Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

170:2.1 (1859.11) Mestari teki selväksi, että taivaan valtakunnan lähtökohtana ja keskipisteenä täytyy olla kaksiosainen käsitys siitä, että Jumalan isyys on totuus ja että ihmisten veljeys on edelliseen korreloituva fakta. Jeesus julisti tällaisen opetuksen hyväksymisen vapauttavan ihmisen aikakausia jatkuneesta eläimellisen pelon orjuudesta ja samalla rikastuttavan ihmiselämää seuraavilla antimilla, jotka ilmentävät hengellistä kahleettomuutta merkitsevää uutta elämää:

170:2.2 (1859.12) 1. Uuden rohkeuden ja kasvaneen hengellisen voiman omaaminen. Valtakunnan evankeliumin oli määrä vapauttaa ihminen ja kannustaa häntä uskaltamaan toivoa ikuista elämää.

170:2.3 (1859.13) 2. Evankeliumi sisälsi viestin uudesta luottamuksesta ja todellisesta lohdutuksesta kaikille ihmisille, köyhiä unohtamatta.

170:2.4 (1859.14) 3. Se oli itsessään uusi moraalisten arvojen normi, uusi eettinen mittakeppi ihmisen käyttäytymisen arvioimiseksi. Se loi kuvan valtakunnan seurauksena olevan uudenlaisen ihmisyhteiskunnan ihanteesta.

170:2.5 (1859.15) 4. Se opetti hengellisen ylivoimaisuutta aineelliseen verrattuna; se nosti hengelliset realiteetit kunniaan ja ylisti ihmisyyden ylittäviä ihanteita.

170:2.6 (1860.1) 5. Tämä uusi evankeliumi nosti hengellisten tulosten saavuttamisen elämän ainoaksi oikeaksi päämääräksi. Ihmiselämä sai uutta moraalista arvoa ja jumalallista arvokkuutta.

170:2.7 (1860.2) 6. Jeesus opetti ikuisten realiteettien olevan tulos (palkinto) vanhurskaasta ponnistelusta maan päällä. Ihmisen kuolevaishahmoinen olo maan päällä sai jalon päämäärän tiedostamisen jälkeen uusia merkityksiä.

170:2.8 (1860.3) 7. Uusi evankeliumi vahvisti ihmisen pelastumisen olevan ilmoitus kauaskantoisesta jumalallisesta tarkoituksesta, jonka on määrä täyttyä ja todellistua pelastettujen Jumalan poikien loputtomasta palvelusta koostuvan tulevan kohtalon myötä.

170:2.9 (1860.4) Edellä luetellut opetukset kattavat Jeesuksen opettaman laajemman idean valtakunnasta. Tämä suurenmoinen käsitys tuskin sisältyi Johannes Kastajan alkeellisiin ja sekaviin valtakuntaopetuksiin.

170:2.10 (1860.5) Apostolit eivät kyenneet käsittämään Mestarin valtakuntaa koskeneiden lausuntojen todellista merkitystä. Tästä seurannut Jeesuksen opetusten vääristyminen muotoon, jossa ne on kirjattu Uuteen testamenttiin, johtuu evankeliuminkirjoittajien käsitysmaailmaa värittäneestä uskomuksesta, että Jeesus oli tuolloin poissa maailmasta vain vähän aikaa, että hän tulisi kohta takaisin perustaakseen valtakunnan voimassa ja kunniassa – eli kysymys on täsmälleen samanlaisesta ideasta, jonka vallassa he olivat, kun Jeesus vielä oli lihallisessa hahmossa heidän kanssaan. Mutta Jeesus ei yhdistänyt valtakunnan perustamista siihen ideaan, että hän vielä palaa tähän maailmaan. Vuosisatojen vieriminen merkinkään näkymättä ”uuden aikakauden” koittamisesta ei millään muotoa ole epäharmoniassa Jeesuksen opetuksen kanssa.

170:2.11 (1860.6) Tähän saarnaan sisältynyt suuri voimainponnistus oli siinä, että hän koetti muuntaa taivaan valtakunta -käsitteen Jumalan tahdon täyttämisidean sisältäväksi ihanteeksi. Mestari oli jo pitkään opettanut seuraajiaan rukoilemaan: ”Tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi”; ja tällä kertaa hän pyrki toden teolla saamaan heidät luopumaan Jumalan valtakunta -termin käyttämisestä ja korvaamaan sen sitä käytännöllisemmällä vastineella Jumalan tahto. Mutta hän ei tässä onnistunut.

170:2.12 (1860.7) Jeesus halusi korvata idean valtakunnasta, kuninkaasta ja alamaisista käsityksellä taivaallisesta perheestä. Siihen kuuluisivat taivaallinen Isä ja Jumalan vapautetut pojat, jotka ovat antautuneet riemumieliseen ja vapaaehtoiseen kanssaihmistensä palvelemiseen ja Jumala Isän ylevään ja älylliseen palvomiseen.

170:2.13 (1860.8) Apostoleille oli tähän mennessä muotoutunut kaksijakoinen näkemys valtakunnasta, sillä he pitivät sitä:

170:2.14 (1860.9) 1. Henkilökohtaiseen kokemukseen kuuluvana asiana, joka jo tuolloin oli olemassa oikeiden uskovien sydämessä.

