Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia

115:3.1 (1261.5) Absoluuttinen kosmos on käsitteellisesti rajaton. Tämän primäärisen todellisuuden ulottuvuuden ja olemuksen määritteleminen on infiniittisyyden kvalifioimista ja puhtaan ikuisuuden käsitteen laimentamista. Infiniittis-ikuisen, ikuis-infiniittisen, idea on ulottuvuudeltaan kvalifioimaton ja tosiasiallisuudeltaan absoluuttinen. Urantian menneisyydestä, nykyisyydestä tai tulevaisuudesta ei tavata kieltä, joka todellisuutta vastaavalla tavalla toisi julki infiniittisyyden todellisuuden ja todellisuuden infiniittisyyden. Ihmisen, infiniittisessä kosmoksessa olevan finiittisen luodun, täytyy tyytyä vääristyneisiin heijastumiin ja laimennettuihin käsityksiin siitä äärettömästä, rajattomasta, koskaan alkamattomasta, koskaan päättymättömästä olemassaolevasta, jonka käsittämiseen hänen kykynsä eivät todellisuudessa riitä.

115:3.2 (1261.6) Mieli ei voi koskaan toivoa ymmärtävänsä Absoluutin käsitettä muutoin kuin yrittämällä ensin murtaa tällaisen realiteetin ykseys. Mieli on kaikkien eroavaisuuksien yhdistämistä, mutta silloin kun tällaiset nimenomaiset eroavaisuudet puuttuvat, mieli ei löydä mitään perustaa, jonka varaan se voisi koettaa muodostaa ymmärrykseen tarvittavia käsitteitä.

115:3.3 (1261.7) Infiniittisyyden aikojentakainen lepotila vaatii segmentoimista, ennen kuin ihminen yrittää sitä käsittää. Infiniittisyydessä on ykseys, joka käsillä olevissa luvuissa on ilmaistu MINÄ OLEN -olevaisena – luodun olennon mielen tekemänä ensimmäisenä postulaattina. Mutta luotu ei voi milloinkaan ymmärtää, mistä johtuu, että tästä ykseydestä tulee kaksinaisuus, kolmiyhteisyys ja moninaisuus, samalla kun se kuitenkin pysyy kvalifioimattomana ykseytenä. Ihminen kohtaa samanlaisen pulman pysähtyessään miettimään Kolminaisuuden jakamatonta Jumaluutta Jumalan monikollisen personoitumisen rinnalla.

115:3.4 (1262.1) Vain se, että ihminen on kaukana infiniittisyydestä, on syynä tämän käsitteen esittämiseen yhdellä sanalla. Vaikka infiniittisyys yhtäältä on YKSEYTTÄ, se on toisaalta MONINAISUUTTA ilman loppua tai äärtä. Finiittisten älyllisten olentojen havainnoimana infiniittisyys on luotujen filosofian ja finiittisen metafysiikan suurin mahdollinen paradoksi. Vaikka ihmisen hengellinen olemus palvontakokemuksessa tavoittaakin Isän, joka on infiniittinen, ehtyy ihmisen älyllinen käsityskyky jo Korkeimman olennon maksimaalisen käsittämisen kohdalla. Korkeimman tuolla puolen käsitteet ovat yhä enemmän pelkkiä nimiä; ne ovat yhä vähemmän todellisuuden todenperäisiä määrityksiä; niistä tulee aina vain laajemmin luodun olennon finiittistä ymmärrystä edustava projektio kohti finiittisen yläpuolella olevaa.

115:3.5 (1262.2) Eräs absoluuttista tasoa koskeva peruskonseptio tuo mukanaan postulaatin kolmesta osa-alueesta:

115:3.6 (1262.3) 1. Alkuperäinen. Kvalifioimaton käsitys Ensimmäisestä Lähteestä ja Keskuksesta, siitä MINÄ OLEN -olevaiseksi käsitetystä lähdeilmentymästä, josta kaikki todellisuus saa alkunsa.

115:3.7 (1262.4) 2. Aktuaalinen. Aktuaalisuuden kolmen Absoluutin eli Toisen, Kolmannen ja Paratiisi-Lähteen ja Keskuksen yhteenliittymä. Tämä Iankaikkisen Pojan, Äärettömän Hengen ja Paratiisin Saaren kolmius on Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen alkuperäisyyden aktuaalinen julkitulo.

