Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

169:1.1 (1850.8) Torstai-iltapäivänä Jeesus puhui kansanjoukolle aiheesta ”Pelastuksen armo”. Tämän saarnan yhteydessä hän kertoi taas tarinan kadonneesta lampaasta ja hukkaan joutuneesta kolikosta, ja näiden jälkeen hän esitti vielä mielivertauksensa, joka kertoi tuhlaajapojasta. Jeesus sanoi:

169:1.2 (1850.9) ”Profeetat Samuelista Johannekseen ovat esittäneet teille kehotuksen, että teidän tulisi etsiä Jumalaa – etsiä totuutta. Aina he ovat sanoneet: ’Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan.’ Ja kaikki tällaiset opetukset tulisi ottaa sydämen asiaksi. Mutta minä olen tullut osoittamaan teille, että kun pyritte löytämään Jumalan, Jumala samalla pyrkii yhtä lailla löytämään teidät. Olen monet kerrat kertonut teille tarinan hyvästä paimenesta, joka jätti yhdeksänkymmentäyhdeksän lammasta siksi aikaa karsinaan, kun hän lähti etsimään sitä yhtä, joka oli kadoksissa, ja kuinka hän tämän eksyneen lampaan löydettyään nosti sen harteilleen ja kantoi sen hellästi takaisin tarhaan. Ja kun kadonnut lammas oli taas karsinassa, muistanette, että hyvä paimen kutsui luokseen ystävänsä ja pyysi heitä iloitsemaan kanssaan kadonneen lampaan löytymisestä. Sanon teille taas, että taivaassa on suurempi ilo yhdestä syntisestä, joka katuu, kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä oikeamielisestä, jotka eivät katumusta tarvitse. Se seikka, että sielut ovat kadoksissa, vain lisää taivaallisen Isän tuntemaa mielenkiintoa. Olen tullut tähän maailmaan tehdäkseni, mitä Isäni käskee; ja totuuden mukaisesti on Ihmisen Pojasta sanottu, että hän on publikaanien ja syntisten ystävä.

169:1.3 (1851.1) ”Teille on opetettu, että Jumalan hyväksyntä tulee, kunhan olette katuneet, ja että se seuraa, kunhan olette suorittaneet kaikki uhritoimituksenne ja katumusharjoituksenne, mutta minä vakuutan teille, että Isä hyväksyy teidät, jo ennen kuin olette katuneet ja lähettää Pojan ja tämän työtoverit etsimään teitä ja tuomaan teidät riemusaatossa takaisin tarhaan, Jumalan poikien ja hengellisen edistymisen valtakuntaan. Olette kaikki eksyneiden lampaiden kaltaisia, ja olen tullut etsiäkseni ja pelastaakseni kadoksissa olevat.

169:1.4 (1851.2) ”Ja muistattehan myös kuinka tarinan nainen, joka oli teettänyt kaulanauhan kymmenestä hopearahasta, yhden rahan kadotettuaan sytytti lampun ja lakaisi tarkasti koko talon ja jatkoi etsimistä kunnes löysi kadonneen hopearahan. Ja löydettyään hukkaan joutuneen lantin hän kutsui heti koolle ystävänsä ja naapurinsa sanoen: ’Iloitkaa kanssani, sillä olen löytänyt rahan, joka oli kadoksissa.’ Niinpä taas sanonkin teille, että taivaan enkelien tykönä on aina riemu yhdestä syntisestä, joka katuu ja palaa Isän karsinaan. Ja kerron teille tämän tarinan teroittaakseni mieleenne, että Isä ja hänen Poikansa lähtevät etsimään hukkaan joutuneita, ja tässä etsinnässä käytämme kaikkia vaikutuskeinoja, joista voi olla apua, pyrkiessämme uutterasti löytämään ne, jotka ovat kadoksissa, ne, jotka ovat pelastuksen tarpeessa. Ja niinpä, kun Ihmisen Poika kulkee ulkona erämaassa etsimässä eksyneitä lampaita, hän samalla etsii myös sitä lanttia, joka joutui hukkaan sisällä talossa. Lammas kulkee omille teilleen tahattomasti; kolikko peittyy ajan tomuun, ja ihmisten keräämät tavarat kätkevät sen näkyvistä.

