Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

156:5.1 (1737.5) Tuona keskiviikkoiltapäivänä Jeesus puhettaan pitäessään kertoi ensiksi seuraajilleen tarinan valkoisesta liljasta, joka kohottaa tahrattoman puhtaan ja lumivalkean päänsä korkealle päivän paisteeseen olkoonkin, että sen juuret ovat kiinni sen alla olevan maan mudassa ja liassa. ”Samalla tavoin”, hän sanoi, ”voi kuolevainen ihminen, vaikka hänen alkuperänsä ja olemisensa juuret ovat ihmisolemuksen eläimellisessä maaperässä, uskon avulla nostaa hengellisen olemuksensa ylös taivaallisen totuuden päivänvaloon ja tosiaankin tuottaa yleviä hengen hedelmiä.”

156:5.2 (1738.1) Juuri tämän samaisen saarnan kuluessa Jeesus käytti ensimmäisen ja ainoan kerran hänen omaan ammattiinsa – kirvesmiehen työhön – viittaavaa vertausta. Esittäessään kehotuksensa ”rakentakaa hyvin perustukset, jotka tarvitaan hengellisin kyvyin varustetun jalon luonteen kasvuun,” hän sanoi: ”Tuottaaksenne hengen hedelmiä teidän pitää syntyä hengestä. Mikäli mielitte kanssaihmistenne keskellä elää hengen täyttämää elämää, teidän on oltava hengen opettamia ja hengen johdattamia. Mutta älkää tehkö samaa virhettä, jonka hupsu kirvesmies tekee tuhlatessaan kallista aikaa siihen, että hän veistää, mittailee ja höyläilee madonsyömää ja sisältä lahoavaa puutukkiaan, ja näin kaiken uurastuksensa tähän lahoon puuhun pantuaan hänen pitääkin se hylätä, koska se on täysin sopimaton käydäkseen sellaisen rakennuksen perustuksiin, jonka hän haluaisi rakentaa kestämään ajan hampaan nakerrukset ja myrskytuulten tuiverrukset. Varmistakoon jokainen, että luonteen älylliset ja moraaliset perustukset ovat sellaiset, että ne riittävässä määrin tukevat sitä laajenevan ja jalontuvan hengellisen olemuksen muodostamaa ylärakennetta, jonka on sanotulla tavalla saatava aikaan muutos kuolevaisen mielessä ja jonka on sen jälkeen yhdessä tuon uudelleen luodun mielen kanssa saatava aikaan kuolemattoman kohtalon omaavan sielun kehittyminen. Hengellinen olemuksenne – yhdessä luotu sielu – on elävä verso, mutta yksilön mieli ja moraali ovat se maaperä, josta näiden ihmiskehityksen ja jumalallisen kohtalon korkeampien ilmentymien on noustava. Kehittyvän sielun maaperä on inhimillinen ja aineellinen, mutta tämän mielen ja hengen yhteisen luomuksen kohtalo on hengellinen ja jumalallinen.”

156:5.3 (1738.2) Tämän saman päivän iltana Natanael kysyi Jeesukselta: ”Mestari, miksi rukoilemme, ettei Jumala saattaisi meitä kiusaukseen, kun me sen perusteella, mitä olet Isästä paljastanut, varsin hyvin tiedämme, ettei hän koskaan tee mitään sellaista?” Jeesus vastasi Natanaelille:

