Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

173:1.1 (1888.4) Temppelihartauteen kuuluvien jumalanpalvelusten ja seremonioiden ympärille oli versonut suurisuuntainen kaupallinen yritteliäisyys. Siellä esiintyi muun muassa liiketoimintaa, joka huolehti siitä, että erilaisia uhritoimituksia varten oli tarjolla soveliaita uhrieläimiä. Vaikka hartaudenharjoittajan oli lupa toimittaa paikalle oma uhrieläimensä, tosiasia kuitenkin oli, että tämän eläimen piti olla leeviläisen lain mukaisesti kaikin puolin ”virheetön” ja vielä sillä tavoin virheetön kuin temppelin viralliset tarkastajat asian tulkitsivat. Moni palvonnanharjoittaja oli saanut kokea sen nöyryytyksen, että hänen moitteettomaksi luulemansa eläin olikin tullut temppelin tarkastajien toimesta hylätyksi. Edellistä yleisemmäksi oli sen vuoksi tullut tapa ostaa uhrieläimet temppelistä, ja vaikka läheisellä Öljymäellä oli moniakin uhrieläinasemia, joista niitä oli ostettavissa, tavaksi oli tullut ostaa eläimet suoraan temppelin eläintalleista. Vähä vähältä oli sitten kehkeytynyt tämä käytäntö, että temppelipihoilla myytiin kaikenlaisia uhrieläimiä. Näin oli luotu laajamittainen liiketoiminta, jossa ansaittiin suunnattomia voittoja. Osa näistä voitoista meni temppelin kassaan, mutta suurin osa päätyi mutkien kautta kuitenkin vallassa olevien ylipappissukujen käsiin.

173:1.2 (1888.5) Tämä temppelissä tapahtuva eläintenmyynti kukoisti, sillä kun palvonnanharjoittaja osti tällaisen eläimen, vaikka sen hinta saattoikin olla hieman korkea, hänen ei toisaalta tarvinnut suorittaa muita maksuja, ja hän saattoi olla varma, ettei uhrattavaksi tarkoitettua eläintä hylättäisi sillä perusteella, että siinä olisi joitakin todellisia tai teknisiä virheitä. Tavalliselta rahvaalta kiskottiin aika ajoin huimia ylihintoja, varsinkin suurina kansallisina juhlapäivinä. Ahnaat papit menivät yhteen aikaan niin pitkälle, että vaativat viikon ansioita vastaavan rahasumman parista kyyhkysestä, jotka olisi pitänyt myydä köyhille muutamasta pennistä. ”Hannaksen pojat” olivat jo ryhtyneet pystyttämään temppelitiloihin myyntikojujaan, samaisia markkinatiskejään, jotka siellä itsepintaisesti seisoivat aina siihen saakka, kunnes roskajoukko ne lopulta kaatoi nurin kolme vuotta ennen itse temppelin hävittämistä.

173:1.3 (1889.1) Muttei uhrieläinten ja sekalaisen markkinatavaran kaupittelu suinkaan ollut ainoa toiminta, jolla temppelipihoja häväistiin. Tuohon aikaan siellä kukoisti myös laajamittainen pankki- ja tavarapörssijärjestelmä, ja kyseistä toimintaa harjoitettiin peittelemättä jopa temppelitilojen sisäpuolella. Ja tämä kaikki oli lähtenyt liikkeelle seuraavalla tavalla: Juutalaiset löivät hasmonealaisdynastian aikana omaa hopearahaa, ja oli muotoutunut sellainen tapa, että puolen sekelin temppeliverot, kuten kaikki muutkin temppelimaksut, vaadittiin maksettaviksi tällä juutalaisella rahalla. Tämä säännös johti siihen, että rahanvaihtajille oli pakostakin annettava lupa vaihtaa Palestiinassa ja Rooman valtakunnan muissa provinsseissa käytössä olevat monenlaiset maksuvälineet tähän juutalaisten lyömään oikeaoppiseen sekeliin. Temppelin kantama henkivero, jonka kaikki naisia, orjia ja alaikäisiä lukuun ottamatta olivat velvolliset maksamaan, oli puoli sekeliä, eli se maksettiin kolikolla, joka oli osapuilleen euron kokoinen, mutta kolme kertaa sen paksuinen. Jeesuksen aikoihin myös papit oli vapautettu temppeliverojen maksamisesta. Tästä oli seurauksena, että valtuutetut rahanvaihtajat pääsiäistä edeltävän kuukauden 15. ja 25. päivän välisenä aikana pystyttivät kojunsa Palestiinan tärkeimpiin kaupunkeihin, ja näin huolehdittiin siitä, että juutalaisilla olisi asianmukainen raha temppeliverojen maksamiseen, sitten kun he olisivat saapuneet Jerusalemiin. Mainitun kymmenpäiväisen ajanjakson jälkeen nämä rahanvaihtajat siirtyivät Jerusalemiin ja ryhtyivät pystyttämään rahanvaihtopöytiään temppelin pihoille. Heidän oli lupa veloittaa kolmestakymmenestä neljäänkymmeneen prosentin välityspalkkio noin vajaan euron arvoisen kolikon vaihtamisesta, ja siinä tapauksessa, että vaihdettavaksi tarjottiin arvoltaan suurempi raha, heillä oli lupa ottaa kaksinkertainen palkkio. Samaiset temppelipankkiirit saivat voittoa myös kaiken sen rahan vaihtamisesta, joka tarvittiin uhrieläinten ostamiseen, lupausten panteiksi ja uhrilahjoiksi.

