159:1.1 (1762.3) Eräänä Hippoksessa vietettynä iltana Jeesus antoi erään opetuslapsen kysymykseen vastatessaan oppitunnin anteeksiantamisesta. Mestari sanoi:

159:1.2 (1762.4) ”Jos hyväsydämisellä miehellä on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, eikö hän siinä paikassa jätä niitä yhdeksääkymmentäyhdeksää ja lähde etsimään sitä yhtä, joka on harhautunut? Ja jos hän on hyvä paimen, eikö hän jatkakin kadonneen lampaan etsimistä niin kauan, että hän sen löytää? Ja kadonneen lampaan löydettyään paimen nostaa sen harteilleen ja menee riemuiten kotiin huutaen ystävilleen ja naapureilleen: ’Iloitkaa kanssani, sillä olen löytänyt lampaani, joka oli kadoksissa.’ Julistan teille, että taivaassa on ilo suurempi yhdestä syntisestä, joka katuu, kuin yhdeksästäkymmenestä ja yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät katumusta tarvitse. Vaikka niin onkin, ei taivaassa olevan Isäni tahto ole, että joku näistä vähäisistä eksyisi, saati, että he menehtyisivät. Teidänkin uskonnossanne Jumala saattaa ottaa vastaan katuvaisia synnintekijöitä, mutta valtakunnan evankeliumin mukaan Isä lähtee itse etsimään heitä, jo ennen kuin he ovat katumusta vakavissaan edes ajatelleet.

159:1.3 (1762.5) ”Taivaassa oleva Isä rakastaa lapsiaan, ja teidän tulisi siksi oppia rakastamaan toisianne; taivaassa oleva Isä antaa teille syntinne anteeksi, siksi teidänkin tulisi oppia antamaan anteeksi toinen toisillenne. Jos veljesi tekee syntiä sinua vastaan, mene hänen luokseen ja tahdikkuutta ja kärsivällisyyttä osoittaen tuo esiin hänen vikansa. Ja tee tämä kaikki niin, että se on vain teidän keskinäinen asianne. Jos hän kuuntelee sinua, silloin olet voittanut veljesi. Mutta jos veljesi ei tahdo kuulla sinua, jos hän pitää kiinni siitä, mikä hänen menettelyssään on väärää, mene toistamiseen hänen luokseen ja ota mukaasi yhteinen ystävä tai kaksikin, jotta sinulla niin muodoin on kaksi, ehkä kolmekin, todistajaa vahvistamaan väitteesi ja varmentamaan tosiasiaksi, että olet menetellyt oikeudenmukaisesti ja armeliaasti sinua vastaan rikkonutta veljeäsi kohtaan. Jos hän nytkin kieltäytyy kuulemasta veljiäsi, voit kertoa koko tarinan seurakunnalle, ja jos hän kieltäytyy kuuntelemasta, mitä mieltä veljesyhteisö on, anna silloin yhteisön jäsenten ryhtyä viisaiksi katsomiinsa toimenpiteisiin. Tulkoon tällaisesta kurittomasta jäsenestä valtakunnan hylkiö. Vaikkette voikaan katsoa voivanne istua tuomitsemassa kanssaihmistenne sielua ja vaikkette tohdikaan antaa syntejä anteeksi ja muullakaan tavoin katso voivanne anastaa taivaallisten joukkojen johtajien etuoikeuksia, samalla teille on kuitenkin annettu velvollisuus pitää yllä ajallista järjestystä maanpäällisessä valtakunnassa. Vaikkette saakaan sekaantua ikuista elämää koskeviin jumalallisiin säädöksiin, teidän on kuitenkin ratkaistava käyttäytymistä koskevat asiat siltä osin kuin ne koskevat maanpäällisen veljeskunnan ajallista hyvinvointia. Ja niin kaikki, mitä maan päällä näistä veljesyhteisön kurinpitoon liittyvistä asioista säädätte, pannan merkille taivaassa. Vaikkette voikaan määrätä yksilön ikuista kohtaloa, voitte silti säätää ryhmän käyttäytymistä koskevia lakeja, sillä missä kaksi tai kolme teistä on yhtä mieltä jostakin näistä asioista ja pyytää sitä minulta, se myönnetään teille, ellei pyyntönne ole ristiriidassa taivaassa olevan Isäni tahdon kanssa. Ja tämä kaikki on iäti totta, sillä missä kaksi tai kolme uskovaa kokoontuu yhteen, siellä olen minä heidän keskellään.”

