Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia

148:6.1 (1662.3) Tuona samana Betsaidan iltana sattui, että Johanneskin kysyi Jeesukselta, miksi niin monet selvästikin viattomat ihmiset kärsivät niin monista sairauksista ja kokivat niin kovin paljon tuskaa. Johanneksen kysymyksiin vastatessaan Mestari paljon muun ohessa sanoi:

148:6.2 (1662.4) ”Poikani, et käsitä, mikä on vastoinkäymisen merkitys tai kärsimisen tehtävä. Etkö ole lukenut tuota seemiläisen kirjallisuuden mestariteosta – kirjoituksiin sisältyvää kertomusta Jobin koettelemuksista? Etkö muista, miten tämä ihana vertaus alkaa kertomuksella Herran palvelijan aineellisesta vauraudesta? Muistanet, että Jobia oli siunattu lapsilla, varallisuudella, omanarvontunnolla, yhteiskunnallisella asemalla, terveydellä ja kaikella muulla, mitä ihmiset tässä ajallisessa elämässä arvostavat. Abrahamin lasten ikiaikaisten opetusten mukaan tällainen aineellinen menestys oli kaikin puolin riittävä todistus jumalallisesta suosiosta. Tuollaiset aineelliset omaisuudet ja mainitunlainen ajallinen menestyminen eivät kuitenkaan ole merkki Jumalan suosiosta. Taivaassa oleva Isäni rakastaa köyhiä aivan yhtä paljon kuin rikkaitakin; hän ei katso henkilöön.

148:6.3 (1663.1) ”Vaikka jumalallisen lain rikkomisen satona ennemmin tai myöhemmin korjataan rangaistus; jos kohta on varmaa, että ihmiset lopulta niittävät, mitä kylvävät, sinun tulisi silti tietää, ettei inhimillinen kärsimys aina ole rangaistus edellä käyneestä synnistä. Ei kyennyt sen paremmin Job kuin hänen ystävänsäkään löytämään oikeaa vastausta asioihin, jotka saivat heidät ymmälle. Ja tuskinpa sinäkään tohtisit nykyisen tietämyksesi valossa osoittaa Saatanalle tai Jumalalle niitä osia, joita he näyttelevät tässä ainutlaatuisessa vertauksessa. Vaikkei Job kärsimyksen kautta löytänytkään ratkaisua älyllisiin pulmiinsa tai selitystä filosofisiin vaikeuksiinsa, hän saavutti silti suurvoittoja; vaikka hän näki, miten hänen teologiset puolustuslinjansa olivat murtumaisillaan, hän nousi sellaisiin hengellisiin korkeuksiin, että hän voi vilpittömin mielin sanoa: ’Minä kauhistun itseäni.’ Silloin ja sinä hetkenä hänelle suotiin se pelastus, että hän sai näyn Jumalasta. Näin siis Job, vaikka hän ymmärsikin väärin kärsimyksen, nousi silti ihmistä korkeammalla olevalle moraalisen ymmärryksen ja hengellisen oivalluksen tasolle. Kun kärsivä palvelija saa näyn Jumalasta, seurauksena on sellainen sielun rauha, joka menee kaiken inhimillisen ymmärryksen yli.

148:6.4 (1663.2) ”Elifas, ensimmäinen Jobin ystävistä, kehotti kärsijää osoittamaan vaivoissaan samaa lujuutta, jota tämä oli menestyksensä päivinä suositellut muille. Tämä valelohduttaja sanoi: ’Luota uskontoosi, Job. Muista, että kärsimään joutuvat pahat eivätkä vanhurskaat. Täytyy olla niin, että ansaitset tämän rangaistuksen, muutoin ei sinua piinattaisi. Varsin hyvin tiedät, ettei kukaan voi Jumalan silmissä olla vanhurskas. Tiedät, ettei pahoilla koskaan ole todellista menestystä. Oli miten oli, ennalta säädetyltä kuitenkin näyttää, että ihminen joutuu vaikeuksiin, ja ehkä Herra kurittaa sinua vain omaksi parhaaksesi.’ Eipä ihme, ettei Job-raukka moisesta inhimillisen kärsimyksen ongelman tulkinnasta saanut paljonkaan lohtua.