156:5.4 (1738.3) ”Ei ole outoa, että esität tuollaisia kysymyksiä, kun otetaan huomioon, että alat tuntea Isän sellaisena kuin minä hänet tunnen eikä sellaisena kuin alkuaikojen heprealaisprofeetat hänet niin hämärästi näkivät. Tiedät hyvin, miten vahva taipumus esi-isillämme oli nähdä Jumala lähes kaikessa, mitä tapahtui. He etsivät Jumalan kädenjälkeä kaikista luonnon tapahtumista ja jokaisesta ihmisen kokemukseen kuuluvasta epätavallisesta välikohtauksesta. He liittivät Jumalan niin hyvään kuin pahaankin. He luulivat, että hän hellytti Mooseksen sydämen ja kovetti faaraon sydämen. Kun ihmisellä oli väkevä tarve tehdä jotakin, olkoon hyvää tai pahaa, hänellä oli tapana tehdä selkoa näistä epätavallisista tunnetiloista sanomalla: ’Herra puhui minulle sanoen: tee näin ja tee noin, tai mene sinne ja mene tuonne.’ Siispä, kun ihmiset niin usein ja niin vastustamattomasti joutuivat kiusaukseen, esi-isiemme tavaksi tuli uskoa, että Jumala johdatti heidät siihen heitä koetellakseen, rangaistakseen tai vahvistaakseen. Mutta nyt sinulla toden totta on parempi tieto. Tiedät, että ihmiset aivan liian usein joutuvat kiusaukseen oman itsekkyytensä kannustamina ja eläimellisen olemuksensa yllyttäminä. Milloin joudut tällä tavoin kiusaukseen, kehotan sinua tiedostaessasi kiusauksen rehellisesti ja vilpittömästi juuri siksi, mitä se on, antamaan julkipääsyä etsiville hengen, mielen ja ruumiin energioille älyperäisesti uuden suunnan ohjaamalla ne korkeampiin kanaviin ja kohti ihanteellisempia päämääriä. Tällä keinoin voit muuntaa kiusauksesi korkeimmiksi kuolevaisen suorittaman kohottavan palvelutoiminnan muodoiksi, samalla kun lähes kokonaan vältyt näiltä tuhoisilta ja heikentäviltä yhteenotoilta eläimellisen ja hengellisen olemuksen välillä.

156:5.5 (1738.4) ”Mutta salli minun varoittaa sinua siitä järjettömyydestä, että ryhtyisit kukistamaan kiusausta sillä, että pelkän ihmistahdon voimin korvaat yhden halun toisella ja muka ylevämmällä halulla. Jos tosissasi haluat voittaa vähäarvoisemman ja alemman olemuksesi tuntemat kiusaukset, sinun on saavutettava sellainen tilanne, että hengellä on yliote niin, että olet tosiaankin ja kiistattomasti kehittänyt sellaisen tosiasiallisen kiinnostuksen ja rakkauden niitä korkeampia ja ihanteellisempia käyttäytymismuotoja kohtaan, jotka mielesi haluaa asettaa näiden kiusaukseksi tiedostamiesi alempien ja vähemmän ihanteellisten käyttäytymistapojen sijaan. Näin vapautumisesi tapahtuu pikemminkin hengellisen muuntumisen kautta kuin sillä, että yhä pahemmin kuormitat itseäsi kuolevaiselle ominaisten halujen pettävillä tukahduttamisyrityksillä. Vanha ja alempiarvoinen unohtuu rakastettaessa uutta ja suurempiarvoista. Kauneus korjaa aina voiton rumuudesta kaikkien niiden sydämessä, joita totuudenrakkaus valaisee. Uuteen ja vilpittömään hengelliseen kiintymykseen sisältyvällä karkottavalla energialla on valtava voima. Ja sanon taas kerran sinulle: Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita mieluummin paha hyvällä.”

156:5.6 (1739.1) Myöhään yöhön saakka apostolit ja evankelistat esittivät aina uusia kysymyksiä, ja tahtoisimme niihin annetuista monista vastauksista esittää seuraavat ajatukset, jotka on muokattu nykyisen kielenkäytön mukaisiksi:

156:5.7 (1739.2) Voimakas kunnianhimo, älyllinen arviointikyky ja monessa koeteltu viisaus ovat aineellisen menestymisen perusehtoja. Johtajuus on riippuvaista luontaisesta kyvykkyydestä, arvostelukyvystä, tahdonvoimasta ja päättäväisyydestä. Hengellinen kohtalo on riippuvainen uskosta, rakkaudesta ja totuudelle omistautumisesta – vanhurskauden isoamisesta ja janoamisesta – varauksettomasta halusta löytää Jumala ja olla hänen kaltaisensa.

156:5.8 (1739.3) Älkää lannistuko havainnosta, että olette ihmisiä. Ihmisluonto saattaa olla altis pahuuteen, mutta se ei ole myötäsyntyisesti syntinen. Älkää masentuko siitä, ettette kykene täysin unohtamaan joitakin valitettavia kokemuksianne. Erehdykset, joita ette kykene unohtamaan ajallisuudessa, unohtuvat ikuisuudessa. Keventäkää sielunne taakkaa hankkimalla viivyttelemättä itsellenne kaukokatseinen näkemys kohtalostanne, elämänuranne jatkumisesta maailmankaikkeudessa.