115:3.8 (1262.5) 3. Potentiaalinen. Potentiaalisuuden kolmen Absoluutin eli Jumaluus-, Kvalifioimattoman ja Universaalisen Absoluutin yhteenliittymä. Tämä eksistentiaalista potentiaalisuutta edustava kolmius on Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen alkuperäisyyden potentiaalinen julkitulo.

115:3.9 (1262.6) Alkuperäisen, Aktuaalisen ja Potentiaalisen keskinäinen yhteennivoutuminen antaa tulokseksi ne infiniittisyyden piirissä esiintyvät jännitteet, jotka tekevät kaiken universumikasvun mahdolliseksi; ja kasvu on Seitsenkertaisen, Korkeimman ja Perimmäisen olemus.

115:3.10 (1262.7) Jumaluus-, Universaalisen ja Kvalifioimattoman Absoluutin yhteenliittymässä potentiaalisuus on absoluuttista, kun aktuaalisuus taas on esiin nousevaa. Toisen, Kolmannen ja Paratiisi-Lähteen ja Keskuksen yhteenliittymässä aktuaalisuus on absoluuttista, kun potentiaalisuus taas on esiin nousevaa. Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen alkuperäisyyden osalta emme voi sanoa, että sen paremmin aktuaalisuus kuin potentiaalisuuskaan olisi joko olemassa olevaa tai esiin nousevaa – Isä on.

115:3.11 (1262.8) Ajallisuuden näkökulmasta katsottuna Aktuaalinen on sitä, mikä oli ja mikä on; Potentiaalinen on sitä, mikä on tulossa ja sitä, mikä tulee olemaan; Alkuperäinen on se, mikä on. Ikuisuuden näkökulmasta katsoen Alkuperäisen, Aktuaalisen ja Potentiaalisen väliset erot eivät ole näin ilmeisiä. Nämä kolmiyhteiset kvaliteetit eivät ole yhtä silmiin pistäviä paratiisi-ikuisuuden tasoilla. Ikuisuudessa kaikki on – kaikki vain ei ole vielä tullut ilmi ajallisuudessa ja avaruudessa.

115:3.12 (1262.9) Luodun näkökulmasta aktuaalisuus on substanssia, potentiaalisuus on kapasiteettia. Aktuaalisuus on kaiken keskellä ja laajenee sieltä perifeeriseen infiniittisyyteen; potentiaalisuus tulee sisäänpäin infiniittisyyden periferiasta ja konvergoituu kaiken olevaisen keskuksessa. Alkuperäisyys on sitä, mikä ensin aiheuttaa ja sitten tasapainottaa todellisuuden muodonmuutoksen kiertokulun kaksinaiset liikkeet potentiaaleista aktuaaleiksi sekä olemassa olevien aktuaalien potentiaalistumisen.

115:3.13 (1262.10) Potentiaalisuutta edustavat kolme Absoluuttia ovat toiminnallisia kosmoksen puhtaasti ikuisella tasolla, näin ollen ne eivät sanotussa ominaisuudessa toimi milloinkaan absoluuttisuutta alemmilla tasoilla. Todellisuuden alenevilla tasoilla potentiaalisuutta edustava kolmius tulee esiin Perimmäisen myötä ja Korkeimman jälkeen. Potentiaalisen ajallis-aktuaalistuminen saattaa jäädä toteutumatta, kun kysymys on jollakin absoluuttista alemmalla tasolla olevasta osasta, mutta näin ei käy koskaan kokonaisuuden osalta. Jumalan tahto pääsee aina lopulta voitolle, ei aina yksilön kohdalla, mutta poikkeuksetta, aina kun kysymyksessä on kokonaisuus.

