Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia

128:1.1 (1407.6) Aikuisikänsä saavuttamisen myötä Jeesus otti vakavissaan ja täysin tietoisesti tehtäväkseen viedä päätökseen sen kokemuksen, että hän tulisi tietämään, millainen on hänen älyllisten luotujensa alimman muodon elämä, ja ansaitsisi sillä keinoin lopullisen ja täysimääräisen oikeuden itse luomansa universumin ehdottomaan hallitsijanvaltaan. Hän tarttui tähän suunnattomaan tehtävään täysin käsittäen kaksinaisen olemuksensa. Mutta tosiasiassa hän oli jo yhdistänyt nämä kaksi olemusta yhdeksi – Jeesus Nasaretilaiseksi.

128:1.2 (1407.7) Joshua ben Josef tiesi vallan hyvin, että hän oli ihminen, naisesta syntynyt kuolevainen ihminen. Tämä käy ilmi siitä, että hän valitsi ensimmäiseksi epiteetikseen Ihmisen Poika. Hän oli eittämättömästi lihaa ja verta, ja vielä nytkin hän täysivaltaisen hallitsijan vallalla kokonaisen universumin kohtaloita johtaessaan kantaa yhä monien oivallisesti ansaitsemiensa epiteettien joukossa Ihmisen Pojan arvonimeä. Pitää kirjaimellisesti paikkansa, kun sanotaan, että Universaalisen Isän luova Sana – Luoja-Poika – ”tuli lihaksi ja eli Urantia-nimisen maailman ihmisenä”. Hän uurasti, väsyi, lepäsi ja nukkui. Hän tunsi nälkää ja tyydytti nälkänsä ravinnolla; hän tunsi janoa ja sammutti janonsa vedellä. Hänen kokemusmaailmaansa kuului inhimillisten tunteiden ja mielenliikkeiden koko kirjo; häntä ”koeteltiin kaikessa aivan kuin teitäkin koetellaan”, ja hänkin kärsi ja kuoli.

128:1.3 (1407.8) Hän sai tietoa ja saavutti kokemusta ja yhdisti nämä viisaudeksi, aivan kuin muutkin maan kuolevaiset. Mitään yliluonnollista voimaa hän ei käyttänyt hyväkseen ennen kuin vasta kasteensa jälkeen. Hänen käytössään ei ollut mitään voimaa tai tekijää, joka ei kuulunut hänen ihmisolennon varustukseensa Joosefin ja Marian poikana.

128:1.4 (1408.1) Mitä sitten tulee ominaisuuksiin, jotka hänellä oli ennen hänen ihmishahmoista olomuotoaan, niin niiden osalta hän tyhjensi itsensä. Ennen julkisen toimintansa aloittamista hänen tietämyksensä ihmisistä ja tapahtumista rajoittui kokonaan siihen, mitä hän itse sai selville. Hän oli tosi ihminen ihmisten joukossa.

128:1.5 (1408.2) Ikuisena ja kunniakkaana on kuuluva tämä totuus: ”Meillä on sellainen korkea valtias, joka voidaan saada liikuttumaan heikkouksiemme tuntemisella. Meillä on Hallitsija, joka on ollut kaikessa koeteltu ja kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.” Ja koska hän itse on kärsinyt, koeteltu ja kiusattu kun oli, hänellä on yltä kyllin kykyä hämmentyneiden ja ahdistuneiden ymmärtämiseen ja hoivaamiseen.

128:1.6 (1408.3) Tässä vaiheessa Nasaretin kirvesmies jo täysin ymmärsi, millainen työ häntä odotti, mutta hän halusi elää ihmisen elämänsä niin kuin se soljuisi omissa luonnollisissa uomissaan. Ja joissakin näissä asioissa hän on todellakin esimerkki kuolevaisluoduilleen, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: ”Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, hänellä, joka katsoi – Jumalan luontoa kun oli –, ettei ollut kummallista olla Jumalan kanssa tasavertainen. Mutta hän teki itsestään vähäpätöisen ja luodun olennon hahmoon pukeutumalla hän syntyi ihmisen kaltaiseksi. Ja kun hän näin oli saanut ihmisen muodon, hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristinkuolemaan asti.”

