Arvioitu lukuaika: 6 minuuttia

172:5.1 (1883.6) Kun he tuona sunnuntai-iltana palasivat Betaniaan, Jeesus kulki apostolien edellä. Sanaakaan ei vaihdettu, ennen kuin he Simonin talolle saavuttuaan erosivat toisistaan. Milloinkaan ei ole ollut kahtatoista ihmistä, jotka olisivat kokeneet yhtä moninaisia ja selittämättömiä tunnetiloja kuin ne, jotka nyt velloivat näiden valtakunnan lähettiläiden mielessä ja sielussa. Nämä vankat galilealaiset olivat nyt sekasorron ja hämmennyksen vallassa; he eivät tienneet, mitä odottaa seuraavaksi; he olivat aivan liian hämmästyneitä suurestikaan pelätäkseen. He eivät tienneet mitään Mestarin suunnitelmista seuraavalle päivälle, eivätkä he esittäneet ainoatakaan kysymystä. He menivät majapaikkoihinsa, vaikkeivät kaksosia lukuun ottamatta paljon nukkuneetkaan. Mutta he eivät pitäneet aseellista vartiota Jeesuksen suojana Simonin talolla.

172:5.2 (1884.1) Andreas oli perin ymmällään, jotakuinkin sekasorron tilassa. Hän oli ainoa apostoli, joka ei ryhtynyt vakavissaan erittelemään väkijoukon suosionpurkauksen merkitystä. Hänelle oli jo liikaa siinä, kun hän ajatteli omaa vastuutaan apostolikunnan päällikkönä, jotta hän olisi antautunut vakavasti pohdiskelemaan kansanjoukon äänekkäiden hoosiannahuutojen tarkoitusta tai merkitystä. Andreaksella riitti puuhaa siinä, että hän piti silmällä muutamia työtovereitaan, joiden kohdalla hän pelkäsi, että nämä saattaisivat mieltenkuohun aikana antaa tunteidensa ajaa itsensä harhaan. Näihin kuuluivat eritoten Pietari, Jaakob, Johannes ja Simon Selootti. Koko käsillä olevan päivän ja välittömästi sen jälkeen seuranneiden päivien ajan Andreasta kiusasivat vakavat epäilykset, mutta apostolitovereidensa tietoon hän ei tuonut koskaan yhtäkään näistä epäilyksistään. Häntä huolestutti kahdentoista joukosta niiden muutamien asennoituminen, joiden hän tiesi aseistautuneen miekoin; mutta hän ei tiennyt oman veljensäkin, Pietarin, kantavan sellaista asetta. Ja näin ollen tämä Jerusalemiin päätynyt kulkue vaikutti Andreakseen vain verrattain pintapuolisesti; hänellä oli yllin kyllin puuhaa omaan virka-asemaansa kuuluvien velvollisuuksien parissa, jotta mikään muu olisi häneen vaikuttanut.

172:5.3 (1884.2) Tämä kansanjoukkojen innostuksen julkitulo vei Simon Pietarilta aluksi miltei jalat alta; mutta siihen mennessä, kun he tuona iltana palailivat Betaniaan, hän oli jo huomattavassa määrin tyyntynyt. Pietari ei kerta kaikkiaan kyennyt saamaan selville, mitä Mestari aikoi. Hän oli suunnattoman pettynyt siitä, ettei Jeesus jonkinlaisen julistuksen esittämällä antanut pontta tälle kansansuosion aallolle. Pietari ei voinut käsittää, miksei Jeesus puhunut kansanjoukolle, kun he saapuivat temppelille, tai edes sallinut jonkun apostoleista puhua väenpaljoudelle. Pietari oli suuri saarnamies, ja näin laajan, vastaanottavaisen ja innostuneen kuulijakunnan menettäminen harmitti häntä. Hän olisi peräti mielellään saarnannut valtakunnan evankeliumia tälle kansanjoukolle suoraan paikan päällä temppelissä, mutta Mestari oli antanut heille nimenomaisen velvoitteen olla opettamatta ja saarnaamatta aikana, jonka he tällä pääsiäisviikolla olivat Jerusalemissa. Kaupunkiin suuntautuneesta dramaattisesta kulkueesta koitunut vastavaikutus oli Simon Pietarin kohdalla tuhoisa, mutta yöhön mennessä hän selvisi huumaannuksestaan ja joutui sanoin kuvaamattoman murheen valtaan.

