Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia

191:0.1 (2037.1) KUOLLEISTANOUSUN sunnuntai oli apostolien elämässä hirveä päivä; kymmenen heistä vietti suurimman osan tästä päivästä teljettyjen ovien takana yläsalissa. He olisivat saattaneet paeta Jerusalemista, mutta he pelkäsivät joutuvansa sanhedrinin toimitsijoiden pidättämiksi, mikäli heidät tavattaisiin ulkoa. Tuomas hautoi omia huoliaan Betfagen yksinäisyydessä. Hänellä olisi ollut helpompaa, jos hän olisi jäänyt apostolitovereidensa seuraan, ja hän olisi auttanut näitä ohjaamaan keskusteluaan hyödyllisempään suuntaan.

191:0.2 (2037.2) Johannes puolusti kaiken päivää ajatusta, että Jeesus oli noussut kuolleista. Hän kertoi vähintäänkin viidestä eri kerrasta, jolloin Mestari oli vakuuttanut nousevansa elävien pariin, ja vähintäänkin kolme kertaa hän oli vihjannut sen tapahtuvan kolmantena päivänä. Johanneksen näkemys vaikutti heihin melkoisesti, eritoten hänen veljeensä Jaakobiin, samoin kuin Natanaeliin. Johanneksella olisi ollut heihin suurempikin vaikutus, ellei hän olisi ollut ryhmän nuorin jäsen.

191:0.3 (2037.3) Heidän vaikeuksiensa syynä oli paljolti heidän eristyneisyytensä. Johannes Markus piti heitä ajan tasalla sen suhteen, mitä temppelin vaiheilla tapahtui, ja tiedotti heille kaupungilla liikkuvista monista huhuista, mutta hänen mieleensä ei juolahtanut kerätä tietoja niiltä uskovien eri ryhmiltä, joille Jeesus jo oli ilmestynyt. Kysymys oli nimenomaan senkaltaisesta palvelusta, josta Daavidin sanansaattajat olivat aiemmin huolehtineet, mutta nämä olivat kaikki muualla, toimittamassa viimeistä tehtäväänsä eli viemässä kaukana Jerusalemista asuville uskovien ryhmille sanaa ylösnousemuksesta. Niin monta vuotta kuin he olivatkin yhdessä työskennelleet, apostolit huomasivat vasta nyt, miten riippuvaisia he olivat valtakunnan asioita koskevan päivittäisen tiedon osalta olleet Daavidin sanansaattajista.

191:0.4 (2037.4) Koko tämän päivän ajan Pietari itselleen luonteenomaisella tavalla horjui Mestarin kuolleistanousun suhteen emotionaalisesti uskon ja epäilyksen välillä. Pietari ei saanut silmistään hautavaatteita, jotka olivat olleet haudassa ikään kuin Jeesuksen ruumis olisi juuri haihtunut niiden sisältä. ”Mutta”, Pietari järkeili, ”jos hän on noussut haudasta ja kykenee näyttäytymään naisille, miksei hän näyttäydy meille, apostoleilleen?” Pietari muuttui aina surulliseksi ajatellessaan, että Jeesus ei kenties tullut heidän luokseen siksi, että hän oli apostolien joukossa, olihan hän tuona yönä Hannaksen pihalla kieltänyt Jeesuksen. Ja sitten hän taas valoi itseensä rohkeutta siitä, millaisen viestin naiset olivat tuoneet: ”Menkää ja kertokaa apostoleilleni – ja Pietarille.” Mutta tästä sanomasta rohkaistuakseen hänen piti uskoa, että naiset todellakin olivat nähneet kuolleista nousseen Mestarin ja kuulleet häntä. Näin Pietari siis kaiken päivää heittelehti uskon ja epäilyn välillä, kunnes kello oli vähän yli kahdeksan, jolloin hän uskaltautui ulos pihamaalle. Pietarin ajatuksena oli poistua apostolien seurasta, jottei hän vain estäisi Jeesusta tulemasta heidän luokseen sen vuoksi, että hän oli Mestarin kieltänyt.

