjurers, and his very countenance disconcerted the lying witnesses. Throughout all this false testimony the Master never said a word; he made no reply to their many false accusations.
Ensimmäinen tapaus, jossa kaksi heidän todistajistaan esitti edes jonkin verran yhtäpitävältä näyttävän kertomuksen, sattui, kun kaksi miestä todisti kuulleensa Jeesuksen sanoneen erään temppelipuheensa kuluessa, että hän ”hävittäisi tämän käsillä rakennetun temppelin ja pystyttäisi kolmen päivän kuluessa uuden temppelin käsiä käyttämättä.” Aivan noinhan Jeesus ei ollut sanonut, ja sitä paitsi hän osoitti omaa ruumiistaan esittäessään huomion, johon todistajat viittasivat.
The first time any two of their witnesses approached even the semblance of an agreement was when two men testified that they had heard Jesus say in the course of one of his temple discourses that he would “destroy this temple made with hands and in three days make another temple without hands.” That was not exactly what Jesus said, regardless of the fact that he pointed to his own body when he made the remark referred to.
Vaikka ylipappi huusi Jeesukselle: ”Etkö sinä vastaa mihinkään näistä syytöksistä?”, Jeesus ei avannut suutaan. Hän seisoi ääneti paikallaan, sen aikaa kun kaikki nämä väärät todistajat esittivät lausuntojaan. Viha, fanaattisuus ja häikäilemätön liioittelu olivat niin leimallisia näiden valapattojen sanoille, että heidän todistelunsa kaatui omaan sotkuisuuteensa. Heidän valheelliset syytöksensä kumoutuivat auttamattomasti Mestarin tyyneen ja majesteettiseen äänettömyyteen.
Although the high priest shouted at Jesus, “Do you not answer any of these charges?” Jesus opened not his mouth. He stood there in silence while all of these false witnesses gave their testimony. Hatred, fanaticism, and unscrupulous exaggeration so characterized the words of these perjurers that their testimony fell in its own entanglements. The very best refutation of their false accusations was the Master’s calm and majestic silence.
Kohta sen jälkeen kun väärät todistajat aloittivat todistustensa esittämisen, Hannas saapui paikalle ja asettui istuimelleen Kaiafaan vierellä. Nyt Hannas nousi seisomaan ja esitti väitteen, jonka mukaan äsken kuultu Jeesuksen uhkaus temppelin hävittämisestä riittäisi antamaan oikeudellisen pohjan kolmelle syytteelle Jeesusta vastaan:
Shortly after the beginning of the testimony of the false witnesses, Annas arrived and took his seat beside Caiaphas. Annas now arose and argued that this threat of Jesus to destroy the temple was sufficient to warrant three charges against him:
1. Että hän oli vaarallinen kansan petkuttaja. Että hän opetti heille mahdottomia asioita ja muutenkin johti heitä harhaan.
1. That he was a dangerous traducer of the people. That he taught them impossible things and otherwise deceived them.
2. Että hän oli fanaattinen vallankumouksellinen sikäli, että hän puolsi väkivaltaista pyhän temppelin kimppuun käymistä; miten hän sen muutenkaan kykenisi hävittämään?
2. That he was a fanatical revolutionist in that he advocated laying violent hands on the sacred temple, else how could he destroy it?
3. Että hän opetti taikuutta sikäli, että hän lupasi rakentaa uuden temppelin ja vieläpä käsiä käyttämättä.
3. That he taught magic inasmuch as he promised to build a new temple, and that without hands.
Täysilukuinen sanhedrinhan oli jo sopinut siitä, että Jeesus oli syyllistynyt kuolemalla rangaistaviin rikkomuksiin juutalaisia lakeja vastaan, mutta nyt heitä kiinnosti enemmänkin sellaisten hänen menettelyään ja opetuksiaan koskevien syytösten kehitteleminen, jotka antaisivat Pilatukselle oikeuden julistaa kuolemantuomio heidän vangilleen. He tiesivät, että heidän oli saatava roomalaisen maaherran suostumus, ennen kuin Jeesus voitaisiin laillisesti surmata. Ja juoni, jota noudattaen Hannas halusi asiassa edetä, oli saada asia näyttämään siltä, että Jeesus oli liian vaarallinen opettaja kulkemaan vapaalla jalalla kansan keskuudessa.
Already had the full Sanhedrin agreed that Jesus was guilty of death-deserving transgressions of the Jewish laws, but they were now more concerned with developing charges regarding his conduct and teachings which would justify Pilate in pronouncing the death sentence upon their prisoner. They knew that they must secure the consent of the Roman governor before Jesus could legally be put to death. And Annas was minded to proceed along the line of making it appear that Jesus was a dangerous teacher to be abroad among the people.
Mutta Kaiafas ei kestänyt enää katsoa Mestaria, joka seisoi paikallaan täydellisen tyynenä ja rikkumattoman vaiteliaana. Hän luuli tietävänsä ainakin yhden keinon, jolla vanki ehkä houkuteltaisiin puhumaan. Niinpä hän ryntäsi paikaltaan Jeesuksen vierelle ja syyttävää sormeaan Mestarin kasvojen edessä heristäen sanoi: ”Vannotan sinua elävän Jumalan nimessä kertomaan meille, oletko sinä Vapahtaja, Jumalan Poika?” Jeesus vastasi Kaiafaalle: ”Minä olen. Kohta menen Isän tykö, ja pian Ihmisen Poika puetaan valtiaan vaatteisiin, ja hän on taas kerran hallitseva taivaan joukkokuntia.”
