130:6.1 (1437.1) Kun he olivat vuorilla, Jeesus kävi pitkän keskustelun erään pelokkaan ja alakuloisen nuoren miehen kanssa. Löytämättä lohdutusta ja rohkeutta tovereidensa seurasta tämä nuorukainen oli etsiytynyt kukkuloiden yksinäisyyteen. Hän oli kasvanut kiinni avuttomuuden ja alemmuuden tunteeseen. Näitä luontaisia taipumuksia olivat lisänneet vielä ne lukuisat vaikeat olosuhteet, jotka tämä poikanen oli varttuessaan joutunut kohtaamaan ja joista on erikseen mainittava se, että hän kahdentoistaikäisenä menetti isänsä. Kun he kohtasivat, Jeesus sanoi: ”Tervehdys, ystäväiseni! Miksi näin kauniina päivänä noin alakuloisena? Jos on tapahtunut jotakin, joka huolestuttaa sinua, niin ehkäpä voin jollakin keinoin auttaa sinua. Ja minulle tuottaa joka tapauksessa todellista iloa, kun saan tarjota palveluksiani.”

130:6.2 (1437.2) Nuori mies oli haluton keskustelemaan, ja niin Jeesus lähestyi toistamiseen hänen sieluaan ja sanoi: ”Ymmärrän sinun nousseen näille kukkuloille päästäksesi pois ihmisten näkyviltä. Siksi et tietenkään ole halukas keskustelemaan kanssani, mutta tahtoisin tietää, ovatko nämä kukkulat sinulle tuttuja; tiedätkö, minne polut vievät? Ja osaisitko sattumalta neuvoa minulle parhaan reitin Feniksiin?” Sattui niin, että tämä nuorukainen tunsi nämä vuoret oikein hyvin, ja häntä todellakin alkoi kovasti kiinnostaa kertoa Jeesukselle, mikä olisi Feniksiin vievä tie, jopa niin, että hän piirsi maahan kaikki polut ja selitti juurta jaksain jokaisen yksityiskohdan. Mutta hän hämmästyi ja hänen uteliaisuutensa heräsi, kun Jeesus hyvästit lausuttuaan ja ikään kuin lähtöä tehden yhtäkkiä kääntyi häneen päin sanoen: ”Tiedän varsin hyvin sinun haluavan, että sinut jätettäisiin yksin omaan lohduttomuuteesi, mutta minun taholtani ei olisi sen paremmin ystävällistä kuin oikeudenmukaistakaan ottaa sinulta vastaan näin aulista apua siinä, miten pääsen parhaiten Feniksiin, ja sitten ajattelemattomasti poistua luotasi vähääkään yrittämättä vastata vetoavaan avun- ja opastuksenpyyntöösi siitä, mikä on paras reitti päämäärään, jota täällä vuoren kupeessa viipyessäsi sydämessäsi etsit. Aivan kuten sinä näin hyvin tunnet Feniksiin vievät polut siksi, että olet ne monet kerrat kulkenut, niin tunnen minäkin hyvin tien särkyneiden toiveidesi ja hukkaan valuneiden pyrkimystesi kaupunkiin. Ja koska olet pyytänyt minulta apua, en tuota sinulle pettymystä.” Nuorukainen tunsi melkein kuin olisi saanut iskun vasten kasvoja, mutta hänen onnistui pusertaa suustaan: ”Mutta – enhän minä pyytänyt sinulta mitään.” Ja Jeesus laski levollisesti kätensä hänen olalleen ja sanoi: ”Et, poikani, et sanoin, vaan kaipaavin katsein sinä minun sydämeeni vetosit. Poikaseni, sille, joka rakastaa lähimmäisiään, sille sinun itseluottamuksen puutteesta ja epätoivosta kertova ilmeesi on paljon puhuva avunpyyntö. Istuhan vierelleni, kun kerron sinulle palvelun poluista ja onnen valtateistä, jotka johtavat oman minuuden murehtimisista rakkaudesta kertovien toimintojen tuottamaan iloon ihmisten veljeskunnan piirissä ja taivaan Jumalan palveluksessa.”