169:1.5 (1851.3) ”Ja nyt haluaisin kertoa teille tarinan erään vauraan viljelijän ajattelemattomasta pojasta, joka tahallaan lähti isänsä talosta ja meni vieraaseen maahan ja joutui siellä moniin koettelemuksiin. Muistanette, että lammas joutui harhaan tahattomasti, mutta tämä nuorukainen poistui kotoaan asiaa ennakolta harkittuaan. Kävi siis näin:

169:1.6 (1851.4) ”Olipa muuan mies, jolla oli kaksi poikaa. Toinen, nuorempi, oli hilpeä ja huoleton veikko, mielessään aina vain hauskanpito; vastuunkantamista hän kaihteli. Hänen vanhemmalla veljellään taas oli jalat tukevasti maassa, hän oli vakavamielinen, uuras ja valmis kantamaan vastuuta. Oli niin, etteivät nämä kaksi veljestä olleet hyvissä väleissä vaan olivat alituiseen riidoissa ja kinastelemassa. Nuorempi poika oli iloluontoinen ja eläväinen mutta laiska ja epäluotettava. Vanhempi poika oli tasainen ja ahkera mutta samalla itsekeskeinen, äreä ja omahyväinen. Nuoremmalle pojalle maistui huvitus, mutta työntekoa hän karttoi; vanhempi antautui työnteolle, mutta leikkimieliseen ajankuluun häneltä ei juurikaan aikaa liiennyt. Tämä yhteiselo kävi niin epämiellyttäväksi, että nuorempi poika kääntyi isänsä puoleen sanoen: ’Isä, anna minulle se kolmannes omaisuudestasi, joka olisi osuuteni, ja salli minun lähteä maailmalle etsimään onneani.’ Ja tämän pyynnön kuullessaan isä tietoisena siitä, miten huonosti nuori mies viihtyi kotona ja vanhemman veljensä seurassa, jakoi omaisuutensa ja antoi nuorukaiselle, mikä oli tämän osuus.

169:1.7 (1851.5) ”Kului muutama viikko, ja nuori mies keräsi yhteen kaikki rahavaransa ja matkusti kaukaiseen maahan. Ja löytämättä mitään tuottoisaa työtä, joka olisi lisäksi ollut mieluista, hän oli kohta kevytmielistä elämää viettämällä tuhlannut koko perintöosansa. Ja kun hän oli tuhlannut kaiken, tuossa maassa puhkesi pitkällinen nälänhätä, ja hän huomasi olevansa puilla paljailla. Ja kävi niin, että hän nälkää kärsiessään ja hänen ahdinkonsa ollessa suuri sai työtä eräältä tuon maan kansalaiselta, ja tämä lähetti hänet vainioille sikoja ruokkimaan. Ja nuori mies olisi mielihyvin täyttänyt vatsansa vaikka akanoilla, joita siat söivät, mutta kukaan ei hänelle mitään antanut.

169:1.8 (1852.1) ”Ollessaan päivänä muutamana taas kovasti nälissään hän meni itseensä ja sanoi: ’Kuinka monella isäni palkollisella onkaan yltä kyllin leipää ja vaikka tähteeksi jättää, kun minä sen sijaan menehdyn nälkään ruokkiessani sikoja täällä vieraassa maassa! Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, olen tehnyt syntiä taivasta ja sinua vastaan. En enää ole sen arvoinen, että minua sanottaisiin pojaksesi, mutta suostuisitko edes tekemään minut yhdeksi palkollisistasi.’ Ja tämän päätöksensä tehtyään nuori mies nousi ja aloitti matkansa kohti isänsä taloa.

169:1.9 (1852.2) ”Isä oli kuitenkin surrut suuresti poikaansa; hän oli kaivannut tätä iloista, vaikkakin ajattelematonta nuorukaista. Tämä isä rakasti tätä poikaa ja piti aina silmällä tietä siltä varalta, että hän sittenkin palaisi, joten sinä päivänä, kun tämä oli lähestymässä kotiaan, vaikka vielä kaukana olikin, isä näki hänet, ja koska isän sydän täyttyi rakastavasta sääliväisyydestä, hän juoksi poikaa vastaan ja toivotti poikansa tervetulleeksi sulkien hänet hellästi syliinsä ja suudellen häntä. Ja sen jälkeen kun he olivat tällä tavoin kohdanneet, poika katsoi isänsä kyyneleisiin kasvoihin ja sanoi: ’Isä, olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi; en ole enää sen arvoinen, että minua kutsuttaisiin kenenkään pojaksi –’ mutta nuorukainen ei ehtinyt lopettaa tunnustustaan, sillä ylen määrin iloinen isä sanoi palvelijoille, jotka olivat siihen hetkeen mennessä juosseet paikalle: ’Tuokaa nopeasti hänen paras viittansa, se, jonka panin talteen, ja pukekaa se hänen ylleen ja pujottakaa pojansormus hänen sormeensa ja hakekaa sandaalit hänen jalkaansa.’

169:1.10 (1852.3) ”Ja kun onnellinen isä oli saattanut helläjalkaisen ja uupuneen nuorukaisen taloon, hän sanoi sen jälkeen palvelijoilleen: ’Noutakaa juottovasikka ja teurastakaa se, ja syökäämme ja iloitkaamme, sillä tämä minun poikani oli kuollut, ja nyt hän on taas elävä; hän oli kadoksissa, ja nyt hän on löytynyt.’ Ja he kaikki kerääntyivät isän ympärille iloitsemaan hänen kanssaan siitä, että hänen poikansa oli saanut takaisin entisen asemansa.