But Caiaphas could not longer endure the sight of the Master standing there in perfect composure and unbroken silence. He thought he knew at least one way in which the prisoner might be induced to speak. Accordingly, he rushed over to the side of Jesus and, shaking his accusing finger in the Master’s face, said: “I adjure you, in the name of the living God, that you tell us whether you are the Deliverer, the Son of God.” Jesus answered Caiaphas: “I am. Soon I go to the Father, and presently shall the Son of Man be clothed with power and once more reign over the hosts of heaven.”
Kun ylipappi kuuli Jeesuksen lausuvan nämä sanat, hänen suuttumuksensa oli suunnaton, ja päällysvaatteensa repäisten hän kiljui: ”Mihin me enää todistajia tarvitsemme? Katsokaa, nyt olette kaikki kuulleet, kuinka tämä mies pilkkaa Jumalaa. Mitä tälle lainrikkojalle ja jumalanpilkkaajalle teidän mielestänne nyt pitäisi tehdä?” Ja he kaikki vastasivat yhteen ääneen: ”Hänen sietää kuolla; naulittakoon hänet ristille.”
When the high priest heard Jesus utter these words, he was exceedingly angry, and rending his outer garments, he exclaimed: “What further need have we of witnesses? Behold, now have you all heard this man’s blasphemy. What do you now think should be done with this lawbreaker and blasphemer?” And they all answered in unison, “He is worthy of death; let him be crucified.”
Jeesus ei osoittanut kiinnostusta mitään hänelle Hannaan tai sanhedristien edessä esitettyä kysymystä kohtaan tätä yhtä lukuun ottamatta, joka liittyi hänen lahjoittautumistehtäväänsä. Kysyttäessä, oliko hän Jumalan Poika, hän hetkeäkään epäröimättä ja kiertelemättä antoi myöntävän vastauksen.
Jesus manifested no interest in any question asked him when before Annas or the Sanhedrists except the one question relative to his bestowal mission. When asked if he were the Son of God, he instantly and unequivocally answered in the affirmative.
Hannas halusi, että oikeudenkäynti etenisi ja että laadittaisiin selkeästi muotoillut syytteet Jeesuksen suhteesta Rooman lakiin ja roomalaisiin instituutioihin, jotta ne voitaisiin myöhemmin esittää Pilatukselle. Neuvosmiehillä oli suuri tarve saada nämä asiat nopeaan päätökseen, ei vain siksi, että meneillään oli pääsiäisen valmistuspäivä ja mitään maallista työtä ei saanut tehdä enää keskipäivän jälkeen, vaan myös siksi, että he pelkäsivät Pilatuksen minä hetkenä tahansa saattavan palata Juudean roomalaispääkaupunkiin, Kesareaan, sillä hän oli Jerusalemissa vain viettämässä pääsiäistä.
Annas desired that the trial proceed further, and that charges of a definite nature regarding Jesus’ relation to the Roman law and Roman institutions be formulated for subsequent presentation to Pilate. The councilors were anxious to carry these matters to a speedy termination, not only because it was the preparation day for the Passover and no secular work should be done after noon, but also because they feared Pilate might any time return to the Roman capital of Judea, Caesarea, since he was in Jerusalem only for the Passover celebration.
Mutta Hannas ei onnistunut pitämään oikeusistuinta hallinnassaan. Sen jälkeen kun Jeesus oli antanut näin odottamattoman vastauksen Kaiafaalle, ylipappi astui eteenpäin ja sivalsi kädellään häntä kasvoihin. Hannas oli todellakin kauhuissaan, kun muut oikeuden jäsenet salista poistuessaan sylkivät Jeesusta kasvoihin ja moni läimäytti pilkkaa tehdäkseen häntä kämmenellään. Ja tällaisen epäjärjestyksen merkeissä ja näin ennenkuulumattoman sekasorron vallassa päättyi kello puoli viiden aikaan tämä sanhedristioikeuden ensimmäinen Jeesusta vastaan käyty istunto.
But Annas did not succeed in keeping control of the court. After Jesus had so unexpectedly answered Caiaphas, the high priest stepped forward and smote him in the face with his hand. Annas was truly shocked as the other members of the court, in passing out of the room, spit in Jesus’ face, and many of them mockingly slapped him with the palms of their hands. And thus in disorder and with such unheard-of confusion this first session of the Sanhedrist trial of Jesus ended at half past four o’clock.
Kolmekymmentä ennakkoluuloista ja perinteen sokaisemaa väärää tuomaria valheellisine todistajineen on käyvinään oikeutta universumin vanhurskasta Luojaa vastaan. Ja nämä kiihkomieliset syyttäjät saa tuskaan jo tämän Jumala-ihmisen majesteettinen vaiteliaisuus ja ylimaallinen ryhdikkyys. Hänen äänettömyytensä on kauhistuttava; hänen puheensa on pelottoman uhmaavaa. Heidän uhkailunsa eivät häntä liikuta, eivätkä heidän loukkauksensa häntä säikytä. Ihminen käy oikeutta Jumalaa vastaan, mutta silloinkin tämä rakastaa heitä ja pelastaisi heidät, jos voisi.
Thirty prejudiced and tradition-blinded false judges, with their false witnesses, are presuming to sit in judgment on the righteous Creator of a universe. And these impassioned accusers are exasperated by the majestic silence and superb bearing of this God-man. His silence is terrible to endure; his speech is fearlessly defiant. He is unmoved by their threats and undaunted by their assaults. Man sits in judgment on God, but even then he loves them and would save them if he could.