172:5.4 (1884.3) Jaakob Sebedeukselle tämä sunnuntaipäivä oli epätietoisuuden ja perinpohjaisen hämmentymisen päivä. Hän ei kyennyt käsittämään tapahtumien tarkoitusta; hän ei kyennyt ymmärtämään, mitä Mestari tarkoitti salliessaan nämä myrskyisät suosionhuudot ja kieltäytyessään sitten lausumasta kansalle sanaakaan, kun he saapuivat temppelille. Kun kulkue laskeutui Öljymäkeä kohti Jerusalemia, ja aivan erityisesti silloin, kun heitä vastaan tulivat ne tuhannet pyhiinvaeltajat, jotka tungeksivat tervehtimään Mestaria, Jaakobia raastoivat julmasti hänen ristiriitaiset tunnetilansa: toisaalta voitonriemu ja mielihyvä siitä, mitä hän näki, ja toisaalta syvä pelontunne siitä, mitä tapahtuisi, kun he saapuisivat temppelille. Ja sitten hän masentui ja joutui pettymyksen valtaan, kun Jeesus laskeutui aasin selästä ja ryhtyi toimettomana kävelemään temppelipihoilla. Jaakob ei pystynyt käsittämään, mistä syystä näin suurenmoinen valtakunnan julistamiselle avautunut tilaisuus heitettiin hukkaan. Pitkin iltaa hänen mielensä pysyi lujasti ahdistavan ja kauhistavan epävarmuuden otteessa.

172:5.5 (1884.4) Johannes Sebedeus pääsi melko lähelle sitä, että hän olisi ymmärtänyt, miksi Jeesus näin menetteli; hän tajusi ainakin osittain tämän niin kutsutun voittokulkuemaisen Jerusalemiin-tulon hengellisen merkityksen. Kun kansanjoukko kulki eteenpäin kohti temppeliä, ja kun Johannes katseli Mestariaan, joka istui hajasäärin varsan selässä, hän muisti kuulleensa, kun Jeesus kerran lainasi kirjoituksista kohdan, jossa Sakarja kuvailee, kuinka Messias saapuisi rauhan miehenä ja ratsastaisi Jerusalemiin aasin selässä. Pohdiskellessaan mielessään tuota tekstikohtaa Johannes alkoi käsittää tämän sunnuntai-iltapäivän juhlakulkueen symbolista merkitystä. Tämän tekstikohdan tarkoitusta hän ymmärsi ainakin sen verran, että hänen oli mahdollista jossakin määrin jopa nauttia tästä välinäytöksestä, ja ainakin sen verran, että se esti häntä ylen määrin masentumasta, kun riemusaattomainen kulkue näytti päättyvän tarkoituksettomasti. Johanneksella oli sentyyppinen mieli, että se pyrki luonnostaan ajattelemaan ja tuntemaan symbolien välityksellä.

