Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

101:6.1 (1111.5) Ilmoitususkonnon morontiavaiheen kohdalla on kysymys eloonjäämiskokemuksesta, ja sen suurena kannustimena on henkitäydellisyyden saavuttaminen. Mukana on myös korkeampi palvonnan kannustin, johon liittyy pakottava kutsumus yhä laajempaan eettiseen palvelemiseen. Morontiaymmärrys tuo mukanaan alati laajenevan tietoisuuden Seitsenkertaisesta, Korkeimmasta ja jopa Perimmäisestä.

101:6.2 (1111.6) Koko uskonnollisen kokemuksen läpi, aina sen aineellisella tasolla tapahtuvasta alkuunlähdöstä siihen hetkeen, kun täysimääräinen hengen status saavutetaan, Suuntaaja on Korkeimman olemassaolon todellisuuden omakohtaisen oivaltamisen salaisuus. Ja tämä sama Suuntaaja pitää hallussaan myös uskosi salaisuudet transsendentaalisesta Perimmäisen saavuttamisesta. Kun kehittyvän ihmisen kokemuksellinen persoonallisuus on yhdistynyt eksistentiaalisen Jumalan Suuntaaja-olennoitumaan, se merkitsee korkeimman olemassaolon potentiaalista täyttymystä ja on luontaisesti pohjana transsendentaalisen persoonallisuuden superfiniittiselle olevaistumiselle.

101:6.3 (1111.7) Moraaliseen tahtoon kuuluvat päätökset, jotka perustuvat järjen avulla saatuun tietoon, joihin viisaus tuo oman lisänsä ja jotka uskonnollinen usko sanktioi. Tällaiset valinnat ovat moraalisluontoisia tekoja, ja ne todistavat sellaisen moraalisen persoonallisuuden olemassaolosta, joka on morontiapersoonallisuuden ja viime kädessä varsinaisen henkistatuksen edeltäjä.

101:6.4 (1111.8) Evolutionaaristyyppinen tieto, ei ole muuta kuin protoplasmassa säilyvän muistiaineksen kertymää. Kysymyksessä on luodun olennon tietoisuuden alkeellisin muoto. Viisaudella tarkoitetaan niitä ideoita, jotka on muodostettu protoplasmaista muistiaineistoa yhdistelemällä ja uudelleenryhmittelemällä, ja tällaiset ilmiöt erottavat ihmismielen pelkästä eläimen mielestä. Eläimillä on tietoa, mutta vain ihmisellä on viisauden kapasiteettia. Totuus tuodaan viisautta omaavan yksilön saataville vuodattamalla tällaiseen mieleen Isän ja Poikien henget: Ajatuksensuuntaaja ja Totuuden Henki.

101:6.5 (1112.1) Kun Kristus Mikael oli lahjoittautuneena Urantialla, hän eli kasteensa hetkeen asti kehitysperäisen uskonnon piirissä. Siitä hetkestä ristiinnaulitsemisensa tapahtuma-aikaan saakka ja sen kuluessa hän suoritti tehtäväänsä kehitys- ja ilmoitususkonnon yhteisohjauksessa. Kuolleistanousunsa aamusta taivaaseenastumiseensa saakka hän kulki läpi ne moninaiset morontiaelämän vaiheet, jotka kuuluvat kuolevaisen siirtymiseen aineen maailmasta hengen maailmaan. Taivaaseenastumisensa jälkeen Mikaelista tuli Korkeimmuuden kokemisen, Korkeimman oivaltamisen mestari. Ja koska hän oli Nebadonissa ainoa persoona, jolla on rajaton kyky kokea Korkeimman todellisuus, hän saavutti välittömästi korkeimmuutta edustavan hallitsijan aseman paikallisuniversumissaan ja siihen nähden.

101:6.6 (1112.2) Ihmisen kohdalla lopullinen fuusio ja siitä johtuva ykseys hänessä asuvan Suuntaajan kanssa – toisaalta ihmisen ja toisaalta Jumalan olennoituman persoonallisuussynteesi – tekevät hänestä, potentiaalisuuden puitteissa, elävän osan Korkeinta ja takaavat tällaiselle entiselle kuolevaiselle olennolle ikuisen esikoisoikeuden tavoitella loputtomasti Korkeimman puolesta ja Korkeimman kanssa suoritettavan universumipalvelun lopullisuutta.

101:6.7 (1112.3) Ilmoitus opettaa kuolevaiselle ihmiselle, että aloittaakseen tällaisen suurenmoisen ja jännittävän löytöretken avaruuden halki ajallisen etenemisen keinoin, hänen olisi aluksi organisoitava tieto idea-päätöksiksi. Seuraavaksi hänen olisi määrättävä viisaus työskentelemään hellittämättä ylevässä tehtävässään minuuden sisältämien ideoiden muuttamiseksi yhä käytännöllisemmiksi mutta yhtä kaikki ylivertaisiksi ihanteiksi, yksinpä nekin käsitykset, jotka ovat ideoina niin järkeviä ja ihanteina niin loogisia, että Suuntaaja rohkenee yhdistellä ja henkistää niitä tavalla, joka tekee niistä soveliaita sellaiseen finiittisessä mielessä tapahtuvaan yhdistelyyn, että niistä tulee se tosiasiallinen ihmiseltä peräisin oleva kokonaisuuden täydenne, joka on näin saatettu valmiiksi Poikien Totuuden Hengen vaikutuksella – Poikien, jotka ovat Paratiisin totuuden – universaalisen totuuden – ajallis-avaruudellisia ilmenemismuotoja. Idea-päätösten, loogisten ihanteiden ja jumalallisen totuuden koordinoituminen merkitsee vanhurskaan luonteenlujuuden omaamista, mikä on edellytyksenä kuolevaisen pääsylle morontiamaailmojen alati laajeneviin ja yhä hengellisempiin todellisuuksiin.

