Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia

145:2.1 (1629.2) Seuraavana sapattina Jeesus saarnasi synagogan iltapäiväpalveluksessa aiheesta ”Taivaassa olevan Isän tahto”. Aamulla Simon Pietari oli saarnannut aiheesta ”Valtakunta”. Torstai-illan kokoontumisessa Andreas oli opettanut aiheesta ”Uusi tie”. Tuona nimenomaisena ajankohtana Kapernaumissa oli Jeesukseen uskovia enemmän kuin missään muussa kaupungissa maan päällä.

145:2.2 (1629.3) Kun Jeesus tänä sapatti-iltapäivänä opetti synagogassa, hän valitsi tavan mukaan ensimmäisen tekstinsä lain puolelta ja luki toisesta Mooseksen kirjasta: ”Ja sinä palvelet Herraa, sinun Jumalaasi, ja hän siunaa sinun leipäsi ja sinun vetesi, ja kaikki sairaudet pidetään sinusta kaukana.” Ja toisen tekstin hän valitsi profeetoista ja luki Jesajan kirjasta: ”Nouse ja ole kirkas, sillä sinun valosi on tullut, ja Herran kirkkaus on noussut sinun yllesi. Pimeys saattaa peittää maan ja tiheä synkeys kansan, mutta Herran henki nousee sinun yllesi, ja jumalallinen kirkkaus näkyy sinun kanssasi. Jopa pakanat tulevat tämän valon tykö, ja monet suuret ajattelijat antautuvat tämän valon kirkkauden edessä.”

145:2.3 (1629.4) Tällä saarnallaan Jeesus koetti selvittää, että uskonto on henkilökohtainen kokemus. Mestari sanoi muun muassa:

145:2.4 (1629.5) ”Tiedätte mainiosti, että vaikka hyväsydäminen isä rakastaa perhettään kokonaisuutena, hän pitää heitä tällä tavoin ryhmänä siksi, että tuntee voimakasta rakkautta tuon perheen jokaista yksittäistä jäsentä kohtaan. Teidän ei enää tarvitse lähestyä taivaassa olevaa Isäänne Israelin lapsen ominaisuudessa, vaan Jumalan lapsena. Ryhmänä te tosiaankin olette Israelin lapsia, mutta yksilöinä kukin teistä on Jumalan lapsi. Olen tullut – en tuodakseni Isän julki Israelin lasten keskuudessa – vaan paremminkin siksi, että toisin tämän tiedon, joka kertoo Jumalasta, ja tämän ilmoituksen, joka kertoo hänen rakkaudestaan ja armostaan, yksittäiselle uskovalle aitona omakohtaisena kokemuksena. Profeetat ovat kaikki opettaneet teille, että Jahve huolehtii kansastaan, että Jumala rakastaa Israelia. Mutta minä olen tullut keskuuteenne julistaakseni suurempaa totuutta, totuutta, jonka myös monet myöhemmistä profeetoista käsittivät, nimittäin sitä, että Jumala rakastaa teitä – joukostanne jokaista – yksilöinä. Kaikkien menneiden sukupolvien ajan teillä on ollut kansallinen tai rotukohtainen uskonto; mutta nyt minä olen tullut antamaan teille omakohtaisen uskonnon.

145:2.5 (1630.1) ”Muttei tämäkään ole mikään uusi ajatus. Monet joukossanne hengellisesti asennoituneet ovat tienneet tämän totuuden, koska muutamat profeetoista ovat teitä niin opettaneet. Ettekö ole lukeneet pyhistä kirjoituksista kohtaa, jossa profeetta Jeremia sanoo: ’Niinä päivinä ei enää sanota: Isät söivät happamia rypäleitä ja lasten hampaat heltyivät. Jokaisen on kuoltava oman syntisyytensä takia; jokaiselta ihmiseltä, joka syö happamia rypäleitä, heltyvät hänen omat hampaansa. Katso, ne päivät tulevat, jolloin minä teen kansani kanssa uuden liiton, en sellaista liittoa, jonka tein heidän isiensä kanssa, silloin kun toin heidät pois Egyptin maasta, vaan uuden tien mukaisen liiton. Minä kirjoitankin lakini heidän sydämeensä. Minä olen oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Sinä päivänä he eivät enää sano, ihminen lähimmäiselleen: Tunnetko Herran? Ei! Sillä he kaikki tuntevat minut henkilökohtaisesti, vähäisimmästä suurimpaan.’