159:1.4 (1763.1) Simon Pietari oli se apostoli, joka oli vastuussa Hippoksessa toimivista työntekijöistä, ja kun hän kuuli Jeesuksen lausuvan äskeiset sanat, hän kysyi: ”Herra, montako kertaa saa veljeni tehdä syntiä minua vastaan, kun vielä annan hänelle anteeksi? Ihanko seitsemän kertaa?” Ja Jeesus vastasi Pietarille: ”Ei vain seitsemän kertaa, vaan jopa seitsemänkymmentäseitsemän kertaa. Niinpä taivaan valtakunta onkin verrattavissa tiettyyn kuninkaaseen, joka määräsi varainhoitajainsa keskuudessa pantavaksi toimeen tilintarkastuksen. Ja kun he olivat ryhtyneet toimittamaan tätä tilien tutkimista, hänen eteensä tuotiin yksi hänen pääuskotuistaan, joka tunnusti olevansa velkaa kuninkaalleen kymmenentuhatta talenttia. Tämä kuninkaan hovin virkamies puolustautui nyt sillä, että hän oli joutunut ahdinkoon, eikä hänellä ollut, millä maksaa tämä velka. Ja niin kuningas määräsi hänen omaisuutensa takavarikoitavaksi ja hänen lapsensa myytäviksi hänen velkansa maksuksi. Kun tämä varainhoitajain päällikkö kuuli tämän ankaran määräyksen, hän heittäytyi kasvoilleen kuninkaan eteen ja rukoili hartaasti kuningasta osoittamaan armoa ja myöntämään hänelle lisää aikaa sanoen: ’Herra, osoita kohdallani vielä vähän pitkämielisyyttä, ja maksan sinulle kaiken.’ Ja kun kuningas katsoi tätä leväperäistä palvelijaa ja hänen perhettään, hänen sydämensä heltyi. Hän määräsi, että palvelija oli päästettävä vapaaksi ja että laina annettaisiin kokonaisuudessaan anteeksi.

159:1.5 (1763.2) ”Ja tämä varainhoitajain päällikkö, joka kerrotulla tavalla oli saanut kuninkaalta armon ja anteeksiantamuksen, lähti toimittamaan asioitaan ja löysi yhden alaisistaan varainhoitajista, joka oli hänelle velkaa vaivaiset sata denaaria. Hän kävi tähän käsiksi ja tätä kurkusta puristaen sanoi: ’Maksa minulle kaikki, mitä olet velkaa.’ Ja silloin tämä varainhoitajatoveri lankesi maahan päällikkövarainhoitajan eteen ja anoi: ’Kunhan olet pitkämielinen minua kohtaan, niin kykenen tuota pikaa maksamaan sinulle.’ Mutta varainhoitajain päällikkö ei halunnut osoittaa armeliaisuutta tätä palvelijatoveriaan kohtaan, vaan päinvastoin heitätti hänet vankilaan, kunnes hän maksaisi velkansa. Kun hänen palvelijatoverinsa näkivät, mitä oli tapahtunut, se vaivasi heitä niin, että he menivät kertomaan asiasta herralleen ja isännälleen, kuninkaalle. Kuultuaan varainhoitopäällikkönsä menettelystä kuningas kutsui tämän kiittämättömän ja anteeksiantamattoman miehen eteensä ja sanoi: ’Olet häijy ja kelvoton palvelija. Kun etsit myötätuntoa, annoin auliisti anteeksi koko velkasi. Mikset sinäkin armahtanut varainhoitajatoveriasi, kuten minä osoitin armeliaisuutta sinua kohtaan?’ Ja kuningas oli niin suunnattoman vihainen, että luovutti kiittämättömän varainhoitopäällikkönsä vankilaviranomaisille, jotta nämä pitäisivät hänet tyrmässä siksi, kunnes hän olisi maksanut kaiken, minkä oli velkaa. Ja samoin on taivaallinen Isäni osoittava entistäkin runsaampaa armoa niille, jotka auliisti osoittavat armoa kanssaihmisilleen. Miten voitte tulla Jumalan luo pyytämään häntä ottamaan huomioon vajavaisuutenne, kun katsotte asiaksenne rangaista veljiänne siitä, että he syyllistyvät näihin samoihin inhimillisiin heikkouksiin? Sanon teille kaikille: Auliisti olette valtakunnan hyviä antimia saaneet, auliisti siis antakaa tekin kaltaisillenne maan päällä.”

159:1.6 (1764.1) Tällä tavoin Jeesus opetti ja valaisi esimerkein, miten vaarallista ja epäoikeudenmukaista on ryhtyä omakohtaisesti tuomitsemaan kanssaihmisiään. Kuria on ylläpidettävä, oikeutta on jaettava, mutta kaikissa näissä asioissa tulisi vallita veljeskunnan viisaus. Jeesus asetti lainsäädäntä- ja oikeudenkäyttövallan haltijaksi ryhmän eikä yksilöä. Eikä edes tätä ryhmälle annettua valtaa saa käyttää henkilökohtaisena valtana. Aina on olemassa vaara, että ennakkoluulo saattaa kierouttaa yksilön esittämää tuomiota tai että intohimo sitä vääristää. Jos arvion esittää ryhmä, on todennäköisempää, että henkilökohtaisen puolueellisuuden vaarat poistuvat ja sen epäoikeudenmukaisuus eliminoituu. Jeesus koetti aina rajoittaa epäoikeudenmukaisuuden, samalla mitalla maksamisen ja koston ainekset, vähimpään mahdolliseen.

159:1.7 (1764.2) [Sanonnan ”seitsemänkymmentäseitsemän” käyttäminen armeliaisuuden ja pitkämielisyyden havainnollistuksena oli peräisin kirjoitusten kohdasta, jossa kerrotaan, millaisen voitonriemun Leemekissä herättivät hänen poikansa Tubal-Kainin metalliaseet, kun hän näitä ylivoimaisia välineitä vihollistensa välineisiin vertaillessaan huudahti: ”Jos Kain aseettomana kosti seitsenkertaisesti, kostan minä nyt seitsemänkymmentäseitsemänkertaisesti.”]