Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia

168:1.1 (1843.7) Käytettyään surijoilta sivussa muutaman hetken Martan ja Marian lohduttamiseen Jeesus kysyi heiltä: ”Minne olette hänet laskeneet?” Silloin Martta sanoi: ”Tule katsomaan.” Ja astellessaan hiljaisuuden vallitessa kummankin surevan sisaren jäljessä Mestari itki. Kun heidän jäljessään kulkevat ystävälliset juutalaiset näkivät hänen kyynelensä, yksi heistä sanoi: ”Katsokaa, kuinka hän häntä rakasti. Eikö hän, joka avasi sokean silmät, olisi kyennyt estämään tämän miehen kuoleman?” Sillä hetkellä he seisoivat jo perhehaudan edessä. Se oli pieni luonnon muovaama luola tai onkalo, kymmenisen metriä korkean kallioseinämän kupeessa puutarhapalstan perimmäisessä nurkassa.

168:1.2 (1844.1) Ihmismielille on vaikea selittää, miksi Jeesus oikeastaan itki. Vaikka käytettävissämme ovat rekisterimerkinnät toisiinsa kietoutuvista inhimillisistä emootioista ja jumalallisista ajatuksista sellaisina kuin ne ovat tallentuneet Personoidun Suuntaajan mieleen, emme silti ole näiden emotionaalisten ilmiöiden todellisesta syystä täysin varmoja. Tunnemme houkutusta uskoa, että Jeesuksen itkun syynä olivat monetkin hänen mielessään tuona hetkenä risteilleet ajatukset ja tunteet. Näitä olivat muun muassa:

168:1.3 (1844.2) 1. Hän tunsi aitoa ja osaaottavaa myötätuntoa Marttaa ja Mariaa kohtaan; hän tunsi todellista ja syvää inhimillistä hellyyttä näitä veljensä menettäneitä sisaria kohtaan.

168:1.4 (1844.3) 2. Hänen mieltään hämmensi surijalauman läsnäolo; jotkut näistä vilpittömiä, toiset pelkkiä teeskentelijöitä. Häntä harmistuttivat aina tällaiset ulkonaiset suremisnäytökset. Hän tiesi, että sisaret rakastivat veljeään ja että he luottivat uskovien eloonjäämiseen. Tällaiset ristiriitaiset tuntemukset saattavat ehkä selittää, miksi hän nyyhki, kun he tulivat hautakammion lähelle.

168:1.5 (1844.4) 3. Lasaruksen palauttaminen kuolevaisten elämän piiriin tosiaankin emmitytti häntä. Lasaruksen sisaret toki tarvitsivat veljeään, mutta Jeesusta suretti se, että hänen olisi kutsuttava ystävänsä takaisin kokemaan katkeraa vainoa, jota hän hyvin tiesi Lasaruksen joutuvan kestämään sen seurauksena, että hän tulisi olemaan Ihmisen Pojan kaikista suurimman voimanosoituksen kohde.

168:1.6 (1844.5) Ja tässä yhteydessä saamme kertoa erään mielenkiintoisen ja valaisevan tosiseikan: Vaikka tämä kertomus eteneekin ikään kuin kysymyksessä olisi näennäisesti luonnollinen ja normaali tapahtuma ihmisten elämänkulun puitteissa, siinä on kuitenkin joitakin varsin kiinnostavia sivupiirteitä. Vaikka viestintuoja meni Jeesuksen luo sunnuntaina kertoen hänelle Lasaruksen sairaudesta ja vaikka Jeesus lähetti sanan, jonka mukaan se ”ei ollut kuolemaksi”, hän samalla kuitenkin meni itse henkilökohtaisesti Betaniaan ja jopa kysyi sisarilta: ”Minne olette hänet laskeneet?” Jos kohta tämä kaikki tuntuukin viittaavan siihen, että Mestari eteni siten kuin tämän elinpiirin puitteissa menetellään ja ihmismielen rajallisen tietämyksen mukaisesti, universumin arkistot paljastavat kuitenkin Jeesuksen Personoidun Suuntaajan antaneen määräykset Lasaruksen Ajatuksensuuntaajan viivyttämisestä tällä planeetalla määräämättömän ajan Lasaruksen kuoleman jälkeen ja tämän määräyksen tulleen kirjatuksi täsmälleen viisitoista minuuttia, ennen kuin Lasarus henkäisi viimeisen kerran.

168:1.7 (1844.6) Tiesikö Jeesuksen jumalallinen mieli jo ennen Lasaruksen kuolemaa, että hän herättäisi tämän kuolleista? Sitä emme tiedä. Tiedämme vain sen, minkä tässä yhteydessä kirjaan merkitsemme.

168:1.8 (1844.7) Monet Jeesuksen vihamiehistä tunsivat houkutusta virnuilla hänen kiintymyksenosoituksilleen, ja he sanoivat toisilleen: ”Jos hän nyt noin suuressa arvossa tätä miestä piti, miksi hän odotteli näin kauan, ennen kuin tuli Betaniaan? Jos hän on, mitä hänestä väitetään, miksei hän pelastanut rakasta ystäväänsä? Mitä hyvää siinä on, että hän parantelee muukalaisia Galileassa, mutta ei kykene pelastamaan niitä, joita rakastaa?” Ja monilla muillakin tavoilla he pitivät pilkkanaan ja vähättelivät Jeesuksen opetuksia ja tekoja.