101:6.8 (1112.4) Jeesuksen opetukset olivat se ensimmäinen urantialainen uskonto, joka niin täysimääräisesti kattoi tiedon, viisauden, uskon, totuuden ja rakkauden sopusointuisen koordinoitumisen, että se samalla tarjosi täyden ajallisen tyyneyden, älyllisen varmuuden, moraalisen valaistumisen, filosofisen tasapainoisuuden, eettisen herkkyyden, jumalatietoisuuden ja positiivisen vakuuttuneisuuden henkilökohtaisesta eloonjäämisestä. Jeesuksen usko osoitti tien ihmisen pelastuksen lopullisuuteen, siihen, mitä kuolevainen voi universumissa perimmältään saavuttaa, sillä se tarjosi:

101:6.9 (1112.5) 1. Pelastuksen aineen kahleista, kun ihminen omakohtaisesti tajuaa olevansa Jumalan poika, Jumalan, joka on henki.

101:6.10 (1112.6) 2. Pelastuksen järjen orjuudesta: ihmisen on määrä tietää totuus, ja totuus on hänet vapauttava.

101:6.11 (1112.7) 3. Pelastuksen hengellisestä sokeudesta; sen, että ihminen tajuaa kuolevaisten olevan veljiä, ja että hän on morontiatietoinen universumin kaikkien olentojen veljeydestä; hengellisen todellisuuden löytymisen palvelun avulla ja henkiarvojen hyvyyden paljastumisen hoivaamisen kautta.

101:6.12 (1113.1) 4. Pelastuksen minuuden epätäydellisyydestä universumin henkitasojen saavuttamisen kautta ja lopulta tapahtuvalla havonalaisen harmonian ja paratiisillisen täydellisyyden tiedostamisella.

101:6.13 (1113.2) 5. Pelastuksen minuudesta, vapahduksen itsensä tajuamisen rajoittuneisuuksista Korkeimman mielen kosmisten tasojen saavuttamisen kautta ja kaikkien muiden itsetajuisten olentojen saavutuksiin koordinoitumalla.

101:6.14 (1113.3) 6. Pelastuksen ajallisuudesta, ikuisen elämän saavuttamisen, mihin kuuluu päättymätön edistyminen Jumalan tuntemisessa ja Jumalan palvelemisessa.

101:6.15 (1113.4) 7. Pelastuksen finiittisyydestä, täydellistyneen ykseyden Jumaluuden kanssa Korkeimmassa ja Korkeimman kautta, minkä avulla luotu absoniittisuuteen kuuluvilla, finaliitin tasoa seuraavilla tasoilla yrittää Perimmäisen transsendentaalista löytämistä.

101:6.16 (1113.5) Tällainen seitsenkertainen pelastus on yhtä kuin Universaalisesta Isästä saatavan perimmäisen kokemuksen todellistumisen täysimääräisyys ja perinpohjaisuus. Ja kaikki tämä sisältyy – potentiaalisesti – ihmisen uskonnollista kokemusta edustavan uskon todellisuuteen. Ja se voi siihen sisältyä, koska Jeesuksen uskoa ravitsivat ja hänen uskonsa paljasti jopa perimmäisen takana olevat realiteetit; Jeesuksen usko hipoi universumiabsoluutin statusta, siinä määrin kuin sellaisen on ajallisuuden ja avaruuden kehittyvässä kosmoksessa mahdollista tulla julki.

101:6.17 (1113.6) Jeesuksen uskon omakseen ottamalla kuolevainen ihminen voi jo ajallisuudessa saada esimakua ikuisuuden realiteeteista. Jeesus löysi Lopullisen Isän ihmisenä läpikäymänsä kokemuksen kuluessa, ja hänen kuolevaisen elämää elävät lihalliset veljensä voivat seurata häntä kulkemalla samaa tietä, joka johti hänet Isän löytämisen kokemukseen. He voivat jopa saada – sellaisina kuin ovat – tästä Isän kokemisesta saman tyydytyksen, jonka Jeesus sai – sellaisena kuin hän oli. Mikaelin viimeisen lahjoittautumisen seurauksena Nebadonin universumissa aktualisoitui uusia potentiaaleja, ja eräs näistä oli sen ikuisuuspolun uusi valaistuminen, joka johtaa kaiken olevaisen Isän tykö ja jota voivat kulkea jopa aineellista lihaa ja verta olevat kuolevaiset avaruuden planeetoilla elettävän ensimmäisen elämän aikana. Jeesus oli ja on se uusi ja elävä tie, jota kulkien ihminen voi saada haltuunsa jumalallisen perintöosan, sen perintöosan, josta Isä on säätänyt, että se on oleva ihmisen, kunhan tämä sitä pyytää. Jeesuksen kohdalla osoittautuvat ylen määrin tosiksi ihmiskunnan, jopa jumalallisen ihmiskunnan, uskonkokemuksen niin alut kuin loputkin.