172:5.6 (1885.1) Purkauksen äkillisyys ja spontaanisuus suistivat Filippuksen täysin tasapainosta. Kun jo oltiin matkalla Öljymäkeä alaspäin, hän ei kyennyt kokoamaan ajatuksiaan riittävästi päästäkseen johonkin selkeään käsitykseen siitä, mistä tässä mielenilmauksessa oli kysymys. Tavallaan hän nautti tästä esityksestä, olihan se kunnianosoitus hänen Mestarilleen. Jokseenkin niillä main, kun he saapuivat temppelille, hänet sai pois tolaltaan ajatus, että Jeesus saattaisi mahdollisesti pyytää häntä järjestämään syötävää kansanjoukolle. Näin ollen Jeesuksen menettely siinä vaiheessa, kun hän kääntyi kaikessa rauhassa pois kansanjoukon luota, mikä useimmille apostoleille oli katkeran pettymyksen aihe, oli Filippukselle suuri huojennus. Väkijoukot olivat joskus olleet suuri koettelemus tälle kahdentoista apostolin taloudenhoitajalle. Päästyään näistä henkilökohtaisista peloistaan, jotka liittyivät väkijoukkojen aineellisiin tarpeisiin, Filippus teki seuraa Pietarille sikäli, että hän toi julki pettymyksensä siitä, ettei kansanjoukon opettamiseksi tehty mitään. Samana iltana Filippus ryhtyi pohtimaan näitä kokemuksia, ja hän tunsi kiusausta epäillä koko valtakuntaideaa; hän oli vilpittömästi ihmeissään, mitä kaikki tapahtunut oikein voisi merkitä. Mutta hän ei tuonut epäilyksiään kenenkään tietoon, sillä hän rakasti Jeesusta liian paljon niin tehdäkseen. Hänellä oli suuri henkilökohtainen luottamus Mestariin.

172:5.7 (1885.2) Ellei symbolisia ja profeetallisia aspekteja oteta lukuun, Natanael pääsi lähimmäksi niiden syiden ymmärtämistä, joiden vuoksi Mestari valjasti käyttöönsä pääsiäispyhiinvaeltajilta saatavissa olleen yleisön tuen. Hän päätteli mielessään, jo ennen kuin he saapuivat temppelille, että ilman tällaista näyttävää Jerusalemiin-tuloa sanhedrinin viranhaltijat olisivat pidättäneet Jeesuksen ja heittäneet hänet vankilaan samana hetkenä, kun hän rohkeni astua kaupungin sisäpuolelle. Hän ei sen vuoksi vähääkään hämmästellyt, ettei Mestari käyttänyt hurraavia kansanjoukkoja mihinkään sen enempään, sitten kun oli päässyt kaupungin muurien sisäpuolelle ja sitten kun oli tällä tavoin tehnyt niin voimallisen vaikutuksen juutalaisjohtajiin, etteivät nämä rohjenneet häntä oikopäätä pidättää. Ymmärtäessään todellisen syyn siihen, miksi Mestari oli saapunut kaupunkiin juuri tällä tavalla, Natanael luonnollisestikin seurasi mukana muita rauhallisempana ja Jeesuksen myöhemmästä menettelystä muita apostoleja vähemmän hämmentyneenä ja pettyneenä. Natanael luotti suuresti siihen, että Jeesus ymmärsi ihmisiä, samoin kuin hänen viisauteensa ja nokkeluuteensa vaikeiden tilanteiden selvittämisessä.

172:5.8 (1885.3) Matteus ei aluksi tiennyt, miten hänen tulisi suhtautua tähän loistavaan näytelmään. Hän tajusi, mikä merkitys siihen kätkeytyi, mitä hänen silmänsä näkivät, vasta muistaessaan Sakarjan kirjoitusten kohdan, jossa profeetta oli viitannut Jerusalemin riemuitsemiseen siksi, että sen kuningas oli tullut aasinvarsalla ratsastaen tuomaan pelastuksen. Kulkueen edetessä kaupungin suuntaan ja kääntyessä sitten kohti temppeliä Matteus joutui hurmioon; hän oli varma, että jotakin tavatonta tapahtuisi, kun Mestari saapuisi temppelille tämän ääneensä huutavan kansanpaljouden ensimmäisenä. Kun muuan fariseus pilkkasi Jeesusta sanomalla: ”Katsokaas kaikki, kas kukapa se täältä tulee, juutalaisten kuningashan se siinä aasilla ratsastelee!”, Matteuksen oli venytettävä itsehillintänsä äärimmilleen, jottei olisi käynyt käsiksi fariseukseen. Kun oltiin palaamassa Betaniaan, kahdentoista apostolin joukossa ei tuona iltana ollut toista yhtä masentunutta. Simon Pietarin ja Simon Selootin jälkeen Matteuksen hermot olivat kaikkein kireimmällä, ja yön tullessa hän tunsi itsensä lopen uupuneeksi. Mutta aamulla Matteus oli jo varsin hyväntuulinen; olihan hän lopulta kuitenkin aina iloinen häviäjä.

