Urantiakirja.fi

Niin paljon kaikkea että vastaustila ei riitä.

Mutta varmaankin eniten sitä että mihin minun polkuni läpi morontian ja sieltä eteenpäin johtaa?

Toivottavasti mahdollisimman lähelle Isää ♥️💫

Se kaikki uusi mikä siellä odottaa!

Yksi kauneimmista :

Luku 147 - Pistäytyminen Jerusalemissa
147:8.4 (1656.5) Ja sinä olet oleva niin kuin kasteltu puutarha; kuin lähde, josta vesi ei lopu. Ja ne, jotka näin tekevät, palauttavat ennalleen entisen loiston; he pystyttävät perusmuurit, muinaisten sukupolvien laskemat; heitä kutsutaan murtuneiden muurien jälleenrakentajiksi, niiden turvallisten polkujen korjaajiksi, joiden varsilla on hyvä asua.’”

Niitä on niin monia ja niin pitkältä ajalta, ettei juuri nyt mikään nouse esiin erityisesti. Melkein joka kerta kun luen Urantia-kirjaa, kohtaan jonkin asian, joka sykähdyttää juuri sillä hetkellä – liikutun varsin helposti. Kirjassahan sanotaan niin monet asiat todella kauniisti.

Luen kirjaa ikäänkuin käänteisenä matkaoppaana – kerrasta toiseen peilaan kirjoituksien sanomaa siihen, mitä olen ehkä oivaltanut jo tavalla tai toisella. En tiedä, kuinka soveliasta tuollainen etenemistapa on, minulle siitä vain on tullut sellaista. Saattaa johtua luonteenpiirteistä kuten impulsiivisuudesta ja lyhytjänteisyydestä tai tietynlaisista hahmottamishäiriöistä, joita niitäkin on... Itseä on jokseenkin vaikea nähdä muiden silmin, joten tuossa saattaa piillä suuriakin sudenkuoppia, siis että luulee olevansa pitemmällä kuin todellisuudessa onkaan.

Mieluummin, jos suinkin mahdollista, tunnistan ja tunnustan oman vajavaisuuteni ja kuljen polkuani hitaasti, koska eihän tämä ole mikään kilpailu, eikä minnekään ole oikeasti kiire.

Jeesuksen opetukset!

Se kun Jeesus ristillä tuskissaan riippuen jaksoi vielä iloita siitä kun toinen Hänen kanssaan ristiinnaulituista varkaista tunnusti uskonsa ja löysi tiensä Isän luo 💫♥️

Kohtia on lukuisia, mutta näistä ylös nousee eritoten kohdat Mikaelin lahjoittautumisista, kun niin suuri olento antautuu yhä vain alempien joukkoon ja esimerkillään näyttää vähäisimmillekkin kuinka antaumuksella pienetkin voi ponnistaa, että sillä vähäpätöisimmälläkin on suuri merkitys ja lopuksi saapui koko elämän ajaksi meidän ihmisten, isän suvun vähäpätöisimpien joukkoon ja vaikka hänellä olisi ollut mahdollisuus nousta jo ylös, niin hän silti vain jatkoi raadantaa ihmisenä, eikä tarttunut helppoon ratkaisuun.

Hän näytti teoillaan, kokemuksellaan, esimerkillään ja läsnäolollaan sen, että kaikilla on merkitystä, jopa vähäisimmällä! Hän ei ole johtaja joka ei likaa käsiään pienempien vuoksi, vaan hän on johtaja joka ojentaa käden vähäisimmillekkin ja nostaa ylös rakastaen meistä jokaista 💜

Ylpeys en tarvitse apua pärjään yksin,pelko ei uskalla pyytää apua!

Monilla se että se saa tuntemaan itsensä heikoksi tai yksinkertaisesti että ei halua vaivata toisia.

Pitää osata ymmärtää Jeesuksen kaksoiskäsky ja se että olemme kaikki yhtä perhettä, veljiä keskenämme. Se on varmin tapa oppia lähimmäisen rakkautta.

Oisko se häpeän tunne ja/taikka ylpeys. Ei halua rasittaa muita omilla ongelmilla. Pelkää, että pyyntö avusta torjutaan.

Luulen, että meidän on opetettu tietynlaiseksi. Pitää selvitä itse kun on itsekkin selvitty itse. Näin sanoi vaarini aikanaan. Opetelkoon myuyt, niin minäkin olen tehnyt.

Ehkä siksi, koska ei ole ketään kuka voisi auttaa.

Vastataan kysymykseen!