191:0.5 (2037.5) Jaakob Sebedeus puhui aluksi sen puolesta, että he kaikki menisivät haudalle; hän oli lujasti sillä kannalla, että tehtäisiin jotakin, jotta mysteeristä saataisiin perinpohjainen selvyys. Natanael oli se, joka esti heidän lähtönsä ihmisten ilmoille, mihin Jaakob oli heitä kehottanut, ja Natanael sai tämän aikaan muistuttamalla heitä Jeesuksen varoituksesta, etteivät he näinä aikoina turhaan vaarantaisi henkeään. Puoleenpäivään mennessä Jaakob oli jo asettunut aloilleen ja antautunut muiden mukana valppaaseen odotukseen. Hän ei lausunut montakaan sanaa; hän oli suunnattoman pettynyt siitä, ettei Jeesus ilmestynyt heille, ja hän oli tietämätön Mestarin monista ilmestymisistä muille ryhmille ja yksilöille.

191:0.6 (2038.1) Andreas omistautui tänä päivänä etupäässä kuunteluun. Tilanne hämmensi häntä tavattomasti, ja hänen epäilystensä malja oli enemmän kuin kukkuroillaan, mutta hän sai sentään nauttia tunteesta, ettei hän ollut enää vastuussa apostolitovereidensa ohjaamisesta. Hän oli hyvin kiitollinen siitä, että Mestari oli nostanut hänen hartioiltaan johtajuuden taakat ennen kuin he joutuivat näihin ahdistuksen aikoihin.

191:0.7 (2038.2) Natanaelin vähän väliä kuuluville tuomat, hänelle ominaiset filosofiset pohdiskelut olivat tämän traagisen päivän pitkien ja tuskastuttavien tuntien aikana kerran toisensa jälkeen ainoa ryhmän mielialaa ylläpitänyt tekijä. Hän todellakin oli koko pitkän päivän ajan kymmenen apostolin keskuudessa tilannetta hallitseva henkilö. Hän ei kertaakaan tuonut julki omaa kantaansa siihen, uskoiko hän vai epäilikö hän Mestarin kuolleistanousua. Mutta kun päivä kului pitemmälle, hän kallistui yhä enemmän sille kannalle, että hän uskoi Jeesuksen täyttäneen kuolleistanousustaan antamansa lupauksen.

191:0.8 (2038.3) Simon Selootti oli aivan liian muserruksissa osallistuakseen keskusteluihin. Enimmän aikaa hän vain lepäsi lavitsalla huoneen yhdessä nurkassa kasvot seinään päin. Koko päivän aikana hän ei puhunut puoltakymmentä kertaa. Hänen käsityksensä valtakunnasta oli romahtanut, eikä hän kyennyt näkemään, miten Mestarin kuolleistanousu voisi tilannetta olennaisesti muuttaa. Hänen pettymyksensä oli hyvin henkilökohtaista ja aivan liian tuskallista, jotta siitä olisi ollut mahdollista tointua lyhyessä ajassa olkoonkin, että sen vastapainona oli sellainen häkellyttävä tosiasia kuin kuolleistanousu.

191:0.9 (2038.4) Tavallisesti vaitonainen Filippus oli tuona päivänä koko iltapäivän ajan kummallista kyllä kovastikin äänessä. Aamupäivän aikana hänellä ei ollut paljonkaan sanottavaa, mutta koko iltapäivän ajan hän esitti kysymyksiä muille apostoleille. Pietaria Filippuksen kysymykset monta kertaa tuskastuttivat, mutta muut suhtautuivat hänen kyselyihinsä hyväntahtoisesti. Filippusta halutti erityisesti tietää, olisiko Jeesuksen ruumiissa ristiinnaulitsemisen fyysiset merkit, jos hän nimittäin todellakin oli noussut haudasta.