173:1.4 (1889.2) Paitsi että nämä temppelin rahanvaihtajat voiton ansaitsemisen tarkoituksessa harjoittivat säännöllistä pankkitoimintaa vaihtaessaan niitä yli kahtakymmentä erilaista rahalajia, joita vierailevat pyhiinvaeltajat säännöllisin väliajoin tapasivat tuoda Jerusalemiin, he olivat mukana myös kaikenlaisissa muissa pankkitoimintaan kuuluvissa operaatioissa. Sekä temppelirahasto että temppelin esimiehet hyötyivät näistä liiketoimista suunnattomasti. Mitenkään harvinaista ei ollut, että temppelin kassassa oli lähes kahtakymmentä miljoonaa euroa vastaava rahamäärä, kun tavallinen rahvas sen sijaan riutui köyhyydessä ja maksamistaan maksoi näitä epäoikeudenmukaisia veroja.

173:1.5 (1889.3) Tämän rahanvaihtajien, tavarankaupitsijain ja karjanmyyjien meluisan seurakunnan keskellä Jeesus koetti tuona maanantaiaamuna opettaa taivaallisen valtakunnan evankeliumia. Hän ei ollut ainoa, jota tämä temppelin häpäisy närkästytti, vaan myös tavallista väkeä, eritoten muista provinsseista saapuneita juutalaisia, vihastutti perin pohjin tämä hyötymistarkoituksessa tapahtuva heidän kansallisen palvontapaikkansa häpäiseminen. Tuohon aikaan sanhedrin itsekin piti säännönmukaiset kokouksensa eräässä salissa, joka oli keskellä kaikkea tätä kaupankäynnin ja tavaranvaihdon aiheuttamaa hälinää ja epäjärjestystä.

173:1.6 (1890.1) Kun Jeesus oli aloittamassa puhettaan, sattui kaksi tapausta, jotka kiinnittivät hänen huomionsa: Lähistöllä olevan rahanvaihtajan pöydän ääressä oli puhjennut kiivas ja kiihkeä sanasota yhden Aleksandriasta tulleen juutalaisen väittäessä joutuneensa yliveloituksen uhriksi, ja samalla hetkellä temppelipihan täytti korvia repivä mylvintä, joka lähti liki satapäisestä sonnilaumasta sitä yhdestä eläinkarsinoiden osastosta toiseen ajettaessa. Pitäessään tauon ja pohtiessaan ääneti mutta mietteliäänä tätä kaupustelusta ja sekasorrosta kertovaa näkymää Jeesus näki lähellään erään ajatusmaailmaltaan yksinkertaisen galilealaisen, miehen, jonka kanssa hän oli kerran keskustellut Jireonissa ja jota kopeat ja mielestään muita paremmat juudealaiset nyt irvivät ja tönivät. Ja kaikki tämä yhdessä vaikutti niin, että se sai Jeesuksen sielussa aikaan yhden niistä oudoista suuttumuksentunteen kuohahduksista, joita hänellä silloin tällöin esiintyi.

173:1.7 (1890.2) Lyöden ällistyksellä lähellään seisovat apostolinsa, jotka pidättyivät osallistumasta siihen, mitä pian seurasi, Jeesus astui alas kateederilta ja meni sen pikkupojan luo, joka oli ajamassa karjalaumaa pihan poikki, otti tältä nuoraruoskan ja ajoi eläimet yhdessä hetkessä pois temppelistä. Mutta ei tässä vielä kaikki; temppelipihalle kerääntyneiden tuhansien ihmisten ihmettelevien katseiden edessä hän asteli majesteettisesti perimmäiselle karjakarsinalle ja avasi takaisin kävellessään jokaisen tallin veräjän ja ajoi ulos niihin teljetyt eläimet. Tässä vaiheessa oli kuin sähkövirta olisi käynyt paikalle kerääntyneiden pyhiinvaeltajien läpi ja päästäen ilmoille huutoja kuin kapinassa ikään he ryntäsivät kohti kauppakojuja ja ryhtyivät kääntämään nurin rahanvaihtajien pöytiä. Vajaassa viidessä minuutissa kaikki kaupankäynti oli lakaistu pois temppelistä. Siihen mennessä, kun lähistöllä olevat roomalaiset vartijat ilmestyivät näyttämölle, kaikki oli jo rauhallista, ja väkijoukot olivat asettuneet. Noustessaan taas kateederille Jeesus puhui väenkokoukselle: ”Olette tänä päivänä olleet todistamassa, mitä kirjoituksissa sanotaan: ’Minun huonettani on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi, mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan.’”