Kun me kuulutaan järjestöön tai vaikkapaseuraan niin me halutaan antaa meidän parasta ja näyttää että kuulumme jengiin. Kuitenkin usein silloin piilotamme sen, että olemme vain ihmisiä valintoineen ja virheineen. Pelätään että emme kelpaa jos nämä asiat tulevat ilmi. On helpompi olla edessä toista ja takana toista. Juurikin sen takia, ettei sinua tuomittaisiin. Mutta samaan hengenvetoon on sanottava,että tämä on ainoa paikka jossa ei tarvitse olla kuin muut. Kiitos teille rakkaat ja yhdelle mun suuren suuresta hyvästä ja rakkaasta ystävästä jonka olen saanut ❤️❤️

Koska suojat tuntuvat turvallisemmilta kuin totuus.

Silti vasta ilman niitä ihminen tulee näkyväksi, jotta hänet voi nähdä.
Kun kaikki suojat putoavat, jäljelle jää vain ihminen ja se mitä hänen sisimmässään on.
Toisilla se on rakkautta, joillakin ehkä jotain muuta.

Me kaikki pelkäämme tulla nähdyksi sellaisina kuin oikeasti olemme.
Kun vihdoin riisumme päältämme kaiken, eikä meillä ole enää mitään,
niin silloin sen tyhjyyden voi täyttää rakkaudella.

Ihmiset pelkäävät näyttää haavoittuvuutensa. Joillakin voimakas persoona saattaa olla puhtaasti suojamekanismi, millä peitetään se todellinen herkkä minä.

Sosiaaliset paineet, pelko siitä että ei tule hyväksytyksi.
Nyky-yhteiskunta asettaa niin kovat paineet ihmisille: pitää olla menestynyt, vahva, heikkouksia ei saa näyttää...
Siinä moni eksyttää todellisen minänsä.

Todellinen ihmisyys, oman pienuutensa myöntäminen, eikä itsensä korottaminen on sitä todellista kauneutta.

Varmaan siksi koska ihminen kokee olevansa jotakin enemmä ja se ei onnistu oikein hyvin täällä fyysisyydessä!

No, väitänpä heti pikkuisen vastaan: en ole kuvatunlaisia vaikeuksia kokenut — enää pitkään aikaan. Olen toki oleskellut tällä planeetalla kauemmin kuin monet muut, mutta olen yhä se jokseenkin kypsymätön, impulsiivinen, itsekeskeinen ja monella tavalla keskeneräinen olento, joka vaeltaa hengellisessä hämärässä kenties kaltaisiaan etsien. Jos kohtaa jonkun, joka kykenee tällaisen hyväksymään, on se verrattavissa aarteen löytämiseen.

Yksi lempiteeseistäni on, että olemme kaikki väärässä — ihan kaikki, myös minä. Sitä en osaa tarkentaa, että miten paljon missäkin asiassa, joten tämä pitää sisällään sen, että joku onkin mahdollisesti oikeassa. Mutta kun ajattelee, mitä kaikkea on joskus tavalla tai toisella oppinut, on pakko myöntää, että suurin osa siitä on joko unohtunut, vanhentunut tai väärin muistettu. Puhumattakaan siitä, että monia asioita ei ole opittu alunperinkään. Ihmeellistä on, että me näin hataralla pohjalla ja heikosti varusteltuina saamme aikaan ylipäänsä mitään tolkullista.

Mielestäni se on jokaisen henkilökohtainen asia!
Tärkeintä että se on yhteinen päätös.
Isä ohjaa tässäkin asiassa kun kysyt rohkeasti Hänen tahtoaan!
En lähtis kieltämään enkä puoltamaan/tuomitsemaan.

Tähän on montaa koulukuntaa ja mielipidettä. Mielestäni kyllä. Tietenkään seksi ei ole avioliiton peruste ja avioliittoon kuuluu paljon syvällisempiä ja tärkeämpiä perusteita.

Tuo pidättäytyminen ennen aviolittoa oikein haiskahtaa kirkolliselta alistamiselta.

Mutta entä sitten vaikka harrastaisikin? Ei se muuta meitä rakastavan Isä silmissä suuntaan tai toiseen. Tässähän me opetellaan elämää ja se on yksi kokemus muiden joukossa.

Ihmisiä on erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Jumalan silmissä en usko että sillä on mitään merkitystä onko kyseinen kokemus saavutettu ennen vai jälkeen. Lähinnä ne yhdessäolon motiivit ja se rakkaus on se millä on lopulta eniten painoarvoa.