168:1.9 (1844.8) Ja niin puoli kolmen maissa tuona torstai-iltapäivänä tässä Betanian pikkukylässä näyttämö oli valmiina sitä varten, että sillä esitettäisiin suurin kaikista Nebadonin Mikaelin maiseen toimintaan liittyneistä teoista, suurenmoisin hänen lihallishahmoisen inkarnoitumisensa aikaisista jumalallisen vallan julkituonneista, sillä hänen oma kuolleistanousunsa tapahtui, vasta kun hän jo oli vapautunut kuolevaisen ilmiasun kahleista.

168:1.10 (1845.1) Eipä osannut Lasaruksen haudan äärelle kerääntynyt pieni väkijoukko arvata, että käden ulottuvilla oli valtava kertymä kaikkiin luokkiin kuuluvia taivaallisia olentoja, jotka olivat Jeesuksen Personoidun Suuntaajan määräyksestä Gabrielin johdolla kokoontuneet paikalle ja jotka nyt odotuksesta väristen olivat valmiita täyttämään, mitä heidän rakastamansa Hallitsija käskisi.

168:1.11 (1845.2) Kun Jeesus lausui nämä käskysanat: ”Ottakaa kivi pois”, paikalle kokoontuneet taivaalliset joukot valmistautuivat esittämään sen draaman, jossa Lasarus nousee kuolleista kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa. Tämänmuotoiseen kuolleistaheräämiseen liittyy toimeenpanovaikeuksia, jotka ylittävät moninkertaisesti sen tavallisen menetelmän, jolla kuolevaiset olennot morontiahahmossa herätetään kuolleista, ja siihen vaaditaan paljon enemmän taivaallisia persoonallisuuksia ja paljon suurempaa universumivalmiuksien organisointia.

168:1.12 (1845.3) Kuultuaan Jeesuksen äskeisen käskyn, joka määräsi vierittämään kiven pois haudan suulta, Martta ja Maria joutuivat ristiriitaisten tunteiden valtaan. Maria toivoi, että tarkoituksena olisi Lasaruksen kuolleistaherättäminen, mutta Marttaa, vaikka hän tiettyyn määrään saakka jakoikin sisarensa uskon, vaivasi enemmän pelko, ettei Lasarus olisi ulkonaisesti siinä kunnossa, että häntä sopisi esitellä Jeesukselle, apostoleille ja heidän ystävilleen. Martta sanoi: ”Täytyykö meidän vierittää kivi pois? Veljeni on nyt ollut neljä päivää kuolleena, joten ruumiin mätäneminen on tähän hetkeen mennessä jo alkanut.” Martta sanoi näin myös siitä syystä, ettei hän ollut varma, miksi Mestari oli pyytänyt kiven poistettavaksi; hän ajatteli Jeesuksen ehkä haluavan vain nähdä Lasaruksen viimeisen kerran. Martan suhtautuminen ei ollut vakaata ja ailahtelematonta. Kun he epäröivät vierittää kiven pois, Jeesus sanoi: ”Enkö alun alkaen sanonut teille, ettei tämä sairaus ollut kuolemaksi? Enkö ole tullut täyttämään lupaustani? Ja enkö luoksenne tultuani sanonut, että jos vain uskoisitte, näkisitte Jumalan kunnian? Minkä tähden epäilette? Kuinka kauan vielä kestää, ennen kuin uskotte ja tottelette?”

168:1.13 (1845.4) Jeesuksen lausuttua nämä sanat hänen apostolinsa tarttuivat auliiden naapureiden avustamina kiveen ja vierittivät sen sivuun haudan suulta.

168:1.14 (1845.5) Juutalaisten keskuudessa eli yleisenä uskomus, jonka mukaan sappipisara kuoleman enkelin miekankärjessä alkoi vaikuttaa kolmannen päivän lopulla niin, että se toimi täydellä voimallaan neljäntenä päivänä. Heidän käsityksensä mukaan ihmisen sielu saattoi viipyä haudan lähettyvillä kolmannen päivän loppuun saakka ja koettaa saada kuollutta ruumista henkiin; mutta he uskoivat lujasti, että ennen kuin neljännen päivän aamu valkeni, tällainen sielu oli jo jatkanut matkaansa täältä poistuneiden sielujen olinpaikkaan.

168:1.15 (1845.6) Nämä uskomukset ja käsitykset vainajista ja vainajien hengen poistumisesta olivat omiaan saamaan kaikki tuolla hetkellä Lasaruksen haudalla läsnä olevat ja sittemmin kaikki, jotka saattaisivat kuulla siitä, mitä kohta oli tapahtuva, mielessään vakuuttuneiksi siitä, että tämä oli todellakin ja totisesti tapaus, jossa ihminen herätettiin kuolleista, ja että sen suoritti henkilökohtaisin toimin hän, joka julisti olevansa ”kuolleistanousu ja elämä.”