115:3.14 (1263.1) Juuri aktuaalisuuden kolmiudessa kosmoksen olevaisilla on keskuksensa. Olipa kysymys hengestä, mielestä tai energiasta, niiden kaikkien keskipisteenä on tämä Pojan, Hengen ja Paratiisin yhteenliittymä. Henkeä olevan Pojan persoonallisuus on kaiken persoonallisuuden perikuva kautta universumien. Paratiisin Saaren substanssi on se perikuva, josta Havona on täydellinen ja superuniversumit ovat täydellistyvä ilmentymä. Myötätoimija on samanaikaisesti kosmisen energian mieliaktivoituma, henkitarkoitusperän käsitteellistymä ja aineellisten tasojen matemaattisten syiden ja seurausten yhdistymä hengellisen tason tahtoperäisten tarkoitusperien ja motiivien kanssa. Finiittisessä universumissa ja siihen nähden Poika, Henki ja Paratiisi toimivat Perimmäisessä ja Perimmäisen jälkeen sellaisena kuin tämä on ehdollistuneena ja kvalifioituneena Korkeimmassa.

115:3.15 (1263.2) (Jumaluuden) aktuaalisuus nimenomaan on se, mitä ihminen tavoittelee noustessaan Paratiisiin. (Ihmisen jumalallisuuden) potentiaalisuus on se, mikä ihmisessä tämän etsinnän myötä kehittyy. Alkuperäinen on se, mikä mahdollistaa aktuaalisen ihmisen, potentiaalisen ihmisen ja ikuisen ihmisen rinnakkainolon ja integroitumisen.

115:3.16 (1263.3) Kosmoksen lopullisessa dynamiikassa on kysymys reaalisuuden alituisesta siirtymisestä potentiaalisuudesta aktuaalisuuteen. Tällaiselle muodonmuutokselle voi teoriassa olla loppu, mutta tosiasiassa sellainen on mahdotonta, sillä Potentiaalinen ja Aktuaalinen kytkeytyvät kumpikin yhteyspiirin kautta Alkuperäiseen (MINÄ OLEN -olevaiseen), ja tämän samastumisen vuoksi on ikiajat mahdotonta panna rajaa universumin kehitysperäiselle edistymiselle. Mikään MINÄ OLEN -olevaiseen samastuva ei voi milloinkaan lakata edistymästä, sillä MINÄ OLEN -olevaisen potentiaalien aktuaalisuus on absoluuttista, ja MINÄ OLEN -olevaisen aktuaalien potentiaalisuus on sekin absoluuttista. Aktuaaliset tulevat aina avaamaan uusia väyliä, jotka johtavat tähän saakka mahdottomien potentiaalien toteutumiseen – jokainen ihmisen tekemä päätös, paitsi että se aktualisoi uuden realiteetin ihmiskokemuksessa, avaa myös uuden kapasiteetin ihmisen kasvulle. Jokaisessa lapsessa elää aikuinen, ja kypsässä Jumalaa tuntevassa ihmisessä piilee morontiaetenijä.

115:3.17 (1263.4) Kasvun pysähtymistä ei kokonaiskosmoksessa voi koskaan esiintyä, sillä kasvun perusta – absoluuttiset aktuaaliset – on kvalifioimaton, ja koska kasvun mahdollisuudet – absoluuttiset potentiaalit – ovat rajoittamattomat. Universumin filosofit ovat käytännön kannalta asiaa tarkastellessaan tulleet siihen johtopäätökseen, ettei mitään sellaista kuin loppu ole olemassa.

115:3.18 (1263.5) Rajoittuneesta näkökulmasta katsottuna toki on olemassa monia loppuja, monia toimintojen päättymisiä, mutta korkeamman universumitason laajemmasta katsantokulmasta tarkasteltuna mitään loppumisia ei ole, on vain siirtymisiä yhdestä kehitysvaiheesta toiseen. Kokonaisuniversumin peruskronologisuudessa on kysymys eri universumiaikakausista: havona-, superuniversumi- ja ulkouniversumien aikakausista. Mutteivät edes nämä peräkkäisyyssuhteiden perusjaotukset voi olla muuta kuin suhteellisia virstanpylväitä ikuisuuden loputtomalla valtatiellä.

115:3.19 (1263.6) Korkeimman Olennon totuuden, kauneuden ja hyvyyden lopullinen selvillesaanti vasta voisi avata edistyvälle luodulle ne perimmäistä jumaluutta ilmentävät absoluuttiset ominaisuudet, jotka ovat totuuden, kauneuden ja hyvyyden käsitetasojen tuolla puolen.