172:5.9 (1886.1) Kahdentoista apostolin joukossa Tuomas oli se mies, joka oli eniten ihmeissään ja ymmällään. Enimmän aikaa hän vain kulki muiden mukana, katseli silmät ympyriäisinä tätä spektaakkelia ja tosissaan ihmetteli, mikä mahtoi olla Mestarin vaikuttimena tämän osallistuessa moiseen omituiseen näytökseen. Syvällä sydämessään hän piti koko esitystä hieman lapsellisena, ellei suorastaan hupsuna. Milloinkaan hän ei ollut nähnyt Jeesuksen tekevän mitään tämänkaltaista, eikä hän osannut selittää itselleen Jeesuksen omituista käytöstä tänä sunnuntai-iltapäivänä. Mutta siihen mennessä, kun saavuttiin temppelille, Tuomas oli jo päätellyt, että tällä kansansuosion julkituonnilla oli tarkoitus pelästyttää sanhedrinia sen verran, ettei se rohkenisi ainakaan heti Mestaria pidättää. Paluumatkalla Betaniaan, Tuomas ajatteli paljon, mutta ei sanonut mitään. Nukkumaanmenoajan ollessa käsillä Tuomasta alkoi jo jossakin määrin hymyilyttää Mestarin tässä meluisan Jerusalemiin-saapumisen järjestämisessä osoittama nokkeluus, ja tämä suhtautumistapa virkisti häntä suuresti.

172:5.10 (1886.2) Simon Selootin maailmassa tämä sunnuntai oli alkanut suurenmoisen päivän merkeissä. Hänen mielessään väikkyivät Jerusalemissa muutamien seuraavien päivien aikana suoritettavat ihmeelliset teot, ja oikeassahan hän siinä olikin, mutta Simon unelmoi juutalaisten uuden kansallisen hallitusvallan pystyttämisestä ja Jeesuksesta Daavidin valtaistuimella. Simon näki, kuinka kansallismieliset ponkaisisivat toimintaan, heti kun valtakunta olisi julistettu, ja itsensä hän näki uuden kuningaskunnan kohta muodostettavien sotajoukkojen ylipäällikkönä. Kun oltiin laskeutumassa Öljymäkeä, hänen mielessään oli jo kuva siitä, miten sanhedrin ja kaikki sen kannattajat makaisivat kuolleina, ennen kuin aurinko tuona päivänä laskisi. Hän tosiaankin uskoi, että jotakin suurenmoista olisi tapahtuva. Hän oli koko kansanpaljouden joukossa meluisin mies. Tuon iltapäivän kello viiden tietämissä hän oli hiljainen, muserrettu ja harhoistaan herännyt apostoli. Hän ei koskaan täysin toipunut masennuksesta, jonka valtaan hän joutui tuona päivänä saamansa iskun seurauksena, ei ainakaan ennen kuin kauan Mestarin kuolleistanousun jälkeen.

172:5.11 (1886.3) Alfeuksen kaksosten mielestä päivä oli täydellinen. Ei ole epäilystäkään siitä, että he olivat nauttineet päivästä alusta loppuun saakka, ja koska he eivät olleet mukana, kun kuljeskeltiin hiljaisina temppeliä sinne tänne, he suurelta osin välttyivät kansannousun antikliimaksilta. He eivät mitenkään voineet ymmärtää apostolien alakuloista käyttäytymistä, kun nämä tuona iltana palasivat Betaniaan. Kaksoset muistivat tämän päivän aina päivänä, jolloin he olivat maan päällä olleet lähimpänä taivasta. Tämä päivä oli heidän koko apostolin urallaan kaiken tyydyttävän hurmion hetki. Ja muisto tänä sunnuntai-iltapäivänä koetusta hurmasta antoi heille voimaa päästä kaiken tämän tapahtumatäyteisen viikon mukanaan tuoman traagisuuden yli, aina ristiinnaulitsemisen hetkeen saakka. Tämä oli parhaalla mahdollisella tavalla sopiva kuninkaan sisääntulo, jonka kaksoset saattoivat kuvitella; he nauttivat koko näytelmän jokaisesta hetkestä. Kaiken näkemänsä he täysin hyväksyivät ja vaalivat kauan aikaa sen muistoa.

