Matka on elämän paras osuus
Joskus kavereiden kanssa retkeilemään lähtiessä huomaan, että heillä menee koko paketti sekaisin jos joku onkin myöhässä, siinä samassa minä odottelen tyynenä kun kaverini stressaa ja pärrää kolmannen myöhästymistä, istun tyynesti autossa katsellen maisemia, pohdiskelen matkaa ja määränpäätä kuin olisin siellä jo mielessäni.
Kolmas kaveri saapuu autolle ja kertoo, että tuli yllättävä vessahätä ja oli pakko kääntyä rapussa takaisin, minä tuumaan että ”Sano vain jos tulee matkalla hätä”, toinen kaveri sanoo ”Ei meillä oo aikaa pysähdellä, pysähdytään sit ku mennään syömään ni siinä samalla käy sitte”.
Matkan varrella noukitaan vielä neljäs kaveri, hän odotteleekin tienposkessa ja saadaan juuri ja juuri puserrettua hänenkin rinkka auton takakonttiin. Takapenkilläkin on kaksi aikuista miestä, sekä reppuja ja muuta tarpeistoa. Matka jatkuu eikä kukaan varsinaisesti ole vihainen, mutta he äksyilevät toinen toisilleen, minuunkin se meinaa tarttua ja yritän ohjata heidän huomiotaan ympäristön maisemiin ja heittää huumoria väliin siinä kuitenkaan onnistumatta.
Odottavan aika on pitkä tai niin sitä sanotaan, mutta mitä jos ei odottaisi vaan nauttisi siitä itse matkasta? Mitä jos juurikin se matka olisikin se itse seikkailu, määränpää on vain etappi ja lähtöpiste uudelle kivalle matkalle? Jos matka olisi yhtä tärkeä kuin määränpää, niin sillonhan ei olisi mitä odottaa vaan olisi jo sillä retkellä heti kun aloittaa pakkaamisen, itse asiassa minä olen retkellä jo siinä kohtaa kun alan ideoimaan jotakin reissua, siitä se alkaa ja päättyy vasta kun olen purkanut rinkan kotonani.
On olemassa ajatus, joka koskettaa lähes jokaista ihmistä: entä jos elämän syvin merkitys ei ole perillä olemisessa, vaan kulkemisessa?
Me olemme kokemuksellisessa elämässä, mittarina ei ole suoritukset, päämäärät, tittelit eikä arvostukset vaan nimenomaan valinnat, tilanteet, hetket ja retket, no ei ehkä varsinaisesti retket mutta se sopi kivasti tuohon ja siitä tuli melkein riimi 😁 Retki kuitenkin varmistaa ne valinnat, että millainen olet, miten käyttäydyt, miten asennoidut, miten reagoit, kestät yms. Valintoja on lukemattomia, eikä se tarkoita että menestyneeseen sieluun pääsee olemalla lamautunut ja täysin reagoimaton, vaan nimenomaan asenteen muutoksella.
Elämä ei ole tila – se on prosessi
Urantia-kirjan mukaan ihminen ei ole valmis olento, vaan keskeneräinen, kasvava persoonallisuus. Maallinen elämä ei ole päätepiste, vaan vasta ensimmäinen vaihe pitkässä elämän-urassa – nousumatkassa kohti Jumalan tuntemista.
Tämä näkökulma muuttaa kaiken.
Elämä ei ole suoritus, jossa pitää ehtiä saavuttaa mahdollisimman paljon ennen loppua. Se on kehityskulku, jossa jokainen valinta, jokainen epäonnistuminen ja jokainen oivallus rakentaa jotakin pysyvää: sielua.
Kasvu tapahtuu keskeneräisyydessä
Urantia-kirja korostaa, että todellinen arvo ei synny mukavuudesta, vaan kasvusta.
Kasvu taas tapahtuu epävarmuuden, valintojen ja jopa kärsimyksen keskellä. Juuri keskeneräisyys tekee matkasta merkityksellisen. Jos kaikki olisi valmista, ei olisi kehitystä – eikä myöskään kokemuksellista syvyyttä.
Luvussa 112 käsitellään persoonallisuuden eloonjäämistä ja ihmisen iankaikkista kehityspolkua. Siellä avautuu ajatus, että maallinen elämä on ratkaiseva siksi, että täällä tehdään suuntaa määräävät valinnat. Tämä vaihe on pieni kosmisessa mittakaavassa, mutta hengellisesti valtavan merkittävä.
Matkan arvo ei siis ole vain siinä, että se johtaa johonkin, vaan siinä, mitä se tekee meissä nyt.
Päämäärä ei lopeta liikettä
Usein ajattelemme, että on olemassa ”hetki”, jolloin kaikki on saavutettu. Urantia-kirjan mukaan näin ei kuitenkaan ole. Tavoitteena on täydellistyvä Jumalan tunteminen ja palvelu – mutta tämäkin on dynaamista, jatkuvaa etenemistä. Elämä jatkuu myös maanpäällisen elämän jälkeen, itse asiassa voisi jopa sanoa että siellä se varsinaisesti vasta alkaakin ja luvassa on seikkailua eli matkan tekemistä josta voimme vain haaveilla.
Luvussa 117 kuvataan Korkeinta Olentoa kokemuksellisen kasvun ilmentymänä. Tämä ajatus syventää koko matka-ajattelua: universumi itse kasvaa kokemuksen kautta. Ihmisen henkilökohtainen kehitys liittyy laajempaan kosmiseen kehitykseen.
Toisin sanoen: matka ei ole vain yksilön sisäinen prosessi, vaan osa suurempaa kokonaisuutta.
Jeesuksen näkökulma elämään
Urantia-kirjan Jeesus-opetuksissa (luvut 140–142) korostuu elämän arvo tässä ja nyt. Jumalan valtakunta ei ole pelkkä tulevaisuuden palkinto, vaan sisäinen todellisuus, joka alkaa jo maallisessa elämässä.
Elämän ilo ei ole pelkästään päämäärässä, vaan siinä, että ihminen oppii luottamaan, rakastamaan ja palvelemaan jo matkalla.
Kun tämä ymmärretään, sanonta ”Matka on elämän paras osuus” saa syvemmän merkityksen. Se ei tarkoita, että päämäärä olisi merkityksetön. Se tarkoittaa, että jokainen vaihe on arvokas – mikään ei ole pelkkä odotushuone jotakin suurempaa varten.
Maallinen elämä – ainutlaatuinen vaihe
Urantia-kirjan mukaan juuri maallinen elämä on erityisen ratkaiseva osa matkaa. Täällä tehdään ne vapaan tahdon valinnat, jotka määrittävät sielun suunnan, mitä sinusta tulee, millainen sitten siellä olet.
Se tekee tästä ajasta korvaamattoman.
Ei siksi, että se olisi täydellinen, vaan siksi, että se on todellinen.
Kun matka ja päämäärä sulautuvat
Jos ”Matka on elämän paras osuus” tarkoittaa sitä, että merkitys löytyy kasvusta, oppimisesta ja Jumalan kanssa kulkemisesta – silloin ajatus on hyvin Urantia-kirjan hengen mukainen.
Elämä ei ole kilpailu maaliin.
Se on kehittyvä suhde Jumalaan.
Se on jatkuvaa tulemista siksi, miksi meidät on tarkoitettu.
Ja ehkä juuri siksi matka on niin kaunis: se ei koskaan pysähdy, ei edes päämäärään.