128:1.7 (1408.4) Hän eli kuolevaisen olennon elämänsä aivan kuten kaikki muutkin ihmissukukunnan edustajat voivat elää oman elämänsä, ”hän, joka lihallisen elämänsä päivinä väkevin tuntein ja jopa kyynelin toi rukouksensa ja anomuksensa Hänelle, joka voi hänet kaikesta pahasta pelastaa, ja hänen rukouksensa kuultiin hänen uskonsa tähden.” Jotta hänestä saattoi tulla veljiensä armelias ja ymmärtäväinen suvereeni hallitsija, oli tärkeätä, että hänestä tehtiin joka suhteessa veljiensä kaltainen.

128:1.8 (1408.5) Omaa ihmisyyttään hän ei koskaan epäillyt. Se oli hänelle itsestään selvää, ja hän oli siitä aina tietoinen. Mutta hänen jumalallisen olemuksensa osalta jäi aina sijaa epäilykselle ja arvelulle, tai ainakin näin voidaan sanoa hänen kastetapahtumaansa saakka. Jumalallisuuden tiedostuminen oli hidasta ja – ihmisen näkökulmasta katsottuna – luonnollista, vähitellen tapahtuvaa totuuden paljastumista. Tämä jumalallisuuden paljastuminen ja tiedostuminen alkoi Jerusalemissa, kun hän ei vielä ollut täyttänyt kolmeatoista, hänen ihmisenä olonsa ensimmäisen yliluonnollisen tapahtuman myötä. Ja tämä kokemus, joka siis sai aikaan hänen jumalallisuutensa tiedostumisen, täydentyi hänen lihallisessa hahmossa kokemansa toisen yliluonnollisen kokemuksen aikana, nimittäin siinä välinäytöksessä, joka liittyi Johanneksen toimittamaan Jeesuksen kastamiseen Jordanvirrassa ja joka tapahtuma oli merkkinä hänen hoivaajan ja opettajan julkisen elämänuransa alkamisesta.

128:1.9 (1408.6) Näiden kahden taivaallisen ilmestyksen välisenä aikana, joista ensimmäinen tapahtui hänen kolmantenatoista elinvuotenaan ja toinen hänen kasteessaan, tämän ruumiillistuneen Luoja-Pojan elämässä ei sattunut mitään yliluonnollista tahi yli-inhimillistä. Tästä huolimatta Betlehemin lapsi, Nasaretin miehenalku, nuorukainen ja mies, oli todellisuudessa kuitenkin universumin inkarnoitunut Luoja. Mutta hän ei kertaakaan käyttänyt edes vähäistä osaa hänelle kuuluvaa valtaa, eikä hän ihmisen elämää eläessään myöskään ennen päivää, jona Johannes hänet kastoi, turvautunut muiden taivaallisten persoonallisuuksien kuin suojelijaserafinsa opastukseen. Ja me, jotka tämän todistuksen annamme, tiedämme, mistä me puhumme.

128:1.10 (1408.7) Ja kuitenkin hän oli kaikki nämä lihallisessa hahmossa viettämänsä elämän vuodet totisesti jumalallinen. Hän oli itse asiassa yksi Paratiisin-Isän Luoja-Pojista. Sitten kun hän oli lopullisesti astunut elämänuransa julkiseen vaiheeseen, mikä tapahtui hänen vietyään teknisessä mielessä päätökseen täysivaltaisuuden hankkimisen edellyttämän puhtaasti kuolevaisena saatavan kokemuksen, hän ei empinyt julkisesti myöntää olevansa Jumalan Poika. Hän ei epäröinyt julistaa: ”Minä olen alfa ja oomega, alku ja loppu, ensimmäinen ja viimeinen.” Myöhempinä vuosina hän ei esittänyt vastalausetta, kun häntä kutsuttiin Kirkkauden Herraksi; Universumin Hallitsijaksi; koko luomakunnan Herraksi Jumalaksi; Israelin Pyhäksi; kaikkien Herraksi; meidän Herraksemme ja Jumalaksemme; Jumalaksi, joka on luonamme ja jonka nimi on jokaisen nimen yläpuolella ja kaikissa maailmoissa; universumin Kaikkivaltiudeksi; tämän luomuksen Universumimieleksi; Häneksi, johon kätkeytyvät kaikki viisauden ja tiedon aarteet; Hänen täyteydekseen, joka täyttää kaiken; ikuisen Jumalan ikuiseksi Sanaksi; Häneksi, joka oli ennen kaikkea ja johon kaikkeus sisältyy; taivaitten ja maan Luojaksi; universumin Ylläpitäjäksi; koko maanpiirin Tuomariksi; ikuisen elämän Antajaksi; Hyväksi Paimeneksi; maailmojen Vapahtajaksi ja pelastuksemme Isännäksi.