148:6.5 (1663.3) ”Mutta hänen toisen ystävänsä, Bildadin, neuvo oli vieläkin masentavampi siitä huolimatta, että se oli tuolloin oikeaksi katsotun teologian näkökulmasta lujalla perustalla. Bildad sanoi: ’Jumala ei voi olla epäoikeudenmukainen. Lastesi on täytynyt olla synnintekijöitä, koska he menehtyivät; sinun täytyy olla väärässä, sillä muuten ei sinua tuolla tavoin piinattaisi. Ja jos olet todella vanhurskas, Jumala varmaankin vapahtaa sinut vaivoistasi. Sinun tulisi oppia siitä, mitä historia kertoo Jumalan menettelystä ihmisten suhteen, eli että Kaikkivaltias hävittää vain häijyt.’

148:6.6 (1663.4) ”Ja muistanet, miten Job vastasi ystävilleen ja sanoi: ’Tiedänhän minä, ettei Jumala kuule avunhuutoani. Miten Jumala muka voi olla oikeudenmukainen ja olla samalla niin perin juurin piittaamaton viattomuudestani? Alan oppia, että minun on hyödytöntä vedota Kaikkivaltiaaseen. Ettekö näe, että Jumala sietää sellaisen, että pahat vainoavat hyviä? Näin perin heikko kun ihminen on, mitä toiveita hänellä on siitä, että kaikkivoipa Jumala ottaa hänet huomioon? Jumala on tehnyt minusta sellaisen kuin olen, ja kun hän näin kääntyy minua vastaan, olen puolustuskyvytön. Ja miksi Jumala ylipäätään minut loi, niin että minun pitää näin surkealla tavalla kärsiä?’

148:6.7 (1663.5) ”Ja kuka voi moittia Jobin suhtautumista, kun otetaan huomioon hänen ystäviensä antamat neuvot ja hänen omassa mielessään Jumalasta vallinneet erheelliset käsitykset? Etkö ymmärrä, että Job ikävöi inhimillistä Jumalaa, että hän kaipasi kanssakäymistä sellaisen jumalallisen Olennon kanssa, joka tuntee ihmisen kuolevaisen olotilan ja ymmärtää, että oikeamieliset joutuvat useinkin syyttä kärsimään osana tätä pitkään, Paratiisiin päätyvään ylösnousemukseen kuuluvaa ensimmäistä elämää? Sen vuoksi on Ihmisen Poika tullut Isän tyköä, että hän lihallisessa hahmossa eläisi sellaisen elämän, että hän kykenee lohduttamaan ja auttamaan kaikkia, joilta vastedes vaaditaan Jobin koettelemusten kestämistä.

148:6.8 (1663.6) ”Jobin kolmas ystävä, Soofar, puolestaan lausui vieläkin lohduttomampia sanoja virkkaessaan: ’Oletpa sinä tyhmä, kun väität olevasi vanhurskas, vaikka näet, millaiseen vaivaan sinut on saatettu. Mutta myönnän toki, että Jumalan teitä on mahdotonta käsittää. Ehkäpä koko kurjuudellasi on kuitenkin jokin salattu tarkoitus.’ Ja kaikkia kolmea ystäväänsä kuunneltuaan Job pyysi apua suoraan Jumalalta vetoamalla siihen, että ’ihminen, vaimosta syntynyt, elää vain vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta.’

148:6.9 (1664.1) ”Sen jälkeen hän kävi ystäviensä kanssa toisen keskustelukierroksen. Elifas kävi yhä tylymmäksi, syyttelevämmäksi ja ivallisemmaksi. Bildadia närkästytti Jobin ylenkatse ystäviään kohtaan. Soofar toisteli synkkämielisiä neuvojaan. Kun päästiin näin pitkälle, Job alkoi jo inhota ystäviään ja vetosi taas Jumalaan, ja nyt hän esitti vetoomuksensa oikeudenmukaiselle Jumalalle eikä sille epäoikeudenmukaiselle Jumalalle, joka kätkeytyi hänen ystäviensä filosofiaan ja jollainen piili myös hänen omassa uskonnollisessa asennoitumisessaan. Seuraavaksi Job haki turvaa lohdukkeesta, joka sisältyy tulevaan elämään, sillä tulevassa elämässähän kuolevaisen olemassaoloon kuuluvat vääryydet kyetään oikaisemaan entistä oikeudenmukaisemmin. Se, ettei Job saa apua ihmiseltä, ajaa hänet Jumalan luo. Sitten seuraa suuri kamppailu, jonka hän käy sydämessään uskon ja epäilyksen välillä. Kärsivä ihminen alkaa lopultakin nähdä elämän valon. Hänen piinattu sielunsa nousee uusille toivon ja rohkeuden kukkuloille. Hän saattaa edelleenkin kärsiä ja jopa kuolla, mutta hänen valaistunut sielunsa päästää nyt ilmoille tuon voitonhuudon: ’Minun Puolustajani elää!’