Itse en näe rummuttelua ongelmana. Olennaisempi kysymys on, onko suhde valmis mahdolliseen vahinkolaukaukseen.

Urantia ei anna tähän selkeää vastausta, mutta yleinen kokonaiskuva tuo ilmi, että avioliitto on hyvä asia. Jeesus puhutteli Naldaa, joka asui miehen kanssa ilman avioliittoa ja toi ilmi, että se ei ollut hyvän tavan mukaista, tosin Nalda oli tehnyt näin usean miehen kanssa, ja oli avioliitossa (ei eronnut) ensimmäisen miehensä kanssa ja näin siitä saa kuvan, että ei pidä olla höveli vaan jos toisen ihmisen kanssa yhtyy, tulisi sen perustua aikomukselle perustaa perhe, elää avioliitossa, ja irtonaiset suhteet eivät auta kasvamaan hengessä.

Urantiassa kuvataan, että avioliittoja solmitaan eri tavoin. Yksi tapa on ollut yhdyntä. Mielestäni se kertoo paljon asian syvyydestä.

Tästä voisi puhua paljon.

Meille on aina opetettu ja painotettu että seksi kuuluu avioliittoon. Mutta voisiko se myös tietyllä tapaa kuulua myös avioliiton ulkopuolelle. Onko seksuaalisuus vaiettu asia. On totta että se saattaa myös huonolla menestyksellä rikkoa ihmissuhteet . Onko tähän kuitenkaan oikeaa vastausta. Pitääkö auto koeajaa ennen ostopäätöstä?

Avioliitto on ihmisen keksimä, se on kaunis seremonia julistaakseen luomakunnalleen että kaksi ihmistä mies ja nainen ovat sitoutuneet jatkamaan taivaltaan yhdessä, näin ollen avioliitto on ennemminkin sopimus yhteisestä elämästä ❤️

Saa harrastaa, se kuuluu ihmissuhteeseen. Miksi meille olisi luotu tämmöinen kyky, jos sitä ei saisi käyttää? En pidä avioliittoa mitenkään mittarina, vaikka se ylevin ja ihanteellisin ihmisinstituutio onkin. Mutta jotenkin tämmöinen irtosuhteilu tuntuu itsestä moraalittomalta. Sanon, että seksi kuuluu parisuhteeseen ja avioliittoon.

Koko luomakunta harrastaa seksiä ilman avioliittoa, myös ennen avioliitto ideaakin ihminen harrasti seksiä, eikä mitään rangaistusta ole kuunaapäivänä näkynyt yhdellekkään joka olisi harrastanut ennen avioliittoa, eli vastaukseni kyllä saa!

Aika. Ja se, että ei minun tarvitse nyt kaikkea tietää ja osata. Sitä monesti unohtaa, että tässä ollaan vasta ihan alkutaipaleella.

Vastaukset tulevat Isälle oikeaan aikaan. Ne eivät välttämättä ole meille mieluisia siinä hetkessä, mutta lopulta kaikki on mennyt niinkuin on pitänyt. Minua on auttanut se, että tiedän Isän olevan minussa ja minä Isässä. Voiko mikään mennä silloin niin että jäisin ilman huolenpitoa . Ei, koska minä annan Isälle luvan. Tule ja käytä minua. Opasta ja johda.

Jokin sisäinen ääni että kaikki voi muuttua ja vastaus tulee,toivo sitä jatkaa vaikka näyttää pimeältä sekä valo joka näyttäytyy välillä!

Tieto siitä, että Isä tietää parhaiten ja se, että joku päivä saadaan kyllä vastauksia jos se edelleen mietityttää.

Välillä tulee väkisinkin pettymys jos ei vastaus ei tule heti, mutta minulla on vahva usko siihen että saan lopulta vastauksia aikanaan, jos Isä näkee siihen tarvetta. Jos ei tässä lihallisessa elämässä, niin sen jälkeen.

Rukous, olen pyytänyt voimia jaksaa ja saanutkin. Toisinaan mennyt kummittelee mielessä ja lamauttaa, mutta rukouksen kautta olen saanut voimia jatkaa.

Olen kokenut voimaantumista myös uudesta yhteisöstä jossa voi puhua avoimesti ja jakaa tuntemuksia ilman lyttäämistä, tuntuu kuin olisin löytänyt hengen siskot sekä veljet 🙏

Ystävät ja läheiset, toivo paremmasta ja tietysti usko korkeamman viisaaseen johdatukseen.

