Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

102:3.1 (1121.3) Älyllinen vajavaisuus tai puutteellinen kasvatus vaikeuttaa väistämättä korkeampien uskonnollisten tavoitteiden saavuttamista, koska tällainen köyhä hengellisen olemuksen elinpiiri riistää uskonnolta sen tärkeimmän filosofisen yhteyskanavan tieteellisen tiedon maailmaan. Uskonnon älylliset tekijät ovat tärkeitä, mutta toisaalta niiden liikakehitys on joskus myös varsin vammauttavaa ja sekoittavaa. Uskonnon täytyy alituiseen ponnistella erään paradoksaalisen väistämättömyyden kohteena: on välttämätöntä, että se käyttää ajattelua tehokkaasti hyödykseen, kun toisaalta on välttämätöntä, että se samanaikaisesti suhtautuu varauksin kaiken ajattelun hengelliseen käyttökelpoisuuteen.

102:3.2 (1121.4) Uskonnollinen spekulointi on väistämätöntä, mutta aina vahingollista, sillä tällainen spekulointi poikkeuksetta vääristää pohdittavan asian. Spekulointi muuntaa uskonnon helposti joksikin aineelliseksi tai humanistiseksi, ja samalla kun se siis on suoranaisena esteenä loogisen ajattelun selkeydelle, samalla se epäsuorasti saa uskonnon näyttämään ajallisen maailman funktiolta, sen samaisen maailman, jonka vastakohtana sen tulisi ikuisesti olla. Paradoksit tulevat sen vuoksi aina olemaan uskonnolle tunnusomaisia, paradoksit, jotka johtuvat kokemuksellisen yhteyden puuttumisesta universumin aineellisen ja hengellisen tason väliltä – sellaisen yhdistävän tekijän puuttumisesta kuin morontiamota, joka on filosofian tuolle puolen menevää herkkyyttä totuuden erottamista ja ykseyden tajuamista kohtaan.

102:3.3 (1121.5) Materiaaliset tuntemukset, ihmisen emootiot, johtavat suoraan aineellisiin toimenpiteisiin, itsekkäisiin tekoihin. Uskonnolliset oivallukset, hengelliset motivaatiot, johtavat suoraa tietä uskonnollisiin toimenpiteisiin, epäitsekkäisiin tekoihin, jotka edustavat sosiaalista palvelua ja pyyteetöntä hyvänsuopaisuutta.

102:3.4 (1121.6) Uskonnollinen kaipaus on jumalallista todellisuutta tavoittelevaa isoamista. Uskonnollinen kokemus on sen tietoisuuden todentuma, että on löytänyt Jumalan. Ja kun ihmisolento todellakin löytää Jumalan, tuo olento kokee sielussaan sellaista löytämisen riemusta pulppuavaa sanomatonta levottomuutta, että hänen on pakko yrittää saada rakastava palveluyhteys vähemmän valaistuneisiin kanssaihmisiinsä, ei toki sitä julkituodakseen, että hän on löytänyt Jumalan, vaan paremminkin antaakseen oman sielunsa äyräiden yli tulvivan ikuisen hyvyyden virvoittaa ja jalontaa kanssaihmisiään. Todellinen uskonto johtaa yhä laajempaan sosiaaliseen palvelemiseen.

102:3.5 (1122.1) Tiede, tieto, johtaa tosiasiatietoisuuteen; uskonto, kokemus, johtaa arvotietoisuuteen; filosofia, viisaus, johtaa koordinoituun tietoisuuteen; ilmoitus, revelaatio, (morontiamotan korvike) johtaa tietoisuuteen todellisesta reaalisuudesta; kun tosiasia-, arvo- ja todellisen reaalisuuden tietoisuuden koordinoitumisesta taas muodostuu tietoisuus persoonallisuuden reaalisuudesta, suurimmasta mahdollisesta olemisen määrästä, sekä usko tämän samaisen persoonallisuuden elossasäilymisen mahdollisuuteen.

102:3.6 (1122.2) Tietämys johtaa siihen, että ihmisille osoitetaan heidän paikkansa, eli se johtaa sosiaalisten kerrosten ja kastien alkuunpanoon. Uskonto johtaa ihmisten palvelemiseen, ja sillä tavoin se luo etiikkaa ja altruismia. Viisaus johtaa sekä ideoiden että omien kanssaihmistensä korkeampaan ja parempaan yhteenkuuluvuuteen. Ilmoitus vapahtaa ihmiset ja saattaa heidät ikuisen tutkimusmatkan alkuun.