148:6.10 (1664.2) ”Job oli täysin oikeassa asettaessaan kyseenalaiseksi opinkappaleen, jonka mukaan Jumala kiusaa lapsia rangaistakseen näiden vanhempia. Job oli aina valmis myöntämään, että Jumala on oikeamielinen, mutta hän kaipasi jotakin sellaista ilmoitusta Iankaikkisen persoonallisesta luonteesta, joka olisi tyydyttänyt hänen sielunsa. Ja se juuri on meidän tehtävämme maan päällä. Enää ei kärsiviltä kuolevaisilta evätä lohdutusta, jonka tarjoaa tieto Jumalan rakkaudesta ja ymmärrys taivaassa olevan Isän armosta. Vaikka tuulispäästä puhuttu Jumalan puhe olikin majesteettinen käsitys sille ajalle, jolloin se lausuttiin, sinä olet jo tullut tietämään, ettei Isä tuolla tavoin tuo itseään julki, vaan että hän paremminkin puhuu ihmissydämen sisällä hiljaisena, vaimeana äänenä, joka sanoo: ’Tämä on se tie; sitä käykää.’ Etkö käsitä, että Jumala asuu sisimmässäsi; että hänestä on tullut se, mitä sinä olet, jotta hän saisi tehdä sinusta sen, mitä hän on!”

148:6.11 (1664.3) Sen jälkeen Jeesus esitti seuraavat loppusanat: ”Taivaallinen Isä ei suinkaan tahdostaan kiusaa ihmisten lapsia. Ihminen kärsii ensinnäkin ajallisuuteen kuuluvien sattumusten sekä niiden vajavaisuuksien takia, joiden syynä on se epäkohta, että fyysinen olemassaolo on vielä epäkypsää. Toisekseen hän kärsii synnin, elämän ja valon lakien rikkomisen, väistämättömät seuraamukset. Ja kolmanneksi ihminen korjaa satoa siitä, että hän itse pitää paatuneesti kiinni kapinoinnistaan vanhurskasta taivaan hallitusvaltaa vastaan maan päällä. Mutta ihmisen kärsimykset eivät ole mikään ihmiselle henkilökohtaisesti langetettu jumalallinen tuomio. Ihminen voi tehdä, ja hän tekee, paljon vähentääkseen ajallisia kärsimyksiään. Mutta karkota kerta kaikkiaan mielestäsi sellainen taikauskoinen käsitys, että Jumala paholaisen kehotuksesta saattaa ihmisen vaivaan. Tutkipa Jobin kirjaa vaikka vain siinä tarkoituksessa, että huomaisit, miten monia vääriä käsityksiä hyvätkin ihmiset saattavat Jumalasta elätellä, ja pane sitten merkille, miten tuskallisesti jopa piinattu Job näistä erheellisistä opetuksista huolimatta löysi lohdutuksen ja pelastuksen Jumalan. Lopulta hänen uskonsa tunkeutui kärsimysten pilvien läpi ja löysi sieltä sen elämän valon, joka virtaa Isän tyköä parantavana armona ja iäisenä vanhurskautena.”

148:6.12 (1664.4) Johannes pohdiskeli kuulemiaan sanoja sydämessään monen päivän ajan. Tämä Mestarin kanssa puutarhassa käyty keskustelu toi merkittäviä muutoksia hänen koko loppuelämäänsä, ja jälkeenpäin hän vaikutti suuresti siihen, että muut apostolit muuttivat näkemystään tavallisten inhimillisten kärsimysten syistä, luonteesta ja tarkoituksesta. Mutta Johannes ei koskaan puhunut tästä neuvonpidosta, ennen kuin Mestari oli poistunut tästä maailmasta.