191:0.10 (2038.5) Matteus oli perin pohjin hämmentynyt; hän kuunteli tovereidensa keskusteluja, mutta hän käytti aikansa enimmäkseen siihen, että tarkasteli mielessään heidän tulevien raha-asioidensa muodostaman ongelman eri puolia. Olipa Jeesuksen oletetun kuolleistanousun laita miten tahansa, Juudas oli joka tapauksessa poissa, Daavid oli luovuttanut rahavarat muitta mutkitta hänen haltuunsa, ja heiltä puuttui arvovaltainen johtaja. Ennen kuin Matteus pääsi niin pitkälle, että olisi uhrannut vakavaa ajatusta apostolien väittelyille kuolleistanoususta, hän oli jo nähnyt Mestarin kasvoista kasvoihin.

191:0.11 (2038.6) Alfeuksen kaksoset eivät näihin vakaviin keskusteluihin liiemmälti osallistuneet, sillä heillä oli melkolailla puuhaa tavanomaisissa toimissaan. Toinen heistä toi julki heidän kumpaisenkin suhtautumisen, kun hän erääseen Filippuksen esittämään kysymykseen vastatessaan sanoi: ”Emme ymmärrä kuolleistanoususta mitään, mutta äitimme sanoo keskustelleensa Mestarin kanssa ja uskomme häntä.”

191:0.12 (2038.7) Tuomas oli hänelle ominaisen epätoivoisen masennuksen kourissa. Hän nukkui osan päivää ja käveli muun aikaa pitkin kukkuloita. Hän tunsi tarvetta liittyä apostolitovereidensa seuraan, mutta halu olla yksin oli sitäkin voimakkaampi.

191:0.13 (2038.8) Oli useitakin syitä siihen, miksi Mestari lykkäsi tuonnemmaksi morontiailmestymistään apostoliensa edessä. Hän halusi ensinnäkin, että näillä olisi, sitten kun he olisivat kuulleet hänen kuolleistanousustaan, aikaa pohtia perusteellisesti mielessään, mitä hän oli kertonut heille kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan ollessaan vielä lihallisen hahmossa heidän keskellään. Mestari halusi, että Pietari kävisi loppuun kamppailunsa itselleen ominaisten vaikeuksien kanssa, ennen kuin hän ilmaantuisi heidän kaikkien eteen. Toisekseen hän halusi, että Tuomas olisi heidän kanssaan hetkenä, jolloin hän ilmestyisi ensimmäisen kerran. Johannes Markus löysi Tuomaksen varhain tänä sunnuntaiaamuna Simonin kodista Betfagesta, ja hän ilmoitti asiasta apostoleille noin kello yksitoista. Tuomas olisi tuon päivän kuluessa koska tahansa palannut heidän luokseen, jos Natanael tai ketkä tahansa kaksi muuta apostolia olisivat menneet hakemaan häntä. Hänen palaamishalunsa oli todellista, mutta sillä tavalla kuin hän edellisenä iltana oli poistunut heidän luotaan, hänen ylpeytensä ei antanut myöten mennä oma-aloitteisesti näin pian takaisin heidän pariinsa. Seuraavana päivänä hän olikin jo niin masennuksen vallassa, että hän tarvitsi paluupäätöksen tekemiseen miltei viikon. Apostolit odottivat häntä, ja hän puolestaan odotti, että hänen veljensä etsisivät hänet käsiinsä ja pyytäisivät häntä palaamaan luokseen. Näin ollen Tuomas siis pysyi poissa tovereidensa luota seuraavaan lauantai-iltaan saakka, jolloin Pietari ja Johannes pimeyden laskeuduttua menivät Betfageen ja toivat hänet takaisin muitten seuraan. Ja tämä on myös syynä siihen, mikseivät he menneet Galileaan heti Jeesuksen heille ensimmäisen kerran ilmestyttyä; heitä ei haluttanut lähteä sinne ilman Tuomasta.