145:2.6 (1630.2) ”Ettekö ole lukeneet näitä lupauksia? Ettekö usko kirjoituksiin? Ettekö ymmärrä, että profeetan sanat käyvät toteen siinä, mitä tänä nimenomaisena päivänä näette? Ja eikö Jeremia kehottanut teitä tekemään uskonnosta sydämen asiaa, suhteutumaan Jumalaan yksilöinä? Eikö profeetta sanonut teille, että taivaan Jumala tutkisi yksittäiset sydämenne? Ja eikö teitä varoitettu, että luonnollinen ihmissydän on ennen muuta petollinen ja monet kerrat toivottoman paha?

145:2.7 (1630.3) ”Ettekö ole lukeneet sitäkään kohtaa, jossa Hesekiel jo isillenne opetti, että uskonnosta pitää tulla omakohtaisen kokemuksenne realiteetti? Enää ei teidän pidä käyttää sananlaskua, jossa sanotaan: ’Isät ovat syöneet happamia rypäleitä ja lasten hampaat heltyvät.’ ’Niin totta kuin minä elän’, sanoo Herra Jumala, ’katso, kaikki sielut ovat minun; niin kuin on isän sielu, niin on myös pojan sielu. Vain sielun, joka syntiä tekee, vain sen pitää kuolla.’ Ja sitten Hesekiel näki ennakolta jo tämänkin päivän, kun hän puhui Jumalan puolesta ja sanoi: ’Minä annan teille myös uuden sydämen, ja uuden hengen minä panen teidän sisimpäänne.’

145:2.8 (1630.4) ”Enää teidän ei pidä pelätä, että Jumala rankaisee kokonaista kansakuntaa yhden yksilön tekemästä synnistä; eikä taivaassa oleva Isä liioin rankaise yhtä uskovaa lastaan kansakunnan tekemistä synneistä, vaikka jokaisen perheen yksittäinen jäsen usein joutuukin sietämään perheen tekemien erehdysten ja ryhmän tekemien rikkomusten aineelliset seuraukset. Ettekö tajua, että toivo paremmasta kansakunnasta – toivo paremmasta maailmasta – on sidoksissa yksilön edistymiseen ja valaistumiseen?”

145:2.9 (1630.5) Sen jälkeen Mestari toi esiin, että taivaassa oleva Isä, sitten kun ihminen havaitsee tämän hengellisen vapauden, tahtoo maan päällä olevien lastensa aloittavan sen Paratiisiin johtavan elämänvaiheen ikuisen nousun, joka on luodun tietoista reagointia sisimmässään olevan hengen jumalalliseen kehotukseen löytää Luoja, tuntea Jumala ja pyrkiä tulemaan hänen kaltaisekseen.

145:2.10 (1630.6) Apostoleille tästä saarnasta oli paljon apua. Jokainen heistä tajusi entistä täydemmin, että valtakunnan evankeliumi oli yksilölle eikä kansakunnalle suunnattu viesti.

145:2.11 (1630.7) Vaikka kapernaumilaiset olivat perillä Jeesuksen opetuksesta, he kuitenkin hämmästyivät hänen saarnaansa tänä sapattipäivänä. Hän todellakin opetti niin kuin opettaa se, jolla on valta, eikä niin kuin kirjanoppineet.

145:2.12 (1630.8) Juuri kun Jeesus oli päättänyt puheensa, muuan kuulijakuntaan kuuluva nuori mies, jota Jeesuksen sanat olivat kovasti kiihdyttäneet, sai ankaran epilepsiakohtauksen ja kiljui lujalla äänellä. Kohtauksen lopuksi, kun hän oli palaamassa tajuihinsa, hän puhui uneliaassa tilassa ja sanoi: ”Mitä meillä on tekemistä sinun kanssasi, Jeesus Nasaretilainen? Sinä olet Jumalan pyhä; oletko tullut tuhoamaan meidät?” Jeesus pyysi väkeä hiljenemään, otti nuorta miestä kädestä ja sanoi: ”Virkoa” – ja tämä tointui heti.