156:5.9 (1739.4) Älkää tehkö sitä virhettä, että arvioitte sielun arvoa mielen epätäydellisyyksien tai ruumiillisten himojen perusteella. Älkää arvostelko sielua älkääkä arvioiko sen kohtaloa yhden yksittäisen ihmiselämässä sattuneen onnettoman tapauksen perusteella. Hengellinen kohtalonne riippuu pelkästään hengellisistä kaipauksistanne ja tarkoitusperistänne.

156:5.10 (1739.5) Uskonto on Jumalaa tuntevan ihmisen kehittyvän kuolemattoman sielun yksinomaisesti hengellinen kokemus, mutta moraalinen voima ja hengellinen energia ovat mahtavia voimia, joita voidaan käyttää hyödyksi käsiteltäessä vaikeita sosiaalisia tilanteita ja ratkaistaessa mutkikkaita taloudellisia ongelmia. Nämä moraaliset ja hengelliset avut tekevät kaikista ihmiselämän tasoista rikkaampia ja mielekkäämpiä.

156:5.11 (1739.6) Joudutte elämään kapeaa ja mitätöntä elämää, jos opitte rakastamaan vain niitä, jotka rakastavat teitä. Ihmisen tuntema rakkaus saattaa tosiaankin olla vastavuoroista, mutta jumalallinen rakkaus on kaikessa täyttymyksen etsinnässään ulospäin suuntautunutta. Mitä vähemmän luodun olemuksessa on rakkautta, sitä suurempi on rakkauden tarve, ja sitä enemmän jumalallinen rakkaus pyrkii tyydyttämään tuollaisen tarpeen. Rakkaus ei koskaan etsi omaansa, eikä kukaan voi sitä itselleen lahjoittaa. Jumalallinen rakkaus ei voi olla itseensä pitäytyvää, vaan sitä täytyy lahjoittaa epäitsekkäästi.

156:5.12 (1739.7) Valtakuntaan uskovien tulisi omata sokea usko, heidän tulisi koko sielullaan uskoa vanhurskauden varmaan riemuvoittoon. Valtakunnan rakentajien ei pidä epäillä ikuisen pelastuksen evankeliumin totuutta. Uskovien on yhä laajemmin opittava astumaan syrjään elämän ryntäilyistä – pakenemaan aineellisen olemassaolon päällekäyväisyyttä –, kun he sen sijaan palvovan uskonyhteyden avulla virkistävät sielua, innoittavat mieltä ja uudistavat henkeä.

156:5.13 (1739.8) Jumalaa tuntevat yksilöt eivät lannistu vastoinkäymisestä eivätkä masennu pettymyksestä. Puhtaasti materiaalisista mullistuksista aiheutuva masentuneisuus ei saa uskovista otetta; hengessä eläviä eivät aineellisen maailman episodit hämmennä. Ikuiseen elämään ehdolla olevat käyttävät sitä voimistavaa ja rakentavaa menetelmää, jolla kohdataan kaikki kuolevaisen elämään liittyvät vastoinkäymiset ja ahdistukset. Jokaisena elämänään päivänä aito uskova huomaa oikeintekemisen entistä helpommaksi.

156:5.14 (1740.1) Elämän hengellinen eläminen lisää suunnattomasti aitoa itsekunnioitusta. Itsekunnioitus ei kuitenkaan ole itseihailua. Itsekunnioitus käy aina rinta rinnan kanssaihmisiin kohdistuvan rakkauden ja palvelun kanssa. Et voi kunnioittaa itseäsi enempää kuin rakastat lähimmäistäsi; toinen mittaa sen, mikä on toisen kapasiteetti.

156:5.15 (1740.2) Jokaisesta aidosta uskovasta tulee ajan myötä yhä taitavampi houkuttelemaan kanssaihmisensä rakastamaan ikuista totuutta. Oletko tänään neuvokkaampi tuomaan hyvyyttä ihmiskunnan tietoon kuin olit eilen? Oletko tänä vuonna parempi vanhurskauden suosittelija kuin viime vuonna? Onko sinusta tulossa yhä taidokkaampi siinä, millaista menetelmää käytät johdattaessasi isoavia sieluja hengelliseen valtakuntaan?