170:2.15 (1860.10) 2. Rotukohtaisiin tai maailmanlaajuisiin ilmiöihin liittyvänä kysymyksenä, niin että valtakunta kuului tulevaisuuteen; että se oli jotakin, jota odottaa.

170:2.16 (1860.11) He katsoivat ihmissydämissä tapahtuvan valtakunnan tulemisen olevan vähittäistä kehittymistä, samaan tapaan kuin hapate nostattaa taikinan tai niin kuin sinapinsiemen kasvaa puuksi. He uskoivat, että rotukohtaisessa tai maailmanlaajuisessa merkityksessä tapahtuva valtakunnan tuleminen olisi sekä äkillinen että näyttävä. Uupumatta Jeesus kertoi heille taivaan valtakunnan olevan heidän henkilökohtainen kokemuksensa siitä, että he todellistavat hengellisen elämisen korkeammat ominaisuudet; että nämä henkikokemukseen kuuluvat todellistukset nousevat aste asteelta uusille ja korkeammille jumalallisen varmuuden ja ikuisen suurenmoisuuden tasoille.

170:2.17 (1860.12) Tuona iltapäivänä Mestari opetti selvästikin uuden käsityksen valtakunnan kaksinaisesta luonteesta sikäli, että hän toi esille seuraavat kaksi osakysymystä:

170:2.18 (1860.13) ”Ensiksi. Jumalan valtakunta tässä maailmassa: ylimpänä oleva halu tehdä sitä, mikä on Jumalan tahto; ihmisen epäitsekäs rakkaus, jonka tuottamia hyviä hedelmiä ovat kohentunut eettinen ja moraalinen käyttäytyminen.

170:2.19 (1861.1) ”Toiseksi. Jumalan valtakunta taivaassa: kuolevaisten uskovien päämäärä; tila, jossa Jumalan rakastaminen täydellistyy ja jossa Jumalan tahtoa toteutetaan entistä jumalallisemmin.”

170:2.20 (1861.2) Jeesus opetti, että uskova astuu uskon kautta jo nyt sisälle valtakuntaan. Monissa keskusteluissa hän opetti, että uskon kautta tapahtuvassa valtakuntaan astumisessa on kahdella seikalla olennaisen tärkeä osa:

170:2.21 (1861.3) 1. Luottamus, vilpittömyys. Se, että tulee pienen lapsen tavoin ottaa lahjana vastaan itselleen myönnetyn pojan aseman; että alistuu kyselemättä ja Isän viisauteen täysin luottaen sekä aitoa luottavaisuutta osoittaen noudattamaan Isän tahtoa; että tulee valtakuntaan vapaana ennakkoluuloisuudesta ja ennakkokäsityksistä; että on turmeltumattoman lapsen tavoin avomielinen ja opetettavissa oleva.

170:2.22 (1861.4) 2. Totuudennälkä. Vanhurskauden janoaminen; mielen muutos; itsensä motivoiminen niin, että haluaa olla Jumalan kaltainen ja haluaa löytää Jumalan.

170:2.23 (1861.5) Jeesus opetti, ettei synti johdu olemuksen puutteellisuudesta, vaan että se mieluumminkin on alistumattoman tahdon hallitseman tietoisen mielen aikaansaannos. Synnin osalta hän opetti, että Jumala on antanut anteeksi; että me teemme tällaisen anteeksiantamuksen omalla kohdallamme mahdolliseksi antaessamme anteeksi kanssaihmisillemme. Antaessasi anteeksi lihallishahmoiselle veljellesi luot sillä keinoin omaan sieluusi kyvyn ottaa vastaan se realiteetti, että Jumalan anteeksiantamus kohdistuu omiin rikkomuksiisi.

170:2.24 (1861.6) Aikoihin, jolloin apostoli Johannes ryhtyi kirjoittamaan kertomusta Jeesuksen elämästä ja opetuksista, alkukristityillä oli jo ollut niin paljon harmia Jumalan valtakunta -ideasta vainojen aiheuttajana, että he olivat laajalti luopuneet tämän termin käytöstä. Johannes puhuu paljon ”ikuisesta elämästä”. Jeesus kutsui sitä usein ”elämän valtakunnaksi”. Tavan takaa hän myös puhui ”Jumalan valtakunnasta teidän sisimmässänne”. Kerran hän puhui tällaisesta kokemuksesta käyttäen sanontaa ”perheyhteisyys Jumala Isän kanssa”. Jeesus koetti tuoda ”valtakunta”-sanan sijalle moniakin muita ilmaisuja, mutta aina tuloksetta. Muiden ohessa hän käytti termejä ”Jumalan perhe”, ”Isän tahto”, ”Jumalan ystävät”, ”uskovien yhteisö”, ”ihmisten veljeskunta”, ”Isän katras”, ”Jumalan lapset”, ”uskollisten yhteisö”, ”Isän palvelu” ja ”Jumalan vapautetut pojat”.

170:2.25 (1861.7) Mutta hän ei kyennyt välttämään valtakuntaidean käyttämistä. Vasta yli viisikymmentä vuotta myöhemmin, Rooman armeijoiden hävitettyä Jerusalemin, tämä valtakuntakäsite alkoi muuttua ikuisen elämän kultiksi, sitä mukaa kun nopeasti laajeneva ja muotojaan hakeva kristillinen kirkko omaksui käsitteen sosiaaliset ja institutionaaliset aspektit.