Vaikein kysymys koskaan on ollut se, olinko parisuhteessa väärin perustein ja moraalisesti oikealla asenteella. Parisuhde oli myrkkyä molemmille ja molemmat yrittivät elää toisten odotusten mukaisesti,kuitenkaan siinä onnistumatta. Lopulta korttitalo kaatui juuri Isälle oikeaan aikaan. Se ei olisi ollut vältettävissä vaikka mitä olisi tehnyt tai ajatellut että tästä selvitään. Silti Isä kuuli, tiesi , näki ja näytti tien. Ei helppo tie mutta otin Häntä kädestä kiinni ja heittäydyin Isän johdatukseen. Tapahtukoon sinun tahtosi,ei minun.

Vaikein kysymys Jumalalle ,oli silloin kun sairastuin ärhäkkään reumaan kesken työuran. Miksi?
Toinen samanmoinen oli kun tyttäreni sairastui vakavasti ,annettiin 50% mahdollisuus.
Kysyin Jumalalta selviääkö tyttäreni,toivoin/rukoilin selviytymistä.
Vastaus tuli noin 2,5 vuotta myöhemmin ,hän menehtyi.
En kysynyt miksi,vaan sain Jumalan Armosta tyytyä vastaukseen joka oli peruuttamaton!

Ei välttämättä varsinainen kysymys, mutta se kun tuli kunnolla käytyä läpi ja käsiteltyä omia vajavaisuuksia ja huonoja valintoja elämässä, sekä pyydettyä anteeksiantoa menneistä virheistä jotka painoivat musertavana taakkana.

Olenko riittävä, olenko edennyt elämässäni niin pitkälle, että Jumala isä hyväksyt minut luoksesi 😭

Teenkö oikein, olenko oikealla polulla seuratessani johdatusta. Onko minun tie varjeluksessasi, viekö se tie luoksesi, onko myös minulle varattu paikka sekä nimi valtakunnassasi vai pitääkö yrittää enemmän?

En tiedä vaikein, mutta monesti on miettinyt, olenko saanut anteeksi? Riitänkö minä näin? Osaanko toteuttaa Sinun tahtoasi? Opeta minua rakastamaan ja ymmärtämään muita, ehkä niinkuin laajemmin.

En enää niinkään, sillä Urantia vastaa moneen näistä.

Kysymys jääköön sittenkin minun ja Isän väliseksi.

Kun Isä löysi minut ja minä Hänet n. vajaa 2 vuotta takaperin. Se tapahtui yhtäkkiä ja odottamatta enkä edes tajunnut koko asiaa kun vasta joitakin aikoja myöhemmin. Minulla ei ole uskonnollista taustaa joten sen ymmärtäminen otti aikansa, mutta hetkeäkään en kadu, nyt olen Isän johdosta juuri siellä missä minun kuuluukin olla, Hänen huomassaan, rakastavassa yhteisössä ❤️

Viimmeiset 3,5 vuotta johdatus on ollut "käsin kosketeltavaa"
Kiitos siitä , Rakas Henki-Isämme!

Olen joutunut johdatuksen piiriin pyytämättä. Pelkään, minulle henkisesti paatuneelle, ei ole sijaa, jäänkö yksin pimeään, vailla toivoa, rakkautta, vaille yhtään mitään. Sattuu, tuskaa, ahdistusta, palelee, tyhjyyttä, pysähtynyt sydän lyö, jääkö sieluni eksynyt yksin pimeään, vaille rakkautta tai yhtään mitään. Onko minulle sijaa tai kuka minua edes kantaa yhtään mihinkään. Siksi kysyn onko minulle sijaa, kun tässä nyt olen ilman yhtään mitään?

Tarinoita olisi todella useita, mutta kerron vain yhden tällä kertaa.

Olin sairastunut ja juhannus oli seuraavana päivänä, sain kutsuttua sinne ystävän joka oli pitänyt kaveri porukkaamme jo neljättä vuotta etäisyyttä, hän ei siis vastannut viesteihin eikä puheluihin, silti sinnikkäästi aina koko tuon vuoden kutsuin millon kalareissulle ja millon juhannusta viettämään yms.

Neljä vuotta meni ja hän vastas, olin koko tuon ajan laittanut hänen ja minun viestiketjuun kutsuja eikä muita viestejä ollut noiden vuosien ajalta, mutta huomasin että hän kirjoittaa viestiä kun kysyin tulisiko hän viettämään meidän kanssa juhannusta mökille ja olin ihan että 😲 kun hän vastas \\\"No voishan sitä vaikka tullakin\\\"..