128:1.11 (1409.1) Hän ei koskaan sanonut mitään näitä arvonimiä vastaan, jotka häneen liitettiin hänen siirryttyään puhtaasti ihmisenä elämästään elämänvaiheesta niihin elämänsä myöhempiin vuosiin, jolloin hän oli tietoinen jumaluuden ihmishahmossa ja ihmisyyden puolesta ja ihmisyyden hyväksi tässä maailmassa ja kaikkien muiden maailmojen hyväksi suorittamasta hoivasta. Jeesus torjui vain yhden häneen liitetyistä epiteeteistä: Kun häntä kerran kutsuttiin Immanueliksi, hän vastasi: ”Se en ole minä, vaan se on vanhempi veljeni.”

128:1.12 (1409.2) Jeesus alistui aina nöyrästi taivaallisen Isän tahtoon, myös silloin kun hän maan päällä jo oli siirtynyt laajempiin elämänyhteyksiin.

128:1.13 (1409.3) Kasteensa jälkeen hän ei pitänyt minään sitä, että hän salli vilpittömästi häneen uskovien ja kiitollisina häntä seuraavien myös palvoa häntä. Jo silloin kun hän vielä kamppaili köyhyyden kourissa ja omien kättensä työllä hankki perheelleen elämän perustarpeet, kasvoi hänen tietoisuutensa siitä, että hän oli Jumalan Poika. Hän tiesi olevansa taivaiden ja sen samaisen maailman luoja, jossa hän nyt eli elämäänsä ihmisen hahmossa. Ja taivaallisten olentojen armeijakunnat tilannetta seuraavan valtavan universumin joka puolella tiesivät niin ikään, että tämä Nasaretin mies oli heidän rakastettu Hallitsijansa ja Luoja-isänsä. Kaikki nämä vuodet koko Nebadonin universumi oli syvällisen jännityksen vallassa. Kaikkien taivaallisten olentojen katse oli jatkuvasti suunnattuna Urantiaan – Palestiinaan.

128:1.14 (1409.4) Käsillä olevana vuonna Jeesus meni Joosefin kanssa Jerusalemiin viettämään pääsiäistä. Kun hän kerran oli vienyt Jaakobin temppeliin vihittäväksi, hän katsoi velvollisuudekseen viedä sinne myös Joosefin. Jeesuksessa ei koskaan ilmennyt minkäänmääräistä puolueellisuutta perheensä kohtelussa. Hän meni Joosefin kanssa Jerusalemiin tavanomaista Jordaninlaakson reittiä, mutta hän palasi Nasaretiin Jordanin itäpuolista tietä, joka kulki Amathuksen kautta. Kuljettaessa Jordanin vartta alavirtaan Jeesus kertoi Joosefille juutalaisten historiasta, ja paluumatkalla hän kertoi tälle niistä maineikkaista Ruubenin, Gaadin ja Gileadin heimoista, jotka olivat perimätietojen mukaan asuneet näillä joen itäpuolisilla alueilla.

128:1.15 (1409.5) Joosef esitti Jeesukselle useita johdattelevia kysymyksiä, jotka koskivat Jeesuksen elämäntehtävää, mutta useimpiin tällaisiin tiedusteluihin Jeesus halusi vastata vain: ”Hetkeni ei ole vielä tullut.” Näiden kahdenkeskisten keskustelujen kuluessa hän tuli kuitenkin ohimennen lausuneeksi monia sellaisia sanoja, jotka palautuivat Joosefin mieleen myöhempien vuosien hämmentävien tapahtumien aikana. Jeesus vietti Joosefin kanssa tämän pääsiäisen kolmen ystävänsä luona Betaniassa, kuten hänen tapanaan oli tehdä Jerusalemissa ollessaan ja näille muistojuhlille osallistuessaan.