172:5.12 (1886.4) Kaikista apostoleista Juudas Iskariot oli se, johon tämä juhlakulkuemainen Jerusalemiin-saapuminen vaikutti epäedullisimmin. Hänen mielensä oli ikävässä käymistilassa sen vuoksi, että Mestari oli häntä edellisenä päivänä nuhdellut siinä yhteydessä, kun Maria oli Simonin talossa pidetyssä juhlassa voidellut Mestarin. Koko näytös yökötti Juudasta. Hänestä se oli lapsellinen, ellei suorastaan naurettava. Tämän kostonjanoisen apostolin tarkastellessa tämän sunnuntai-iltapäivän tapahtumia Jeesus näytti hänen mielestään muistuttavan enemmänkin pelleä kuin kuningasta. Hän paheksui sydämensä kyllyydestä koko esitystä. Hän oli samaa mieltä kuin kreikkalaiset ja roomalaiset, jotka halveksivat jokaista, joka suostui ratsastamaan aasilla tai aasinvarsalla. Sinä hetkenä, jolloin riemukulkue saapui kaupunkiin, Juudas oli melkein jo päättänyt luopua koko kuningaskunta-ajatuksesta; hän oli jotakuinkin valmis jättämään muille kaikki tämänkaltaiset farssimaiset yritykset taivaan valtakunnan perustamiseksi. Ja sitten hän tuli ajatelleeksi Lasaruksen kuolleistaheräämistä ja monia muita asioita ja päätti silti ainakin yhden päivän vielä pysytellä kahdentoista apostolin mukana. Rahakukkaro oli sitä paitsi hänen hallussaan, eikä hän halunnut poistua rivistä apostolien rahavarat mukanaan. Kun tuona iltana oltiin matkalla takaisin Betaniaan, hänen käyttäytymisensä ei vaikuttanut omituiselta, sillä kaikki apostolit olivat yhtä alakuloisia ja hiljaisia.

172:5.13 (1887.1) Juudakseen vaikutti tavattomasti hänen saddukeusystäviensä pilkanteko. Mikään muu yksittäinen tekijä ei vaikuttanut häneen yhtä voimakkaasti, kun hän lopulta päätti hylätä Jeesuksen ja apostolitoverinsa, kuin muuan välikohtaus, joka sattui juuri kun Jeesus saapui kaupungin portille: Muuan eturivin saddukeus (Juudaksen perheen ystävä) ryntäsi hänen eteensä ratki riemukkaan pilkkaamishalun hengessä, läimäytti häntä selkään ja sanoi: ”Miksi ilmeesi on noin huolestunut, ystävä hyvä? Reipastu toki ja liity meidän kaikkien joukkoon nyt, kun osoitamme suosiotamme tälle Jeesus Nasaretilaiselle, juutalaisten kuninkaalle, joka ratsastaa Jerusalemin porttien läpi aasin selässä istuen.” Juudas ei ollut koskaan kavahtanut vainon edessä, mutta tämänkaltaista pilkantekoa hän ei voinut sietää. Jo kauan eläteltyyn kostonhimon tunteeseen sekoittui nyt tämä kohtalokas pilkan kohteeksi joutumisen pelko, tämä kauhea ja pelottava tunne siitä, että hän häpesi Mestariaan ja apostolitovereitaan. Sydämessään tämä vihitty valtakunnan suurlähettiläs oli jo luopio; hänen tarvitsi vain löytää jokin todentuntuinen tekosyy rikkoakseen avoimesti välinsä Mestarin kanssa.