Ongelma oli se, että olin pahasti kuumeessa kun tuon viestin luin. Samalla oli tunne, että en voi jäädä pois, mutta en voi kipeänäkään mennä tartuttamaan muita. Niinpä ristin käteni, selitin isälle asian että kyse ei ole minusta vaan hänestä, haluan todella olla läsnä, osoittaa että hän on edelleen rakastettu ja haluan halata.

Aamulla kun heräsin, olo oli kuin olisin kävellyt pumpulilla, mihinkään ei sattunut, kolottanut eikä mitään, kuume oli kadonnut kuin ei olisi ikinä ollutkaan.

Sisimmässäni olin sinnikäs ja pidin yhteyttä ja mökillä ystäväni kertoi humalassa, että oli yrittänyt useasti viedä hengen itseltään, mutta ne mun viestit veti hänet aina harkitsemaan uudelleen, että hän vihdoin tajusi ettei ole yksin 💜

Välillä tuli ajatus, etten enempää laittaisi viestejä, mutta kuin joku olisi kuiskannut tunnetasolla että \'\'Laita vain, sillä on merkitystä\'\' ja niinhän sillä olikin, kokonaisen ihmisen elämän verran.

Silloin, kun olet eniten vaikeuksissa tai pimeässä ja joku ihminen tulee sinun tykö. Hän vaan saa olosi paremmaksi ja on kuin enkeli olisi käynyt. Kaikki muuttuu siinä silmän räpäyksessä.Kuiskauksen päässä minä olen sinusta.

Varmaankin tuo korona-aika. Silloin sai paljon tietoa maailmassa vaikuttavasta pahasta ja ennen kaikkea hyvästä. Löytyi IP-blogi ja sitä kautta Urantia ja hengellisyys. Tuntuu, että ne oli isoja oppimisen vuosia tai alku kaikelle uudelle. Henkilökohtaisessa elämässä tapahtui isoja muutoksia, menimme naimisiin vaimon kanssa, tuli lapsia, uusi koti, uusi työ.

Ja kun näin jälkikäteen tarkastelee, niin on tiennyt asioita teoriassa, mutta on toiminut vastoin niitä käytännössä, joissakin asioissa. Matkalla kohti totuutta, kauneutta ja hyvyyttä.

Aikanaan kun avopuolisolleni tuli elämässä paljon vastoinkäymisiä ja hän oli niiden johdosta jatkuvasti alamaissa eikä sieltä meinannut ylös päästä, niin rukoilin useammankin kerran sitä että Isä saisi rauhoitettua hänen mieltään kun häntä oli niin paljon jatkuvasti koeteltu ja että antaisi ne koettelemukset hänen sijastaan minulle, että tekisin ja kokisin mitä vaan, sillä olisin halunnut kantaa sen taakan hänen puolestaan milloin tahansa.

Syvin rukoukseni tässä hetkessä,on löytää yhä enenevässä määrin Henki-Isämme tahto ja sen toteuttaminen elämässäni. Tähän liittyen lähimmäisten rakastaminen täysimääräisemmin.
Isän tahto ei minun. Aamen

Syvin rukous on ollut se, että pääsisin lähemmäksi Jumalaa ja saisin tehdä moraalisesti oikein elämässä . Halu kehittyä paremmaksi ihmiseksi kuin koskaan aiemmin. Elämässä on tullut tehtyä moraalisesti todella suuria virheitä jotka,eivät ole vieneet lähemmäksi Jumalaa vaan päinvastoin. Joskus on tehtävä kipeitä päätöksiä, jotta se moraalisesti on oikein ja pääset jatkamaan eteenpäin .

Rukoilin:anna minulle uskoa!
Vastauksena löysin erään kirjan viiteluettelosta sanan Uranti-kirja.
Loppu onkin sitten historiaa😇

Häpeän tunteen kadottaminen, jotta se ei kalvaisi mieltäni niin usein. Olen rukoillut myös viisautta pyrkimyksissäni johtaa ihmisiä oikeaan suuntaan ja olen rukoillut usein, että Jumala antaisi selkeän sekä kiistattoman merkin siitä, että hän todella on kuulolla ja läsnä, jotta ihmismieleni ei epäröisi.

Olen ystäviä rukoillut elämääni, olen aika yksinäinen eikä minulla ei ole kuin kotieläimeni 😔 Uskon jonain päivänä täältä yhteisöstä löytyvän ystäviä, olen varma että rukoukseni on kuultu ja niihin vastataan pian! ❤️🙏

Rukoilen toivoa toivottomiin tilanteisiin