156:5.16 (1740.3) Ovatko ihanteesi niin korkeat, että ne varmistavat ikuisen pelastuksesi, samalla kun ajatuksesi ovat niin käytännöllisiä, että ne tekevät sinusta hyödyllisen kansalaisen toimimaan kuolevaisten kanssaihmistesi parissa maan päällä? Hengessä te olette taivaan kansalaisia, lihallisessa hahmossanne olette vielä maisten valtakuntien kansalaisia. Antakaa keisareille, mitkä ovat aineellisia, ja Jumalalle, mitkä ovat hengellisiä.

156:5.17 (1740.4) Kehittyvän sielun hengellisen kapasiteetin mittana on uskosi totuuteen ja rakkautesi ihmistä kohtaan, mutta inhimillisen luonteenlujuutesi mittana on kykysi torjua kaunaisuus ja kykysi syvän murheen hetkellä torjua alakuloisuus. Tappio on se totuudellinen peili, josta voit nähdä rehellisesti todellisen minäsi.

156:5.18 (1740.5) Kun vartutte iässä ja kun kokemuksenne valtakunnan asioiden osalta karttuvat, tuleeko teistä tahdikkaampia siinä, miten kohtelette hankalia kuolevaisia, ja suvaitsevampia siinä, miten tulette toimeen itsepäisten tovereittenne kanssa? Tahdikkuus on sosiaalisen vaikutusvallan tukipiste ja suvaitsevuus on suurenmoisen sielun tunnusmerkki. Mikäli omaatte nämä harvinaiset ja ihastuttavat lahjat, teistä tulee aikaa myöten yhä valppaampia ja osaavampia, kun ansiokkaasti pyritte välttämään kaikkia tarpeettomia sosiaalisia väärinkäsityksiä. Tällaiset viisaat sielut pystyvät välttymään paljossa siltä harmilta, joka on taatusti kaikkien puutteellisesta emotionaalisesta sopeutumisesta kärsivien osana, kaikkien niiden osana, jotka kieltäytyvät aikuistumasta tai jotka kieltäytyvät ikääntymästä arvokkaasti.

156:5.19 (1740.6) Kaihtakaa epärehellisyyttä ja vilpillisyyttä kaikessa, mitä teette totuutta saarnataksenne ja evankeliumia julistaaksenne. Älkää tavoitelko ansaitsematonta arvonantoa älkääkä janotko myötätuntoa, jota ette ole ansainneet. Rakkautta toki ottakaa ansioistanne riippumatta auliisti vastaan sekä jumalallisista että inhimillisistä lähteistä, ja osoittakaa auliisti vastarakkautta. Mutta kaiken muun teihin kohdistuvaan kunnioittamiseen ja ylistämiseen liittyvän osalta tavoitelkaa vain sellaista, mikä rehellisesti teille kuuluu.

156:5.20 (1740.7) Jumalatietoinen kuolevainen on varma pelastuksesta; hän ei pelkää elämää; hän on rehellinen ja johdonmukainen. Hän osaa urheasti kestää väistämätöntä kärsimistä; hän ei valita, kun hänen tielleen tulee ylitsepääsemätön koettelemus.

156:5.21 (1740.8) Oikea uskova ei väsy hyvän tekemiseen vain siksi, että hänet lannistetaan. Vaikeus kiihottaa totuutta rakastavan innostuksen paloa, ja esteet ovat omiaan vain haastamaan lannistumattoman valtakunnanrakentajan entistäkin lujempiin ponnistuksiin.

156:5.22 (1740.9) Ja Jeesus opetti heille monia muitakin asioita, ennen kuin he valmistautuivat poistumaan Tyyrosta.

156:5.23 (1740.10) Päivää ennen kuin Jeesus lähti Tyyrosta palatakseen Galileanmeren seutuville, hän kutsui työtoverinsa koolle ja antoi kahdelletoista evankelistalle määräyksen palata eri reittiä kuin, minkä hän ja kaksitoista apostolia aikoivat valita. Ja sen jälkeen kun evankelistat lähtivät Tyyrossa Jeesuksen luota, he eivät enää milloinkaan olleet hänen kanssaan yhtä läheisissä kosketuksissa.