173:1.8 (1890.3) Mutta ennen kuin hän ehti lausua sanaakaan lisää, tämä suuri väenkokous puhkesi huutamaan hoosianna-ylistyslauluja, ja kohta väentungoksesta astui esille ryhmä nuorukaisia, jotka lauloivat kiitosvirsiä arvostuksen osoitukseksi siitä, että rienaavat ja keinottelevat kauppamiehet oli ajettu ulos pyhästä temppelistä. Tähän hetkeen mennessä tapahtumapaikalle oli saapunut jokunen pappikin, ja yksi heistä sanoi Jeesukselle: ”Etkö kuule, mitä leeviläisten lapset sanovat?” Ja Mestari vastasi: ”Etkö ole koskaan lukenut, että ’lasten ja imeväisten suusta on ylistys täysimääräisintä’?” Ja Jeesuksen opettaessa kansan asettamat vartiomiehet seisoivat koko loppupäivän ajan vartioimassa jokaista holvikäytävää sallimatta kenenkään kantaa edes tyhjää astiaa temppelipihain poikki.

173:1.9 (1890.4) Saadessaan tietää näistä tapahtumista kirjanoppineet ja pääpapit mykistyivät. He pelkäsivät Mestaria entistäkin enemmän, ja entistäkin lujemmaksi kävi heidän päätöksensä surmata hänet. Mutta he olivat neuvottomia. He eivät tienneet, miten he hänen kuolemansa toimeenpanisivat, sillä he pelkäsivät suuresti väkijoukkoja, jotka nyt varsin kaihtelemattomasti osoittivat hyväksyvänsä sen, että hän oli lähettänyt rienaavat keinottelijat matkoihinsa. Ja koko tämän päivän ajan, jolloin temppelin pihoilla vallitsi hiljaisuus ja rauha, kansa kuunteli Jeesuksen opetusta ja kirjaimellisesti ahmi hänen sanojaan.

173:1.10 (1890.5) Tämä Jeesuksen yllättävä teko kävi yli hänen apostoliensa ymmärryksen. He olivat niin häkellyksissään tästä Mestarinsa äkillisestä ja odottamattomasta toimenpiteestä, että pysyttelivät koko välikohtauksen ajan toisiinsa tarrautuneina puhujakorokkeen lähettyvillä; he eivät missään vaiheessa liikauttaneet sormeaankaan tätä temppelin puhdistusta auttaakseen. Jos tämä näyttävä tapahtuma olisi sattunut edellisenä päivänä, jolloin Jeesus riemusaatossa saapui temppelille kaupungin porttien läpi vyöryvän, pauhaavan kulkueen perille saattamana ja kansanjoukon huutaessa hänelle koko matkan suosiota, he olisivat olleet siihen valmiita, mutta tällä tavoin kuin se nyt tapahtui, heillä ei ollut mitään valmiutta osallistua siihen.

173:1.11 (1891.1) Tässä temppelin puhdistamisessa tulee esille Mestarin suhtautuminen uskonnonharjoittamisen kaupallistamiseen, samalla kun se paljastaa hänen inhonsa kaikenlaatuista köyhien ja oppimattomien kustannuksella tapahtuvaa kohtuuttomuutta ja keinottelua kohtaan. Tämä välikohtaus osoittaa niin ikään, ettei Jeesus suhtautunut hyväksyvästi sellaiseen, että kieltäydytään käyttämästä voimakeinoja suojeltaessa minkä hyvänsä ihmisryhmän enemmistöä sellaisten epäoikeudenmukaisten vähemmistöjen kohtuuttomia ja orjuuttavia menettelytapoja vastaan, jotka kenties voivat linnoittautua poliittisen, taloudellisen tai kirkollisen vallan taakse. Viekkaille, häijyille tai vehkeileville ihmisille ei pidä antaa mahdollisuutta järjestäytyä niin, että he pääsevät riistämään ja sortamaan niitä, jotka eivät ihanteellisuuttaan ole halukkaita turvautumaan väkivaltaan suojellakseen itseään tai edistääkseen kaikin puolin kunnioitettavia elämäntavoitteitaan.