102:3.7 (1122.3) Tiede lajittelee ihmisiä; uskonto rakastaa ihmisiä, niin kuin sinua itseäsikin; viisaus tekee oikeutta keskenään erilaisille ihmisille; mutta ilmoitus nostaa ihmisen korkeuksiin ja paljastaa, että hän kykenee kumppanuuteen Jumalan kanssa.

102:3.8 (1122.4) Tiede ponnistelee turhaan luodakseen kulttuuriin perustuvan veljeyden; uskonto saa aikaan henkeen perustuvan veljeyden. Filosofian tavoitteena on viisauteen perustuva veljeys; ilmoitus tuo näkyville ikuisen veljeyden: Paratiisin Lopullisuuden Saavuttajakunnan.

102:3.9 (1122.5) Tieto johtaa ylpeyteen siitä tosiasiasta, että olen persoonallisuus; viisaus on yhtä kuin tietoisuus persoonallisuuden merkityksestä; uskonto on yhtä kuin kokemus persoonallisuuden arvon tiedostamisesta; ilmoitus on yhtä kuin vakuutus persoonallisuuden eloonjäämisestä.

102:3.10 (1122.6) Tieteen pyrkimyksenä on rajattoman kosmoksen lohkoittaisten osien identifioiminen, analysointi ja luokittelu. Uskonto ottaa tarkasteltavakseen kokonaisidean, koko kosmoksen. Filosofia koettaa samastaa tieteen käsittelemät aineelliset lohkot hengellisen ymmärryksen mukaiseen käsitykseen kokonaisuudesta. Siinä, missä filosofia tässä yrityksessä epäonnistuu, siinä ilmoitus onnistuu vakuuttaessaan kosmisen kehän olevan universaalinen, ikuinen, absoluuttinen ja infiniittinen. Tämä Infiniittisen MINÄ OLEN -olevaisen kosmos on sen vuoksi loputon, rajaton ja kaiken sisäänsä sulkeva – ajaton, tilaton ja kvalifioimaton. Ja me todistamme, että Infiniittinen MINÄ OLEN on myös Nebadonin Mikaelin Isä ja ihmisen pelastuksen Jumala.

102:3.11 (1122.7) Tiede vihjaa Jumaluuteen tosiasiana, filosofia esittää idean Absoluutista, uskonto luo kuvan Jumalasta rakastavana hengellisenä persoonallisuutena. Ilmoitus vahvistaa Jumaluuden tosiasian, Absoluutin idean ja Jumalan hengellisen persoonallisuuden ykseyden ja esittää lisäksi tämän käsitteen meidän Isänämme – olemassaolon universaalisena tosiasiana, mielen ikuisena ideana ja elämän infiniittisenä henkenä.

102:3.12 (1122.8) Tiedon tavoittelu on tiedettä, viisauden etsintä on filosofiaa, Jumalan rakastaminen on uskontoa, totuuden isoaminen on revelaatio. Mutta ihmisen sisimmässä oleva Ajatuksensuuntaaja vasta liittää todellisuudentunnun ihmisen hengelliseen ymmärrykseen kosmoksesta.

102:3.13 (1122.9) Tieteessä idea edeltää sen todentumisen julkituloa, uskonnossa todentumisen kokemus edeltää idean ilmenemää. On valtava ero toisaalta evolutionaarisen uskomistahdon ja toisaalta valistuneen järkeilyn tuloksen, uskonnollisen ymmärryksen ja ilmoituksen – tahdon, joka uskoo – välillä.

102:3.14 (1122.10) Evoluution piirissä uskonto johtaa usein siihen, että ihminen luo omat käsityksensä Jumalasta; ilmoitus tuo esille sen ilmiön, että Jumala kehittää ihmistä itseään, kun sen sijaan Kristus Mikaelin maan päällä viettämässä elämässä me näemme sen ilmiön, että Jumala ilmoittaa itseään ihmiselle. Evoluutio tekee Jumalasta helposti ihmisen kaltaisen, ilmoitus taas pyrkii tekemään ihmisestä Jumalan kaltaisen.

102:3.15 (1122.11) Tiede on tyytyväinen, vasta kun se on löytänyt ensimmäiset syyt; uskonto, vasta kun se on löytänyt korkeimman persoonallisuuden, ja filosofia tyytyy ykseyteen. Ilmoitus vahvistaa, että nämä kolme ovat yksi ja että kaikki ovat hyviä. Ikuinen reaalinen on universumin hyvyys, ei suinkaan ajalliset harhakuvat avaruuden pahuudesta. Kaikkien persoonallisuuksien hengellisen kokemuksen mukaan on aina totta, että todellinen on sitä, mikä on hyvää, ja hyvä on sitä, mikä on todellista.