169:1.11 (1852.4) ”Näihin aikoihin, kun he viettivät juhliaan, vanhempi poika tuli pellolta päivätyönsä tehtyään, ja päästessään lähemmäksi taloa hän kuuli, kuinka siellä tanssittiin ja musiikki soi. Ja tultuaan takaovelle hän kutsui yhden palvelijoista ulos tiedustellen, mitä tämä kaikki juhliminen merkitsi. Ja silloin palvelija sanoi: ’Kauan kadoksissa ollut veljesi on tullut kotiin, ja isäsi on teurastuttanut juottovasikan juhliakseen poikansa turvallista kotiinpaluuta. Astu sisälle, jotta sinäkin voisit tervehtiä veljeäsi ja ottaa hänet takaisin isäsi taloon.’

169:1.12 (1852.5) ”Mutta tämän kuultuaan vanhempi veli tunsi itsensä niin loukatuksi ja vihaiseksi, ettei hän saattanut mennä taloon sisälle. Saatuaan tietää hänen panneen pahakseen nuoremman veljensä tervetuliaisjuhlallisuudet hänen isänsä meni ulos lepyttämään häntä. Mutta vanhempi poika ei halunnut antaa myöten isänsä suostutteluille. Hän vastasi isälleen sanoen: ’Näin monet vuodet olen sinua palvellut enkä ole koskaan rikkonut pienintäkään käskyäsi, ja kuitenkaan et ole koskaan antanut minulle edes vohlaa, jotta voisin pitää hauskaa ystävieni kanssa. Olen pysynyt täällä pitääkseni sinusta huolta kaikki nämä vuodet, etkä koskaan järjestänyt riemujuhlia sen johdosta, että olen palvellut uskollisesti. Mutta kun tuo poikasi, joka on tuhlannut omaisuutesi porttojen kanssa, tulee kotiin, niin kylläpä tuli sinulle kiire teurastaa juottovasikka ja järjestää hänelle kemut.’

169:1.13 (1852.6) ”Koska tämä isä kiistämättä rakasti molempia poikiaan, hän koetti puhua järkeä tälle vanhemmalle pojalle: ’Mutta, poikani, olethan kaiken aikaa ollut luonani, ja kaikki tämä, mikä minulla on, on sinun. Sinähän olisit voinut ottaa vohlan milloin hyvänsä, jos vain olisit kutsunut ystäväsi pitämään hauskaa kanssasi. Mutta olisi perin juurin sopivaa, jos nyt liittyisit seuraani iloitsemaan ja juhlimaan veljesi kotiinpaluuta. Ajattelepa sitä, poikani, että veljesi oli hukassa ja on nyt löytynyt; hän on palannut elävänä luoksemme!’”

169:1.14 (1853.1) Tämä oli eräs liikuttavimpia ja vaikuttavimpia kaikista niistä vertauksista, joita Jeesus esitti teroittaakseen kuulijoidensa mieleen sitä, että Isä oli halukas ottamaan vastaan kaikki, jotka pyrkivät taivaan valtakuntaan.

169:1.15 (1853.2) Jeesus esitti nämä kolme tarinaa erittäin mielellään samalla kertaa. Hän esitti kertomuksen kadonneesta lampaasta osoittaakseen, että kun ihmiset tahattomasti eksyvät elämän polulta, Isä välittää tällaisista eksyneistä ja lähtee Poikiensa, lauman varsinaisten paimenten, kanssa etsimään kadonneita lampaita. Sen jälkeen hän mieluusti kertoi tarinan talossa hukkaan joutuneesta kolikosta havainnollistaakseen, miten perinpohjaisesti Jumala etsii kaikkia, jotka ovat elämän aineellisten huolien ja aineellisen hyvän kertymien johdosta hämmentyneitä, ymmällään tai muutoin hengellisessä mielessä sokaistuneita. Ja sitten hänellä oli tapana ryhtyä kertomaan äskeistä vertausta hukkaan joutuneesta pojasta, kotiin palaavan tuhlarin saamasta vastaanotosta, osoittaakseen sillä, miten täysimääräistä kadonneen pojan palauttaminen entiseen asemaansa hänen Isänsä talossa ja sydämessä on.

169:1.16 (1853.3) Monta monituista kertaa Jeesus opettajavuosiensa aikana kertoi ja kertoi taas tämän tuhlaajapoikatarinan. Tämä vertaus samoin kuin kertomus laupiaasta samarialaisesta olivat hänen mieluiten käyttämänsä keinot hänen opettaessaan, mitä Isän rakkaus ja ihmisten lähimmäisyys ovat.