130:6.3 (1437.3) Nyt nuori mies halusikin jo kovasti keskustella Jeesuksen kanssa, ja hän polvistui Jeesuksen jalkojen juureen pyytäen hartaasti Jeesusta auttamaan häntä, osoittamaan hänelle tien, jota kautta hän pääsisi pakoon omaa henkilökohtaisen murheen ja tappion maailmaansa. Jeesus sanoi: ”Nouse ylös, ystäväni! Nouse seisomaan kuin mies! Vähäiset viholliset voivat sinua ympäröidä ja monet esteet viivyttää, mutta tämän maailman ja universumin suuret olevaiset ja todelliset olevaiset ovat puolellasi. Aurinko nousee joka aamu tervehtimään sinua, niin kuin se tervehtii mahtavinta ja menestyksekkäintä miestä, jonka maa päällään kantaa. Katso – sinä olet varreltasi vahva ja lihaksiltasi väkevä – fyysinen varustuksesi on keskitasoa parempi. Se on tietenkin jotakuinkin hyödytön silloin, kun vain kyyhötät täällä vuoren kupeessa murehtimassa vastoinkäymisiäsi – todellisia ja kuviteltuja. Mutta voisit ruumiisi voimin tehdä jotakin suurta, jos rientäisit sinne, missä suuret teot odottavat tekijäänsä. Nyt koetat paeta onnetonta minuuttasi, mutta sellainen ei onnistu. Sinä itse ja elämiseesi liittyvät ongelmat ovat todellisia; et pääse niitä pakoon niin kauan kuin elät. Ja sitten vielä: sinulla on kirkas ja kyvykäs mieli. Voimakkaalla ruumiillasi on älykäs mieli sitä ohjaamassa. Pane mielesi työhön ratkaisemaan ongelmansa. Opeta älysi tekemään työtä hyväksesi. Kieltäydy jo sellaisesta, että pelko hallitsee sinua kuin jotakin ajatuksetonta eläintä. Mielesi tulisi olla rohkea liittolaisesi elämän ongelmiesi ratkaisemisessa, sen sijaan että olet, kuten olet tähän asti ollut, sen viheliäinen ja pelokas orja ja masennuksen ja tappiontunteen kahlerenki. Mutta kaikkein arvokkainta on, että todellisiin tuloksiin pääsyn potentiaalisi on henki, joka elää sisimmässäsi ja joka kannustaa ja innoittaa mieltäsi itsensä hallitsemiseen ja ruumiin aktivoimiseen, jos tahdot päästää sen pelon kahleista ja annat hengelliselle olemuksellesi sillä keinoin mahdollisuuden aloittaa elävän uskon sisältämällä väkevyydellä vapautumisesi kaikesta toimettomuuden mukanaan tuomasta pahasta. Ja silloin, ei aikaakaan, kun tämä usko kukistaa ihmistenpelon sillä, että nyt on mukana vaikuttamassa myös pakottava, uusi ja kaikkea hallitseva lähimmäisenrakkaus, joka tulee kohta täyttämään sielusi ääriään myöten, sillä sydämessäsi on syntynyt tietoisuus siitä, että olet Jumalan lapsi.

130:6.4 (1438.1) ”Tänä päivänä, poikani, sinun on määrä syntyä uudelleen, sinulle annetaan uusi asema ihmisenä, joka uskoo ja jolla on rohkeutta ja joka on Jumalan tähden antautunut ihmisten palvelemiseen. Ja kun sinusta näin tulee sisimmässäsi uudella tavalla elämään asennoitunut, tulee sinusta niin ikään uudella tavalla universumiin asennoitunut. Olet syntynyt uudelleen – syntynyt hengestä – ja tästä lähtien koko elämäsi on oleva voitokkaiden saavutusten täyttämää elämää. Sen jälkeen hankaluus vain elähdyttää sinua, pettymys kannustaa sinua eteenpäin, vaikeudet ovat sinulle vain haaste ja esteet ovat sinulle vain virkistykseksi. Nouse, nuori mies! Sano hyvästit elämälle, jota elit pelosta madellen ja pelkuruuttasi paeten. Riennä taas velvollisuuksiesi pariin ja elä lihallinen elämänvaiheesi Jumalan poikana, kuolevaisena, joka on antautunut jalostavaan ihmisten palvelemiseen maan päällä ja jonka on määrä astua ylivertaiseen ja ikuiseen Jumalan palvelemiseen ajattomuudessa.”

130:6.5 (1438.2) Tästä Fortune-nimisestä nuorukaisesta tuli sittemmin Kreetan kristittyjen johtaja ja Tiituksen läheinen työtoveri tämän ponnistellessa Kreetan kristittyjen tilanteen kohentamiseksi.

130:6.6 (1438.3) Matkalaiset olivat perusteellisesti levänneitä ja virkistyneitä, kun he puolelta päivin eräänä päivänä valmistautuivat purjehtimaan Karthagoon Pohjois-Afrikassa. Matkan varrella he poikkesivat kahdeksi päiväksi Kyrenessä. Kyrenessä Jeesus ja Ganid antoivat ensiavun eräälle Rufus-nimiselle poikaselle, joka oli loukkaantunut täydessä kuormassa olevien härkävankkureiden rikkouduttua. He kantoivat pojan tämän kotiin äitinsä hoiviin. Ja eipä osannut hänen isänsä, Simon, edes uneksia, että mies, jonka ristiä hän sittemmin roomalaissotilaan käskystä kantoi, oli sama muukalainen, joka kerran osoitti ystävällisyyttä hänen pojalleen.