145:2.13 (1631.1) Tämä nuori mies ei ollut saastaisen hengen tai riivaajan vallassa; hän oli tavallisen epilepsian uhri. Mutta hänelle oli opetettu hänen vaivansa johtuvan siitä, että hän oli pahan hengen vallassa. Hän uskoi tähän opetukseen ja käyttäytyi sen mukaisesti kaikessa, mitä hän ajatteli tai sanoi sairaudestaan. Kaikki ihmiset uskoivat, että tällaisten ilmiöiden välittömänä syynä oli saastaisten henkien vaikutus. Niinpä he uskoivat Jeesuksen ajaneen riivaajan ulos tästä miehestä. Mutta Jeesus ei tällä kertaa parantanut miehen epilepsiaa. Varsinaisesti tämä mies parani vasta myöhemmin, auringonlaskun jälkeen samana päivänä. Kauan Helluntaipäivän jälkeen apostoli Johannes, joka viimeisenä kirjoitti Jeesuksen tekemisistä, karttoi kaikkea viittaamista näihin niin kutsuttuihin ”paholaisten karkottamisiin”, ja hän menetteli näin siksi, ettei tällaisia tapauksia, jolloin joku oli riivaajan vallassa, enää koskaan Helluntain jälkeen esiintynyt.

145:2.14 (1631.2) Tämän arkipäiväisen tapahtuman seurauksena koko Kapernaumin kaupunkiin levisi nopeasti tieto, jonka mukaan Jeesus oli ajanut riivaajan ulos eräästä miehestä ja ihmetekona parantanut tämän synagogassa iltapäiväsaarnansa päätteeksi. Sapatti oli otollista aikaa tällaisen hätkähdyttävän huhupuheen nopealle ja tehokkaalle leviämiselle. Tieto kantautui myös kaikkiin Kapernaumin ympäristön pienempiin taajamiin, ja monet ihmiset uskoivat siihen.

145:2.15 (1631.3) Ruoanlaitosta ja taloustöistä siinä suuressa Sebedeusten talossa, jota Jeesus ja kaksitoista apostolia käyttivät tukipisteenään, huolehtivat etupäässä Simon Pietarin vaimo ja anoppi. Pietarin koti oli lähellä Sebedeuksen kotia, ja synagogasta palatessaan Jeesus ja hänen ystävänsä pistäytyivät siellä, sillä Pietarin vaimon äiti oli usean päivän ajan ollut vilustunut ja kuumeinen. Nyt sattui suunnilleen samana hetkenä, kun Jeesus seisoi tämän sairaan naisen vierellä häntä kädestä pidellen, hänen otsaansa silittäen ja lohdutuksen ja rohkaisun sanoja lausuen, että kuume lähti hänestä. Jeesus ei ollut vielä ehtinyt selittää apostoleilleen, ettei synagogassa ollut pantu toimeen mitään ihmettä, ja kun tämä tapahtuma oli vielä perin tuoreena ja elävänä heidän mielessään ja kun he muistivat veden ja viinin Kaanassa, he tarttuivat tähän yhteensattumaan taas uutena ihmeenä, ja jotkut heistä riensivät ulos levittääkseen uutisen kaikkialle kaupunkiin.

145:2.16 (1631.4) Pietarin anoppi, Amatha, sairasti malariakuumetta. Tuossa tilanteessa Jeesus ei parantanut häntä ihmeen avulla. Hänen paranemisensa tapahtui vasta useita tunteja myöhemmin, auringonlaskun jälkeen, sen epätavallisen tapahtuman yhteydessä, joka sattui Sebedeuksen kodin etupihalla.

145:2.17 (1631.5) Ja nämä tapaukset kuvastavat tyypillisellä tavalla sitä, miten ihmeitä kaipaava sukupolvi ja tunnustekoja odottava kansa vääjäämättä tarttui kaikkiin tällaisiin yhteensattumiin saadakseen siitä tekosyyn julistaa Jeesuksen panneen toimeen taas uuden ihmeteon.